Pysäköinti sallittu juuri teille

Kauppakeskuksessa, jossa työskentelin, oli jouluna ruuhkaa, myös pysäköintihallissa. Hallissa oli muutamia kohtia, joissa oli pysäköintikiellot. Meidän varastomme — sekä muita tarpeettomia asioita kuten hätäpoistumistie — oli yhden tällaisen oven takana, ja ruuhkaisimpina aikoina oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus että sen eteen oli parkkeerattu. Joku oli kyllästynyt tähän, ja asettanut pysäköintikieltoalueelle pahvilaatikoita, joihin oli raapustettu ympyrä ja kenoviiva.

Kun sitten kerran olin menossa varastolle, huomasin että oven eteen oli taas parkkeerattu auto. Samaan aikaan kun pähkäilin, mitä kautta saan rullakon tällä kertaa vietyä läpi, paikalle pelmahtivat omistajat. Miehellä oli kädet täynnä ostoskasseja ja pojalla tutunnäköisiä laatikoita. Kun auto oli lastattu ja peruutettu pois tieltä, poika asetteli laatikot nätisti takaisin pysäköintiesteeksi.

T:Myyjänen


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

29 kommenttia
  1. Pumpuli sanoi 19/7/2008

    kai sanoit näille tyypeille jotakin, kun olit kerran paikalla? Vai jäitkö vain hölmistyneenä tuijottamaan?

  2. Jaakko Fagerlund sanoi 19/7/2008

    Poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvonta paikalle, onnistuu ihan puhelimella. Poliisi tulee kummasti nopeammin kuin “normaalissa” väärinpysäköinnissä, mikäli ajoneuvo on pysäköity hätäpoistumistien eteen tai pelastustielle. Tosin näissäkin tapauksissa tulevat kun muilta prioriteeteilta ehtivät.

    Kunnallisella ongelmana on yleensä se, että väki ei riitä joka paikkaan missään ajassa.

    Tosiaan ihmetyttää se, ettei tästä mitään kyseiselle autoilijaidiootille sanottu.

  3. Kassaneiti sanoi 19/7/2008

    Hauskintahan tällaisissa on vielä se, että 100% todennäköisyydellä käy niin, että sillä aikaa, kun joku aasi pitää varaston ovea tukossa autollaan, niin ettei kuormaa saa myymälän puolelle, sillä aikaa joku toinen (tai vaikka samakin) aasi saa hirveät kilarit siitä, että jotain tuotetta ei ole hyllyssä…

    Väärin parkkeeratut autot on kyllä niin iso rasite kaupungissa ylipäätään, että voisin koska tahansa ryhtyä kannattamaan virallista omankädenoikeutta… ikkuna rikki, käsijarru pois päältä, ja kyllä sen siitä johonkin saa siirrettyä.

  4. Myyjänen sanoi 19/7/2008

    Ei oo muuten pieni viive tässä, lähes kuukausi…

    Välissä oli auto tai pari, olin jo menossa kiertotien suuntaan, ja auton lastaaminen sujui parivaljakolta muutamassa sekunnissa. Sen lisäksi olin niin pöllämystynyt ettei tullut mieleen mitä sanoa. Samana iltana ennen nukkumaanmenoa sängyssä tuli mieleen montakin asiaa, jota olisi voinut sanoa, mutta eipä sitten enää hyödyttänyt.

    Yleensä tyydyin ilmoittamaan rekisterinumerot infoon ja pyysin kailottamaan, että olette parkkeeranneet hätäpoistumistien kohdalle. Nykyään ehkä olisi enemmän pokkaa kutsua poliisi.

