On se jännä, kun numerot suurenee
Miksi on pakko ruokakaupassa jäädä siihen kassalle tuijottamaan sitä ruutua missä näkyy ostosten summa? Ymmärrän, että jos tullaan kaksin, niin toinen voi jäädä maksamaan ja toinen pakkaamaan. Tai jos ostoksia on vain hieman (n.20kpl tai alle), niin ei tarvitse juosta edes takaisin. Mutta, jos ostat paljon tavaraa, olet yksin kaupassa, eikä ole mitään sanottavaa kassahenkilölle, miksi siihen pitää jäädä katsomaan mitä sitä nyt tulikaan ostettua. Siihen tulee kauhea jono, jos en saa kuin kahden ihmisen ostokset hihnalle ja kolmas asiakas saa odotella, kunnes jompikumpi kahdesta aiemmasta aasiakkaasta saa pakattua nämä monen sadan ostoksensa pois edestä. Meillä on ainakin niin pienet ne kassahihnat, ettei aina edes ne yhden ihmisen ostokset mahdu siihen, jos niitä ei pakkaa sitä mukaan pois. Kyllä siitä kuitista sitten näkee, jos johonkin on tullut virhe. Tai voi sieltä pakatessaan huutaa, että “huomasitko tämän alennushintalapun tässä juustossa?” ja “Tulihan nämä herneet nyt siihen tarjoushintaan?”.
T:Kassalla vieläkin
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

No mutku jos sitten vasta kun kaikki ostokset on jo kuitilla, rupee vasta korjailemaan virheitä, niin eikös siinäkin muodostu aikamoinen jono jos kassan täytyy tehdä koko kuitti uudestaan tai ruveta korjailemaan koneelle ostoksia. :S
..ja sitten ainakin olisi joku myyjä valittamassa, että pitää sieltä parin metrin päästä huudella, onko kaikki alennuslaput huomattu.
No kylläpä sitä taas turhasta valitetaan.
Nää on näitä Aasiakaspalvelijoita.
No voi elämä, jos yhtään helpottaa niin poden huonoa omaatuntoa joka ikinen kerta kun olen yksin isojen ostosten kanssa ja en ehdi niitä tunkemaan järkevästi kassiin sillä aikaa kun myyjä jo tunkee uutta tulemaan. Siinä jo vähän nakutetaan sormella hihnaan että “voisit *rkle mennä jo etkä jumittaa siinä” ja itsellään tekisi mieli vaan madella pois ja pyytää anteeksi että pistin juuri kauppaanne 30e ruokaostoksiin ja voivoi että kun ei nyt vaan ollut mulla apua kantamusten kanssa.
Yleensä olen samaa mieltä täällä olevien kanssa mutta nyt täytyy sanoa toisen asiakaspalvelijan että vähästäpä valitat.
Mielummiin tuijottavat niitä hintoja jo siinä ennen maksua, kuin että tulevat maksun jälkeen korjauttamaan kuittia.
Ihan samaa mieltä kuin Räyh!
Ensinnäkin en vahdi kassan työskentelyä enkä edes seuraa hintoja, vaan odotan maksutapahtumaa kortit kädessä. Itse en halua kortteja laskea siihen tiskille jos vaikka joku ne siitä varastaa.
Toiseksi en halua juoksennella ees taas kassan ja pakkaamisten välillä. Saatan kyllä muutaman tavaran (maidot) laittaa kärryyn.
Kolmanneksi en todellakaan lue kuittia läpi tarkastaakseni hintoja enkä siinä vaiheessa ainakaan enää jaksa alkaa valittamaan vääristä hinnoista.
Eipä siinä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä kun iso kasa tavaroita on hihnalla ja on yksin liikenteessä. Ehkä kaikkiin kauppoihin pitäisi tulla Lidlin kassasysteemi, joka pakottaa pakkaamaan samalla kun kassa lyö hinnan.
Juu, mennyt näköjään tämänkin sivuston anti siihen, että tuotetaan sisältöä vaikka ei olisi aihettakaan.
