On se kiire niin kova
Olen töissä eräässä pikkukaupassa missä on melkein aina kiire. Jonoa muodostuu herkästi ja usein joutuu soittamaan toisen kassan avuksi.
Tänään muodostui taas jonoa ja eräs vakioasiakas (joka valittaa AINA jonoista ja siitä että kaikki kestää aina hirveän kauan, vaikka oikeasti ei kestäisi) alkoi huutelemaan ”pyydä toinen kassa, on se kumma ku ei ymmärretä että ei ihmisillä ole AIKAA jonottaa”. Vastasin sitten hänelle että valitettavasti nyt kestää hetken aikaa, kun toinen työntekijä on laskemassa vaihtorahaa kassaan että pystyisi antamaan asiakkaille rahasta takaisin. Mutta ei, tämäkään ei kelvannut, ja tuhahtelu ja märinä vaan jatkui.
Lopulta kun kyseistä herraa oli palveltu, minne hänellä olikaan kiire?? PELIKONEILLE tunniksi pelaamaan, missä hän olikin jo koko päivänsä viettänyt.
T:Kassatäti
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...








Kun on pelihimo, niin on pelihimo. Addiktio se on siinä missä muutkin.
Ja jostain on aina pakko valittaa (tässä tapauksessa siis aasiakkaiden oli pakko päästä huomauttamaan jonottamisesta).
Olen joutunut ihan samanlaisia tapauksia todistamaan… kyseessä oli se, että meidän kioskin kolme pelikonetta oli joka päivä kovassa käytössä ja asiakas pelkäsi menettävänsä ”paikkansa” jos viipyi kassalla liian kauan. Meille siis tuli päivittäin useampi pitempään pelaava asiakas pelaamaan joten koneet eivät kauaa vapaina pysyneet. Välillä hirvitti seurata vierestä että millaisia summia koneisiin oikein työnnettiin…
Potin valvojana on välillä ollut hupaisaa yrittää saada paikkaa tyhjennettyä palohälyttimen pärähdettyä soimaan. ”Oota mä pelaan nää parikymppiä loppuun…”
Pelihimo on todella kova päästyään valtaan.
Joo vaikka se tuli kutittelis jo hanuria niin eiku vaan hedelmäpeli pyörimään. Hehe.
sekin on ärsyttävää kun jotkut ”varaavat” pelikoneita jättämällä sinne euron pari siksi aikaa kun käyvät vaihtamassa lisää kolikoita. Sitten kun koneelle menee joku muu, niin tullaan ölisemään ”se oli mun vuoro!! sä pelaat MUN rahoja!!” Joka persuksensa siirtää se paikkansa menettää.
On tosiaan ihan älytöntä, että millaisia summia sinne koneen uumeniin työnnetään. Vanhassa työpaikassani mummot saattoivat pelata jopa viisikymppisen, ja sitten esiteltiin reteinä kaikille vastaantulijoille sitä pientä kolikkokourallista, mikä koneesta sillä kertaa tuli uloskin..
Täyspotin valvojana on kans saanu kuunnella välillä valitusta jos ovet aukeaa viis minuuttia myöhemmin kun pitäisi. Se nyt vaan on niin et kun on monta ovea ja yks valvoja niin tovihan siinä kestää saada kaikki auki. Onhan se nii tärkeetä päästä hakkaamaan sitä automaattia.
@Lewis: Joo… eläkeläiset saattavat pelata tunteja ja käyvät vähän väliä vaihtamassa 20e tai 40e. Sitten itketään kun on liian pienet eläkkeet eikä raha riitä…
Itse saan toisinaan paniikkikohtauksen jonossa. Tällöin jonkinlaisena rauhoittelutapana toimii höpötys, ja usein ainoa asia mikä silloin tulee suusta on ”voi kun tää jono menee hitaasti, pääsispä äkkiä pois..”.
Anteeksi tästä myyjille.
Joo onhan tätä nähty,kassajonossa/kassalla on ihan mieletön kiire ja kun on päässyt pakkaamaan tavaransa niin kiire loppuu,voi vaikka jäädä naapurin tai kaverin kanssa juoruamaan sinne kassahihnan päätyyn käytävälle.Kello käy eikä kiirettä missään.
Pakko laittaa , ette varmaan koskaan ole kuulleet tiskillä seuraavia juttuja
Myyjä : Terve
Asiakas : No niin oon ollut tai mistäs sä sen tiedät tai paranemaan päin
myyjä : Päivää
Asiakas : niin on koko päivä
Eräänkin kerran iäkkäämpi ruova tuli kassalleni ja puhisi, kun meillä oli kaurahiutalepaketti 5snt kalliimpi kuin kilpailijalla. Rouva osti Elovenansa ja lampsi työntämään kymmeniä euroja hedelmäpeliin ja vielä tuli kassalle rikkomaan seteleitä..
Menee vähän vierestä, mutta tuli hintaerosta mieleen äitini kertoma juttu hänen kassatyöntekijäpäiviltään. Puolituttu vanhempi rouva oli äidilleni kassalla valitellut, kuinka kallista tässä kaupassa on, kun tuossa toisessa saa vaikka ja mitä niin paljon halvemmalla. Äiti kun ei koskaan ole ollut nöyristelevää sorttia, totesi rouvalle, että kaiken järjen mukaan sitä on tapana käydä siellä, missä halvimmalla saadaan. Turha sitä on toisaalle lähteä valittelemaan. Siitäkös rouva oli loukkaantunut verisesti… Voi pojat.
Juu,se onkin totista hommaa se pelaaminen. Jos siitä erehdyt asioakkaalle vitsiä laskemaan,olet idiootti. Tavallista on ,että aasiakas tulee kassalle valittamaan ,jos pelikone on jostain syystä nielaissut euron. Yleensä vastaan siihen,että olisit tyytyväinen,että vaan euron vei. Monilta ne koneet on vieneet tuhansia euroja.
Ja tässäkin mua ihmetyttää kaikista eniten, että nuoret muka tuhlaa kaikki rahansa pelikoneisiin?