Rikas mies jos oisin

Teen töitä vartijana pienessä kauppakeskuksessa. Ongelma-asiakkaiden lisäksi välillä tulee vastaan mielenkiintoisia tapauksia vaikkapa aivan elintasomittarin toisesta päästä, kuten seuraavassa tapauksessa:

Päätin eräs iltapäivä käydä kauppakeskuksen ruokakaupassa ostamassa välipalaa vuoron keskellä. Kassalla edessäni jonotti sinä päivänä minulle ensimmäistä kertaa tutuksi tullut herrasmies, joka (kuulemma) aivan tietoisesti päätti jälleen kerran esitellä varallisuuttaan maksamalla muistaakseni noin. 20-30 euron ostoksensa viidensadan (500!) euron setelillä. Kassatyttö oli vielä ensimmäisiä kertoja töissä ja n. 470 euron vaihtorahojen kasaaminen kympin ja kahdenkympin seteleistä ei käynyt aivan käden käänteessä. Mies alkoi vieläpä valittamaan hitaasta palvelusta, jolloin oli pakko hänelle tokaista että “harvapa kaupan kassalla viidensadan euron setelillä maksaa”. Tästähän alkoi ryöpytys siitä kuinka sekin on rahaa ja minun pitäisi keskittyä tekemään työtäni ynnä muuta sellaista. Mies poistui rahat saatuaan parkkialueelle ja hyppäsi tuliterään Porscheensa, jonka hän oli pysäköinyt parkkialueelle siihen ainoaan kohtaan, mihin on nimenomaan keltaisella maalilla maalattu pysäköintikielto, koska vieressä on yhden kohteen varaston ovi sekä hätäpoistumistie.

Kuulin myös myöhemmin että toinen kohteemme vartija oli kerran käynyt jättämässä häneen autoonsa huomautuslappusen ylläolevan kaltaisesta virheellisestä pysäköinnistä. Tarkoitan siis paperia missä kerrotaan että auto on väärään paikkaan pysäköity. Ei siis mikään sakko tai muu ukaasi, jonka jättämiseen kellä tahansa ei olisi oikeutta. Mies oli saanut työkaverini kiinni itse teossa ja oli suu vaahdossa vaatinut nimeä, osoitetta ja esimiehen puhelinnumeroa, yms. Niitä kuitenkaan saamatta.

Että tällaisia oman arvonsa tuntevia asiakkaita täällä päin. Seuraavaa kohtaamista odotellessa.

T:viltsu


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

16 kommenttia
  1. Hirvox sanoi 18/6/2008

    Pysäköinnistä puheenollen.. viime viikolla oli paikallisessa ostoskeskuksessa pari neropattia pysäköinyt nätisti yhden ulosajoväylistä tukkoon. Kaksi autoa vieri vieressä, kummallakin puolella tolpat jotka oli tapetoitu pysäköintikieltomerkeillä. Ainoa ulosajoreitti oli sen jälkeen sisääntulevan liikenteen yksisuuntainen ja autonlevyinen kaista..

  2. pysäköinti on vaikeaa sanoi 18/6/2008

    Pysäköinnistä jatkaakseni (ot, ik): Yritin tänään kahdella huoltiksella päästä mittaamaan rengaspaineita. Molemmilla oli joku mulkkerssoni parkkeeranu koslansa niin ettei ilmaletkua saanut yltämään. Selkeet kiellot ja parkkitilaa hieman sivummalla vaikka koko suvulle. Jostain näitä urpoja sikiää…

  3. MacAddict sanoi 18/6/2008

    Jos tuommoinen aasiakas käy useinkin, voisi olla hyvä varautua siihen, ja soittaa pysäköinninvalvoja paikalle heti kun aasiakas on pysäköinyt.

    Tosin tuolla asenteella aasiakas voi helposti löytää autonsa renkaat tyhjänä, mikäli joku turvautuu omankädenoikeuteen…

  4. shoon sanoi 19/6/2008

    Voin kertoa, että tuollaiset kusipäät ottaa hieman aivoon, kun se Mersu/BMW/Porsche/Mikä-tahansa-kottero-kunhan-on-kallis tukkii parkkipaikan ainoalla pysäyttämiskieltopaikalla juurikin sen varaston oven edustan ja siihen on sitten mukava kokeilla kikkailla kuorma-autolla… >:(
    Ellei firman nimeä ja numeroa olisia auton kyljessä, niin tekisi mieli aina välillä “pikkuisen kolauttaa” ja sitten ihmetellä, kun olin osunut pysäköityyn autoon paikalla, jossa jopa pysäyttäminen on kiellettyä.

  5. ifej sanoi 19/6/2008

    Olisipa tosi jees, jos syttyisi tulipalo ja jonkun urpon auto (oli se sitten Lada tai Porsche) tukkisi ulospääsyn. Idiootteja riittää.

  6. Jemskukka sanoi 19/6/2008

    Mistä näitä “säännöt ei koske mua kun oon niin tärkee henkilö” -ihmisiä sikiää?! Kylläpä olisi joskus ihanaa omata parkkipirkon pätevyys, että saisi näitä ääliöitä napauttaa.