    Mutta sanotaanko ettei olisi yhtään haitannut jos olisin jonkun kerran vahingossa läväyttänyt varastonoven sisältäpäin vasten jonkun bemarimersulaivaa. Tahallaan, tai siis “vahingossa”, en ilennyt…

  5. Voi mikä monkey sanoi 19/7/2008

    Osuva otsikko, loistava :D

  6. mamma sanoi 19/7/2008

    Nyt kesäaikaan on enemmänkin sääntö kuin poikkeus,että lastauslaiturin kupeeseen parkkeerataan joku asuntoauto tai -vaunu. Kuskit tykkäävät ja itse joutuu juoksemaan ympäri taloa kyselemässä kenen laiva siellä nurkalla taas on parkissa, ja voisiko tulla siirtämään.. Monesti vastaus on ollut, että “syön ensin ja siirrän sitten”..
    Kerran oli taas kuorman tuoja hyvällä tuulella asiasta, ja auto aiottiin tulla “kohta” siirtämään pois edestä. Osoitin kyseisen asiakkaan kuskille, ja kehotin mennä itse neuvottelemaan tilanteesta ;) ilkeä minä, kun tiesin kuorman tuojan olevan tavallista ärhäkkäämpi suustaan..
    no, ei siinä mitään , tämä lastauspaikan tukko häipyi melko lyhyessä ajassa sillä kertaa..

  7. peet mä muista välitän sanoi 19/7/2008

    Noi väärinpysäköinnit on nykyisin todella yleisiä. Sen KaikkiMulleHetiNytPellePetterin nyt vaan tarttee saada se autonsa siihen ettei tarvii kävellä kahtakymmentä metriä ekstraa. Kaks kertaa tänä kesänä selvästi merkityn veneluiskan eteen oli pysäköity auto niin ettei luiskalle päässyt. Eihän ne millajohannakallejalmarit voi kävellä sitä ylimääräistä kymmentä metriä, kun tuo luiskan suu nyt sattuu olemaan sen verran lähempänä uimarannalle vievän polun päätä kuin lähin vapaa tila pysäköidä järkevästi. Ja kun erehdyin kysymään noilta että eikö voisi vähän katsoa mihin pysäköidä, hyvä ettei tullut kuonoon kun kehtasin asettaa heidän rajattomat oikeutensa kyseenalaisiksi. Toinen esimerkki: huoltoasema, yritän päästä tarkistamaan rengaspaineet, ei onnistu kun joku herra mulkkersson on parkkeerannut autonsa selvästi merkitylle kielletylle alueelle niin ettei ilmaletku yllä mitenkään. Ja markettien ovenpielissä invapaikoilla useimmat autot näkyvät olevan kohtalaisen arvokkaita menopelejä ja kuski erittäin hyvävoimaisen näköinen (yleensä alle keski-ikäinen) mies. Herran invaliditeetin paikkaa voi siinä jokainen arvailla…

  8. Larry The Chef sanoi 19/7/2008

    Seuraavalla kerralla heilauta ovi auki vauhdilla. Kun aasi löytää kolhun peltilehmänsä kyljestä ei taatusti ala enää parkkeeraamaan väärin.
    Ja jos alkaa huutamaan, kutsu paikalle poliisit, saa vielä sakot päälle.

  9. Keijo sanoi 19/7/2008

    Aivan liian yleistä tuo yleinen piittaamattomuus noissa pysäköinti asioissa. Joka päivä verisuonia napsahtelee ku näkee autoja poikittain invapaikoilla ja vastaavaa. Ei varmaan pitäis itteensä ottaa mutta kun käy luonnolle katsella semmoista itsekeskeisyyttä. Yksi hyvä esimerkki:
    Konttorin (työpaikan) vieressä on vajoot kymmenen parkkipaikkaa. (Jokainen) on varattu yrityksille tai yhdistyksille.. Yleensä aina on samat autot niillä paikoilla. Yksi kaunis päivä siellä oli yhdellä paikalla joku ‘poikkeava’ auto. No tupakkitauolla huomasin että paikan haltija oli pysäköiny autonsa siihen toisen taakse silleen ettei siitä pääse yksinkertaisesti pois. Ajattelin että ihan oikein mokomalle parkkimaksujen välttelijälle. Ruokataolla menin taas tupakille ja sitten oli tämä nurkkaan ahdistetun auton omistaja soittelemassa sille oikealle paikan haltijalle.
    Niin tämä aasi kehtas huudella “Miksi te tuolleen olette jättäneet autonne, eihän tuossa ole mitään järkeä. En minä pääse tuosta pois millään tavalla.
    Ai vasta ruokatauolla joudatte siirtämään?? Minulla on tässä vähän kiire”
    Siinä vaiheessa meinaili taas käämi palaa. EHKÄPÄ hiukan sovittelevampi sävy voisi johdatella nopeampaan vapautukseen tukalasta tilanteesta.
    Täydellinen esimerkki perinteisestä kaikkimullenytjaheti ajattelusta.
    Mainittakoon myös että kadun toisella puolella on pysäköinti talo jossa on aina ollut tilaa. En ikinä ole joutunut sieltä ajelemaan muualle parkkipaikkaa etsiessä. Mainittakoon myös sekin että parin korttelin päässä on kadunvarressa ilmainen pysäköinti……..

