Arkistot: Lokakuu, 2009
Kiukkuinen ja kännissä
Olin kassajonossa, ja edelläni oli nainen, jolla oli humalatilansa takia selvästi vaikeuksia saada tupakka-askia koneesta. Välillä pankkikorttikin tippui lattialle ja odottelin omaa vuoroani. Koirakin näytti kassissa olevan, joten siitä naisella riittikin kommentoitavaa: ”Helppoahan se sulla on, kun ei ole koiraa kassissa, senkin raskaana oleva läskikasa”.
Katsoimme kassamyyjän kanssa toisiamme, ja taisimme naurahtaa vähäsen. Tämän jälkeen totesin, että vaikka rouva sanoisi mitä, hän ei pysty sellaista sanomaan mitä en olisi jo aikaisemmin painoni takia kuullut.
Tavaroita pakatessa alkoi tenttaaminen siitä, syönkö rasvaista ruokaa ja haukkuminen siitä, että vaikka hän on minua vanhempi, hän ei ole koskaan lihonut näin muodottomaksi. Siinä vaiheessa sähähdin: ”Se, että syönkö mä rasvaista ruokaa ei kuulu sulle yhtään, ja nyt rouva on hyvä ja pitää sen turpansa kiinni ettei tarvitse sitä sulkea. Mä kutsun mieluummin ylipainoisen elämää ihmisarvoiseksi kuin sitä että ollaan humalassa tämän tästä. Ja nyt, hyvää illanjatkoa!”.
Muilla asiakkailla oli selvä ”hyvin sanottu!”- ilme kasvoillaan.
T: ”Raskaana oleva läskikasa”
Viimeisiä lohkaisuja taksiasiakkaille
Lista kommenteista, joita taksikeskusvälittäjän viimeiseen työpäivään tulee sisältymään:
- Vai olette te ”jossain Töölössä”. Ei sitä toki tarvitse tarkentaa, minäpä lähetän taksin ajelemaan sille suunnalle etsimään teitä. Heilutatte sitten kuljettajalle merkiksi, jos auto on näköpiirissä.
- Hyvä herra, minä en ole huora. Vähän toivoisin tosin olevani, sillä kyseisellä alalla teidän sietämisestänne saa parempaa liksaa.
- Herra hyvä, en ole vammainenkaan. Teistä en sen sijaan ole aivan varma.
- Ei, valitettavasti emme tarjoa seuralaispalvelua. Meillä on vielä nuo konttorin pojatkin hoitelematta.
- Minä uskon kyllä, että olette valtakunnan kuuluisin säätieteilijä, mutta arvatkaapas, kuka minä olen? (…kun nyt kerran tätä leikitään.)
- Olette aivan oikeassa. Minulla ei todellakaan ole huomenna enää töitä.
- En minä sitä teidän kotitalonne tyyppiä (okt vs kerrostalo) tietenkään osoitteen ja tuntomerkkien vuoksi kysele. Olen vain kiinnostunut teidän varallisuusasemastanne.
- Totta kai täältä voi tilata mustan mersun tummennetuilla laseilla. Laitetaanko vielä Häkkinen kuskiksi ja pari pulloa kuohuvaa takapenkille?
- Kyllä se kuljettaja voi teitä odottaa puolisen tuntia ilman mittarin käynnistämistä, jos lähtö vahingossa vähän venyykin. Sehän on hänen työtään.
- No kylläpä nyt hullusti on käynyt. Tilasitte siis taksin jo 5 minuuttia sitten, eikä VIELÄKÄÄN näy?
- Totta kai minä tekisin juuri niin kuin te asiakkaana käskette, mutta täältä ei vain kerta kaikkiaan voi tilata savukkeita / ruokaa / kotiapua.
- Kuulkaa, nyt on kaunis päivä kävellä, ette te mitään taksia tarvitse. Kuulemiin!
T: Cherry
Juusto, muna, ananas
Kerran grillillä työskennellessäni eräs asiakas tuli luukulle ja sanoi ”juusto, muna, ananas”. Kyselin sitten, että tulisiko siis kenties hampurilainen tai lihapiirakka kyseisillä täytteillä..?
A: ”Ei ku pistä nyt se juusto, muna, ananas!”
M: ”Oletko nyt ihan varma, ettet halua niiden ympärille mitään muuta?”
A: ”En! Pistä nyt se vaan!”
