Rajaa?
Olen toista vuotta töissä kaupanalalla ja pääasiassa palvelutiskissä, mistä myymme liha-, kala-, grilli-, salaatti- ja leikkeletuotteita.
Jo tässä ajassa asiakkaiden käsittämätön käyttäytyminen ja suhtautuminen myyjiin kuin toisarvoisiin ihmisiin on tullut harvinaisen selväksi. Esimerkkinä jopa eräs Tampereen Teatterin näyttelijä on tullut vasta rakennetun tiskin eteen “pikkurilli pystyssä” kyselemään “tämä tiski on aivan HIRVEÄN näköinen ja nuo lohen palat aivan JÄRKYTTÄVIÄ, minun ei varmastikaan tarvitse maksaa niistä täyttä hintaa?”. Eräs rouvashenkilö sai kerran kohtauksen, kun lausuin entrecôte-pihvin niin kuin se kirjoitetaan, enkä “antrecoo, mikä tämä Tampere on, tällainen nousukkaiden kaupunki missä ei osata edes pihvin nimeä lausua oikein!”.
Hyllyjen välissä täytön lomassa parin sanan vaihtaminen työtoverin kanssa on täysin suvaitsematonta, kun tullaan kyselemään aloittamalla lauseella “palvellaanko täällä asiakkaita vai jutteletteko te vaan?”. Kassalla on myös selkeästi otettu oletukseksi, että kaikki työntekijät ovat hupsuja punastelevia tyttösiä joille voi sanoa ihan mitä tahansa. Minusta ja monesta muusta on ahdistavaa jos asiakas käy heitoissaan liian henkilökohtaiseksi; kutsuu nimellä tjsp. Korviini on kantautunut esimerkiksi: “mitäs palveluja sä mulle tarjoat kun mulle tulee kerran kuussa lasku Elisalta?”.
Yleensäkin on ärsyttävää, kun asiakas tulee tiskille ja heittää omasta mielestään aivan mielettömän hauskan jutun. Siis aivan kuin hän olisi miettinyt sitä koko päivän ja ryntää kauppaan malttamattomana kuin pikkulapsi karkkikauppaan. Kyllä siinä saa huuli pyöreänä pähkäillä, kun joku tulee mahaansa taputellen toteamaan: “ottaisin noita häkään kuolleita ja sitten ton ruhon hehheh”. Puhumattakaan tietysti siitä että lapsiperhe tulee - jälleen - ostamaan mustaamakkaraa ja mies täräyttää “anna semmonen kyrvän mittanen”.
Myös se on aivan käsittämätöntä mitä asiakkaat tulevat puhumaan omista asioistaan. Yksi vanha naisihminen tuli ostamaan mustaa makkaraa “kun hänen miehensä ei sitä hänelle suostu ottamaan kun se tuppaa vähän rupsuttamaan”. Olin ollut töissä vasta muutaman kuukauden kun täysin tuntematon asiakas tulee avautumaan puolen tunnin ajaksi siitä, kuinka hänen tyttärensä kihlattu teki itsemurhan.
T:Bathory
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
Heh!
Seuraavan kerran kun tuo lapsiperheen isä pyytää kyrvän mittaisen palan, leikkaa sille semmoinen parin sentin pätkä!
Jospa se vaikka oppisi…
Johanna, repesin
Kiitos perjantaiaamuni pelastamisesta
Nää oli hyviä! (anteeksi, tiedän, että varmasti siellä tiskin takana rasittaa) Kiitos!
Johanna on näköjään ehtinyt sanoa jo sen, mitä asiaa minulla oli
voi jessus, mitä jengiä taas :-O koitahan jaksaa.
Ihmisillä on jokin ihmeellinen tarve purkaa sydäntään asiakaspalvelijoille. Kun olin aikoinaan asiakaspalvelutyössä (nyt olen jo parantunut) niin eräs viereisen liikkeen keski-ikäinen täti tuli hiljaisena iltapäivän hetkenä kertomaan 15-vuotiaan tyttärensä abortista.
