Arkistot: Tammikuu, 2009
”Teidän firmassa korttimaksajat ovat vaarassa!”
Ainahan aasiakkaat jaksavat siitä henkkareiden näyttämisen vaikeudesta urputtaa, mutta tässä taannoin aiheutui kortilla maksamisesta niin käsittämätön show erään keski-ikäisen naishenkilön toimesta, että pakkohan sitä on vihansa jakaa.
Aasiakas osti siis vajaalla sadalla eurolla tuotteitamme laidasta laitaan, kaikki oli hyvin ja kortit vedetty. Hiukan oli rouva siinä jo hermostuneena kummastellut kassajärjestelmämme ”antiikkista” kortinlukijasysteemiä, jossa kortti siis vedetään (meillä ei vielä olla siirrytty sirukortinlukijoihin). Henkkareiden kysymisestä tuli totta kai perinteinen ”jaa sekin vielä” -tuhahdus, mutta siihen en huomaa nykyään edes reagoida.
Varsinainen riemu repesi siinä vaiheessa kun rouva sai allekirjoitettavakseen meille jäävän kuittauslapun, siis kuitin toisen osan. ”TÄSSÄHÄN ON MINUN KORTTINI NUMERO! HERRANJUMALA MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA?!! MITEN SELITÄT TÄMÄN, MITÄ TEETTE MINUN KORTIN NUMEROLLA?!”. Ihmettelin siinä sitten hiukan tätä usean desibelin äänenkorotusta ja rauhoitellen kerroin, että kyseinen kuittikappale arkistoidaan, eikä se vääriin käsiin joudu. Asiakkaalle jäävässä kuitissa kun kuitenkin on vain korttinumeron alkuosa.
Rouva oli vakaasti sitä mieltä, että tämän meille jäävän korttinumeron avulla JOKU, ihan kuka tahansa, voi käyttää hänen korttiaan, ihan noin vain, missä vain, milloin vain. Kun yritin selittää, että esimerkiksi nettikaupassa maksaessa tarvitaan myös kortin voimassaoloaika ja turvanumero, aasiakas vaahtosi suureen ääneen kuinka KUKA TAHANSA voi keksiä tuon kolminumeroisen turvaluvun päästään. Mahtoiko rouvan oma laskupää toimia? Montakohan mahdollista kolminumeroista lukua on mahdollista muodostaa? Onhan se toki h*lvetin todennäköistä että joku sen ihan äkkiseltään päästään kekkaa. Ja se päiväys! ”NO EIHÄN SITÄ MONTAA PÄIVÄÄ VUODESSA OLE, HELPOSTIHAN SIIHEN JONKUN VAAN KOKEILEE!!”.
Aasiakas ehdotti sitten ratkaisuksi sitä, että olisin palauttanut rahat tilille, ja hän olisi käynyt pankkiautomaatilla nostamassa tarvittavan summan käteistä ja tullut takaisin lunastamaan tuotteet. Mikäs siinä! Pankkiautomaattia ei kuitenkaan ihan myymälämme lähimaastossa ole, joten yritin vielä saada taottua järkeä rouvan päähän. Yrityksemme talousosastolta aasiakkaan päähän nakutettiin samaa, jota minäkin oli vartti sitten yrittänyt ystävällisesti kertoa.
Aasiakas oli Englannissa asuva suomalainen, ja lopulta hän — tuhahdellen, niskojaan nakellen ja minua pahasti mulkoillen — antoi asian ”tällä kertaa” olla, sillä hänellä oli kiire kentälle. Viimeisinä tuhahduksinaan hän kertoi, kuinka Briteissä on aina opetettu, että kaikki kuitit pitää ensin vetää silppurin läpi ja sitten vielä polttaa, muuten on ”VAARASSA!!!!!”.
Ei kai sitä koskaan kannata olla sitten liian varovainen…
Suu ammolleen auki loksahtaneena ja korvat soiden jäi myymälään muut asiakkaat, minä sekä myyjäkollegani.
T:Hermo menee
Kiitos, mutta ei teekään enää mieli jälkkäriä…
Tämä ei ole varsinainen asiakaspalvelutilanne, mutta päähenkilö on mielestäni melkoinen aasiakas, joten kerron jutun.
