Tipin antaminen on vapaaehtoista…

Aikanaan työskentelin Englannissa hotellin “Customer Services”-osastolla, ja työhön kuuluivat kaikki asiakaspalvelutehtävät laidasta laitaan, suurten kongressien isännöinnistä vessan siivoamiseen.

Myös kantajan tehtävät sisältyivät toimenkuvaan.

Tässä pari eri ääripäätä tipin antajista.

Hotelliin saapui n. 40v pariskunta, loistoautollaan, muutenkin menestyvän tuntuisia ihmisiä. Mukana oli muutama lapsonenkin.

Mies antoi auton avaimet minulle ja pyysi kantamaan laukut autosta huoneeseen, tämä on aivan hyvä käytäntö. Menin autolle, ja oi rajatonta onnea… sinnehän oli pakattua astetta enemmän tavaraa. Urheilukasseja (ei täyteen pakattuja, vaan täyteen AHDETTUJA) oli muistaakseni neljä, ja sitten vielä pari matkalaukkua ja muutama suuri muovikassi. Muistan elävästi, että yhdessä urheilukassissa oli mukana ainakin kaksi Playstationia pahvilaatikoissaan, ja olisiko mukana ollut peräti televisiokin. Tätä en tarkalleen enää muista, tästä on kulunut “jo” kuusi vuotta.

Kannoin kaikki n. 10 laukkua ja kassia huoneeseen, kolme tai neljä kerrallaan, olisiko mennyt puoli tuntia niitä raijatessa. Jätän auton avaimet huoneen pöydälle kuten sovittua, ja lähden huoneesta pois. Mies tulee ovella vastaan ja sanoo “Thanks”. Ei muuta. Ei elettäkään tipin suuntaan. Vaimo tuli perässä ja katsoi hieman nolona lattiaan, ilmeisesti tämä oli miehen tapa toimia. Ei siinä mitään, vapaaehtoistahan se tipin antaminen onkin, joten ei auttanut valittaa… eikä palvelu siitä huonontunut, koska tuntipalkkakin juoksi, mutta saita kuva jäi miehestä.

Toisaalta toinen ääripää, ranskalainen herrasmies pyysi kantamaan vaimonsa pienoisen käsilaukun huoneeseen. Homma hoitui ja asia unohtui. Parin päivän päästä mies tuli käytävällä vastaan ja iski käteeni 20 puntaa, eli n. 30 euroa, ja kysyi vielä että onko tarpeeksi! Aasiakas kai hänkin, mutta aasiakas minun makuuni, ja sai muuten siitä lähtien melko hyvää palvelua! :)

T:Customer Services


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

13 kommenttia
  1. aaron sanoi 4/3/2008

    Vastaavassa työssä olevien kannattaa varata taskuun muutama kolikko. Jos tulee tuollainen asiakas vastaan, niin ojennetaan rahaa ja sanotaan “My pleasure! Here’s some tip for you letting me to carry those bags!”

  2. Merri sanoi 4/3/2008

    Ranskalaismiehen käytös vaikuttaa minusta lähinnä halveksuvalta ja nöyryttämishakuiselta - pikkololle näytetään pikkolon paikka pikku veskaa kannatuttamalla ja antamalla iso tippi tyyliin “mun rahoissa tää on ihan pikkuraha, sun varmaan ei”.

  3. oxygen sanoi 4/3/2008

    Eipäs kun mieshän kysyi että riittääkö. Aina kun yrittää olla kohtelias niin heti on joku valittamassa että on teennäinen.

  4. tarjoilijatyttö sanoi 4/3/2008

    voin näin asiakaspalvelijan näkökulmasta sanoa, että tipin antaminen ei todellakaan ole asiakaspalvelijaa nöyryyttävää, sen sijaan kohteliasta. Itse pidän saamaani tippiä merkkinä hyvästä palvelusta, jota varsinkin ulkomaalaiset osaavat arvostaa, toisin kuin suomalaiset.
    mutta jos asiakas päättää jättää juomarahaa, toivoisin asiakkaan jättävän viiden tai kymmenen sentin tipit kukkaroonsa. Sen sanoma on enemmänkin haista v*ttu kuin kiitos.

  5. sinisilmä sanoi 4/3/2008

    Itelläni olis ainakin silmät pyöreenä tosta 20 punnasta, oli se sitten brassailevaa tai ei.
    Ravintolan tipeistä, no, perusajatus on että ne on niitä hiluja määrä x, alkaen pienimmästä.
    Jos taas tarjoilijalle halutaan viestittää “V*tun Pas*a,” niin sillon kävellään enemmin kyrpiintyneenä ulos, sanomatta mitään.
    Ja kuka kannattaa pikkololla oman veskansa?

