25/07
2008
19

Öljyn hinta

Työskentelen huoltoasemalla ja siellä on oppinut vuosien varrella tunnistamaan osan todennäköisistä näpistelijöistä jo heidän saapuessaan sisään. Niinpä kiinnitin tähänkin pariskuntaan erityistä huomiota, eikä aikaakaan kun huomaan useita (4L!) öljykannuja kiikutettavan ulos, kiertämättä kassan kautta. Onnekseni meitä oli kaksi töissä, joten pinkaisen heidän peräänsä ja ehdin jutulle heidän jo istuuduttua autoonsa. Kyselen siinä sitten auton jalkatilassa olevista kalleimmista öljyistämme, että muistittehan varmasti maksaa?

A: ”Tottakai! Ei kai me mitää varkaita olla!”

M: ”No teillä on varmasti siinä tapauksessa kuitti näyttää, niin asiahan on sillä selvä?”

A: ”Juu, totta kai on. Määpäs kaivan sen sulle niin ei tarvii aina tulla syyttelemää.” (kaivelee ja kaivelee, myös vaatteidensa alta!)

Siinä odotellessa tuskastun ja suunnittelematta kysäisen että ”onkohan teillä edes minkäänlaista tietoa, minkä arvoista tavaraa tuo öljy on?” (n.40€/kannu x6)

A: ”Ei, emmää tiiä, kuinnii?”

Tätä seurasi hiljainen hetki kun molemmat tajusimme tilanteen. Tuijotimme siinä toisiamme, kunnes sanomatta mitään hän ryhtyi kantamaan öljykannuja takaisin sisälle…

T:pensapoika

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. Annie 25/7/2008

    Jes! Hyvä veto toi sun tokaisu hinnasta, vaikka spontaanisti tulikin. Ja kerrankin aasi tajusi itse, että turha alkaa tuollaisen jälkeen väittämään, oli siis keskimääräistä älykkäämpi aasi ilmeisesti, vaikka aika tyhmä olikin kun tuollaista edes yritti.

    Saispa nää tarinat useammin noin onnellisen lopun…

  2. Toni 25/7/2008

    Onnellisen lopun?!? Poliisithan moiselle olisi pitänyt soittaa!

  3. Jaakko Fagerlund 25/7/2008

    Hienosti toimittu, jopa ”asiakkaan” osalta. Tietysti tuohon olisi vielä voinut soittaa poliisin, niin ei jatkuisi tuollainen pelleily ”asiakkaan” osalta, varkauden yrityskin on rangaistava ja minimi on sakot.

    Nyt jäi nimittäin se kuva, että huoltsikalta voi käydä kokeilemassa josko joku huomaisi ja jos huomaa, niin sitten vain palautetaan tavarat ja näkemiin.

  4. Annie 25/7/2008

    No joo, Toni, tarkentaakseni: tarkoitin ”onnellisella lopulla” nyt lähinnä sitä, ettei aasiakas järjestänyt kohtausta ja alkanut huoritella myyjää tms, kuten useimmiten väärässä olleet aasit tekevät. Niitä tarinoita kun saa täältäkin lukea harva se päivä.

  5. Paavetti 25/7/2008

    Eikös kuitenkin se, jos myymälästä vie tavaran maksamatta ulos niin oikeasti lasketa jo ihan varkaudeksi…

  6. Miepämie 25/7/2008

    Heh! Aika näppärä veto!

  7. Jaakko Fagerlund 25/7/2008

    Paavetti, juu, ja varkauden yrityskin on rangaistava. Se miksi huoltamo halunnut tähän puuttua on hieman omituista.

  8. Jii 25/7/2008

    Eihän se mikään yritys ollu, vaan näpistys. Ja titenki ois ilmoitettava poliisille aina.

  9. Ramses 25/7/2008

    Nice work! Olsin itte toiminnu samoin (siis armahtanu idioottia)…

  10. hugbear 25/7/2008

    hyvää työtä pensapoika..:) ite olisin kyl soittanu vielä poliisit paikalle..mut pääasia että tapaus sai onnellisen lopun..

  11. tommo 25/7/2008

    Taisi luulla tämä varas että meni näpistyksestä rikosnimike yli. Siksi varmaan palautti.

  12. huoh 26/7/2008

    näpistyksen ja varkauden raja meni muistaakseni jossain 400-500e paikkeilla, et aika perkeleesti sitä öljyä sais kantaa ;D
    ammattinäppärit tietää kyllä tarkalleen missä raja menee ja useimmiten vievät sitten alle tuon rajan, että pysyy näpistyksenä. poislukien tietty elektroniikkavarkaat, ne vie niin paljon kun jaksaa kantaa :D

  13. itku iita 26/7/2008

    eikös näpistyksen raja ole 50 euroa?

  14. janne 26/7/2008

    ei ole mitään tarkkaa rajaa näpistykselle, mietitään tilannekohtaisesti.

  15. Jaakko Fagerlund 27/7/2008

    240€ öljyä ei kyllä enää ole näpistys, näpistys on enemmänkin jotain pientä ja halpaa tai ”merkityksetöntä”/”jälleenmyyntiarvotonta”.

  16. Vakkari 4/8/2008

    Täältä:
    http://www.rahanpesu.fi/poliisi/discuss.nsf/vwThreads/CACBFBBE953CE315C2257385004BAE0C

    Löysin tällaisen selityksen:

    ”Näpistyksen ja varkauden ero on siinä, kun anastetun omaisuuden arvo, tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Anastetun omaisuuden arvo on korkeintaan 300 – 500 euroa, anastaminen ei ole ennalta suunniteltua eikä ole murtauduttu mihinkään. Viime kädessä tuomioistuin päättää kokonaisarvostelun perusteella rajan.”

  17. Keke 6/8/2008

    Olisit soittanut poliisit!

  18. temppa 21/8/2008

    Etteivät vain olisi olleet manneja… Itse olen aivan vastaavaa toimintaa nähnyt nimenomaan näiltä Suomen romanitoivoilta. Poliisit olivat onneksi juuri tankkaamassa maijaa ja tämä tarina sai oikeasti onnellisen lopun =).

    Tosin eivätpä nämä tulevaisuudentoivot sakkojaan maksa, istuvat pari päivää linnassa ja jatkavat samaan tahtiin.

    Käsittämätöntä on myös huoltoasemilla tinkaaminen, olen ollut todistamassa tapahtumaa jossa romani tuli kassalle kori täynnä muovivartisia puukkoja (yli toistakymmentä) ja aloitti keskustelun (OIKEASTI!) klassisella toikaisulla, ”hai sie!” Siinä sitten tinkasi paljousalennusta puukoista eikä millään mennyt jakeluun että maksavat saman verran osti niitä kaksi tai kaksikymmentä. Tapahtuma oli aivan kuin jostain Pulttibois-sketsistä…

    Eivät ne stereotypiat tyhjästä tule, aina niillä on vahva todellisuuspohja.

  19. Hopea 24/5/2009

    Kleptomaanit päässy hoitolaitoksesta lomalle.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!