Arkistot: Marraskuu, 2009
Voih!
Aasiakas: ”Osaatsä sanoo mikä näistä patjoista olis hyvä mulle?”
Myyjä: ”No tässä voi kokeilla ihan vapaasti näillä patjoja. Voit makoilla ja kääntyillä ja testata mikä tuntuu hyvältä.”
Aasiakas: ”No voi hitsi että pitää olla vaikeeta!”
T: Toinen asiakas
Narikassa kuultua
Olin toissa aikaisemmin Keski-Suomessa suuressa baarissa (n.1200 as.paikkaa), jossa monesti tilojen suuruuden takia oli isojenkin firmojen pikkujouluja ja muita ”kokoontumisajoja”. Tapaus sattui eräänä iltana, jolloin eräs maanlaajuinen hotelli- ja ravintola-alan ketju oli järjestänyt työntekijöilleen (ja ilmeisesti vain toimiston puolen henkilöille) illanvieton.
Ilta sujui kuten yleisesti vastaavanlaiset illat: aluksi tylsiä puheita, sitten ruokaa, muutama tylsä puhe lisää ja sitten viinaa, ja sitä riitti. Illan aikana vieraiden järjestäjä oli tullut niin pahasti humalaan, että esimieheni tuli minulle kertomaan, että aasiakas täytyisi poistaa ravintolasta humalatilan ja käyttäytymisen vuoksi, koska baari oli auki jo kaikille ja he olivat jääneet jatkoille.
Menin asiallisesti (kuten yleensä) poistamaan naishenkilöä, iältään noin 40. Hän kuitenkin — yllätys yllätys — alkoi väittämään ettei ole liian humalassa tai käyttäydy häiritsevästi, samaan aikaan kun hoiperteli korkokengissään ja haki tuolia tai kaidetta toisen käden alle. Keskustelin aikani ja ilmoitin aasiakkaalle, että hänen on nyt viimein poistuttava ja jos hän ei itse pysty eteenpäin menemään, joudun häntä taluttamaan. Kuten arvata saattaa, otin hänen käsivarrestaan kiinni ja lähdin taluttamaan häntä narikkaan, matkan aikana hän haistatteli ja kiroili. Narikkaan tultua pyysin häntä antamaan narikkalappunsa, jotta hän saa takkinsa ja voi poistua ravintolasta.
Edelleen kiroillen, aasiakas alkoi kaivaa narikkalappuaan:
A: ”Meillä on isoja sopimuksia sinun firman kanssa ja minä järjestän sinulle potkut!”
M: ”Selvä juttu. Jos nyt sen narikkalapun antaisitte.”
A: ”Minä lopetan kaikki isot sopimukset teidän yrityksenne kanssa emmekä enää ikinä tilaa mitään palvelua teiltä! Tässä on minun käyntikorttini: ‘Hotelli- ja ravintolapäällikkö Nönnönnöö, yritys XXX’.” (Tässä vaiheessa kävi pieni harmitus, sillä firma on kaverini ja silloin vielä melko uusi ja pieni yritys). ”Me lopetamme nyt kaiken yhteistyön firman YYY kanssa.”
(Firma, jonka aasiakas oli maininnut, oli eri kuin se missä itse olin töissä. Tässä vaiheessa aloin nauramaan mielessäni, enkä voinut vastustaa kiusausta…)
M: ”Niin onkin parempi! Lopetetaan kaikki sopimukset ja ottakaa toiselta yritykseltä palvelut!”
A: ”HYVÄ! SINÄ SAAT POTKUT!”
Aasiakas todella potkaisi minua korkokengällään, siten että sen juuri ja juuri potkuksi voi laskea, otti juoksuaskeleen ovea kohti, kaatui ja levitti käsilaukkunsa sisällön lattialle. Ovella ollut työkaverini katsoi aasiakasta silmät pyöreinä, kun vaakatasossa juosten nousi ylös ovea kohti. Työkaverini avasi rouvalle oven ja kiitti käynnistä.
Itse katsoin aasiakkaan perään ja lueskelin hänen antamaa käyntikorttia tarkemmin.
Mitä tarinasta siis opimme? Jos aiot potkaista järjestyksenvalvojaa, älä anna käyntikorttiasi ensin ja potkaise sitten, koska sinua ei ole enää kauhean vaikea saada kiinni.
