20/11
2008
20

”Näähän on muovia”

Meillä on iso lahjatavaraliike ja myymme mm. kristallia; itävaltalaista, tsekkiläistä, egyptiläistä ym. Kristallit on merkitty lajeittain lapuilla ja kylteillä. Ja kuinkahan monta kertaa viikossa kuulee asiakkaiden — joita me kutsumme sitten keskuudessamme ”hienopieruiksi” — sanovan että: ”Näähän on muovia”.

Olen kehittänyt tietynlaisen äänensävyn tähän tilanteeseen, jotta asiakas taatusti tajuaa olevansa väärässä. ”No muovia joutuu valitettavasti etsimään muualta, meillä on vaan aitoa kristallia”. Toinen monen asiakkaan kommentti kristallista kuuluu että ”Näitä me on ostettu ihan oikeista sisustusliikkeistä” tai ”Näitä saa oikeista kultasepänliikkeistä”.

Nyt kesän aikaan on kolmea tuotetta kysytty yli muiden: nippusiteitä, rastasverkkoa, ja kaksipuoleista teippiä. Vastaukseni on kuulunut: ”Ne on tuolla lihatiskissä”. Siis lahja- ja sisustusliikkeeni ei erotu tavallisesta rautakaupasta. Remontti käyntiin!!

T:Pirjo

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. Hellbilly 20/11/2008

    Pakko kertoa tähän väliin. Läpivalaisin tuossa kertana eräänä lentokentällä erään asiakkaan matkatavaroita hänen kehuessaan kuinka on mukava viedä tuliaisiksi ulkomaille hienoja kristallilaseja.
    Eipä siinä muuten mitään mutta kun kristalli näkyy läpivalaisulaitteessa mustana kuin yö, ja nämä nimenomaiset lasit olivat sitä tavallisen vihertävää sävyä mitä normaali lasi yleensäkin on. En muuten kehdannut mainita asiasta yhtään mitään. Mahtoivatkohan olla Pirjo sieltä teidän liikkeestä? =)

  2. Rita 20/11/2008

    Meitä oli kerran koolla aikuisia ja yksi 8-vuotias poika. Astioita pöydässä, myös kristallilaseja. Tämä pieni lapsivieraamme otti lasin käteensä ja osallistui keskusteluun sanomalla: ”Tiesittekö että aito kristalli helähtää kauniisti kilistettäessä?” Sitten hän demonstroi kilauttamalla kahta lasia. Toden totta, niin teki, eikä meistä kukaan ollut sellaista helähdystä aikaisemmin kuullut :)

  3. lco 20/11/2008

    lahjatavara- & sisustusliikkeessä teipit, nippusiteet ja kanaverkot lihatiskiltä? …ohi meni jotta viuhahti. no hyvää kesää kuitenkin ;)

  4. Kirpparikantis 20/11/2008

    lco, siinähän se vitsi juuri piileekin. K.o. liikkeessä kun ei varmasti ole lihatiskiä, teipeistä yms. puhumattakaan. :D

    Huvitti toi ”ihan oikeesta sisustusliikkeestä”, varmaan tarkottanu Sotkaa/Ikeaa. (Kivoja liikkeitä molemmat, älkää ymmärtäkö väärin… ^^ )

    Ois kivaa ostaa joskus jotain nättiä kristallia, mut köyhän ei auta ku haaveilla… :/

  5. joopa joo 20/11/2008

    Tällaiset lahjatavara- eli krääsäkaupat ovat juuri sen oloisia, että aivan hyvin sieltä sälän joukosta voisi rastasverkkoakin löytyä.

  6. Tommi 20/11/2008

    “Ne on tuolla lihatiskissä”

    Tämän takia en tykkää käydä erikoiskaupoissa, niissä sanotaan tyhmäksi kun kyselee tyhmiä. Vielä kun seudulla on valtaapitäva ruotsalaisvähemmistä, vastaus on ehkä vielä tylympää.

  7. Niunau 21/11/2008

    Työskennellessäni juhlapukuliikkeessä sain vähintään pari kertaa kuussa pahoitella liikkeeseen rynniville mammoille, että valitettavasti meillä ei myydä tuulihousuja tai kumisaappaita tms. Uskomatonta mutta totta, asiakkaat eivät vain hahmottaneet (ympärillä pönöttävistä juhlapukuisista nukeista huolimatta), etteivät olleet halpahallissa, vaan erikoisliikkeessä. Niin se vaan on.

  8. lco 21/11/2008

    @Kirpparikantis, niin siis rastas- eikä kanaverkoistahan oli kyse, mutta tarkoitin etten joopa joon tavoin pitänyt mitenkään outona kysellä em. tarvikkeita tuommoisesta liikkeestä, joten minusta se lihatiski-analogia ontui aika pahasti.
    http://xkcd.com/386/

  9. Dorka 21/11/2008

    Näin. Jos asiakas kehtaa sanoa kristalliesineitänne lasisiksi, hän on ”hienopieru”. Sen sijaan itse loukkaannut jos joku erehtyy suorittamaan vertailua ah niin jalon oikein kristallia myyvän lahjatavaraliikkeesi ja sisustusliikkeen tai kultasepänliikkeen välillä. Ja rastasverkon ja nippusiteiden kysyminen suorastaan velvoittaa vittuilemaan asiakkaille?

