Passi
Olin vuosia sitten kaupassa kassana ja kassalle tuli pariskunta, joka osti aika paljon tavaraa.
Maksusuorituksen yhteydessä kaikki meni siihen saakka hyvin, kunnes pyysin asiakkaalta henkilöllisyystodistusta Visa-kortilla maksamista varten.
Minulle annettu henkilöllisyystodistus oli passi, jossa oli poliisin mitätöity-leima ja myös kulma oli leikattu pois.
Ilmoitin, että en voi veloittaa Visalta ilman voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta.
Maksamassa ollut rouva kilahti aivan täysin ja kiljui naama punaisena, miten hän ei ole mitenkään velvollinen antamaan minulle voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta, eikä hän sitä paitsi kanna sellaista mukanaan - ainakaan minunlaistani kassahenkilöä varten.
Aikamme asiasta kinattuamme ehdotin, että jos vaikka rouvan puoliso maksaisi. Rouva sai vielä jälkisätkyt, kun jouduin pyytämään miestä todistamaan henkilöllisyytensä.
T:Hilrimpsis
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Tää on kyllä aivan käsittämätöntä ettei ihmiset tajua että henkkarit tarvii olla kun menee 50 euroa rikki. En voi vieläkään ymmärtää että eikö ihmisillä oikeasti mene toi kaaliin ja miksi siitä pitää nostaa äläkkä, hänhän siinä se idiootti on jolle pitäisi huutaa että helvetin tampio, ET VAAN OSAA. Rispekt
Sinänsä mä en kyllä ymmärrä, että millä perusteella vanhentunut tai kulmasta leikattu passi ei kelpaa tunnistamiseen(mikäli siitä vielä asiakkaan tunnistaa), kun ainoa mikä siinä on vanhentunut on matkustamisoikeus. Sen sijaan esimerkiksi kuvallinen kela-kortti, joissa ei kovin tarkkaa tunnistamista ole alunperinkään tehty, kelpaa kyllä henkilötodistuksena niin pankeissa kuin kaupoissakin.
(Tämä ei tietenkään ole asiakaspalvelijan vika tai virhe, koska hän toimii saamansa ohjeistuksen mukaisesti. Kunhan ihmettelen vain näitä käytäntöjä ylipäänsä!)
heh, mulle oli itseasiassa shokki toisinpain kun muutin Suomesta pois. Kun tein ostoksia jotka oli vahan suurempia, olin jo kaivamassa niita henkkareita esiin ja ihmettelin kun ei kukaan kysele mitaan.. ja kun aloitin itse tyot niin mullehan naurettiin kun kysyin etta “no missas vaiheessa asiakkaalta kysytaan niita henkkareita?” Eli taalla sen kuin vinguttaa vaan, ei kukaan mitaan kysele..
Jotenkin tuntuu, että ei tuommoinen ja yleensäkkään kaikki aasit voi olla oikeasti henkisesti kovin terve. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää miksi niitä henkkareita näytetään ja osata käyttäytyä asiallisesti ongelmatilanteissa.
Pepille tämän verran noista henkkareista:
http://www.intermin.fi/poliisi/discuss.nsf/vwThreads/B53B9170A863F009C22572A0002A56A0
“Kelakortti ei ole virallinen henkilökortti, joten sen hyväksyminen on kiinni henkilöstä jolle kortin esittää.
Viralliset kaikkien hyväksymät henkilökortit ovat voimassaolevat passi ja poliisin myöntämä henkilökortti.”
Jos joku teistä on saanut pankista nostettua rahaa sillä kelakortilla, kertokaa toki muillekin. Kela väittää sivuillaan että se kelpaisi, mutta ikävä kyllä Kela ei ole pankki eikä henkilöllisyystodistuksia myöntävä viranomainen.
Lisäksi, jos passissa on valtava leima jossa lukee Mitätöity, en tajua miten sen voi käsittää siten että vain matkustusoikeus olisi vanhentunut. Se ei ole osittain mitätöity vaan mitätöity. Puhumme tällöin sekäjätteeestä emmekä henkilöllisyystodistuksesta. Ja laki vaatii tarkastamaan henkilöllisyyden, joka pitää todistaa henkilöllisyystodistuksella. Ymmärrätkö nyt, miksi ei voida hyväksyä vanhentunutta tai mitätöityä passia?