* * * * * * * *
Toista tapausta seurasin vierestä kun eräs siististi pukeutunut mies oli antanut ensin minulle takkinsa säilöön ja sitten meni ovella seisoneen työkaveri luo juttelemaan. Keskustelu meni jotenkin tähän tyyliin.
A: ”Terve, minä tuossa ajattelin…”
JV: ”Niin?”
A: ”No kun teillä on tuo iso järvi tuossa melko lähellä…”
JV: ”Niin?”
A: ”Niin, että kun tuolla on noita lokkeja ja minä ostin vasta uuden auton ja pesin sen tänään, niin en haluaisi, että nuo lokin kakkaavat sen päälle.”
JV: (jo silmät pyöreinä kuuntelee, että mitähän aasiakas haluaa) ”Niin?”
A: ”Niin, että teidän pitäisi varmasti tehdä asialle jotain, kun kyllähän se teidän hommiin kuitenkin kuuluu.”
JV: ”Juu, tuota, minäpä välitän viestin eteenpäin.”
A: (nyt tyytyväisen näköinen ilme kasvoillaan) ”Kiitos!”
Että kyllähän me harrastustoimintana lokit ammutaan alas, JOS pomo antaa luvan! 
T: Järjestyksenvalvoja
Ohjeita kauppareissulle
Toimin myyjänä isossa tavaratalossa ja tässä muutamia hyviä vinkkejä kaupassa asioimiseen.
- Pyydäthän apua, jos sitä tarvitset, etkä vain pälyile kulmiesi alta ja valita myöhemmin asiakaspalautteessa kuinka myyjä ei huomioinut sinua vaikka tarvitsit apua.
- Ethän soita suu vaahdoten meille polkupyörästä, jonka olit meiltä ostanut ja ohjauskannatin oli niin löysällä että henki meinasi lähteä. Varsinkaan, jos 2 minuuttia vaahdottuasi saan suunvuoron ja ilmoitan, että kyseistä pyörää ei ole meillä edes myynnissä. Muista myös tässä vaiheessa kiroilla ja lyödä luuri korvaani.
- Valitettavasti en voi sille mitään, että edellinen asiakas halusi niin tarkkaan tietää eri televisiomalleistamme, ja sinä olet joutunut odottamaan ”ainakin puoli tuntia” (todellisuudessa 5 min) rikkinäisen mp3-soittimesi kanssa. Muista myös katsoa minua kuin ruttoista, kun näytän että olet vain painanut väärää nappia ja laite toimii oikein hyvin.
- Yritäthän edes kuunnella, kun annamme sinulle tietoa huolto-/kotiinkuljetus- tai muista asioista, ettei sinun tarvitse soittaa seuraavana päivänä ja kysyä miksei se pesukone tullutkaan vaikka luvattiin. Ei luvattu. Kuuntele.
- Otathan pölypusseja ostamaan tullessasi imuristasi mukaasi muutakin infoa, kuin ”se on semmonen punanen ja aika pieni ja tais maksaa jossain jotain satasen pintaan”. Meillä on n. 30 eri pölypussia ja se legendaarinen ”kyllähän sun pitäis tietää ku oot myyjä” ei toimi tässäkään tilanteessa.
- Ethän odota hymyilevää palvelua, kun pyydät minut avuksesi napsauttamalla sormiasi ja osoittaen jotain tuotetta aloittamalla ”ethän sä näistä varmaan paljoa tiedä, mut…”. Tiedän minä. Sinä ilmeisesti et, kun apua tarvitset.
- Minä en tuo maahan/kuljeta tuotteita, joita kaupassamme myydään. En myöskään tee mainoksia, joita kotiisi saapuu. Ethän siis valita siitä, kuinka minä olen mainostanut jotain tuotetta ja nyt sitä ei olekaan. Kyllä se harmittaa minuakin, että joudun myymään ei-oota, mutta en voi lähteä kamelikaravaanilla hakemaan sitä tiettyä tuotetta, joka meiltä on puuttunut.
