24/03
2009
66
Murinaa kahviosta
Ihan lyhyt juttu vaan, joka ärsyttää.
Kahviossa aasiakas jättää likaisen kahvikupin kassalle nenäni eteen, siinä samassa usein myös muita astioita, tai koko tarjottimen.
Voisiko sitä millään katsoa hiukan ympärilleen, se palautuspiste kun on siinä ihan vieressä. Seuraavalle asiakkaalle hiukan kurjaa tulla siitä tiskien seasta maksamaan kahviaan.
T:Kupponen
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
Jätä kommenttisi








kahvioissa, jossa palveluun ei kuulu astioiden pöydästä siivoaminen (vaikka kahvi itsessään maksaa saman verran kun paikoissa joissa se kuuluu palveluun), se ei vain aina riitä että mielenosoituksellisesti jättää astiat pöytään
on vähän outoa jättää ne siihen palvelutiskille, mutta itse jätän tasan joka kerta kahvikupin pöytään, kuten muutkin astiat, riippumatta näenkö palautuskärryä. 1.6e on kahvista nii törkeä hinta että siihen hintaan kuuluu jo blokkaus. Jollei miellytä niin palkatkoon blokkarin.
Missä saa kahvin alle kahteen euroon enää?
Kahviloissa on niin kalliit hinnat, että sillä rahalla ei asiakkaan kannata henkilökunnan töitä tehdä. On oikein jättää astiat minne mieli tekee.
Itse ollessani töissä kahvilassa, jossa astioille ei ollut palautuspistettä, olin hyvin kiitollinen jos asiakas toi itse likaiset astiat minulle tiskille. Säästyipähän edes vähän rakkuloilla olevat jalat. Asia on tietysti eri jos piste on olemassa.
Mikä kitinä 1,6e kahvista? Missähän kahvilassa sitä saa niin halvalla? Kahvin voi kuitenkin juoda kotonakin. Jos ei jaksa herätä aamulla viittä minuuttia aikaisemmin keittämään kahvia, on turha kitistä kahviloiden hinnoista. Se ei kuitenkaan ole peruselintarvike saatikaan -oikeus.
Juho:
Jollei SINUA miellytä kahvin hinta/ kahvilan toimintatavat, juo kahvisi jatkossa kotona.
Ja sinä et päätä mitä siihen 1,6 euron kahvin hintaan kuuluu.
Että mua ärsyttää nämä ”minä en tee henkilökunnan töitä, en vaan voi vaivata itseäni viemällä hikisen kahvikuppini palautuskärryyn joka on hankalassa paikassa fiikuksen takana ja mä oon sitäpaitsi allerginen fiikukselle”- tyypit. Ihme asenne.
Ehkä kannattaa sitten juoda kahvit vaan sellaisissa paikoissa jossa kupit korjaa työntekijä.
Tai kotona.
Jos se kuuluu palveluun, sen voi jättää pöytään, jos ei kuulu, niin se viedään sille tarkoitettuun paikkaan. Piste. Ihme uhmaikäisen toimintaa joiltain kommentoijilta. Palautteen voi antaa muutenkin, kuin työntekijöitä kiusaamalla. Ja kyllä, kiusaamista on pakottaa tekemään jokin asia, jolle ei ole varattu työnantajan puolesta aikaa mutta joka on silti pakko tehdä, kuten tämä likaisten kuppien korjaaminen pöydistä. Kuvittele itsesi työntekijän asemaan niin ymmärrät kyllä. He eivät hinnoista päätä.
Ihmisiä, jotka jättävät astiansa pöytään, vaikka palautuskärry löytyy. Joo, helpottaa työntekijää, kun ei tartte juosta kärräämässä astioita koko ajan pois pöydästä, mutta näin pääsee seuraavat asiakkaat tyhjään pöytään. Eipä ole kivaa, kun kahvila on täynnä ja ainoat vapaat pöydät ovat täynnä toisten jättämiä astioita. Siinä joutuvat välillä sitten asiakkaat viemään niitä toisten astioita kärryihin.
On siis yleistä ystävällisyyttä ja huomioimista kaikkia kohtaan. Ja useinhan siihen 1,6e kahviin kuuluu itsepalvelu. Ei sitä kukaan sinulle tee tai tuo pöytään, joten eikö pitäisi saada myös kahvin laitto kuppiin ja tarjoilukin vielä samaan hintaan? Miksi tyytyä vain astioiden pois viemiseen?
