Arkistot: Toukokuu, 2009
Numeropalvelun tapauksia
Tässä muutamia (jo päättyneen) numeropalvelu-”urani” kohokohtia (eivät kaikki aaseja, pahoittelen, mutta hauskoja tapauksia kuitenkin):
Kerron eräälle asiakkaalle, että hänen antamiensa tietojen perusteella löytyy useampi henkilö.
A: ”No en mä nyt tiedä kuka se noista on. Sillä on ruskea puolipitkä tukka, auttaako yhtään?”
Niin no, tottahan toki se auttaa; onko siniset silmät ja koon 38 jalka, luonteeltaan vähän tuollainen tulinen?
* * *
Vanhahko mies soittaa (tiedän, ei aasi, monilla vanhuksilla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää mihin ovat soittaneet):
A: ”Onko teillä minkälaisia ruohonleikkureita?”
M(inä): ”Nyt olette soittaneet numeropalveluun, ei meillä ole ruohonleikkuireita, vaan puhelinnumeroita.”
(puhelu kesti melko kauan, kun pappa vaan jankkasi ruohonleikkureista)
Lopulta:
M (jo melko tuskaisena): ”Kun todellakin olette soittaneet numeropalveluun. Jos kerrotte, mistä paikkakunnalta soitatte, voimme etsiä vaikkapa jokin rautakaupan lähistöltä..”
A: ”Kyllä kyllä, sitä minäkin. Yhdistä sinne teidän ruohonleikkuriosastolle, kiitos ja hei!”
* * *
(Humalaisehkon kuuloinen mies)
A: ”Vaimo synnyttää, Tahvanainen.”
M: ”Vai niin, kaipaatteko ambulanssia vai jonkin sairaalan numeroa?”
A: ”Siis mun vaimo on synnyttämässä, ja mä en saa sen puhelimeen yhteyttä. Niin yhdistätkö suoraan, osasto 7 ja Tahvanainen?”
Vähän teki mieli sanoa ”Hetkinen, näyttää siltä että vaimonne ponnistaa juuri, haluatteko jonottaa?”, mutta sain pidettyä leipäläpeni kiinni, vaikka nauratti ihan pirusti.
* * *
(Humalainen nainen)
A: ”Peter Kikkowulu.” [sukunimeä en enää muista, enkä ikinä selville saanut, afrikkalaistyylinen kuitenkin]
M: ”Eipä löydy ihan näin kirjoitettuna. Voitteko tavata sukunimen?”
(hokee nimeä uudelleen ja uudelleen)
M: ”Voisitteko tosiaan tavata tämän nimen? Onko ensimmäinen kirjan K niin kuin Kalle?”
A: ”Noi voi nyt —!! Sunhan se pitää tietää, sähän siellä töissä olet, kyllä nyt jotain pitää itsekin tietää!”
M: ”Valitettavasti en tiedä miten nimi kirjoitetaan, voisitteko tavata sen? K niin kuin Kalle?”
A: ”Sshiish minä olen varatuomari, khyllä minä thiedän että shinun pitää tietää, hoida hommasi.”
M: ”Nyt on kyllä niin, että etsimme tietoja asiakkaiden antamien tietojen perusteella, minun ei tarvitse tietää miten kaikki nimet kirjoitetaan…”
A: ”Minä haastan shinut oikeutaan, huomenna ei tarvitshe enää tulla töihin.”
M: ”Eiköhän tämä ollut tällä selvä, kiitos ja hei.”
[Nämä tällaiset powertripillä olevat naiset/miehet olivat ihan arkipäiväisiä, minutkin erotettiin ja haastettiin oikeuteen varsin monesti..]
* * *
Eräs todellinen aasiakas on syöpynyt mieleeni:
(Keski-ikäisen kuuloinen nainen)
A: ”Nyt älä yhdistä sinne kaupungin vaihteeseen, se on jo kiinni. Minä HALUAN XXX-paikan kirjastoon SUORAAN.”
