Yö hotellissa
Olen kesätöissä USA:ssa erään kansainvälisesti erittäin hyvin tunnetun hotelliketjun hotellissa pienessä kaupungissa. Tässä hotellissa asiakas on todellakin kuningas, ja sanaa “Ei” vältetään viimeiseen asti. Täällä tehdään todella paljon asiakkaan eteen, ja asiakaspalvelu on ensiluokkaista. Valtaosa asiakkaista on äärettömän tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kehuja saadaan päivittäin. Vaan olipa kerran:
En itse ollut paikalla, kun kyseinen perhe saapui hotellille. He olivat varanneet huoneen alkaen edellisestä illasta ja jättäneet sitten saapumatta. Yleisen käytännön mukaan tämä ‘no show’ oli laskutettu luottokortilta ja varaus peruutettu (aina varausta ei peruta, mutta ko. iltana sekä seuraavana hotelli oli aivan täynnä ja tarvitsimme kaikki mahdolliset huoneet). Siitähän myrsky syntyi.
A: “Meillä on varaus, ette te sitä voi noin vaan perua! Me olemme täällä hautajaisten takia, ettekö te mitään ymmärrä!”
As.palv.: “Olen todella pahoillani, etta näin pääsi käymään. Saan teidät näihin kahteen huoneeseen, ‘no show’:ta ei tietenkään veloiteta, ja huomenna siirrämme teidät sviitteihin. Luonnollisesti tästä yöstä teitä ei veloiteta.”
A: “Aivan uskomatonta! Olet aivan pätemätön tähän työhön ja huono ihminen (jne., näitä kyllä riitti).”
AP: “Valitan syvästi, että näin pääsi käymään.”
Perhe (vanhemmat ja näiden kaksi aikuista lasta) siirtyi lopulta yläkertaan, kunnes 10 minuuttia myöhemmin tytär tuli takaisin.
A: “Me halutaan vahvistukset meidän varauksista, etta SÄ et enää sotke meidän varausta uudestaan.” (HÄN henkilökohtaisesti ei ollut varausta perunut vaan esimies, minkä hän oli myös kertonut)
No, vihasta kiehuen perhe nukkui yönsä ja vähintään yhtä vihaisena kotiinsa tunnin myöhässä lähti myös asiakaspalvelija.
Seuraavana aamuna minä tulen töihin. Astun ovesta sisään tietämättä tilanteesta yhtään mitään, ensimmäinen asiakkaani on tämän kyseisen perheen noin viisikymppinen isä.
A: “Meillä oli hankaluuksia varauksen kanssa ja nyt pitäis vaihtaa huoneita.”
Ensimmäiseksi (kuten aina) tarkistan hotellin huonetilanteen ja ilmoitan että ollaan täynnä. En missään vaiheessa sano, että ei onnistu, vaan siinä satuin vaan ensimmäiseksi tämän sanomaan etta päästäisiin alkuun.
A: “Mun ei varmaankaan kannata puhua sun kanssa.”
Katson hämmästyneenä vierestä, kun asiakas siirtyy esimiehen puheille, joka onneksi ottaa tilanteen haltuun. Siinä sivussa ehtii vielä kääntyä minun puoleeni.
A: “Minä olen juuri menettänyt molemmat vanhempani. Kun tuolla lailla mulle puhut niin olet todella loukkaava ja epäammattimainen. Aivan uskomatonta.”
Kun vieras lopulta saatiin lähtemään (ja halusivat muuten uudet varausvahvistukset samoista huoneista ettei vaan taas sotketa jotain), esimies sanoi etta älä ota itseesi, näiden ihmisten kanssa on todella vaikea tulla toimeen.
Siinä sitten pyydeltiin anteeksi seuraavat kolme päivää aina kun nämä vieraat nähtiin. Eivät tasan maksaneet aamiaisistaan (ei kuulu hintaan koska on ‘made to order’ eli kokki tekee mitä asiakas tahtoo) yhtenäkään aamuna ja saivat ainakin sen yhden yön ilmaiseksi.
VAIKKA OLI NIIDEN OMA SYY ETTÄ MITÄÄN ONGELMIA OLI!!
