Uusi tekniikka mullistaa silmälasit

Olen silmälasiliikkeessä töissä ja välillä asiakkaat keksivät haluta aivan mielikuvituksellisia asioita silmälaseihin liittyen.

Eräs keski-iän ylittänyt rouva tuli liikkeeseen ja tutkaili kehyshyllyjä. Tervehdin häntä ja kysyin voisinko olla avuksi.

A: “Katselen tässä silmälaseja, kun en ole oikein tyytyväinen nykyisiin laseihini.”

M: “Onko Teillä joku tietty kehysmalli mielessä?”

A: “No ei varsinaisesti, mutta vanhat painavat nenälle, joten ajattelin nyt hankkia sellaiset lasit, jotka eivät lainkaan kosketa arkaa nenänvarttani.”

M: *tässä vaiheessa pidättelin naurua ja totesin rauhallisesti* “Niin valitettavasti silmälasien pysyminen kasvoilla edellyttää, että kehyksen keskiosa lepää nenänvarrella, muuten ne eivät mitenkään voi pysyä kasvoilla. Yksi vaihtoehto tietysti on piilolinssit, ne eivät paina nenänvarteen.”

A: “Jaa, no kyllä minä olen sellaisia kehyksiä nähnyt toisessa liikkeessä. Ne olivat mustat ja kantikkaat ja sellaiset ja sellaiset…”

M: “Niin kuten sanoin kaikki kehykset koskettavat nenänvarteen, mutta voimme toki katsoa kuvailemaanne mallia. Säätämällä lasit saadaan sellaisiksi, etteivät ne paina.”

A: “Ei kun haluan juuri sellaiset, jotka eivät koske nenänvarteen. Kiitos nyt vaan, jatkan etsimistä.”

Taitaa etsintä jatkua yhä…

T:Rillipiru


------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

18 kommenttia
  1. TheKokemus sanoi 22/1/2008

    Nainen siis halusi uimalasit jotka eivät lepää nenällä vaan vedetään tiukalla kuminauhalla pääntakaa kiinni?

  2. itku iita sanoi 22/1/2008

    XD että aasi ties taas paremmin…

  3. Meri sanoi 22/1/2008

    Hah hah, tämä oli hauska!

  4. mr_Zombie sanoi 22/1/2008

    Itseasiassa sellaisia laseja, jotka eivät kosketa nenään, on kyllä olemassa. Ovat tosin varsin harvinaisia, en ole kenelläkään päässä nähnyt, mutta kuvia kyllä. Ideana on, että metallisanka kiertää pään takaa, ja linssit ovat kiinni sangan päissä. Näin linssien väliin ei tarvita mitään kiinnikettä, eikä myöskään nenän päälle tule mitään painoa.

    Mutta tuskin kyseinen asiakas tällaista on tarkoittanut, nähnyt vain jossain lasit, jotka näyttävät siltä etteivät ne koskettaisi nenään.

  5. Tuittu sanoi 22/1/2008

    Ehkä asiakas halusi sellaisia laseja, joissa ei ole nenätyynyjä, mutta ilmaisi asian vain vähän huonosti. Joskus nuo nenätyynyt voivat painaa nenää ikävästi.

  6. Tuittu sanoi 22/1/2008

    Vaiha jo nimimerkkis toinen Tuittu, ei oo kiva et sul on sama. Tää on ollu mulla käytössä jo aikojen alusta, eikä oo eka kerta kun asiasta huomautan…

  7. Larry the Chef sanoi 22/1/2008

    Tuittu tuittuilee Toiselle Tuitulle Tui Tui Tui.

  8. Tuittu sanoi 22/1/2008

    No oisko Larrysta kiva ku joku apina matkii nimimerkin, eikö oo ittellä mielikuvitusta et keksis vaik oman. Mä en nimittäin haluu nimiini mitään provoviestejä tms….

  9. Tuittu sanoi 22/1/2008

    Tuittu onkin varsin omaperäinen ja ihan itse keksitty nimimerkki.

  10. Tuittu sanoi 22/1/2008

    Nimimerkki “Tuittu” oli varmana minulla ensimmäisenä tällä ja monella muullakin sivulla!

