Aaseja on kaikkialla
Olen jo nuoresta iästäni huolimatta ehtinyt tekemään monenlaisia aspahommia; jotkut pidempiaikaisia, jotkut vain muutaman päivän tuurauksia.
Aloitetaanpa vaikka eräästä grilliasiakkaasta:
Tein yhdessä vaiheessa paljon aamuja. Avasimme juuri niihin aikoihin kun useimmilla alkaa ruokatunti. Huomasin kuitenkin erään miehen jo aikaisemmin osottelemassa ulkopuolella. Ihan kärsivällisesti ja sisälle päästyään tilasi. Aloin kuitenkin aamulla avaamaan hieman aikaisemmin hänen vuokseen, koska huomasin että hänellä oli aina kova kiire takaisin töihin. Jonkin aikaa tämä meni tosi hyvin, mitään ongelmaa ei ollut.
Kunnes… Eräänä päivänä hän tuli ystävänsä kanssa normaaliin aikaansa. Hänen ystävänsä tilauksesta en ottanut tolkkua ja pitkän kyselyn jälkeen sain selville mitä halusi ja mitä mausteita. Annoksensa saatuaan mies kuitenkin suuttui, oli mielestään tilannut jotain aivan muuta ja mausteetkin väärin. Tein uuden annoksen (tätä vanhaa en saanut takaisin, kyllä sekin syötiin) ja herrat poistuivat.
Tämän jälkeen tämän vakioasiakkaani käytöskin muuttui. He tulivat aina sitten yhdessä, olivat töykeitä ja kiusasivat. Lopulta en enää avannut minuuttiakaan aikaisemmin ja muutaman kerran jouduin sanomaankin, ettei minua tarvitse koko aikaa haukkua.
Että kiitos vaan, kun viitsit tulla aikaisemmin minun vuokseni töihin, olet ihan surkea.
=====
Olin kerran extrana suuressa kaupassa täyttämässä hyllyjä parin viikon ajan. Joulu kun oli tulossa, meni homma aina ylitöiksi eli olin paikalla vielä kun asiakkaat tulivat. Minulla ei ollut työpaikan vaatteita vaan omat, ja sitten kaulassa työpaikan avainnippu ja siinä poletti jolla pääsin kulkemaan.
Täytin hyllyjä kaikessa rauhassa kun näen sivusilmällä että joku tuijottaa minua. Käännyn ja asiakas alkaa tulla luokseni epäuskoinen ilme kasvoillaan. Kysyn kuinka voisin auttaa häntä ja loppu menikin näin:
A: ”Ootko sä muka töissä täällä?”
M: ”Kyllä, minä täyttelen näitä hyllyjä täällä.” ![]()
A: ”Siis etkä oo!”
M: ”Tuota… Kyllä olen. Olen täällä väliaikaisesti auttamassa kun tuo joulukin on tulossa.”
A: ”No et varmana oo! Täällä on työntekijöillä työvaatteet ja mun kaverikin on töissä täällä ja sanoi ettei oo sua koskaan nähnyt! Ala painua täältä pois nyt heti!!”
Tässä vaiheessa asiakas poistuu ja menee lähimmälle myyjälle puhumaan, joka sanoo jotain, ja asiakas poistuu nyrpeänä pois paikalta. Myyjä tulee luokseni kysymään mitä oikein tapahtui ja selitin kaiken hänelle. Myyjä kertoi, että asiakas oli tullut sanomaan että joku, joka ei ole täällä työntekijä, täyttää luvatta hyllyjämme, jonka jälkeen myyjä korjasi että kyllä olen töissä täällä. Olemme molemmat hieman hämillämme ja alamme tekemään taas töitämme.
Tätä tapausta olen useasti miettinyt ja pitkään! Kuka asiakas alkaisi yhtäkkiä täyttämään kaupan hyllyjä? Noh, meitä on moneen junaan.
=====
Siivousurani oli aika tapaus ja muutenkin näitä juttuja olisi aivan liikaa, tässä kuitenkin lyhennettynä yksi.
Siivosin erästä myymälää ja myymälässä oli tietokonealue. Minulta painotettiin joka suunnasta, että en saa tuolla alueella tehdä muuta kuin hakea roskat, siellä oli muutenkin firman salaisia juttuja plus etten vahingossa nyppää jotain johtoa irti.