Ja haluaisin vielä alleviivata, etta tässä hotellissa kohdellaan asiakkaita kuin kuninkaallisia. Hyvin harvalla on yhtäkään pahaa sanaa sanottavana. Ymmärrän, etta vanhempien menetys on kova paikka, ja että jokainen suree omalla tavallaan, mutta jonkinlaisia käytöstapoja voisi aikuiselta ihmiseltä odottaa.
Inhottavaa.
T:Respan tyttö
------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

Karseita ihmisiä. :/ Joidenkin vaan pitäisi saada kunnon herättävä läimäys poskelle.
Kuulostaa kyllä oikealta aasin unelmalta toi teidän hotelli. Vähän kun inahtaa niin heti hyvitellään joka puolelta.
Juu, tolla palvelulla kyseiset asiakkaat varmasti palaavat (ja toistavat temppunsa). Jos hotla / palvelu on huippuluokkaa, niin kyllä siitä pitäisi silloin jotain maksaakin. Ja pitkällä tähtäimellä katsottaessa juuri tuollaiset asiakkaat tulevat lopulta maksamaan vähemmän kuin heidän palvelemisensa maksaa hotellille. Ei riittäisi itsellä pinnaa kauan työskennellä tuollaisessa paikassa, jossa kaikki kusipäätkin pitää nuoleskella.
MIten kukaan jaksaa tollasia täysin mulkeroita aaseja??
Toisaalta taitaa ko. hotellissa hinnat olla sen verran katteellisia, ettei tällaiset tappioksi koidu.
Se miksi hotellin politiikkana on pitää aspalaisia vessanpönttöinä aasien oksentamista varten, on kuvottavaa.
Tää on nyt asia sivusta mutta ihmetyttää että kirjoitat olevasi kesätöissä USA:ssa mutta silti käytät ä:tä kirjoittaessasi.. Ja asiaan. Melkoisia järjenjättiläisiä sitä liikkuukin näköjään ympäri maailmaa. Ja taitaa jenkeissä tilanne olla vielä paljon vaikeampi kuin meillä täällä kotosuomessa.
Anteeksi, että naurattaa, mutta vaikuttaa lähinnä siltä kuin sinä olisit henkilökohtaisesti ollut taltalla murhaamassa ko. aasin molemmat vanhemmat, kun olet siitä hyvitysvelvollinen. Jeesus että noita löytyy, ympäri maailmaa…… We used to hate people, now we just make fun of them. It’s more effective that way.
“Tää on nyt asia sivusta mutta ihmetyttää että kirjoitat olevasi kesätöissä USA:ssa mutta silti käytät ä:tä kirjoittaessasi..”
Joo, tosi kummallista miten on respan tyttö saanut vietyä läppärin ääkköset turvatarkastuksen läpi jenkkeihin.
Ihmiset, jotka tuntevat tulleensa jonkun firman huijaamaksi eivät missään vaiheessa tunnu tajuavan, kuinka moninkertaisesti heidän omien toilailujen aiheuttamat ongelmat pyritään hyvittämään. Kuten tässäkin, normaalikäytännöistä poikettiin, ei laskutettu “no show’ta”, tarjottiin sviittiä, ilmaista yötä ja aamupalaa. Silti valitetaan viimeiseen asti. Kiittämättömyys on maailman palkka, näköjään myös USA:ssa.
Minäpä luulen että hotelli teki tuossa vähän huonoa bisnestä.
Asiakkaan olisi ollut aivan pakko maksaa nos show ja kaikki mitä vaativat, sillä ei heillä ollut mitään mahdollisuutta lähteä keskellä yötä etsimään jotain toista majapaikkaa.
Olisi vain kannattanut puristaa kaikki irtilähtevät sentit tuosta porukasta, sillä näitä ongelma-asiakkaita kyllä riittää. Koska hotelli oli täynnä, he todennäköisesti veivät jonkun oikeasti maksavan asiakkaan paikan -> persnettoa koko jengistä.
reppumies: “Joo, tosi kummallista miten on respan tyttö saanut vietyä läppärin ääkköset turvatarkastuksen läpi jenkkeihin.”
Eikä tarvitsisi edes läppäriä kuljettaa. Peruskoneillekin saa asennettua suomen, jolloin voi käyttää suomalaista näppistä, vaikka fyysinen näppäimistö olisikin amerikkalainen. Pitää vain muistaa, missä mikäkin näppäin on tai liimailla lappuja.