  11. nimetön sanoi 22/1/2008

    ei auta valitus kun täällä ei noita nimimerkkejä voi rekisteröidä.

  12. Pulla sanoi 22/1/2008

    Hyvään netikettiin kuuluu, että se, joka ensimmäisenä otti itselleen tietyn nimimerkin, saa myös pitää sen…

    Kannattaa keksiä erilaisia muunnelmia vakionimimerkistään juuri siltä varalta, että jollakin sivulla se onkin jo varattu.

    Mulla ei ole hajuakaan kumpi oli the original Tuittu tällä sivustolla, mutta vähän alkaa jo häiritsemään kun about joka toisen tarinan kommenteissa on ensin jokin Tuittu-nimimerkillä laitettu kommentti ja sit heti perään toinen missä lukee vaan “hei veit mun nimimerkin vaihda se heti” tms sen sijaan että olisi mitään asiaan liittyvää… joten pliis selvittäkää tää asia nyt. :)

  13. Aasiakas sanoi 22/1/2008

    Hyvin ymmärrän Tuittua siinä, että hän mielellään oman nimimerkkinsä pitäisi, ja aluksi hän pyysikin (suht.) kohteliaasti uutta Tuittua vaihtamaan. Eihän siihen mitään omistusoikeutta ole, mutta niinkuin Pulla sanoi, olisihan se tässä tapauksessa kohteliasta tuota toivomusta noudattaa.

    Itse olen sanonut, kun muutkin täällä (yllättäen…) Aasiakas-nimellä kirjoittelevat, että saavat minun puolestani kaikin mokomin niin tehdäkin. Jo siksi, ettei nimimerkkini todella ole mikään mielikuvituksen riemuvoitto, vaan hetikin monelle mieleentuleva vaihtoehto, enkä toisaalta tunne mitään omistushaluisuutta tätä nimimerkkiä kohtaan.

    Mutta ennenkaikkea siksi, että jos täällä jostain asiasta syntyy oikeaa keskustelua, johon olen tai en ole osallistumassa, toivon, että keskustelua käydään sen asian pohjalta, *mitä* asiasta kirjoitetaan, eikä sen pohjalta, *kuka* jotain on kirjoittanut.

    Peace. :)

  14. Myyjänen sanoi 22/1/2008

    Palstalla, jolla vinetetään aasiakkaiden epäkohteliaisuudesta ja lapsellisuudesta, joku kohteliaasti nyysii toisen nimimerkin ja kieltäytyy pyynnöistä huolimatta vaihtamasta…

    Oh the irony.

  15. Tuittu2 sanoi 23/1/2008

    Uups, enpä ole huomannut, että joku toinenkin tuota nimimerkkiä käyttää. Ei tarvitse suuttua, en minä tahallani. :) Ja näköjään joku kolmaskin tuolla ollut huutelemassa samalla nimimerkillä.

    Ja kuten joku jo mainitsi, eipä tuo Tuittu mikään mahdollisimman originelli nimimerkki ole. Eli en ole “matkinut”, ottanut vain sellaisen nimen mikä ensimmäisenä päähän pälkähti. Hieman huvittaa tuo suuttumisesi, mutta vaihdetaan nyt sitä nimimerkkiä. ;)
    Ps. On tuolla jonossa odottamassa yksi tarina samalla nimimerkillä. Toivottavasti et saa hermoromahdusta!

  16. Aasiakas sanoi 23/1/2008

    “Hieman huvittaa tuo suuttumisesi.”

    Hih, eikös tuittuilu kuulu tässä tapauksessa asiaan? Vai sekö siinä huvittikin? ;)
    No mutta hyvä, koitetaan elellä sovussa täällä itse kukin.

  17. Tuittu sanoi 22/3/2008

    Palvokaa minua, olen identiteettivaras!

  18. LiljA sanoi 12/7/2008

    “Nainen siis halusi uimalasit jotka eivät lepää nenällä vaan vedetään tiukalla kuminauhalla pääntakaa kiinni?”

    En tiedä miksi, mutta kyllä muuten nauratti tämä :’D Aloin kuvittelemaan sellaset lasit jollekin mammalle, ja niin oli repeämiskynnys ylitetty. Kiitos tästä. x)

Jätä kommentti