“Oli keli mikä tahansa, bussin on oltava ajallaan”

Odottelimme tässä keväällä linja-autoa keskustan pysäkillä. Sää oli aivan kauhea, satoi armottomasti vesi-räntä-moskaa ja tiet olivat kävelijöiltäkin tukossa. Siinä kärsivällisesti odottelimme linja-autoa, jonka oli tarkoitus tulla pysäkille klo 16:25. Odottelimme bussia tämän jälkeen noin 8 minuuttia. Edessämme oli mummo, joka puhisi kiukusta jo ennen kuin bussia edes oli näkyvilläkään. Kun bussi sitten saapui, kiilasi tämä mummo kaikkien kanssaodottajien edelle, olihan hänellä kiire valittamaan kuskille.

Kun mummo pääsi sisään kyytiin alkoi armoton papatus kuskille:

“Mikä oikeus teillä on laittaa vanhat ihmisrukat odottelemaan kyytiä tällä koiran ilmalla?”

Kuski yritti selittää, että “anteeksi, että ollaan hieman myöhässä aikataulusta, mutta ilma ei ole antanut periksi ajaa yhtään nopeampaa.”

“Olisi voinut lähteä aiemmin ajamaan tätä linjaa”, mummo vastaa.

“Kuulkaas rouva, kun tämä linja on ollut aamusta asti tukossa ja hieman myöhässä, kun tosiaan eilisestä asti on satanut taivaan täydeltä tätä räntä-lunta.”

“Mutta kun minä olen odottanut tätä bussia jo viisi yli neljästä asti!”

Muut asiakkaat alkoivat jo tuskastua odottelemaan auton ulkopuolella, tuiskussa, rouvan purkautumista. Kuski pahoitteli moneen otteeseen ja mummo vain jatkoi. Lopulta oli pakko tokaista itse entisenä asiakaspalvelun ammattilaisena mummolle, että “A) Mikäs kumman syy teidät pakotti tulemaan pysäkille 20 minuuttia etuajassa odottamaan kauheaan tuiskuun linja-autoa..!? ja B) Olisiko rouva nyt ystävällinen ja päästäisi nämä muutkin kymmenkunta matkustajaa sisälle, niin päästäisiin kaikki joskus kotiin ja saisi tämä linja yrittää kuroa sitä aikatauluaan kiinni?”.

Mummo vilkaisi äärimmäisen ilkeällä katseellaan minua, maksoi matkansa ja meni paikalleen istumaan… Tupatti koko matkan sitten vielä, kohdistaen sanansa minulle “nykyajan nuoret… olisi itse tullut odottamaan kyytiä ajoissa..”. Että semmoista. Bussikuskille kiitoksia kärsivällisyydestä!

T:sivustaseuraaja


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

18 kommenttia
  1. ShadowMan sanoi 26/8/2008

    ***tanan mummot…

  2. ... sanoi 26/8/2008

    Oikein!
    Kukaan aspa ei voi sanoa valittavalle asiakkaalle just sitä mitä ite (ja ne kaikki kymmenen asiakasta siinä valittajan takana) aattelee, hienoa että yhdeltä kanssaihmiseltä löyty kanttia sanoa suoraan. Kas kummaa että linja on myöhässä, noita valittajia kun tuntuu hyppäävän kyytiin useammaltakii pysäkiltä..

  3. Hanna sanoi 26/8/2008

    Hyvä, hyvä! Itsellä ei taitaisi olla pokkaa sanoa noin, mutta hyvä kun joku uskaltaa sanoa suorat sanat.

    Tämä on varmaan näitä mummoja, jotka nousevat neljältä aamulla ja ovat kaupan ovella jo 7:30 kun avaamisaika on 9:00. Sitten syyllistetään toisia siitä, että sai odotella. Näitä kokemuksia varmaan on kaikilla asiakaspalvelijoilla.

  4. taas näitä sanoi 26/8/2008

    Taas noita *tanan aasilaisia, jotka eivät tajua että juuri HEIDÄNlaistensa aasien takia homma ei toimi!!! Kun mummo itse pääsee bussiin, ei ole enää mikään kiire päästää bussia linjalleen.

  5. Jaakko Fagerlund sanoi 26/8/2008

    Mummolta olisi myös ollut hyvä tiedustella, että kaahataanko hänen pysäkilleen asti ylinopeutta, että aikataulu pitää ja vähät välitetään turvallisuudesta liikenteessä…

  6. vänkkääjä sanoi 26/8/2008

    Ööö…siis halusiko se mummo että olisi lähtenyt ajamaan aikaisemmin jos kerran keli oli huono?! No ei meikää ainakaan hirveästi innostuisi jos tulisin pysäkille ja bussi olisikin käynyt 10min aikaansa edellä siinä. Ihan vain sen takia että on sitten varmasti ajoissa seuraavalla pysäkillä…

  7. vispaaja sanoi 26/8/2008

    Miksei aspa voisi sanoa takaisin? Lukekaa vaikka englanninkielistä sivustoa http://www.notalwaysright.com, siellä pistetään älykääpiöille jauhot suuhun.