On se tekniikka ihmeellistä.
“Tää on nyt asia sivusta mutta ihmetyttää että kirjoitat olevasi kesätöissä USA:ssa mutta silti käytät ä:tä kirjoittaessasi.”
Onnistuu myös ASCII-koodeilla. ALT(pohjassa) 132 = ä. ALT 148 = ö. Samalla tavalla löytyy myös saksalaiset aakkoset estzet ß ja u-umlaut ü, sekä paljon muita.
“Tää on nyt asia sivusta mutta ihmetyttää että kirjoitat olevasi kesätöissä USA:ssa mutta silti käytät ä:tä kirjoittaessasi.”
Huoh., ei kellekään tullu mieleen, että ehkä kirjottaja on käyttäny väärää sanamuotoa ja on ollut siellä kesätöissä , tai tekee siellä joka kesä töitä tai sitte se saa nee ääkköset ja öökköset käyttöönsä.
On taas hitto yhtä pilkunviilamiista tääki.
HUOH
No en kyllä ihmettele että tuollaisia aaseja kohtaatte, itsehän ruokitte tuollaista käytöstä ja oikein yllytätte aasia haukkumaan teidät maan rakoon matelemalla ja vuolailla anteeksi pyynnöillä, vaikka vika ei edes sinun/teidän ole..
Ei tuommoisia saisi ryhtyä ylenmääräisesti hyysäämään ja hyvittelemään. Vaikka olisi kahdet hautajaiset ja kädet ja jalat poikki, ei silti kuulu aiheettomasti haukkua muita ja myrkyttää ilmapiiriä!
Helppo ä tulee myös niin että kopio kirjaimen jostain muusta tekstistä ja sitten painaa ctrl v aina ään kohdalla. Nim.m. Kaksi vuotta ulkomailla asunut :).
Mutta siis joo. Huhhuh. Kivaa saada palkkaa siitä että mielistelee universumin raivostuttavimpia *****************a.
sandels sanoi 6/8/2008:
“itsehän ruokitte tuollaista käytöstä ja oikein yllytätte aasia haukkumaan teidät maan rakoon matelemalla ja vuolailla anteeksi pyynnöillä, vaikka vika ei edes sinun/teidän ole..”
Huonoa bisnestä se on asiakastakin kyykyttää jokaisesta virheestään. Kyykytetty asiakas tuskin enää käy liikkeessä. Tässä kyseisessä tapauksessa siitä nyt ei olisi ollut hotellille haittaa, mutta kaikki tyytymättömät asiakkaat eivät ole huonoja asiakkaita, oli syy kenen oli.
A: “Mun ei varmaankaan kannata puhua sun kanssa.”
Tää on just sellanen lause mikä mua itseeni vituttaa. Etenkin, kun sitä ennen ei ole sanonut mitään ihmeellistä, mistä tarvitsis herneet nenään vetää. Voi hemmetti että ottaa päähän tollaset ylemmyyden tuntoset ihmiset.
Vielä tuosta ääkkösasiasta jos jaksaisi jauhaa: Kyllä minullakin on ulkomailla kirjoittaessa äät ja ööt ihan hallussa, koska otan sinne tietysti oman läppärini ääkkösnäppäimineen mukaansa. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
A: “Mun ei varmaankaan kannata puhua sun kanssa.”
Ei varmaan juu, saatat vaikka paljastua täysin idiootiksi ja nolata itsesi.
Jääviilee: Itse Jenkeissä asuessani asetuksista muutin paikalliseen läppäriin niin että käytössä oli suomenkielinen näppis vaikka se fyysisesti olikin Jenkkiläinen

Eli ihan selkärangasta tuli ne oikeat näppäimet paineltua
Että pien pilknus
Tylsä tarina, tylsästi kirjoitettukin.
Hah, aasit on aaseja näköjään maasta riippumatta.
“Helppo ä tulee myös niin että kopio kirjaimen jostain muusta tekstistä ja sitten painaa ctrl v aina ään kohdalla. Nim.m. Kaksi vuotta ulkomailla asunut :).”
