Arkistot: Syyskuu, 2009
Voikukan lehtien poimintapalvelu
Olin pidemmällä harjoittelujaksolla eläinkaupassa. Suosittelin eräällä n. 35-vuotiaalle asiakkaalle erästä rehumerkkiä hänen kanejaan varten. Pari viikkoa myöhemmin täti saapuu jälleen tähän pieneen eläintarvikeliikkeeseen, kun olin yksin kassalla, työkaveri kahvilla.
A: ”Hei! Kiitos, että suosittelit minulle sitä X-merkkistä ruokaa kaneilleni. Se oli aivan erinomaista!”
M: ”Kiva juttu! Saisinko suositella teille tällä kertaa jotain?”
A: ”Juu, kesällä haluaisin kaneille ruohoa antaa, mutten tiedä, mitkä kasvit ovat kanille turvallisia?”
M: ”Meillä myydään kissan ruohoa, jota voi kotona kasvattaa ja kaneille antaa tai pihalta voi käydä poimimassa voikukan lehtiä.”
A: ”Ai, ihan niityltä voi poimia?”
M: ”Juu, ihan niityltä, kunhan ei tien lähettyviltä.”
A: ”No, onpas kätevää! Milloin tulet poimimaan ja mitä se maksaa?”
M (hymyilee): ”Ei se mitään maksa! Menette vaan niitylle ja poimitte.”
A: ”Mitä, jos minä poimin väärät lehdet? Kyllähän minä palvelusta maksan.”
M: ”Kyseinen palvelu ei kuulu tämän yrityksen tarjontaan. Kaneille ei niitä lehtiä sen tarkemmin tarvitse valikoida, kunhan voikukan lehtiä ovat ja eivät tien läheisyydessä kasva.”
A: ”Älä nyt höpsi! Lähdetään saman tien, kun ei tässä koko päivää aikaa ole.”
Onneksi työkaverini, vanhempi myyjä, tuli kahvitauoltaan ja selitti, etten lähde hänelle voikukan lehtiä poimimaan, mutta mielelläni neuvon häntä liikkeemme tuotteissa.
Tietenkin sain haukut niskoilleni. Kuulin olevani laiska lehmä ja aivan surkea asiakaspalvelija.
T: Eläinmyyjä
On vaikeaa olla ruokavammainen…
Aasiakas, ruokalistaa luettuaan, tilaa poronkäristyksen ranskalaisilla perunoilla. Hieman hämmästyneenä vastaan sen kyllä onnistuvan, johon aasiakas tuumaa: ”voin kyllä syödä sen myös muusilla, jos ranskalaisia perunoita ei ole”. Pyytelen anteeksi hämmästystäni ja kerron ettei ranskalaiset ole yleisin perunavaihtoehto mitä poronkäristyksen kanssa syödään, mutta totta kai hän sen saa halutessaan. Siihen asiakas onnellisena: ”voi kiitos, kun minä olen allerginen perunalle”. Täytyyhän silloin ilman muuta saada ranskiksia, jos on allerginen… Olisi sanonut suoraan että tykkää niistä enemmän.
* * * *
Aasiakas tuli lounasaikaan ruokailemaan. Tarjolla on useampi lämmin ruoka -vaihtoehto ja jokaisessa lukee mikä sopii mihinkin dieettiruokavalioon. Aasiakas kysyi moneen kertaan laktoosittoman ruuan kohdalla, että onhan se varmasti laktoositon, sillä hän ei kestä yhtään laktoosia. Ruokailtuaan lämpimän ruuan hän kysyy, sisältääkö marjarahka laktoosia. Kerrottuani hänelle, että se on tehty ihan normaalista kermasta ja rahkasta, mutta noudan keittiöstä hänelle sopivan jälkiruuan, saankin yllättäen vastauksen: ”siinä tapauksessa en voi syödä kun yhden jälkiruokakulhollisen”. Se on erikoista, kun tuo ”vamma” paranee jälkiruuan kohdalla!