    Miksi suomalaiset aina nöyristelevät?

  8. huoh sanoi 27/8/2008

    Ainakin ravintoloissa aspat sanovat takaisin, nehän ovat yksityistä tilaa. Kaupan puolella vähän eri juttu, siellä ei parane ihan mitä vaan suustansa päästellä. Itse vedän rajan henkilökohtaisuuksiin. Jos tulee läskiä tai huoraa, niin asiakas viedään tukasta pihalle. Piste.

  9. Jaakko Fagerlund sanoi 27/8/2008

    Ainakin ravintoloissa aspat sanovat takaisin, nehän ovat yksityistä tilaa.

    Yhtä julkista kuin kauppakin.

    Jos tulee läskiä tai huoraa, niin asiakas viedään tukasta pihalle. Piste.

    Lievä pahoinpitely?

  10. vakiomatkustaja sanoi 27/8/2008

    Olisikohan kirjoittaja(t) niin nuori(a), että keski-ikäinen nainen näyttää mummolta, vai onko tuossa sitten alueellisia eroja? Ainakin meilläpäin se hankala tapaus on lähes järjestään keski-ikäinen nainen, joka on täynnä omaa napaansa.

    HÄN pyörii epätietoisena pysäkillä valtavan käsiväskynsä kanssa. Turhamaisuuttaan HÄN ei voi käyttää silmälaseja, eikä siten näe, mitä bussin otsassa isoin kirjaimin lukee. Samasta syystä HÄN ei myöskään erota bussipysäkin yläpuolella olevan kellon lukemia.

    HÄN ei koskaan ota bussista aikatauluja. Ei sen puoleen, ei HÄN niistä mitään kyllä ymmärräkään, eikä HÄNen tietenkään tarvitsekaan. Nehän ovat vain rahvasta varten.

    HÄN on kiireissään päästä bussiin, joten HÄN tunkee etummaiseksi pysäyttämään jokikisen bussin ja kiipeää sisään kuskin viereen asti selittäen jotakin käsittämätöntä. Sitten HÄN saa aikaiseksi kysyä, pääseekö ko. bussilla paikkaan X. Kieltävän vastauksen saatuaan HÄN tunkee itsekseen jupisten takaisin ulos läpi taakseen kertyneen jonon. Sama toistuu ainakin parin, kolmen bussin kohdalla.

    Käyttäytymiseen ei vaikuta millään tavalla se, että HÄNen bussinsa ei nyt kerta kaikkiaan voi olla vielä siinä pysäkillä, kun sen lähtöaika reilun kilometrin päässä olevalta linja-autoasemaltakin on vasta viiden minuutin kuluttua. Ai niin, mutta kun HÄN ei näe sitä kelloa.

    Kun HÄN lopulta osuu oikeaan bussiin, HÄN saarnaa ensiksi kuskille siitä, että bussi on ainakin ties kuinka paljon myöhässä ja HÄN joutui odottamaan. Ja kun bussit on vielä merkitty niin huonosti, että HÄN ei millään erota, mitä niissä lukee.

    Lopulta HÄN avaa massiivisen käsiväskynsä. Seuraavan minuutin, pari HÄN kaivaa väskyänsä etsien lompakkoaan. Sitten HÄN kaivelee isoa lompakkoaan etsien rahaa ja kaivaa lopulta esille ison setelin, johon kuljettajalla on vaikeuksia löytää vaihtorahaa. Ja koko ajan HÄN marmattaa jotakin.

    Kun bussi lopulta pääsee jatkamaan matkaansa, se tosiaankin on useamman minuutin myöhässä, mistä HÄN saa aiheen kiihdyttää marmatustaan.

    Bussissa HÄN sijoittaa väskynsä viereiselle penkille. Kun bussi alkaa täyttyä, HÄN ei missään tapauksessa ota väskyään syliinsä tehdäkseen tilaa, vaan valtaa sitkeästi kaksi paikkaa. HÄN tekee tilaa, toki tietysti tuhisten, nenänvarttaan pitkin vihaisesti mulkoillen ja niskaansa nakellen, vain jos joku rohkaistuu sitä suoraan pyytämään. Harva rohkaistuu, koska HÄNen vakioilmeensä on niin hapan, että se hapattaisi tuoreen maidonkin.

    HÄN on aikamme sankari, kaikkien bussinkäyttäjien ystävä, kiireinen, omaan napaansa kiintynyt keski-ikäinen nainen. Ja HÄN on oikeasti olemassa. Jos halki kaupunkimme kuljet, ilman että silmäs suljet, et voi olla huomaamatta häntä. Tai ainakaan kuulematta. :)

  11. Anonyymi ja Sen Synonyymi sanoi 27/8/2008

    Eiiiiii, kyllä ne mummotkin osaa ja jotkut niistä pistävät vielä pahemmaksi kun ovat “jo niin vanhoja”, että heitä pitää sen takia kunnioittaa, että ovat kyenneet elämään niin pitkään ikään asti.