M: ”Nyt näyttää valitettavasti tosissaan siltä, että kirjastolle yleiseksi numeroksi on annettu kaupungin vaihde. Mille osastolle haluaisitte?”
A: ”Luettele nyt vaan niitä numeroita, aloita ensimmäisestä.”
M: ”Selvä, ensimmäinen on tieto-osastolle. Suuntanumero XXX, numero-”
A: ”Kyllä minä sen suunnan tiedän, eikä tarvitse sanoa niitä osastoja. Luettele nyt — soikoon niitä numeroita, nopeasti!”
M: ”Seuraava numero viisi, kuusi, kolme, neljä-”
A: ”Nopeammin, nopeammin!”
M: (kiihtyvällä tahdilla, numeroita oli kaksi sivullista) ”seitsemänyksineljäkuusikaksi-”
A: ”Nopeasti nyt, etkö sinä nopeammin saa niitä sanottua?!!”
M: (naama punoittaen) ”viisiseitsemänneljänollayhdeksän-”
A: ”Nopeammin!”
M: ”Kuusikolmekaksinolla-”
A: ”Nopeammin!!”
M: ”Mutta ettekö halua tietää mihin mikäkin numero menee?”
A: ”Et sinä tiedä mitä minä tiedän. Minä tunnen nämä numerot. Luettele nyt, siitä sinulle maksetaan!”
M (Loppujen lopuksi, kurkku kuivana): ”Tämä oli viimeinen numero.”
A: ”Yhdistä siihen ensimmäiseen.”
Vaikka ylimääräisiä taukoja ei hyvällä katsottukaan, tämän asiakkaan jälkeen pidin ylimääräisen tupakan mittaisen hengähdystauon.. 
* * *
Loppuun vielä pari tapausta, jotka olivat päivittäisiä, jopa tunnittaisia:
M: ”Ei tule tällä nimiyhdistelmällä tietoja koko maasta.”
A: ”Entä Helsingistä?”
M: ”Ei tosiaan löydy koko maasta tietoja tällä nimellä.
A: ”Entäs Jämsänkoski?” (”ei koko maasta”, ”no Kälviä?”, ”ei koko maasta”, jne jne)
M: ”Haluatteko numeron, vai yhdistänkö?”
A: ”Joo.”
(Tämä tapahtui joka kolmessa neljästä puhelusta)
Sellaistahan siellä, pinna kyllä vuosien varrella kehittyi. Hatunnostot kaikille nopalaisille; mikä ei tapa se vahvistaa..
T:yhdistelijä
Viininmaistelija
Olin töissä pari vuotta sitten ruotsin laivalla ja mieleen muistui hauska tapaus pikkujouluajalta.
Tarjoilin yhdessä laivan ravintolassa, kun pöytääni tuli neljä hieman alle neljäkymppistä rouvaa ja he tilasivat pullon valkkaria ja alkuruuat. Toin rouville pullon pöytään, avasin sen ja kaadoi kaikille laseihin.
Muutaman minuutin kuluttua kun kannoin alkuruokia pöytään, niin yksi rouvista nojasi tuolissaan rehvakkaasti taaksepäin, piteli viinilasia silmiensä edessä ja tokaisi kovaan ääneen, että ”Tässä on muuten korkkivika!”. Ajattelin, että ”jaaha, nyt on käyty viinikurssilla ja pitää kavereille brassailla tiedoillaan ja taidoillaan…”. Päätin pistää kunnon shown pystyyn, hain itselleni viinilasin ja kaadoin siihen hieman viiniä. Pyörittelin viiniä lasissa, haistelin ja maistelin sitä, kurluttelinkin hieman. Lopuksi sanoin: ”Ei tässä ole korkkivikaa, tässä on kierrekorkki”.
Tässä vaiheessa kaikki muut kolme pöydässä istujaa repesivät aivan täysillä ja brassailija valahti kalpeaksi ja totiseksi. Kun kannoin pääruokia pöytään kaikki muut jutustelivat iloisesti, mutta viininmaistelija istui hiljaa ja totisena. Jossain vaiheessa kuulin ohimennen kun brassailija sanoi muille, että ”ei oteta jälkiruokaa, vaan vaihdetaan ravintolaa”.
