16/11
2009
32

Lusikka = biojäte

Olin asiakkaana eräässä seisovan pöydän lounasta myyvässä ravintolassa. Asiakkaat veivät itse astiansa palautuslinjastolle, jossa oli kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettuna, mitä mihinkin piti laittaa. Lisäksi haarukoille, lusikoille ja veitsille oli omat reikänsä, joiden vieressä oli SUURI kunkin ruokailuvälineen kuva. Linjasto kulki loogisesti, jolloin ensimmäiseksi jätetään lasit ja viimeiseksi tarjotin.

Menin viemään astioitani pois, eikä edessäni ollut jonoa. Jätin lasit, roskat ja lautaset paikoilleen, kunnes tulin ruokailuvälineiden palautuksen kohdalle. Siellä tientukkeena olikin kaksi noin kuusikymppistä rouvashenkilöä aloittamassa linjastoa väärästä päästä ja tunkemassa biojätteitä eli ruoantähteitä reikään, johon laitetaan lusikat. No, odottelin, että rouvat toimittaisivat asiansa ja saisin laitettua ruokailuvälineeni paikalleen. Taakseni kertyi myös hieman jonoa.

Lopulta mummelit saavat ruoantähteensä tyhjennettyä lusikkareikään. Tämän jälkeen toinen naisista laittaa ainakin kymmenen kappaletta sekalaisia ruokailuvälineitä veitsireikään. Sitten toinen alkaa hieman pienempää ruokailuvälinekasaa heilutellen ihmetellä: ”Mihinkäs nämä pitäisi laittaa?”. Toinen osoittaa lusikkareikää, jolloin ihmettelijä sanoo: ”Mutta minähän laitoin sinne ruoantähteet!”. Lopulta tämä mummeli päätyy laittamaan koko kasansa haarukka-aukosta sisään.

Mummelit jatkoivat astioiden palautusta mennen jonon keskelle vastavirtaan likaiset lautaset ja lasit käsissään, kun olivat jo tarjottimensa jättäneet. No, onneksi sain itse palautettua loputkin astiani.

Tulin siihen tulokseen, että suuri lusikan kuva tarkoittaa tietenkin ”ruoantähteitä”, haarukan kuva ”pienehköjä sekalaisia ruokailuvälinenippuja” ja veitsen kuva ”suurehkoja sekalaisia ruokailuvälinenippuja”. Pitäisiköhän minunkin opetella uudelleen lukemaan…? ;)

T: Sivustaseuraaja

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. butte 16/11/2009

    Joo, ei vois enempää ärsyttää mikään kuin se, ettei ihmiset vaivaudu käyttämään silmiään/aivojaan.

    Itse oon hampurilaispaikassa töissä, ja aina kun pöytään vie esimerkiksi tavallisen juustohampurilaisen, ja juuston ilman kurkkua, niin aina se ”KUMPI NÄIST ON ILMAN KURKKUU??” huuto tulee sieltä vaikka kurkuttoman käärinpaperissa, ihan keskellä hampurilaista on lappu, jossa lukee ”juustohampurilainen – ilman kurkkua”… ja nää on just aina näitä keski-ikäisiä naisihmisiä joiden suu käy aivojen edellä.

    Samoin kuin vessan ovea käydään rykistelemässä, ovessa on lappu ”Asiakas – pyydä poletti kassalta” niin silti tullaan huutelemaan meille että ”avaisitko vessan oven!” (Kun joissain paikoissa vessa avataan kassalta nappia painamalla.) Näitä tulee joka päivä vähintään muutama.

  2. Pummuli 16/11/2009

    joo, ja kuinka vaikeaa onkaan, kun kaupan pullonpalautusautomaatin vieressä on laatikko pahveille ja säkki muovikasseille ja varmuuden vuoksi vielä kylteillä osoitettu ett äpahvit tänne ja muovit tänne, siltikin ne s*tanan muovipussit on AINA siellä pahvien seassa ja muovisäkit on täynnä käsipaperia ja hylättyjä pulloja, joita ei tietenkään voinut laittaa siihen kolmanteen astiaan – sekajätteeseen.

  3. -H 16/11/2009

    Hampurilaisravintolassa kivaa on myös se, kun ihmiset heittävät paperia astiaan, jonka reunassa lukee ”juomat”. Kun sen ämpärin tyhjentää lavuaariin, saa hyvän aikaa kaapia niitä reikiä puhtaaksi, kun paperi estää juoman poistumisen lavuaarista. Vettynyttä paperia on myös melko mahdotonta saada poiskaadettujen juomien seasta ennen lavuaariin kaatoa.

