Arkistot: 2009
Ulkopaikkakuntalainen myi rintsikat lapsille
Muutin uudelle paikkakunnalle Länsi-Suomesta Keski-Suomeen. Sain nopeasti työpaikan eräästä vaateliikkeestä, jossa myydään myös alusvaatteita ja olin uudesta työstä innoissani. Harjoitteluaikani meni hyvin, ja ainoa, johon piti kuulemma kiinnittää huomiota, oli lapset ja teinit koruosastolla.
Oli jälleen ihan tavallinen päivä ja viikkasin vaatteita, kun sisään tulee kolme n. 8-10-vuotiasta tyttöä, jotka menevät heti alusvaateosastolle. Seurailin sivusilmällä heidän touhujaan samalla siirtyen tiskille. Työkaverini tuli siihen myös ja juttelimme, kun tytöt tulivat tiskille ostoksiensa kanssa. Jokaisella oli ostoksena erittäin suuret rintaliivit, mutta mikäs minä olen kyseenalaistamaan toisten ostoksia. Kysyin tulevatko rintsikat lahjapakettiin, johon tytöt naurahtivat että ei tietenkään. Tytöt maksoivat ja poistuivat ylväinä liikkeestä.
Menee n. kolme päivää; oli suht hiljainen päivä ja olimme työkaverini kanssa kahdestaan liikkeessä, kun sisään tulee kaksi erittäin vihaista naista. Keskustelu meni jotenkin näin:
Nainen1: ”Kuka teistä myi meidän tytölle rintaliivit?!”
Minä: ”Se olin minä.” (ihmetellen mitä ihmettä nyt tapahtuu)
Nainen2: ”JUMALAUTA LIKKA, MEIDÄN LIKAT OLI OSTANU TÄÄLTÄ RINTALIIVIT! NE ON VASTA LAPSIA! ETTEKÖ TE YHTÄÄN KATSO MITÄ TE ANNATTE LASTEN TÄÄLTÄ OSTAA?!”
Tässä vaiheessa kiroilu ja minun haukkumiseni jatkuu ja yltyy, ja olen aivan ihmeissäni. Yritin selittää, etten valitettavasti voi estää ketään ostamaan mitä he sitten haluavatkaan ostaa; voihan tuote olla lahja, tai saattaa olla esim. siskon/äidin/kaverin ostoksilla. Ja tässä vaiheessa tulee sitten esille se, miksi mainitsin että olen Länsi-Suomesta kotoisin.
Nainen2: ”Mitä sää oikein puhut! Ei sun puheestas ymmärrä yhtään mitää! Mä haluun jonkun paikallisen enkä mitään toispaikkakuntalaishu*raa tänne!! Me halutaan rahat näistä rintaliiveistä takasin!”
Työkaverini: ”Valitettavasti emme voi antaa rahoja takaisin, alusvaatteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Kaiken lisäksi rintaliivit ovat tahraiset. Ja nyt, hyvä rouva, te voitte poistua, kun ette selvästikään osaa käyttäytyä.”
Tuli uhkaukset laittaa palautetta ties mihin ja että molemmat olemme huomenna työttömiä, ja toinen heistä heitti rintaliivit päälleni. Itse en niin saanut enää suunvuoroa, olin aika shokissa toisen naisen kommentista. Työkaverikin sanoi ettei puheessani kuule kyllä murretta oikeastaan yhtään, varsinkaan siinä mitä sanoin naiselle.
Myöhemmin saimme kuulla että tämä nainen oli tehnyt kyllä valituksen ulkomaalaisesta myyjästä, joka ei osaa suomea. Nykyään työkaverit kutsuvatkin minua sitten ufoksi. 
T: Uusimyyjätär
Kirjoitin ei toimi
Asiakas soitti ja valitti ettei kirjoitin toimi. Hetken tarkisteltiin, että virrat on päällä ja piuhat kytkettynä, ja kun kysyin onko paperi kunnolla, alkoi aasiakas ihmettelemään että mikä ihmeen paperi. Eihän siinä mitään paperia tarvita. Sitten kävi ilmi, että kirjoitin onkin näppäimistö. 