- Ethän väitä kivenkovaan, että ”teillä oli lehdessä sellainen ja sellainen tuote, olen ihan varma!”, jos minä tiedän ettei näin ole. Haettuani meidän kauppamme lehden ja näytettyäni sen sinulle, muista todeta ”tää on joku teiän henkilökunnan oma lehti mistä sä olet poistanut sen tuotteen!”. Toki, meillä on takahuoneessa oma pieni lehtipaino, jossa me painamme asiakkaiden kiusaksi eri lehtiä eri tuotteilla. Ihan vain sinun kiusaksesi.
Tässähän näitä nyt alkuun. Lisääkin olisi vaikka kuinka paljon, mutta täytyy lähteä henkisesti valmistautumaan seuraavaan iloiseen työpäivään.
Tervetuloa!
T: Mr. Pitkäpinna
”En minä tuota pönttöä halua?!”
Olinpa kerran erään ison tavarataloketjun tietotekniikka- ja viihdeosastolla töissä, ja vaikka olin lukenut kaikki urbaanilegendat mölleistä asiakkaista, en ikinä osannut odottaa mitään tämän kaltaistakaan.
= = = = = = = =
Keski-ikäinen nainen tulee ostamaan pöytätietokonetta, koska hän on ”kyllästynyt kannettavansa kantamiseen”. Esittelin, että tuohon hintaan saat hyvän keskusyksikön, mutta että näytön joutuu ostamaan erikseen. Sitten esittelin hänelle näyttöjä, ja hän tykästyikin esillä olevaan näyttöön. Luulin, että kauppa oli jo saatu päätökseen…
M: ”Haluat siis tuon näytön ja tuon keskusyksikön, selvä, m-”
A: ”Siis enhän minä tuota pönttöä halua.”
M: ”…mutta sehän se on se tietokone?”
A: ”Tarvitsen siis tuon rotiskon vielä kaiken kukkuraksi? Eihän tuollaiselle ole tilaa, se minun kannettavani on pienempi, noh enköhän sitten mene johonkin toiseen kauppaan.”
Tervemenoa vaan.
= = = = = = = =
Asiakas soittaa liikkeeseen.
A: ”Haluaisin saada rahat takaisin kamerastani, ostin sen viikko sitten.”
M: ”Jaha, onko sinulla vielä se pahvilaatikko ja kaikki tarvikkeet tallella?”
A: ”Juu.”
M: ”No ei siinä sitten mitään ongelmaa, tuo vaan kamera ja tarvikkeet tänne.”
A: ”Siis, ei minulla ole sitä kameraa enää.”
M: ”Anteeksi?”
A: ”Hukkasin sen kameran. Mutta jos tuon nämä tarvikkeet sinne, niin kai minä saan rahat takaisin?”
= = = = = = = =
A: ”Hei, mä olisin kattonut noita puhelimia.”
M: ”Meillä ei valitettavasti ole puhelimia myynnissä.”
A: ”No eikun teillähän oli lehdessä ilmoituskin.”
M: ”No en usko, että…”
A: ”Tuollahan teillä niitä on koko hylly täynnä!” (osoittaa kamerahyllyä päin)
M: ”Niin siis KAMEROITA!”
A: ”Joo! Mä tossa lehdessä katselin että teillä oli tuollainen Canonin puhelin tarjouksessa.”
M: ”Juu, siis tämä Canonin KAMERA tässä. 12 megapikseliä, ja…”
A: ”Serkkupojalla taisi olla Nokian puhelin, onko teillä semmoisia? Onko niissäkin 12 megapikseliä?”
Mitä hemmettiä oikein tulit ostamaan?!
= = = = = = = =
Nainen tulee ostamaan kannettavaa.
M: ”Joo, eli tässä on tällainen HP:n laite, erittäin suosittu malli, siinä on 4 gigatavua muistia ja…”
A: ”Onko tätä muun värisinä?”
M: ”Eh, ei ole, se on tuon värinen.”
A: ”Ai, se ei sitten käy. Tahdon vihreän, että sopii sisustukseen. Oletko varma, että tätä ei saa vihreänä?”
M: ”Olen varma, ei saa. Mutta…”
A: ”Hmh. Onpas penseää. Menen sitten tuohon naapuriliikkeeseen.”
Juu, siellä supermarketissa on ne vihreät kannettavat siellä kanelipurkkien ja nonparellien välissä.
= = = = = = = =
A: ”Hei, hukkasin veteni.”
M: ”Anteeksi?”
