Palikka-testi

Tapahtui tässä eilen näin: kassalleni tulee asiakas, joka asettaa ostoksensa hihnalle. Ryhdyn niitä lappaamaan viivakoodin lukijan edestä. Huomaamattani toinenkin asiakas on tullut kassalleni ja nakellut ostoksensa hihnalle. Yhtäkkiä alkaa hirveä huuto että “Älä jumalauta koske niihin!”. Säikähtäneenä pysäytän toimintani, ja hetikohta tajuankin että olen vissiin laittanut koneelle jo seuraavan asiakkaan tuotteita. Kysyn, mitkähän tuotteista nyt tuli kenelle, ja vastaukseksi saan erittäin tuohtunutta huutoa “Nää on MUN tavaroita!”. Eli ei vielä vastausta kysymykseni. Selviää kuitenkin että kädessäni oleva tuote ja sitä edeltänyt jugurtti kuuluivat seuraavalle aasiakkaalle. Sanoin siihen sitten ystävälliseen taikka korkeintaan neutraaliin sävyyn, kaikille tuttua palikkaa kohottaen, “Tämän kun laittaa ens kerralla väliin…”.

En edes kerinnyt sanoa loppuun lausetta kun sain kuulla, että minun on turha moralisoida (??? teinkö niin, väitinkö että on moraalitonta jättää palikka välistä?), että olen väärällä alalla, kannattaisi harkita alanvaihtoa, ja että minäkään en ole täydellinen (jos olisin täydellinen, olisin selvännäkökyvylläni nähnyt mitkä tuotteet kukakin on hihnalle paiskonut) jne.

Arvon rouva myös halusi tietää nimeni, jonka myös kerroin, koska en tuntenut tehneeni mitään väärää. Haluaa vissiin soittaa pomolleni antaakseen palautetta (siinähän yrittää, olen extraaja, enkä itsekään tiedä edes pomoni nimeä, saatika että olisin hänet tavannut). Teki kovasti mieli keskeyttää rouvan huutaminen ja käytöstapojeni haukkuminen, ja sanoa että tässä tilanteessa se en kyllä ole minä, joka huutaa pää punaisena asiattomuuksia ventovieraalle ihmiselle…

T:Mannanna


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

23 kommenttia
  1. Diileri sanoi 14/3/2008

    Älä anna nimeäsi, ihan oman turvallisuuden vuoksi. Pomo kyllä tietää kuka missäkin toimipisteessä on ollut mihin aikaan. Kaiken maailman hulluja liikenteessä, ties mitä tekevät sitten kaupan ulkopuolella…

  2. Aasiakas sanoi 14/3/2008

    Sympatiani.

    “Teki kovasti mieli keskeyttää rouvan huutaminen ja käytöstapojeni haukkuminen, ja sanoa että tässä tilanteessa se en kyllä ole minä, joka huutaa pää punaisena asiattomuuksia ventovieraalle ihmiselle…”

    Varsinkin jos *käytöstavoista* huudetaan pää punaisena, asiakas antaa jo liian hyvän tilaisuuden näpäyttää takaisin. Niin asiallisesti ja rauhallisesti kuin ikinä kykenee (en väitä, että itse aina osaisin), ehkä hieman ääntä korottamalla, että saa suunvuoron.

    Saa sanoa vastaan, jos vain tilanteessa osaa.

  3. Simppa sanoi 14/3/2008

    Todellakin, älä anna hulluille nimeäsi.

    Ja tuon kapulan käyttö ei todellakaan ole niin vaikeata. Jos on noin imbesilli, parempi että hakee eväänsä roskiksesta.

  4. Vierailija sanoi 14/3/2008

    Ilmeisesti aasiakas koki olevansa itse riittävän palikka ettei tarvitsisi enää ylimääräistä palikkaa.

  5. Rita sanoi 14/3/2008

    Harmi että tuollaisia on liikkeellä :(

    Mitenkähän se pärjäisi psykologisissa palikkatesteissä? Tunkisi varmaan pyöreät palikat neliskulmaisiin reikiin.