M: ”Selvä…”
Asiakas halusi ruokansa mukaan. No, pakkasin sen juuston, munan ja ananaksen laatikkoon ja vein asiakkaalle hymyillen. Kuitenkin tämä aasi aukaisi pakettinsa heti pihalla ja huomasi, että siellä laatikossa ei olekaan hampurilaista! Totta kai sitten tuli minulle huutamaan, että missä se hampurilainen on. Vastasin, että hän tilasi vain juuston, munan ja ananaksen, vaikka olin vieläpä kahteen kertaan kysynyt, onko hän ihan varma, ettei tahdo hampurilaista tms. No, rahastin sitten vielä hampurilaisen ja tein sen asiakkaalle, sitten oli tyytyväinen.
Tuo on niin kumma asia, että miksi ihmeessä se ruoka pitää kuitenkin syödä samantien siinä silmieni alla, vaikka sen on pyytänyt mukaan. Ja jos siellä pussissa on sitten makkaraperunat tai joku muu ruoka, joka vaatii haarukan, niin miksi ihmeessä sinne pussiin ei voi sen vertaa vilkasta, vaan heti tullaan raivoamaan kun haarukka puuttuu eikä paperiakaan ole. Kun ystävällisesti huomautan, että katsoisitko sinne pussin pohjalle, sieltä löytyy haarukka ja paperia, saa vastauksen ”heitin sen jo roskiin”. Jep, kiitos.
T: Grillitäti
Piinaava rouva pikaruokailee
Olin muinoin töissä tunnetussa pikaruokaketjussa, jossa oli vielä silloin käytössä vanhan liiton yksinkertaiset kassakoneet, joissa ei siis tosiaankaan ruudussa näkynyt muuta kuin tilauksen loppusumma numeroilla. Tämä tuntui usein olevan aivan ylivoimaista ymmärtää.
Joka viikonloppu samalla kellonlyömällä, pahimpaan ruuhka-aikaan, paikalle pamahti eräs äärimmäisen ärsyttävä rouvashenkilö valtavine pesueineen. Viikottaisen valituslaulunsa kassaneidin ilmeestä, palvelun hitaudesta, ruuan pahuudesta jne. jälkeen nainen luetteli henkeä vetämättä loputtoman litanian tilausta:
”…Ja Sami-Kyllikille sitten kokista ilman jäitä ja hamppariin ei sitten sipulia ja Jorma-Annikille limua, mutta voit laittaa vain pari jääpalaa, muttei monta ja minä otan sitten vaan salaatin ja kanajutun… ANNA NYT KUN MINÄ SANON LOPPUUN!… plaaplaaplaa… Ja sit vielä kun ollaan syöty niin tuot sitten lähtiessä jätskit mukaan ja… plääplää…”
Niin. Minkähän hampparin se Sami-Kyllikki nyt sitten ottaa? Entä Jorma-Annikki? Vaihtoehtoja kun on seitsemäntoista, eikä pelkkä sana ”hamppari” valaise minua — yllättävää kyllä — laisinkaan. Ja mikähän limu sille Pertille laitetaan kun vaihtoehtoja on kuusi? Minkä salaatin syöt ja mikä v***u on ”kanajuttu”?
Naista ei voinut keskeyttää, koska siitä seurasi helvetillinen huuto. Jos aarian lopuksi pyysi toistamaan tai tarkentamaan jotain, alkoi hirveä tivaus joka kerta.
”No sinähän näät sen sieltä koneelta!”
”Hyvä rouva, tämä on kassakone, täällä näkyy vain numeroita, tilauksenne loppusumma. Ei tuotenimikkeitä.”
(eikä se binäärikielellä näytä juuri nyt yrittävän kertoa, mitä h*****ä ne kakarasi haluavat syödä)
”No on tämä kumma, kun ei ymmärretä!”
”En valitettavasti ehtinyt kuulla kaikkea, tilaus oli melko pitkä…”
”Laita ensi kerralla sinne koneelle, niin ei tartte aina toistaa.”
”En valitettavasti voi laittaa tuollaisia tietoja kassakoneeseen. Minun on pitkän tilauksen yhteydessä kirjoitettava ne paperille, enkä valitettavasti ehtinyt kirjoittaa niin nopeasti. Voitteko toistaa?”
”Tästä kyllä nyt pitää saada jotain hyvitystä…”
Kun muutaman mitättömän minuutin jälkeen silkohapset jo ahtoivat tilaustaan naamaan, tuli nainen vääjäämättä narisemaan tiskille.