Näin tein ja kaikki meni hyvin, kunnes eräänä aamuna sitten myymäläpäällikkö tuli ja alkoi haukkumaan. Haukkui täysin siitä että tuo heidän tietokonehuoneensa on niin likainen ja pölyinen, olen laiska ja ties mitä muuta kun en voi tuota siivota. Koitin sanoa että minua on tätä kielletty siivoamasta, mutta en saanut puheenvuoroa kun jo myymäläpäällikkö poistui paikalta ja ilmoitti, että kun on pomolleni soittanut, ei minulla enää ole työtä.
Autooni päästyäni soitin pomolleni ja kerroin tapahtuman. Hän sanoi heti että kyseinen myymäläpäällikkö oli juuri hänellekin sanonut ettei siivoojat saa koskea tietokonetilaan. Noh, en koskaan enää kuullut aiheesta mitään, mutta ei myymäläpäällikkökään minulle enää sanonut halaistua sanaa.
…
Näitä juttuja olisi niin monta, välillä tulee sellainen olo että tuleeko joka paikassa juuri minulle se ainoa aasi vastaan.
T:Aasimagneetti
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...






Voi Aasimagneetti! Saat ainakin minun sympatiani
ja mun sympatiani
”Täällä on työntekijöillä työvaatteet ja mun kaverikin on töissä täällä ja sanoi ettei oo sua koskaan nähnyt! Ala painua täältä pois nyt heti!!”
Ei voi olla totta
Aika hysteerinen tapaus tämä toinen kaveri. Miks toisaalta jotain kiinnostais, vaikka oikeesti satunnainen asiakas täyttelisi hyllyjä. Eiköhän se ole kaupan asia.
Kyllä mä vähän ihmettelisin, jos _asiakas_ täyttelis jotain hyllyjä siellä, meinaan että täytyyhän sen päästä varastoon sitä kamaa hakemaan.
Mutta hauska ajatus kuitenkin
En tiedä auttaisiko sitten jos sitä avainnippua vilauttais, tuskin niitä hirveen monella on. Tai ainakin se voisi ehkä auttaa aasia uskomaan että on oikeasti töissä.
No okei ehkä asiaa vois ihmetellä mutta aika herja et alkaa vielä väittää vastaan. ”etpäs ole töissä, valehtelet!”
Yleensä tarinoissa menee niin päin, että asiakasta luullaan myyjäksi, mutta näemmä on mahdollista et menee myös toisinpäin. Huvittava tapaus.
Hehehee ratkesin tuon keskimmäisen jutun kohdalla.
Mulle on muuten käynyt siivoushommissa aivan samalla tavalla! Ensin kielletään liikuttamasta papereita (tietosuojajuttuja) pöydillä ja sitten raivotaan kun on pölyä. Pölyjä kyllä pyyhdin niistä avoimista kohdista… Voisivat välillä järkeänsä käyttää!
Älä hätäile, et ole ainoa aasimagneetti.
Sympatiat sinulle ja tsemppiä!
=)
Hitto mä hajosin
Mäkin välillä ihmettelen, jos joku ns. tavallisissa vaatteissa oleva heppu täyttelee juomahyllyjä, mutta yleensä eka asia joka mieleen tulee on se, että se myös kuljettelee niitä juomia sinne. Eipä tulis mieleen syytellä valehtelijaksi, vaikka mullakin on kamuja, jotka on töissä kaupan kassalla.
Aamun parhaat naurut =D
Osahan niistä hyllyjen täyttöjutuista on ulkoistettu. Itsekin kerran aioin hakea sellaista paikkaa, missä kierrellään myymälöissä täyttämässä korttihyllyjä, mutta sitten sainkin kokoaikatyön ja se jäi. Karkkihyllyjä on kanssa siviilivaatteissa olevat täyttäneet, luulen että ovat myös ulkopuolisia. Yksi ryhmä on myös työelämään tutustuvat nuoret, omat lapset ovat olleet molemmat ja hylllyjen täyttö on vakiohommaa. Tuskinpa noita vakkarit kovin hyvin tuntee, kun viikon parin välein vaihtuu sakki. Elikäs kyllä myös sympatiat ap:lle, ihan aasikas on jos ei tiedä että kaupoissa on paljonkin tilapäistä väkeä. Ei niissä kannata jokaiselle erikseen työvaatteita hankkia. Tosin kesätöissä tonnilaisena nuorukaisemme sai liikeketjun t-paidan, piti töissä päällä ja sai sitten omaksi.