Valitan, siis olen.
Ikävää että Lidleihin tulee Suomessa isot kaukalot…
30e ostoksilla saa kassahihnan täyteen tavaraa ?? no just joo..
Ranskassa oli tottuminen siihen, kun kassaneiti ei kääntynyt kohden, ennen kuin edellinen asiakas oli pakannut ostokset. eikä siellä kukaan riehunut jonossa. Minusta Suomessakaan kassat ei kiirehdi vaan ne muut asiakkaat siinä jonossa.
http://www.aasiakas.net/index.php/2007/kassapisteen-pikainen-vastalause/
oon tullu siihen tulokseen että lidlin kassat on parhaita yksin käyvälle. siitä vaan lappaa vauhdilla kamat pois “hihnalta” ja menee kaikessa rauhassa sivuun asettelemaan ostoksensa kassiin saksalaiseen järjestykseen
Ei kuulkaa tässä elämässä ole koskaan kaikki asiat hyvin. Niinkuin monesti muutoinkin, teit niin tai näin, niin aina väärinpäin. Meri sen jo sanoikin, että sepä vasta ärsyttäisi sitten toista, jos sieltä hihnan päästä neuvottaisiin kassahenkilöä tekemään omaa työtään, että “Tulihan nämä herneet nyt varmasti nenään?”
Elämä on.
Itsekään en tykkää mennä pakkaamaan ostoksia ennen kuin olen maksanut ne. Jos olen yksin liikenteessä ja käytössä kärryt eikä koria, niin maksutapahtuman jälkeen kasaan ostokset hihnalta pikavauhtia takaisin kärryyn ja menen pakkaamaan sivummalle. En hidasta muita mutta saan silti pakata rauhassa ostokset niin että kestävät kotiinkuljetuksen.
On kypsää kun ihmiset jäävät arpomaan pakkaamistaan kun hihnalla olisi jo tulossa uuden asiakkaan tavarat ja vielä 2 edellistä miettii että mitkä nyt laitetaan mihinkin kassiin ja parhaimmillaan toinen pariskunnan jäsenistä seisoo vieressä tekemättä yhtään mitään.
Ja alennusten tarkistaminen on paljon helpompaa myyjän käydessä tuotteita läpi eikä vasta kuittia tarkkailemalla. Maksun jälkeen korjaaminen on paljon vaivalloisempaa.
“Ehkä kaikkiin kauppoihin pitäisi tulla Lidlin kassasysteemi, joka pakottaa pakkaamaan samalla kun kassa lyö hinnan.”
Voi kun pakottaisikin, yleensä ihmiset vaan entistä hitaammin pakkailee niitä tavaroitaan siinä pätkäpöydällä ja koko jono seisoo
Ihan samaa mieltä kuin kirjoittaja. Ei sen huomaamatta jääneen alennuksen antaminen jälkeen päin ole niin toivottoman vaikeaa, että sitä näyttöä pitäisi jäädä koko perheen tuijottamaan. Myös sillä on merkitystä alennuksen saamisen varmistamiseksi, että miten ne tavaransa siihen hihnalle viskoo. Jos viitsii ne ale-tuotteet laittaa esim niin päin, että se ale lappu näkyy päälle, niin on aika pieni todennäköisyys ettei sitä alea saisi. Eikä niistä silloin tarvitse siellä pakatessaan edes alkaa huudella.
Eri asia on jos ostaa vähän/on yksin liikkeellä eikä ehdi mennä pakkaamaan muutaman kympin ostoksiaan. Mutta jos ostaa 100e tavaraa, eikä mene pakkaamaan, niin ei auta sitten ainakaan sitä myyjää alkaa haukkumaan, jos joku leipä on vähän kulmasta rutussa tai viilipurkki on päässyt kaatumaan, kun ostoksia on koko hihnan toinen pää täynnä eikä kassaneiti oikein tiedä minne loput kädestään laskisi(kokemusta tälläisestäkin..).