”Tän kanahampparin teko kesti yli seitsemän minuuttia; mä tiedän, että teillä on se aikaraja, et jos menee sen yli niin saa sit hyvitystä. Mä haluun jätskit koko porukalle tästä hyvästä.”
”Kanahampurilainen ei valitettavasti kuulu tämän piiriin. Pelkkä pihvin paisto kestää jo melkein sen reilun viiden minuutin ajan, joten tässä ei ole nyt aihetta hyvitykseen. Jos tuotteessa sen sijaan oli jotakin vikaa, korvaamme sen toki uudella ja saat itsellesi vaikkapa sen jäätelön korvauksena, mutta emme voi antaa sitä yhdestä hampurilaisesta seitsemälle henkilölle.”
Ja näistä sanoista helvetti pääsi irti joka viikonloppu. Joka kerta piti käydä se sama keskustelu. Kyllä, on ruuhkaa kun on sunnuntai. Kyllä, palvelu kestää nyt jonkun aikaa kun on niin paljon asiakkaita. Ei, emme valitettavasti voi päästää jonon ohitse. Kyllä, tämä on valitettavasti vain kassakone; se ei lue ajatuksia, eikä ole sanelulaite. Ei, emme anna hyvitystä virheettömistä, ajallaan tuoduista annoksista.
(Kyllä, voitte mennä muualle asioimaan ja vieläpä ihan mielellään. Ja niin, jos vaikka ette menisikään, sanotaanko vaikkapa ettette ikinä tulisi tänne enää, jooko? Hyvä.)
T: Näin taas
Kananrintaa ja sitruunaa
Työskentelen suuressa supermarketissa Turussa. Asiakaskunta koostuu aika pitkälti vanhemmista aasiakkaista, jotka usein tykkäävät heitellä huonoja puujalkavitsejään kassaneitien ”iloksi”. Nämä kaksi helmeä kuulin viime viikolla.
Vanhempi, vähän limaisen ja perverssin oloinen miesasiakas tulee kassalle ja ojentaa minulle pussin kananrintaa.
A: ”Tiedätkös tyttö, miksei kanoilla ole rintoja?”
M: ”Noh?”
A: ”No kun ei kukoillakaan ole käsiä. Mut onneksi meillä miehillä on!”
Vähän jäin miettimään että niitä kananrintojako se meinasi niillä käsillään kopeloida vai puhuiko kenties omasta varustuksestani. Ehkä parempi etten tiedä…
****
Jälleen kerran vanhempi mies tulee kassalle ja antaa pussillisen situunoita suoraan käsiini ja avaa sanallisen arkkunsa.
A: ”Tiedätkös että miksi näitä sitruunoita suomeksi kutsutaan?”
M: ”Öö… kai niitä ihan sitruunoiksi sanotaan?”
A: ”Ei, kun ‘istu hevonen’.”
M: …?
A: ”No kun ruotsalaiset sanoo että ’sit runa’!”
M: …
A: ”Niin niin, että ’sit runa’!! Kyllähän sun pitäis tietää, kun koulussa oot ruotsia joutunu lukemaan!”
Sen jälkeen asiakas pakkaili kassejaan varmaan viisi minuuttia naureskellen makeasti omalle vitsilleen.
T: Tuulituuli
Kaunis lasi
Baariin tuli aasiakas, joka halusi juoman. No, sitten kysymään, että millainen laitetaan?
- Sellainen, jossa on paljon viinaa! (daa… 4 senttiä sitä aina tulee…)
- No, olisko jotain erityistoivetta, vai keksitäänkö joku kiva? (olin tällöin vielä hyväntuulinen ja viitseliäs…) 
- Ziiz, ihan zama. Mut sen pitää olla tollasessa kauniissa lasissa! (hurrikaani…)
Kysyin vielä tarkennuksia viinasta tai lantringeista, mutta aasiakas ei antanut muita reunaehtoja kuin em. kauniin lasin. Juomasta tuli persikanvärinen ja hyvänmakuinen (maistoin!!) ja ojensin aasiakkaalle…
- Ziiz!!! Hirveetä p*skaa!! Hirveen näköinen!
- Anteeksi vaan… mut kun ei tullut mitään puhetta väristä, ja eikös maku kuitenkin ole merkitsevämpi?!
- No, jöö, mutta tää on ihan hirvee!!
- Maistaisitteko?
(maistaa…)
- On tää tosi hyvää!! Mut ihan hirvee….
Mietinpä siinä vaan, että miten olisin voinut paremmin enää auttaa, kun lasi oli kaunis ja siinä oli viinaa… En ole ajatustenlukija. Valitettavasti!
