Kassi-Alma
Eräs mieleenpainuvimmista aasiakkaista myyjänä työskennellessäni oli rouvashenkilö, jonka nimesimme silloisten kollegoideni kesken Kassi-Almaksi. Kyseessä oli n. 50-vuotias, todennäköisesti henkisesti ja fyysisesti sairas henkilö, joka tuli myymäläämme ostamaan nk. mikrostereosarjaa. Mainittakoon, että tämä on tapahtunut Itäkeskuksessa, jossa riittää mitä kummallisimpia hiihtäjiä. Siihen aikaan radiolla, ja cd/ kasettisoittimella varustetut pienet stereot olivat kohtuullisen suosittu tuoteryhmä, joten niitä oli valikoimissamme useita malleja.
Kun Kassi-Alma paukahti ensimmäisen kerran osastollemme, luulin kyseessä olevan piilokamera – sen verran koomisen näköinen hahmo oli kyseessä. Nainen oli keskivertoa lyhyempi ja leveämpi. Ensimmäisenä silmään pisti vaatetus. Jostain ihme juuttisäkkilumpun palasista väsätty hakaneuloilla kasassa pysyvä kyhäelmä, jonka lähin maanpäällinen kuvaus voisi olla kaapu. Kaavun alapäästä pilkisti karvaiset jalantyngät, joihin oli vedetty ainakin kahdet päällekkäiset, likaiset tennissukat. Niiden päällä oli varmaankin kaksi numeroa liian isot purjehduskengät, jotka nekin olivat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia sitten. Tummat, piikikkäät hiukset olivat äärimmäisen rasvaiset ja ohuet. Kasvot kiilsivät jostain hien ja rasvan sekoituksesta, ja meikin jämät olivat levinneet silmien ympärille. Mieleen pulpahti pikkulapsia pelotteleva noita-akka. Käsissä kulki mukana lukemattomia muovipusseja eri kaupoista. Osa kasseista oli todella kuluneita ja vanhoja, myymälien logot erottuivat juuri ja juuri. Kasseja oli joka lähtöön: Eri kokoisia ja näköisiä, ja ne sisälsivät pienempia ja taas pienempiä muovipusseja, joista osa oli sellaisia läpinäkyviä ja rahisevia. Läpinäkyvien kassien sisällä kulki käteistä rahaa, eri arvoiset setelit jokainen omassa pussissaan.
Kun tämmöinen ilmestys klenkkasi kassallemme päin, yritin suosiolla paeta tilanteesta takavasemmalle. Pakeneminen oli kuitenkin myöhäistä, pelottava katsekontakti oli jo luotu. Alkutervehdysten jälkeen mielikuvani piilokameratilanteesta vahvistui. Nainen puhui yllättävän ”hienotyylisesti” ja virallisesti, ikäänkuin olisimme tekemässä miljoonakauppoja yritysmaailmassa. Aikamme stereotuotteita tutkittuamme päätyi Kassi-Alma mieleiseensä malliin. Käteiset kaivettiin hedelmä/vihannes-pikkupussista ja tilanne päättyi kohtuullisen normaalisti.
Muutamia päiviä myöhemmin Kassi-Alma palasi osastollemme, ja oli kuulemma kysynyt työtovereiltani koska olen seuraavan kerran töissä. Voi v***u, taas joku stalkkeri! Aasiakas-Alma halusi palauttaa ostamansa stereot. Yritin udella, oliko tuotteessa jotain vikaa, oliko se rikki tai muuten toimimaton. Vastaus kuului: ”Tässä mallissa näkyy pöly liian selvästi.” Loivaa hymyä pidätellessäni otin tuotteen vastaan ja palautin rahat, jotka nopeasti hävisivät kassien suojiin. Nauroimme vielä kollegojeni kanssa asialle kahvitauolla.