Kaupoissahan noudatetaan henkkareiden tarkistamisen suhteen kaupan ja luottokunnan sekä pankkien välisiä sopimuksia. Kauppa saa halutessaan noudattaa tietysti tiukempaakin käytäntöä, esim. luottokunta ei tietääkseni vaadi henkkareiden kysymistä yli 50 euron visaostoksista.
Se, että kuvallinen kelakortti ja ajokortti kelpaavat, on juuri näissä sopimuksissa. Minusta käytäntö on ihan hyvä, ajokortin omaavien ei tarvitse asioita hoitaakseen välttämättä hankkia “ylimääräisiä” henkilökortteja (niin kauan kun pysyy kotimaassa).
Meillä on kyllä käytäntö, että asiakirjan pitää olla voimassa, leikattu passi ei siis kelpaa. Ei tosin välttämättä tule tihrustettua sitä voimassaoloaikaa, en mene vannomaan ettenkö olisi kelpuuttanut vanhentunutta passia epähuomiossa.
Olen käsittänyt, että korttiostoissa henkilöllisyyden tarkistaminen ei itse asiassa ole lain vaatimaa, vaan juuri pankkien, luottokunnan ym. kortinmyöntäjien käyttöehtojen sanelemaa.
Itseänikin kyllä ärsyttää nämä ihmiset, jotka pitävät jotenkin hirveänä riesana käytäntöä, joka on itse asiassa luotu heidän rahojensa suojelemiseksi! Asiakkaana ärsyttää myös kassahenkilöt, jotka eivät vilkaisekaan nimmariani kortista, kun maksan sillä. Tulevat pin-koodimaksupäätteet onneksi lisäävät turvallisuutta, kun tarkistusta ei voi (ainakaan vain viitsimissyistä) ohittaa.
Itsellä on *aina* pankkikortti, henkilökortti ja mahdollisesti hyvänä päivänä myös käteistä mukana. Taskun pohjalla tai lompakossa, eivät vie paljoa tilaa.
Ei jaksa ymmärtää, miten se henkilöllisyystodistus ei kulkisi siinä samalla mukana kuin se pankkikorttikin. Molemmat ovat saman kokoisia. Ne voi vaikka laittaa samaan koteloon, jos kiltit pankin tädit ovat sellaisen antaneet.
Samovarius: Kuvallinen Kela-kortti, samoin kuin mainitsemasi ajokortti hyväksytään yleisesti pankeissa ja kaupoissa henkilöllisyystodistukseksi. En tiedä tältä istumalta muuta viranomaistahoa kuin poliisin, joka vaatisi asioidessa nimenomaan noita virallisia henkilötodistuksia esimerkiksi passia tai henkilökorttia hakiessa.
Passi on matkustusasiakirja, jonka mitätöiminen mitätöi matkustusoikeuden. (Nykyäänhän niitä ei enää edes mitätöidä, vaan aikaisempia passeja ei saa enää haltuunsakaan uutta hakiessaan).
Mutta kuten sanottu, asiakaspalvelijat toimivat henkilötodistuksia hyväksyessään sen ohjeistuksen mukaan, minkä ovat saaneet.
“luottokunta ei tietääkseni vaadi henkkareiden kysymistä yli 50 euron visaostoksista”
Jos kortti on varastettu, kaupalle korvataan (muistini mukaan) vain 50 euroon asti. Tulin lukeneeksi nämä säännöt tylsänä maanantaina toimiessani asiakaspalvelutyössä.
Sama juttu jos saldovarmennus ohitetaan, korvausraja on 170 euroa.
Pepille kommentoisin sen verran, että jos ei ihan äsken ole tuo homma muuttunut niin kyllä sen vanhentueen passin saa pitää. Itse nimittäin äskettäin uusin passini kun entinen oli mennyt vanhaksi. Vanha oli mukana, koska sillä todistetaan henkilöllisyys uutta haettassa ja kyllä minä sen poliisilaitokselta sain mukaani, eikä sille edes tehty mitään. Eli ei leikelty kulmia tai lyöty leimoja poliisilaitoksella.
Alkuperäiseen asiaan, en minäkään jaksa ymmärtää mikä siinä henkkareiden näytössä on niin vaikeeta. Onhan se asiakkaankin omaksi turvallisuudeksi, ettei kukaan muu pääse omalla kortilla ostelemaan asioita.