T: lapinakka
Kielimuuri (tällaiset aasiakkaat tervetulleita!)
Eli tämä kommellus tapahtui veljelleni, ei siis itselleni. Veljeni on rengasmyyjänä ja -asentajana Itä-Suomessa päin.
Joku aika sitten sinne tuli venäläinen asiakas kyselemään käytettyjä renkaita.
Veli teki asiakkaalle tarjouksen käytetyistä renkaista 10€ / kierros, eli 4 rengasta.
No kyseinen herra kaivoi taskusta laskimen ja rupesi ynnäilemään siinä. Aikansa laskettuaan totesi, että hän maksaa 7,5€ / kpl. Veli koitti siinä selittää asiakkaalle, että hinta on 10 euroa yhteensä neljältä renkaalta. Asiakas tinki siinä sitten aikansa ja loppujen lopuksi maksoi niistä neljästä renkaasta 30 euroa. No jäipähän molemmille hyvä mieli kaupasta, kun sai asiakaskin kerrankin tingittyä. 
T: Rengasmyyjän veli
Kassi-Alma
Eräs mieleenpainuvimmista aasiakkaista myyjänä työskennellessäni oli rouvashenkilö, jonka nimesimme silloisten kollegoideni kesken Kassi-Almaksi. Kyseessä oli n. 50-vuotias, todennäköisesti henkisesti ja fyysisesti sairas henkilö, joka tuli myymäläämme ostamaan nk. mikrostereosarjaa. Mainittakoon, että tämä on tapahtunut Itäkeskuksessa, jossa riittää mitä kummallisimpia hiihtäjiä. Siihen aikaan radiolla, ja cd/ kasettisoittimella varustetut pienet stereot olivat kohtuullisen suosittu tuoteryhmä, joten niitä oli valikoimissamme useita malleja.
Kun Kassi-Alma paukahti ensimmäisen kerran osastollemme, luulin kyseessä olevan piilokamera – sen verran koomisen näköinen hahmo oli kyseessä. Nainen oli keskivertoa lyhyempi ja leveämpi. Ensimmäisenä silmään pisti vaatetus. Jostain ihme juuttisäkkilumpun palasista väsätty hakaneuloilla kasassa pysyvä kyhäelmä, jonka lähin maanpäällinen kuvaus voisi olla kaapu. Kaavun alapäästä pilkisti karvaiset jalantyngät, joihin oli vedetty ainakin kahdet päällekkäiset, likaiset tennissukat. Niiden päällä oli varmaankin kaksi numeroa liian isot purjehduskengät, jotka nekin olivat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia sitten. Tummat, piikikkäät hiukset olivat äärimmäisen rasvaiset ja ohuet. Kasvot kiilsivät jostain hien ja rasvan sekoituksesta, ja meikin jämät olivat levinneet silmien ympärille. Mieleen pulpahti pikkulapsia pelotteleva noita-akka. Käsissä kulki mukana lukemattomia muovipusseja eri kaupoista. Osa kasseista oli todella kuluneita ja vanhoja, myymälien logot erottuivat juuri ja juuri. Kasseja oli joka lähtöön: Eri kokoisia ja näköisiä, ja ne sisälsivät pienempia ja taas pienempiä muovipusseja, joista osa oli sellaisia läpinäkyviä ja rahisevia. Läpinäkyvien kassien sisällä kulki käteistä rahaa, eri arvoiset setelit jokainen omassa pussissaan.
Kun tämmöinen ilmestys klenkkasi kassallemme päin, yritin suosiolla paeta tilanteesta takavasemmalle. Pakeneminen oli kuitenkin myöhäistä, pelottava katsekontakti oli jo luotu. Alkutervehdysten jälkeen mielikuvani piilokameratilanteesta vahvistui. Nainen puhui yllättävän ”hienotyylisesti” ja virallisesti, ikäänkuin olisimme tekemässä miljoonakauppoja yritysmaailmassa. Aikamme stereotuotteita tutkittuamme päätyi Kassi-Alma mieleiseensä malliin. Käteiset kaivettiin hedelmä/vihannes-pikkupussista ja tilanne päättyi kohtuullisen normaalisti.
