Netti toimimaan
Olen erään operaattorin leivissä ja teen asiakaspalvelijan töitä. Tässä työssä tulee jutelleeksi mitä erilaisempien aasiakkaiden kanssa. Tässä teille kaikille esimerkkitapaus siitä kuinka tässä hommassa pitkä pinna on kaiken A ja O.
Aasiakas soittaa X operaattorin aspaan. Minä olen se onneton, joka vastaa tämän hysteerisen rouvan puheluun.
Hyvä että kerkesin esitellä itseni, kun alkoi älytön manaaminen kuulua luurin toisesta päästä.
Rouva: ”MIKSI TE ETTE OLE VIELÄKÄÄN SAANEET MINUN NETTIÄNI TOIMIMAAN?!!”
Minä: ”Anteeksi rouva, mutta kuinka?”
R: ”Minä olen soittanu AINAKIN 3 kertaa teille ja aina minulle on sattunut sellainen luupää vastaamaan, joka ei osaa hommaansa siellä. Ja kun lopulta siellä joku tajuaa jotakin ja lupaa että nettini saadaan toimimaan piakkoin, niin mitään ei tapahdu! Kone on pimiänä, enkä pääse nettiin.”
M: ”No otetaanpas rouva IHAN rauhallisesti ja aloitetaanko siitä että kerrotte omat tietonne minulle, jotta löydän Teidän liittymätiedot täältä.”
Rouva mumisee jotain hetken, mutta suostuu lopulta antamaan tietojaan ja pääsemme jatkamaan asiaa eteenpäin.
Selvisi että rouvan netti oli kytketty juuri samana päivänä päälle.
Minä aloin hiukan epäilemään tapausta, koska rouva selitti minulle että konekin on pimeänä, jne.
M: ”Saanko varmistaa rouva että Teidän tietokoneen virtanäppäin on pohjassa ja näyttönne virta myös päällä?”
R: ”NO KYLLÄHÄN MINÄ NYT OSAA KONETTA KÄYTTÄÄ!! PIDÄTTEKÖ TE MINUA AIVAN TYHMÄNÄ?”
(mmm… no…)
M: ”No mitäs se Teidän modeeminnen näyttää? Palaako siinä valoja?!”
R: ”Mikä se on?”
M: ”No sellainen laatikko joka mahdollistaa Teidän netin toiminnan.”
R: ”En minä tiedä sellaisesta.”
M: ”Sellainen on lähetetty Teille postissa.”
R: ”Ai juu! No on se minulla täällä.”
Minä utelin yhä valoista, jne.
R: ”Ei! Ei pala valoja!”
M: ”Voisitteko varmistaa että kaikki johdot ovat oikein kiinni seinässä?”
R: ”MITKÄ HEMMETIN JOHDOT?”
M: ”NO ne MODEEMIN JOHDOT.”
R: ”No, en minä osaa katsoa niitä ite oikein kun en minä näistä ymmärrä mitään!” (itkee melkein)
M: ”Menkääpä sinne modeemin ääreen niin voin auttaa sen kytkemisessä.”
Rouva hiljenee hetkeksi.
M: ”No, joko olette sen modeemin luona?”
R: ”Juu olen!”
M: ”Katsokaa ensinnäkin että modeemista lähtee johto puhelinpistokkeeseen” (kuvailin puhelinpistoketta vielä varmuuden vuoksi)
R: ”No, ei lähde mitään johtoja tästä!”
M: ”Missäs se sinun modeemisi on?”
R: ”NO, PAKASTIMEN PÄÄLLÄ! MUOVIPUSSISSA!”
AAAARRRGGHHHH!
Tätä keskustelua ja hänen raivoamistaan / ilkkumistaan kuuntelin yli puoli tuntia, ennen kuin hän tajusi kertoa ettei ole avannut edes koko modeemin pakettiakaan!
T:Ei voi olla totta!
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...