Laskua viedessäni muut rouvat kiittivät ”kivaa tarjoilijapoikaa päivän nauruista”, mutta yksi istui hiljaa tuolissaan…
T:Timmy
Kun buffetti ei kelpaa
On tavallinen lounasaika eräässä ravintolassa, jossa minä olin aikoinani tarjoilijana. Lounasaikana tarjolla oli vain seisova pöytä, listaruokia ei tällä ajalla myyty. Sisään tuli kaksi keski-ikäistä miestä ja istuivat pöytään. Menin tervehtimään heitä ja kaatamaan heille vettä, joka kuului lounaan hintaan. Molemmat herrat olivat hyvin pukeutuneita ja kohteliaita. Tämän jälkeen lähdin hoitamaan muita hommia. Muutaman minuutin päästä yksi miehistä tuli sanomaan minulle, ettei heille tuotu ruokalistaa. Minä totesin, että ravintolassamme on useita A4 -kokoisia lappuja, joissa lukee neljällä eri kielellä, että emme myy listaruokia lounaan aikana. Sitten käytiin tämmöinen keskustelu:
Asiakas: ”Miksei myydä? Olemme ennenkin käyneet täällä ja aina on ollut listaruokia tarjolla.”
Minä: ”Oletteko mahtaneet käydä lounasajan ulkopuolella, sillä tämä käytäntö on ollut ravintolassamme jo useita vuosia?”
A: ”Ei, ei, olemme aina käyneet lounasaikaan.”
M: ”Ette ole välttämättä käyneet meidän lounasaikanamme. Niin kuin sanoin, tämä käytäntö on ollut meillä alusta alkaen käytössä. Olkaa hyvä, ja ottakaa aterianne tuosta seisovasta pöydästä. Maksaa voi lähtiessään kassalle.”
A: ”Tuollahan on vain pahaa ruokaa! Kuulepa, tyttönen, nyt menet ja tuot meille ruokalistat. Tämän jälkeen valmistat niillä kätösilläsi valitsemamme sapuskat ja tuot ne meille. Onko asia selvä?”
M: ”Itse en ruokia valmista. Sitä varten meillä on kokki. Minun tehtäviini kuuluu vain pöytiin tarjoilu. Me emme valitettavasti voi kenenkään kohdalla joustaa käytännöissämme.”
A: ”Vaadin esimiehesi paikalle välittömästi! Sinä et näytä tietävän mitään mistään.”
Hain paikalle esimieheni, jolle herrat selittivät ongelmansa.
Esimies: ”Jos teille ei meidän ruuat maistu, niin tuossa naapurissa on oiva hampurilaisravintola, josta saa listaruokia ympäri päivän.”
Pidemmittä puheitta esimieheni poistui paikalta.
Enpä ole tämän tapahtuman jälkeen kyseisiä herroja ravintolassamme nähnyt.
T:Nica
Perusoluiden valtavat erot
Työskentelen baarissa, jossa on useita ns. perusoluita. En vieläkään ole oppinut, mikä olisi paras tapa reagoida kauniiseen pyyntöön ”yksi olut, kiitos”, koska yleensä tämän jälkeen palvelemisen helppous ja aasiakkaan kohteliaisuus loppuu. Jos yritän toteuttaa vaatimatonta pyyntöä valitsemalla jonkun hanan, harvoin ollaan tyytyväisiä. Tuopin valuttaminen pitää usein jättää kesken ja vaihtaa kuitenkin olutmerkkiä toiseen, esimerkiksi vienon pyynnön, ”älä nyt **ttu sitä poron kusta mulle laita”, takia.