Edelleen, en pyydä ensimmäistä kertaa…. Voisitko toinen Tuittu vaihtaa nimimerkkisi kun tää on jo ollu jo alusta asti käytössä, nimittäin mulla.
Mutku! Ei saa olla siellä kassan toisessa päässä maksamassa ja kurottelemassa rahojen kanssa, vaan pitää kohteliaasti seisoa siinä kassatätiä vastatusten, sanotaan. Sitten pitäisi vielä olla kortit ja rahat siinä kädessä silitettynä ja valmiina ojennettaviksi. Ei voi samalla pakata ja pitää rahoja esillä ja ojennuksessa. Eikä kaikkea ehdi pakatakaan, kun pitää sitten juosta siihen kassatätiä vastapäätä ojentamaan asianmukaisia kortteja, seteleitä ja/tai kolikoita oikeassa järjestyksessä.
En ole tiennyt että kaupassa käyminen on näin haastavaa! Nyt ahistaa.
Joku kommentoi jos joskus aiemminkin muun tarinan yhteydessä, ettei uskalla jättää korttejaan tiskille pakkaamisen ajaksi kun joku voi ne siitä varastaa. Väittäisin kuitenkin, että ne kortit ovat ihan turvassa siinä kassatoimihenkilön nenän alla. Emme me kassat kuitenkaan ole mitään robotteja tai zombeja, jotka eivät yhtään näe mitä ympärillä tapahtuu. Sitä paitsi onko muka joskus jollekulle käynyt niin, että kassatiskille jätetyt kortit olisi yritetty varastaa?
No ei mulla tulisi mieleenikään päästää pankkikorttia silmistäni. Ei siinä sitten mitään, jos varastettaessa se menisi sen myyjän piikkiin. Epäilen kyl vahvasti, että se olisin minä, kenelle siitä ongelmia seuraisi
Ei näppärit tarvitse montaa sekuntia tarjottimella esiteltävän kortin ottamiseen.
Minua on ainakin ihan turha tulla syyttämään, jos minun nenän eteeni jätetyt kortit katoavat. Ei minua kiinnosta, koska kortit eivät ole minun vastuullani ja mielestäni on edesvastuutonta edes jättää korttejaan niin leväperäisesti näkyville. Useimmat jättävät myös siihen koko lompakkonsa pakkaamisen ajaksi.Ihme, ettei kuitenkaan ole koskaan vielä kortteja hävinnyt!
Miksei vaan ihmiset voi kassajonossa jo ollessaan ottaa maksuvälineitä esille esim. taskuun (mahd. bonuskortit, pankkikortit tai käteinen, pullolaput yms. lippulappuset)->latoa ostokset hihnalle->mennä pakkaamaan->kun kassaneiti ilmoittaa summan-> kaivaa taskustaan maksuvälineet nopeasti/vaivattomasti esille->maksaa. Nopeaa ja helppoa. Säästää kassan ja asiakkaan hermoja. Niitä kuitteja sun muita voit sitten sumplia vaikka autossa. Onko niin vaikeaa?
Ei oikeasti voi olla kovin vaikeaa suuren ostosmäärän ollessa kyseessä
a) mennä pakkaamaan niitä sillä aikaa kun kassa skannaa loput tuotteet
b) palata maksamaan kassan luo sitten kun ostokset näyttävät loppuvan. Mutta huomaavaisuushan on suurelle osalle ihmisistä jotenkin outo ilmiö.