Johanna, kiitos. Sama asia minullakin tänne. kommenttiin, ehdit ensin.
(Sellainen yksinäisyys, että pitää avautua kaupan kassalle puoli tuntia vakavasta asiasta, on aika surullinen juttu, mutta ei puhuta nyt siitä.)
Itse asiassa miesasiakkaalle voisi olla rankempi juttu kun leikkaisit mustastamakkarasta semmoisen 40 cm pätkän ja sanoisit, että anteeksi kovasti, tässä olisi sellainen keskiverto pätkä, mutta ei taida vielä riittää mihinkään.
“Jaa, näytäs mallikappale, niin saan varmasti leikattua sopivan mittaisen!”
Siis sinä olet lihatiskillä töissä etkä tiedä miten entrecôte lausutaan? Minä ainakin pitäisin ihan ammattiylpeyden kannalta huolta ammattisanaston osaamisesta. Jos ei muuta niin pääsee pätemään asiakkaille.
Ei ne aasitkaan osaa lausua sitä entrecotea oikein vaikka niin kuvittelavatkin. Kaikenlaisia väännöksiä tuosta sanasta on kyllä kuultu.
Niin alkujaan piti sanoa samaa, mitä Johanna kirjoitti ensimmäisessä viestissä!
Olenpa kerran ollut kampaamossa, jossa viereisen tuolin kampaaja avomielisesti selosti hämmentyneelle eläkeläisrouvalle 16-vuotiaan poikansa oletettua seksielämää ja kuinka hän valveutuneena äitinä osti kortsuja… Kyllä sitä jotkut asiakaspalvelijatkin osaavat.
hahaha, kyrvän mittanen, eih repesin oikein kunnolla ;DD
noista avautujista, mullekin yksi mies tuli päivän ekana asiakkaana ostamaan pussillisen paahtoleipää. oli menossa lammelle sorsia syöttämään kun ne on hänen ainoita kavereita nykyään. tytärkin hänellä oli mutta sehän on hänet jo kauan aikaa sitten hylännyt. oikeastaan hän oli ajatellut itsensä tappaa. päälle ystävällinen hymy -> poistuminen.
mitä hittoa tuohonkin olisi pitänyt sanoa?
Hyvä teksti. Olenpa tosin itsekin joskus kuullut asiakkaan ikävistä peräpukamista asiakaspalvelutehtävissä.
Ettei kyseinen näyttelijä ollut eräs K.H… olen kerran joutunut päälavastajaksi kyseisen tyypin yrittäessä “ohjata”. Mikään ei kelvannut ja kulut olivat lopulta kaksinkertaiset annettuun budjettiin verraten, kyseisen ihmisen suuruudenhulluuteen paisuvien oikkujen takia. Oli kuulemma minun vikani kun oikeita, suuria palmuja ei ollut saatavilla maalis-huhtikuussa pidettävään ulkoilmaesitykseen, ja kun elävät kasvit kuolivat kylmässä (minä olin useaan kertaan ehdottanut aidon näköisiä kankaisia kasveja, mutta kun kaiken piti olla aitoa vastoin kaikkea järkeä…)
Ihmiset avautuvat asiakaspalvelijoille, jos ja kun ei ole ketään muutakaan, kenelle asioista kertoa. Yksinäiset ihmiset. Asiakaspalvelijan on tavallaan pakko kuunnella ja hän on sikäli luonnollinenkin juttukumppani, että esim. tiskillä asiakaspalvelijan kanssa on pakko jotain keskustella, selittää, mitä haluaa ja paljonko. Kun jää on tällä tavalla murrettu, sitä muutakin juttua sitten alkaa tulla.