Muutamia päiviä myöhemmin Kassi-Alma palasi osastollemme, ja oli kuulemma kysynyt työtovereiltani koska olen seuraavan kerran töissä. Voi v***u, taas joku stalkkeri! Aasiakas-Alma halusi palauttaa ostamansa stereot. Yritin udella, oliko tuotteessa jotain vikaa, oliko se rikki tai muuten toimimaton. Vastaus kuului: ”Tässä mallissa näkyy pöly liian selvästi.” Loivaa hymyä pidätellessäni otin tuotteen vastaan ja palautin rahat, jotka nopeasti hävisivät kassien suojiin. Nauroimme vielä kollegojeni kanssa asialle kahvitauolla.
Taas muutamaa päivää myöhemmin Kassi-Alma hiihtää paikalle. Tälläkin kertaa hän oli ottanut selvää seuraavasta työvuorostani. Nyt haluttaisiin uudet stereot, joissa ei näy pöly niin hyvin. Sen aikaisen trendin mukaisesti lähes kaikissa malleissa oli ainakin jonkun verran mustaa kiiltävää pintaa, joten valinta oli tavallista hankalampaa. Kassi-Alma mietti miten ihmeessä voisimme simuloida pölyyntymistä kliinisessä myymälässä. Hain kassapisteeltä pölyhuiskan, joka oli erittäin pölyinen. Pöllytin huiskaa mallikappale-stereoiden päälle, joka sai Kassi-Alman innostumaan. Stereot olivat aivan pölyn peitossa, mutta pölyä oli kuulemma vielä liian vähän. Koska pölyhuiska oli jo pöllytetty, mietti Alma mistä saisi huiskaan lisää pölyä. Pyörittelin huiskaa televisio-seinän takana, jossa tätä ihanaa pölyä oli runsain mitoin. Näin siis kävimme jokaisen esillä olevan stereomallimme läpi, pöllyttäen. Almaa ei kiinnostanut stereoiden ominaisuudet tai äänen laatu, kunhan niissä oli radio, ja jotain ääntä tuli pöntöistä. Lopulta Kassi-Alma päätyi kompromissi-malliin, jossa pöly näkyi selvästi kaiuttimista, mutta vähiten ”keskusyksiköstä”. Tuttuun tyyliin rahiseva läpinäkyvä pussi apteekin pussista, ryppyiset setelit tiskille, stereolaatikko käteen muovipussien kaveriksi, ja täti takaisin Itä-Helsingin sykkeeseen.
Jälleen kerran tantta palaa osastolle. Tällä kertaa minuutti sulkemisajan jälkeen, jolloin lasiset ulko-ovet olivat jo sulkeutuneet. Tämmöinen este ei Kassi-Almaa pitele, vaan jumalaton rynkytys oviin, ja minua vaadittiin nimeä mainiten paikalle. Näin tapauksen hieman etäältä, mutta Alma äkkäsi minut hyllyjen takaa ja huusi: ”Tuolla on se myyjä! Avatkaa ovet välittömästi!” *rynkytirynkyti* ”Avatkaa ovet!” *rynkytirynkyti* Vartija tokaisi: ”Tulkaa huomenna uudestaan, myymälä on suljettu tältä illalta.” Kassi-Alma jäi hölmön näköisesti tuijottamaan ovien takaa, kun suoritimme myyjien kanssa iltatoimia.