Jos taas haluan välttää tällaisen tilanteen ja kysyn aasiakkaalta, että laitetaanko lapparia, sandelssia, karhua, karjalaa vaiko olvia, harvoin saan kummempaa vastausta kuin ”ihan sama”. Parhaassa tapauksessa tämän ”ihan sama”:n jälkeen aasiakas jatkaakin lausettaan ”…mutta älä nyt ainakaan sitä karhua pistä”. Valitettavasti tämä lisäys sanotaan niin pitkän viiveen jälkeen, että olen ehtinyt laskemaan karhua jo puoli tuoppia. Tämän jälkeen saatan varmistaa ennen uuden tuopin valuttamista, vaikka että ”käykö sitten lappari?”. Mitä muutakaan tähän uskomattoman vaikeaan kysymykseen voisikaan odottaa aasiakkaan vastaavan kuin ”ihan sama”?
T:Karrjalan heili
Skitso rouva kalatiskillä
Olen ollut pian kaksi vuotta ”hyvämaineisen” tavaratalon kalaosastolla töissä ja vastaan on tietenkin tullut kaikenlaista tohvelinkuluttajaa. Tässä yksi hämmentävä tapaus:
Tiskille seilaa vanhempi rouvashenkilö turkissaan, joka haluaa 2 siivua graavia lohta. Leikkaan lohifileestä rouvalle kaksi siivua, joiden yhteispainoksi tulee n. 40g. Ruvetessani pakkaamaan rouvan ostosta, niin helvetti repeää.
Suureen ääneen rouva alkaa valittamaan, että huijaan häntä! Olin hänen mukaansa laittanut vaa’alle niin paljon paperia, ettei hän tuollaisia summia paperista maksa.
(Ymmärrän kyllä, että ostettaessa tuollaisia pieniä määriä, niin aluspaperin paino suhteutettuna itse tuotteeseen voi olla suuri. Paperi painaa yleensä 5-10 g riippuen kuinka ison paperin rullasta repäisee.)
Tietenkin repäisen tuotteelle aina mahdollisimman pienen paperin. En todellakaan rupea laittamaan kalatuotteita suoraan vaa’alle, enkä taaraamaan paperin painoa pois, koska siten emme saa toimia.
Pahoittelen tietenkin rouvalle syvästi, kuinka epähuomiossa olin käyttänyt niin isoa aluspaperia. ”Iso paperi” oli tietenkin sellainen, joka ulottui muutaman sentin tuotteen reunojen yli. Pakkaan siivut uudelleen juuri sen kokoiseen paperiin, että itse tuote ei ihan kosketa vaakaa.
Muutaman päivän kuluttua ko. rouvashenkilö ilmestyi taas samoille ostoksille. Muistin tietenkin tapauksen ja pakatessani rouvan kahta graavisiivua repäisin mahdollisimman pienen palan paperia aluspaperiksi.
Ajattelin, että nyt rouva ei ainakaan voi valittaa samasta asiasta. Ällistykseni oli melkoinen, kun tiskin toiselta puolelta kuuluu tiuskaisu:
- Älä poika pihtaile sen paperin kanssa tai teen valituksen!!
Punnitsin siivut sitten normaalia isomman paperin kanssa. Väkisin tuli ajateltua, että mikä on mahtanut muuttaa kyseisen aasiakkaan mielen pakkauspaperin määrän suhteen. Aasiakkaita ei vaan voi välillä ymmärtää…
T:iktyonomi
”No se mieskirjailijan kirja!”
Olen ollut nyt noin vuoden verran töissä kirjakaupassa ja yleisesti ottaen työ on mukavaa. Kuitenkin kohdalle aina välillä osuu näitä aasiakkaita…
Mies tulee myymälään ja suoraan kassalle.
M: ”Päivää!”
A: ”Onko teillä sitä kirjaa joka oli siinä viime viikon hesarissa?”
M: ”Muistatteko kirjan nimeä tai kirjailijaa?”
A: ”No mieskirjailija se oli.”
M: ”Muistatteko mistä kirja kertoi?”
A: ”No mistä mä nyt sellasta voisin muistaa? Etkö sä nyt voi sieltä koneelta katsoa eikö sitä kirjaa ole?”