Tänään kohtasin taas malliesimerkin minä, minä-aasiakkaasta: nainen jäi pakattuaan kamansa kassiin avaamaan ostamaansa suklaapatukkaa siihen päätyyn, nostamatta ostoskassejaan pois seuraavien tieltä. No, ehkä sillä oli joku tarkkaavaisuushäiriö…
tänään kävi hiukan ärsyttämään kun kassalla edessäni ollut asiakas jäi tutkimaan kuittiaan ja laittamaan vaihtorahojaan lompakkoonsa siihen kassaneidin eteen (pakattuaan siis jo ostoksensa). Olin itse ostamassa tupakkaa jotka olivat tässä kaupassa kassan yläpuolella josta ne pitää itse ottaa, enkä päässyt ottamaan niitä sieltä kun tämä sankari tukki kärryineen koko kassan. Hetken odoteltuani mainitsin että josko voisi siirtyä niin sain mulkaisun ja lauseen “Minä lasken nyt että tuo ei vetänyt rahaa välistä!” Kai sen nyt voi vähän kauempanakin tutkia eikä tukkia koko käytävää kun pitkä jono ruuhka-aikaan odottaa takana?
Samalla linjalla mm. kahden viimeksi kommentoineen kanssa. Itse yritän pakata jo saman tien kassan skannaamia tavaroita, maksan välissä ja jatkan loppuun. Jos on kyse isommasta tavaramäärästä, menen ystävällisesti sivummalle pakkaamaan, vaikka minulla aivan kuten muillakin aasiakkailla on kyllä oikeus pakata tavarat kassan päädyssä. Työskentelen itsekin kassalla ja välillä syntyy noita tilanteita että on kolmen aasiakkaan ostokset samaan aikaan hihnalla. Jos en pysty asettelemaan aasiakkaiden ostoksia fiksusti erilleen, odotan rauhassa hetken aikaa, että joku saa tavaransa pakattua. Jos joku aasiakas pyytelee harmissaan anteeksi hitauttaan tms, sanon että ei minulla ole mitään kiirettä, pakatkaa ihan rauhassa vaan. Eri asia on sitten, jos jäädään kesken pakkaamisen keskustelemaan naapurin irman kanssa kuulumisista ja unohdetaan pakkaaminen. Sitten saatan pyytää ystävällisesti aasiakasta siirtämään ostoksensa muualle.
Sanotaan nyt, että kyllä minäkin ajoittain siirryn pakkaamaan osan ostoksista ennen “maksutapahtumaa”, mutta se riippuu aika vahvasti kertaostosten määrästä. (Se määrä tuli jo alkuperäisessä jutussa esille.) Vaan siitä oikeasta määrästä, jonka vuoksi kannattaa hypätä edestakaisin, on varmasti lähes yhtä monta erilaista käsitystä kun on ihmistä kassan edessä ja takana, eli mielipiteet eivät aina kohtaa. Pärjäilemisiin siellä kassalla, molemminpuolin.
Pienet on murheet.
Tuntuu olevan ikuisuusaihe, tämä ostosten pakkaaminen tai pakkaamatta jättäminen.. Itse koen aasiakkaana parhaana jäädä kassan luokse maksupisteeseen seisomaan ja ostosten valuessa hihnalle jäädä odottamaan “Endrechnung”:a. Omat ostokset ovat kuitenkin aina /- 10 nimikettä, jotka saa ripeästi pussiin laitettua.
En ole kyllä vieläkään täysin tajunnut, että miksi, kun urheilijajannuna kulutan paljon raejuustoa, ja pinoan purkit siisteiksi 3 purkin torneiksi kassahihnalle, ne kaikki pitää skannata erikseen ja hajottaa kätevät pinot??? Eihän vain olisi joku HYLA-purkki piiloitettuina taviksien sekaan ???