Sitten se taas tapahtui seuraavana päivänä. Noita-Akka ilmestyi kuin haudan takaa stereot kainalossa. Jaaha, taas varmaan palautellaan. Kyllä. Nyt selityksenä oli: ”Tämä väri ei sovi valaistukseeni.” Pienen hymyn saattelemana otin jälleen stereot vastaa ja annoin rahat takaisin. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena katsoa saman tien uutta mallia tilalle. Valaistuksen muuttaminen myymälässä tulisi olemaan haasteellista, ja pahoittelin asiaa, mutta K-A halusi silti katsella taas uutta mallia. Eli nyt pitäisi pöllyttää jokainen stereo, ja miettiä samalla miltä se näyttäisi himmeämmässä valaistuksessa. Tilanne alkoi mennä jo todella koomiseksi, mutta tuntipalkalla kun oltiin, voitiin ihan hyvin pelata aikaakin. Onneksi Alma muisti mitkä stereot olivat vähiten häiritseviä pölyn näkymis-asteeltaan, joten tilanteesta selvittiin nopeasti, muutamassa kymmenessä minuutissa. Mieluinen malli löytyi, setelit ladottiin tiskiin, ja taas poistui hahmo myymälästä.
Kuulin myöhemmin, että K-A kävi palauttamassa nämäkin stereot, mutta naista ei näkynyt enää tämän jälkeen. Varmaankin luovutti lopullisesti ja totesi: ”En voi ostaa stereoita, koska sellaista mallia missä näkyy pöly vähän, ja sopii valaistukseeni, ei ole olemassa.” Se on välillä niin vaikeeta.
T: ApinaJuhla
Mango-sitrus pehmis ja muita erikoisuuksia
Työskentelin viime kesän jäätelökioskilla, mikä oli työnä erittäin mukavaa. Vuosia eri palvelualan hommissa työskennelleenä voin kuitenkin todeta, etten ole ikinä missään muualla tavannut niin paljon outoja asiakkaita… Näin alkuun täytyy mainita, että kioskilla myytiin vain ja ainoastaan jäätelöa, ei mitään muuta.
Tässä esimerkkejä aasiakkaiden suusta päässeistä lausahduksista (eivät siis vitsinä sanottuja):
- ”Yksi rommikola.”
- ”Lihapiirakka kahdella nakilla kiitos!”
- ”Jätski strösseleillä, mutta ilman jätskiä.” (eli pelkkiä strösseleitä)
- ”Paljonko yhdestä ‘kevyt vadelma’ -pallosta laihtuu? Siis noin grammamäärissä sanottuna?”
- ”Yksi pehmis pallona.”
- ”Onko rommirusinassa jäätelöä mukana?”
Ja muutamia myyjä-aasiakas keskusteluja:
-Yksi pussi karjalanpiirakoita.
-Meillä ei valitettavasti myydä sellaisia..??
-No sipulisilakoita sitten!
-Mitä teidän jäätelöt maksaa?
-Sekä pehmis että pallo maksavat 2,5 euroa.
-Sellainen sitten…
-Siis kumpi?
-Joo.
-Yksi mansikkapehmis kiitos.
-Meillä on pehmiksessä vaihtoehtoina suklaa, vanilja ja sekoitus.
-Kaksi mansikkapehmistä kiitos!
-Laitetaanko pikariin vai tötteröön?
-Pikariin, mutta aidolla vohvelilla.
-Pehmis! (asiakkaana normaalin näköinen keski-ikäinen mies ja ihan selvinpäin)
-Laitetaanko vanilja, suklaa vai sekoitus?
-No pehmis!!! (erittäin vihaisesti)
-Selvä, vaniljaa. Laitetaanko pikariin vai tötteröön?
-Anna nyt vaan se h#¤%#%¤n pehmis!!! (vielä vihaisemmin)
Laitan vaniljapehmiksen tötteröön, jonka jälkeen mies mulkoilee minua ihan kuin olisin jotenkin äärimmäisen tyhmä ja huutaa aivan raivoissaan:
-Et sitten laittanutkaan sitä siihen pikariin!!?!
