Mummoja ja kauppakasseja
Työskentelen silloin tällöin eräässä Helsingin monista S-marketeista, jonka asiakaskunta koostuu pääasiassa n. 60+ rouvas- ja herrashenkilöistä. Eräänä leppoisana lauantaiaamuna kauppaan sattuu marssimaan kaksi mummoa samanlaisten perässävedettävien kauppakassien kanssa. Mummo 1 unohtaa kauppakassinsa heti ovensuuhun, ja mummo 2 jonkin ajan kuluttua heviosastolle. Mummo 1 huomaa mummo 2:n kauppakassin heviosastolla, ja nappaa tämän mukaansa luullen kassia omakseen. Jossain vaiheessa mummo 2 havahtuu siihen, että hänen kassinsa on kadonnut. Rouvien välille syntyy erittäin kovaääninen keskustelu siitä, kumpi on varastanut kumman kassin ja miksi, sillä mummo 1:n kassia ei vielä ole havaittu ovensuussa. Muuten niin heikolta näyttävä mummo 2 kiskaisee kassin mummo 1:n kädestä sillä seurauksella, että kassin toinen pyörä irtoaa (!!) ja vetokahva vääntyy. Tässä vaiheessa olen jo siirtynyt rouvien luo, ja kuin yhteisestä sopimuksesta, molemmat kääntyvät puoleeni syyttäen minua tapahtuneesta! Tottahan toki, sillä olenhan syyssä heidän huonosta muististaan. Kun toinenkin kauppakassi on löydetty, joudumme lahjoittamaan mummoille kahvipaketit, sillä heidän pahantuulisuuttaan ei muuten saada talttumaan.
T:satu
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita

Eeeikä!! Ei mitään kahvipaketteja dementikoille. Ne menevät sitten seuraavaan kauppaan ja tekevät saman homman kun huomaavat sen toimivan
“Jouduitte” lahjoittamaan…? Perusteluna että pahantuulisuus piti saada talttumaan.
Kirkuvat lapsetkin tyynnytetään antamalla lahjuksia, mutta ei se kyllä järkevää ole, vaikka rauha maahan palaakin hetkeksi. Kirkuminen jatkuu päivästä toiseen kun on kerran tepsinyt.
Mummoille jäi kai kuva että liike oli syypää heidän erehdykseensä. Jos riehuminen ja syyttely tehoaa yhdessä paikassa, mikä ettei samaa jatketa muuallakin. Toivokaa että eivät tule takaisin. Ainakaan joka päivä
Mummojen olisi pitänyt antaa sulle kahvipaketti! Sitten häipyy kaupasta pahantuulisina, mutta so what??
Hehhehhee… Ja mummojengiläiset poistuivat kaupasta tyytyväisinä toistaakseen sman juonen naapuriliikkeessä… :-DDDDD
Ja siinä taas vedetettiin kaupan puolta oikein urakalla. Jos kaupassa alkaa asiakkaat toistensa omaisuutta vetelemään toisen kädestä niin eikös tässä kohtaa yleensä ilmoiteta, että olisi aika poistua ja kutsuta tarvittaessa vartija/poliisi?
Vai pitäisiköhän kaverin kanssa mennä rähisemään vaikka Verkkokauppaan, jos saatais molemmat vaikka plasmatelkut. =)
Tässä täytyy kyllä kysyä että mitä ihmettä edes menit sotkeutumaan väliin… Heidänhän ongelmansa se oli eikä millään muotoa kaupan.
Olisikohan samanlainen tilanne? http://youtube.com/watch?v=f9N34jXlQg0
Ja taas oli asiakaspalvelija aasi, kun meni kahvipaketit antamaan. Seuraavaksi sama episodi tapahtuu jossain toisessa liikkeessä ja siitä sitten valitetaan jälleen täällä.
KOSKAAN ei asiakasta kannata hyvittää millään, jos virhe ei ollut kaupan/myymälän/liikkeen/asiakaspalvelijan, vaan aasin oma.
Ei missään nimessä.
Tämä viesti on unelmaesimerkki siitä, mistä niitä aaseja oikein syntyy ja valuu meidän muidenkin työpaikoille.
Aasiakkuus kun ei periaatteessa ole aasiakkaiden oma vika. Heidät opetetaan siihen kuin pilalle lellityt pikkupiskit, joiden kusetkin kuivataan pumpuliin parketilta ja kiitokseksi annetaan iso pala makkaraa.
Kiitos, teit taas jonkun toisen aspan elämän hyvin vaikeaksi siellä naapuriliikkeessä. Tarinaa odotellessa.
Hih, olisitte näyttäneet valvontakameran nauhat että ihan itse mammat olivat kassinsa jättäneet!
Eiii ei mitään lahjuksia aasiakkaille!
