26/02
2008
24

Marenkia

Olin jälleen kerran töissäni pullamyyjänä, kun tiskille tulee nainen kysymään, onko meillä mitään gluteenitonta. Vastaan, että valitettavasti ei. Yhtäkkiä naisen silmiin syttyy kiilto ja hän tokaisee ”Mutta tuossahan on marenkia, se on ainakin gluteenitonta!”. Kärsivällisesti selitän, että ei se kyllä enää ole gluteenitonta pyörittyään päivän vehnäpullien kanssa samassa tiskissä ja että marenki valmistetaan tiloissa, jossa jatkuvasti pölyää myös vehnäjauho. Syvästi loukkaantuneen näköisenä nainen poistui paikalta. Sivusilmällä näin, kuinka hän teki laajahkon kierroksen muualla kaupassa ja palasi sitten luokseni ja kovin ovela ilme naamallaan pyysi kolme marenkia.

Luuliko aasiakas todellakin, että olen äärimmäisen huonomuistinen ja luuliko hän myös, että kieltäytyisin myymästä hänelle marenkia ensimmäisen kysymyksen perusteella? :D

T:pullatäti

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

  1. Lunttu 26/2/2008

    En tiedä miksi nainen ei gluteenitonta saisi syödä, mutta ilmeisesti siis joku allergia on kyseessä? Taisi kyseinen succubus saada älynväläyksen että kiskoo pari tuollaista ja sitten vetää jenkkityyliin oikeuteen kun keuhkot lentävät huutoyrjön mukana tjsp.

  2. siistijä 26/2/2008

    Keliaakikolle (heillä yleensä on gluteeniton ruokavalio) tulee vähintäänkin vatsavaivoja ja tuhnupieruja vehnän/ohran/rukiin gluteenista.

  3. Pulatäti 26/2/2008

    Keliaakikolla gluteeni (vatsavaivojen lisäksi) tuhoa suolinukan ja hoitamaton keliakia voi pahimmillaan johtaa suolistosyöpään.

  4. magenta 26/2/2008

    Hmm… kyllä se gluteeni siinä marengin pinnalla pyörii aivan yhtä haitallisena vielä sittenkin kun marengit syödään – siitä huolimatta että täti ”vitkasteli” niiden ostamista. Eli jos marengit tulivat keliaakikolle, niin gluteenin näkymättömyys, maistumattomuus ym. eivät yhtään vähennä sitä haittaa, mitä gluteeni keliaakikon elimistölle aiheuttaa. Toivois kyllä, etteivät marengit päädy tädin keliaakikko-lapselle tai puolisolle ”gluteenittomina”. Jos niin on, niin suolinukat todellakin tuhoutuvat ihan tietämättä, kun ei syöjä tiedä syövänsä gluteenipitoista :-/

  5. tpi 26/2/2008

    Kyllä keliakia aika herkkä on gluteiinin suhteen, mutta ei se _niin_ herkkä ole että pelkästä kosketuksesta sellainen määrä gluteiinia tarttuisi, että todellista haittaa kenellekään aiheuituisi.

  6. Eikka 26/2/2008

    Se laaja kierros kaupassa varmasti ainakin takasi sen että gluteenit häipyivät pois marengin pinnalta! Pitää joskus kokeilla, josko sama toimis laktoosiin – jätski muuttuu hylaksi kun Eikka kiertää koomarketin. :D

  7. Titiuu 26/2/2008

    Itse en pahemmin ole keliakiaan perehtynyt, mutta kyllä sellainen mielikuva on jäänyt entisen työpaikan perusteella, että keliaakikolle tarkoitetut ruoka-aineet eivät saa edes olla kosketuksissa gluteeniin..

  8. Jopo 26/2/2008

    Tästä tuli mieleeni eräs asiakas, joka tuli kysymään, että onko saatavilla gluteenitonta limsaa. Olin hetken äimänä, mutta lähdin sitten asiakkaan kanssa juomaosastolle katselemaan, millaista juomaa hän mahtaakaan etsiä. Kyselin, että onko joku tietty juoma mielessä (ehkä se ei sittenkään ollut limsaa), merkkiäkin siinä kyselin, mutta asia valkeni vasta, kun asiakas totesi, että ”no semmosta, mitä voi sokeritautiselle antaa!”. Diabetes ja keliakia, mitäs eroa niillä :) .

    Keliakia, kuten mikä tahansa muukin sairaus, on kaiketi aina yksilöllistä, joten toivottavasti täti oli ostamassa marenkeja itselleen ja tiesi, että pieni määrä gluteenia ei hänen elimistöään haittaa, koska muuten tosiaan käy sääliksi, mikäli marengit tulivat jollekin herkemmälle tapaukselle.