Ja sitten on kanssa se, että myyjillä on varmasti parempaakin (työhön liittyvää) tekemistä kuin kytätä, että milloin joku jästipää sattuu jättämään astiansa pöytään… Sen takia tiskit, kuten edellinen kirjoittajakin jo osoitti, jäävät helposti seuraavien asiakkaiden kiusaksi.
Mikäli se kahvikupin vieminen palautuskärryyn on niin ylivoimaisen vaikeaa, olisikohan aika vaihtaa kahvilaa? Joissain paikoissa tarjoilijan tehtäviin kuuluu blokkaus, toiset toimivat itsepalvelu -periaatteella.
Jaloillaan voi aina äänestää mikäli palvelun taso ei miellytä.
Oon samaa mieltä tosta tyhmästä periaatteesta, ettei voi viedä astioita palautuskärryyn, mutta: esim. Ikeassa, jossa hinnat (esim. aamiainen 2e) on vedetty todella alas, vien ilomielin astiat ja tarjottimet palautuskärryihin.
Mutta taas yhdessä Stockan kahvilassa on niiiiiin törkeät hinnat (en edes tarkalleen muista, kun en käy enää) ja silti oletetaan asiakkaiden vievän itse astiansa pois pöydistä. Ja myönnän jättäneeni siellä tarjottimet pöydille.
Olen kyllä sitä mieltä ettei asiakkaan kuulu astioita roudata kahvilassa vaikka se henkilökuntaa saattaakin kismittää. Sellainen kyllä kuuluu kahvilan peruspalveluun.
Kahvi maksaa kahvilassa. Jos hinta on liikaa; juo kotona. Tiedättekö miten pienillä katteilla perus kahvila pyörii? Se on jo jonkinlainen ihme että kahvia ylipäätään kannattaa tarjoilla 2e hintaan. Vaikka siinä onkin ehkä 95% kate, ei parin euron myynti per asiakas ole mitenkään kultakaivos. Varsinkin kun otetaan huomioon että se kahviaan ryystävä asiakas istuu pöydässä varaten asiakaspaikan n.30min. Vaikka pistettäisiin kakkupala a 3e päälle, on kahvilan revittävä sitä voittoa aika pienistä puroista.
Perus keskisuuri kahvila, sanotaan 40 aasipaikkaa, parhaaseen aikaan ylimaallisella 100% käyttöasteella tienaisi näin pelkällä kahvilla 1,95e x 80 = 156e/h. Tästä miinus tilat, laitteet, verot, henkilökunta jne niin ei paljoa naurata jos pelkkää kahvia saa myytyä.
Vink: missä sä olet töissä, jos teillä on kaiken lisäksi hikiset kahvikupit? Ja kyllä minä päätän jätänkö astiat pöytään vai en. Jos maksan kahvista tuon 1.6e ja pullasta 2.5e nii saa luvan sisältyä blokkaus hintaan. Jos kahvilan toimintatapaan kuuluu asiakkaan juoksutus noilla hinnoilla niin asiakkaana aion muuttaa heidän toimintatavat. En ole lammas. niinkuin sinä tunnut olevan
ihme kitinää 1.60 eurosta…kantsii juoda kotona jos toi hinta on LIIAN kallis. Itse juon suklaakahvii Arnold’s cafessa ja hinta on 3.60 ja en kitise siitä. Ja vaikka juon sen pahvisesta mukista niin vien sen aina roskikseen enkä jätä pöydälle. Sama periaatte muissa kahviloissakin jossa on palautuspiste tai pieniroskis.
Hohhoijaa, pitääkö tää palautuskärryväittely käydä joka ainut kerta, kun joku erehtyy lähettämään tänne kahvilaan liittyvän tarinan? Alkaa käydä jo HIEMAN vanhaksi koko juttu.
Minäkin jätän astiat pöytään, jos maksava asiakas tekee henkilökunnankin työn kysyn vaan mihin teitä enään tarvitaan???
Rahastukseen voidaan järkätä automaatti, työvoima vähenee.
Eikä.
Jos se 1,6 e on olevinaan niin kamala hinta, kannattaako sinne kahvilaan mennä? On se jännä mitä kaikkea ihmiset kuvittelevat saavansa alle 2 euron.
