Suoraa huutoa ja vähän lauluakin…

Olin vetämässä kohtuullisen vilkkaassa paikassa, kohtuullisen vilkkaana iltana, karaokea. Ilta oli muutoin kerrassaan loistava, lukuunottamatta erästä henkilöä.

Kuulutin lauluvuoroon henkilön, joka osoittautuikin sellaiseksi, joka oli jo sillä kierroksella laulanut (lauluvuoroja on yksi per kierros, vaikka kierros kestäisi kuusi tuntia) ja olikin ilmoittautunut kaverin kautta eri nimellä kuin aikaisemmin.

[Tämä on siis väärin, hyvät ihmiset. Älkää tehkö niin, sillä juontaja voi päättää, että yritit huijata, etkä laula enää illan aikana.]

Totesin mikkiin, että otetaanpa joku muu, tämä herra on jo vuoronsa käyttänyt, niin selkäni takaa joku aasi (ilmeisesti ko. herran kavereita) aloittaa ihan jumalattoman show’n.

“MITÄ V*TTUA SÄ OIKEIN SÄÄDÄT SIELLÄ! LAITA NYT TOI LAULAMAAN S**TANA! ET VARMAAN LAITA MITÄÄN V*TUN P*SKAA LAULAJAA, ANNA TON LAULAA!”

Yritän siinä juontaa mikkiin jotain, kun aasi huutaa metrin päässä suoraa huutoa. Kuulutin paikalle ovimiehen (ensimmäinen kerta koskaan), ja jatkoin iltaa, ja ajattelin, että kai se siitä kohta rauhoittuu.

Olin siis jo ennen ovimiehen paikalle vinkkaamista aimo tovin yrittänyt selittää aasille, että on ihan oma moka, jos yrittää viilata linssiin, ja se ei onnistu.

(Ja, muuten, jos lauluvuoroja jaettaisiin sen mukaan, kuka osaa laulaa, niin siellä laulaisin minä yksin , joten siitä oli aasin ihan turha vinkua.) :)

Tämä aasi huuteli siitä parin metrin päästä melkein tunnin verran jokaisen juontoni aikana, kappaleiden aikana ja muutenkin.

(Asiaan vihkiytymättömille: miksaaminen on vaikeaa, jos on ylimääräistä meteliä. Juontaminen on vaikeaa, jos joku huutaa vieressä. Ylipäätänsä mihinkään keskittyminen on vaikeaa, jos joku kuulapää huutaa “K*SIPÄÄ!”:tä koko ajan vieressä.) :)

Opin tästä ainakin sen, että jatkossa siirrän kaikki pöydät juontopisteen vierestä pois, jotta siihen lähelle ei jää parveilemaan mitään ääliöitä. :)

[Niin, illan aluksi tämä sama tyyppi otti levypakistani selkäni takana yhden levyn, kun ei jaksanut hakea tiskiltä listaa. Yhden levyn biisien selaamisella ei kovin pitkälle pääse, plus yli 200€ levyihin ja muihin juontajan tavaroihin ei kukaan muu koske. Piste. Ilmeisesti se, että otin melko kovakouraisesti levyn takaisin, saattoi olla alkusoittoa myöhemmälle huudolle.]

T:tulenpuhuja


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

21 kommenttia
  1. shovi sanoi 22/2/2008

    Mites teillä muka kahden huntin levyt on käytössä? Halvimmat karaokelevyt, mitä olen nähnyt, lähtee kolmestasadasta.

    Muuten helvetin hauska tarina, jaksamisia sulle!

  2. oxygen sanoi 22/2/2008

    joo-o paska ammatti paskat asiakkaat eli normaalia baarimenoa

  3. tulenpuhuja sanoi 22/2/2008

    Ohos, tuohon tuli tosiaan pieni alakanttiarvio.

    Halvimmat levyt (meillä käytössä olevista) ovat Laulavan Koiran dvd:t, noin 180€ kappale, mutta muut ovat tosiaan reilusti kalliimpia.

    Lisäksi täytyy muistaa, että osa levyistä on sellaisia, joita ei enää valmisteta (vanhat Laserdisc-levyt), ja jos sellainen hajoaa, niin ei ole enää täyttä taetta, löytyykö tilalle enää mistään varakappaletta.

    Itselle ei tulisi mieleenkään koskea kenenkään muun työvälineisiin (ainakaan kysymättä lupaa), mutta jostain syystä juontajan pöydällä olevat tavarat meinaavat lähteä koko ajan jonkun mukaan. :)
    Niin, muuten, kokeilin sitä, että siirrän pöydät kauemmas laulupisteeltä, ja se toimi loistavasti!

  4. hamuli sanoi 22/2/2008

    monesti kun ei jaksa lähteä biletys baariin menemme jonnekin laulamaan karaokea..se on aika kumma juttu kun saattaa olla pari laulajaa me koko illan aikana ja sit juontaja ei anna laulaa vaan vetää itse 5 biisiä putkeen ja muutenkin laulaa itse joka nejännen kappaleen. karaoke kestää tunnista kahteen ja juontaja esiintyy itse suurimman osan ajasta.mielestäni aika paskamaista käytöstä! jos baariin halutaan artisti niin tuskin sinne karaoke emäntää/isäntää pyydetään illaksi laulamaan.on myös paljon mukavia vetäjiä joilla on jotain älliä korvien välissä :)

  5. Brim sanoi 22/2/2008

    Ihan uteliaisuudesta: olen aina halunnut tietää, miksi karaokelevyt maksavat niin paljon? Videot ovat aina tylsiä ja näyttävät nopeasti kasaan kyhätyiltä. En keksi muuta syytä kuin tekijänoikeudet, mutta eivät ne nyt kai niin kalliiksi tule? Tämä on aina askarruttanut minua.