T: KarZan
”Miten mä nyt pääsen koneeseen?”
Työskentelen lentokentällä erään lentoyhtiön lähtöselvitystiskillä. Yleinen ominaisuus lipunkirjoitinlaitteissa on, että ääkköset vääntyvät hieman erikoiseen muotoon, siis Ä=AE.
Tulipa siis kerran asiakkaakseni mies, jonka sukunimi oli Hämäläinen. Itse lähtöselvitysasiat saatiin hyvin hoidetuksi, mutta antaessani boarding passin miehelle, hän sattui vilkaisemaan sitä ja huomasi, että hänen nimensä oli nyt muodossa HAEMAELAEINEN. Mies rupesi sitten ensiksi ihmettelemään, että miksi nimi lukee väärin. Kun aloin selittää, että kone sen muokkaa siihen muotoon enkä minä, niin sitten mies rupesi huutamaan että ”onko se niin vaikeeta kirjottaa yks h*lvetin nimi oikein, miten mä nyt pääsen koneeseenkaan ku täs lipus lukee eri nimi kuin passissa ja ootko sä joku s**tanan neekeri joka ei osaa suomea??”. Myönnetään, ihonvärini on hieman normaalia suomalaista tummempi, kiitos kreikkalaisten sukujuurieni, mutten siltikään ole mikään luku-/kirjoitustaidoton tohelo.
Yritin sitten vakuuttaa, että kyllä hän tulee pääsemään koneeseen että ei hätää. Mutta mies vaan meuhkasi ja sanoi että ”mä meen tekemään susta ilmotuksen turvatarkastajille”. Mietin että ”jahas, ja mitähän se auttaa..?”. Noh, mies sitten häipyi ja jatkoin muiden asiakkaiden palvelemista, mutta hetken päästä mies tuli takaisin ja alkoi vänkäämään muiden asiakkaiden välistä että hän haluaa uuden lipun ja myöskin tarkistaa mitkä tiedot olen kirjoittanut ruumaan menevän laukun tarraan. Sanoin, että tarrassa on ihan oikeat tiedot ja asiakkaalla on itselläänkin vastakappale ruumaan menneiden tavaroiden tiedoista.
Hetken aikaa mies vaati että laukku haettaisiin takaisin, mutta kun sanoin että se on erittäin hankalaa ja ei siihen ole mitään syytä, tyytyi herra lopulta vain kiroilemaan ja uhkailemaan että ”jos en pääse koneeseen tai laukku katoaa, niin sinä saat kyllä kuulla siitä!”. Varsinainen viisauden huippu tämä miekkonen. Ilmeisesti pääsi kuitenkin määränpäähänsä, kun ei antanut kuulua itsestään jälkikäteen.
T: Lentokentän ”tytsy”
Käsimatkatavarat lentokoneessa
Mikä ihmisiä vaivaa?
Ensinnäkin, jos sanotaan selvällä suomen-/ruotsin-/englannin- ja mahdollisesti vielä X-kielellä, että nyt ne laukut edessä olevan penkin alle, niin MIKSI ne ei koskaan ole siellä? Jalkojen välissä, ja varsinkin liikemiesten suosima jalkojen takana, ei ole edessä olevan istuimen alla!
Tietenkin kun asiasta huomauttaa (siinä vaiheessa kun niiden on OLTAVA siellä edessä olevan istuimen alla), saa emäntä tiuskivia kommentteja, silmänpyörityksiä ja X-määrän solvauksia ja yninää. Olisihan se helpompaa kaikille, jos itse osaisi laittaa ne laukut. Ymmärrän et v*tuttaa.
Tässä yhteydessä huomauttaisin vielä, että naisten käsilaukut on myös käsimatkatavaraa! Ne kuuluvat myös sinne edessä olevan istuimen alle. Ja EI, ne EIVÄT häviä sieltä mihinkään. Siellä on sellainen matkalaukkurauta, joka estää niiden liukumisen aivan koneen etuosaan. Matkatavarahyllyäkin saa käyttää, ei ole kiellettyä.