Taas muutamaa päivää myöhemmin Kassi-Alma hiihtää paikalle. Tälläkin kertaa hän oli ottanut selvää seuraavasta työvuorostani. Nyt haluttaisiin uudet stereot, joissa ei näy pöly niin hyvin. Sen aikaisen trendin mukaisesti lähes kaikissa malleissa oli ainakin jonkun verran mustaa kiiltävää pintaa, joten valinta oli tavallista hankalampaa. Kassi-Alma mietti miten ihmeessä voisimme simuloida pölyyntymistä kliinisessä myymälässä. Hain kassapisteeltä pölyhuiskan, joka oli erittäin pölyinen. Pöllytin huiskaa mallikappale-stereoiden päälle, joka sai Kassi-Alman innostumaan. Stereot olivat aivan pölyn peitossa, mutta pölyä oli kuulemma vielä liian vähän. Koska pölyhuiska oli jo pöllytetty, mietti Alma mistä saisi huiskaan lisää pölyä. Pyörittelin huiskaa televisio-seinän takana, jossa tätä ihanaa pölyä oli runsain mitoin. Näin siis kävimme jokaisen esillä olevan stereomallimme läpi, pöllyttäen. Almaa ei kiinnostanut stereoiden ominaisuudet tai äänen laatu, kunhan niissä oli radio, ja jotain ääntä tuli pöntöistä. Lopulta Kassi-Alma päätyi kompromissi-malliin, jossa pöly näkyi selvästi kaiuttimista, mutta vähiten ”keskusyksiköstä”. Tuttuun tyyliin rahiseva läpinäkyvä pussi apteekin pussista, ryppyiset setelit tiskille, stereolaatikko käteen muovipussien kaveriksi, ja täti takaisin Itä-Helsingin sykkeeseen.
Jälleen kerran tantta palaa osastolle. Tällä kertaa minuutti sulkemisajan jälkeen, jolloin lasiset ulko-ovet olivat jo sulkeutuneet. Tämmöinen este ei Kassi-Almaa pitele, vaan jumalaton rynkytys oviin, ja minua vaadittiin nimeä mainiten paikalle. Näin tapauksen hieman etäältä, mutta Alma äkkäsi minut hyllyjen takaa ja huusi: ”Tuolla on se myyjä! Avatkaa ovet välittömästi!” *rynkytirynkyti* ”Avatkaa ovet!” *rynkytirynkyti* Vartija tokaisi: ”Tulkaa huomenna uudestaan, myymälä on suljettu tältä illalta.” Kassi-Alma jäi hölmön näköisesti tuijottamaan ovien takaa, kun suoritimme myyjien kanssa iltatoimia.
Sitten se taas tapahtui seuraavana päivänä. Noita-Akka ilmestyi kuin haudan takaa stereot kainalossa. Jaaha, taas varmaan palautellaan. Kyllä. Nyt selityksenä oli: ”Tämä väri ei sovi valaistukseeni.” Pienen hymyn saattelemana otin jälleen stereot vastaa ja annoin rahat takaisin. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena katsoa saman tien uutta mallia tilalle. Valaistuksen muuttaminen myymälässä tulisi olemaan haasteellista, ja pahoittelin asiaa, mutta K-A halusi silti katsella taas uutta mallia. Eli nyt pitäisi pöllyttää jokainen stereo, ja miettiä samalla miltä se näyttäisi himmeämmässä valaistuksessa. Tilanne alkoi mennä jo todella koomiseksi, mutta tuntipalkalla kun oltiin, voitiin ihan hyvin pelata aikaakin. Onneksi Alma muisti mitkä stereot olivat vähiten häiritseviä pölyn näkymis-asteeltaan, joten tilanteesta selvittiin nopeasti, muutamassa kymmenessä minuutissa.
Mieluinen malli löytyi, setelit ladottiin tiskiin, ja taas poistui hahmo myymälästä.
Kuulin myöhemmin, että K-A kävi palauttamassa nämäkin stereot, mutta naista ei näkynyt enää tämän jälkeen. Varmaankin luovutti lopullisesti ja totesi: ”En voi ostaa stereoita, koska sellaista mallia missä näkyy pöly vähän, ja sopii valaistukseeni, ei ole olemassa.” Se on välillä niin vaikeeta.
T: ApinaJuhla
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...








Ihanaa, kun ihmiset oppivat myyjän nimen
Olet varmasti tehnyt ko. tätiin suuren vaikutuksen.
Tässäpä vasta tarina.
Ihailen miten paljon tässä löytyi alttiutta asiakaspalvelulle.
Varmaankin kyseisellä henkilölle merkitsi paljon saatu huomio ja yleinen kanssakäyminen ihmisen kanssa.