    Juoma-astiaan heitetyt muut roskat (en kyllä ymmärrä kuka idiootti sitäkään tekee) eivät ole ollenkaan niin hankalia kuin tuo paperi.

    Ymmärrän kyllä, miten haastavaa koko homman täytyy olla asiakkaan näkökulmasta: on ISO astia jossa jätesäkki, ja on pieni astia jonka reunassa lukee ”juomat”. Voisi sitä itsekin mennä sekaisin.

  4. butte 16/11/2009

    Jepjep.. sama oli kerran, kun meillä oli pehmiskone rikki. Lappua laitettiin niin ulko-oveen silmien korkeudelle, joka kassalle kuin seinällekin. Ja SILTI sai koko päivän olla asiakkaille hokemassa, että valitettavasti pehmistä ei nyt saa koska kone on rikki… niin tässä oli tää lappukin ja tuossa ja tuossa….

  5. Esko 16/11/2009

    ”Ymmärrän kyllä, miten haastavaa koko homman täytyy olla asiakkaan näkökulmasta: on ISO astia jossa jätesäkki, ja on pieni astia jonka reunassa lukee ”juomat”. Voisi sitä itsekin mennä sekaisin.”

    Asiahan voi olla myös niinkin yksinkertainen kuin: ei vaan kiinnosta. Itse kippaan koko vadin sinne roskikseen, jos edes vaivaudun sen sinne asti viemään. Jos mäkkäri tms. haluaa ympäristömerkin kierrättämisestä, tehkööt sen itse. Turha odottaa että asiakkaana alan sitä tekemään. Ehkä olen jonkun mielestä aasi, mutta eipä hirveästi kiinnosta. En ala maksavana asiakkaana tekemään ravintolalle kuuluvia töitä.

  6. Nadalna 17/11/2009

    Yleensä hampurilaispaikkojen hinnoissa jo näkyy, että asiakas pääsee syötyään kierrättämään. Jos tarkoitus olisi tarjota pöytiin tarjoilua, hinnat olisivat korkeammat ja silloin aasiakaspalvelijat hakisivat tavarat pöydästä kysellen ottaisitko mahdollisesti vielä jotain, vaikkapa kahvin tai jälkiruoan?

    Alappa käymään ”oikeassa” ravintolassa (mäkkäriä yms. halveksumatta) niin saat tälläisen palvelun, maksat monta kertaa enemmän ja silloin hintaan kuuluukin tuo kierrätys.

    Mutta jos koet, että mäkkärin hinta sisältää jo kierrätyksen, voidaan olettaa, ettei sinulla juuri muuhun olekkaan varaa.

  7. Vimputin 17/11/2009

    @Esko: huono provo.

  8. Pulla 17/11/2009

    @Esko: Joo, melkein olin jo että kiva trolli, mut toisaalta tiedän kyllä että ihmiset voi ollakkin tollasia… Ihan vaan tiedoksi, että jos haluaa palvelua, kannattaa mennä paikkaan, jossa se sisältyy hintaan. Tietenkin se on kalliimpaa, mutta ei kukaan sun astioitas ilmaiseksi kantele.

  9. Kommentov 17/11/2009

    Eskon tapaisia on tässä maailmassa niin paljon etten ottanut koko hommaa huumorina. Ilmeisesti ihmiset ajattelevat myös, että marketin tehtäviin kuuluu siivota lähin neliökilometri kaupasta ostettujen tavaroiden kääremateriaaleista ym. Tällaisia tyyppejä pitäisi kouluttaa nyrkkihivutuksella.

  10. Arawn 17/11/2009

    Niinpä. Palvelua halutaa, mutta mitään se ei saisi maksaa… Jos ei kerran halua ”tehdä ravintolalle kuuluvia töitä”, menköön Kämppiin syömään. Siellä paapotaan kyllä kaiken kautta (ja niillä hinnoilla kuuluukin paapoa).