A: ”Niin siis eilen ostin tällaisen CD-levyn, tässä on kuitti, ja unohdin vesipulloni tähän tiskille. Tulin nyt hakemaan sen.”
M: ”Aijaa, no se on sitten varmaan mennyt roskiin.”
A: ”Häh? Te heititte mun veteni roskiin? Miten te tämän minulle nyt korvaatte?”
M: ”Korvaamme?”
A: ”Nythän joudun ostamaan uuden pullon, ja sehän maksaa taas maltaita kun ei niitä myydä tyhjinä.”
Ja onhan toki meidän vikamme että unohdit kahden euron pullosi tiskille ostaessasi kolmen euron Poptori-levyä. Kun näin käy, otamme pullon tietenkin talteen tätä varten varattuun jääkaappimme, ja niitä voi sitten lunastella kuittia vastaan.
= = = = = = = =
Ja kun tulee aika maksaa… Asiakas jonottaa joskus jopa kymmenenkin minuuttia, tervehtii, kertoo hymyillen kuinka löysi tällaisen koska minua kiinnostaa, luen viivakoodin, ja vasta ja ainoastaan sitten kun ilmoitan loppusumman, ruvetaan kaivamaan sitä lompakkoa sieltä laukusta. Sieltä tulee maksukortti, ja sitten lompakko pistetään heti takaisin laukkuun. Kysyn etukorttia; AI NIIN hyvä kun kysyit ja sitten taas kaivetaan se lompakko sieltä laukusta, etukortti lompakosta ja sitten lompakko takaisin laukkuun. Höylään etukortin ja annan sen takaisin ja sitten taas kaivetaan lompakko laukusta, pistetään etukortti lompakkoon ja lompakko laukkuun. Höylään kortin, ja annan kortin kuitin kanssa takaisin ja sitten taas kaivetaan se lompakko sieltä, ja tämä tuohon loveen, äh eikun nämä oli näitä, sittenkin tähän rakoon ja kortti vielä tonne ja hei mullahan on tämmöinen etuseteli, saaks tällä jotain?
= = = = = = = =
Sitten on niitä jotka luulevat tämän olevan jokin yleinen infopiste. En ymmärrä, mitä päässä liikkuu kun kävelee koko pitkän liikkeen toiseen päähän tiskille, ja sitten kysyy jotain suutaria tai Alepan aukioloaikoja. Kerpeleestäkö minä sellaisia osaan tai jaksan selvittää? Varsinkin, kun oikea — yleensä jonoton — infotiski on melkein naapurissa?
Kaupan alalle en taida tunkea enää ikinä.
T: Konvey
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa?
Istun nyt (kirjoitushetkellä, toim.huom.) kolmatta kuukautta kesätyöntekijänä automarketin kassalla ja pikku hiljaa on ruvennut ärsyttämään asiakkaitten puhumattomuus.
Eräässäkin tapauksessa yritin saada selkoa asiakkaasta haluaako tämä maksaa kortilla vai käteisellä. Pitkään asiakas levitteli käsiään ja kun itselläni alkoi palaa jo pinna, niin hän sanoi ruotsiksi: ”Jag förstod inte. Kann du tala på svenska?”. Ei hänelle tullut sitten aikaisemmin mieleen avata sanaista arkkuaan?
Tai sitten kun pitäisi muodostaa kokonainen lause yhdestä sanasta. Eli tavarasta puuttui hintakoodi ja sanoin asiakkaalle, että soitan ja selvitän asian. Asiakas nyökkää, valitsen numeron ja juuri kun toisesta päästä vastataan, niin asiakas sanoo ”Ei”
- Anteeksi kuinka?
- Ei.
- …Niin ”ei” mitä?
Puhelimen toisesta päästä kuuluu huhuilua ja pyydän häntä odottamaan hetken, kun yritän tivata asiakkaalta, mitä hän tarkoittaa. Lopulta selviää, ettei hänellä ole aikaa odottaa, että selvitän koodin vaan hän mielummin jättää ostamatta tuotteeen. Miksei tätäkään voinut sanoa heti, ja asiakas olisi päässyt lähtemään jo monta minuuttia sitten?
Muutenkin menee yli ymmärrykseni, kun asiakkaat tulevat kassalla siihen tulokseen, etteivät halua jotain tiettyä tavaraa vaan mielummin jättävät sen siihen kassalle. Luulisi aikuisten ihmisten tietävän mitä haluaa?
