Arkistot: Lokakuu, 2009
Vuokra-autolla ajat paremmin!
Työskentelen autovuokraamossa asiakaspalvelutehtävissä, joissa näkee aika ajoin mitä ihmeellisempää vipeltäjää. Kahden promillen kännissä autoa ruinaavat törpöt ovat lähes arkipäivää ja rahattomiin ”maksan sitten ensi viikolla” -urpoihinkin törmää välillä.
Seuraava tarina on kuitenkin ainutlaatuinen. Surullisen tosi, mutta jollain sairaalla tavalla viihdyttävä.
Kerran iltapäivästä soitti kiihtynyt rouvashenkilö itkua vääntäen, että oma auto on varastettu parkkipaikalta matkalla isän hautajaisiin, vieläpä hautajaisseppeleet takakontissa. Rauhoittelin rouvaa sanoen, että kyllä vuokra-auto alle järjestyy (asiakkaalla oli vakuutus, joka korvaa vuokra-auton varkaus- ja onnettomuustapauksessa) ja vieläpä tuomme sen paikan päälle, niin että asiakas ehtisi hautajaisiinkin.
Näin tehtiin ja asiakas kehui minua pelastavaksi ritariksi, yms. Kuluupa sitten pari päivää ja tulee soitto vakuutusyhtiöstä, että rouvan oma auto on löytynyt ihan sieltä samaiselta parkkipaikalta, eikä vakuutusyhtiö luonnollisesti korvaa killinkiään, koska autoa ei oltu oikeasti varastettu, vaan asiakas oli vain muistanut väärin mihin hän sen oli parkkeerannut.
Yritämme tavoitella pokaa, jotta voisimme ilmoittaa, että ikävä kyllä vuokraus meni nyt omaan piikkiin, n. 100 euroa/vrk. Rouvan puhelin on kiinni.
Kuluu pari viikkoa ja asiakkaan luottokorttitililtä loppuu virta. Tässä vaiheessa harkitsemme ilmoitusta poliisille, koska maksajaa ei enää ole ja autosta/rouvasta ei ole tietoa. Käyn jopa asiakkaan kotona katsomassa onko auto taloyhtiön pihalla parkissa. Eipä ole.
Kuluu vielä pari päivää ja sitten soittaakin poliisi. Rouva on kolhinut taloyhtiönsä parkkipaikalla vuokra-autollamme kahta naapurin autoa ja yrittänyt vielä livistää paikalta. Pyydämme rouvaa poliisin välityksellä palauttamaan auton heti paikalla.
Seuraavana päivänä rouva ilmestyy toimipisteellemme n. 80v äitinsä kanssa. Auto on aivan rusina, siis yhtään ehjää peltiä siitä ei enää löydy. Alamme laskeskella asiakkaalle kolaroinneista ja vuokrauksesta syntyneitä kuluja ja loppusumma kohoaa yli 3000 euroon. Ja siinä oli jo reilut rabatit mukana.
Loppusumma kuultuaan asiakas kilahtaa ja pyyhkäisee elokuvamaisesti koko palvelutiskin tyhjäksi niin, että esitetelineet ja kynät lennähtävät myymälän nurkkaan. Alkaa mahtava raivokohtaus, jossa kenkää saavat tuolit ja pöydät rouvan sähistessä samalla kirosanojaan joka suuntaan. Vanha äiti katselee lattiaa ja huokaa.
Ilmoitan tyynesti, että loppusumma on suoritettava sopimusehtojen mukaisesti, emmekä suostu laskuttamaan sitä häneltä. En pysty uskomaan korviani, kun rouva pyytää uutta autoa lainaksi käydäkseen pankissa hakemassa rahaa. Lupaudun kuitenkin lähtemään shauffööriksi pankkimatkalle, jotta saisimme maksuasian kerralla loppuun.
Pankissa huomattuaan tilinsä olevan tyhjä rouva järjestää uuden kohtauksen alkamalla huutaa oikeusmurhasta ja isänsä kuolemasta. Rouvan vanha äiti vain huokailee vieressä. Vartijatkin tulevat paikalle ja pankkineitikin on ihan hädässä. Tässä vaiheessa alan epäillä rouvan mielenterveyttä ja totean parhaimmaksi puuttua tilanteeseen. Selitän pankinjohtajalle/esimiehelle lyhyesti tapahtuneen. Johtaja myöntää rouvalle perittäväämme vastaavan kokoisen käyttöluoton ja kuittaan asiakkaalle summan maksetuksi.
Kuukausia myöhemmin huomaan kollegani vuokranneen tietämättään samaiselle rouvalle jälleen auton (vaikka tämän piti olla teknisesti estettyä). Ilmoitan asiasta yrityksen johtoon, jotka vain rauhoittelevat minua sanoen, että ei hätää.
Seuraavana aamuna puhelin soi ja rouvammehan se siellä. Hän oli yrittänyt tehdä u-käännöstä moottoritiellä satasen vauhdissa tuhoisin seurauksin. Rouva itkee ja huutaa puhelimeen myöhästyvänsä nyt lentokoneesta. Pian soittaa poliisi. Auto on kuulemma katollaan Tuusulantien penkalla eikä vaikuta enää korjauskelpoiselta. Rouva on kuulemma kunnossa. Sepä mukavaa, totean. Esimieheni kuulee sivukorvalla mitä on tapahtunut ja lupaa heittää rouvan omin käsin ostoskeskuksen portaista alas.