  11. Miau 17/11/2009

    Minua kummastuttaa se, ettei kirjoittaja missään vaiheessa vaivaudu opastamman rouvia, vaikka aikaa hänellä on tutkia hyvinkin tarkasti mihin reikään mitäkin tungetaan, jopa odotella, ”että rouvat toimittaisivat asiansa”. Olisiko ollut vaikeata huomauttaa, että ”anteeksi, tuolta päästä aloitetaan ja jokaisen reiän kohdalla on opastuskyltti siitä, mitä sinne laitetaan”? Kirjoittaja tässä on aasi.

  12. kokemusta on 17/11/2009

    @Miau: Kokeileppa ite joku kerta neuvoa vanhempia rouvashenkilöitä. Vaikka kuinka ystävällinen olisit ja hyvää tarkoittaisit, niin haukkuryöpyn ja tässä tapauksessa mahdollisesti jäljellä olevat ruuan jämät saat aika tod.näk. päälles. Vaikka joku vanhempi rouva itse tulee apua kysymään, niin aina saa suhtautua varauksella, kun ei voi tietää että mistä päin se tuuli puhaltaa.

  13. Just 17/11/2009

    Ei tarinan kirjoittajalla ole mitään syytä rouvia alkaa opastaa, kun kaikki asiakkaita ovat (toiset aasejakin). Kuka sitä vain ‘hyvää hyvyyttään’ alkaisi vanhempia opettaa?
    Samaa mieltä myös siitä että ei ne rouvat olisi kuunnelleet kuitenkaan.

  14. Miau 17/11/2009

    kokemusta on: Olen useinkin neuvonut sekä lapsia että vanhuksia ja kaikkia ikäryhmiä siltä väliltä. Kyllä se on ihan omasta asenteesta, äänensävystä ja tavasta kiinni, miten neuvot otetaan vastaan. Ehkäpä lisäharjoitus tekee sinustakin vielä mestarin.

  15. Random 17/11/2009

    ”Nadalna 17/11/2009
    Yleensä hampurilaispaikkojen hinnoissa jo näkyy, että asiakas pääsee syötyään kierrättämään. Jos tarkoitus olisi tarjota pöytiin tarjoilua, hinnat olisivat korkeammat ja silloin aasiakaspalvelijat hakisivat tavarat pöydästä kysellen ottaisitko mahdollisesti vielä jotain, vaikkapa kahvin tai jälkiruoan? ”

    Tästä tuli vain mieleen etten ole ikinä ajatellutkaan hampurilaispaikkojen mukamas olevan halpoja. Hirveät hinnathan noissa surkeissa annoksissa ja yksittäisissä (mukamas) erikoisburgereissa, ainakin näissä suurimmissa ketjuissa.Toimintatapana pitänyt vain tarjottimen pois vientiä yms. sen kummemmin ole helppoa kuin vaikeatakaan tai tarvitse syytä tehdä se.

  16. ap-ya 17/11/2009

    ”Kokeileppa ite joku kerta neuvoa vanhempia rouvashenkilöitä. Vaikka kuinka ystävällinen olisit ja hyvää tarkoittaisit, niin haukkuryöpyn ja tässä tapauksessa mahdollisesti jäljellä olevat ruuan jämät saat aika tod.näk. päälles.”

    Huoh, oliko tää se päivän aasein kommentti? Mä olen neuvonut ns. vanhempia rouvashenkilöitä noin miljoona kertaa elämässäni ja yhtään haukkuryöppyä en ole niskaani saanut, ruuanjämistä puhumattakaan. Vissiin samanlainen urbaanilegenda kuin bussilipun syönyt punkkari – kaikki on tarinan sata kertaa kuulleet mutta kukaan ei oikeasti ole sitä kokenut ;)

  17. Hjaaa 17/11/2009

    Eiköhän teille Miau ja ap-ya vielä tälläinen iloinen, lähes 100v vitutuksella varustettu hampaankiristelijä satu kohdalle… Itse luulin joskus, että cliché kukkahattuisesta, vanhemmasta rouvasta uhkaamassa hakata ”röyhkeän nuoren miehen” sateenvarjolla tai käsilaukulla oli tuulesta temmattu…tavattuani muutaman tälläisen ja kymmeniä, jotka tyytyvät vain pitämään minuuttitolkulla narinaa heidän häiritsemisestään olen todennut, että näitä kyllä on. Ja häirintäähän on esim. ostosten laskeminen HEIDÄN ostoshihnalleen, heidän ostoskärryjensä kiertäminen, kadulla ohi käveleminen sekä keskustelu ystävän kanssa.