T: Kissavaan
”Lakimies” taksin kyydissä
Asemalta nousii kyytiin miesaasiakas ja ilmoitti menevänsä kaupunginosaan, johon on matkaa noin 8 km. Heti alkoi tinkimään että ajanko 15 eurolla. – Ei, kun mittarihintaan.
Moottoritiellä mies sitten osoitteli aurinkolipassa olevaa turvatyynyn varoitustarraa ja alkoi kertomaan miten tämä on laittomassa paikassa ja hän voisi soittaa taksitarkastajan paikalle, kun tarra on väärässä paikassa. Sitten kertoi vielä pitkät tarinat siitä miten varoitustarrat ovat useimmissa takseissa väärin liimattu. Mietin siinä matkalla että mistä tämä kaveri oikeastaan puhuukaan? Puhuuko hinnastosta vai turvatyynyn tarrasta? Sanoin sitten että kyllähän se vähän vaihtelee että missä hinnasto on.
Aasiakas täsmensi tarkoittaneensa valvontakameran varoitustarraa. Ilmoitin hetken päästä että eihän tässä autossa ole kameraa ja sain ”lakimiehen” hiljaiseksi. Sainpa ainakin hyvät naurut kyydin päälle. Heh.
T: Taksijyge
Ratkaisun avain: numeronäyttö tai meedion kyvyt
Olin joitakin vuosia sitten töissä eräässä osto- ja myyntiliikkeessä, jossa työnkuvaani kuului pitää asiakkaisiin yhteyttä puhelimitse. Puheluja tuli soiteltua päivän mittaan kymmeniä. Puhelimessa ei ollut numeronäyttöä. Tämä ei tuottanut ongelmia, kunnes eräänä päivänä sain puhelun naiselta, joka äänestä päätellen oli 40-60-vuotias.
A: ”Te soititte minulle tästä numerosta. Olin juuri jumpassa tuolla Perähikiärinteen koululla ja matkapuhelimeni oli pukuhuoneessa! Mitä asiaa?”
M: ”Päivää. Minä XX soittelin teille täältä yrityksestä Y. Todennäköisesti asiani koski sovittua kauppaa.”
A: ”Mitä kauppaa? Kuka te olette? Miksi soitatte minulle?”
M: (hämmentyneenä) ”Niin siis yrityksestä Y. En valitettavasti pysty tähän hätään sanomaan, miksi täältä on soitettu juuri Teille, koska puheluja soitetaan päivittäin kymmeniä, enkä minä ole ainoa, joka tätä puhelinta käyttää. Voitteko sanoa nimenne, niin etsin tietonne papereistani?”
A: ”Enkä! Minun ei kuule todellakaan tarvitse sanoa sinulle nimeäni eikä mitään muutakaan! Mistä te olette saaneet minun numeroni?! Miten te… Minulla on kuule ollut tämä numero vuosikymmeniä! Miksi te minulle soittelette?! Minä tulin juuri tuolta jumpasta ja tuolla lailla kesken kaiken soitellaan ja… Kyllä tämä on nyt hyvin epäilyttävää!”
M: ”Valitettavasti en pysty selvittämään, miksi Teille on soitettu meiltä, jos ette kerro nimeänne. Ettekö ole sopinut kauppaa meidän kanssamme?”
A: (huutaa) ”En todellakaan! Sano heti, miksi soitit minulle?! Mistä sait numeron?! Vai pitääkö soittaa poliisille?!”
M: ”Minä en mitenkään pysty selvittämään soiton syytä, jos en tiedä, kuka Te olette.”
A: ”No taatusti pystyt, kun sinulla kerran on se minun numeroni siellä! Sehän nyt on kuule ihan selvää! Kyllä tämä on nyt hyvin epäilyttävää! Kesken jumpan soitella tuolla tavalla! Minulla on ollut tämä numero vuosikymmeniä ja ikinä ennen ei ole tullut tällaista!”
M: ”Pahoittelen, jos Teille on soitettu erehdyksessä.”
A: ”Katsokaakin, ettei tämä toistu! Muuten teen teistä rikosilmoituksen poliisille! Vuosikymmeniä ollut tämä numero minulla jo! Vähän huolellisuutta siellä, kuuletko!”
Myöhemmin selvisi, että rouva oli hieronut alustavasti kauppoja liikkeen kanssa. Oli vain jotenkin päässyt unohtumaan.
T: Enni