Asiansa osaava aasipalvelija osaa imo hidastaa skannaustoimintaansa sen verran, että joku kaukalo tyhjenee. Ja jutella vaikka siinä välissä mukavia aasinsa kanssa
kerran jonossa minua ennen ollut nainen osti tavaraa 150 eurolla- varmaan siis koko suurperheen ruuat kerralla. Mikäs siinä, joskushan ne sapuskat on pakko otaa, eikä välttämättä kaikilla ole aikaa juosta kerran viikossa kaupassa. No, vuoronsa tullessa rouva jäi sitten seisomaan kassalle tavaravuoren kasautuessa hihnan päähän. Rouva ei edes katsonut sitä hintaa näytöstä vaan suurinpiirtein tuijotteli kattoon. Kyse ei siis ollut mistään alennusten kyttäämisestä. Ja maksun koittaessa nainen alkoi vasta pekoa laukkuaan etsien pari minuuttia tavaran seasta lompakkoaan. Maksun jälkeen nainen meni pakkaamaan, eikä pitänyt mitään kiirettä. Olisin vielä käsittänyt, jos hän olisi halunnut paklata tavarat tietyllä tavalla, mutta ei kyllä näyttänyt olevan mitään sellaistakana takana. Kuittiakaan ei edes vilkaissut, joten tuomitsin aasiakkaaksi.
Eikö edes sitä lompakkoa olisi siinä haaveillessa voinut hakea valmiiksi, kun hyvän tovin vei niiden tavaroiden läpi viemin? Ymmärrän hyvin kirjoittajaa, todellakin….
Mie tunnustan jumittavani usein tuijottamassa niitä miten numerot kasvavat kassan näytöllä. Syynä on se, että näin maksutapahtuma nopeutuu, kun saa kuvan minkä kokoinen loppusumma ostoksista on kertymässä, ja voi jo valmiiksi etsiä lompakosta sopivan kokoisen rahan, tai tarvittaessa pankkikortin…
Ei kaupassa voi toimia niin, että tyydyttäisi kaikkia asiakaspalvelijoita. Yksi tahtoo X, toinen Y ja kolmas Z.
Teen sit niin, kuin hyvältä tuntuu pyrkien mahdollisuuksien mukaan olemaan kohtelias ja huomioiva. Jos nuo kaikki vaatimukset huomioisi, loppuisi kaupassa käyminen siihen.
Mä voin omasta puolestani sanoa tähän, että kahden pinot on ihan ok, mutta kolmen, saati sitten neljän tai useamman (nähty on…) pinot hieman rasittavia… niitä tuotteita pitää kuitenkin pyöritellä viivakoodin etsimiseksi, skanneri voikin ottaa ylimääräisiä, kun itse on jo lyönyt 3x, ne pinot voi, ja todennäköisesti kaatuukin, ainakin mun hihnalla =)
”En ole kyllä vieläkään täysin tajunnut, että miksi, kun urheilijajannuna kulutan paljon raejuustoa, ja pinoan purkit siisteiksi 3 purkin torneiksi kassahihnalle, ne kaikki pitää skannata erikseen ja hajottaa kätevät pinot??? Eihän vain olisi joku HYLA-purkki piiloitettuina taviksien sekaan ???”
niimpä miksi ei voisi kaikki kaivaa lompakkoa siinä kassajonossa ennen kun on laittanut edes ostoksiaan hihnalle, sitten laittaa kortit sun muut alennus tarjous lappuset taskuun tai vaikka koko lompakon, tai vaikka laukkuun,mutta niin että se on siinä lähettyvillä kun tarvitsee. sitten kun saa omat ostokset ladottua siihen hihnalle ja niitä alkaa toisesta päästä tupruta voi sinne mennä niitä pakkaamaan. Ja uskoisin että suurimalla osalla kaupassa (varsinkin suuria määriä ostavilla) käyvillä on sen verran pelisilmää, että näkee sieltä hihnan päästä että katsos, nuo taisivatkin olla minun viimeiset ostokseni ja kävellä takaisin sinne kassahenkilöä vastapäätä ja ojentaa maksuvälineet.