Seuraava pariskunta tiesi ainakin:
Vanhemman puoleinen pariskunta tuli kassalle, ja ladoin ostoksia normaaliin tapaan. Sitten vastaan tuli hunajameloni, jonka pakkauksessa oli viivakoodi, mutta se olisi kuitenkin pitänyt punnita vielä itse. No näitä tapahtuu kaiken aikaan ja mainitsin asiasta herralle, joka nökötti nenäni edessä. Nainen, joka oli latomassa tavaroita kassiin, hyökkäsi miehen viereen:
- Ei me oteta sitä!
- Minä voin käydä sen kyllä punnitsemassa, ei hätää. Vaaka on ihan tuossa vieressä (osoitan viereistä kassaa, jonka vieressä on vaaka)
- Eieiei. Ei meillä ole aikaa tälläiseen pelleilyyn. Me emme syö punnittavaa ruokaa, sillä ne kuuluvat työläisille ja muulle rahvaalle.
Nyökkään hämmentyneenä, ja laitan melonin sivuun. Nainen palaa takaisin pakkaamaan ja rupeaa pahoittelemaan miehelleen, joka edelleen seisoo edessäni. ”Minä tosiaan luulin, ettei sitä olisi tarvinnut punnita, kun siinä on tuo viivakoodikin. Katso nyt näissä mandariineissakin on, niin oletin että tuossakin olisi.” Voi elämän kevät, meitä on sitten moneen junaan… Mietityttämään jäi, että meidänkin kaupassa on suurin osa vihanneksista ja hedelmistä on itse punnittavia, joten jäljelle jää aika vähän ”ylempiluokkaisten” ruokaa. Vähän vaikeaksi jotkut haluavat elämänsä tehdä?
T: ”Onneksi koulut alkavat pian!”
Pari tarinaa maalikaupasta
Ensimmäisenä mainittakoon asiakkaat, jotka luulevat tietokoneiden pystyvän ihmeisiin. Katsomme asiakkaan kanssa löytyykö jotain tiettyä tuotetta varastosta. ”Ei valitettavasti löydy tällä hetkellä”, ”No voisitko katsoa löytyykö Starkilta tai Rautiasta?”.. Joo, meillähän on p*rkele koneet liitetty kaikkien kauppojen varastotietoihin.
Toisena ovat asiakkaat, jotka tulevat remonttiostoksille vailla mitään tietoa mistään. Tapettia valittaessa kysymme, että kuinka korkea tuo tapetoitava huone on. Asiakas vastaa, että ”semmonen ihan normaali, 4 metriä”.
Kolmantena ovat asiakkaat, joilla ei edelleenkään ole hahmotuskykyä lainkaan. 30 neliötä parkettia tullaan hakemaan, ja kun auto kaartaa varastolle, niin huomataan että se on Renault Clio. ”Ai nää paketit on näääin isoja”. Joo, näin on, kiinnostaisi joskus tietää kuinka pieneen tilaan he todella luulevat tuon määrän mahtuvan.
Neljäntenä alennuksia taidottomasti ruinaavat asiakkaat. ”Mä oon aina saanu täältä hyvät alennukset, asioin todella paljon täällä ja Pirkko on aina antanut hyvät alennukset”. Joo no, Pirkko ei ole ollut täällä töissä enää neljään vuoteen.
Bonuksena: asiakas, joka soitti tuossa taannoin tarjousta. Vastasin puhelimeen normaalisti ja ensimmäiset sanat mitä kuulin olivat:
”Tikkurila 569x, onko teillä sitä?” (tuo on maalisävy, mikä voidaan tehdä mihin maaliin tahansa)
”On olemassa.”
”No teepä mulle tarjous siitä sitten.”
”Se riippuu hirveästi siitä mihin maaliin te sen haluatte.”
”Minä pyydän tarjousta, se autotalli on 50 neliötä.”
”Niin, sen lattiapinta-ala on 50 neliötä, joten seinäpinta-alaa on varmasti enemmän, litralla maalia tekee n.6 neliötä.”
”Eli 10 litraa riittää.”
”Ei luultavimmin riitä.”
