10/03
2008
32

Valokuvaamon riemuja

On se hauskaa työskennellä valokuvaamossa, etenkin koulukuvien ja niiden laskutuksen parissa. Olen itse työskennellyt eräässä alan yrityksessä, en tosin suoraan laskutuspuolella, mutta olen kuullut työtovereilta hienoja tapauksia asiakkaista.

Ensinnäkin eräät aasiakkaat tuntuvat olettavan että koulukuvat ovat ilmaistuotteita, joita ei missään nimessä tarvitse maksaa. Jos lasku — ja jonkin ajan päästä karhu — ovat kilahtaneet alas postiluukusta, seuraa mitä vihaisin soitto laskutukseen. Vihaiset isät ja äidit vaahtoavat tuntitolkulla täysin ”asiattomasta” laskusta, ja onpa joskus puhelu päättynyt jopa tappouhkaukseen, puhumattakaan ”tavanomaisesta” h****ttelusta ja v*****lusta.

Toinen joskus ilmennyt tapaus ovat kaksoskuvat. Vihaista palautetta seuraa jos kuvaaja on vahingossa deletoinut satojen päivän varrella tulleiden kuvien keskeltä toisen kaksosen koulukuvan luullen tätä henkilöä yhdeksi ja samaksi. Usein kun kaksoset ovat vielä puettu prikulleen samanlaisiin asusteisiin. Uusintakuvaus järjestetään veloituksetta (onhan tämä firman moka), mutta siitä huolimatta toiset vain jaksavat avautua.

Myös erilaisista koulukuvapaketeista on seurannut valituksia. Kun kotiin jaetaan hyvissä ajoin ennen kuvausta kaavakkeet, joista saa ruksia mieleisimmän kuvapaketti-vaihtoehdon, on varmasti kauhean vaikeaa valita se mieleinen. Useimmiten sen kaiketi tekevät itse perheen nappulat, ja sen seurauksena saavat puhelimeen vastaavat työntekijät kuunnella vihaista huutoa siitä, kuinka kotiin tuotiin koulusta kallis VIP-paketti normipaketin sijasta ja että tämä ei käy ja tämä on varmasti jonkun vika siellä päässä, ei missään nimessä meidän Tauno 6-veen joka pakkauksen vaati. Hinnathan lukevat siinä suluissa. Ei pitäisi olla yllätys.

Aina ei ymmärrä!

T:sarrr

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. oxygen 10/3/2008

    vois tosiaan ottaa vaan yhden kuvan niistä kaksosista jos ne kerran samannäköisiä on :P

  2. aaaaro 10/3/2008

    Mielestäni näissäkin asioissa pitäisi asioida aina suoraan vanhempien kanssa, eikä lähettää niitä lippuslappusia lasten kautta. Säästyisi kaikenmoiselta selkkaukselta. Sen tietää päätyykö ne lappuset aina sinne vanhemmille asti. Joskus mielestäni jopa koulun syy, että luotetaan liikaa lapsiin.

  3. miia 10/3/2008

    Mitenköhän ne sukulaiset sitten tunnistavat kaksoset toisistaan, jos on samanlaiset vaatteet päällä :D .

  4. nimetön 10/3/2008

    ”Mitenköhän ne sukulaiset sitten tunnistavat kaksoset toisistaan, jos on samanlaiset vaatteet päällä :D

    naamassa saattaa olla eroavaisuuksia, kaikki identtisetkään kaksoset eivät ole ihan täysin toistensa kopioita. ulkopuoliset eivät välttämättä erota kaksosia toisistaan mutta lähisukulaiset erottavat.

  5. hynkel 10/3/2008

    Tilannehan on se, että vajaavaltainen ei voi tehdä sopimusta esimerkiksi valokuvausliikkeen kanssa. Toisin sanoen: ”sopimus”, jonka joku 6v kakara on tehnyt jostain tietystä paketista, ei ole juridisesti pätevä, eikä se ole edes vanhempien vastuulla, että valokuvausliike on mennyt tekemään sopimuksen sellaisen henkilön kanssa, joka ei sitä voi tehdä. Ja kyllä: se on juurikin valokuvausliikkeen ongelma, ei lapsen tai lapsen vanhempien.

  6. Aasiakas 10/3/2008

    Siksipä niihin lappuihin pyydetäänkin vanhempien allekirjoitus. Periaatteessa allekirjoituksen puuttuessa kuvat pitäisi jättää ottamatta, mutta useinhan nämä kuvaajat eivät viitsi tuottaa mahdollisesti pahaakin pettymystä lapsille, ja ottavat kuvat silti. Siitä sitten seuraa näitä ongelmia.