Olin parisen vuotta sitten risteilyllä, ja syömässä buffetissa. Oli aika jälkiruoan, joten asetuin jälkiruokajonoon hieman tummemman, eksoottisen näköisen mieshenkilön taakse. Kuten tapoihin kuuluu, hän otti lusikkalaarista lusikan, mutta ei lainkaan jälkiruokakulhoa. Syykin selvisi. Hän otti ensiksi maistiaiset ensimmäisestä astiasta, olisikohan ollut mansikkarahkaa. Silmät pyöreinä katsoin, kun mies upotti lusikkansa seuraavaksi suklaamousseen, maistoi, ja sen jälkeen oli vuorossa jäätelökulho… Luonnollisesti valitsin melko nopeasti toisen jälkiruokajonon…
Miehen etninen olemus tuli nyt mainituksi siksi, että ehkäpä erilaisen kulttuuritaustan takia hänelle ei ollut selvillä jälkiruokabuffetin toimintaperiaate. 
T:Risteilijä
Psykoottinen pariskunta
Markettiajoillani oli yksi pariskunta, joka oli ylitse muiden. Etenkin rouva oli aivan omaa luokkaansa… Heillä ei ole yhtä ärsyttävää ominaisuutta: se on se kokonaisuus, mikä sai minut lyömään portin kiinni ja juoksemaan karkuun, kun näin heidän lähestyvän. Enkä liioittele, he ovat tällaisia.
- Lähes poikkeuksetta he saapuvat kauppaan lauantaisin n. klo 15.00. Kassalle he saapuvat 18.05. Vartija kerran piruuttaan seurasi menoa. Hän kertoi naisen viettäneen yhden vaatehyllyn välissä 45 min, ihan vain ollen, vaatteisiin hän ei koskenut.
- He asettelevat tuotteet hihnalle tietyn kaavan mukaan. Yksi kerrallaan, tarkkaan harkiten ja käännellen. Välillä ostoksia otetaan takaisin kärryyn ja vaihdetaan johonkin muuhun. Kassaa myös pyydetään laittamaan hihnaa hitaammalle(?), tai pysäyttämään, ettei järjestys mene sekaisin.
- Kassa ei saisi laittaa MITÄÄN suoraan takahihnalle. KAIKKI voi litistyä ja mennä rikki. Sain kerran huudot kun päästin lakupatukan menemään hihnan läpi… Kaikki tavarat täytyy asetella sivuun. Tämä ei ole helppoa, koska he ostavat aina kerralla 100-300€ ostokset, eivätkä todellakaan pidä kiirettä pakkaamisessa.
- He haluavat aina henkarit mukaan. Syynä että vaate menettää muodon. Niin no, ne henkarit on kiertäviä eikä vaatteita ole niille muutenkaan suunniteltu. Olen aina antanut naiselle luvan mennä mylläämään ‘roskahenkareita’ jos sieltä löytyisi sopiva (= henkarit, jotka eivät kuulu kierrätettäviin, päätyvät roskalaatikkoon).
- Hinnoista neuvotellaan ja kysellään, samoin tuotteista.
- Maksaminen tapahtuu käteisellä. Rouva saattaa ojentaa jo rahat minulle ja repäistä ne kohta takaisin. ”En haluakaan antaa tuota seteliä, koska se on sileä/pieni/lasket väärin”. Sitten rouva laskeskelee erilaisia vaihtoehtoja rahoistaan ja pyytää välillä mieheltä lisää seteleitä, jotta häntä miellyttävä kokoonpano saadaan aikaiseksi.
- Pakkaaminen sujuu tarkkaan harkitusti. Erilaisia kasseja erilaisille tuotteille. Ylimääräinen vaatekassi pitää saada aina, mielummin se suurin, vaikka vaatteita olisi vain vähän. Ostoksista puretaan ainakin osa takaisin laariin kun ne meni väärin kassiin.
- Kärryt muuttuvat aina liian pieniksi, kun ostokset on pusseissa. Kerran rouva osti naapurikassalla olleelta hämmentyneen näköiseltä asiakkaalta toiset kärryt. Kärrypojan todistuksen mukaan autoon pussien lastaaminen on sekin eräänlaista taidetta…
Ei tarvitse varmaan sanoa että kukaan ei lähde normaaliaikaan töistä, kun tämä pari on shoppaamassa.
T:Miu
Yökerhon iloja
Olen yökerhossa töissä ja siellä kyllä sattuu ja tapahtuu joka ilta, aaseja siis riittää. Tässä muutamia tapauksia.
Tapaus 1:
Parhaimpia ovat nämä tilanteet, kun aasiakas väittää työntekijän olevan väärässä ja hän aivan varmasti itse oikeassa. Työntekijät ovat tietysti myös ammattitaidottomia. Tässä nuori tyttö tulee tiskille tilaamaan:
A: ”Teettex te täällä mojitoja?”
M: ”Ikävä kyllä ei tehdä.”
A: ”Ja minkähän takia, onx ne niinku muka liian vaikeita tehdä vai?!?”