Ja ei, en ole eläessäni ollut kahvilassa töissä. Ei, en myöskään laske oman kuppini (josta olen maksanut jopa 1,6 e!) korjaamista pöydästä työnteoksi. Ei siitä ole minulle vaivaa. Bää!
No voihan valtava! Tietysti asiakas saa jättää astiat pöytään vaikka palautuspiste olisi ihan vieressä. Jos se kahvikuppi jotain asiakkaalle maksaa niin kyllä siinä on sitten jo palveluraha leivottu sisään hintaan. Henkilökunnan määrä on vaan mitoitettava sen mukaan että riittää ihmisiä pöytiä siivoomaan. Nämä ovat ainakin tälle aspalle ihan selviä asioita.
Monesti on jäänyt vaikutelma siitä että henkilökunnan ”tärkeämmät tehtävät” (joihin joku viittasi) onkin tosiasiassa paskanjauhanta työkaverin tai asiakkaan kanssa.
Jeesus, mitä laiskoja paskoja.. menkää helvetti itseenne. Varsinkin Juho. Sivuston suurin lammas.
Minä olen samaa mieltä, että sen kahvikupin voi lähtiessään viedä sinne kärryyn. Itse vien aina, koska olen näitä kuppeja ja kippoja eräänkin kerran keräillyt. Ihme kitinää myös kahvin hinnasta. Jos se oikeasti on niin kallista niin lopeta sen juonti.
Off topic: Että sitten oksettaa ne nuuskan jämän huulesta, jossain kahvikupin tai tuhkiksen pohjassa! Eikö sitä paskaa vois oikeesti vaikka nielasta tai tunkekaa taskuunne se!
Jos ruuat, juomat tai kahvit tuuan pöytään ne myös joku korjaa pöydästä puolestasi (hampurilaisbaarissa tulee kyllä hamppari jälkikäteen, silti siivoat). Jos taas kannat itse astiasi pöytään kannat ne myös pois. Helppoa.
Ja se kahvila voi sitten alkaa äänestää hintaa nostamalla. Kyllä varmaan jo 5 €/kuppi hintaan kuuluu se tarjoilu. Tiedän yhden ainoan paikan josta saa kahvia alle 2 €/kuppi, meidän lukion kahviautomaatti 0.5 €/kuppi.
”Jos se kahvikuppi jotain asiakkaalle maksaa niin kyllä siinä on sitten jo palveluraha leivottu sisään hintaan.”
Joopa joo, jepujee.. Elikkäs sä käyt varmaan Siwasta hakemassa ilmaiseksi kahvipaketit, kun sähän kuitenkin joudut itse keittää ne sumpit ja sit vielä korjaamaan jälkes. Eihän sun nyt sellaisen vaivannäön takii mitään kuulu maksaa..
Sitäpaitsi jos olet aspa, tiedät varmaan, että henkilökunta pidetään niin minimissä kuin mahdollista. Ja kun konseptina on itsepalvelu, työnantaja ei taida kuule palkata yhtään ketään siivoamaan ylimääräistä jätettä yhtään mistään. Eli toisin sanoen tuo kummallinen asennevamma itsepalvelukulttuuria kohtaan aikaansaa sen, että aspoilla on enemmän duunii kuin ehtis tehä ja älytön stressi kun pomo vaatii mahdottomia. Ja kaikki tämä vielä paskalla palkalla. Että kiitosta vaan.
Ja saanen vielä muistuttaa, että osin tämän duuni/stressi/palkka -suhteen vuoksi alalla on hyvin suuri henkilöstövaihtuvuus, mikä taas tarkoittaa sitä että työnantajat kouluttavat jatkuvasti uusia työntekijöitä. Sepäs ei olekaan ilmaista puuhaa, ja niin ollen se kirottu kahvikuppisi maksaa aina hieman enemmän ja sen lisäksi saat odotella jonoissa tuokion jos toisenkin, kun se uusi kassaneiti ei oikein vielä osaa mitään. No, omapahan on valintasi!
Tämä sivuaa vähän aihetta, mut menköön. Tulipa tässä taas mieleen, minkä takia ei huvita työpaikalla paljon päivävuoroja tehdä. Töissä olen suuren kaupungin keskustassa baarissa, joka avaa jo päivällä. Päivisin asiakkaat ovat lähinnä kahvin ja vihreän teen juojia (kahvi/tee maksaa 1,30€). Ravintolan luonteesta johtuen käyn blokkaamassa pöydät itse tai kiitän jos joku tyhjän kupin lähtiessään tiskille tuo.