  7. hynkel 10/3/2008

    Niin ja toisaalta kun se allekirjoitus voi taas olla myös jonkun muun kuin vanhempien tekemä. En minäkään vielä ekaluokkalaisena sitä itse kirjoittanut, mutta useamman kerran ala-asteen aikana kuitenkin :P

  8. Aasiakas 10/3/2008

    Kaimani tuossa yllä jo kommentoikin näitä ongelmia. Alaikäisten kanssa asioiminen / vanhempien suoran tavoittamisen vaikeus taitaa kuitenkin olla sellainen pysyväisluonteinen ongelma koulukuvien kanssa… ;) Ikävää se on tietysti siinä vaiheessa, jos vanhemmat hyökkäävät puhelinlinjoja pitkin päälle, fiksumminkin ehkä asiaa voisi selvitellä.

  9. Myyjänen 10/3/2008

    Toisin sanoen: “sopimus”, jonka joku 6v kakara on tehnyt jostain tietystä paketista, ei ole juridisesti pätevä, eikä se ole edes vanhempien vastuulla, että valokuvausliike on mennyt tekemään sopimuksen sellaisen henkilön kanssa, joka ei sitä voi tehdä.

    Mä taas luin sen niin että vanhemmat antaa mukulan täytellä minkä paketin haluaa ja sutaisee nimensä alle, ja sitten kun hinta selviää, alkaa huuto.

  10. Mari 11/3/2008

    Ja mitä taas opimme? Kannattaisiko se paperi lukea ennen kuin allekirjoittaa?

  11. Titiuu 11/3/2008

    Ei, vaan kannattaisko niiden lastensa perään katsoa eikä antaa niiden ruksia mitä sattuu ja itse allekirjotella lupalappuja?

  12. Emppu 11/3/2008

    Meidän (ja muidenkin lasten) koulukuvapakettiin tuli viime syksynä jääkaappimagneetti jota ei ollut ruksitettu tilaukseemme. Luulin sen olevan ilmainen, mutta lasku näyttikin että se piti maksaa. Olisi itse pitänyt hoitaa tuotteen palautus ja laskun oikaisu. Merkillistä.

  13. titityy 11/3/2008

    Meillä on ns. perheyrityksenä valokuvausliike ja siellä on tullut oltua töissä aikas paljon. Jotenka voinen todeta, että alkuperäisen jutun kirjoittaja ei ole ongelmissaan yksin.

    Tilanne on 99%:ssa tapauksista nimenomaan se, että vanhemmat antavat lasten täyttää laput ja vetävät vain allekirjoituksensa alle. Ja todellakin, lapset harvemmin katsovat niitä hintoja. Sitten haukutaan valokuvausliike pystyyn… Me todella teemme ne kuvat sen tilaus lappusen mukaan, emmekä me voi tietää, onko niitä ruutuja raksinut äiti, isä vai lapsi itse.

    Ja kaikki on mahdollisuus palauttaa, jos ei kuvia tahdo. Senkun laittaa koko nivaskan palautuskuoreen (joka useimmiten tulee sen kuvapaketin mukana) ja postiin. Ei tule laskuja.

    Eli vanhemmille tiedoksi: kannataa ihan oikeasti lukea, mitä siinä lapussa seisoo ja täyttää se lappu sen lapsen kanssa. Näin teemme asiasta huomattavasti helpomman sekä vanhemmille, lapsille, että sille valokuvausliikkeelle.

  14. ::: 11/3/2008

    ^^
    ”Olisi itse pitänyt hoitaa tuotteen palautus ja laskun oikaisu. Merkillistä.”

    Niin, ettäkö ihan kotoa asti olisi valokuvausliikkeen pitänyt tulla hakemaan se magneetti?

  15. Emmi 11/3/2008

    Omana kouluaikanani mitään lupa- tai tilauslappuja ei etukäteen jaettu, annettiin vain tieto siitä, milloin kuvaus on että lapsen osasi pukea hienoihin hynttyihin.

    Ala-asteikäiset eivät edes tajua kuvien hintoja, vaan esimerkiksi ottavat tarravalokuvat käyttöön vaihtareina heti samana päivänä. Siinä ei sitten auta vanhempien kuin maksaa jos eivät ole tajunneet valistaa lastaan etukäteen että kuvat tullaan palauttamaan.

  16. melkein kaupan täti 11/3/2008

    Voisiko joku valokuvaamossa työskentelevä ystävällisesti kertoa, että mikä ihme niissä koulukuvien lisätilauksissa oikein maksaa? Ei tavallisessa Tunnin kuvassa veloiteta mitään kymmentä euroa yhdestä kuvasta (ei, vaikka koko olisikin hiukan isompi kuin normikuvassa). Koulujen kuvat kun on otettu digikameralla, ei luulisi niin hintavaa olevan.