M: ”Tarvitsisin kyllä vähän jotain suuntaa antavaa millä hakea…”
A: ”No onko muka tänä vuonna tullut niin monelta mieskirjailijalta uusi kirja?!”
No noin tuhannelta, että jos aloitat vaikka tuolta puolelta kirjakauppaa ja minä täältä, niin eiköhän se ensi vuoteen mennessä löydy. 
Ei taitanut se kirja kuitenkaan niin paljoa kiinnostaa kun ei edes kirjan nimeä jaksettu ottaa ylös.
T:sooda
Iän todistamisen vaikeus
Työskentelen kaupan kassalla, ja aika usein joudun kysymään tupakan tai alkoholin ostajalta paperit nuoren iän vuoksi. Yleensä tämä ei tuota mitään ongelmaa. Välillä törmään näihin perinteisiin ”paperit jäi autoon” -selityksiin.
Huvittavinta on kuitenkin se, että minulta on kaksi kertaa (eri ihmiset kyseessä) yritetty ostaa tupakkaa tatuoinnilla!
M: ”Ja tarkistaisin sulta vielä henkkarit.”
A: ”Ei hitto, jäi kotiin.. Mutta mulla on tatuointi! Sain sen 18-vuotislahjaksi.”
M: (pidättelen naurua) ”Käytäntö on kuitenkin se, että ikä tulisi todistaa jollain virallisella asiakirjalla, eikä tatuointi todellakaan ole sellainen.”
A: (hermostuu) ”Mä voin vaikka näyttää sen tatuoinnin, se on olkapäässä! Ei alaikänen edes saa ottaa tatuointia! On mulle muuallakin tällä myyty!!”
Eipä saanut poika tupakkaa tällä kertaa, lupasi tulla takaisin ajokortin kanssa mutta eipä tuota enää sinä päivänä näkynyt.
Joskus on käynyt myös niin, että papereiden kysyminen on suurempi ongelma nuoren henkilön vanhemmille kuin nuorelle itse.
Kassalle tulee kaksi henkilöä peräkkäin, ilmeisesti äiti ja poika. Poika ostaa olutta, kysyn papereita. Pojalle tämä ei ole mikään ongelma ja hän alkaa kiltisti kaivaa ajokorttia lompakostaan. Äiti sen sijaan päättää vetää herneen nenään.
A: ”Kuules, se on minun poika! Kyllä minä tiiän että se on 18, ja kun minä sanon niin kyllä sun pitäis se uskoa. Se on minun poika ja se on 18!”
Just joo. Mistä minä tiedän varmasti että se on hänen poikansa? Ja vaikka tietäisin, se ei poistaisi velvollisuuttani pyytää häntä todistamaan ikäänsä.
En voi myydä alaikäiselle tupakka- tai alkoholituotteita edes vanhempien luvalla. Eikä kenenkään suullinen vakuuttelu nuoren täysi-ikäisyydestä ole yhtään sen pätevämpi todistus iästä kuin olkapäässä oleva tatuointikaan.
T:sally
Joustavaa kyytiä
Tulipa tässä mieleen eräs työkaverille sattunut tapaus ”liekkihotellin” liepeiltä (liekkihotellihan on tämä asunnottomille/alkoholisteille tarkoitettu yösija). Työkaveri ajeli bussia Herttoniemen metroasemalle päin ja pysäkillä sitten seisoi jokunen näitä liekkihotellin asukkaita kyytiin pyrkimässä. Eihän näillä koskaan rahaa ole ja nytkin yrittävät pummilla päästä. Työkaveri kieltäytyi ottamasta näitä ilmaiseksi kyytiin ja silloin eräs kyydissä ollut nainen sanoikin ”no kyllä sen verran pitää joustaa että päästää miehet kyytiin”. Työkaveri sanoikin tähän ”juu, pääsette kyytiin sillä ehdolla, että menette istumaan tämän mielipiteensä sanoneen naisen viereen”. Oli aikalailla yhh-hyh -ilme naisen naamalla loppumatkan (nämä jampat harvemmin tuoksuvat kovin tuoreelle).
T:”mennään bussilla”