Asiakkaan suusta kuultua:
”Vesi ei varmaan maksa mitään, kun mul on omat teepussit mukana” jepjep
Ja toinen:
”Etteks te vois ottaa sitä luomuteetä taas myyntiin? Se oli niin hyvää, että kaverit otti niitä pusseja kotiinkin mukaan” joo, ens viikol tilaan lisää
Onneksi ilta- ja yövuorot onkin sit leppoista viinanmyyntiä.
Itselleni ei useimmissa kahviloissa tulisi mieleenkään viedä koko tarjotinta kassalle. Ja vakkaripaikassani (kalliissa!) se ei ole edes mahdollista (pieni muovipleksi myyjän ja asiakkaan välissä). Siellä on palautuspiste heti oven vieressä, kätevää.
Vaikka itse tykkään viedä kahvikupitkin itse pois, ei mua häiritse edellisen likaiset kupit (pelkät kupit, eli ei tarjottimia yms. ‘isoa’) ja voin hyvin joko odottaa että joku roudaa ne pois ja voin lähtiessäni viedä ne omien astioiden mukana.
Taidan olla siltä osin aasi, että kuulun niihin ihmisiin jotka panttaavat paikkojaan tunnin yhden kahvikupin (+ ilmaisen santsikupin) ja pullan voimalla. Tosin usein istun ikkunan vieressä baarijakkaralla enkä valtaa neljän hengen pöytää.
Taas ihan turhaa mussutusta.
Se, että pyydetään toimittamaan astiat telineisiin on vain toivomus, ei pakko. Ei edes ruuhka-aikana.
Ostetun tuotteen hinta ei vaikuta asiaan mitenkään.
Nämä itsepalvelukahvilat tarjoavat usein hirveätä kahvinlitkua jostakin automaatista huimaan hintaan ja kaiken lisäksi joudut vielä itse kantamaan ne pöytään ja vielä siivoamaan jälkesi.
Menen itse mielummin kahvilaan, jossa tarjoillaan pöytiin ja voin jättää likaiset astiani myös pöytään, josta ne siivotaan. Valitettavasti näitä paikkoja on liian vähän. Maksan kyllä mielelläni hieman lisää, jos saan kunnon palvelua.
Ja kyllä, jos joskus joudun menemään näihin itsepalvelukahviloihin, jätän likaiset astiani pöytään. Kahden euron kahvikuppiin kyllä täytyy kuulua peruspalvelut, kuten likaisten astioiden poiskorjaaminen.
Enkä ole vielä missään nähnyt kylttiä, jossa kerrotaan, että kahvin hintaan sisältyy likaisten astioiden vieminen itse palautuspisteeseen
Voihan se työntekijöitä harmittaa, että he joutuvat ne astiat sieltä pois korjaamaan, mutta se ei kyllä ole asiakkaan vika, vaan työnantajan.
Monessa muussa asiakaspalvelutarinassa kehotetaan aspaa tekemään vain ne työt, jotka kuuluvat toimenkuvaan (esim. vapaa-aikana kaupassa ei tarvitse neuvoa asiakkaita) Kahvilatyöntekijät kuitenkin joutuvat näidenkin kommentoijien mukaan tekemään työtä, joka heille ei kuulu.
Mikä siinä on niin vaikeata kantaa se tyhjä kuppi siihen palautustelineeseen, yleensä ne sijaitsevatkin ulosmenon läheisyydessä. Niin ne periaatteet….
Itsepalvelupaikoissa, joissa henkilökunta ei blokkaa likaisia astioita, pöydät ovat usein täynnä paitsi tiskiä MYÖS murusia, kahvia, limua yms litkuja. Toisin sanoen pöydät jäävät aina pyyhkimättä. Se on ällöttävää ja siksi suosin paikkoja, joissa henkilökunta kerää astiat.
Nimenomaan tuo on pointtini ^. Tuntuu, että paikoissa joissa asiakkaiden kuuluu palauttaa astiat kärryyn, henkilökunta ei tajua sitten sitä vähääkään tehdä että edes pyyhkis pöydät jne. Se on myös yksi syy miksi astiat mun kohdalla jää pöytään, tajuavatpahan uuvatit putsata pöydän samalla kun hakevat astiat.