  17. jäbä 11/3/2008

    tossa oli vuosi sitten, näitten valokuvaus yritysten maksamasta ”järjestelykorvauksesta”. eli maksua koululle siitä, että se laittaa ne penkit sinne juhlasaliin paikoilleen. No käytännössä tämä olikin sellasta lobbausrahaa, että kyseinen valokuvausliike sai kyseisen koulun 300 oppilaan valokuvaamisen busiksekseen . ja tietenkin koululla oli suuri houkutus valita sellainen valokuvausliike joka tarjoaa niille eniten ja saivat näin varoja itelleen. Loppupeleissä tämä ”järjestelykorvaus” näkyi luultavasti kuitenkin kuvien hinnoissa ja vanhemmat näin maksumiehinä koulun rahavarantoon

  18. Piupau 11/3/2008


    ^^
    “Olisi itse pitänyt hoitaa tuotteen palautus ja laskun oikaisu. Merkillistä.”

    Niin, ettäkö ihan kotoa asti olisi valokuvausliikkeen pitänyt tulla hakemaan se magneetti?”

    Mielestäni lainaamasi kirjoittajan mainitsema tilanne, jossa asiakkaan pitäisi tilaamatomasta tuotteesta itse perua maksut yms. on Suomen lain vastaista.

  19. hynkel 12/3/2008

    > Niin, ettäkö ihan kotoa asti olisi
    > valokuvausliikkeen pitänyt tulla hakemaan
    > se magneetti?

    Asiakkaalla, joka ei ole tilannut sitä, ei ole mitään velvollisuutta lähteä myöskään itse roudaamaan sitä yhtään mihinkään, eikä myöskään velvollisuutta selvitellä laskutuksen ongelmia.

    Jos ja KUN valokuvausliike on tehnyt virheen, olisi oikea ratkaisu ollut hyvittäminen laskussa ja magneetin jättäminen asiakkaille.

  20. tartar 12/3/2008

    Törkeyden huippu? Sarrr ei varmasti voinut olla tosissaan siinä kohdassa kun puhui kaksoskuvista… Jos sinä teet virheen, niin siitä on asiakkaan oikeus olla vihainen. Käyttäytyä tietysti aina pitää. Eikö teillä ole nimiä ollenkaan käytössa vai ulkomuistin perusteellako te niitä kuvia lajittelette ja kehitätte? Taitaa lipsahtaa kenen sattuu kuvat vähän väliä pois joukosta noin suurpiirteisillä metodeilla. Mieti nyt, jos asiakas maksaa kuvasta ja saa kuulla ”deletoin sen vahingossa, mitä väliä sillä on, ne näyttää ihan samalta kuitenkin”. Kyllä siitä asiakkaalle koituu vaivaa ja pahaa mieltä enemmän kuin näköjään pystyt kuvittelemaankaan. Vähintäänkin pahoittelut virheestä ja uusintakuvaus lisäkorvauksetta,ei vittuilua, niinkuin näköjään sinulla on tapana. Ihmisen vikako tuollainen synnyinänen ominaisuus on? Kuvattavan syy, että sinä et erota kissaa koirasta? Aivan käsittämätön asenne.

  21. matkamies maan 12/3/2008

    Luokkakuvausten laillisuuden rajoissa pyörivä rahastus on ollut arkipäivää jo kauan. Iso bisnes. Ja kun pikku pilttien kautta markkinoidaan niin aika harva vanhempi rupeaa kapinoimaan. Kassakone kilisee… :-( (

  22. sarrr 13/3/2008

    Hyvä tartar, en ehkä korostanut tarpeeksi viestissäni sitä, että tietysti kaksoskuvauksessa tapahtuvat mokat ovat täysin firman omia, ja ne hoidetaan sen mukaisesti. Näitähän ei saisi missään nimessä tapahtua ja harvoin niitä sattuu, mutta joskus kun on kuvattu monen sadan oppilaan koulu ja kuvia on käyty lävitse sattuu tällainen kämmi aivan vahingossa. Kuvia katsottaessa kuvaajan koneelta eivät nimitiedot käsitykseni mukaan ole näytöllä tässä vaiheessa ja näin näitä valitettavia kämmähdyksiä tapahtuu. Tietysti kyseessä on kuvaamon moka, sitä en tahtonut kieltää missään vaiheessa. :)

  23. Roskakuski Rane 13/3/2008

    Nää tarra-, mini-, kaveri- yms. kuvat on ihan hanurista.
    Yx luokkakuva ja passikuvat sais riittää.
    Menkööt kuvaamoon jos muuta halutaan.

