Sokeripala
Olin tuossa kesällä — ja olen edelleen — eräässä rautakaupassa töissä osastolla jolle kuuluu sähkölaitteet ja -tarvikkeet. Siinä sitten eräänä kesäiltana tuli eräs keski-ikäinen nainen tyttärensä kanssa tiskillemme ja kysyin häneltä hyväntuulisesti että “kuinka voin auttaa?”.
Nainen oli jo heti alkuun närkästynyt kun hänelle oli kuulemma myyty aivan vääränlainen valaisin. Edellisenä päivänä eräs toinen myyjistämme oli myynyt asiakkaalle plafondi-tyylisen valaisimen. Asiakas oli vielä silloin varmistanut myyjältä että tämän nimenomaisen valaisimen voi liittää suoraan ’sokeripalalla’ kattoon (jokainen joka on joskus kattovalaisimen vaihtanut tietää mikä on sokeripala). Nainen kuitenkin aloitti minulle heti suuttuneena valittamaan kuinka huonoa palvelua oli ollut kun oli vääränlainen tuote myyty, että hän haluaa nimenomaan sellaisen valaisimen jonka pystyy kytkemään suoraan sokeripalaan.
Katsoin naisen antamaa valaisinta ja tiesin heti että valaisin on juuri nimenomaan sellainen jonka pystyy suoraan kytkemään sokeripalaan ja ilmoitinkin asiasta naiselle. Nainen vastasi tähän että ei, ei. Hän haluaa valaisimen joka kytketään suoraan sokeripalaan, ja tämä valaisin ei hänen mukaansa sellainen missään nimessä ole. Toistin asiakkaalle uudemman kerran mitä olin jo aiemmin kertonut, mutta hän väitti kovaa vastaan sillä äänensävyllä, että minä myyjänä en tiedä asiasta yhtään mitään (en tietenkään, siksihän minä siellä nimenomaan olen töissä auttamassa (a)asiakkaita).
Koska viestini ei tuntunut menevän perille, aukaisin paketin ja näytin naiselle millaiset johdot valaisimessa on, ja kerroin että ne menevät sokeripalaan. Nainen siihen jo hieman vihaisena että ei tuo ole sellainen joka menee sokeripalaan.
Naiseen jo hieman kyllästyneenä ja 5 minuuttia siinä jo väitelleenä ehdotin asiakkaalle että näyttäisin hänelle millainen sokeripala on, johon asiakas vastasi että hän kyllä tietää millainen se on, mutta vastahakoisesti sitten kuitenkin lähti mukaani.
Sähkötarvikehyllylle päästyämme annoin hänelle paketin sokeripaloja käteen ja sanoin että tässä on sellaisia sokeripaloja joilla teidän valaisin kytketään kattoon. Nainen katsoi minua hieman hölmistyneenä ja sanoi edelleen että eivät nuo ole sokeripaloja! Naurua pidätellen seurasin kun hän etsi hyllystä oman sokeripalansa ja ojensi minulle käteen valaisinpistotulpan (eli sellainen pieni “töpseli”). Hymyillen selitin asiakkaalle tuotteiden eron ja mitä hän oikeasti tarvitsee saadakseen valaisimen kattoon ja annoin tarvikkeet hänelle.
Häpeillen nainen lähti tyttärensä kanssa kassalle.
Kyllä oli hauska työpäivä tämän jälkeen! 
T:Myyjä rautakaupassa
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita
Perinteinen yhtälö:
Ei tiedä, mistä puhuu luulee tietävänsä, mistä puhuu olettaa olevansa myyjää tietävämpi ei suostu myöntämään omien tietojen puutteita inttämistä kertaa tuohtuneisuuden aste potenssiin saman asian kertaamisten lukumäärä totuuden valkeneminen joku sukulainen tai ystävä vieressä = täydellinen, puhdas ja uljaan kirkkaana kiiltävä häpeä!
unohdin sitten, ettei näissä näy välttämättä plus-merkit…
Onnittelut erittäin asiallisesta aasiakkaan käsittelystä!
No mut hei, hyvä että asia lopulta selvisi asiakkaallekin.
oishan myyjänplanttu voinut tietty näyttää melkein hetikin sitä pistotulppaa ilman että inttää vastaan ja myhäilee tietävänsä kyllä mikä sokeripala on. ny vaan tuhlas vartin omaa ja asiakkaan aikaa.