Ja ei, en todellakaan vaihda kahvilaa. Mitä siitä seuraisi? Se että ennenpitkää kaikki kahvilat ottais käyttöön palautuskärryt. Pöh.
Ja myöskin se on fakta, että paikoissa joissa on palautuskärryt, myöskin keräävät työntekijöiksi saamattomia teinilurjuksia mitkä vaan juttelee työkavereiden tai jopa asiakastuttujensa kanssa. Jos on aika jauhaa monta minuuttia tuttujen kanssa, on myös aikaa tehdä töitä.
juho, voi vittu sä olet kyllä pelle, toivottavasti ei asuta edes samassa läänissä.
sä siis todella käyt vahtimassa mitä liikeyritysten työntekijät tekevät työaikanaan? kuten ‘lässyttävät kavereidensa kanssa’. sellaiseenko fasistimeininkiin tässä pitäs lähtee, et kaikki kököttävät hiljaa työmaallaan, puhutaan vai viittä työsopimuksessa määrättyä lausetta?
aspatyöt ovat usein töitä, missä on suotavaakin jutella asiakkaalle töiden lomassa. se KUULUU työhön, ei murjotus.
lisäksi, astuessasi kahvilaan, päätät toimia sen asettamien sääntöjen ja ehtojen mukaan. ruokaravintoloistakin saa varmasti kahvia, ja niissä on pöytiintarjoilu ja siivous mukana.
miksi omat periaatteet pitää lapsellisesti kostaa työntekijälle, kenellä ei ole osaa eikä arpaa työpaikkansa konseptin kanssa? laittakaa palutetta päällikölle/omistajalle.
sä et myöskään varmaan päätä, mitä siihen sumpin hintaan sisältyy. itseasiassa siinä on jo tila- ja laitevuorat, raaka-aineet ja henkilökunnan palkat. kyllähän siinä sufeelle hintaa kertyy. jos ei miellytä, juo se pannujauhettu saludo himassas.
Pingu: tiedän kyllä alan suuren vaihtuvuuden ja tiedän että kiire on yleensä pirullinen, ne ovat tosiaankin tämän alan varjopuolia. Siitä huolimatta asiakas ei minusta ole ikinä se jonka tehtäväksi astioiden vieminen jää, vaan sen on oltava asiakkaan puolelta vapaaehtoista. Minä en koskaan ajattele astioiden jättämistä pöytään aspan kiusaamisena, aivan sama kummalla puolella kassaa olen.
Ja kuten jo aiemmin mainitsin, monesti kiire tuntuu olevan tehdä jotain muuta kuin omaa työtään. Harvassa ovat oikeasti olleet ne työntekijät joiden ensisijainen tehtävä on ollut rahastaa asiakkaita ja siivota tiloja, ja vasta toissijaisesti jutella mukavia jonkun kanssa. Ei työnantajaa kiinnosta tietenkään palkata lisää työntekijöitä firman marttakerhoon.
Olen kyllä nähnyt yhden paikan jossa en mieltänyt maksavani palvelurahaa. Se oli huoltoasema jossa kaikki paikat olivat seisomapaikkoja ja kahvi myytiin pahvikupissa, mutta eipä se kupillinen juuri mitään maksanutkaan.
Astioiden poisvienti näyttää jakavan ihmiset samalla tavoin puoliksi niin kuin kaupassa kapulan laittaminen omien ostostensa perään tai ostoskärryjen takaisin vienti (varsinkin niissä tilanteissa, jossa asiakas on ottanut ostoskärryn, mutta ei sitä tarvitsekaan ja jättää sen kauppaan vaikka voisi sen yhtä hyvin viedä samalla kun kävelee kaupasta ulos)… No anyway, mun mielestä on todella typerää, jos ei pysty pientä ja vaivatonta asiaa tekemään. Ei mulle ole edes koskaan tullut mieleen, että jättäisin astiat pöytään, koska olen maksanut syömisistäni. Tarkoitukseni on vain siivota omat jälkeni, jotta pöytään voi tulla seuraava asiakas. Tulee itse asiassa aivan tiedostamatta. No joillekin on ”hyvät tavat” opetettu, toiset haluavat taistella pieniäkin asioita vastaan.