  6. Reino sanoi 22/2/2008

    Brim, tavalliset elokuva videokasetitkin maksavat ihan älyttömästi JOS niihin sisältyy oikeus esittää ko. kasettia isolle porukalle. Siitä se hinta tulee, ei kotikäyttöön tarkoitetut karaoke DVD:t maksakkaan paljoa.

  7. tulenpuhuja sanoi 22/2/2008

    Karaokelevyn videolla sinänsä ei ole väliä, kunhan ääni on laadukasta ja sovitus hyvä. Mutta ei se hinta tosiaan niistä koostu, vaan Reino on täysin oikeassa - kallis hinta johtuu oikeudesta käyttää levyjä ammattikäytössä.

  8. Brim sanoi 22/2/2008

    Aa, kiitos tiedosta. :) Nytpä tiedän tämänkin.

  9. Minna sanoi 22/2/2008

    *hihii*

    Juuri näin pitää aaseja kohdella!

    Hyvähyvä!!!

    =)

    Nim. Itse karaåkebaarissa työskennellyt

  10. joku roti sanoi 22/2/2008

    Minkä ihmeen takia et heitättäny sitä ulos?

  11. tulenpuhuja sanoi 23/2/2008

    Kyllähän minä yritin, mutta ravintoloissa tuntuu olevan välillä sellainen meininki, että jos ei käy käsiksi eikä riko mitään, niin saa vapaasti mupeltaa mitä haluaa. Valitettavasti. :/

  12. Larry the Chef sanoi 24/2/2008

    Karaoke on Japanilaisten kosto maailmalle atomipommeista.

  13. Adonis sanoi 24/2/2008

    Olitpa kova jäbä. Ihme, ettet löytänyt mikkiä hanuristasi.

  14. JJ sanoi 24/2/2008

    Oxygen voi minun puolestani vaikka hirttää itsensä ja kuulostaa siltä että “Adoniksella” taitaa jo tämä kyseinen väline löytyä sieltä “poskien” välistä..

  15. tulenpuhuja sanoi 25/2/2008

    Adonikselle: Taidat olla samanlaista kakkosluokan kansalaista noiden iltaani piristäneiden aasien kanssa. :D
    Ja tiedoksi, olisi voinut vaatia vähän enemmän kuin leukojen loksuttelua ja uhoamista tuo ehdottamasi askare. Naurettava jätkä. :D

  16. VastaAlkaja sanoi 27/2/2008

    Kyllä on juu ihmisillä yleensä käytöstavat hukassa kun humala iskee… Ja sitten sitä ollaan yleensä baarin parhaita laulajia ja sitte lauletaan kotiviini ja sekin v*tuiks. Tosin olen huomannut että naisen on helpompi olla siellä mikseripöydän takana kun miehen. Minä saan paljon vähemmän v*ttuilua kun pomoni joka on mies….

  17. ränttä sanoi 27/2/2008

    Reino:
    “tavalliset elokuva videokasetitkin maksavat ihan älyttömästi JOS niihin sisältyy oikeus esittää ko. kasettia isolle porukalle. Siitä se hinta tulee, ei kotikäyttöön tarkoitetut karaoke DVD:t maksakkaan paljoa.”

    Tuosta voisi saada sen kaltaisen virheellisen mielikuvan, että levyjen myyntihinta kattaisi julkisesta esittämisestä koituvat tekijänoikeusmaksut.

    Näin ei kuitenkaan ole.

    Myös ammattikäyttöön suunnattujen DVD-levyjen käytöstä, siis musiikin julkisesta esittämisestä, joutuu maksamaan teosto- ja gramex-korvaukset - ihan niin kuin muustakin musiikista.

    Samoin niitä marketin alelaarista kerättyjä ei-ammattikäyttöön suunnattuja levyjä voi käyttää yhtälailla julkisissakin tilaisuuksissa, kunhan maksaa teostot. Esittämisen ja siihen liittyvän juridiikan kannalta näillä ei ole mitään eroa.

  18. tulenpuhuja sanoi 14/3/2008

    Vaikea uskoa ränttää…

    Niissä kotilevyissähän on aina alussa sellainen teksti “Ei saa käyttää (ja pitkä lista erilaisista kaupallisista tarkoituksista”. Ei kai se siellä turhaan ole?

    Ja jos tuo pitäisi paikkansa, niin meillä olisi sitten niiden kahden-kolmensadan euron levyjen sijasta kolmen-neljänkympin levyjä firmallakin käytössä. :)

  19. ränttä sanoi 28/3/2008

    Voit muuten olla sinänsä oikeassa, levymusiikkiin tuota ei enää rinnasteta jolloin kyseessä taitaa olla kuvatallenne. Vaikkakaan se kuvallinen osuus harvoin teoskynnystä ylittäisi :P
    Mutta oikeassa olet sikäli, että kuvatallennetta ei voi periaatteessa esittää ilman lupaa. Ajattelin asiaa liiaksi musiikin kautta, siinähän lupaa ei tarvita.

    Näinpä siis tuon ylemmän viestini viimeisen kappaleen voi joutua hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa :D

  20. erz sanoi 20/12/2008

    Noista hinnoista..
    Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudethan niissä maksaa :) Onneks itte pääsin noista levyistä eroon ja firma alko käyttään MelPlayn tietokoneelle kasattua karaokeohjelmaa <3 Luksus. MP2. on varsinkin loistava, saa kasata listan suoraa koneelle eikä tarvitse enää paperilappuja!

  21. erz sanoi 20/12/2008

    (Ja katokku unohtu, kyseisen masiinan hintahan on perusasennuksilla 11 500e :D)

Jätä kommentti