Näitä outouksia olisi vaikka millä mitalla. Tarvittaisiin ihan oma osasto lentokoneessa asioiville sieluille! Tämä nyt on ehkä se perusv*tutuksen aiheuttaja JOKA PÄIVÄ. Joskus jaksaa kyllä naurattaakin.
T: Creü
Häikäisevä ravintolakäynti
Olen jo useamman vuoden ollut töissä eräässä pikaruokaravintolassa vuoropäällikkönä ja nähnyt lähestulkoon kaikkea mahdollista ja mahdotontakin tapahtuvan. Seuraava jaksaa kuitenkin edelleen hämmästyttää.
Eräänä kesäpäivänä eräs vanhahko äiti-ihminen tuli vierailemaan ravintolaamme sairaalloisen näköisen lapsensa kanssa. Tilattuaan hampurilaisateriat he lähtivät maustepöydän kautta saliin pöytää etsimään. Ravintolamme oli tällä hetkellä melkein tyhjä, muutamaa aikaista lounastajaa lukuunottamatta.
Eipä aikaakaan kun tuohtunut mamma porhalsi tiskille valittamaan.
-Hei, toi aurinko paistaa suoraan meidän silmiin, ei tuolla voi syödä! (What?! Miksi sitten menit jälkeläisesi kanssa siihen ainoaan ikkunapöytään, johon aurinko paistaa?)
-Jospa vaihdatte tuonne varjoisempaan pöytään, olisiko se mukavampi?
-Ei se käy, haluan nähdä tuosta kohdasta ulos, et nyt ollenkaan ymmärrä…
Yllätin sitten itseni selittämästä aikuiselle ihmiselle, etten oikeastaan voi juurikaan vaikuttaa luonnonilmiöihin, enkä varsinkaan osaa laittaa aurinkoa himmeämmälle.
T: Valoa kansalle
Kassatyöskentely on liian ripeää
Paikkana Etelä-Espoolainen ruokakauppa. Alueen sosioekonominen tausta keskiluokkainen tai ylempää keskiluokkaa edustava. Alueen ikäjakaumassa 60-80-vuotiaiden osuus tuntuu olevan melkoisen suuri.
Asiakkaana 60-70-vuotias nainen, valituksen kohteena arviolta 18-20-vuotias (aran ja ujon näköinen) uusi kassaneiti.
Valituksen aiheena on se, kuinka kassa laittaa viivakoodin luvun jälkeen tuotteet liian nopeasti takaisin kassahihnalle, jonka seurauksena tuotteiden väli on liian pieni, ja tästä johtuen tuotteet ruuhkautuvat liukuhihnan loppupäähän eikä rouva ehdi pakata niitä rauhassa yksi kerrallaan omaan kauppakassiinsa.
Enpä ole ennen kuullut moista. Seurasin sivustakatsojana ”monttu auki” kyseistä ripitystä ja vetää vieläkin hiljaiseksi kun mietin kyseistä tapahtumaa.
T: W
Kodinkonehuoltoa
Tapahtui muutama vuosi sitten: Olin asentamassa sähköhellaa, vanha kerrostalo ja 3. kerros, ei hissiä, ja kaiken lisäksi vielä pieni yksiö, minä ja hella kärryissä perille. Ja sitten se painajainen alkoi… Vanha hella irti ja uutta paikalleen, kysyin kuitenkin neidiltä (vanhapiika), että täytyykö hellaa madaltaa vai käykö kyseinen korkeus? Neiti viereen mittaamaan omalla vartalollaan korkeutta, sanoi että madalla vaan. Pyysin hellan alle maton jotta lattiaan ei jäisi jälkiä, ja hella selälleen ja madallus, ja taas hella pystyyn.