A: ”Ei ole, se johtuu ihan siitä, kun meillä ei ole täällä mintunlehtiä.”
A: ”Aha, no mä otan sit ananasbreezerin.”
Myin tuotteen ja aasiakas poistui tiskiltä. Noin viiden minuutin kuluttua aasi tuli kuitenkin takaisin.
A: ”No ja nyt sä sit vielä myit mulle jonku väärän, tää on joku Tropical!!!”
M: (katsoo pulloa aasin kädessä ja miettii voiko tämä olla tosissaan) ”Niin, siinä pullossa lukee ‘Tropical pineapple’, ja se tarkoittaa ananasta.”
Aasi tajusi sentään hävetä pätemistään.
Tapaus 2:
Yökerhossamme on käytössä asiakaskortti, jolla saa tiettyjä alennuksia. Kortin näyttämisen yhteydessä pyydämme asiakkaalta myös henkkarit, jotta voimme varmistua kortin omistajasta. Jo niiden näyttäminen on usein kuitenkin erittäin vaikeaa… Tässä vanhempi miespuolinen asiakas tulee tiskille. Aasi tilaa juomansa ja näyttää asiakaskorttinsa.
M: ”Olisiko sinulla vielä näyttää henkkareita?”
A: ”Henkkareita?? HENKKAREITA??!!?” (pyörittelee silmiään ja näyttää muutenkin erittäin selvästi halveksuntansa)
M: ”Niin, että voin varmistaa kortin olevan sinun, eikä joku esim. väärinkäytä toisen korttia.”
Aasi kaivaa erittäin vanhan, käpristyneen ja tummuneen henkilöllisyystodistuksen esiin, mutta pitää kuitenkin peukaloaan nimen päällä. Pyydän miestä siirtämään sormeaan, mutta tämä vaan heiluttelee papereita ympäriinsä aggressiivisesti. Alan epäillä, ettei mies itse omista asiakaskorttia.
M: ”En näe nimeäsi kortista. Onko se varmasti sinun omasi?”
A: ”Opettele s**tana lukemaan!! Sinä et osaa mitään!!!”
Niinpä niin… Minä olen vain tyhmä, ja sinä maailmanomistaja olet minua paljon fiksumpi…
Tapaus 3:
Kaksi nuorta tyttöä tulee tiskille ja kertovat tilanneensa kokista, mutta se maistuu väljähtäneelle. Totean uutteen näköjään päässeen loppumaan ja pahoittelen asiaa. Pyydän heti blokkaria vaihtamaan uutteen ja selitän aasiakkaille tilanteen.
M: ”Ihan pieni hetki kestää, uute vaihdetaan välittömästi ja saatte tietenkin uudet tilalle.”
A: ”Siis onko tää nyt niin, et kun me ei tilata alkoholia, niin me ei saada mitä halutaan?”
M: (hämmennyn) ”Ei tietenkään, uute vain loppui ja sitä ollaan jo vaihtamassa.”
A: ”Me halutaan jutella sun myymäläpäällikön kanssa!”
Niin… Uutehan loppuu aina tahallisesti, kun joku ei halua alkoholia. Ja by the way, baarissa on RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ.
———–
Ihmiset osaavat myös usein tilata erittäin epämääräisesti. Näitä tapauksia riittää.
Tapaus A:
A: ”Ottaisin yhden margaritan.”
M: (teen juoman ja vien sen aasiakkaalle.)
A: ”Miksei tää ole punasta?!?”
M: ”Eihän sen kuulukaan olla…?”
A: ”Aina kun mä oon tilannu mansikkamargaritan niin se on ollu punasta!!”
Just. Yritä siinä sitten selittää margaritan ja mansikkamargaritan olevan eri asia.
Tapaus B:
A: ”Ottaisin yhden bacardin.”
M: (otan shottilasin ja kaadan siihen bacardia.)
A: ”Mikä tää nyt muka on? Mä halusin tollasen bacardi breezerin!!”
Aivan niin.
Totta kai useimmat asiakkaista ovat mukavia, tervehtivät ja kiittävät, mutta jostain nämä aasitkin aina tulevat. Ylipäänsä työni on erittäin hauskaa ja viihdyn töissä, onneksi nämä aasiakkaatkin jälkeenpäin vain naurattavat. 
T:Ilona
On se kumma, kun ei meinaa apua saada…
Olen töissä matkailukeskuksessa ja pari päivää sitten tuli rouva kysymään neuvoa:
Asiakas: ”Haluan ostaa lippuja palveluun x?” (heilutellen seteliä nenäni edessä…)
Minä: ”Niitä voi ostaa yrityksestä x.”