“Tulevat pin-koodimaksupäätteet onneksi lisäävät turvallisuutta”
Millä lailla? Kas kun jos joku vie lompakon kortteineen ja tunnuslukuineen, niin hän voi loistavasti maksaa kortilla, kun pin kerran on tiedossa.
Allekirjoitussysteemillä on teoriassa turvallisempaa, koska kassahenkilö voi tarkistaa ensinnäkin vastaako kortin nimi (esim. Maija Meikäläinen) kortin antajan sukupuolelle tyypillistä nimeä (harva mies on Maija). Toiseksi kassahenkilö voi tarkistaa täsmääkö nimmari. Ja kolmanneks tietty se henkkarin kysyminen. Käytännössä se ei ole turvallisempaa kuin koodin näpyttely laitteeseen, niin harva kassalla istuja tuntuu katsovan mainitsemiani kolmea asiaa. Mies voi surutta maksaa vaimonsa kortilla ja päinvastoin.
Kiväärit on keksitty juuri tällaisten ongelmatilanteiden, kuten mielipuolena rääkyvien aasiakkaiden, selvittämistä ajatellen.
kiskantäti:
“Millä lailla? Kas kun jos joku vie lompakon kortteineen ja tunnuslukuineen, niin hän voi loistavasti maksaa kortilla, kun pin kerran on tiedossa.”
Mikäli joku oikeasti on niin tyhmä, että säilyttää tunnuslukua lompakossa pankkikortin kanssa, niin voi vaan katsoa peiliin. Ja eiköhän jokainen tällaisen lompakon varastanut mene suoraan automaatille tyhjentämään tilin?
En ymmärrä miten nykyinen systeemi voisi olla turvallisempi kuin tuleva, siruihin ja pin-koodeihin perustuva järjestelmä.
1.Siru on huomattavasti vaikeampi väärentää kuin magneettijuova. Mahdotonta se ei ainakaan uusimpien uutisten mukaan ole, mutta kuten jo sanoin, HUOMATTAVAN vaikeaa ja kallista.
2.Terveellä järjellä varustettu henkilö ei säilytä pankkikortin tunnuslukua lompakossa. Näin ollen kassalla/automaatilla vorolla on 10000 eri vaihtoehtoa tunnusluvuksi (kaikki luvut välillä 0000-9999). Enpä ainakaan itse lähtisi kokeiluperiaatteella liikkeelle
3.Kortista ei näe paljaalla silmällä tunnuslukua. Allekirjoituksen sen sijaan näkee, mikä mahdollistaa sen harjoittelemisen ennen maksutilannetta. Usein jo näkemällä saa riittävän samankaltaisen lopputuloksen.
Niille, jotka kitisevät, että naapurin Pentti kuitenkin katsoo tunnusluvun olan yli: jos tunnuslukua ei halua näppäillä kaupan laitteeseen, rahaa saa otto automaateista tulevaisuudessakin. Miksei se pin-koodin näppäily ole muuten nostoautomaateilla ongelma? Yhtä hyvin siellä se voidaan urkkia.
Itseäni ainakin kiukutti eilen suunnattomasti kaupassa kun myyjä totesi yli 50 euron ostokseen “laitatko loppuosan tohon kuittiin” pyytämättä henkilöllisyystodistusta.
mursu sanoi 29/3/2008..
Mikää laki tai säädös ei vaadi henkilöllisyystodistuksen pyytämistä millään summalla korttiostoksissa. Sopimukset ainoastaan määrittelevät että kortin omistajan on maksun yhteydessä ne näytettävä jos pyydetään. Lisäksi määritellään että kauppa vastaa väärinkäytöksistä. Eli siis jos kassa ei kysy henkkaria ja kaveri ostaa varastetulla kortilla on se kauppiaan voi voi.
Kiskantätille vastattiinkin jo turvallisuudesta, mutta kerrottakoon vielä sen verran, että mikäli kiskantätin lompsa varastettaisiin ja mukana tsetti plus tunnari, joutuisi kiskantäti maksamaan itse kaikki menettäneensä rahat ihan heti siitä parista roposesta ylöspäin.
Allekirjoitettavassa kortissahan luottokunta ottaa vastuuta heti kun rikosilmo on tehty (ainakin johonkin pisteeseen asti…), vaikka sen jälkeen onkin mahdollista vingutella vielä niin pitkään kunnes varmennus tehdään/sulkulistat päivitetään.
