Myrkytetty salaatti
Entisessä työpaikassani kahvilassa, meillä oli myös tarjolla päivän lounaita sekä ihan a la carte -ruokiakin. Eräänä päivänä ollessani kassalla eräs nainen tuli ostamaan homejuustosalaattia. Hänelle sen ystävällisesti möin sen kummempia kyselemättä. Nainen tuli myöhemmin, hieman salaattia syöneenä, kauhistuneena ja naama punaisena palauttamaan ruokaansa. Hän nimittäin oli raskaana, eikä silloin saa syödä homejuustoja. Raskautta en ollut huomannut (oli hyvin aikaisessa vaiheessa) enkä edes nuoresta iästäni johtuen tiennyt, mitä raskaana olevat eivät saisi syödä. No, minähän se syyllinen tietenkin olin. Minä kun olin myynyt hänelle salaatin ja “yrittänyt myrkyttää hänet”. Niinpä. Potkuja minulle vaadittiin, mutta enpä saanut. Erosin kyllä itse pari kuukautta myöhemmin, ihan vain vaihtaakseni alaa.
T:ex-kahvilatyöntekijä
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Ihanko sanasta sanaan väitti myrkytys-yritystä? Taas olis ollu telepatiakurssista hyötyä…
En saata uskoa, että nainen oli itse juuri HOMEJUUSTOsalaattia pyytänyt, luultavasti ei vain tiennyt salaatin sisältävän homejuustoa. Mutta jokatapauksessa idioottimaista syyttää myyjää asiasta. Raskaana ollessa pitää olla joskus yhtä valppaana kuin keliakikon yms. Pitäisi itse tajuta kysellä mitä ruoka-aineita ko. ruoka sisältää.
Hei pitää ymmärtää; joukossamme on ihmisiä, joiden hormonitoiminta muuttuu, kun pulla on uunissa.
Koko maailman pitää ymmärtää, ja toimia sen ehdoilla, kun Minä olen Raskaana.
Ja tämä jatkuukin sitten seuraavat 15 vuotta.
“Kaiken pitää toimia minun ehdoillani, koska olen Lapsen kanssa liikkeellä.”
Lapsi suo erivapauden ajattelusta…
No mä en edes vähän vanhemmasta iästäni johtuen tiedä mitä raskaana olevat ei saa syödä, eikä edes kiinnosta. Kyllä se on niiden raskaanaolijoiden (ihan kuin esim. allergikkojenkin) omalla vastuulla kysellä ostamiensa ruokien sisällöstä, ja jos sitä ei ole tehnyt niin aika pirun turha on tulla myyjille itkemään.
Taas näitä tekijöitä, jotka ehdottomasti aiheuttavat keskenmenon. Kyllä sitä homejuustoa saa vetää kilokaupalla, ennenkuin sen sisältämällä ainesosalla saattaisi huonolla tuurilla olla jotain yhteyttä mahdollisen keskenmenon kanssa.
luulenpa että tää aasiakas vetosi raskauteensa, koska ei tykännyt homejuustosta ja parempaa tekosyytä ei keksiny ja sit meni kulman taakse ja poltti röökin :D, kumpikohan sit vaarallisempaa.
Siitäkös se riemu repeäisi jos myyjät alkaisivat takavarikoimaan ruoka-annoksia jokaiselta pömppävatsaisemmalta naisasiakkaalta. “Näyttäs että ootte raskaana niin en voi ottaa riskiä.”
Homejuusto voi sisältää listeriaa, josta vuorostaan sikiö voi saada vaurioita.
Siinä sitten synnytät vammaisen mukulan miettien loppuelämäsi, että oliko niillä syödyillä homejuustoilla osuutta asiaan vai ei.
Tai no, mitä tuollaisen normaalin “hällä väliä” -tyyppien asenteita yleisesti ottaen tuntee, niin listerian aiheuttamat lapsen vammathan olisivat varmasti yhteiskunnan tai jonkin muun tahon syy.
Jos Suomessa todetaan vuosittain alle 50 listerioositapausta, niin kuinka todennäköistä on, että homejuustoköntsä sisältää listeria-bakteerin.
Zvona järki käteen. Homejuustosta VOI saada listeria-bakteerin, joka VOI aiheuttaa listerioosin joka VOI aiheuttaa sikiölle vaurioita.
Zvona, eihän tuon alkuperäisen kirjoituksen tarkoituksena ollut ainakaan mollata raskaana olevaa naista, joka ei halunnut syödä homejuustoa.
Ei se kuitenkaan ole aiheellista syyttää kassaa myrkytysyrityksestä, kun kassa ei ole millään muotoa velvollinen pitämään huolta raskaana olevan asiakkaan ruuista.
Kommentoin tähänkin, että olisin erittäin ihmeissäni jos _kassa_ yrittäisi myrkyttää jonkun, saati sitten pitäisi huolta asiakkaiden toiveista.