Vanha koira ei opi uusia temppuja.
eräs tietty operaattori tekee aasittomistakin aaseja, meillä meni 1,5kk netin siirto vanhasta osoitteesta uuteen ja aina asiaa tiedustellessamme vastaus oli ”odottakaa vielä pari päivää”
Chilipalko; Oiskohan sama operaattori joka lupas meille muuton yhteydessä, että ”varmasti se saadaan melkein heti auki uuteen osoitteeseen kun näin ajoissa ilmoititte”, tiesin siis että siirtokin vie aikaa, ja ilmoitin asiasta reilua kuukautta aiemmin.
Noh, kappas kappas, asuttiin viikko uudessa osoitteessa, ei tapahtunut mitään, toisella viikolla soitin taas ko. operaattorille, josta kerrottiin että ihan heti saadaan pelaamaan, viikko korkeintaan enää. Tässä vaiheessa mainitsin edellisestä puhelusta, lähinnä kummastellen, miten paljon aikaa tuommoinen asia voi viedä, johon ystävällinen aspa sitten lupas että saadaan tietty laskusta enemmän vielä hyvitystä. Noh, menee se viikko, ja ei tapahdu mitään, jolloin soitan taas aspaan, ja sanotaanko näin että astetta äkäisemmän puhelun. Puolisen tuntia asiaa selviteltyäni, mulle ensin väitetään ettei meidän kummankaan nimellä (asuin siis tällöin ex-avokkini kanssa) löydy koko firmasta yhen yhtään nettiliittymää, ja kun ruvettiin selvittelemään asiaa enemmän, löytyi se liittymäkin sieltä, mutta ”ei tänne mitään siirtoilmoitusta ole tullut, se on ollu kokoajan auki siellä teidän vanhassa osoitteessa”..
Että seuraava asukas siinä asunnossa oli sitten kuukauden päivät surffaillut meidän piikkiin, ja meidän liittymän siirtoa ei ole edes alettu hoitaa. No loppujen lopuksi se liittymän siirto tapahtui sitten ihan jos ei seuraavana päivänä niin vähintään samalla viikolla (en muista tarkkaan, mutta sen muistan että ihan yllättävän nopeasti kuitenkin), ja saatiin tietty niistä laksuista hyvityksiä useammaltakin kuukaudelta, mutta se oli kyllä viimenen puhelu minkä siihen firmaan soitin, otin nimittäin ja suljin koko liittymän sitten saman puhelun aikana.
Eräs operaattori lupasi samaa kuin nojoon operaattori. Ilmoitin kanssa sen 1,5kk aiemmin muutosta. Netti katkesi varoituksetta 2vk etukäteen vanhalta kämpältä. Uudella se ei toiminut sinne muutettaessa, ja olisi mennyt vielä pari viikkoa että olisi alkanut toimimaan. Sanoin ettei tarvitse nähdä vaivaa ja viimeisen laskun voi lähettää, ja hain välittömästi toimivan kaistan toiselta operaattorilta.
Ongelma ei ole se että eläisi ilman internettiä, vaikka kieltämättä it-alan opiskelijana se erittäin tärkeä onkin… ongelma oli lähinnä omia sanojaan vastaan toimiminen, ilmoittamattomat muutokset palvelussa edellisiä sopimuksia vastaan ja viivästykset, eli se huono palvelu. :p
Uskon että helppareille soittelee niin kypsää väkeä että oksat pois, ja tollasia vähän surullisia it-kelkasta pudonneita mummoja ja vaarejakin, ja varmaan ihan vaan sekopäitäkin, mutta toivottavasti on edes sen verta hyvä lafka että palvelu toimii ja edellytykset helpparityölle on hyvät eikä firma kuse asiakkaiden päälle tahallaan.
pakastimen päällä…parasta
Tällaisten ihmisten pitäisi jo ennen tietokoneen ostoa varmistaa, että heillä on lähipiirissään henkilö joka tulee edes neuvomaan kuinka ne piuhat kytketään… On sitä varmaan vänkää puhelimessa selittää, varsinkin kun toinen luulee että netti alkaa toimimaan jonkinlaisella kosmisella usvalla, ei suinkaan johtoja pitkin
Kukaan ei varmaan tosissaan oleta, että vaikka Toyotalle soittamalla saa autonsa korjattua. Tietokoneet ovat autoja paljon monimutkaisempia ja heterogeenisempiä laitteita. Miksi tietokone ja se nettiyhteys pitäisi saada toimintaan puhelulla? Omien aivojen käyttö ON sallittua…
Oi miksi nämä ihmiset eivät tilaa ”avaimet käteen” palvelua jossa asentaja käy paikalla kytkemässä piuhat paikoilleen ja sääätämässä kaikki kohdalleen?