Minua elamasta kertominen hairitsee selkeasti vahemman kuin teennainen vitsikkyys tai töykeys. Ainakaan ne ihmiset eivat yleensa rupea riehumaan, ja kylla asiakaspalveluhommissakin useimpina paivina liikenee ylimaarainen kaksi minuuttia nyokyttelyyn ja myotatuntoiseen hymyilyyn.
Mihin tämä maailma on mennyt, jos pieni rupattelu myyjänkin kanssa koetaan ahdisteluksi?? Ennenhän ihmiset olivat sosiaalisempia ja nimenomaan kaupassakin vaihdettiin kuulumisia.
Ymmärrän, että kun kaupat on isoja, paikkakunnat on isoja, ei kaikkia voi tuntea tai kylätunnelmaa tule. Tosin usein tietyssä kaupassa käy ne samat ihmiset. Tuntuu tosi kylmältä, että ei voi kassan/tiskin ihmiselle jotain sanoa muutakin, vaan kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella kuin robotteja, joille ei muuta sanota kuin se mitä halutaan ja piste.
Tietysti ruuhka-ajat on erikseen; ei silloin saa vaivata myyjää ja viedä hänen aikaansa kun muutkin asiakkaat kaipaavat häntä.
Ja onhan siinäkin rajansa, mitä puolituntemattomalle myyjälle sanoo…kukaan ei halua kuulla toisten intiimitarinoita.
Toivottavasti ei häviä kulttuurista sellainen pieni, hyväntuulinen jutustelu. Itseäni ainakin piristää jos myyjät joskus muutakin rupattelevat niitänäitä!
HEH, tää on just niin jokapäiväistä palvelutiskeillä. Pääseepähän kuulemaan ihmisten suolisto-ongelmista lähtien kaiken…
“Mihin tämä maailma on mennyt, jos pieni rupattelu myyjänkin kanssa koetaan ahdisteluksi??”
No kun se ei aina jää siihen pieneen rupatteluun, sitä jumitetaan tiskillä kertomassa kalajuttuja, omia fyysisiä ongelmia ja psykologin vastaanotolle soveliaita juttuja, ja se oikeesti rupee ahdistaa kun ventovieras ihminen rupee yhtäkkii avautuu sydänjuuria myöten siinä.
“Ja onhan siinäkin rajansa, mitä puolituntemattomalle myyjälle sanoo…kukaan ei halua kuulla toisten intiimitarinoita.”
Totta turiset.
Pienet ajankohtaset asiat, säät ja vuodenajat sun muut pikkkujutut mielellään rupattelen läpi.
Kyllä jutella saa jos juttelee asiaa, mutta kun tulee näitä esim. omasta seksielämästään avautuvia niin ei kyllä viitsisi keskustella sellaisen kanssa. Siinä käy helposti niin, että muut asiakkaat luulee tyypin olevan tuttusi ja sitten valitetaan myyjien juttelevan sopimattomia työpaikalla omien kavereiden kanssa. Että vähän tilannetajua siihen millaisia voi jutella ja kenelle ja missä!
Minulta pyydettiin kerran semmosia liinoja millä voi pyyhkiä peräaukkoa kun ulostus kuivaa siihen aina kiinni.. Asiakas tarkoitti kosteuspyyhkeitä, eikä osannut asiaa paremmin ilmaista
Minusta on ainakin ainoastaan mukavaa ja paremminkin jopa tämän ammatin suola, jos asiakkaat jutustelevat vähän pitempäänkin kuin vain tekevät tilauksen (jollei tietysti ole ruuhka-aika tai yleensäkään seuraava asiakas takana odottelemassa vuoroaan). Monenlaista elämäntarinaa on kyllä tullut kuultua…
Joskus ihmetyttää kuitenkin, kuinka henkilökohtaisia asioita jotkut ihmiset uskaltautuvat kertomaan. Asiakaspalvelijalla kun ei kuitenkaan ole virallista vaitiolovelvollisuutta, niin mistäs sitä koskaan tietää kuinka juoruiluun taipuvainen tyyppi siellä tiskin takana sattuu olemaan…
Riippuu tosiaan ihan siitä, mitä “rupatellaan”!