  10. Keijo sanoi 19/7/2008

    PS: pahoittelen yhdyssanavirheitä…
    Harmi vaan kun ei ole muokkaustoimintoa näille kommenteille

  11. Paavetti sanoi 20/7/2008

    Paras parkkeeraus, jonka minä olen nähnyt on asuntoauto parkeerattuna kolmeen parkkiruutuun poikittain. :D

  12. jugular sanoi 20/7/2008

    Olen viime aikoina ottanut tavakseni kannustaa oikeinpysäköintiin kansalaisaktivismin keinoin. Polkupyörällä on melkoisen helppo törmätä (varovaisesti tottakai, ettei satu) pyörätielle pysäköityihin autoihin siten, että autoon jää mojovat jäljet (polkimien reunat ovat hyvät), ja vahvistetut maiharit jättävät nekin aika jännät jäljet auton konepeltiin kun yksinkertaisesti kävelee jalkakäytävällä seisovan auton ylitse. Koska autot ovat niin hankalasti kulkuväylällä, saattaa myös kyynärpää vahingossa kolhaista taustapeiliä tai avainketju raapaista maalipintaa..

  13. nojoo.. sanoi 20/7/2008

    Paavetti; mä olen nähnyt aivan samankaltaisen tapauksen, paitsi että kyseessä oli aivan tavan henkilöauto ja perässä kärry.

  14. Jockha sanoi 20/7/2008

    Mihin mahdollisesti sitten pitää peräkärryn kanssa tai matkailuautolla parkkeerata, kun sellainen ei aina yhteen tai kahteenkaan ruutuun mahdu. Oma matkailuauto(linja-auto) vie keskimäärin 6 ruutua marketin pihasta.

    Pääasia kai että on sallituissa ruuduissa, eikä siellä lastauslaiturin edessä. Yleensä jätän auton vielä parkkialueen perimmäiseen nurkkaan, koska siellä on helpompi kääntyillä ja kauppaan jaksaa sieltäkin asti kävellä.

  15. Pulla sanoi 20/7/2008

    Minäkin jätin Ikeassa käydessäni peräkärryllisen autoni parkkipaikan perimmäiseen nurkkaan ruutuihin… en sille mitään muutakaan paikkaa keksinyt. Ainakaan se ei ollut kenenkään tiellä. :P

  16. Ivory sanoi 20/7/2008

    Jocha ja Pulla: Eihän siinä ole mitään pahaa, että vie useamman kuin yhden ruudun, vaan siinä, jos vie useamman kuin tarvitsisi.

  17. peet mä muista välitän sanoi 20/7/2008

    Heh, noista pysäköinneistä… kaksi kertaa saman marketin parkkiksella… tilaa vaikka kuinka julmetusti… silti joku puusilmä parkkeerannut viereen niin lähelle, ettei saa kuskin ovea auki… kannattais varmaan perustaa optikkoliike ko. paikkakunnalle… :)

  18. Voi mikä monkey sanoi 20/7/2008

    Hienoa, jugular!!! :) Ja voi sitä riemua jos auton omistaja pelmahtaa paikalle, ne ILMEET ja änkytys!

  19. kettuuntunut sanoi 20/7/2008

    peet mä muista välitän: varmasti tiedät, että invakortti voi olla vaikka kuski on kuinka terveen näköinen. Invakortti kun myönnetään myös muille kun liikuntavammaisille, ja usein auton kuski on joku muu kuin kortin haltija. Terveisin sporttinen kolmikymppinen autoilija, jonka lapsella on invakortti autossa.