Luojan kiitos myös täällä peräpohjolassa pankit opastaa pitämään tunnarin erilleen kortista, ettei kaiken maailman uuvatit saisi vedettyä oikeusjuttuja á la jenkkistyle.
Ihan tuosta allekirjoituksen tarkistamisesta,kuinka moni kassalla työskennellyt on nähnyt pankki/luottokortteja missä jo itse kortin takana oleva nimmari on joku suttu tai pelkkä viiva? Saati sit kun se aasiakas kuittaa ostokset nimmarillaan,mikä suurimmassa osassa tapauksia on jotain ihan muuta kuin kortin takana oleva suttu? Kuinkahan mahtaisi asiakas suhtautua jos siinä kohtaa kassalla alettaisiin vaatia uutta allekirjoitusta tai ei vaan myytäis ostoksia sellaisella nimmarilla,parhaassa tapauksessa vielä vois kortinkin talteen ottaa kun ei nimikirjoitus täsmää;)
ässäntäti: Jos nimmari ei täsmää, niin henkkarit kysytään ihan normaalisti. Jos ei ole -> kortti pois.
Kysyn henkkaria myös jos allekirjoitus puuttuu kortin takaa kokonaan. Ulkomaalaisille monesti vaikea käsittää, mutta kyllä sieltä kortin takaa löytyy lause ‘Not valid unless signed’.
Minullakin allekirjoitus on erilainen kuiteissa ja kortissa. Jälkimmäisessä se on hienompi ja nimestä saa selvää, kuitiin hutaisen aina pelkän sutun. Olisi pitänyt sutata samalla tavalla se kortin selkämys, mutta silloin aikoinaan asiaa ei tullut ajatelleeksi tältä kannalta…
Mitä tulee tuohon pin-koodin urkkimiseen, se tosiaan onnistuu automaateillakin. Puolisoni tili tyhjennettiin juuri tällä tavalla, hän nosti rahaa ja automaatissa oli ilmeisesti magneettiraidan kopioitsijalaite ja takana kamera, joka kuvasi puolison näppäilemän koodin. Sitten korttia vingutettiin ahkerasti. Luottokunta onneksi korvasi, sillä rosmojengi tyhjensi tilin Venäjältä käsin ja mies kykeni todistamaan, ettei ollut Venäjällä ja korttikin oli hänellä.
@Arawn: Uhhuh, eipä toivoisi tuollaista sattuvan itselle tai kellekään muullekaan.. onneksi kaikki loppui kuitenkin hyvin.
Valitettavasti aika monella on “siistimpi” nimmari kortissa ja kuittiin vaan sutaistaan, siinä on sit vähän kahden vaiheilla kysyäkö henkkarit vai ei kun täsmää muttei kuitenkaan täsmää… kunpa ihmiset kiinnittäisi tähän asiaan enemmän huomiota tai eivät ainakaan valittaisi jos myyjä päättääkin kysyä ne henkkarit.
Tykkään kaikista eniten jos ihmiset maksaa käteisellä, kun silloin ei tarvitse miettiä mistäköhän tyyppi on rahansa saanut tai onko ne varastettu, varsinkaan kun asia ei hirveästi edes kiinnosta…
Pullalle suru-uutinen, käteiselle rahalle on annettu n. 20-30 vuotta elinaikaa ennenkun se poistuu käytöstä kokonaan. tuskinpa kaupassa töissä enää silloin olen, mutta innolla päivää odotan ;D
hoidan nykyäänkin jo kaiken maksuliikenteen sähköisesti.
Joo… onneksi silloin lienee jo paljon kehittyneempiä keinoja tunnistaa henkilöllisyys kun allekirjoitustuhruja tihrustamalla.
Eräs myyjä:
“2.Terveellä järjellä varustettu henkilö ei säilytä pankkikortin tunnuslukua lompakossa. Näin ollen kassalla/automaatilla vorolla on 10000 eri vaihtoehtoa tunnusluvuksi (kaikki luvut välillä 0000-9999). Enpä ainakaan itse lähtisi kokeiluperiaatteella liikkeelle.”
Itse asiassa yli 40.000 vaihtoehtoa. Laske 8:n kertoma (8!).
“Itseäni ainakin kiukutti eilen suunnattomasti kaupassa kun myyjä totesi yli 50 euron ostokseen “laitatko loppuosan tohon kuittiin” pyytämättä henkilöllisyystodistusta.”