Tiskille tuli ehkä noin 60v. rouva, joka seisoi useita minuutteja hiljaa luukulla eikä nähtävästi osannut päättää, mitä jäätelöä olisi halunnut. Kerroin rouvalle, että oikealta puolelta löytyvät pallojäätelö-vaihtoehtojen kuvat (20 vaihtoehtoa, esim. mango-meloni ja mansikka-sitrus) ja vasemmalla puolella luukkua ovat pehmis-vaihtoehdot (vanilja, suklaa ja niiden sekoitus). Rouva miettii ja miettii aivan hiljaa, kunnes lopulta tokaisee:
-Yksi mango-sitrus pehmis!
Minua alkoi hiukan hymyilyttää tilanne, koska rouva oli keksinyt jäätelön mitä ei ole olemassakaan, yhdistämällä kolme eri jäätelöä. Ja vaikka kuinka yritän rouvalle asiaa selittää, en saanut häntä ymmärtämään tilannetta. Lopulta rouva marssi luukulta kiukkuisena pois kun ei ollut saanut haluamaansa jätskiä.
Kyllä kesän aikana tuli monta kertaa rynnättyä pehmiskoneen taakse piiloon nauramaan, kun ei pokka pitänyt sekopäisten asiakkaiden kanssa. Mutta hauskaa oli…
T: uuniomena
Vaihtokaupoilla
Työskentelen kirjakaupassa, jossa ostetaan käytettyjä tietokirjoja, ja myydään sekä käytettyjä että uusia. Tässä eräs tapaus.
Keski-ikäinen, ihan normaalin näköinen siististi pukeutunut mies porhaltaa myymälään sisälle ja lyö tiskille käytetyn kirjan.
Mies: ”Tämä on kuule aivan uusi, otan seuraavan osan tilalle, täälläkö niitä on, tarvitsen sen kuutososan.” (lähtee tutkimaan uusien kirjojen hyllyä)
Minä tietysti perään ja etsimään miehelle oikeaa opusta. Sen löydyttyä mies tunkaisee kirjan laukkuunsa ja on muitta mutkitta lähdössä ovesta ulos.
Minä: ”Hei anteeksi, minun pitäisi vielä ottaa maksu siitä kirjasta!”
Mies: (kärsimättömästi) ”Eikun minä vaihdan tämän tuohon toiseen tuossa!” (osoittaa tiskille jättämäänsä käytettyä kirjaa). ”Se on kuule ihan uusi, ei sitä ole käytetty ollenkaan!”
Vilkaisen miehen kirjaa, se on selvästi luettu moneen kertaan ja kanteen on vieläpä lätkäisty nimitarra.
Minä: (hämmentyneenä) ”Niin, haluaisitteko sitten myydä tämän kirjan meille, voimme sen kyllä ostaa ja vähentää sitten sen summan tuon uuden kirjan hinnasta?”
Mies: (vihaisena) ”Se on kuule ihan uusi kirja, sitä ei ole käytetty ollenkaan, minä otan nyt vain tämän siihen tilalle!” (tekee lähtöä)
Minä: ”Niin, tämä on kyllä sen verran käytetty että emme me voi tätä enää myydä uutena, tässähän on tarrakin kannessa.”
Mies ryntää tiskille ja alkaa raaputtaa tarraa irti kannesta: ”No mitä se nyt yksi tarra haittaa, se on ihan uusi kirja kuule!”. Tarra ei lähde irti, kirjan kansi menee rikki, tilanne on absurdi.
Mies: ”No löytyykö teiltä sitten tätä (hänen tilalle haluamaansa) kirjaa käytettynä, jos minä otan sen sitten käytettynä?”
Minä: ”Joo kyllä löytyy, kas tässä.” (kaivan kirjan hyllystä)
Mies lyö uuden kirjan tiskille ja alkaa tehdä lähtöä käytetyn opuksen kanssa.
