21/01
2009
29

Kermaa

Jouluaatto monta vuotta sitten:

Olin töissä matkahuollon kahvilassa ja tiskille tuli hieno rouva miehineen. Rouva alkoi tivaamaan minulta, onko kermanekassa oleva kerma oikeaa kermaa. Vakuutin kannussa olevan kermaa. Asiakas laittoi sitä kahviinsa ja sanoi: ”Ei tämä millään voi olla oikeaa kermaa”. Johon minä vastasin: ”Kyllä se on, voin näyttää kyllä teille purkin, mikäli haluatte”. Jouduin kaivamaan jääkaapista purkin, sillä rouva edelleen valitti kermasta. Nähtyään purkin, rouva sanoi: ”En kylllä sittenkään usko, että tämä on oikeaa kermaa”.

Juu, ei tietenkään voi olla. Vaihdoin aina salaa kerman maitoon ihan asiakkaiden kiusaksi. x(

Jouluaattona ihmiset olivat muutenkin tavallista kiukkuisempia. Se oli aina virkailijan vika, ellei jatkoyhteyttä juuri sinne takahikiälle ollut junalta, minne he olivat menossa. Kyllä minä ainakin ottaisin selvää ennen matkaan lähtöä, kulkeeko bussivuoroja jouluaattona ollekaan. Heillä oli tapana tulla haukkumaan virkailija, koska tokihan se on tyhmän myyjän vika, ettei itse ota vuoroja selville.

Tuon rouvan ja muutaman muun haista-p***a-asiakkaan jälkeen mittani oli niin täysi, että marssin rahtiaseman puolelle vähän päästelemään paineita. :D Tyhjässä rahtitilassa hypin tasajalkaa ja kiljuin niin kovaa kuin lähti. Helpotti, ja sen jälkeen huomasin, että rahtiaseman ja kahvilan ovi oli rakosellaan ja kiljuntani oli kaikunut iloisesti kahvilasalissa. xD

Koko kahvilan puoli oli täynnä erittäin hiljaisia asiakkaita, kun palasin tiskini ääreen.

T:emäntä

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. Vakkari 21/1/2009

    No tässä oli oikeasti hauska kertomus tosielämästä!

    Valitettava tosiasia on, että ihmiset on yleensä ihan kilttinä, jos esiintyy itse uhkaavasti tai muuten pelottavasti. Mutta kun on sellainen tyyni ja rauhallinen kuten kunnon asiakaspalvelijan pitää, niin sitten kaiken maailman pikkutärkeilijät käy nillittämään.

  2. Cecilia 21/1/2009

    Olin itsekin viime jouluna ensimmäistä kertaa aattona töissä. Pomomme vakuutti, että jouluaattona asiakkaat ovat tosi mukavia ja ystävällisiä verrattuna tavallisiin päiviin. No en kyllä sanoisi, ihan yhtä paljon tuli haukkuja ja valituksia kuin muinakin päivinä.

    Ärsyttävimpiä asiakkaita ovat nämä, jotka kysyvät jotain, johon aspa vastaa, ja sitten vielä pidetään kaikin voimin kiinni siitä omasta mielipiteestä, ettei vaan tarvitsisi myöntää olleensa väärässä.

  3. Auksis 21/1/2009

    Kaikenlaisia sitä riittääkin. Mutta ei kannettu kerma perseessä pysy.

  4. mimi 21/1/2009

    Juu, itsekin olen tehnyt aattoja ruokakaupassa. En tajua ihmisiä, jotka jättävät omien sanojensa mukaan sen ruokapöydän ”tärkeimmän ruokalajin” ostamisen aatoksi ja sitten suunnilleen repivät hiuksia ja ovat järkyttyneitä, kun sattumalta puoli kaupunkia on yllättäen halunnut samaa jouluherkua ja se on loppu. -___- Ja sitten on ”joulu pilalla” ja se on kaupan vika.

  5. Sami 21/1/2009

    Tuo nainen on kyllä täydellinen esimerkki ihmistyypistä, joka myös kermaperseenä tunnetaan. :P

  6. toiveajattelua? 21/1/2009

    Heh, hauska nähdä, että tuo takahikiä elää edelleen puheessa. Ei se nyt niin kaukana Helsingistäkään ole, pieni kulmakunta, mutta iskostunut puheeseen… :)

  7. Anonyymi ja Sen Synonyymi 21/1/2009

    ”Koko kahvilan puoli oli täynnä erittäin hiljaisia asiakkaita, kun palasin tiskini ääreen.”

    Epic Win. :D

  8. Jalpuri 21/1/2009

    Ei sentään pyytänyt kermaa kermakastikkeella

  9. jep jep 21/1/2009

    ”yhjässä rahtitilassa hypin tasajalkaa ja kiljuin niin kovaa kuin lähti. Helpotti, ja sen jälkeen huomasin, että rahtiaseman ja kahvilan ovi oli rakosellaan ja kiljuntani oli kaikunut iloisesti kahvilasalissa. xD

    Koko kahvilan puoli oli täynnä erittäin hiljaisia asiakkaita, kun palasin tiskini ääreen.”

    Miksi minä muistan olleeni tuollaisessa tilanteessa…

  10. shoon 21/1/2009

    jep jep:

    Jaa’a, kerropa sinä se meille. Taitaa olla hyvä tarina tulossa. :D

  11. jep jep 22/1/2009

    siis tuo kulosti tutulta…olen ollut kyseisessä tilanteessa asiakkaan osassa (myyjä menny taka huoneeseen räyhäämään)

  12. Oikeuksien vaalija 22/1/2009

    Onko se joku naisten juttu kun mennään kiljumaan jonnekin? Ei tulisi itselleni mieleenkään.