Tässä vähän aikaa jumitettuamme sanoin asiakkaalle kolme maalivaihtoehtoa ja että hinnat eroavat todella paljon eri maalien kesken. Siinä vaiheessa asiakas tokaisee, että ”sinä vaan kiertelet ja kaartelet, sanot vaan ettei pysty sanomaan, minä haluan sen tarjouksen, sinähän tässä se myyjä olet”. Siinä vaiheessa sanoin aika selkeästi asiakkaalle, että ”juurihan annoin teille kolmen maalin hinnat, että valitkaa siitä”. Sen jälkeen hän lopetti puhelun.
Opetuksena on, että älkää tiedustelko puhelimessa asioita, mistä oikeasti ette ymmärrä mitään.
T: Aasikaspalvelija
Fredriksonin hattu kadoksissa
Olen työskennellyt Helsingissä asiakaspalvelutehtävissä eri liikkeissä, joihin sama asiakas on soittanut ja kysellyt hattunsa perään. Ensimmäiset kerrat sattuivat vuonna 2004, ja viimeksi 2006.
Asiallisesti käyttäytyvä mieshenkilö on kertomansa mukaan unohtanut kauppaan Fredrikson-merkkisen hattunsa. Puhelu kestää tasan niin kauan kunnes sen älyää lopettaa, ensimmäisellä kerralla menin lankaan ja jutustelin hatusta vartin verran. Mies käyttää aikaa eri vaihtoehtojen miettimiseen, mihin hattu olisi voinut kadota. Näitä ovat esimerkiksi kaupan ostoskärryn pyörän alle jääminen, parkkipaikalla kuplavolkkarin alle, yms.
Kollegani muista kaupoista/myymälöistä pääkaupunkiseudulla ovat myös vastanneet samanlaiseen kyselyyn vuosien mittaan useita kertoja. Nyt kun ei ole miehestä kuulunut aikoihin mitään, niin mahtaakohan sama kaveri soitella muillekin?
T: Naulapää
Lusikka = biojäte
Olin asiakkaana eräässä seisovan pöydän lounasta myyvässä ravintolassa. Asiakkaat veivät itse astiansa palautuslinjastolle, jossa oli kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettuna, mitä mihinkin piti laittaa. Lisäksi haarukoille, lusikoille ja veitsille oli omat reikänsä, joiden vieressä oli SUURI kunkin ruokailuvälineen kuva. Linjasto kulki loogisesti, jolloin ensimmäiseksi jätetään lasit ja viimeiseksi tarjotin.
Menin viemään astioitani pois, eikä edessäni ollut jonoa. Jätin lasit, roskat ja lautaset paikoilleen, kunnes tulin ruokailuvälineiden palautuksen kohdalle. Siellä tientukkeena olikin kaksi noin kuusikymppistä rouvashenkilöä aloittamassa linjastoa väärästä päästä ja tunkemassa biojätteitä eli ruoantähteitä reikään, johon laitetaan lusikat. No, odottelin, että rouvat toimittaisivat asiansa ja saisin laitettua ruokailuvälineeni paikalleen. Taakseni kertyi myös hieman jonoa.
Lopulta mummelit saavat ruoantähteensä tyhjennettyä lusikkareikään. Tämän jälkeen toinen naisista laittaa ainakin kymmenen kappaletta sekalaisia ruokailuvälineitä veitsireikään. Sitten toinen alkaa hieman pienempää ruokailuvälinekasaa heilutellen ihmetellä: ”Mihinkäs nämä pitäisi laittaa?”. Toinen osoittaa lusikkareikää, jolloin ihmettelijä sanoo: ”Mutta minähän laitoin sinne ruoantähteet!”. Lopulta tämä mummeli päätyy laittamaan koko kasansa haarukka-aukosta sisään.
Mummelit jatkoivat astioiden palautusta mennen jonon keskelle vastavirtaan likaiset lautaset ja lasit käsissään, kun olivat jo tarjottimensa jättäneet. No, onneksi sain itse palautettua loputkin astiani.
Tulin siihen tulokseen, että suuri lusikan kuva tarkoittaa tietenkin ”ruoantähteitä”, haarukan kuva ”pienehköjä sekalaisia ruokailuvälinenippuja” ja veitsen kuva ”suurehkoja sekalaisia ruokailuvälinenippuja”. Pitäisiköhän minunkin opetella uudelleen lukemaan…? 
T: Sivustaseuraaja