Vinkki: Useimmista näppäinkartoista löytyy umlaut-nappi. Suomalaisessa näppäimistössä se on tuossa backspacen (pyyhintänäppäin) ja enterin muodostamassa “nurkassa” oleva nappi, jonka vasemmassa alakulmassa on kaksi pistettä. Toimii joka vokaalin kanssa. Esimerkiksi ü kirjoitetaan niin, että painetaan umlautia kerran (ei jätetä pohjaan) ja sen jälkeen u:ta.
Samaan tapaan saa kirjaimen päälle hatun (û) tai aaltoviivan (El Niño). Backspacen vasemmalta puolelta saa aksenttimerkin kumpaankin suuntaan (Vilén, à la carte).
US-layoutissa moisia nappeja ei ole (~, ` ja ^ on, mutta ne eivät toimi ns. dead keynä), mutta US-internationalista ne löytyvät. Lisäksi US-internationalissa saa ä:n näppäilemällä alt gr q, ö:n alt gr o ja å:n alt gr w.
jääviilee sanoi 6/8/2008
Tää on nyt asia sivusta mutta ihmetyttää että kirjoitat olevasi kesätöissä USA:ssa mutta silti käytät ä:tä kirjoittaessasi..
Ei tullut mielee, että tämän sivuston ylläpito on voinut muuttaa a- ja o-kirjaimet ä:ksi ja ö:ksi, jotta sivuston lukijoiden olisi helpompi ymmärtää tekstiä?
juma, mitä kermaperseitä!
Kuulostaa tavanomaiselta jenkkimeiningiltä. Vastaavaa nähnyt ja kuullut useasti. Ei siinä paljon paina se, että kyseessä on oma moka (useinhan syy voi olla myös lentosotkuissa). Täytyy myös muistaa, että siellä myös ketjujutut (siis hotellien) ovat paljon vahvempia kuin meillä. Siinä ehkä yksi selitys henkilökunnan käytökselle. Ketjun kanta-asiakkaalle, joka asustaa kymmeniä vuorokausia vuodessa ketjun hotelleissa, sallitaan melkein mitä vaan. Aasin käytöstähän se ei selitä…
Heh, näin sivuhuomautuksena, on muuten aika ihmeellistä että perus-US-näppäimistö on ehkä surkein näppäimistö kansainvälisten kirjainten kirjoittamiseen. Esim. ruotsalais-suomalainenkin näppäimistö kattaa ranskankin kielestä dead keyiden avulla kaiken paitsi cedillan (ç). Ranskan näppäimistö on myös mainio, paitsi että miksi ihmeessä siinä on ù??
Yllapitohan nuo umlautit muutti, kiitos siita
Tosin on kylla lappari mukana matkassa mutta ei toissa.
Haluaisin viela painottaa, etta taman tapauksen kaltaiset asiakkaat ovat olleet todella, siis todella harvassa, ehka kaksi koko kesan aikana. Ei mulla ole ollenkaan vessanpontto-olo niin kuin joku arveli. Ketju tosiaan sanelee aika tiukat saannot, ja naiden saantojen mukaan asiakas on todellakin aina oikeassa. Selan takana sitten kirotaan ja valitetaan, jos tarvetta tulee.
Kaiken kaikkiaan vuosien asiakaspalvelukokemuksen jalkeen Suomessa voin sanoa, etta missaan mua ei ole asiakkaan puolelta kohdeltu yhta hyvin kuin taalla. Suomalaisilla aasiakkailla olisi paljon opittavaa… (Asenne saattaa johtua siita, etta edellinen tyopaikka Suomessa oli eraan suuren laivayhtion palveluksessa, ja kaikkihan me tiedetaan minkakuntoisia matkustajia niilla liikkuu)
Siltikin on aika hieno fiilis tanaan, kun on vihdoinkin viimeinen paiva toissa! Nyt lomalle roadtripille ja sitten takaisin kotiin tosiaasiakkaiden pariin
Thom, juu tuo on kätevä tapa myös, mutta siinä uusiseelantilaisessa koneessa, jota aikoinani käytin, tuo nappi oli rikki :). Nyt kun palaan sinne, mukaan lähee ihan suomalainen läppäri.
aeaekkoenen, ei kyllä huonoin on ehkä Belgia (en nyt muista tarkkaan on se Belgian Ranska tms). Sen lisäksi että layout ei ole normi qwerty vaan qwertz (muistaakseni) niin esim numerot eivät tule yläriviltä ilman Shiftiä (tämä on mielestäni kohtuu rasittavaa läppäri käytössä). Onneksi en joudu päivittäin tuollaista käyttämään. Mutta helposti menee sekaisin kun käyttän usein Suomalaista, italialaista, mexico (en muista mikä espanian latina olikaan), ranska, saksa yms… Hieman on aina sekaisin että mikäs näppis nyt taas olikaan edessä.