Oiskohan sen kassan alkanut ajatus leikkaamaan, jos olis kysynyt hänen hetun loppuosaa. Jos ois kysynyt, et miksi, ni vastais “Kun maksan sun kortilla…”. Tahtoo nää kassat vaan ajatella oman työnsä helppoutta eikä asiakkaan turvallisuutta. Tosin, ei sitä tajua edes asiakkaat, että heidän turvallisuutensa kannalta niitä asioita pitää urkkia.
En usko, että käteinen raha poistuisi 20-30 vuoden sisällä. Vaikka vuoteen 2040 mennessä tekniikka ja tietoliikenneyhteydet ovat kehittyneet, siinä on aina omat riskinsä.
Tulipa myös mieleen, että jos käteinen oikeasti poistuisi 20-30 vuoden päästä, ei euroa olisi koskaan laajennettu käteismaksuihin vaan se olisi säilynyt pelkästään tilivaluuttana (kuten se oli alunperin). Varmasti käteisen rahan käyttö vähenee ja nykyäänkin jo 10 -vuotiailla on omat Visa Electronit. Mutta että poistuisi kokonaan? EI!
Pientä ajatusleikkiä aiheesta (tykkään näistä listoista..):
1.Käteinen raha poistuu koko maailmasta samaan aikaan. Miettikääpä kehitysmaita, siellä ei ole vettä eikä ruokaa. Luuletteko, että ihmisillä on lompakko täynnä kortteja? Viettäkääpä hetki miettien miten Sudanissa tai Keniassa voitaisiin siirtyä täysin sähköiseen maksuliikenteeseen? Millä rahalla vedettäisiin tietoliikennekaapeleita? Ostettaisiin tietokoneita?
2.Käteinen raha poistuu ainoastaan tietyistä maista, jolloin olisi maita ryhmässä A (ei käy käteinen) ja B (käy käteinen). Miettikääpä ihan arkielämän tilanteita, kun ihmiset liikkuvat maiden A ja B välillä. Miettikää myös sitä vuonna 2050 maassa A syntynyttä muksua. Eihän se edes tiedä mitä on käteinen!
3.Miettikääpä niitä tilanteita A ryhmän maissa. Miten kävisi esimerkiksi niille kirpputoreille, joissa jokainen myyjä rahastaa omat tuotteensa? Täytyisikö kaikilla olla omat kortinlukijansa ja omat sopimukset pankin kanssa, jotta saa veloitettua korttiostot? Kallista hupia, varsinkin jos käy myymässä esim. kerran vuodessa tai kahdessa. Narikkajonot baareissa kasvaisivat järkyttäviksi kun jokainen joutuisi maksamaan kortilla. Olisi siinä myös mielenkiintoista yrittää antaa pokelle kotiin lähtiessa tippiä..”Höylää tolta mun pankkikortilta kaks euroa itelles”
Itse olen alle kouluikäisenä käynyt omin päiten lähikioskilla ostamassa viikkorahoilla karkkia. Enpä kuitenkaan lämpene ajatuksesta hankkia sen ikäiselle pankkikorttia.. Kyllä ensin täytyy osata lukea ja kirjoittaa.
Toisaalta, eipähän olisi kerjäläisiäkään
kiku:
Meillä on toisella ajatusvirhe. Mä en ymmärrä, miksi tosta pitäisi ottaa kahdeksan kertoma. Mistä se tulee? Kun itse ajattelen noi vaihtoehdot ihan lukujonona (0000,0001,0002,0003,
0004,0005,0006…9997,9998, 9999).
Kertomalla kuvataan kuinka monella tavalla alkiot voidaan järjestää. Eli kun on esimerkiksi luvut (1,2,3,4) niin mitä eri järjestys vaihtoehtoja niistä saa. Vastaus saadaan kun otetaan neljän kertoma (4!). Nyt on kuitenkin 10 eri lukua, joista kerrallaan voi esiintyä kuitenkin vain neljä.