  18. ap-ya 18/11/2009

    Hjaa: okei, no jos niitä hampaankiristelijöitä tosiaan löytyy n. 1 kpl miljoonasta, niin millä perusteella voi väittää että mummon neuvominen johtaa ”tod.näk.” heti haukkuryöppyyn ja ruuanjämiin? On täällä taas jutut, ei muuta voi sanoa :D

  19. kriisi 18/11/2009

    ap-ya: ”okei, no jos niitä hampaankiristelijöitä tosiaan löytyy n. 1 kpl miljoonasta…”

    Taitaa minulla olla sitten todella huono tuuri, kun joka päivä törmään törkeisiin ja kiukkuisiin mummuihin. Töissä ja vapaa-ajalla.

  20. Aamukahvi 18/11/2009

    Minähän en tuollaisia aaseja menisi neuvomaan, jos itsekin asiakkaana olen. Mitäs se minulle kuuluu? Ei kiinnosta lähteä kokeilemaan haukkuvatko minut pystyyn vai käyttäytyvätkö kuin ihmiset.

    Rakkain terveisin,
    Ilmeisen Huono Ihminen

  21. Bella 18/11/2009

    Luin tuota Eskon aivopierua ja oikein odotin, missä kohtaa hän kertoo olevansa maksava asiakas. Tulihan se sieltä, päiväni on pelastettu! :D

  22. reino 19/11/2009

    Näitä huonosti suunniteltuja linjoja näkee joissa on kyllä hyvät haarukoiden ja muiden juttujen kuvat mutta jossain metrin korkeammalla kuin itse reikä johon ne tavarat tungetaa. Näin olle yksinkertaisemmilla jää ne symbolit huomaanmatta. Kannattaisi siis laittaa se symboli aina siihen luukun viereen.

  23. Hjaaa 19/11/2009

    Sama juttu minulla kuin kriisillä, niitä todella tulee jatkuvasti vastaan…sanotaan 1/5 normaalina päivänä mummokiintiöstä. Ehkä vain liikun väärään aikaan? Pitänee siirtää ostosreissuja.

  24. Nallukka2010 19/11/2009

    Hampurilaispaikat halpoja? 7-8 euroa pullanpalasta parin ö-luokan pihvin kanssa, parista tusinasta ranskanpottua ja pahvimukillisesta sokerilitkuako on halpaa? ”Hese-mössö” on suorastaan riistohintaista, ja syykin on selvä: frankkarin emoyhtiö haluaa ison siivun ja yrittäjälle jää luu käteen.

    Käykääpä joskus vaikka kunnon vanhanaikaisella huoltamolounaalla, niin saatte tuohon hintaan sieltä puolen lautasen kokoisen leikkeen ja kunnon paistetut perunat, salaatit, leivät ja vielä kahvinkin jälkiruoaksi… Niin, ja siellä sitten sitä tarjotinta ei yleensä itse tarvitse kiikuttaa yhtään mihinkään.

    Oikeastaan ainoa syy miksi hampurilaisbaarissa vien sen tarjottimen ja roskat kiltisti pois on, koska tiedän että se on jo valmiiksi p***aduuni niille jotka sen muuten joutuu sieltä keräämään.

  25. Hjaaa 20/11/2009

    En nyt haluaisi sotkeentua joillekin ihmisille pyhään asiaan, mutta kyllähän huoltamoruoka on loppujen lopuksi aika kuraa. Ei se leike ole ulkofilettä, eikä kukaan siellä huoltamolla kuori tai leikkaa niitä perunoita omin pikku kätösin… Uppopaistettua/mikrolämmitettyä puolivalmiste/valmisruokaa. Tosin annokset ovat tietysti aika suuria, ja joillekin ihmisille ”perinteisempi” ruoka uppoaa paremmin. Jos haluaa välttämättä syödä jotain parempaa, niin voi aina etsiä sopivan ravintolan tai tehdä ruokansa itse. Tällöin ei tarvitse maksaa palvelusta. Ja kyllä, jo se, että joku seisoo tiskin takana ojentamassa sinulle sen burgerin maksaa rahaa. Eri asia sitten, pidätkö sitä palveluna.

  26. Piika 21/11/2009

    Oletteko ajatelleet, että nämä ihmiset tekevät henkilökunnalle kuuluvat työt tarkoituksella väärin.