Sitten kannattaa oikeasti mennä sellaisiin kahviloihin, joissa on tarjoilu pöytiin eikä itse tarvii muuta tehdä kuin maksaa. Saat rahallesi enemmän vastinettakin kuin tavallisissa itsepalvelukahvioissa.
Huoh: saatan hyvinkin olla pelle, en kiellä sitä.
Mutta asiaan, kun astun kahvilaan jossa kehoitetaan asiakasta palauttamaan astiat kärryyn, se on tosiaan kehoitus. Pyyntö kahvilanomistajalta että ”viitsithän asiakas tehdä hiukan työtä jotta mun ei tarvi palkata tarpeeksi työntekijöitä”. En minä lähde tuohon ralliin, olen tiedostava ihminen ja tajuan mistä tässä on kyse. Jos sinä puolestasi olet niin nöyrä ja munaton, että nielet kaikki käskyt ja komennukset ilman kyseenalaistusta, on se sinun ongelmasi.
Ainiin ja vielä vähän lisäystä, voisko joku selittää että mikä tää kehoitus on ”juo jatkossa kahvisi kotona”
?
Juon kyllä, useastikin, itseasiassa parhaillaankin. En kuitenkaan ymmärrä mitä tekemistä sillä on sen faktan kanssa että minusta kahvikupin hinnalla ei saa samaa palvelua joka paikassa?
Hyvät tavat, aivan. Minusta vaan asiakas osoittaa hyviä tapoja jo sillä että jättää pöydän muuten siistiksi, vaikka jättäisikin astiansa pöytään.
Loppujen lopuksi minusta on vaan ihmeellistä se että kahvilan työntekijät jaksavat itkeä etteivät asiakkaat ”hoida velvollisuuksiaan”, vaikkei astoiden vieminen sitä ylipäätään heille ole.
”Jos sinä puolestasi olet niin nöyrä ja munaton, että nielet kaikki käskyt ja komennukset ilman kyseenalaistusta, on se sinun ongelmasi.”
Ehehe, päivän naurut.
”Viethän astiasi” = Kamala komennus ja käsky, ei pidä nöyrtyä missään nimessä, minä en mitään teboilin omistajia kyllä kumarra perkele! Kyllä tämä pitää ehdottomasti kyseenalaistaa, minulla on munaa siihen!
Vien astiani, eli Juhon logiikan mukaan nielen varmasti kaikki ”käskyt ja komennukset”… ai mä luulin että se on vaan mukava tapa, olenhan kohtelias ja hyvinkasvatettu nainen.
Eikä ole edes iso vaiva korjata omia jälkiään kahvilassa
Tottumus/osaamiskysymys:
Erittäin hyvä kommentti, yhdyn!
En minä lähde tuohon ralliin, olen tiedostava ihminen ja tajuan mistä tässä on kyse.
No totta kai olet tiedostava! Mikään ei kerro tiedostavuudesta niin kuin omakehu ja muiden morkkaaminen niinkin kekseliäästi kuin munattomiksi!
Itse tyhmänä lampaana luulisin että olisi tehokkaampaa kantaa rahaa paikkaan jonka käytännöistä tykkää, kuin kantaa rahaa ja vittuilla henkilökunnalle paikassa jonka käytäntöjä ei voi sietää. Onneksi tiedostavat ihmiset pitävät nämä mukavat kahvilat, joissa asiakkaan ei odoteta vievän astioita pois, toiminnassa. Siellä palvellaan aatteen palolla, raha on tiedostavalle irrelevanttia!
Kaltaisianne aaseja varten tosiaan kannattaa pari blokkaajaa palkata, mielellään seisomaan siihen oven eteen teidän pyrkiessä sisään. Plokkaajat sitten erikseen.
Juho ei ”tiedostavana” ihmisenä näytä tiedostavan sitä, ettei osaa ottaa sitä kahvikuppia käteen ja viedä sitä itse sinne kärryyn ja näin huolehtia omalta osaltaan siisteydestä… No, suomalaiselta juntilta tätä voi odottaakin.
Toivottavasti et ole kahvilassa tuottamiesi roskien suhteen samanlainen idiootti.