Miten ihmeessä voi olla ihmiset niin tyhmiä, etteivät tajua että henkkareiden on oltava mukana AINA kun maksaa kortilla! Korttien käyttöehtoihin kuuluu, että henkilöllisyys on voitava todistaa pyydettäessä = vaikka ostaisi 10 sentin tulitikkuaskin! Aina saa kuunnella samaa ininää asiakkailta, mutta minä olen oikeassa ja asiakas saa tasan juosta hakemaan ne henkkarit kotoa/rahaa automaatilta.. Ostokset ei liiku mihinkään ennenkuin henkilöllisyys on varmistettu. Ja siitä milloin kysyn henkkareita päätän MINÄ, ei asiakas!!!
eräs myyjä:
vitvitvit… älä kysy mistä tuo tuli. Kevyt ajatushärö. Mut vänkään tän kanssa hetken. Ihan mielenkiinnosta, vaikkei hirveästi aiheeseen liitykään
Okeiokei, on se sitten niin yksinkertainen kuin 10×10x10×10, joka tuottaa sen 10.000. Mäoonhiljaa…
Nyt kyllä helpotti
Olin jo ihan ihmeissäni kun en muka tajunnut missä on vika.
Muistaakseni lukion matikantunnilla katsottiin MasterMindin mahdollisuudet. Jos tiiät pelin; 6 eriväristä nappulaa neljään eri reikään. Vielä piti ottaa se vaihtoehto huomioon, että koko rivi voi olla samanvärinen. Ihan hämärä muistikuva, etä tuohon ois käytetty kertomaa.
Ei yhteen riviin voi käyttää kertomaa. Yhteen riviin on 6*6*6*6 mahdollisuutta, jos otetaan huomioon että sama väri voi esiintyä monta kertaa.
Sen sijaan jos ruvetaan ajattelemaan että palikat loppuu, juttu on toinen. Jos sulla on kuus eriväristä nappulaa ja neljä reikää, järjestyksiä on 6*5*4*3. Jos eka nappula on punainen niin mikään muu ei voi sitä olla, eli vaihtoehdot vähenee. Jos on kuus väriä ja kaikkia tarpeeksi, niin koko rivi voi olla samanvärinen, ja päästään edellämainittuun potenssilaskuun.
kesällä ei tule pahemmin passia mukana pidettyä mutta korttia kylläkin, tällöin maksan tuotteet puoliksi, eli kaksi ostosta.. tätä ei ole kielletty missään kun se tuotelistaus menee poikki
Kiitos myyjäihmiset… onneks noista matikantunneista ei olekaan kuin kohta 20v aikaa… :/
“Sinänsä mä en kyllä ymmärrä, että millä perusteella vanhentunut tai kulmasta leikattu passi ei kelpaa tunnistamiseen”
No vaikka sillä, että nimi on muuttunut?
Vanhentunut on aina vanhentunut. Eihän mitätöity ajokorttikaan kelpaa henkilöllisyystodistukseksi, vaikka siinä olisi kuva, nimi ja sotu.
Oon Virosta kotoisin ja mul on viel viron kansalaisuus,eli virolainen passi. Oon maksanu vissii kerra yli 50 € ostokset kortilla mutta en muista miten todistin henkillöllisyyde. Mut kelpaako sit pelkkä kelakortti passin kanssa? mul on kuvaton kelakortti…en yleensä maksa kylläkää kortilla yli 50 € ostoksia. Mut onneks sentää hankin tänä vuonna kansalaisuuden
Multa ainakin otettiin passi pois jo kun jätin hakemuksen uudesta. Vaihtoehtoisesti oisin voinut pitää sen siihen asti, että haen uuden. Mulla ois siinä ollut vielä voimassaoloaikaa, mutta nimi muuttui. Näissä tapauksissa ainakin kuulemma otetaan pois, en sitten tiedä, jos entinen on vanhentunut. Uusin passini muutama kuukausi sitten.
Janne Granström: Myyjä saa kysyä henkkarit, vaikka ostos ei ylitä 50 euroa. Toi on vaan sellainen maaginen raja, jonka jälkeen ne on *pakko* kysyä. Jos omalla kohdallani asiakas alkaisi jakaa isoja ostoksia kahteen alle 50 euron kasaan, niin kysyisin varmasti henkilöllisyystodistuksen. Eihän se kiellettyä ole, mutta kyllä se ainakin itselleni antaa asiakkaasta epärehellisen kuvan kun yrittää tuollaisella kiertää henkkarien näytön.
Gegi: Mihin sä sitä kelakorttia siinä tarvitset? Käyhän Suomessa turistejakin, joilla ei ole kuin oman maansa henkilöllisyystodistuksia. Virolaisen passin ei edes pitäis tuottaa ongelmia toisin kuin Venäläisen (itselleni ei ainakaan aukea kyrilliset kirjaimet enkä niistä pysty vertaamaan jos pankkikortissa on latinalaiset)
Itse passia hakiessa (nimi oli vaihtunut, siksi uusi passi) ei olisi tarvinnut vanhaa passia tuoda takaisin poliisilaitokselle, en ollut edes kuullut moisesta. Esim mulla on tallessa oma vanha passi jossa olen kuvassa n.10v.