”Oi miksi nämä ihmiset eivät tilaa “avaimet käteen” palvelua”
Sehän maksaa. On paljon luontevampaa ruinata ilmaispalvelua ja valittaa omasta kädettömyydestään kaiken maailman itkuiitanhyysääjille kuluttaja-asiamiestä myöten. Näin menetellen aasi saa helliä loukatuksi tulemisen tunnetta ja kokea oikeuksiaan poljetun.
Voi itku tätä ihmistä. Mä ymmärrän niin hyvin että itku ja parku tulee kun koneet ei suostu yhteistyöhön mutta ei silti saa purkaa toisiin ihmisiin turhautumistaan, varsinkin kun nämä ihan oikeasti yrittävät auttaa.
Koska itse olen aivan tumppu mitä tulee atk-asioihin, eikä apua netin tilttaamiseen ollut saatavilla muualta kuin operattorin puolesta, piti soittaa siis sinne. Sanoin puhelimessa heti olevani euroopan surkein tietotekniikan käyttäjä ja herra langan toisessa päässä opasti esimerkillisen kärsivällisesti mitä tuli tehdä ongelman poistamiseksi. Muistin kyllä kehua ja kiittää, oli loistavaa asiakaspalvelua!
”ongelma oli lähinnä omia sanojaan vastaan toimiminen, ilmoittamattomat muutokset palvelussa edellisiä sopimuksia vastaan ja viivästykset…”
Sama huono palvelu sai minut vaihtamaan operaattoria. Vaikkei tällä uudellakaan ole kaikkein terävimmät kynät penaalissa, niin erään ruotsalaisomistuksessa olevan operaattoriyrityksen asiakkaaksi minua ei saa enää mistään hinnasta!
Marakatti:
samaa mieltä sun kanssa,ite olisin kans lopettanu sen netin siihen paikkaan koska jos asiakas ajoissa ilmoittaa osoitteenmuutoksesta niin kyllä se nyt vaan on niin että sinä maksat ja he hoitavat hommansa
Meille kävi hassusti sen ”sinisen” operaattorin kanssa.
Tilasin isäni osotteeseen nettiliittymän (vuoden sopparilla) koska tiesin isäni tarvitsevan nettiä ja itse olin muuttamassa hänen asuntoonsa jonkin ajan kuluttua.
Laskuja ei ruvennut kuulumaan,selvisi ettei postimies laita niitä luukusta kun lukee laskussa minun nimi ja ovessa isäni nimi (eri sukunimet).
En jaksanut tästä tapella postin kanssa (heidän pitäisi jakaa postit osoiteen ei nimen perusteella) kanssa joten soitin operaattorille ja halusin vaihtaa laskutusosoitteen,selitin syyn samalla..eli posti ei tuo laskuja perille asti.
No,tämän PITI olla ok..kunnes isäni soittaa seuraavana päivänä ettei netti toimi!
Olivat sitten sen nettiosotteen muuttaneet eivätkä laskutusosoitetta vaikka erikseen sitä pyysin ja tarkistin.
hitto että ketutti
Onko näillä kommentaattoreillakin jäänyt modeemi muuttolaatikkoon?