Joo,
ja pienessä hiprakassa VOI aivan hyvin ajaa autolla, koska se VOI törmätä ihmiseen, joka VOI vammautua.
Tupakkaa joutuu polttamaan askikaupalla, viinaa kittaamaan useamman pullon, buprea vetämään aika lailla ja varmaan portaissakin pitää kaatua useamman kerran ennen kuin sikiölle käy mitään vakavampaa. Mutta jotenkin “todennäköisyydet ovat puolellani” ei ole kovin kestävä argumentti silloin, kun on kyse toisen ihmisen terveydestä.
Enkä viitannut kirjoituksellani OP:hen, vaan eräiden käyttäjien huolettomiin kommentteihin.
Oliskohan kyseessä myrkytsyritys jos vegaani ostais kinkkusalaatin ja sitten rupeaisi huutamaan?
Mistä sitä tietää että juuri kyseinen asiakas on allerginen naudanlihalle/porsaanlihalle/salaatille/raskaana tms.
Erehdyppä kysymään joltakulta pullealta onko hän raskaana ja pitäisikö silloin olla ottamatta homejuustoa niin taatusti tulee pataan ja kunnolla.
Ihmisten olisi hyvä erityistilassa ollessaan ottaa itse selvää rajoituksistaan ja kysyä vaikka tyhmässäkin paikassa että sisältääkö tilattu ateria hänelle sopimattomia aineita. Jos kieltävän vastauksen jälkeen silti ruoka sisältää ongelmia, niin sitten asia on eri.
Mutta toisaan ajatustenlukutaidot puuttuu minultakin aasiakkaiden kanssa…
Itse olen moniallerginen ruoka-aineille; kala, äyriäiset, tomaatti, sitrushedelmät, suklaa, herneet, pavut, mansikat jnejne… Todellakin pidän itse huolen etten syö näitä ruoassani. Ei ole muiden vastuulla.
Raskaana olevilla vain joillakin kihahtaa jotenkin hattuun, he luulevat saavansa koko maailman huomion kun he saavat lapsen joka on esim. suvun ensimmäinen pikkujälkeläinen. No joo, ei kaikki! Mut jotku on sitä mieltä että tarvitsevat rullatuolin kun ovat niin ” sairaita raskaudestaan” => On vain tapa kerjätä huomiota!!!
Itselleni ei kyllä tulisi ikinä mieleen syyttää tarjoilijaa jos itse olen tilannut epähuomiossa jotain mitä en saa syödä.Lienee niin, että ne jotka syyttävät muita kaikesta syyttävät sitä raskaanakin.
Listeria on kyllä yleisempää kuin yllä väitettiin. Terve, työikäinen ihminen sairastaa sen normaalina flunssana. Sen sijaan riskiryhmille se voi olla vaarallinen. En menisi listerian riskejä vähättelemään, sillä ystäväni sai raskauden puolessa välissä keskenmenon listerian takia. Suomessa kuolee listeriaan vuosittain 10 ihmistä.
Pitää sitten muistaa, että listeria elää maaperässä, joten sitä voi saada kaikista raaoista kasviksista ja vihanneksista ja huomattavasti helpommin kuin suomalaisesta pastöroidusta maidosta valmistetusta homejuustosta. Ja jos sita saa siitä juustosta, niin sitten myös kaikki muut meijeristä tulevat maitotuotteet ovat yhtä vaarallisia, koska kaikki ne voivat jälkisaastua meijerissä, ainakin teoriassa. Parempi taitais olla, ettei söis mitään raskaana ollessaaan…
“Enkä viitannut kirjoituksellani OP:hen, vaan eräiden käyttäjien huolettomiin kommentteihin.”
Kyllä se kahvilan eukon raskausongelmat ovat ihan rouvan oma ongelma. Tämän palstan kirjoittajat minä mukaan lukien saamme olla kuinka huolettomia huvittaa. Raskaus on kokonaan sen paksuna vinkuneen ämmän huolenaihe.
^Aamen!
Haluaisinpa tietää, näkyikö tämä raskaus jo mahdollisesti?
Että oliko tässä se mahdollisuus, että raskaus oli aivan alussa ja tuleva mutsi ei yksinkertaisesti vielä muistanut sitä?
Ja sitten sai hirveän hepulin käyttämistään rahoista ja ajatteli miten saisi ne takaisin?
Kaukaa haettua joo, mutta asiakaspalvelualalla melkein kaikki on mahdollista. =D
Mun mielestä oudointa on se, että kassan tai kenenkään muunkaan pitäis puuttua toisen syömisiin, varsinkin nykypäivän “älä sinä puutu minun asioihini”-yhteiskunnassa. Eihän kenenkään asioihin saa sekaantua..
Samoin olisi hyvin riskaapelia mennä varoittelemaan “raskaanaolevia”, kyseessä kun saattaa sitten olla vain hieman “runsaampi” tapaus. Voin vain kuvitella sitä huudon määrää jos menet raskaudesta puhumaan “vain hyvin syöneelle”