  6. Tippi sanoi 5/3/2008

    Asiakkaat voisivat myös jättää sen tipin suoraan tarjoilijalle/hlökunnalle. Ei vaivihkaa sinne pöydän kulmalle. Jostain syystä monilla asiakkailla, ainakin meillä, on tapana tupata istumaan siihen pöytään jota ei ole vielä keretty siivota vaikka ympärillä olisi kuinka siistejä pöytiä. Sitten hekotellaan, kun “löysin” rahaa…Yritäpä siinä kohteliaana aspana kertoa että taisit pistää taskuusi tarjoilijalle tarkoitetun tipin. Yleensä jää sanomatta.

  7. Aasiakas sanoi 5/3/2008

    “Ja kuka kannattaa pikkololla oman veskansa?”

    sinisilmä: En minä vaan tiedä, kai se on sitä “suuren maailman” hotellikulttuuria. Elokuvassa “Hinnasta viis” sitä oli enemmältikin. Suomalaisethan tuollaista tietysti pitävät mauttomana pröystäilynä. ;)

  8. Malla sanoi 5/3/2008

    Pitääkö Suomessa antaa tippiä? Itse en ole koskaan antanut…

  9. Natsu sanoi 5/3/2008

    Malla: Suomessa ei ole tapana, eikä tarvitse, mutta onhan se aina kiva bonus hyvästä palvelusta.
    Mutta esim. USA:ssa tippi on melkeinpä pakollinen, antamatta jättäneitä ei seuraavalla kerralla taatusti palvella ystävällisesti. Johtuupi siitä että siellä päin mitätön palkka koostuu enimmäkseen tipeistä.
    Sitten on niitäkin maita, esim. Japani, joissa ei oikeastaan saa antaa tippiä, sitä pidetään epäkohteliaana.

    Tämän takia hyvä selvittää ennen matkaa yleistä tapakulttuuria.

  10. Stazzy sanoi 5/3/2008

    Malla,
    ei pidä ei, mutta pari kertaa on itse tullut annettua, jos palvelu on yllättänyt oikein positiivisesti. Sellainen “tällaista lisää” -kannustus.

    Itse en ole ravintolahommissa ollut, mutta muissa asiakaspalvelutehtävissäkin on joskus tippiä saanut. Esim erään kongressikeskuksen narikassa. Kyllähän se ilahduttaa, ei siitä hommasta kuitenkaan kummoisesti maksettu.

  11. Rammon sanoi 5/3/2008

    Merri sanoi 4/3/2008
    Ranskalaismiehen käytös vaikuttaa minusta lähinnä halveksuvalta ja nöyryttämishakuiselta - pikkololle näytetään pikkolon paikka pikku veskaa kannatuttamalla ja antamalla iso tippi tyyliin “mun rahoissa tää on ihan pikkuraha, sun varmaan ei”.

    Ei ollut mitään halveksivaa miehen käytöksessä, oli todella ystävällinen ja hyvätapainen. Toki tuon voi näin tekstistä tulkita niinkin, mutta ei sitä miehen käytöksessä häivääkään ollut.

  12. Rammon sanoi 5/3/2008

    sinisilmä sanoi 4/3/2008
    “Ja kuka kannattaa pikkololla oman veskansa?”

    Mies oli menossa syömään vaimonsa kanssa ja halusi säästää ilmeisesti sen verran aikaa, mikä olisi mennyt jos olisi itse huoneeseen hankkiutunut.

    “On a different topic”:
    Itse tulee aina jätettyä muutama euro tippiä tarjoilijalle, etenkin jos on kiireinen päivä ja tarjoilija siitä huolimatta jaksaa olla iloinen. Toki 10e on jokseenkin maksimi, vaikka istuisi pidempäänkin iltaa.

  13. Vinkki sanoi 5/3/2008

    Hyvä vinkkihän on mikäli aikoo samassa hotellissa pitkään yöpyä, että lyö sille pikkololle käteen sen 20 e. Vaikka se tuntuukin ehkä kertakorvauksena kovalta, niin sillä saa kyllä hyvää palveluakin sitten koko reissun ajan.

    Ellei sitten kyseessä ahne pikkolo, joka olettaa että saa sen 20 e joka kerran kun päin vilkaisee.

Jätä kommentti