Ei huhhuh. Sanoisin muuten että feikki, mutta kun kerran sanoit että kyse oli itäkeskuksesta niin lievennetään tuomiota. Hieman kummallinen asiakas.
Eikun jaksamisia vaan hommissasi.
Nämä on oikeasti pahimpia, joista näkee että ei ole kaikki huoneet lämpimänä… Kun käytös voi olla mitä sattuu ja vaatimukset ihan outoja, kuten tällä tädillä, mutta pitäisi pyrkiä asiallisesti palvelemaan. Toisaalta säälittää, kun ihminen ei varmaan tahallaan ole tuollainen, vaan on sairas. Eihän se tietenkään oikeuta huonoa käytöstä… Onneksi tämä ei sentään käynyt kiroillen kimppuusi, niitäkin on!!
Voin hyvin kuvitella asiakkaan.
Itse vuosia sitten uudessa työpaikassani en ollut vielä kuullut että paikassa käy välillä ns. avohoitotapauksia.
Asiakas osti kahvin. Tiskillä oli alustana muovitabletti, jossa oli tähtikuvioita. Luulin että asiakas vitsaili, kun rupesi kyselemään että mitä jos nuo tähdet menee hänen kahvimukiinsa ja hän juo ne.
Kyllä siinä hymy hyytyi kun asiakas rupesi tosissaan rapsuttelemaan ja kokeilemaan tabletista ettei tähdet varmasti lähde irti (ja hyppää hänen kahvimukiinsa).
Jälkeenpäin vielä monet kerrat tuli tuonkaltaisia tilanteita. Ei voi kuin todeta että jotkut meistä OVAT erilaisia.
Erinomainen asenne myyjällä. Varmaan kassialma havaitsi että tässä on asiallinen ASPA ja siksi halusi asioida kanssasi.
Sinänsä kassialma oli ärsyttävä kun ei heti osannut valita oikeaa tuotetta, mutta kyllähän näitä vaihtajia on. En tiedä kumpiko on sitten parempi syy vaihtaa strereot, se ettei ne sovi sissariin vai se että niiden ääni on jonkun kotikutoisen kultakorvan mielestä huono.
miksi te otitte noita vastaan palautuksena? kait nyt joku pölyyntyminen ole syy tuotteen palauttamiseen? vai voinko palauttaa 5 vuotta vanhan dvd soittimen ja kertoa että se on pölyyntynyt? aika munatonta toimintaa kaupalta
Voi jösses Juho!! Eikö joskus voi antaa hyvän jutun vain olla hyvä juttu, puuttumatta johonkin epäoleelliseen pikkuasiaan. Tässä ei nyt varmasti ollut kyse siitä, että K-A kävi asioimassa VIIDEN VUODEN VÄLEIN!
Jännä kun noita muovipussien kantajia on niin paljon. Kuopiossa pyöri aikoinaan kans tyyppi, jolla oli älyttömästi muovipusseja mukanaan. Kantoi aina ne pussit kaikki muutamalla eestaas reissulla paikkaan x, josta sitten taas eteenpäin paikkaan y.
Ko. avopotilaalle ei kuitenkaan kelvannut mitkä tahansa pussit. Olivat kai kaikki nimenomaan valkoisia pusseja ilman mitään mainoksia.
Juho:
Tietenkään liikkeella ei ole mitään pakkoa ottaa vastaan täysin virheetöntä tuotetta.
Mutta ei missään laissa sanota, että yritys ei saisi palvella asiakasta paremmin kuin laissa määrätään..
Siksi he ottivat noita vastaan palautuksena.
juu ei kannata vedellä herneitä nenään. ihan vaan rehellisesti ihmetellen tässä kyselen. mun mielestä on vaan tosi outoa tuo pölyargumentti. sillä perusteella voisi ihan oikeasti sitten palauttaa jo mitä vaan. mitä kumman liiketoimintaa tuo on ettei tarvi kun pölystä sanoa niin heti rahat tiskiin.
Eiköhän liike kuitenkin ollu Gigantti, jossa on 30 päivän palautusoikeus. Ei muut liikkeet takaisin tavaroita huolis
njaah, tarviiki sitten seuraaviin bileisiin käydä ostaan gigantista taulutelevisio ja huippuäänentoisto sitten 29 päivän päästä käydä kertoon että ne on pölyttyneet ja saada kaikki rahat takas.