Mutta asiaan, mielenkiinnosta olisi kiva tietää mikä hotelli ketju on kyseessä sillä mielelläni tuollaisessa hotellissa yöpyisin. Kuitenin se 50-150 ulkomaan hotelliyötä tulee vuoteen niin jos jossain tuon tasoista palvelua saan siellä mielelläni oleskelen. Ymmärrän kyllä että kertoja ei halua ketjua kertoa.
Jos on hankala uskoa tuota todeksi, vierailkaapa englanninkieleisellä “aasiakas” sivustolla:
Jos edes puolet tuolla on totta, kannattaa olla huolissaan…
http://notalwaysright.com/
Ottais australialaisista mallia…näin sitä pitää
http://notalwaysright.com/dont-mess-with-mum/1036
Sokru, kiitti linkistä! Brilliant.
Hahaa!
Hotelli oli omissa ahneuksissaan ylibookattu, joten IHAN oikein että jouduitta kuseen. Jos on varattu huone ja maksettu, niin todellakin tulee huone huone olla asiakkaalle vapaana viralliseen check-outtiin asti, vaikkei varauksen yhteydessä ilmoitettuna ajankohtana pääsisikään tekemään check-in. Te kämmäsitte ja asiakkaalla oli täysi oikeus reklamoida. Kumma ettette joutuneet syvemmälle paskaan. Outo juttu että sitten yllättäen löytyikin kaksi vapaata huonetta, vaikka aiemmin oli jouduttu maksettu varaus ahtauden takia “perumaan”. Kusetukselta vaikuttaa.
Eikä muuten mene noin. Käytännöstä ja paikasta riippuen se ensimmäinen tulematon yö veloitetaan luottokortilta ja sen jälkeen huone laitetaan no show. Monissa suomalaisissakin hotelleissa on käytäntönä, että jos ei klo 18 mennessä saavu (eikä ole ilmoittanut myöhäisempää saapumisajankohtaa/ei ole luottokorttigaranteerausta), niin huone myydään eteenpäin ja no can do, jos asiakas saapuukin klo 3 yöllä ilmoittamatta asiasta ja hotelli on täynnä. Ei hotellit pysty pitämään huoneita varattuna, jos asiakas ehkä kenties sattuukin saapumaan ja huoneille olisi kysyntää. Käytäntö voi sitten olla eri hiljaisimpina ajankohtina, jolloin huoneita olisi tyhjillään muutenkin, ei olla aivan niin tiukkoina peruutusten suhteen, vaan varausta vain siirretään, jos on useamman päivän majoittuja.
Respa, kiitos että kerroit käytännöstä. Olisin itsekin kuvitellut, että saapumispäivänä voi tulla kuinka myöhään tahansa ilman että huonevaraus ehtii peruuntua. Hyvä tietää, ettei mee näin, jos joskus vaikka lentsikka myöhästyy reilusti tms.
Jotkut aasit on valitettavasti sellaisia, että vaikka universumin kuningas tulisi hyvittelemään, nokka pysyy nyrpeänä. No, saavatpahan sitten nyrpistelyryppyjä.