    Voi kunpa pääsisin käymään noin ylväässä kaupassa! En taida sentään sinne ihan kelvata.

  10. Reality Check 21/11/2008

    Jos jotain tuotetta jatkuvasti kysytään ihan vaivaksi asti, eikö sitä kannattaisi ottaa myyntiin…vaikka vain yksi rulla rastasverkkoa jonnekin nurkkaan pönöttämään ja päälle sopiva kermapersehifihienosteluhintalappu, ei tarvitse kyselijöille tarjota eioota ja katekin on varmasti kohdallaan jos kaupat syntyy.

    Fiksumpi aasiakaspalvelija verkostoituisi muitten pienyrittäjien kanssa ja neuvoisi kyselijät tutun kauppiaan pakeille, homma hoituisi ja kaikille jäisi hyvä mieli. Näin toimii esim. pikkukuntamme rautakauppias – ei ole asiaa tai tavaraa mitä hän ei saisi puhelinsoitolla järjestymään.

    Lisäksi näyttäisi siltä, että kauppakin tulee helpommin lyötyä lukkoon kun jo puhelimessa kerrotaan että Asko Aasiakas on tulossa vartin päästä hakemaan sitä ja tätä… ;)

  11. Jyri 21/11/2008

    Luulisi että kaupan olemuksesta kävisi ilmi jo lähtökohtaisesti se etä tämän sekatavaraliikkeen valikoimasta ei rastasverkkoa löydy ;)

  12. kauno 22/11/2008

    Jaaha, sotka on täysin huonekaluliike, kuten varmaan tämä esimerkin liikekkin. Mikä ihme siinä on että huonekaluliikkeitä pitää sanoa sisustusliikkeiksi vaikkei niissä myydä edes tapettia tai muita sisustuksessa tarvittavia peruselementtejä.

  13. Köyhä opiskelija 22/11/2008

    Itse löysin pari kaunista kristallilasia viinitavaraliikkeen (laseja, kotiviinitarpeita, karahveja ym.) alennusmyynnistä joitakin vuosia sitten. Maksoin kahdesta kauniista valkoviinilasista yht. n. 13-14 e. Kilahtavat todellakin soinnukkaasti! Pientä ylellisyyttä voi silloi tällöin ostaa, vaikkei yleensä olisi varaa.

    Mistä se väri muuten sitten johtuu, Hellbilly? Lyijystä?

  14. Myyjänen 22/11/2008

    Jepjep. Lyijylasi mikä lyijylasi.

  15. Opaskoira 24/11/2008

    Pirjo hyvä, olet saanut erittäin tärkeää palautetta myymälästäsi ja et ilmeisesti osaa käyttää sitä.
    Asiakkaasi ei ilmeisesti pidä myymälääsi sisustusmyymälänä vaan jonain sekatavarakauppana, tee asialle jotain niin löydät ne oikeat asiakkaasi. Eikä tuo vi**uilusi lihatiskistä ainakaan kohota profiiliasi sisustuspuotina, asian voi kertoa nätistikin ja jos nippusiteet ja 2-puoleinenteippi ovat kysytyimmät tuotteesi miksi ihmeessä et niitä ole jo ottanut myyntiin?

    Mukavaa joulun odotusta, krääsäkauppoihin, sisustuspuoteihin ja lihatiskeille.

  16. Maake 25/11/2008

    Eikös kaksipuoleinen teippi soveluisi tuollaiseen liikkeeseen? Kummiskin myyvät yhtä sun toista seinälle ripustettavaa härpäkettä.

  17. Muffi 28/11/2008

    Eli jos ihmiset rupee alepassa toistuvasti kyselemään, että ettekö myy alusvaatteita niin automaattisesti se pitäisi valikoimaan ottaa? No ei tossakaan nyt järkeä oo… ja vaikka paikan nimi olisi sisustusliike niin kuka hemmetti sisustaa jollain varpusverkolla?
    Luulen että tässä keskustelussa vain ei ole mitään järkeä, koska kaikki kuvittelee liikkeen ulkomuotoa ihan erilaiseksi. Itse näen sen tämän oloisena http://www.sisustusliikesali.fi/, varmaan moni ymmärtää ettei tollasesta varpusverkkoa saa.

  18. Kultaseppä 4/1/2009

    Minulla oli torilla myynnissä itsetehtyjä, käsintaottuja puukkoja, joiden terät olin kiilloittanut suurella vaivalla peilipinnaksi. Aasiakas osoitti niitä halveksien ja naurahti itsevarmasti: ”Alumiiniahan nuo terät on.” Eli näin.

  19. Ymmällään 10/5/2009

    Huhhuh, tuo taisi olla rankka kokemus…

  20. Absolutisti 27/6/2009

    Itse työskentelen keittiö- sisustus- ja lastentavaraliikkeessä.

    Sieltä on käyty kysymässä auton sivupeiliä, miesten pitkiä kalsareita ja herra ties mitä.
    Tilanteesta riippuen olen sanonut ”Valitettavasti emme myy moisia.” tai tuon saman ja lisänä ehdotuksen mistä hakea.

    Ja liikkeessä on siis kuusi suurta näyteikkunaa, joista varmasti selviää minkälaisesta liikkeestä on kyse.

    Eli toiset vain eivät jaksa miettiä näkemänsä merkitystä.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!