  12. huoh sanoi 27/8/2008

    jaakko, laitappa linkkiä mistä olet löytänyt tiedon että ravintolat ovat julkista tilaa. en väitä että olet väärässä, mutta kiinnostaa itseänikin.

    ‘tukasta pihalle’, jep, näinhän mä todellakin teen. en käyttänyt ko. vertausta kuvaamaan asiakkaan poistamista tiloista väkivallattomasti, mutta tiukkaan sävyyn. jos oikeasti alkaa jengin letissä ja rääsyissä roikkumaan, suattaapi tuo verokortti löytää tiensä suht nopeasti omaan postilaatikkoon.

  13. hugbear sanoi 27/8/2008

    itekin täällä suurkaupungissa päivittäin törmää näihin kyseisiin mummoihin, joiden pitää päästä bussiin ensimmäisenä jne..:/

    mut kaks tapausta työpaikaltani näistä ihanista minä-ihmisistä:
    1. La avaamme ovet klo 9. Avasin eräänä päivänä ovea, kun papparainen tulee meuhkaamaan kuinka hän on odottanut jo yli puoli tuntia ovemme takana. (Eipä ollut vaivautunut tarkistamaan aukioloaikoja, jotka esim.lukevat kissankokoisin kirjaimin liikkeemme ovessa.)

    2. Eräs päivä availin taas aamuvuorossa ovia. Kello oli paria minuuttia vaille tasan, kun keski-ikäinen rouva painelee ovesta, jonka olen ehtinyt puoliksi avata todeten “olettehan tekin vihdoin heränneet.”

  14. Jaakko Fagerlund sanoi 28/8/2008

    huoh, jos paikkaan pääsee ennalta määräämätön joukkio ihmisiä, on kyseessä julkinen tila.

  15. huoh sanoi 28/8/2008

    jaakko, ravintolat ovat yksityistä tilaa. :) ovellahan ovat usein ovimiehet jotka päättävät kuka sisään tulee, omistajan ohjeiden mukaan.

  16. Jaakko Fagerlund sanoi 28/8/2008

    Kauppakin on yksityistä tilaa, mutta aukioloaikana se on julkinen paikka, sillä sinne pääsee ennalta määräämätön joukkio ihmisiä. Samoin ravintolassa, ovimies ei asiaa muuta, vaan esimerkiksi “vain kutsutuille” tilaisuus.

    Ikärajaa tai sisäänpääsymaksua ei lasketa rajaavaksi tekijäksi.

  17. BarTndr sanoi 29/8/2008

    Pari viikkoa sitten samalta pysäkiltä kanssani nousi kyytin about 70v rouvashenkilö ja ajattelin että on kohteliasta antaa hänen mennä ensin. Koskaan ei tiedä onko kuskina täysi reikäpää vai vanhukset huomoon ottava tyyppi. Mummolla ja minulla oli välimatkaa n 2-2,5 metriä ja olin valmistautunut siihen, ettei mummo ollut valmistautunut bussin lähtöön, joten olisin helposti voinut hypähtää ja estää mummon kaatumisen.
    Bussi nytkähti ja mummo juuri ja juuri sai otteen penkistä ja meikätyttö oli oli jo valmis daivaamaan mummon alle ettei häneen sattuisi..
    Mummo kääntyi vihaisesti minuunpäin ja tokaisi jäätävästi “Älä kävele liian lähellä etten kaadu!”
    Siinä vaiheessa välimatkaa oli n 1,5 metriä ja mietin vain että tajusiko mummo että olin jättäytynyt hänen taakseen vain siksi että nuorempana olisin voinut estää hänen kaatumisen.
    Olen nähnyt monta kertaa kun mummot lakoaa bussin lähdettyä liikkeelle.
    Yrittää olla auttava ja kohtelias niin sieltä tulee pelkkää p*s*aa vastaukseksi…

  18. tunnelma katossa sanoi 29/8/2008

    vakiomatkustajan kommentista tuli mieleen, että täälläpäin se keski-ikäinen, aikuinen nainen aiheuttaa vielä kohtauksen, kun lukulaite ei lue hänen matkakorttiaan. Olisiko syy siinä, että hän heiluttaa korttia suunnilleen valon nopeudella edestakaisin lukulaitteen edessä, tai vaihtoehtoisesti pitää sitä viidentoista sentin päässä lukualueesta, tai yrittää piipata sitä laitteen näytön edessä, eikä siinä juukelin isojen vihreiden nuolien edessä. Ja toistuu jokaisena Herran suomana päivänä, ja vielä usein peräkanaa kulkevilla kanoilla… On se vaan niin vaikeaa käyttää sitä korttia, kun sama systeemi on ollut vasta ehkä neljä-viisi vuotta :/

Jätä kommentti