Minä: ”Anteeksi, mutta kyllä minun pitäisi siitä käytetystä kirjastakin hinta ottaa.”
Mies: (tuskastuneella äänellä) ”No mutta sinullahan on siinä tuo kirja tilalle, jäähän sinulle tuo toinen kirja, minä otan vain tämän kirjan siihen tilalle!”
Minä: (koettaen keksiä sopivaa sanamuotoa) ”Niin, kyllä me voimme ostaa teiltä tämän käytetyn kirjan, mutta emmehän me voi samaa hintaa siitä maksaa, eihän se olisi kannattavaa liiketoimintaa.”
Mies palaa tiskille, läimäyttää kirjansa eteeni ja kysyy erittäin sydämistyneenä, kuinka paljon minä kirjasta sitten oikein haluaisin. Tarkistan, mitä voimme hänen käytetystä kirjastaan maksaa ja ilmoitan hintojen erotukseksi neljä euroa.
Mies: (pöyristyneenä) ”Mitä, siis käytetystä kirjasta! Ei voi olla totta! Minähän toin teille ihan uuden kirjan tilalle!”
Minä: ”Niin, me voimme maksaa neljä euroa tästä teidän kirjastanne, tuon toisen hinta on käytettynä kahdeksan euroa, joten siitä jää teille neljä euroa maksettavaa.”
Mies kaivaa erittäin vihaisena lompakon laukustaan ja alkaa mättää senttejä eteeni pöydälle. Kun niitä on löytynyt kolmen euron ja kuudenkymmenen sentin edestä, mies ilmoittaa, että enempää hän ei kyllä maksa. Minulta alkaa huumorintaju loppua ja kieltäydyn antamasta neljänkymmenen sentin alennusta. Ilmoitan kirjan hinnaksi neljä euroa. Mies kaivaa kolikkotaskusta vielä puuttuvat kolikot ja lyö ne eteeni pöydälle. Ylimääräisen kymmensenttisen hän poimii hyppysiinsä ja pitelee sitä nenäni alla.
Mies: (raivoissaan) ”No, jäihän minulle sentään vielä tämä kymmenen senttiä!!”
Mies poistuu paikalta vihaisena ja ilman kuittia; minä odottelen vielä kymmenen minuutin päästä että piilokameran setä saapuisi paikalle selittämään kohtauksen.
T: ”ei-kirjastontäti”
Siiderikaupoilla
Myinpähän tässä tyylikkäälle rouvalle 0,75 l siideripullon, jossa on ns. kuohuviinikorkki. Ensin me yhdessä mietimme onkohan se hyvää, kuivaa vai makeaa. Rouva tuli siihen tulokseen, että hän ottaa sen ja maistaa sitä lajiketta. Teimme kaupat hyvillä mielin.
Kesti puolisen tuntia ja rouva asteli pullon kanssa takaisin, korkin päälliset paperit irroitettuina.
A: ”Minä haluaisin palauttaa tämän pullon.”
M: (leuka loksahti auki) ”Ahaa, miksiköhän?”
A: ”Olen nyt ystäväni kanssa yrittänyt pitkän aikaa aukaista autossa tätä pulloa, mutta se ei vain aukea.”
M: ”Enhän minä sitä voi takaisin ottaa, kun tästä on nämä paperitkin irroitettu.”
A: ”Kyllä minä olen voinut Alkoonkin palauttaa vialliset tuotteet.”
M: ”Mutta eihän se ole sellainen vika, että voi palauttaa, ellei pullon korkkia saa auki.”
A: ”Kyllä minä haluan tämän palauttaa.”
M: ”No mitäs, jos minä yritän avata sen teille?”
A: ”No yrittää sopii.”
Sain pullon ehkä puolessa minuutissa auki.
M: ”No tässä, aukesihan se.”
A: ”No miksi sinä sen NYT aukaisit? Miten sinä luulet, että me voimme nyt sitä autossa kuljettaa?”