  13. ottoo 22/1/2009

    loistavaa! pitiväthän sitten suunsa kiinni.

  14. Jaaha 22/1/2009

    Oikeuksien vaalija:

    Varmaankin nimenomaan naisten juttu, kyllä. Jos nimittäin erehdyt avautumaan julkiesti, lätkäistään naamalle aina se sama vanha ”onko taas se aika kuukaudesta”-kortti.

  15. Helmiä Sioille 22/1/2009

    ”Ehkäpä rouva on oikeassa, mistäs sen tietää vaikka lypsypiika olisi erehtynyt lypsämään sonnia?
    Kermana se on kuitenkin purkitettu.”

  16. kirjastontäti 22/1/2009

    ”Onko se joku naisten juttu kun mennään kiljumaan jonnekin? Ei tulisi itselleni mieleenkään.”

    Ei, koska esim. minä olen nainen eikä tulisi itselleni mieleenkään. Riittääkö perusteluksi? ;)

  17. Kale 22/1/2009

    On mukava olla puhelinasiakaspalvelussa. Silloin voi vain laittaa äänen pois ja hakata päätä näppikseen :D

  18. Dea 22/1/2009

    Hehe, tuosta ”tämä ei ole kermaa”-jutusta tuli niin mieleen eräs juttu takavuosilta. Asiakas halusi tietää, onko meidän coleslaw-salaatti itse valmistettua. Totesin, että coleslaw tosiaan valmistetaan paikan päällä. Asiakas alkaa väitellä, että ”Ja ei VARMASTI ole, tämä tuodaan teille sellaisissa tämän kokoisissa laatikoissa, MINÄ TIEDÄN!” Samaan aikaan asiakas näytti käsillään oletetun coleslaw-laatikon kokoa. Toistin uudelleen, että teemme coleslawin paikan päällä itse joka päivä, mutta eihän se rouvalle kelvannut, ”Kun tää ihan varmasti on kaupan coleslawia!”. Enpä jäänyt väittelemään, kun rouva kerran niin hyvin asian tiesi. Huoh.

  19. khouslaa 22/1/2009

    Ihan sinänsä asiallista kysyä tuosta, voisihan se olla half&half-lantrinkiakin, mitä ainakin esim. baareissa yleensä on tehtynäkin jo pullossa. Pakko sanoa tässä yhteydessä, että esimerkiksi eräässä pikaruokaketjussa ”oliiviöljy” on sen pullottajasta riippuen n. 4/5 halvinta mahdollista ruokaöljyä ja vain 1/5 oliiviöljyä… Että näin meitä huijataan! On meinaan aika paljon ravitsemuksellistakin eroa millaista öljyä käyttää.

    Melkein olin tunnistaa itseni edellisestä kommentista, sillä olen usein pettynyt nähdessäni ko. salaatin olevan aina sitä samaa einestä. Kerropa, missä saa aitoa tavaraa? En ole sellaista vielä tullut Suomessa maistaneeksi, en ole kyllä tosin kauheasti etsinytkään.

  20. Anonyymi ja Sen Synonyymi 22/1/2009

    Hyvää coleslawia olen ainakin saanut Tampereella Classic Diner:issa ja koostumus viimeksi kun söin ei muistuttanut kaupan tavaraa ollenkaan.

  21. Oikeuksien vaalija 22/1/2009

    kirjastontäti:

    Riittää mainiosti, kiitos vastauksesta :)

  22. Dea 23/1/2009

    khouslaa, tosiaan tuosta tapahtumasta on jo vuosia, joten en tiedä, onko coleslaw enää tuossa kyseisessä ravintolassa itse tehty, ja liekö sitä ylipäätään listalla ollenkaan… :D

  23. nettipelit 23/1/2009

    Aika uskomaton tapaus taas kerran. Olen kyllä ihan koukussa tähän blogiin, ei voi mitään :)

  24. Teemu 3/2/2009

    Eikös kuohukerma ole sitä oikeaa kermaa ja kahvikermassa on kerman lisäksi muutakin?

  25. K 7/2/2009

    Tästä sain hyvät naurut. Mukavaa että aspat uskaltavat purkaa raivonsa näin, vaikkei sitä aasiakkaiden kuultavaksi olisi tarkoitettukaan.
    Siinähän kuulivat :D

  26. Emäntä 14/2/2009

    K: Tattis :D
    Taisit olla niitä harvoja,jotka ymmärsivät kirjoitukseni.
    (Näitä Matkahuolto-tapahtumia olis vaikka kuinka paljon ”varastossa”.)

  27. Miss Lonely 13/3/2009

    Aivan loistavaa! Eikun uusiksi seuraavalla kerralla! ;DD

  28. Hopea 10/5/2009

    Itse (miehenä) ei tulis mieleenkään mennä kesken vuoron minnekkään huuteleen. Tarpeeks kun ottaa päästä alan niin ystävällisellä äänellä puhumaan niin sarkastisia ja näsäviisaita juttuja että siinä menee kaikki paitsi pahimmanluokan narsistit hiljaseks. Ja sitten kotona hakkaan tyynyä. Naapuri tuli kerran katsomaan että onko kaikki hyvin, kuulemma kuului pauke niille sisälle asti kun hakkasin tyynyä vähän kovemmin.

  29. Karhu 31/10/2009

    ”En kylllä sittenkään usko, että tämä on oikeaa kermaa”.

    V: ”Voitte vaikka reklamoida uskomuksestanne Valiolle. Kiitos ja hei. Seuraava asiakas, kiitos!”



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!