    Siis taas kerran henkilö joka sai raivokohtauksen kun itse teki virheen. Taas kerran vika oli muka muissa. Ja taas kerran muiden käytöstavat olivat huonoja (!)

  6. Lunttu sanoi 14/3/2008

    Vierailijahan sen sanoi; saa olla aika helvetinmoinen palikka jos tunkee omat kamansa heti seuraavan perään eikä ymmärrä laittaa palikkaa väliin.

  7. melkein kaupan täti sanoi 14/3/2008

    Mahtoiko kukaan nähdä Dr. Phillin ohjelmaa, jossa eräs nainen kettuuntui joka kerta kun palikkaa ei käytetty? Hän lisäsi edellä olevien ostoksiin kaikenlaista kallista, ihan vain opetukseksi. Ja oli muuten itse asiakas, ei kassa.

  8. palikka sanoi 14/3/2008

    Aina ei vaan palikasta ole hyötyä, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen toisen asiakkaan kanssa joutunut tavarasumasta erittelemään omia ostoksia ja kumimatto vain liikkuu siitä sekamelskasta huolimatta kassan unelmoidessa muuta.

  9. jäbä sanoi 14/3/2008

    melkein kaupan täti, hah toi oiski hyvä , joku kondomipaketti vaa oppispaha nopeesti. Sehän on se vanha pilakin, että jaetaan kondomipaketteja vieraitten kärryihi ja katotaa ku ne punastelee sit kassal muaha

  10. Rita sanoi 14/3/2008

    Tuttavapariskunta oli Ranskassa kaupan kassalla ja miestä alkoi naurattaa kun kapulassa luki “client suivant” (=seuraava asiakas). Hän huomautti vaimolle että kai tuo tarkoittaa suivaantunutta asiakasta. Kassa ei tietenkään osannut suomea eivätkä he ranskaa, mutta siinähän kolmistaan hihittelivät :D
    Tuo tapaus tuli mieleen kun “Melkein kaupan täti” viittasi Dr Philin suivaantuneeseen vieraaseen. Kuulostaa häiritsevällä tavalla jännältä. Toivottavasti minulla on se DVD:llä.

  11. siili sanoi 14/3/2008

    Aina ei vaan palikasta ole hyötyä, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen toisen asiakkaan kanssa joutunut tavarasumasta erittelemään omia ostoksia ja kumimatto vain liikkuu siitä sekamelskasta huolimatta kassan unelmoidessa muuta.

    Tää varmaan johtuu siitä että ollaan pistetty pyöreään koloon neliskulmaista palikkaa, eli laitettu kaljakeissi tai muuta vastaavaa poikittain loppua kohden kapenevalle hihnalle. Se jää lähestulkoon aina jumittamaan ennen hihnan liikettä kontrolloivaa tunnistinta -> hihna ei lakkaa pyörimästä ja keissiä edeltävät tavarat mysööntyy sen perään iloiseksi kasaksi. Tässä kohtaa kassa tietysti voi manuaalisesti pysäyttää hihnan liikeen, mutta usein siinä on unelmoinnin sijaan esim. rypisteltyjä ja kasteltuja viivakoodeja suoristettavana skannattavaksi, ensimmäiseksi lastattuja salaatteja pelastettavana hihnan sivuun ynnä muuta pientä ennen kuin jumituksen huomaa.

    Kumma kun mulla ei ennen kassalla työskentelyäkään koskaan ollut ongelmia esim. havainnoida hihnan kaventuvan ja osata lastata tavaroitani sen mukaan.