Hyvä palvelu, sinä sentään
1) tiedostat olevasi kädetön
2) osaat tunnustaa sen muillekin
3) tajuat, että tietotekniikka ei toimi taialla, vaan tarttis itsekin tehdä jotain
Näillä eväillä asiat saa jo yleensä toimimaan, sillä selvästi osaat/haluat/suostut seuraamaan neuvoja. Se todellinen ongelma ovat ne ihmiset, joilla yksi tai useampi kohta noista jää puuttumaan. Niiden kanssa homma ei välttämättä toimi ikinä, ja hermot menee. Sekä asiakkaalta että myöhemmin myös aspalta.
jääräpää,
arvaapa, miten paljon sitten tulisi valituksia, jos kaikki postit jaettaisiin osoitteen mukaan? Lähetyksiä, joissa on vanha tai muuten virheellinen osoite, tulee postipiiriä (n. 600 taloutta) kohden pari laatikollista päivittäin. Kuinka kiva sinustakin olisi sitten jatkuvasti saada edellisten muuttaneiden tai kuolleiden asukkaiden ja naapurien mainoskuvastoja ja postikortteja?
Jos joskus kokeilee, että mahtaakohan tämänniminen kaveri sitten kuitenkin asua tässä osoitteessa, vaikka meidän tiedoissa ei niin lue (nimiä ovissa ei katsota, niissä lukee usein, mitä sattuu, jos mitään), niin usein tulee lähetys takaisin ja valitus perään.
Lasku siis omalla nimelläsi omaan osoitteeseesi tai sitten isän osoitteeseen merkinnällä ”Etunimesi Sukunimesi C/O Isännimi Isänsukunimi”.
^niimpä, meille tulee vähän väliä edellisten asukkaiden firmapostia (ei siis tule kenenkään nimellä vaan firman nimellä)…raivostuttavaa! Aluksi heille ilmoiteltiin että vaihtakaa osoitteenne jne, nyt vaan vien kirjeet postilaatikkoon ja kirjoitan päälle että väärä osoite…ollaan asuttu tuossa nyt 2 vuotta.
No et sinäkään varsinainen neropatti ole, luuletko että ne johdot olisivat menneet itsellään seinään???
Pieta, exälläni jäi aikoinaan osa postista parin kuukauden ajalta saamatta juuri jääräpään kuvaileman luovan postinkantajan takia. Koska postinjakaja ei ollut kuullut exäni muutosta luokseni, ei hän tuonut osaa(*) hänen nimellään varustetuista kirjeistä perille. Kysyimme postilta (lue: valitimme niin viimeisen päälle kiukkuisina) asiasta. Sieltä meille sanottiin, että ”jakajan on kannettava posti kuoressa olevaan osoitteeseen, jos hän ei ole varma siitä, että posti pitää kuljettaa jonnekin muualle.” Jos siis jakaja on vähänkään epävarma siitä, mitä postille pitää tehdä, hänen pitää jakaa se osoitteen mukaiseen laatikkoon.
Eihän siitä mitään tule, että jakaja arpoisi kirjeitä ja lehtiä oman päänsä mukaan.
(*) Sivuhuomautus: Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, että osa exäni postista tuli perille. Meille ei koskaan selvinnyt, miksi osa posteista, kuten yliopiston ilmoittautumislomake ja ilmoitus puhelinosuuskunnan osakkeiden myyntimahdollisuudesta, jäi tulematta mutta osa posteista, kuten kavereiden lomakortit ja joku lehti, tulivat perille.
Ottakaa tavaksi pyytää sopimistanne asioista asiakaspalveluhenkilön nimi ylös, se tuo tiettyä syvyyttä ja tarvittaessa helpottaa asian jatkokäsittelyä. Kaikki eivät varmaan anna tai kai saakaan antaa nimeä, mutta tiettyä vastuunkantoa asian suhteen saattaa tuottaa. Sellaista asiallista asennetta peliin, että perästä kuuluu, jos homma ei toimi.
Toisaalta on totta, että kaikki aspat eivät ole ajan tasalla kaikista pikkuehdoista, mitä luvatuissa asioissa ja sopimuksissa saattaa piillä. Mutta jos tekee toimintatavan mukaisesti, ei siitä itse voi vastuuseen joutua loppukädessä. Jos sitten menee mokaamaan ja lupaamaan yli valtuuksiensa, niin voivoi.
