2/05
2008
17

Naapurit huutelee

Tämä sattui omalla työpaikalla, mutta valitettavasti en päässyt itse tämän asiakkaan kanssa asioimaan. Joo joo, tiedän, tylsää kertoa välikäden tietona kuultuja juttuja, mutta uskon että tarina on sen verran herkullinen että se kannattaa kertoa tänne silti.

Asiakas halusi ostaa sanelukoneen. Myyjän esiteltyä jotain kappaletta asiakas kertoi että halusi nauhottaa sillä seinänaapureiden ääniä. Ne nimittäin huutelevat ja pilkkaavat asiakasta ja puhuvat tästä pahaa aina iltaisin seinien läpi. Tämä mekkalointi häiritsee asiakasta niin paljon että hän haluaa tehdä siitä lopun. Sanelukoneella asiakas halusikin äänittää todistusaineistoa, jonka voi sitten viedä poliisille.

Asiakas ostaa sanelukoneen ja muutaman päivä kuluu. No, sitten asiakas tulee takaisin ja haluaa reklamoida sanelukoneesta. Ai miksikö? Koska hän oli nauhoittanut sille naapureiden irvailua ja kun hän sitten oli soittanut äänitettä poliisille, ei nauhalle ollutkaan kuulunut mitään! Uskomatonta!

Mitä tuohon voi sanoa?

T:Anon

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. Heksu 2/5/2008

    Paranoidinen skitsofrenia… :-(

  2. Mari 2/5/2008

    Mitä tuohon voi sanoa?
    ”Katsoitko käyttöohjeesta voiko äänenvoimakkuutta säädellä?”
    ”Olihan laite päällä äänitettäessä?”

  3. Reiska 2/5/2008

    ”Kannattaisko keskustella lääkärin kanssa tehokkaammasta lääkityksestä?”

  4. hanski 2/5/2008

    Mitä tuohon voi sanoa?

    ”Kuuletteko tai näettekö muutakin sellaista mitä muut ihmiset eivät?”

  5. Jiusonium 2/5/2008

    Mitäs mitäs? Jos siitä ei siis mitään kuulunut, niin eikös se silloin ole viallinen laite?

  6. Rita 2/5/2008

    Voisi olla skitsofreniaa tai vastaavaa. Joka siitä yhtään tietää, ei pidä tapausta ”herkullisena tarinana”, vaan tuntee myötätuntoa sairauden uhria kohtaan. Olisi kauheaa kuulla illkeitä herjaavia ääniä jatkuvasti pään sisästä, kuten joillekin käy. Toivottavasti nauhuritapaus sai tuon ihmisen ajattelemaan että mitä jos äänet ovatkin harhaa, ja hakeutumaan lääkäriin.

  7. Eikka 2/5/2008

    Jonkinasteinen skitsofrenia juu, mutta minkäs sanelukoneen myyjä sille voi. Ainoa mitä voi tehdä on kertoa just kaikki kohdat missä on voinu mennä pieleen (patterit, äänenvoimakkuus) ja kehottaa koittamaan uudelleen. Kyllä varmaan jossain vaiheessa tämä henkilö tajuaa että nyt jossain mättää, mutta ei varmaan ennenkuin sen viidennen sanelukoneensa on ostanut… :(

  8. Titiuu 3/5/2008

    Toki voi olla skitsofreniaa, juu. Sitten ei kyllä erityisen hauskaa mielestäni.
    Mutta taasen kai poikkeava olen, kun tuo ei edes ollut ensimmäinen ideani tarinasta. Itse lähinnä epäilin sanekoneen nauhoituslaatua (olettaen siis äänien olevan todellisia).. Koskaan en ole kokeillut, mutta hieman epäilyttää nauhoitteen laatu jos seinän läpi yrittää naapureiden puhetta nauhoittaa..

  9. Rulla 3/5/2008

    Ei tarvitse tosiaan olla edes mitään skitsofreniaa. xD

    Meilläkin naapurissa ulvotaan milloin ties mitäkin ja musiikki soi niin kovaa että täällä alakerrassa erottaa sanatkin biisistä. Mutta yksi yö neljän aikaan sitten päätin nauhoittaa sitä melskettä, mutta eipä nauhalle tullut mitään. Huono nauhuri. ;(

    Ja kyllä on kämppikseni kuullut samat melut kuin minäkin, ihan näin ohimennen mainitakseni. ;D

  10. Aasiakas 3/5/2008

    Rulla: :D

  11. Eikka 3/5/2008

    Meluaminen ja bileet on eri asia kuin:

    ”Ne nimittäin huutelevat ja pilkkaavat asiakasta ja puhuvat tästä pahaa aina iltaisin seinien läpi.”