  20. jaahas... sanoi 20/7/2008

    …ja jos lapsella on invakortti, antaako se lapsen vanhemmalle oikeuden pysäköidä invapaikalle myös silloin, kun ko. vanhempi on yksin hoitamassa omia henkilökohtaisia asioitaan, eikä lapsi ole edes mukana???

  21. Jaakko Fagerlund sanoi 20/7/2008

    Lainaus Invalidiliiton sivuilta osoitteesta, ei relevntit kohdat poistettu välistä, http://www.invalidiliitto.fi/portal/fi/tietoa_ja_tukea/asiantuntija_vastaa/?view=FaqQuestion&category_id=305&question_id=682

    “Pysäköintiluvan hakeminen

    Poliisi voi myöntää tieliikennelain 28 §:n mukaan vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. — Pysäköintilupa myönnetään ensisijaisesti vammaiselle itselleen, vaikka hän ei kuljettaisikaan ajoneuvoa. Kun lupaa haetaan vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamiseksi, hakijan on annettava luotettava selvitys kuljetuksen säännöllisyydestä tai toistuvuudesta sekä lääkärin lausunto siitä, että kuljettava ei selviydy kuljetuksen jälkeen ilman saattajaa. — Pysäköintilupa sisältää luvan haltijan nimen, valokuvan ja myöntämistä koskevat tiedot sekä EU:n tunnuksen. Lupa on henkilökohtainen, eikä näin ollen ole sidottu määrättyyn ajoneuvoon. (lähde AKEn www-sivut). Lisätietoja saa myös Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) sivuilta http://www.ake.fi ja puh.0100 7800.”

    Eli sillä invalidikortilla ei saa pysäköidä kuin invalidi itse tai kun invalidi on mukana, eli se ei ole mikään pysäköinnin jokerikortti muille henkilöille.

  22. GJ sanoi 20/7/2008

    Jep, sporttinen kolmekymppinen autoilija varmasti jaksaa kävellä vähän kauempaakin marketin pihasta kaupalle asti. Ja liikuntarajoitteisen lapsen vanhempana hän varmasti ymmärtää muiden ketutuksen, kun terve kolmikymppinen porhaltaa yksinään invapaikalle jätettyyn autoon sillä välin, kun paikkoja tarvitsevat koettavat selviytyä pidemmältä.

    Kukaan ei ole kritisoinut henkilöä, joka kuljettaa autollaan liikuntarajoitteista ja siksi pysäköi invapaikalle. Pöhköt.

  23. Saruska sanoi 21/7/2008

    Jeps, paras parkkeeraus, minkä itse olen nähnyt vetää pinnat tuolta edelliseltä matkailuautolta (jotka muuten useimmat mahtuvat kyllä yhteen ruutuun). Kylässämme on marketin edessä 3 invapaikkaa. Kylässä myös niiden käyttäjiä, sillä täällä tuetaan liikuntaesteisten ja vanhusten yksin asumista mahdollisimman pitään ja mummot ja ukit käyvätkin usein kaupassa taksilla, joita on varattu juuri tätä varten. Kerran marketille tullessani huomasin oven edessä normaalikokoisen asuntoauton parkkeerattuna poikittain juuri näille paikoille. Kohta ulos pönkäsikin vanhempi ja nuorempi mieshenkilö kantaen molemmat 2 mäyräkoiraa käsissään…

  24. Paavetti sanoi 21/7/2008

    Tämä kyseinen matkailuauto olisi kyllä sopinut ihan yhteenkin ruutuun, ei olisi tarvinnut poikittain kolmeen ruutuun parkeerata. Huvittavinta tässä oli, että auto oli Postin pihassa ja matkailuautossa olevat ihmiset eivät käyneet Postissa, vaan istuskelivat autossa ilmeisesti taukoa viettämässä. :D

  25. kettuuntunut edelleen sanoi 21/7/2008

    Olenko minä väittänyt että käytän invakorttia yksin liikkuessani? Minua ärsyttää, kun ajan invapaikalle (lapsi mukana), ja jo siinä vaiheessa minulle aletaan v-uilla, kun urpot näkevät minun kuskina, siis hyppäävän ulos autosta varsin terveenä ja hyväkuntoisena. Autossa on siis ihan aiheellinen invakortti, ja lapsi on mukana, mutta minä ajan. Ihmiset eivät vain tajua sitä, että kuljettajan ei tarvitse olla liikuntavammainen.