AM,
ei se suinkaan aina ole sama jakaja, joka teille postia jakaa. Vaihdan itse piiriä monta kertaa viikossa sen mukaan, kuka milloinkin on kipeänä tai lomalla. Voi olla, että vakinainen jakaja tietääkin tottumuksesta, että ”tämä on asukkaan täti, ja sen postit saa jakaa sinne” / ”tämä on asukkaan vankilaan päätynyt exä, eikä postia missään nimessä saa kantaa osoitteeseen” / ”tämä on entisen asukkaan firma, ei kanneta osoitteeseen”, mutta joku muu jakaja ei näitä juttuja sitten tiedäkään. Varmaan toinen jakaja on jakanut postit osoitteeseen, ja toinen jakaja on pitänyt varmempana palauttaa lähettäjille, jotta tärkeän näköiset postit eivät joudu hukkateille, väärään osoitteeseen ja roskikseen, arvellen, että asukas sitten tekisi virallisen muutoksen osoitteeseen, jos siellä asuu.
Ei niitä posteja arvota. Ensin katsotaan listoista, asuuko vastaanottaja osoitteessa. Jos ei löydy, katsotaan muuttaneet kahden vuoden sisällä. Jos ei vieläkään löydy, katsotaan kansiosta, jossa on aakkosjärjestyksessä kaikki postinumeroalueella asuvat: olisiko kenties esim. lipsahtanut väärä osoite.
Jos ei vieläkään löydy, voi miettiä, olisiko henkilö muuttanut pois joskus vuosia sitten, vai olisiko ehkä muuttamassa asuntoon. Olisiko ehkä osoitteessa vikaa, esim. -tie olisikin -katu, joka sijaitsee toisella puolella kaupunkia? Homma voi paljoltikin olla pientä etsivätyötä, jossa vähän luovaa ajatteluakin tarvitaan. Näiden setvimiseen voi mennä päivittäin tunti, ennen kuin pääsee jakamaan postia.
Tosiaan vielä olisi helpointa tehdä osoitteenmuutos Postille, tai jos ei jostain syystä halua niin tehdä, varmistaa, että posteissa lukee ”Salainen Asukas c/o Vakiasukkaan Nimi”.
Pieta, kyseessä oli kesätuuraaja, joka siis ryhtyi liian luovaksi. Osoitteenmuutos oli postiin tehty ihan niin kuin pitikin, mutta koska tämä tuuraajaa ei ollut sitä henk. koht. nähnyt, päätti hän palauttaa postin lähettäjälle.
Eipä silti, koskaan ei ole tekemäni lomapostin muutos mennyt oikein, vaikka olen tehnyt ilmoituksen aina ohjeiden mukaan. Posti on mielestäni hyvin samantyyppinen laitos kuin muutkin valtion monopolilaitokset: homma ei vaan toimi.
Eniten ongelmia aiheuttaa se että yritykset tyrkyttävät uutta tekniikkaa sellaisille ihmisille jotka eivät tule eläessään ymmärtämään mitään sen päälle. Kuitenkin maksavien asiakkaiden haaliminen on välttämätöntä kaikelle yritystoiminnalle ja seuraukset tästä nettiyhteyksien ym. tyrkyttämisestä mummoille kaatuvat asiakaspalvelun niskaan. Karvas totuus on se että asiakkaan pitäisi piru vie tajuta jotain sen päälle mitä hankkii/tilaa. Voi vain kuvitella kuinka turhauttavaa on neuvoa mikä on entteri tai modeemi kun asiakas toteaa ettei tiedä näistä mitään ja kuitenkin piti hankkia tietokone ja ties mitkä laajakaistat.
AM, itella ei tosiaankaan ole mikään huippufirma. Sinänsä itselläni postinjakelu toimii (edellisen asukkaan vauvalehtiä ym sai heivata osoite yliviivattuna parisen kertaa uudelleen postiin niin lakkasivat tulemasta), mutta töissä on puolestaan vaikka mitä ongelmia.
En käsitä, kuinka jollain firmalla on varaa suhtautua noin väheksyvästi yhteistyökumppaneihinsa. On tosiaan kekkoslovakian haamua vastaan taistelu pyörinyt mielessä asioidessaan noiden kanssa.