  12. siili sanoi 14/3/2008

    Rita, alan tästä lähin kutsua harmistuneita asiakkaita client suivanteiksi :D

    Toi mieleeni kun lapsena hihittelin ruotsinkieliselle nästa kund -pulikalle, ehkä sellaiset ovat sitten nastoja asiakkaita? ;)

  13. PUG sanoi 14/3/2008

    Rita: Hienoa, mainio kommentti! :D Itse en ole koskaan moista tullut ajatelleeksi, vaikka olenkin asunut pitkään Ranskassa. Erään ranskalaisen ruokakauppaketjun palikoissa muuten lukee “sourire suivant” eli “seuraava hymy”: ajatuksena se, että heillä on niin edullista ja hyviä tarjouksia, että asiakkaat voivat vain hymyillä kassalla. Voisikohan tuota slogania kokeilla Suomessakin? Tuskin olisi pahitteeksi.

  14. Ex-Siwantäti sanoi 14/3/2008

    Jos ja kun käydään siskon kanssa yhtäaikaa kaupassa niin me ainakin aina puhutaan että “annatko sen nastan kundin sieltä?” että saa laitettua sen omien ja seuraavan asiakkaan tavaroiden väliin hihnalle. :)

  15. Lilli sanoi 14/3/2008

    “Erään ranskalaisen ruokakauppaketjun palikoissa muuten lukee “sourire suivant” eli “seuraava hymy”: ajatuksena se, että heillä on niin edullista ja hyviä tarjouksia, että asiakkaat voivat vain hymyillä kassalla. Voisikohan tuota slogania kokeilla Suomessakin? Tuskin olisi pahitteeksi.”

    Ei toimi. Täällä on liikaa mummoja.

    Miksi te pyydätte meiltä hymyjä? Emme me ole täällä töissä! Ei Kekkosen aikaankaan asiakkaita pyydetty hymyilemään, ei teillä ole mitään oikeutta vaatia meiltä hymyä, tämä on surkeinta asiakaspalvelua IKINÄ, mikäs sinun nimesi on ja mistäs numerosta saan esimiehesi kiiinni, sinä saat potkut!

  16. Lilli sanoi 14/3/2008

    Juu, hakaset ja muut erikoismerkit ei siis toimi täällä, eli /mummo tuohon viimeisen kappaleen perään. ;)

  17. Mari-Pilvi sanoi 15/3/2008

    Lilli, nappasit mun ajatukset :D
    Ei sinänsä että mulla olis kyllä mitään mummoja vastaan, voisin oikeastaan muotoilla itse tuon lauseen niin että meillä on täällä liikaa vaihdevuotisia ihmisiä ;)

  18. Kassaneiti sanoi 19/3/2008

    Kerran opastin erästä asiakasta juurikin tästä aiheesta.

    Ensin oli hitaanpuoleinen mummeli asettelemassa rauhassa omia ostoksiaan hihnalle. No, kun silmäni vältti (on tietysti hyvä vahdata asiakkaita, että voi ajatella niiden puolesta), seuraavana oleva mies laittoi jo omia pieniä ostoksiaan hihnalle, ilman että laittoi sitä kapulaa. Siinä sitten joutui sillipurkki mummon ostoksiin, kaiken lisäksi asia kävi ilmi vasta, kun tuli mummeli oli jo maksanut, ja mies alkoi ihmetellä, että mihis se mun silli hävis, hei se oli mun.

    Pahoittelin tietysti mummelille, tein asiakashyvityslappusen ja annoin liiat rahat takaisin sille. Sitten aloin ottaa miehen tuotteita. Hermo meni vasta, kun mies jupisi, että on se kumma kun aina valitsee lyhyimmän jonon ja silti kestää pisimpään.

    Ryhdistäydyin, otin kapulan käteeni, katsoin miestä suoraan ja selitin lentoemäntämäisellä asiallisuudella ja selkeydellä, että tässä meillä on tällainen kapula, jolla voi merkitä, mistä seuraavan asiakkaan ostokset alkavat. Ja että näitä saa ja on jopa suotavaa käyttää. Lisäsin siihen vielä, että tokihan minä virhelyönnit korjaan ja yritän olla tarkkana, mutta en pysty ihmeisiin, ja asiakas todella pystyy halutessaan työtäni helpottamaan.