  9. Sanni 26/2/2008

    ”En tiedä miksi nainen ei gluteenitonta saisi syödä, mutta ilmeisesti siis joku allergia on kyseessä?”

    Eikös nainen nimen omaan halunnut gluteenitonta?.. :)

  10. Jaaha 26/2/2008

    Sanni: kiitos, tuo häiritsi minuakin.

    Joko kyse on täydellisestä ymmärtämättömyydestä tai sitten ihan vain kirjoitusvirheestä, mutta en todella usko olemassa olevan sellaista sairautta, joka estäisi gluteenittomien tuotteiden syönnin. Erikseen tietysti esim. maissi- tai riisiallergia (onko sellaisia?), jolloin ei voi syödä joitain kyseisistä raaka-aineista valmistettuja gluteenittomia tuotteita.

  11. marakatti 26/2/2008

    Titiuu, en tiedä onko just gluteiinittomilla noin tarkkaa, mutta joillakin vahvoilla allergioilla (pähkinät, esim) se on.

    Tuotantoprosessissa toki pyritään estää allergia/erityistuotteiden saastuminen niin pitkälle kuin mahdollista, vaikkei se todellisuudessa niin kamalaa olisikaan.

    Mutta enpä oo asiantuntija itekään…

  12. dimdum 27/2/2008

    Kuten tuolla aiemmin sanottiin, kaipa se on aika yksilöllistä kuinka herkkä gluteenille on.

    Tädilläni on keliakia, ja hän kyllä leipoo perheelleen tavallisia sämpylöitä samalla pöydällä, millä leipoo sitten itselleen gluteenitonta leipää. Ja ottaa leipänsä päälle voita samalla veitsellä ja samasta purkista kuin muu perhe ei-gluteenittoman leivän päälle, ohjeistaa vain lapsiaan että älkää ihan kauheasti sotkeko leivänmuruja voirasiaan.

    Mutta on niitä sitten toki sellaisiakin keliaakikoita, joiden ruoka-aineiden ei sovi olla missään kosketuksessa gluteeniin.

  13. Naapurille voi syöttää 27/2/2008

    Taisi tädille olla tulossa naapuri tai miniä kylään. Niille voi syöttää vähägluteenista gluteenittomana, kun ei se omia suolia hajota :)

  14. Carina 27/2/2008

    Vähägluteenista tuotetta ei ole olemassakaan.
    Sitä gluteenia joko on tai sitten ei ole.
    Laktoosin kanssa ongelmia olevalle ei pieni määrä laktoosia yleensä aiheita pitempi aikaista haittaa.
    Keliaakikolle gluteenin joutuminen elimistöön, tavalla tai toisella, aiheuttaa suoliston nukassa vaurion jonka korjaantumiseen saattaa mennä parikin kuukautta.

  15. rillintäti 27/2/2008

    Se on totta, että on eri asteista keliakiaa. Muutama asiakas on ehdottomasti edellyttäny, että sämpylän on oltava gluteeniton ym, mutta muutama on sitten taas tuumannu että ”No ei kai siihen kuole vaikkei gluteenitonta ookkaan.” Tämä siis, jos sämpyt on ollu loppu. Ja epäilen, että tuskin kukaan huvikseen pyytää gluteenitonta sämpylää, ne kun on järkyttävän pahoja…

  16. sandra 28/2/2008

    Nämä ”erityisruokavalioiset” ovat kumastuttaneet minua jo kauan. Joskus tuntuu, että ihmiset eivät itsekään tiedä mikä heitä vaivaa.(Vai vaivaako mikään.) Halutaan täysin laktoositonta, mutta kuitenkin kertoessani, että valitettavasti meiltä löytyy vain vähälaktoosinen vaihtoehto, niin yllättäen sekin käy..tai sama asia kun tilataan maidotonta..Eräs asiakas halusi täysin maidottoman aterian, mutta jälkiruoaksi kyllä sopi hylajäätelö.
    Tai ensiksi kysytään gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta kuitenkin tilataan pizzaa..En ymmärrä?

  17. VT 28/2/2008

    Meillä koulussa lääketieteellisten aineiden luennolla puhuttiin niin ”tavallisesta” kuin ihokeliastakin. Sopii toivoa, että täti ei antanut marenkeja keliaakikolle, koske kuten jo edellä mainittiin, pienikin määrä gluteenia tuhoaa suolinukkaa ja kiusallinen tilanne on myös ihokeliaakikolla, joka voi saada todella ikävän ja pitkäkestoisen ihottuman jo häviävän pienestä määrästä gluteiinia.

  18. erz 7/7/2008

    ”Kyllä keliakia aika herkkä on gluteiinin suhteen, mutta ei se _niin_ herkkä ole että pelkästä kosketuksesta sellainen määrä gluteiinia tarttuisi, että todellista haittaa kenellekään aiheuituisi.”