Jos on kyseessä sää, uutisaiheet tai muu yleinen, niin eihän siinä mitään (joskin senkin voisi jättää väliin jos on muutenkin jonoa), mutta: En halua kuulla terveydellisistä vaivoistasi, varsinkaan tyyliin peräaukon kutinasta, en halua tietää seksuaalisista fantasioistasi/häiriöistäsi, enkä mistään muustakaan sinun tai läheisesi/tuttusi/naapurisi/kummin kaimasi henkilökohtaisesta ongelmasta. En myöskään halua kuulla että aiot tappaa itsesi (tämäkin tuli kerran koettua, mitäs siihen sitten sanot, älä tapa..?)
Monelle tuntuu olevan helpompaa jutella ns. vaikeista ja henkilökohtaisista asioista jollekkin aivan tuntemattomalle. Itselle henk.koht. yks ja hailee (yleensä…), kunhan ei tosiaan tarvitse jotain seksielämäjuttuja kuunnella ja varsinkaan kommentoida niitä… Ja monelle vanhemmalle, ehkäpä yksinäiselle se kaupan kassa tms. saattaa olla se ainoa puhekontakti päivän aikana. Aina vain ei jaksais, muttapa minkäs teet. Hyvänä päivänä sitä tuntee hyvää mieltä siitä, että nytpä sai tuoki aasiakas purkaa mieltänsä ja toivottavasti hänelle edes tuli hyvä mieli.
Ymmärrän toki, että johonkin se raja olisi vedettävä, molemmin puolin.
Itse ranskaa oikeasti osaavana arvostan enemmän sitä että se antrökotti lausutaan suomalaisittain antrökot kuin jotenkin puoliranskalaisittain, se kun kuulostaa kaksi kertaa hirveämmältä omaan korvaani.
Pullakonsulenttina ollessani oli aika, jolloin laktoosi-intoleranssibuumi puhkesi. Kyllä yksi sun toinen frouva kävi selittämässä ja arvostelemassa myytäviä, kun ei voi syödä tuota eikä tuota… Mieli teki varmaan ihan saamaristi. Mutta kun “taudilla” oli niinkin hieno nimi, että ehkä joka kymmenes sen osasi sanoa, mutta piti päästä kertomaan muotitaudin oireista. Jokaisellahan näitä oireita varmaan on, jos vähän alkaa suoliääniään miettimään.
Jos kyseisen häiriön nimi olisikin ollut rehellisesti suomen kielellä pierutauti, tuskin kukaan kukkahattupää-huivikaula olisi sitä tullut kehumaan päin naamaa.
Aina valitetaan että ihmiset mököttää ja ei puhu ja sitten kun ne muhuu niin auta armias mikä valitus siitä syntyy. Tuliko se todella teille yllätyksenä alalle ryhdyänne, että joudutte kuuntelemaan ja puhumaan ihmisten kanssa?
jouu: kuten sanottu, riippuu vähän mistä puhutaan. Melkein mikä vaan sopii (aina vaikka siitä säästä lähtien), jonkin verran voi vaikka huolistaan tai muista asioistaankin kertoa jos haluaa (itse en alkaisi vieraalle avautumaan), mutta onko mielestäsi oikeasti jotenkin outoa olla innostumatta vieraiden hiivatulehduksista, peräaukon kutinoista, erektiovaivoista tai aikeista tappaa itsensä..?
Itseäni ei juurikaan sytytä..
Jumalalle kiitos, että en ole asiakaspalvelutehtävissä. Johan siinä tällä temperamentilla hajoaisivat asiakkaat, esimiehet ja Aspa-neiti itse.