Marge: Tokihan se astioiden vieminen kärryyn on vapaaehtoista, yritin vain rautalangasta vääntää miksi se on kannattavaa itsepalvelupaikoissa. Get it!?! Eli siis pitkässä juoksussa se on sulta iteltä pois kun homma ei toimi ja kaikki kallistuu. No älä nyt vaan tajua, niin voit jatkossakin ajatella et ”hintaan sisältyy blaa blaa”
Ja on muuten aika paksua selittää et ”Harvassa ovat oikeasti olleet ne työntekijät joiden ensisijainen tehtävä on ollut rahastaa asiakkaita ja siivota tiloja, ja vasta toissijaisesti jutella mukavia jonkun kanssa.” Mun ei oo tarvinnu koskaan odottaa palvelua missään sen takii et työntekijät pitää marttakerhoo tiskin takana. Huh huh.
Ja ihan vaan lopuksi: ”Minä en koskaan ajattele astioiden jättämistä pöytään aspan kiusaamisena, aivan sama kummalla puolella kassaa olen.” No ketä sä sitten kiusaat kun jätät astiat pöytään? Et kyllä ainakaan työnantajaa, jolla ei ole mitään intressiä vaivata päätä sillä miten työntekijät ehtivät… Jos ei oo kato ehditty niin sit voi vähän huutaa ja kattoo, et auttaako asiaa. Eli etköhän sä kuitenkin just sitä aspaa kiusaa.
Hopea: ”Jos ruuat, juomat tai kahvit tuuan pöytään ne myös joku korjaa pöydästä puolestasi (hampurilaisbaarissa tulee kyllä hamppari jälkikäteen, silti siivoat). Jos taas kannat itse astiasi pöytään kannat ne myös pois. Helppoa.”
Tämä sääntö ei päde ainakaan nykyään. Monessa helsinkiläisessä kahvilassa, esim. Wayne’s coffee tai Robert’s coffee -ketjuissa juomat haetaan tiskiltä itse, mutta astiat jätetään pöytään siivottaviksi. Tämä on ihan käytäntönä niissä eikä asiakkaiden typeryyttä; mitään palautuspisteitä ei ole.
”Kahvilatyöntekijät kuitenkin joutuvat näidenkin kommentoijien mukaan tekemään työtä, joka heille ei kuulu.”
Ilmeisesti pöytiintarjoilu, astioiden poiskeräminen ja pöydän pyyhkiminen ei näihin töihin kuulu?
Mikähän työ sitten kahvilatyöntekijälle kuuluu?
Maksava (a)asiakas on Suomessa saatu ovelasti tekemään osan työstä, jonka voisi automaattisesti olettaa kuuluvan kahvilantyöntekijälle..
“Ilmeisesti pöytiintarjoilu, astioiden poiskeräminen ja pöydän pyyhkiminen ei näihin töihin kuulu?
Mikähän työ sitten kahvilatyöntekijälle kuuluu?
Maksava (a)asiakas on Suomessa saatu ovelasti tekemään osan työstä, jonka voisi automaattisesti olettaa kuuluvan kahvilantyöntekijälle…”
Riippuu paikasta. Joissain paikoissa viedään astiat itse, joissain henkilökunta kerää astiat. Se ei yleensä ole kovin vaikeaa huomata: nurkassa seisova palautuskärry on hyvä vinkki.
Pidän tästä lähtien Juhoa ja muita astiat pöytään jättäviä syypäänä entistäkin korkeammille hinnoille kahviloissa. Kun pitää näköjään palkata vielä yksi ihminen lisää kantamaan porukan tiskejä.
Minäkään en palauta astioita. Kun maksan yli 2€ kahvikupillisesta ja tiskin takana on useampi kikattava tyttö, joiden tehtävä näyttää olevan ainoastaan rahastaminen ja satunnainen vitriinin täyttö, en todellakaan tue sellaista lorvimista tekemällä heille kuuluvia töitä!
Niin… Kahvilaan tullaan palveltavaksi. Juomaan kuppi kahvia ja syömään pullanpala joiden tekemiseen ei tarvitse tehdä ponnisteluja itse. Ja tästä palvelusta maksetaan.
Oleellisena osana tähän palveluun (hintaan) kuuluu myös tilanteen jälkihoito, eli astioiden haku pöydästä ja tiskaus.