Kuinka ollakaan, neiti tulee viereen sanomaan, että jospa kuitenkin nostaisit korkeutta, näyttää matalalta. Hammasta purren tein työtä käskettyä. Ja kun homma oli tehty, niin eikö neiti tule sanomaan että laske kuitenkin matalaksi kun se näyttää paremmalta. No, nielemällä kiukun homma hoitui, ja liesi paikalleen. Hella tuli kytkettyä ja oli poislähdön aika, niin neitipä keksi että lattiaan oli jäänyt jälki, vaikka alla oli matto. Asiaa tutkittiin yhdessä ja totesin jäljen olevan vanha. Siitä se sota alkoi, neiti alkoi huutamaan että tarvitsee nimen ja puhelinnumeron. Siinä vaiheessa haiku nousi jo päästä ja sanoin nimen ja että numero löytyy luettelosta, ja poistuin paikalta. Ämmä ryntäsi perässä käytävään ja huusi että asia ei jää tähän.
Olipa tilannut paikalle parkettimiehen ja vahinkotarkastajan, halusi että koko yksiön parketti hiotaan minun/firman laskuun. Ja näin esimiehenikin joutui käymään paikalla, ja siellä he kolmestaan totesivat jäljet vanhoiksi, ja neiti uhkasi oikeustoimilla. Ja homma eteni kuitenkin niin että tämä elämäntapavalittaja tyytyi 200€ kertakorvaukseen ja laittoi vielä nimen paperiin jossa hyväksyi, että hänellä ei ole jälkivaateita.
Neiti ilkesi kuitenkin muutaman päivän kuluttua tulla takaisin ja kyseli kodinkonehuoltoa. Vastasin että, otapa yhteyttä naapuriliikkeeseen, sillä me emme halua sinusta asiakasta, ja siihenpä neiti vastasi, että on se kumma kun noin pienestä asiasta suututaan.
T: Huoltomies
Vain oopperaleipä kelpaa
Ravintolaamme tuli asiakkaaksi 4 miestä kiireaikaan. Seurueen isäntä tilasi kaikkitietävänä 4 kpl oopperaleipiä listaan katsomatta. No, kyseinen tuote ei tietenkään ollut listalla. Tarjoilija tuli kysymään josko voisin mahdollisesti valmistaa herroille voileivät. Yleensä pyrimme toteuttamaan asiakkaiden toiveita myös listan ulkopuolelta, sillä edellytyksellä että meillä oli tarvittavia raaka-aineita käytettävissä ja asiakas on tarvittaessa valmis maksamaan hiukan extraa. No, oopperaan tulee jauhelihapihvi ja paistettu kananmuna; meillä ei käytetty valmispihvejä ja jauhelihaakin oli vain pakkasessa. Asiakkaalle tarjottiin muita vaihtoehtoja, mutta mikään muu ruoka ei tullut kuuloonkaan!
Asiakas oli sitkeä ja vaatimalla vaati saada oopperat, eikä väliä vaikka se sitten kestäisi. Päätin tehdä leivät kaikesta huolimatta. No, kyllä se sitten jonkun aikaa kestikin.
Aikanaan tarjoilija vei annokset pöytään ja tuli hetken päästä takaisin annosten kanssa! Asiakas oli haukkunut kokin maan rakoon kun se ”tollo” ei osaa yksinkertaistakaan ruokaa valmistaa. ”Tollolle” tehtiin selväksi, että ”oopperaleivässä pitää olla pihvi, katkarapuja, parsaa ja sitä punaista kastiketta”, jonka nimi ei tullut asiakkaalle mieleen.
Tämä ”tollo” tunnistaa ko. ruoan ennemmin Oskarinleiväksi kuin oopperaleiväksi. Oskarinleikettä meillä olisi ollut listalla, listaan tutustuessaan asiakas olisi saattanut huomata mitä olisi tilaamassa. Sanomattakin on selvää, ettei asiakas suostunut maksamaan vääristä / turhaan valmistetuista oopperaleivistä, vaan vaati HETI uudet Oskarinleivät tilalle. Seuralaiset olivat noloja isännän puolesta.
T: petronella