A: ”Etsä voi myydä mulle niitä tästä?”
M: ”Valitettavasti en, koska olemme eri yritys ja meillä ei ole kyseisiä lippuja.”
A: ”Ihme hommaa tämäkin, kun ei saa palvelua…”
M: Tiedättekö missä yritys x sijaitsee?
A: ”Ai tiedänkö? Mistäs minä sellaista voisin tietää, olenhan täällä ensimmäistä kertaa!”
M: ”Minä voin neuvoa teille, miten pääsette helpoiten yritykseen x.”
A: ”No neuvo sitten!”
M: ”Tässä olisi tämä kartta, jos näytän teille miten sinne pääsee…”
A: ”En minä mitään karttaa näe, kun minulla ei ole silmälaseja mukana!”
M: ”Jos neuvon teille ihan sanallisesti. Sinne on vain 200 metriä matkaa. Kääntykää parkkialueelta oikealle ja heti seuraavasta vasemmalle ja olette perillä.”
A: ”Miltä parkkialueelta?”
M: ”Tuolta parkkialueelta, jonka näette tästä ikkunasta, joka on heti tämän rakennuksen edessä.”
A: ”Ai tuo… vasemmalle ja sitten oikealle.”
M: ”Ei, ensin oikealle ja sitten vasemmalle, eli heti parkkialueelta oikealle; jos menette liikennevaloihin asti, olette jo liian pitkällä.”
A: ”Mistäs minä tiedän missä ne liikennevalot on??”
M: ”Ne ovat tuossa 50 metrin päässä. Kunhan vain käännytte ENNEN liikennevaloristeystä oikealle, olette oikealla tiellä. Eli HETI parkkialueelta oikealle.” (näytän vielä kädellä suuntaa)
A: ”Hmmp! No eihän tuommosilla ohjeilla mihinkään löydä! Anna joku kartta!”
M: ”Tässä, olkaa hyvä!” (…kartta, joka ei aikaisemmin kelvannut)
A: ”En minä sinne löydä kuitenkaan!” *poistuu ulko-ovesta*
??????
Liikennevalot hämmensivät..?
T:”voinko auttaa..?”
Aasiakkaiden eliitti
Olipa ihana päivä asiakaspalvelijan ammatissa. Aamu alkoi ihanasti kun itseään luotettavuuden perikuvana pitävä pariskunta kävi metelöimässä kun he eivät saaneet kalusteitaan maksamatta. Muualla kuulemma saadaan aina tavarat ensin ja maksetaan vasta sitten kun itseä huvittaa… Sehän on toki loogista.
Tämä oli kuitenkin vasta pohjustusta päivän kohokohdalle, joka personoituu keski-ikäiseen oman arvonsa sokaisemaan naiseen. Tämä elähtänyt huuhkaja ihonmyötäisessä meikissään rähjäsi kovaan ääneen ja muita asiakkaita hämmentäen, kun ei saanut välittömästi palvelua. Olihan hänellä sentään 4,5 euron arvoiset suurostokset ja me kaikki neljä myyjää olimme omilla tahoillamme palvelemassa muita asiakkaita. Ensin hän kiinnitti huomionsa kollegaani, joka pahaa aavistamatta esitteli mukavalle eläkeläispariskunnalle lepotuolia, ja vaati häntä välittömästi lopettamaan moisen ja juoksemaan rahastamaan häntä. Tämän osoittauduttua tuloksettomaksi hän norkoili ja mekkaloi kassalla, kunnes allekirjoittanut vapautui ja menin kassalle.
Asiakkaan tuskasta tietämättömänä sanoin ”hei”, joka oli kuin kipinä tämän hiuslakalla viimeistellyn pötkön sytytyslankaan. Alkoi hirveä huuto kuinka hän haluaa tehdä reklamaation ja antaa palautetta ja vaatia hyvitystä ja vetää suunnilleen oikeuteen… Sanoin sitten, että meillä palvellaan asiakkaita siinä järjestyksessä jossa he ovat tulleet, ja että palautetta voi antaa nettisivuillamme. Ja naula arkkuun, sehän ei sopinut ollenkaan!!! Ettäkö hänet passitetaan nettisivuille! Siitä hän tulisi myös mainitsemaan valituksessaan joka oli hänen mielessään paisunut varmaan jo monisataa-sivuiseksi adressiksi… Ja henkilötiedot piti tietysti saada häntä kaltoin kohdelleilta myyjiltä. No, aikansa meuhkattuaan tämä ilmeisen elämäänsä katkeroitunut arjen marttyyri poistui, jolloin huikkasin hänen peräänsä iloisen ”oikein mukavaa viikonloppua” -tervehdyksen ja siirryin palvelemaan vieressä hieman hämmentyneenä odottelevaa asiakasta… Asiakasta, joka oli tullut kassalle ennen tätä luomakunnan kruununperillistä.