M: ”Rouva hyvä, kun tehän juuri sanoitte, ettette saa sitä auki…”
Kääräisin sitten pullon suuhun muovipussin ja kieritin kumilenksua ympärille. Olkaa hyvä.
T: Myyjä
Kovaa peliä numeropalvelussa
Toisinaan numeropalveluun soittaa tyyppejä, joiden järjenjuoksu ei ole tältä planeetalta ja joiden juttujen jälkeen ei voi kuin istua hetken hiljaa ja pohdiskella, että mitä ihmettä tässä nyt taas tapahtui.
Eräänä varhaisena arkiaamuna langoille pelmahti kevyesti päihtynyt nuori mies:
Aasiakas: ”Haluaisin Äänekosken numeropalveluun.”
Minä: ”Tästä meiltä kyllä saa ihan koko maan numerot. Kuinka voin auttaa?”
A: ”Ei kun nyt yhdistät h*lvetin äkkiä sinne Äänekosken numeropalveluun.”
M: ”Äänekoskella kun ei taida erikseen mitään numeropalvelua olla.”
Mietin jo, että tässä nyt varmasti tarkoitettiin jotain ihan muuta, esimerkiksi taksia. Tässä vaiheessa sitten kaveri kilahti ja alkoi kirkua (kyllä, kirkua) kurkku suorana itkuisella äänellä:
A: ”VOI JUMALAUTA!!! ETKÖ SÄ V*TUN HINTTI S**TANA MIHINKÄÄN PYSTY?!? —”
Lopusta en saanut edes selvää, mutta eläimellistä karjumista ja kirkunaa kesti puolisen minuuttia. Kuulosti ihan siltä, kuin kaveri olisi pannut puhelimen pöydälle ja mennyt keskelle huonetta pauhaamaan.
Viimein langan päässä hiljeni sen verran, että uskalsin jatkaa:
M: ”Niin, mitäs tietoja haetaan?”
A: ”HÄ?!”
M: ”Eli haluatko että yhdistetään jonnekin?”
A: ”NO V*TTUAKO SE MULLE KUULUU!!!”
*klik*
Mitäpä tuohon enää on lisättävää.
—-
Tässä myös hieman listaa siitä, mitä ihmiset keksivät kysyä ja ehdottaa:
- ”Ai kaks tän nimistä löytyy Seinäjoelta? Ai niin olikin joo…no tää jota mä haen on se pidempi, jolla on akka kotoisin Kauhavalta?” (hetki vain, avaan kristallipallosovelluksen)
- Täysin Jyrki Otilan äänellä: ”Kuka oli itägoottien viimeinen kuningas?”
- ”Kuule etis mulle tästä Vantaan alueelta pari hyvää huoraa.”
- Näitä tulee joskus aamuisin: ”Paljonko kello on?” – (kerron kellonajan) – ”Aamulla vai illalla?” (toki aina alkoholilla ei ole osuutta asiaan)
- ”Pystyykö kengännumeron/silmien värin/automerkin perusteella hakemaan?”
- ”Mitä mun pitäis tehdä kun mun poikaystävä jätti mut?”
Ei siinä mitään, kyllähän visailukysymyksiinkin Wikipedista vastaus löytyy, mutta kovin kalliiksi se ihmisille tulee…
—-
Jännä on myös huomata, että koppavat hurrit, joista usein aspat valittavat, loistavat poissaolollaan. Itse puhun ruotsia sen verran, että peruspalvelu onnistuu, mutta jos menee sormi suuhun, aina ollaan hirveän ymmärtäväisiä. Palvelua ei helpota se, että useimmat soittavat jostain Närpiön kuusesta ja vetävät ihan rennosti vaan paikallismurteella, eli puheesta ei usein meinaa saada pienintäkään tolkkua. Muutaman kunnon rantaruattalaasen jälkeen on aina ilo kuulla helsinkiläisten selkeää muminsvenskaa.
T: kitshei