Myöhemmin rouva ilmestyy taas äitinsä kanssa ja laskemme tällä kertaa syntyneitä kuluja. Rouva on kuulemma rahaton ja sydäntäni särkee nähdä kuinka vanha ja hapero äiti alkaa maksaa summaa nuhruisesta kukkarostaan. Vanha rouva saa rahat kutakuinkin kasaan ja poistuu liikkeestämme sanaakaan sanomatta. Rukoilen tämän jälkeen asiakkaaltamme, ettei hän enää koskaan astuisi lähellekään liikettämme, ihan jo oman terveytensä ja taloutensa vuoksi.
T: Roope-Toope
”Sujautitte salaa sen toisen pihvin!”
Työskentelen tällä hetkellä hampurilaisravintolassa ja ainakin kaksi tapausta tuntuvat toistuvan päivittäin asiakkaiden kanssa.
Tapaus 1: Aasiakas tilaa lapselleen lastenaterian johon kuuluu lelu tai minipehmis. Kun asiakas on 10 min. miettinyt onko mikään leluista ”kelvollinen”, hän päättää sittenkin ottaa minipehmiksen. Myyjä sanoo että minipehmiksen voi hakea kassalta myöhemmin kun lapsi on syönyt ruokansa ensin (näin vältetään hyvin jäätelön sulaminen pitkin pöytää). Jostain syystä tämä tieto tuntuu kuitenkin menevän aasiakkaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä n. 20 minuutin kuluttua kun kaikki ovat syöneet, tämä tulee valittamaan että missä se pehmis viipyy. Niinpä niin…
Tapaus 2: ”Tilasin ajat sitten (eli 5 min sitten) kahdeksan hampurilaisateriaa mukaan, mikä kestää? Mul on KIIRE!”
* * * * * *
Sitten on näitä (onneksi) ei-niin-toistuvia tapauksia.
Kuten esim. ensimmäisenä päivänäni, kassalle saapui yli kymmenen lapsen porukka kahden opettajansa kanssa. Opettaja ei ollut kohteliaasti ilmoittanut etukäteen aikeistaan tulla kokonaisen luokan kanssa syömään, eikä se käytös kassalla yhtään ollut sen parempi. Hän ei varsinaisesti sanonut mitään loukkaavaa, mutta äänensävy kertoi kaiken. Kun katsoin taakseni etsien henkilöä joka kertoisi mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, nainen napsutti sormiaan ja käski katsoa silmiin. Yritin kovasti selittää että olen ensimmäistä päivää töissä ja yritän pyytää apua, mutta nainen alkaa puhua päälle ja melkein kädestä pitäen pakottaa minut pysymään paikallani. Toinen opettaja seisoo hiukan syrjemmällä ja tunnistan hänet entiseksi opettajakseni. Katsottuani häneen hän tervehtii ja alkaa jutella, ja kun hän kysyy kauanko olen ollut täällä töissä, pääsin VIHDOIN sanomaan että: ”Suunnilleen kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia”. Tässä vaiheessa toinen opettaja menee hiljaiseksi ja alkaa hetken päästä kuitenkin valittamaan miksi en pyytänyt jotakuta toista kassalle. NIINPÄ NIIN.
Sitten olen todistanut myös sivusta kun työkaverilleni tuli viisilapsinen perhe vanhempineen ja isovanhempineen tekemään tilausta (eli 9 hampurilaisateriaa). Ja kun työkaverini sitten työtä helpottaakseen tulosti puoli metriä pitkän kuitin ja katsoi sitä hetken miettien mistä aloittaisi, perheen äiti kysyi onko jokin vialla. Työkaveri sitten hymyili ja vastasi, että: ”Ei tässä mitään, mietin vain vähän missä järjestyksessä alan tekemään kun näitä aterioita on niin paljon.”
Perheen äiti tuhahtaa ja sanoo: ”No on täällä ennenkin saanut iso porukka palvelua, on se kumma jos ei raha kelpaa”.
Työkaverini menee ihan hämilleen ja yrittää sanoa, ettei hän sitä sillä tarkoittanut, mutta äiti vain jatkaa mutinaansa miehelleen, eikä enää kuuntele.
Sitten on näitä tapauksia, kuten esim. ”Tässä hampurilaisessa piti olla kaksi pihviä, mutta ei ole!”. Sitten kun tarkistamme, niin kyllä siellä vaan oli ne kaksi pihviä. Paras tähän mennessä ollut tapaus oli eräs, joka väitti että me SUJAUTIMME sen toisen pihvin sinne sillä välin kun hän ei katsonut.
Onneksi on näitä ymmärtäväisiäkin, kuten kun eräs asiakas tilasi perheelleen 7 ateriaa, joissa oli jokaisessa jotakin määritelmiä (ei sipulia, ei kurkkua, ei majoneesia…), ja yhdestä unohtui jättää sipuli pois. Asiakas sitten palasi hampurilaisen kanssa ja sanoi ihan hymyillen, että ”Tässä ei olisi pitänyt olla sipulia.” Ja kun pyysin anteeksi ja lupasin tuoda uuden pian pöytään, hän vain sanoi, että ”Ei se mitään, ihmisiä me kaikki ollaan”. On se mukavaa kun joku joskus muistaa tuonkin vanhan sanonnan, koska tottahan se on.
T: ”Jaksaisko vielä hymyillä”