just joo on ilmeisesti kokenut hotellimatkaaja… Respa puhuu asiaa. Ja se saapumisajan takaraja kyllä kerrotaan selvästi varausvahvistuksessa. Eri asia tietysti, jos ei sen vertaa osaa lukea…
No just näin, onneksi ei tarvitse olla itse asiakaspalvelussa
“Ymmärrän, etta vanhempien menetys on kova paikka, ja että jokainen suree omalla tavallaan”
Joo, mutta jotenkin tuntuu, että jenkeille tää kuolema on aina yhtä traagista jota surraan seuraavat 25 vuotta. Ymmärrän jos henkilö on vielä suht nuori ja vanhemmat ovat olleet hyvässä kunnossa, niin silloin äkillinen kuolema on varmasti kova paikka. Mutta tosi usein saa just lukee näitä “isäni kuolema oli minulle kova paikka, olenhan itse vasta 55vuotias ja isäni oli 97 vuotias ja kärsinyt 20 vuotta dementiasta ja viimeiset 3 vuotta maannut sairaalassa kuoleman partaalla kituen, mutta silti olen niin murheen murtama! Isin pitää elää ikuisesti!” Anteeksi jos kuulostan karhealta. Ja meni hiukan ohi aiheen, oli vaan pakko päästä sanomaan
“jos ei klo 18 mennessä saavu (eikä ole ilmoittanut myöhäisempää saapumisajankohtaa/ei ole luottokorttigaranteerausta), niin huone myydään eteenpäin ja no can do, jos asiakas saapuukin klo 3 yöllä ilmoittamatta asiasta ja hotelli on täynnä.”
Mitäs sitten, jos viivästyksestään ei pääse ilmoittamaan ajoissa, eli on esimerkiksi lentokoneessa, jossa kännykän käyttö on paitsi kielletty, myös mahdotonta?
Syy siihen ei tietenkään ole hotellin, vaan ei se olisi asiakkaankaan.
Kuvittelenko minä vai onko sivujen päivitystahti lähes pysähtynyt? Taitaa olla ylläpitäjät lomilla.
Hö, kait ylläpidollakin on oikeus kesälomaan? Toinen mahdollinen syy sitten on, että ei ole tullut uusia juttuja koska niin moni muu on lomalla…
Vakkari, poikkeustapauksia tuollaiset. Kyllä meille on useastikin ihmiset soittaneet lentokentältä, että lento onkin myöhässä eivätkä saavu siihen ja siihen aikaan. Ja jos tuntuu epävarmalta, niin antaa luottokortin numeron varauksenteon yhteydessä, niin sillä saa “lisäturvaa”, että huone kyllä löytyy.
jos se lento myöhästyykin koneen ollessa jo ilmassa eikä pysty soittamaan?
Meitsi, kuten sanoin, poikkeustapauksia tuollaiset. Useimmitenhan sen myöhästymisen tietää siinä vaiheessa, kun on vielä maassa ja pystyy yleensä sen pikaisen puhelun soittamaan.
“Syy siihen ei tietenkään ole hotellin, vaan ei se olisi asiakkaankaan.”
Tarvitseeko olla aina jonkun syy? Tietenkin voi syyttää vaikka lentoyhtiötä, mutta eihän sitä majoitusta silti tyhjästä ilmesty.
hhh, kyse ei ole syyllisyydestä muuten kuin siinä mielessä, että asiakas jää ilman majoituspaikkaa ilman että on voinut vaikuttaa asiaan. Kiinnosti vain tietää, että missä määrin keskustelijoiden mielestä hotellin olisi hyvä tulla tällaisessa tilanteessa vastaan pitääkseen asiakkaan tyytyväisenä. Vai onko asiakkaan pitäminen tyytyväisenä arvo ensinkään.
Hotelli on toki peruuttanut varauksen omien sääntöjensä mukaisesti, mutta se tuskin tyydyttää asiakasta joka joutuu maksamaan yösijasta vaikka ei sitä saakaan. Poikkeustapaushan tämä olisi, mutta sekään ei huonosta tuurista kärsimään joutunutta asiakasta lohduta.
Ja jos kerran kyse todellakin olisi harvinaisesta poikkeustapauksesta eikä mistään jokapäiväisestä jutusta, niin silloin hotellinkin olisi ehkä hyvä käsitellä asia pokkeustapauksena? Tilaa ei tietenkään voi taikoa tyhjästä, mutta esimerkiksi respan soittokierros seudun muihin hotelleihin voisi pelastaa tilanteen, ja asiakkaan loman.
Sen sijaan jos asiakas vain lempataan kuistille ja sanotaan, että sori, koeta pärjätä, takaisi sen että itse kyllä kertoisin kaikille tutuilleni, että kyseinen hotelli ei välitä asiakkaistaan.
Muistututettakoon lopuksi vielä, että en nyt todellakaan puhu aloituksen kiistämättömästä aasiporukasta, vaan siitä poikkeustapauksesta, että asiakas joutuisi “no show” -tilanteeseen ilman että on itse pystynyt vaikuttamaan asiaan.