  7. minä sanoi 19/6/2008

    ifej sanoi 19/6/2008
    “Olisipa tosi jees, jos syttyisi tulipalo ja jonkun urpon auto (oli se sitten Lada tai Porsche) tukkisi ulospääsyn. Idiootteja riittää.”

    Lahdessa näin kuulemma muutamia vuosia sitten kävi. Auto oli pysäköinyt kerrostalon sisäpihalle niin, ettei tulipalon sytyttyä tikasauto päässyt paikalle. Yksi tyttö siinä muistaakseni jäi loukkuun tai lopulta putosi.

    Tikasauto yritti jyrätä henkilöauton pois tieltä ja osittain onnistuikin, mutta osui jotenkin niin pahasti, että tikasauto sammui siihen.

  8. jokuvaan sanoi 19/6/2008

    Kyllä näitä aivo-invalidejä riittää, tälläisiin tapauksiin kun ei taida löytyy edes lääkettä. Mut sen kerran kun esim. palolaitos niittaa sen vessan rusinaksi ja omistaja maksaa viulut niin luulis asenne muuttuvan.

  9. Larry the Chef sanoi 20/6/2008

    Yhteinen nimittäjä näillä aivo-invoilla on että ne koslat ovat aina kalliimmasta päästä autokantaa.

  10. Maake sanoi 20/6/2008

    Joku jurpo oli jättänyt autonsa minun parkkipaikalle, vaikka siinä lukee selvästi varattu.

    Olisin parkkeerannut oman autoni sen eteen, jos vain olisi mahtunut. Siinäpä olisi sitten miettinyt minne parkkeeraa.

  11. Jaakko Fagerlund sanoi 20/6/2008

    Maake, tee siitä paikastasi maksullinen, eli laita kyltti jossa lukee tyyliin “pysäköinti tähän ruutuun maksaa 60e/tunti, pysäköimällä hyväksyt ehdot” ja kun näet että joku siihen pysäköi, käyt valokuvaamassa tilanteen todisteeksi.

    Ja ennen kuin joku repeää liitoksistaan, niin ei, tämä ei ole laitonta eikä mitenkään liity näihin “yksityisiin pysäköinninvalvontafirmoihin”, sillä kyseessä ei ole rangaistus väärinpysäköinnistä, vaan maksullisesta pysäköinnistä.

  12. Jemskukka sanoi 20/6/2008

    Eikös jollain palvelulla saa tiedot auton omistajasta ja yhteystiedot rekkarien perusteella? Siis tekstiviestipalvelulla… sitten vain urpolle soittoa että käytiin hinaamassa tuo teidän kosla pois, kun oli väärin pysäköity, niin ehkä tulee vipinää :D

  13. jep jep sanoi 21/6/2008

    Maake sanoi 20/6/2008

    Joku jurpo oli jättänyt autonsa minun parkkipaikalle, vaikka siinä lukee selvästi varattu.

    Olisin parkkeerannut oman autoni sen eteen, jos vain olisi mahtunut. Siinäpä olisi sitten miettinyt minne parkkeeraa.

    Eräälle kaverilleni tehtiin ammattikoulu aikana sama asia, hän tosin sai pysäköityä auton sen toisen taakse, se oli vieläpä sellainen tilanne ettei toinen auto päässyt siittää mitenkään (helposti) pois. Mukavemman asiasta teki se että kaverillani oli hommia kesken ja hän joutui jäämmään “yli töihin”, eli pitemmäksi aikaa kuin muut.

  14. Kesätyöläisvartija sanoi 8/7/2008

    “Mies oli saanut työkaverini kiinni itse teossa ja oli suu vaahdossa vaatinut nimeä, osoitetta ja esimiehen puhelinnumeroa, yms. Niitä kuitenkaan saamatta.”

    Kommenttini on hieman aiheen vierestä, mutta toteanpa nyt, että kaverisi toimi juridiikan mukaan väärin: vartijan tulee kysyttäessä esittää vartijakorttinsa (jossa on tietysti myös nimi) ja kertoa vastaavan hoitajan puhelinnumero.

  15. myös vartija sanoi 24/7/2008

    “Kommenttini on hieman aiheen vierestä, mutta toteanpa nyt, että kaverisi toimi juridiikan mukaan väärin: vartijan tulee kysyttäessä esittää vartijakorttinsa (jossa on tietysti myös nimi) ja kertoa vastaavan hoitajan puhelinnumero.”

    Pitäähän se näyttää jos sitä oikein pyydetään. Mutta mikä estää näyttämästä sitä vatija-korttia niin että sormi peittää nimen? ;)

    Missään ei sanota että sitä vartijakorttia tarvitsisi/saisi antaa asiakkaan käteen.

  16. myös vartia 2 sanoi 15/8/2008

    “Pitäähän se näyttää jos sitä oikein pyydetään. Mutta mikä estää näyttämästä sitä vatija-korttia niin että sormi peittää nimen?”

    Mutta niinhän ei saa tehdä ;)
    Ei tietenkään omaan käteen anneta korttia (kesätyöläisvartija sanoikin että esittää, ei antaa), näytetään selvästi vain… Kaiken maailman hullut syövät pian sen kortin tms jos käteen antaa :D.

    Mut tosiaa laitonta puuhaa jos ei anna vastaavan hoitajan nimeä & numeroa sitä pyydettäessä…

Jätä kommentti