    Kyllä on. Isoäitini sairastaa keliakiaa, eikä voi käyttää edes samaa voileipärasvaa kuin muut, ettei vain ole murusia eksynyt joukkoon. Keliakiaa vähätellään mutta joillakin voi koitua jopa hengen päälle, samoin kuin muutkin allergiat.

  19. Aasiakas? 14/8/2008

    Mikä teki tästä asiakkaasta aasiakkaan? Miten hän muka käyttäytyi huonosti? Vai oliko tuo kuvailemasi ovela ilme sitä… Oikeasti, tätä palstaa lukiessa monestakin jutusta tulee mieleen että mitähän ihmeellistä tuossakin nyt taas oli.

  20. Pertsa 8/2/2009

    Lisäksi gluteeniton ruokavalio voi olla ”vain gluteeniton”, jolloin esim. vehnätärkkelys (ns. gluteeniton vehnäjauho) käy. Vakavampi tapaus on luontaisesti gluteeniton ruokavalio, jolloin mikään ns. kotimaisiin viljoihin vivahtava tuote ei käy lainkaan. Maissi-, riisi- ja tattarijauhot käyvät ok. Vaimoni kuuluu jälkimmäiseen ryhmään ja on erittäin herkkä huomaamaan, jos esim. ravintolan keittiössä on tehty hänelle kyllä ok annos – mutta sitä vehnäjauhopölyä on jostakin leijunut mukaan. Hän ei siis ikinä ostaisi marenkia, joka on koskenut vehnäpullaan tai tehty samoilla leivinalustoilla. Tarinan kertoneelle aspalle kiitokset tarkasta työskentelystä! Lisää samanlaisia ruoka-alalla, kiitos!

  21. Anshi 19/6/2010

    Kyllä vain gluteeniton ruokavalio on tarkka, ainakin meille painotettiin hampurilasravintolassa gluteenittoman hampurilaisen tekoa. Puhtaat kumihanskat käteen, kaikki tomaatit, kurkut ja majoneesit ym mitä hampurilaiseen tuli; avaamattomista pakkauksista, vaikka olisit juuri ”pakittanut” uusia kurkkuja peltipurkeista esille tai vaihtanut uuden majoneesipussin tykkiin. Sämpylän lämmitys mikrossa, ei missään tapauksessa samassa paahtimessa kuin tavalliset sämpylät. Ja hanskat kädessä niin kauan kunnes hampurilainen on pakattu ja pussissa/tarjottimella eli niin kauan kuin siihen kosketaan. Ranskalaisia ei meiltä saanut gluteenittomana, koska vaikka ranskalaisissa ei gluteenia olekaan, samassa rasvakeittimessä tehdään paneroidut kanafileet ym. Joillekin se kelpasi, eli pieni määrä gluteenia ei haitannut, mutta joillekin se olisi ollut erittäin haitallista.

  22. LK 9/1/2011

    Pieni määrä gluteenia ei välttämättä aiheuta merkittäviä oireita keliaakikolla, mutta se vahingoittaa suolinukkaa. Ja suolinukan vahingoittumisesta voi olla seurauksena pitkän ajan kuluessa ohutsuolisyöpä. Tämän takia keliaakikko ei saa syödä murustakaan gluteenia. Terveisin tuleva lääkäri.

  23. keliaakikko 14/3/2011

    Tässä joku mainitsi, että tuotteessa on gluteenia tai ei ole. Ei pidä paikkaansa, kyllä todellakin on vähägluteenisia tuotteita, ja sellaisia ovat ainakin fazerin 200 gramman maitosuklaalevyt. Keliakialiitto suosittelee erityisruokavalionimikkeeksi gluteeniton tai erittäinvähägluteeninen, olen lukenut sen keliakialiiton sivustolta tai jostain vastaavalta, mutta keliakialiitto tosiaan sanoo keliakiaruokavaliota gluteenittomaksi tai erittäinvähägluteenittomaksi.

  24. Jep, aasiakas. 10/6/2011

    ”Mikä teki tästä asiakkaasta aasiakkaan? Miten hän muka käyttäytyi huonosti? Vai oliko tuo kuvailemasi ovela ilme sitä… Oikeasti, tätä palstaa lukiessa monestakin jutusta tulee mieleen että mitähän ihmeellistä tuossakin nyt taas oli.”

    Asiakkaasta tuli aasiakas ilmeisesti, koska hän poistui loukkaantuneena paikalta kuultuaan marenkien omaavan jonkinasteisen gluteenipitoisuuden, mutta palasi kuitenkin pitkän kierroksen tehtyään ostamaan samoja marenkeja, vaikka gluteiini oli kuulemma ongelmana. Ihan niinkuin se olisi niistä marengeista jonnekin sen lenkin aikana kadonnut.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!