Ja tähän lidl asiaan. ainakin kampin uudessa lidl:issä on nämä “suomalaiset” nuo “pakkauspuolen kourut” 
Pakko myöntää itsekin kerran haeskelleeni lompakkoani jonossa, aloitin sen jo kyllä kun sain tavarani hihnalle, mutta etsimisessä vain kesti ja kesti. Siinäpä kassaneiti ripeänä ehdotti, josko menisin sivummalle etsimään sitä, siirryin ja niin hän sai vedettyä yhden asiakkaan ostokset siinä välissä ja sitten kun lompakko löytyi hän kertoi suoraan summan, ostokseni oli siis jotenkin talentunut kassaan. Nerokasta
“En ole kyllä vieläkään täysin tajunnut, että miksi, kun urheilijajannuna kulutan paljon raejuustoa, ja pinoan purkit siisteiksi 3 purkin torneiksi kassahihnalle, ne kaikki pitää skannata erikseen ja hajottaa kätevät pinot??? Eihän vain olisi joku HYLA-purkki piiloitettuina taviksien sekaan ???”
Voi kuule.. kun niitä HYLA-purkkeja tai alennustarroilla varustettuja tavispurkkeja on joskus siellä pinossa. Pakkohan ne on tarkistaa, vai haluaisitko itse maksaa kaikki ale-raejuustosi sen pinon päälimmäisenä olevan normaalihintaisen hinnalla?
Ja sitten on sellaisia tuotteja, joita ei itse koskaan ole ostanut ja jotka kaikki näyttävät minun silmissäni samanlaisilta, esim. vauvanruokapurkit .. Se nyt vaan on nopeampaa ja helpompaa skannata ne erikseen kuin alkaa järjestellä 30 pilttiä siisteihin riveihin makujen mukaan.
Minustakin tämä kirjoitus oli hieman turha, lukuunottamatta Piupaun kertomaa ääriesimerkkiä. (Mutta sallittakoon tämä kirjoittajalle höyryjen päästämisenä
Tärkein kysymys tässä ei minusta kuitenkaan ole se, voiko pankkikorttia jättää kassalle (ei!) tai ehtiikö pakkaushihnan päästä kävellä takaisin maksamaan (ehkä), vaan se, miksi kassoilla ylipäänsä ON se numeronäyttö, jos sitä eivät asiakkaat saakaan katsoa?
Komppaan Kassaneidin kommenttia raejuustopinoista. Niitä erilaisia purkkeja kun ihan oikeasti pinotaan päällekkäin koko ajan, ei välttämättä mitenkään tahallaan tai piilotellakseen, mutta ajattelemattomuuttaan. Ja toiseksi, itse hajotan ihan varmasti kolmen purkin pinot, jos en nosta niitä hihnalta pois sivupöydälle. Hihna kyllä pitäisi huolen siitä, että kolmen purkin pino kaatuu aivan varmasti.
Hyvä konna, tarkoitin juuri noita “ääriesimerkkejä”, joita kassallani käy noin 3-4 aasiakasta päivässä. Ostavat kaikki viikon ruuat ja jäävät siihen vaan tököttämään. Yleensä vielä ruuhka-aikaan.
Olen joskus ollut kassalla töissä ja kun minulle annettiin kortti käteen, nostin sen alemmas eteeni ettei kukaan vie sitä ja asiakas sai rauhassa pakata. Sitten vain ilmoitin summan ja rahastin kun kaikki tuotteet oli skannattu ja joko ojensin laput asiakkaalle tai odotin että hän pääsee kassan eteen kuittaamaan.
Ei mielestäni ollut liian vaativaa.
Tätä lukiessa tulee mieleeni, onko kaupassa kassa asiakkaita varten vai tosin päin.
konna sanoi aivan kuten itse ajattelin, miksi se siinä on jos sitä ei saa katsoa, itse olen opiskelija ja rahani ei riitä kaikkeen, niinpä yleensä tuijotan että rahani varmasti riittävät ja kaivan aina samalla rahaa esille, en siis tuijota alennuksia, yleensä luotan että myyjä osaa hommansa enkä kuitteja jää siihen tarkastamaan, jos kotona huomaan suuren virheen josta jotain hyödyn otan kuitin mukaani seuraavana kauppareissulla. ja lidl asiaan, niin hinnan näkee hyvin samalla kun pakkaa.