    Mies osoitti, ettei ollut todellinen aasiakas (pikemminkin vain ajattelematon asiakas) nolostumalla hiukan ja pyytämällä nöyrästi “anteeks, jos mä vähän törttöilin”. Minä siihen, että ei se mitään, halusin vain selvittää tämän asian, ja anteeksi jos sanoin töykeästi. Sitten olimekin sujut ja toivotimme toisillemme hyvät päivänjatkot.

    Niin, että joskus näissäkin tarinoissa on onnellinen loppu. Tsemppiä kaikille aspoille!

  19. mija sanoi 21/3/2008

    Jep, minuakin alkoi tuossa pari viikkoa sitten yksi keski-ikäinen nainen “ojentaa” koska vahingossa unohdin siirtää sen asiakkaiden tavarat erillään pitävän “siiven”. Kassan kuulemma pitää vaan tuollaiset asiat muistaa ja olla näpsäkkä. Jota siis minä nähtävästi en ollut, vaikka hymyssäsuin pahoittelin ennen kuin tuo rouva alkoi kiljumisensa. Koneitahan me olemme emmekä ihmisiä…

  20. zeniä sanoi 21/3/2008

    Minua näin asiakkaana kummastuttaa kun olen asettelemassa tavaroitani hihnalle niin takana oleva mummo (ne on aina mun kohdalla mummoja) alkaa latoa omia ostoksiaan hengenhädässä siihen hihnalle ja sitten saakin taistella että omat tavarat edes joten kuten pysyisivät omalla puolella. En osaa sanoa miten yleistä tuo on mutta minulle joka kerta on liikaa. Mitään syytä tai selitystä tälle en keksi.

  21. pnicke sanoi 20/5/2008

    Aiemmissa viesteissä yritettiin kovastikin teoretisoida miksi joskus käy niin että vaikka se palikka onkin ostosten välissä niin sitä ei huomata. Ja omasta puolestani voin asiakkaana sanoa, että on useammankin kerran käynyt niin että vaikka se palikka on selkeästi siinä minun ostosten ja edellä olevan ostosten välissä, niin sitä ei noteerata millään lailla, oli se sitten kuinka näkyvästi esillä tahansa. Eniten v*tuttaa tällaisissa tapauksissa se kun edellä oleva alkaa näpelöidä minun ostoksiani huudellen samalla kassalle, “Nämä eivät sitten ole minun!” No totta helkutissa ne eivät ole sinun ja siinä on se palikka välissä osoittamassa sen… Yleensä olen vain ollut niin typertynyt edeltävän asiakkaan käytöksestä etten ole saanut sanottua mitään tarpeeksi nasevaa takaisin.

  22. aspa nro. x sanoi 23/8/2008

    Ihan tossa pari vko sitten viimeksi vielä silmäkulmastani näin, kuinka maksamisvuorosta seuraava asiakas heitti kapulan hihnalle. Kävipä (taas juurikin sen ihanan mesoamisen alkaessa) ilmi, että se kapula olikin heitetty sinne omien ostosten taakse, ei edellisten ja omien väliin… Ja siinähän sitten marmatetaan “älä nyt TAAS (joskus laskeskelin, että teen virheen ehkä 1/2000 asiakasta, täydellinen en toki ole) sotke sitä, eiköhän oteta ihan alusta”, vaikka poistettavia oli kertynyt vasta 3kpl. En todellakaan lähtenyt mitätöimään 20 tuotteen vielä kesken olevaa kuittia, vaan naputtelin ne tuotteet pois. Luonnollisesti ihana asiakas sitten käytti n. 3min varmistaakseen, ettei sinne varmasti eksynyt väärien tuotteiden hintoja ja tämän jälkeen luonnollisesti heitti kuitin siihen “laariin”, ei 10cm päässä olevaan roskikseen…

  23. aspa nro. x sanoi 23/8/2008

    Ainiin, ja näiden kahden jälkeen ei jonossa ollut ketään. Joten siinä mielessä palikan heittäminen sinne ostosten ja tyhjänä ammottavan hihnan väliin oli aivan turhaa.

Jätä kommentti