  27. Marxxaa 23/11/2009

    kokemusta on, toi on niin totta. Toiset ovat ystävällisiä ja kiitollisia kun neuvotaan mutta usein on näitä jotka alkavat haukkua jos yrittää neuvoa. Eikä tosiaan ole ollut mitenkään ilkeä vaan ihan ystävällisesti neuvonut.

    Miau: No eipä siinä vaiheessa ollut mitenkään tekemistä omasta asenteesta tai äänensävystä kun sai nyrkistä selkään ja haukut. Ja ihan yhtäkkiä.

  28. butututu 27/11/2009

    Miksi viedä roskat roskikseen, jos ei niitä vaivaudu edes lajittelemaan -.-’ jättäkää ne sitten meille myyjille siivottaviksi pöytiin, minä ainakin lajittelen aina kaiken mahdollisen, koska minua sentään kiinnostaa maailmassa muukin, kuin oman perseeni ravitseminen ja paskan levitteleminen ympäristöön.

  29. Puolikas 19/12/2009

    ”Kiukkuiset mummot on urbaanilegendaa” :D XD

    Kerrankin sain mummolta haukut kun autoin nostamaan matkatavarat junasta. Nostin kuulemma liian hitaasti….

    Kaupungeissa enemmän noihin törmää. Yksinäisyyden uhreja kait, oikeastaan surullisia tapauksia.

  30. Ville 21/2/2010

    ”Hampurilaispaikat halpoja? 7-8 euroa pullanpalasta parin ö-luokan pihvin kanssa, parista tusinasta ranskanpottua ja pahvimukillisesta sokerilitkuako on halpaa?”

    No mun mielestä toi 8 euroa ateriasta on kuitenkin halvempi kuin monissa muissa burgeripaikoissa, joissa hampurilaisateria saattaa maksaa sen 12 euroa eikä tohon sisälly vielä edes juoma. Näissä mestoissa tosin tarjoillaan pöytään ja lautasetkin haetaan pois asiakkaan puolesta. Tällä logiikalla noi mäkkäri/hese 8 euron ateriat on mun mielestä vielä halpoja, eikä voi olettaa saavansa siihen kaupan päälle vielä pöytääntarjoilua ja siivousta.

    ”Käykääpä joskus vaikka kunnon vanhanaikaisella huoltamolounaalla, niin saatte tuohon hintaan sieltä puolen lautasen kokoisen leikkeen ja kunnon paistetut perunat, salaatit, leivät ja vielä kahvinkin jälkiruoaksi”

    Olen kyllä syönyt huoltamoruokaa. Äitien tekemää ruokaa suoraan Saarioiselta. Vai luuletko tosiaan, että ne lautaset on siellä kyökissä oikeasti väkerretty jostain tuoreesta sisäfileestä ja majoneesit on käyty sekottelemassa valmiiksi edellisenä iltana?

  31. vibe 22/7/2010

    Ei tullu sit mieleen sanoa niille mummeleille siinä takana ku seisoit ja näit koko homman, että ”anteeksi, mutta tuo ei ole biojätereikä?”???

  32. Dorka 12/12/2010

    #
    butututu 27/11/2009

    Miksi viedä roskat roskikseen, jos ei niitä vaivaudu edes lajittelemaan -.-’ jättäkää ne sitten meille myyjille siivottaviksi pöytiin, minä ainakin lajittelen aina kaiken mahdollisen, koska minua sentään kiinnostaa maailmassa muukin, kuin oman perseeni ravitseminen ja paskan levitteleminen ympäristöön.
    __________________________
    Uskomaton purkaus.

    Jos olisit oikea maailmanparantaja, et kävisi hampurilaisravintoloissa. Haluat vain olla parempi kuin muut.

    Roskien lajittelusta ei ole mitään hyötyä, paitsi tietenkin nesteiden jotta ne eivät sotke paikkoja valuessaan sekajätepussista. Kaikki pakkauspaperit, kartongit ja ruoantähteet kelpaavat yhtä lailla poltettaviksi tai kaatopaikalle. Jätteiden lajittelulla halutaan vain hyvä mieli cityvihreille elämästä vieraantuneille aasiakkaille.

    Sama pätee myös taloyhtiöiden roskiksiin. Yleensä lajitellut jätteet muutenkin kipataan samaan kasaan, poikkeuksena paperinkeräys ja lasinkeräys(ja ongelmajätteet ja metallit, joita ei yleensä kerätä kuin jäteasemilla).



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!