Juu, ei sitä kyllä huudella.. se kassakone kyllä osaa miinustaa ne alennustuotteet ihan automaattisesti.
itse aasikkaana en taas pidä siitä että myyjä ajattelee vain niitä jotka ovat tulossa kassalle, asiakaspalvelun pitäisi ehkä enemmänkin kohdistua siihen joka palvelua juuri on käyttämässä.. esimerkiksi ei tehdä sitä painetta sinne pakkauspäähän että pitää olla liian nopea ja kotona sitten huomaakin että tomaatit on muussina ja kananmunat pitkin.
aasiakas ei siis ole vielä lopettanut kaupassa käyntiään kun on tuotteet maksanut.. vaan palvelun pitää ylettyä niinkin pitälle jossa aasiakas on saanut nostettua tuotteet pois kassalta.
Kyllä aasiakkaat sitä vuoroaan osaa odottaa.. tai jos ei osaakkaan niin pitää odottaa, tuskin he siitä kärryjään tyhjentämäänkään lähtevät?
HUOMHUOM!
A. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että asiakas ei pakkaa kamojaan, ei edes maksettuaan vaan jää tarkistamaan kilometrin pituista kuittiaan. Yleensä vielä asiakas keksii kuitista jotain valitettavaa: “Eikös näiden pitänyt olla tarjouksessa sen ja sen verran?” “Joo, kyllä ne on, kuitin lopussa näkyy hyvitys”.
B. Asiakas heittää oman laukkunsa/jonkun suuren ostoksen (esim. koiranruokasäkin tms.) viereiseen kassalaariin, jolloin jono seisoo koska en voi laittaa tavaroita kumpaakaan laariin. Parhaassa tapauksessa tämäkin asiakas tarkastaa kuitin ENNEN kuin pakkaa tavaransa. ARGH!
Käyn kaupassa silloin kun minulle sopii, oli ruuhka-aika tai ei. Ainoana sääntönäni pidän sen, että pääsen kaupasta ulos ENNEN sulkemisaikaa.
Parhaimmillaan minulla on 2 TÄYTTÄ kärryllistä tavaraa, ostokset yhteensä yli 400€. Hyvin usein yksi kukkurakärryllinen ostoksia.
Tervehdin kassaa aina kohteliaasti, mutta useinkaan en hymyile, koska olen hieman juro luonteeltani. Pidän kyllä siitä, jos kassa hymyilee minulle, mutta en edellytä sitä. Koskaan en näytä mitään v-naamaa.
Otan tarvittavan määrän kasseja telineestä, ja ilmoitan kassalle, montako kassia otin. Jos kassa haluaa ne laskea, hän saa ne laskea. Yleensä ei laske. Jos minulla on pullopalautuskuponki tai jotain muuta etu- tahi alelippusta,ilmoitan ne kassalle tässä vaiheessa. Jos kassa otta ne haltuunsa heti, hän saa ne. Rahaa tai pankkikorttia en anna vielä tällöin.
Siirryn pakkaamaan kamaa, ja kun kaikki ostokseni on skannattu, joko ojennan rahan tai muun maksuvälineen. Mikäli pakkausalue on liian pitkä kurottelemiseen, tai jos maksan kortilla, siirryn kassan eteen varsinaiselle maksupaikalle. Usein siinä on seuraava asiakas jo notkumassa ja vuoroaan odottamassa. Melkein yhtä usein tämä seuraava asiakas osaa siirtyä sivuun, kun sanon “anteeksi”. Joskus joudun sanomaan, “ole hyvä ja siirry, että voin maksaa”. Viimeistään silloin menee asia kyllä perille.
Kun olen maksanut, menen pakkaamaan loput ostokseni. Tässä kohdassa tarkistan käteisellä ostaessani, että vaihtorahat ovat suunnilleen oikein, koska myöhemmin virheen sattuessa on rutina turhaa. Nykyään, kiitos kehittyneiden kassakoneiden, vaihtorahoissa sattuu virheitä hyvin harvoin, oikeastaan ei koskaan.