Eniten tässä tarinassa ihmettelen sitä, että millä oikeudella työkaverisi on kertonut asiakkaalle sinun työvuorosi? Itse kun olen myös asiakaspalvelutyössä ja yhdessäkään paikassa ei todellakaan ole saanut kertoa työkaverin vuoroja kenellekään, vaikka tietäisi kys. henkilöiden tuntevan, saatika sitten jollekin täysin random. asiakkaalle..
Juho, tuotakin monet tekee..ei mikään uus idea.
Sydäntä lämmitti, että palvelit tätä asiakasta asiallisesti, vaikkakin kyseessä ilmeisen erikoislaatuinen henkilö. Kassi-Alma on kuitenkin jonkun puoliso/äiti/lapsi/sisko tms. rakas ihminen sairaudestaan huolimatta.
Hieno tarina! Hieno tarina! Ei moitetta, hieno aspa ja hyvin kerrottu! ; )
>jaksamisia vaan hommissasi.
Kiitos, mutta ei ole tarvinnut jaksaa enää vuosiin.
Näitä on mukavaa muistella näin jälkikäteen.
>Eiköhän liike kuitenkin ollu Gigantti
Ei ollu…
Komppaan Kanaa: ”Hieno tarina! Hieno tarina! Ei moitetta, hieno aspa ja hyvin kerrottu! ; )”
meidän aikuislukiossa helsingissä käy pelottavan saman näköinen henkilö kun sinun kuvauksessasi mutta naisella on yleensä ”hame” joka on hakaneuloilla ”ommeltu” eli kyseessä on pelkkä lakana.. nainen on ollut hyvin harmiton eikä ketään häirinnyt
Tuotteen voi palauttaa palautusoikeuden määräämän ajan sisään (jos liikkeellä on sellainen) ilman mitään syytä. Se että jengi selittää on ihan niiden omaa toimintaa ja joskus kyllä saatan itekin kysästä että oliko joku vika? Mutta vastatahan ei ole pakko.
Hienosti Apina jaksoit, tiiä oisko ittellä kui riittäny ymmärrystä:)
no jopas nyt…
Voiko tuo edes olla totta? Mutta kaipa niitä outoja tyyppejä riittää joka lähtöön…
”Tuotteen voi palauttaa palautusoikeuden määräämän ajan sisään (jos liikkeellä on sellainen) ilman mitään syytä.”
Tarkennetaan nyt kuitenkin vielä, ettei vaan tulisi taas väärinkäsityksiä, että tuo palautusOIKEUS virheettömälle tuotteelle on erilainen eri liikkeissä. Jotkut ottavat takaisin kaikki, jotkut eivät mitään. Se ei siis ole mikään lakiin kirjattu oikeus, vaikka siinä oikeudesta puhutaankin, vaan liikkeen asettama ylimääräinen etu asiakkaalle.
Ei siis kannata heti mennä huutamaan myyjille katumapäälle tultuaan, ellei liikkeessä ole käytössä tuota palautusmahdollisuutta.
Yhä vieläkin asiakkaat uhkailevat kuluttajaviranomaisilla, elleivät saa palautettua virheetöntä tuotetta, kuten esim. alusvaatteita, kirjoja tai lehtiä.
juu, lämmin kiitos vaan, nykyisin on kaunis valkoinen iPod, jossa ei pölyt näy ja sopii kauniisti kodin valaistukseenkin… Ja Anttilan Top Tenhän tässä oli kyseessä.
siis mikä aspa pöllyttää kaikki liikkeen sterkat? HEi haloo, kummalla nyt päässä viiras?:D Myös mua ihmetytti tuo että työkaveri kertoo työvuorot??
Minä myös sitä mieltä, ettei työkavereilla todellakaan ole oikeutta jaella tietoa toisten työvuoroista jokaiselle tallaajalle, joka sitä sattuu kysymään. Sen kerran, kun kysyjä onkin joku vähän epätasapainoisempi tapaus, joka päättää odotella, että lähdet vuorostasi kotiin, niin.. Ei ole kivaa. Nimim. kokemusta on.