T:Roudanpentu
Sian anatomiaa
Olin elintarvikekaupassa töissä 70-luvun lopulla. Asiakaspalvelu on noista ajoista melkoisesti kehittynyt ja parempaan suuntaan, vaikka kyllä silloinkin pyrittiin ymmärtämään aasiakkaitakin melko pitkälle.
Tämä tapaus sattui joulun tienoilla lihatiskin ääressä, kun aasiakas oli valitsemassa joulukinkkua itselleen. Siihen aikaan (en tiedä onko enää) oli tarkat ohjeet siitä, miten kinkun saa leikata, jotta jokaiseen palaan tulisi saman verran luuta. No, noin 50 vuotias rouva sitten käännättää ja esittelyttää lihamestarilla kaikki tiskissä olevat kinkut, ja lihamestari näyttää sahalla, miten mikäkin pala mistäkin kinkusta on leikattavissa.
Aikaa kuluu ja jono kasvaa, mutta rouva vaan jokaisen kinkun kohdalla valittaa että ”voi voi, kun siihen tulisi niin paljon luuta”. Lopulta lihamestari tuskastuu, kun rouvalle ei mikään kelpaa, ja toteaa melko suureen ääneen näin ”mutta hyvä rouva, eihän se sika ilman luita pystyssä pysy”.
Rouva kääntyy kannoillaan ja poistuu mitään sanomatta, ja muiden asiakkaiden ilmeistä näki, että olivat tyytyväisiä tähän ratkaisuun.
T:HiiHoo
Ja eikun hävikkiin…
Olen töissä kassalla eräässä keskisuuressa ruokakaupassa Etelä-Suomessa. Suurin osa asiakkaistani on erittäin mukavia ihmisiä, joiden kanssa on ilo asioida, mutta idioottejakin mahtuu mukaan melkoinen liuta…
Ensin haluan mainita, että kaupassamme on melko laaja herkkutiski, jossa myydään rasioihin pakattavia kuumia ruokia. Kaikkihan tietävät, että tämän tyyliset ruuat ovat niitä KALLIIMMAN puoleisia…
Tässä pahin (a)siakas, jonka kanssa joudun asioimaan valitettavan usein:
Vanhemman puoleinen ukonkäppänä tulee suunnilleen kolme kertaa viikossa (ainakin siltä tuntuu) juuri minun kassalleni ja sanoo joka kerta saman ”vitsin” hymyilemättä itse lainkaan: ”Veloitetaan vain joka toinen tavara”. Hahhah, kun jaksaa naurattaa sillä kymmenennelläkin kerralla…
Kun en reagoi tähän mitenkään, hän laukoo, että veloitin liikaa. Edelleenkään ei jaksa kiinnostaa sama juttu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan…
Ja vihdoin koittaa maksun aika. Ukko kaivaa lompakon hitaasti esiin, tutkii rahojaan ja katsoo hintaa kassakoneen näytöstä. Seuraa myöskin joka kerta kuultava repliikki: ”Mitenkäs tää näin paljon maksaa, ei mulla nyt riitä rahat, jätän ton pois”. Sitten hän ojentaa minulle kuuman, suunnilleen 8-12 euroa maksavan pakkauksen herkkutiskiruokaa. Ukko ostaa joka kerta myös tupakkaa ja muita ns. kuivia tuotteita, mutta aina hän jättää pois tämän kuuman tuotteen, joka luonnolliseti joutuu hävikkiin koska muusit ja soosit ovat jo menneet sekaisin, eikä ruokia voi laittaa takaisin laareihin..
Äijä on toiminnallaan aiheuttanut kaupalle jo luultavasti yli 50e vahingot, mutta aina hän vain valitsee herkkutiskistä ruokia,joita ei kuitenkaan maksa. Minusta on alkanut tuntua, että vanha molopää tekee sen tahallaan. Kenellekään ei käy noin vahingossa joka ainoa kerta.
Vihaan tätä ukkoa ja valmistaudun jo joka kerta kiikuttamaan ruuat takaisin tiskille nähdessäni hänen seisovan kassajonossani… Sanoin herkkutiskimyyjille, etteivät enää antaisi tälle ukolle mitään tiskistä, mutta asiakkaitaan ei kai voi valita…(?)
T:”kohta ruuat naamalle…”