    Kuka naapuri ihan oikeesti huutelee seinän toiselle puolelle ja pilkkaa naapuria? Ketä kiinnostaa edes seinänaapuri niin paljon että viitsii päivät pääksytysten haukkua ja pilkata naapuria niin että se kuulee? Mä en ole edes urbaania legendaa kuullu moisesta.

    Sen sijaan olen lukenut, kuullut, ja kuunnellut muutamia kertomuksia paranoidista skitsofreniasta ja juuri tollasta läppää sieltä lähtee, ääniä kuuluu seinän takaa jotka pilkkaa itseä, asuntoon kävelee vieraita ihmisiä jotka linnottautuu johki huoneeseen puhumaan pahaa itsestä jne. jne. Mikään näistä ei ole totta mutta se kaikki tuntuu täysin todelta.

    Sen kyllä myönnän että saa olla aika hyvä äänityslaite että mitään ääniä seinän toiselta puolelta saa nauhalle, jos niitä ääniä on.

  12. ränttä 7/5/2008

    Juu. Vähän skitsoltahan tuo kuulostaa, mutta tosin kylläpä on vähän vääränlainen kalustokin tuonkaltaiseen taltiointiin.

    Sanelukoneiden mikit tuppaavat olemaan keskimäärin aika epäherkkiä, ja vaikka laitteessa olisi automaatiikkaakin kompurointiosastolla, niin tuskinpa se edes naapurista kantautuviin ääniin juuri tarttuisi. Tai sitten se mekkalointi saa olla jo oikeasti kovaa.

    Ensi kerralla kannattaa suositella asiakkaalle jotain tasokkaampaa tallenninta ja myydä mukaan joku seinään pultattava levymikki tai parabolisuuntain ja herkkä konkka- tai elektriteettimikrofoni.

  13. blanco 14/5/2008

    Tässähän myyjä palveli asiakastaan huonosti – tai ainakin tunsi myydyn tuotteet ominaisuudet huonosti. Jos asiakas kertoi tarpeestaan (seinän läpi nauhoittaminen) selkeästi, osaava myyjä olisi kertonut että useat sanelukoneet eivät nimenomaan nauhoita vaimeampia, kaukaa tulevia ääniä vaan puhujan tms. pitää olla koneen lähettyvillä. Sanelukone ei siis tässä tapauksessa ollut oikea tuote asiakkaan tarpeeseen!

  14. zap 25/5/2008

    Naapureiden puheen nauhoittaminen on rikoslaissa kriminalisoitu, tuskin myyjä voi ruveta neuvomaan millaisella laitteella tämä olisi parasta suorittaa, saa pian vielä syytteen avunannosta rikokseen! :D

  15. Mari 18/6/2008

    zap.
    Jos tästä jotain tiiät, niin onko naapurista paskan puhuminen kaverille kriminalisoitu?

  16. Sami 30/12/2008

    ”Ja käydään tämä tarkistuslista läpi:
    - Onhan laitteessa paristot?
    - Olihan laite päällä ja nauhoittamassa?
    - Olihan tallennuksen äänenvoimakkuus riittävän korkea?
    - Olivathan äänet sellaisia mitä muutkin kuulevat?”

  17. Hopea 12/5/2009

    Juu ensinnäkin että noin ei saa tehdä niin vielä lisäksi. Sanelu kone on siis _sanelu_kone. Ei siis mikään rasahdusten nauhottaja, siihen on ympätty mahdollisimman hyvin ymmärrettävä äänentoistolaatu, mutta se on tarkoitettu nimenomaan saneluun tai sitten keskustelun nauhoittamiseen niin että se on pöydällä keskustelijoiden välissä. Se ei osaa painaa korvaa seinää vasten ja kuulostella sieltä naapurista. Vaikoilulaitteet on sitten erikseen, lapsillekkin myydään leluina jo jonkin tasoisia vakoiluvempeleitä. Kaverilla oli aikanaan sellanen hieno lelukaupasta ostettu laite jolla pysty kymmenien metrien päästä kuunnella ihmisten keskustelua ikkunankin läpi.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!