Itse kun joskus 2000-luvun alussa olin erään suuren marketin info-pisteessa töissä, nin kerran siihen saapui kaksi “herrasmiestä” hyvin, hyvin vihaisena- toinen niistä selitti suu vaahdoten, kuinka toinen näistä miehistä oli kolhaissut toisen miehen tenavaa kärryillä ja tämä toinen oli sitten hermostunut ja kolhinut takaisin- ja nyt nämä herrat olivat sitten saapuneet infoon HAKEMAAN KORVAUKSIA!!! En voinut oikeasti uskoa korviani! Kenelle tulee edes mieleen hakea kaupalta korvauksia jos aletaan keskenään nahistelemaan??? Totesin vain sitten näille viehättäville herroille, että emme korvaa asikkaiden keskinäisia riitoja- lähtivät kyllä muistaakseni suht kiltisti jatkamaan matkojaan.
:))))
Varmaan olivat mummelit yhdessä tuumin suunnitelleet koko homman. Kahvinarkkareiden kekseliäisyydellä ei ole rajoja.
“nyt nämä herrat olivat sitten saapuneet infoon HAKEMAAN KORVAUKSIA!!!”
Kiitos
taas päivä pelastettu!
Päivän parhaat naurut!!
sitä valvontakameran kuvaa ois kyllä tosiaan kiva nähdä kun mummot 1 ja 2 kaupassa seikkkailevat 
Itse ko ketjussa vuosia työskennelleenä yks asia mikä jakso aina ärsyttää, oli just toi kahvipakettien jakeleminen. Hemmetti, jos ei kaupassa tai henkilökunnassa oo mitään vikaa ollu ni kyllä pitäis olla pomolla sen verran suoraselkäsyyttä että ei pistetä niitä asioita sitte kaupan (tai henkilökunnan) piikkiin jakamalla lahjuksia.
Mä haluan tulla teidän kauppaan riitelemään poikaystäväni kanssa. Jos huudan oikein kovaa ja vielä itken, niin saanko kahvin lisäksi vielä jotain muuta ekstraa? Pitää ottaa huomioon jo etukäteen mahdolliset bonukset.
John Doe: Kiitti linkistä! Sehän sopi tähän tapaukseen älyttömän hyvin
Miten ihmeessä löysitkin sen niin sopivasti?
Satu: Uskomaton juttu! Millähän perusteella olisivat korvaukset halunneet?? Ei voi kuin ihmetellä…
ai perkele kun kaivettiin itselle kuoppaa taas oikein urakalla. oikein pahaa tekee tuollaista lukea.
ruvetaan vaa joo kaikille helvetin hulluille jakelemaan hyvityksiä jos vaikka itse kompuroivat kengännauhoihinsa, ettei vaan jää paha mieli asiointikokemuksesta.
aaaaargh.
Mä en juo kahvia, mut ilmaiset karkit kelpais. Mihin kauppaan tullaan rähjäämään?
Pihalle olisitte heittäneet mokomat riehujat!
“Mä en juo kahvia, mut ilmaiset karkit kelpais. Mihin kauppaan tullaan rähjäämään?”
Näkee että on taas perjantai.
Mikä vittu pakotti kahvipaketin antamaan!?!?! Pihalle vaan molemmat jos ei osaa käyttäytyä asiallisesti kenenkään kanssa. Ei jumalauta…just tätä mä oon puhunu suomessa…asiakkaita paapotaan ihan alusta loppuun. Niin käsittämätöntä perseennuolemista ettei oo tosi. Ja minkä ihmeen takia?? Mitä 2 seniiliä urpoa millekään ketjulle tekee?? Noikaan ois muistanu mitään sen jälkeen ku ne ois potkittu pihalle!!
Eikö olisi päässyt helpommalla antamalla porttikiellon ko harakoille?
Dementikkoja on mmailma pullollaan. Milloin kassanhoitajien pitää juosta hakemaan heille sitä ja tätä- tai sitten koetetaan napata myyjä ja laittaa tämä keräämään kaikki heidän ostoksensa. Kotipalvelu ja sukulaiset on sitä varten
Täysin väärä paikka kysyä, mutta joku varmaan tietää, mistä sellasia perässä vedettäviä kauppakasseja sais ostaa?
Älkää nyt niille mitään ilmatteeks antako. Ette te tehny mitään, oma vikansa ko alkavat häröilemään. Nyt ne tekee salettii saman joka ikisessä kaupassa. Vanhukset on ko lapsia. Jos niit lahjotaa et ne on hiljaa ne tekee sen taas!
Selkäänsä tuollaiset mummot tarvitsevat, eivätkä mitään kaivpakettaja lahjaksi. Remmiä vaan, niin muisti paranee!