  26. kettuuntunut edelleen sanoi 21/7/2008

    Ja tottakai minäkin koen raivonhetkiä, kun näen invapaikalle auton, jossa invamerkkiä ei ole. Jos näen kuljettajan, sanon kyllä todella pahasti, mutta se ei oikeuta, että minulle kuittaillaan. En tietenkään käytä invakorttia ilman lastani (lapsi on mukana 99% ajoista, ja invakortin saa helposti nykyään siirrettyä, kun se ei ole enää ajoneuvokohtainen).

  27. Kassaneiti sanoi 21/7/2008

    peet minä muista välitän (2. kommentti):
    Täytyy tunnustaa, että kerran juuri ajokortin saaneena onnistuin pysäköimään niin lähelle viereistä autoa (joskin juuri ja juuri omaan ruutuuni), että jouduin itse kömpimään pelkääjänpuolelta ulos… yritin kyllä peruuttaa ja pysäköidä uudestaan vähän keskemmälle ruutua, mutta yrittäessäni meinasin osua siihen viereiseen autoon. Siinä sitten toivoin, että sen kuski on taitavampi parkkeeraaja ja lähtee ennen minua, ja onneksi niin kävikin. Vähän kyllä nolotti, onneksi kukaan ei nähnyt, kuinka nuori tyttö yrittää ensin avata kuskin ovea, saa sitä n. 20 cm auki, luovuttaa, kömpii apukuskin puolelle ja siitä ovesta ulos :D :D :D

  28. Münster sanoi 24/7/2008

    Lounastauolla katselin kun työpaikan viereisen marketin oven eteen oli vinoparkkeerattu uudehko mersu siten että se näppärästi oli jalkakäytävällä, häiritsi ovesta kulkua ja esti vielä invapaikoille ajoa. Olin jo poistumassa hyvää vauhtia kun näin kuskinkin, terveesti liikkuva n. viisissäkymmenissä oleva rouva. Silloin harmitti, etten tehnyt yleistä väärinpysäköinninosoituskikkaani: Nosta tuulilasinpyyhkijät ylös. Voit tehdä saman myös takapyyhkijälle sekä taittaa peilit sisäänpäin jos ne ovat sellaista mallia. Yhdistele näitä rikkomuksen vakavuuden mukaan. Et aiheuta vahinkoa etkä näin riko mitään lakia tai ole korvausvelvollinen, mutta saat ainakin aiheutettua pientä vaivaa nopeaa lähtöä tavoittelevalle ääliökuskille. Ah sitä riemua kun on jo istunut autoon ja huomaa että pitää nousta ylös ja vetää vielä kunniakierros auton ympäri laittamassa sulat alas ja peilit suoraan.

  29. Jaakko Fagerlund sanoi 25/7/2008

    Münster, ihan hieno idea ja olet kyllä oikeassa siinä, että aiheutettu haitta on lähinnä ärsyttävän tasolla, mutta ei se siltikään sallittua ole saati laillista, koska laki tuntee käsitteen “lievä luvaton käyttö” ja siitä saa sakkoa.

    Eria asia tietysti on, lasketaanko pyyhkimiä/taustapeilejä kiinteäksi koneeksi tai laitteeksi on hieman kyseenalaista, mutta toisaalta ne ovat osa autoa, joka on toisen irtainta omaisuutta/laitetta/konetta.

    ————-

    Rikoslaki 28. luku
    7 § (24.8.1990/769)
    Luvaton käyttö

    Joka luvattomasti käyttää toisen irtainta omaisuutta taikka kiinteää konetta tai laitetta, on tuomittava luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava.

    ——————

    Rikoslaki 28. luku
    9 § (24.8.1990/769)
    Lievä luvaton käyttö

    Jos luvaton käyttö, huomioon ottaen se, että rikos ei ole omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tai haittaa, tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä luvattomasta käytöstä sakkoon.

    —————-

Jätä kommentti