Muuten hyvinkerrottu juttu.:)
Läheskään kaikilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta (jos ei ole kyse valmistusvirheestä/etukäteen sovitusta asiasta jne.), mutta vaihto-oikeus on sitäkin useammalla ja tuon piikkiinhän ainakin ensimmäiset ostokset menevät.
Hyvin hoidettu tilanne aspalta. En ole itse omassa työssäni ”kassialmoja” yksinkertaisesti jaksanut, kun ostosten kanssa on tosiaan tuollaista tuuliviireilyä, minkä lisäksi heillä on tapana karkoittaa muutkin asiakkaat. Jos tuntipalkkaa saisi, ehkä sitten.
Sinällään tosin käy sääliksi noita, kun harvapa sille mitään voi, jos päästä heittää.
Suomi on täynnä toinen toistaan erikoisempia ihmisiä.
Kyllä pölyyntyminen on tuotteen ominaisuus siinä missä joku muukin. Jollekkin voi olla tärkeää ettei tuote pölyynny ja ettei pöly näy siinä. Eihän tuote silloin oikein ole soveltuva jos se pölyyntyy helposti ja näyttää rumalta. Toki kaikki eivät kiinnitä tälläisiin asioihin huomiota (vaikka ehkä pitäisi)
Ihan mukava tarina, mutta aivan selvästi keksitty.. Liikaa yksityiskohtia, eli ainakin suuresti väritetty jos ei kokonaan keksitty.. mm. tuo pölytysjuttu ei voi pitää paikkansa, koska en usko että kukaan myyjä voi olla niin tyhmä että alkaa asiakkaan pyynnöstä sotkemaan liikkeen esittelymalleja.. mutta muuten ihan kiva pikku satu..
mental: Ehkä kyseessä sattu olee myyjä joka auttaa asiakasta kun apua pyyetään ja kyllä jokku jutut jää päähän. Ihan turha alkaa russuttaa että keksitty juttu, hyvin todennäkösesti ei ole. Jos asiakaspalvelussa olisit töissä niin tietäisit että meitä on joka lähtöön..
>aivan selvästi keksitty
Ihan miten vaan…
Nyt kyllä loksahti leuka lattiaan asti.. Johan on asiakas. Onneksi ei ollut mitenkään agressiivisesti häiriintynyt vaan hiukan erikoinen.
Mjaa, clas-ohlson on hyvä paikka.
apa: Olen kyllä ollut reilut pari vuotta aspahommissa ja ei kyllä ole itselle tullut vastaan todellisia aaseja.. sekin on tietysti, että jos asennoituu asiakkaisiin aaseina niin varmasti ne sellaiseksi tulevatkin.. eli aika pitkälti on omasta palvelusta kiinni, vaikkakaan ei näköjään tässä kyseisessä jutussa..
Jotenkin tuli paha mieli ”Alman” puolesta :/. Pitääkö hänelle oikeasti naureskella vain siksi että sattuu olemaan vähän erikoisempi tapaus? Ja se että hän puhuu ”hienosti”; onko käynyt mielessä että ehkäpä on ns. hyvän suvun kasvatti?
Itse olen avohoidossa (hekoheko) ja minustakin luullaan lähes mitä tahansa, vaikken edes pukeudu oudosti tai kanna muovikasseja (saati niissä rahaa). Ärsyttää.
”Jotenkin tuli paha mieli ”Alman” puolesta :/. Pitääkö hänelle oikeasti naureskella vain siksi että sattuu olemaan vähän erikoisempi tapaus?”
Olen samaa mieltä. Ihan turha tällaisille ”Almoille” on naureskella, voi vielä pilkka sattua omaan nilkkaan, psyykkinen sairaus kun voi puhjeta ihan kenelle tahansa…
Niin, ja se on myymälöiden, ei myymälien…
Tässä se nähtiin että monia eksentrikkoja pidetään hulluina, vaikka todellisuudessa ovat vain aikaansa edelle. Nythän stereot ovat useammin harmaita kuin mustia, jonka myötä ”Kassi-Alman” mainitsemat ongelmat ovat eliminoitu.
Ja sit tietty se pölyrätti/huiska on keksitty jolla voi ne häiritsevät pölyset poistaa