Mutta toisaalta, mistä ihmeestä hotelli voisi tietää että asiakkaat ovat tulossa mutta lento vain on myöhässä?
Saakohan asiakas hakea korvausta lentoyhtiöltä jos lento on myöhässä ja näin myöhästyy hotellista ja menettää huoneensa?
Juuri siitähän tässä on ollut kyse, että jos huone garanteerataan luottokortilla, niin sitä ei luovuteta eteenpäin, vaan huone pidetään vapaana ja laskutetaan vaikkei asiakas olisi ilmestynytkään. Ja taas jos huonetta ei ole garanteerattu tai ilmoitettu, että saapuminen viivästyy, niin huone voidaan luovuttaa eteenpäin, mutta alkuperäinen varaaja ei siitä joudu myöskään maksamaan.
En tiedä oliko Miss I:n kommentti mulle mutta en siis tarkoittanu enää tätä kyseistä alkuperäistä tapausta vaan ylipäänsä että jos huone on garanteerattu ja veloitettu mutta ei ole päässyt hotelliin jostain itsestä riippumattomasta syystä eikä ole pystynyt ilmoittamaan niin korvaakohan joku taho?
hankalaa on sanoi 15/8/2008:
“Mutta toisaalta, mistä ihmeestä hotelli voisi tietää että asiakkaat ovat tulossa mutta lento vain on myöhässä?”
Ei voikaan. Tuossa minun esimerkissäni ei kyse ollutkaan siitä, että hotelli olisi tehnyt mitään itse väärin, vaan ihan olisi kiinnostanut tietää, että millä tavalla omasta syyttömyydestään huolimatta hotelli olisi voinut yrittää pitää pettymään joutuneen asiakkaan tyytyneenä. Lennon viivästyminen ei ollut liioin hänen syytään, mutta vaikka todellinen syyllinen oliskin lentoyhtiö, ei se voi järjestää asiakkaalle yösijaa.
“Saakohan asiakas hakea korvausta lentoyhtiöltä jos lento on myöhässä ja näin myöhästyy hotellista ja menettää huoneensa?”
Kyllä minun tietääkseni. Notalwaysrightissa oli vähän vastaava tapaus:
http://notalwaysright.com/goodwill-running-out-about-now/901
…mutta niin totta kuin myöhästyminen lentoyhtiön syytä onkin, korvausten periminen siltä ei tuo yösijaa matkan ensimmäiseksi eikä myöhemmiksikään öiksi.
“ei kyllä huonoin on ehkä Belgia (en nyt muista tarkkaan on se Belgian Ranska tms). Sen lisäksi että layout ei ole normi qwerty vaan qwertz (muistaakseni) niin esim numerot eivät tule yläriviltä ilman Shiftiä (tämä on mielestäni kohtuu rasittavaa läppäri käytössä). Onneksi en joudu päivittäin tuollaista käyttämään.”
Kyseessä on ihan perusranskalainen AZERTY-näppis, jolla kirjoitan nytkin. Ä:n ja Ö:n paikalleen saaminen on huomattavasti helpompaa kuin englantilaismallisessa QWERTY:ssa, sillä umlautti (¨) tulee suoraan yhdestä näppäimestä.
Kaikkeen tottuu, hirsipuuhunkin.
“Ranskan näppäimistö on myös mainio, paitsi että miksi ihmeessä siinä on ù??”
Où. Ainoa sana jossa on. Eikä muuten ole suoraan näppiksessä, vaan alt gr:n kautta.
Tuohon varauksen vahvistukseen sen verran, että suurin osa työnsä puolesta matkaajista garanteeraa varauksensa aina luottokortilla, eli antaa etukäteen luottokorttinumeronsa hotellille. Se EI ole vaarallista eikä alenna ihmisarvoa, toisin kuin useat asiakkaat (lue: suomalaiset perheenäidit) luulevat. Jos kone onkin myöhässä, palaveri venähtää, auto hajoaa tms, niin huone on varmasti varattuna kuitenkin. Vain amatöörit ja omatoimilomamatkailijat jättävät garanteeraamatta ja karjuvat klo 4 yöllä täyden hotellin tiskillä “mutku mullon varausnumero!”.