Tuokin oli juuri todella suuri kauppa, suurin kai tässä kaupungissa joten meitä täyttäjiä oli paljon ja koska normisti oltiin siellä täyttämässä hyllyjä siihen aikaan että asiakkaita ei ollut niin ei niitä työvaatteita edes tarvittu. Ah, välillä kyllä miettii mikä ihmisiä vaivaa
Tuli mieleen, että tapaus #2 saattaa olla töissä tehtaassa, jonne on rajattu pääsy ja kaikilla erityiset työasut. Ehkä levy vain jäi päälle.
Tuli tuosta työvaatteista mieleen..
Tässä taannoin bussin etuovelle tuli vanhempi herra kyselemään, millä bussilla hän pääsee paikaan x, neuvoin numeron, jolloin tuli herralta, että eikö sinne pääse numerolla xx myös. Myönsin kyllä, mutta matka on pidempi. Samalla harjoittelija tuli kyytiin, silloin tämä vanhempi herra huusi ”MINÄ NÄIN, TUO EI MAKSANUT!!!!” Harjoittelijalla ei ollut vielä virkapukua päällä. Herralle ei selitys harjoittelijasta kelvannut, suurieleisesti otti kynän ja paperia esille, meni auton viereen, katsoi auton kylkinumeron ja etuovella suurieleisesti myös kirjoitti tiedot vihkoonsa. Tämän jälkeen kertoi kovaan ääneen soittavansa suoraan vanhalle isännälle, että minä päästän ihmisiä ilmaiseksi ja tämä oli minun viimeinen työpäiväni..
Mutta kommentoidakseni itse asiaa, tavan aaseja voi olla asiakkaina, asiakaspalvelu ei ole helppoa
Kuulut kuitenkin johonkin hurjan salaiseen antirikosliigaan, joka käy salaa täyttämässä kauppojen hyllyjä ja väittää olevansa niissä töissä. Tunnusta pois
”En tiedä auttaisiko sitten jos sitä avainnippua vilauttais, tuskin niitä hirveen monella on. Tai ainakin se voisi ehkä auttaa aasia uskomaan että on oikeasti töissä.”
Tai sitten aasi saisi päähänsä alkaa huutamaan kuinka avaimet on varmasti pöllitty…
”Kuka asiakas alkaisi yhtäkkiä täyttämään kaupan hyllyjä?”
oon töissä pienessä ruokakaupassa jonka vieressä on hoitokoti jossa asustaa kaiken näköstä hörhöö,, siellä on yx ukko joka tykkää kuluttaa aikaansa meillä, kiertelee myymälässä ja omien sanojensa mukaan suojelee meitä, hän myöskin siivoaa hyllyistä pahveja ja järjestelee oluita+ kuluttaa meidän aikaa kyselemällä milloin jokin tietty lehti ilmestyy tai kuka hoitaa lehtihyllyä. valehtelematta hän viettää kaupassa päivittäin aikaa ainakin kaksi tuntia. pikkasen meinaa mennä hermot sen kanssa, mut ei o ukolla ihan kaikki palikat kohillaan..
”Tätä tapausta olen useasti miettinyt ja pitkään! Kuka asiakas alkaisi yhtäkkiä täyttämään kaupan hyllyjä? Noh, meitä on moneen junaan.”
Olen kerran urani aikana törmännyt tapaukseen, jossa eräs asiakas vaatimalla vaati saada vetää pumppukärryillä olevan kuormani myymälään ja lisäksi alkoi hyllyttää tuotteita kanssani suureksi hämmennyksekseni.. Onneksi työpuhelimeni soi ja jouduin siirtymään toiselle osastolle ja pahoittelin paikalta poistumistani kiittäen ja totesin saavani loput tuotteet itse hyllyyn..
Ei sikäli, onhan se kiva saada välillä apua, mutta tilanne oli jokseenkin ahdistava, sillä apurini oli vahvasti axelle tuoksahtava silmäniskijä (lähi-idähtävä) nuorehko mieshenkilö, enkä oikein hämmennyksissäni tiennyt kuinka tilanteeseen olisi pitänyt suhtautua.. Taukohuoneanalyysin mukaan, ko. asiakas oli vallan ihastunut minuun..