Ostokseni pakkaan reippaasti, mutta en hosu. Ostoskärryni sijoitan taakseni siten, että voin täyttyneet kassit laittaa niihin jouhevasti. En sijoita ostoskärryjä siten, että seuraavalla asiakkaalla ei ole mitään mahdollisuutta lastata omia ostoksiaan, vaan aina järjestän tilaa seuraavalle.
Kassien täyttämistyylistäni en anna reseptiä. Jos jotakuta miellyttää laittaa munat maitopurkkien alle, tai pakasteet ja kuuman broilerin samaan kassiin, tehkööt niin. Minä en tee niin, ja silti saan tuotteet ripeästi kasseihin.
Jos kauppa on täynnä asiakkaita, jonotan ja odotan niin kuin muutkin. Ostosteni määrään se ei koskaan vaikuta. En myöskään koskaan hermostu, tai käyttäydy ketään kohtaan epäkohteliaasti, vaikka näytän kyllä jurolta.
Jos havaitsen ostamassani tuotteessa OLEELLISEN virheen, esitän reklamaation infoon seuraavan kauppareissun yhteydessä. Tällöin minulla on mukana kuitti, ja jos mahdollista, virheelliseksi kokemani ostos mukanani.
Jos kaupassa ei ole infoa (tai tarkoitukseen laadittua vastaavaa paikkaa) esitän reklamaation kassalle. Tätä en tee, mikäli on ruuhkaa, vaan katson rauhallisen ajankohdan. Mikäli ei omaan aikatauluuni sovi reklamaation teko viikon kuluessa asiasta, en rutise lainkaan.
Olen aina saanut hyvää palvelua päivittäistavarakaupoissa ja marketeissa, myös silloin, kun on ollut aihetta reklamaatioon.
Kaikki sujuu oikein mainiosti, kun molemmat osapuolet osaavat käyttäytyä.
Kiitän kaikkia minua palvelleita myyjiä ja kassoja.
T: Nimimerkki yksi, joka kuuluu siihen 97% sivistyneistä asiakkaista.
Minä syyllistyn mainitsemaasi virheeseen joka ikinen kerta. Koskaan en ole käynyt pakkaamassa ostoksia valmiiksi kassan laskiessa ostoksia. Odotan aina, siis joka kerta, siinä kassakoneen edessä kunnes tavarat on laskettu ja rahastettu.
Ei ole kertaakaan käynyt pienessä mielessäkään että tavarat pitäis pakata etukäteen. Jotkut asiakkaat sitä näkyy tekevän, pidän heitä kummallisina.
Nykyään kaikilla on olevinaan niin maan helvetin kiire joka paikkaan.
En aio tulevaisuudessakaan pakata niitä ostoksia etukäteen vaan odotan kivettyneenä kassan edessä, joko hintanäyttöä tai myyjättären tissejä tuijottaen. (Yksikään neiti ei laittaisi paitaa jonka kaula-aukko on avoin about napaan asti, ellei haluaisi muiden katsovan) Morjes!
Ei tämä minua ainakaan haittaa, mutta se vasta on mukavaan kun ne tavarat jätetään siihen karsinaan ja ruvetaan pelaamaan sitä vieressä olevaa pelikonetta. Vaikka asiakkaita ei olisikaan sinun lisäksi kuin kourallinen niin sitä toistakin paikkaa tarvittaisiin sinun jälkeesi ja pian..
Mä olen juuri se asiakas, joka jää siihen tuijottamaan sitä summaa. Se johtuu siitä, että venytän penniä ja tarkkailen etten osta yli varojeni.
Joskus on käynyt niin, että olen vahingossa ostanut liikaa ja vähän se on noloa ja hankalaa selitellä myyjälle että “anteeksi voisitko poistaa laskusta tuon ja tuon tuotteen kun mä oon niin köyhä ettei mulla ole varaa ja päässälaskussa tapahtui virhe.”
Sitäpaitsi: Mulla ei ole kiire pakata tavaroitani.