Kuvatunlaisissa tilanteissa on parasta juuri antaa asiakkaan selittää ja kuunnella vain tarkasti utelias ilme kasvoilla vaikka jo ensimmäisestä lauseesta onkin ammattilaiselle selvinnyt mitä asiakas oikeasti tarvitsee tai on hakemassa. Itse yleensä vielä kiusallani kyselen että mikä ihme se sellainen on ja jaarittelen kunnes muka tajuan että “tarkoitatteko ehkä sittenkin tätä..”
Tämä pitää tehdä taitavasti niin että asiakas ei huomaa piruilua ja tulee ehkä liikkeeseen vielä uudestaankin :).
Minä odotin kokoajan sitä hetkeä kun selviää naisen luulevan sokerinpalaa elintarvikesokeriksi. Voi mikä petymys jutun loppu olikaan:D
Tonttu: no ei se ihan noinkaan mene, jos varsinkin jo valmiiksi närkästyneelle asiakkaalle yrittää heti ruveta pätemään ja näyttää siltä että haluaa päästä asiakkaasta eroon, niin sit varmaan ainakin riehuminen alkaa. Mistä sä nyt sit taas tiedät että myyjä on siinä myhäilly/inttänyt? Ei tuo tilanne ensinnäkään inttämiseltä kuulostanut ja kyllä siinä helposti saattaa inttämiseksi mennä, jos aasiakas itse on pihalla kuin lumiukko. Jos ei itellä ole aivoja, niin mistä siihen hätään ne sulle sit keksittäis. Tonttu myös voi jättää noi myyjänplantuiks haukkumiset sit sinne missä sitä yleensä harrastaa….
Torikoiralla on kyllä aika hyvä metodi tilanteen selvittämiseen ja niin se taitaa yleensä mennäkin.
Sama.
Herra Isä! Ei alkanut huutamaan ja riehumaan kun kyseessä olikin oma väärinkäsitys? Ihan ymmärsi hävetä?
Harvinaista, onnittelut tämän uhanalaisen lajin bongauksesta.
Jaa että asiansa ja alansa tuntevalta asiakaspalvelijalta meni noin paljon aikaa oivaltaa ongelman ydin? Onneksi niitä perusratkaisuja tuolla alueella on vain pari, ettei tarvinnut enempää arpoa. Jollekulle asiakaspalvelijalle olisi ehkä saattanut tulla heti mieleen, että jos asiakas väittää ettei hänen ostamansa laite ole yhteensopiva X:n kanssa, vaikka se asiansa tuntevan myyjän mielestä ilman muuta on, asian olisi voinut tarkistaa parilla hyvin suunnatulla kysymyksellä. Ehkä yksikin olisi riittänyt: Minkäslainen teillä siellä katossa on se lampun liitäntä, onko siinä pelkät johdot roikkumassa vai semmoinen muovinen “sokeripala” niitten johtojen päässä, vai ihan semmoinen töpseli vähän kuin olkkarin seinässä? Voi herran pieksut! Varsinaista aasiakaspalvelua
Niin, onhan se helppo näin jälkikäteen tulla neuvomaan, kuinka ehdottomasti tilanne olisi pitänyt hoitaa, ikäänkuin se olisi itsestään selvää ja pitäisi tulla jokaiselle mieleen välittömästi. En kyllä ymmärrä, miksi tällä foorumilla tuntuu olevan yleinen pakko hyväkin juttu aina yrittää latistaa jollain “olishan sun pitäny osata tehdä näin” kommentilla.
Ajattele se vaikka näin päin: Jos tuo tilanne olisi tehty noin viimeisen päälle “ammattimaisesti”, niin eipä olisi hauskaa välikohtausta syntynyt ja siten olisi tämäkin hauska tarina jäänyt tänne kirjoittamatta. Sekö on nyt sitten tarkoituksenmukaista? Nih.
On ne naiset viisaita, voi vittu.
Olen itse samantyylisellä osastolla töissä, ja tuommonen tapaus olisi kyllä pitäny hoitaa paljon lyhyemmällä väännöllä kuten matkamies asian ilmaisi.
On nuita meilläkin lähes jokapäivä