Ja kirjoittajalle suuret kiitokset hauskasta tekstistä. Taatusti ikäviä tilanteita, mutta yllättävän humoristisia näin ulkopuolisen, uteliaan lukijan silmin.
Joo sitten kun näitä juttuja näistä jokapäiväisistä pöntöistä joskus sukulaisille ja tuttaville kertoo ne pitävät niitä vitseinä:
“Eihän kukaan tommonen oo”, voi kun tietäisivät
Sommoro!
Lausuinko oikeanlaisella R:llä?
Karmeita käytöstapoja asiakkaillasi; tuttavallisuutta, ojentamista, alentuvaa puhetapaa, törkeitä juttuja, hyh.
Äännä sinä vaan entrecôte suomeksi suomenkielisen puheen lomassa, siis entrekote. Jos se ei jollekulle kelpaa ääntäköön itse eri tavalla. OIkea ääntäminen on tähän tapaan: aantröKOT. Paino lopussa, t-äänne viimeinen joka kuuluu. Ja voihan sen ääntää näinkin: vä - li - kyl - jys
Noita törkeitä juttuja en kyllä itse sietäisi keneltäkään. Oikein harmittaa sinun puolestasi.
“Monelle tuntuu olevan helpompaa jutella ns. vaikeista ja henkilökohtaisista asioista jollekkin aivan tuntemattomalle.”
No, kun on olemassa sellaisiakin kuin psykoterapeutteja joiden työnkuvaan tällaisten stoorien kuunteleminen nimenomaan kuuluu. Jos ei sellaisiin ole varaa, niin lääkäriltä voi saada, ja saakin, lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jossa ihan ilmaiseksi saa puhua psykologin kanssa. Ja hänkin kuuntelee kaikki nämä jutut ja onkelmat, ja ehdottaa jopa ratkaisuvaihtoehtoja.
Ei ole MIKÄÄN pakko lähtee lähikauppaan jumittamaan vaikeiden ja henkilökohtasten asioiden kanssa.
Mulla on aina ollut se asenne, että asiakas saa puhua pulputtaa vaikka maailman tappiin asti, mutta itse kommentoin korkeintaan sanoilla “vai niin”, “no niinpä on” tmv. Ei ne yleensä kovin kauaa jaksa notkua selittämässä, kun eivät saa kunnon juttukaveria. Terapeutit, juttuluurit ym. pälätyspaikat ovat todellakin eri asia kuin perusaspa omassa työssään.
ite kysyin myyjält tos kerran s-marketis, että missäs päin ne majoneesit yms on ku ei näkyny tuol missää kuivahyllyis, että ne mitä voi lämpimäs säilyttää, no sano että ei meillä oo ku nää ja näytti kylmähyllyy. miks ihmees majoneesit jotka voi avaamattomana säilyttää normihyllys pistetään kylmähyllyyn :S aika haaskausta
oho ny lipsahti sit toi liikkeen nimi *viheltelee*, niin ja luulin olevani itse aasiakas joka kyselee tyhmiä siltä se myyjä näytti
Entrecôte lausutaan muuten ãtreko:´t.
Eli yksinkertaistettuna antrekot.
EI aantrecoo.
Larry: lue teksti uudestaan ajatuksen kanssa
“Korviini on kantautunut esimerkiksi: “mitäs palveluja sä mulle tarjoat kun mulle tulee kerran kuussa lasku Elisalta?”.”
Hyi, hyi, hyi, yök. Minä tuollaisiin iljetyksiin vastaan vaan heristämällä tiukasti sormea ja sanomalla suoraan silmiin katsoen että tuollaista et täällä toista kertaa päästä suustasi…
Että jotkut miehet kehtaa! Ei nainen ole huora, vaikka aasiakas ehkä sellaisesta on syntynytkin, tapojensa perusteella…
siihen parin sentin pätkän leikkaamiseen pitää luonnollisesti vielä kommentoida: “kyllä minä voin lyhentääkin jos jäi liian pitkäksi”