Jos vanhaa passia ei ole uutta luovuttaessa niin vanhasta täytetään poliisille katoamisilmoitus (vaikka passi olisi kadonnut omaan kotiisi =) ), joka on ihan muutaman kysymyksen lomake ja sitten saat uuden passin.
Minua palvellut virkailija ei ainakaan kovin hanakasti käskenyt vanhaa passia etsimään kun sanoin etten tiedä missä se on (siis kotona jossain laatikon perukoilla). Sanoi vaan; -sitten täytetään tämä lomake, ei muuta.
eräs myyjä, ajattelin vaan että siinä kelakortissa on se loppuosa, passissa kun ei oo ja sehä vissii pitäis näyttää? Loppuosa siis…virossa ei ole sitä loppuosaa ollenkaa, sain sen kun oleskelulupa tuli. En sit tiedä
Gegi,
käytännössä tärkeämpää kuin se loppuosa, on henkilollisyyden todistaminen.
Loppuosa merkitää kuitiin oikeastaan vain siksi, että henkkarit tulisi oikeasti katsottua ja verrattua.
Gegi: Kuten jo sanoit, kaikkialla ei loppuosaa ole edes käytössä. Itselläni on tällaisessa maassa merkitty kuittiin muistaakseni passin numero. Täytyyhän virolaisten turistienkin mahdollisesti todistaa henkilöllisyys!
Käteisen anonyymiys eli yksityisyyden säilyttämismahdollisuus ja asioimisen nopeus ovat asioita, joita ei voi oikein millään korvata. Avant-korttiahan yritettiin 90-luvulta alkaen, mutta eipä se itseään lyönyt läpi.
Pariisissa ollessani, nyt jo neljättä kuukautta, minulta on kysytty ainoastaan kerran henkkareita ostaessani kortilla, loppusummana 59,98 (50 raja ylitetty) ja ostospaikkana Foot Locker (ketjun säännöt?). Harvemmin niitä papereita tosiaan kysytään, Suomessakaan ei edes joka kerta yli 50€ ostoksia tehdessä. Ulkomaisissa nettikaupoissakin pystyt pelkillä tunnuksilla ostamaan ties kuinka paljon, eikä mitään varmennuksia kysytä, ainoastaan kortin takaosan onneton turvakoodi. Suomalainen verkkopankkien kautta maksaminen on kyllä aivan eri maata turvallisuuden suhteen!
Olin joskus kauan sitten kassalla töissä ja eräs mies rupesi huutamaan ettei anna sotun loppuosaa kuittiin kun se on “henkilökohtainen”… En sitten viitsinyt selittää ettei vaadi korkeaa matematiikkaa selvittää miten monta vaihtoehtoa neljästä numerosta tai kolmesta numerosta ja yhdestä aakkosesta oikeasti saa. Ei muuten IHAN riitä kaikille suomailisille.
Tyydyin toteamaan että jos ei henkkaria näy niin niin kamat jää mulle.
“Jos joku teistä on saanut pankista nostettua rahaa sillä kelakortilla, kertokaa toki muillekin. Kela väittää sivuillaan että se kelpaisi, mutta ikävä kyllä Kela ei ole pankki eikä henkilöllisyystodistuksia myöntävä viranomainen.”
Minulta on hyväksytty kuvallinen KELA-kortti poliisiasemallakin… Onneksi, koska olin hakemassa uutta ajokorttia varastetun tilalle, eikä muita henkkareita olisi missään ollutkaan (mitä muuten pitää tällaisessa tilanteessa tehdä, tietääkö kukaan? Siis mistä saa jotkut henkilöllisyyspaperit jos ei jo ennestään ole mitään muita näyttää?)
Käytiin sitte kaupassa, ostosten summaksi tuli yli 50 euroa, koitin maksaa Electronilla, mutta he ei hyväksyny sitte mun virolaista passia koska siinä ei ole sitä loppuosaa, ja sanoin että unohdin kelakortin kotiin. Ei ollu loppuosaa mukana ni mulle ei myyty sit. Onneks haen sen kansalaisuuden kohta ni saan suomalaisen passin…