  24. tartar 16/3/2008

    sarrr, pointti ei ole siinä, onko se kuvaamon moka vai ei, vaan se, että asenteesi on vastenmielinen ja väärä. Eihän se ole mikään oikeutus virheelle, että teillä ei satu näkymään nimet kuvan yhteydessä tai kuvia ei ole listattu nimillä. Teillä täytyy olla keinot mitkä hyvänsä, kunhan homma hoituu. Ei selitys muuta asiaa yhtään miksikään. Asenteesi tuntuu olevan samanlainen kuin oxygenillä. Kaksoset ovat aivan yhtä arvokkaina yksilöinä kuin kuka tahansa muukin, ei ole mitään syytä vitsailla(niinkuin oxygen) että kaksosista ”voisi yhtä hyvin ottaa vain toisesta kuvan” – nämä puheet ovat todella törkeitä. Toivottavasti et sinä tai kukaan muukaan oikeasti ajattele noin.

  25. sarrr 16/3/2008

    minähän en missään vaiheessa sanonut tuota viimeksi mainitsemaasi asiaa… hmm hmm.

  26. tartar 17/3/2008

    Aivan, et ole sanonut, enkä minä niin väittänyt – lainasinhan sen aivan suoraan kirjoittajalta oxygen. Sanoin sen sijaan että asenteesi tuntuu olevan samanlainen. Mihin tämän perustan, on se, että yleensäkään otat esille sen että joku kehtaa avautua liikkeen tekemästä virheestä. Suurin osa tämän sivuston valituksista koskee asiakkaan huonoa käytöstä, mutta olet naurettava kun valitat siitä että asiakas valittaa sinun tekemästä virheestä. Mielestäni on aivan oikein huomauttaa ja ”avautua” jos on tullut kohdelluksi väärin ja sitähän se todella on jos kuvat deletoidaan ja selitellään päälle. Tähän asiaan et vielä ole ottanut mitään kantaa. Hienosti kierrät takertumalla kaikkiin muihin lillukanvarsiin vaikk a on selvää ettei se, esimerkiksi edellisessä viestissä ollut viittauksesi, edes ollut pointtini.

  27. tartar 17/3/2008

    Vielä virheen korjaamiseen: korjaatte virheen uusintakuvauksella,se on oikein, mutta se selitys ei ole hyvä selitys. Se kertoo vain siitä että teette työnne huolimattomasti kun tuollaisia virheitä on edes mahdollista tulla. Kylläpä siitä asiakkaan sietääkin palautetta antaa.

  28. sarrr 17/3/2008

    ymmärrän kantasi enkä todellakaan ole samoin asentoitunut kuin tämä kyseinen oxygen.

    mutta eiköhän asia ole nyt keskusteltu loppuun. (:

  29. tartar 17/3/2008

    Mitenkähän sitten olet asennoitunut? Minkäs muun takia yleensäkään kerroit koko tapauksen. En ymmärrä sen pointtia alkuunkaan, jos et ole asennoitunut samoin.

  30. jonsu 14/7/2008

    tartar: voisitko oikeasti lopettaa tuon lapsellisen rähjäämisen. Mielestäni sarr aivan asiallisesti toi tesktissään esille kaksoskuvien hankaluuden. Itselläni on identtiset kaksoispikkuveljet ja nämä kaksi olivat aikoinaan niin järjettömän samannäköiset, että vanhemmillani ei olisi tullut mieleekään rähjätä, mikäli tälläinen virhe olisi tapahtunut. Toisaalta omat vanhempani olivat sen verran fiksuja, että pyrkivät korostamaan poikien yksilöllisyyttä myös erilaisilla vaatteilla.
    Mielestäni voisit kuitenkin pyrkiä käyttäytymään hiukaksen paremmin kommentoidessasi, vaikka tätä asia selvästikin olisi sinulle arka paikka.

  31. Hopea 27/1/2009

    Meilläpäin se ”paketti” on vain se pohja joka tulee, halutessa kuvia saa tilata lisää/palauttaa maksutta ja vähentää laskusta. Ei ole KOSKAAN ollut ongelmia, no kerran oli palautettu mutta sielä päässä ei oltu huomattu ja tuli muistutus mutta asia ratkesi puhelinsoitolla. Hankalaa? EI TOD.

  32. Hopea 9/5/2009

    Ja ne nimet tulee niihin kuviin siten että annetaan se lomake ja kuvaaja räpsii n. 1-3 kuva joista sitten myöhemmin valitaan paras. Eli jos ne identtiset kaksoset on peräkkäin niin helposti sekoittuvat, sille nyt ei voi valitettavasti mitään, ellei sitten naamaan kirjoita tussilla että kaksonen numero 1 tai 2. Ja aina se kuvaaja ei edes niitä kuvia valitse vaan joku muu.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!