Kohta kai suomessa löytyy ensimmäinen kahvila jossa seinällä kyltissä on nöyrä ”pyyntö”: ”viethän astiasi keittiöön ja tiskaat ne ja laitat takaisin kassalle ettei työntekijöidemme tarvitse tehdä tätä puolestasi”
Luulisi sen nyt olevan itsestään selvää että kahvilan/ravintolan työntekijöiden töihin kuuluu asiakkaiden palveleminen, oli se sitten käytännössä myyntiä, ruoan valmistusta tai siivoamista tai jotain muuta. Siksi asiakas kahvilaan tulee. Itse tehtynä saa kotona materiaalien hintaan.
Jos tämä yhtälö ei jostain syystä ole jollekin selviö, kannattaa harkita jotain muuta alaa. Kyllä maailmasta löytyy muitakin aloja joissa voi purnata niihin kuuluvista töistä.
Ylipäätään tuo ”ei kuulu mun töihin” asenne ihmetyttää. Sama kai se mitä töissä tekee sen ajan kun siellä on, sama palkka juoksee oli tehtävä mikä tahansa.
Helpointa on tietty istua kotona sohvalla, ei tartte tehdä mitään.
Minusta kahvilan konseptiin, jossa ihminen itse hakee kahvinsa tiskiltä, kuuluu myös se, että ihminen korjaa jälkensä. Jos tämä on liian vaikeaa voi varmaan mennä nauttimaan sen kahvikupposen ravintolaan, jossa on pöytiin tarjoilu.
Itse kahvilassa töissä olleena oli harvoin aikaa juoruiluun, sen lisäksi, että palvelimme asiakkaita, jonkun piti myös tehdä täyttää myytäviä tuotteita, keittää kahvia, sämpylät leivoimme ja munkit teimme itse, astiatkin piti tiskata. Jos siinä sitten joskus on kaksi minuttia aikaa vaihtaa sananen työtoverin kanssa niin on se kummaa, että sekin jota kuta rassaa.
En myöskään ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa laittaa sitä palautetta itse sinne ylemmälle taholle. Kyllä aina suu vaahdossa huudetaan, että sitä laitetaan, mutta kuinkas sitten käykään. Tosi asiassa asioihin kuvitellaankin vaikuttavansa kakaramaisella kiukuttelulla.
Jotkut puupäät unohtavat säännöllisesti, että kahvin hinnalla katetaan vuokrat, palkat, kalusto, raaka-aineet ja muu tarvikkeet, mahdolliset teostomaksut, lehtitilaukset, huoltokustannukset, hävikit, vesi- ja sähkölasku ja mitä kaikkea vielä.
Pitää olla vähän ääliö jos luulee, että kahvi maksaa kahvilassa enemmän siksi että siihen sisältyy palvelu. Se mitä hintaan kuuluu kussakin paikassa on omistajan eikä asiakkaan määrittelemä asia.
”Se mitä hintaan kuuluu kussakin paikassa on omistajan eikä asiakkaan määrittelemä asia.”
Kyllä, mutta onneksi asiakaalla on oikeus valita kahvittelupaikkansa. Ja voin luokitella itseni ääliöksi, koska luulen, että mitä kalliimpaa, sen parempi palvelu ja tuote..Näin ilmeisesti yleensä kaikessa muussa, paitsi kahviloissa
Ja muuten, nuo samat kulut lankeavat maksettaviksi kaikiklle muillekin kahvilanpitäjille, oli sitten itsepalvelukahvila tai oikea..
Ja minähän en kahvistani kahta euroa maksa! Etenkään siitä myrkystä, mitä osuuskaupan kuppiloissa kahvin nimellä myydään! Mutta sen istumapaikan käytöstä ikkunan ääressä voin sen pari euroa maksaakin. Ja kupin vien kärryyn, jos vaan sellaisen jostain löydän. En siksi, että se on käsketty, vaan siksi, että se on kohteliasta. Mitä tulee työntekijöiden keskinäiseen juoruiluun, niin ei kenellekkään kitisijöistä ole tullut mieleen, että se voi olla myös työhön liittyvää informaation välitystä, vaikka sitä ei naama näkkärillä tehtäisikään?
Minä palautan astiat joskus, joskus en. Riippuu ihan hinnoista. Jos kahvikuppi maksaa vaikka 2,5 euroa, en todellakaan kanna tyhjää kuppia vaunuun.
Sitten näistä ABC asemista joita on nyt joka paikassa. Olen syönyt siellä toisinaan. No, ruoka on ihan ok, mutta hinnat ovat ihan ravintolatasoa, ja tietysti on ne prkl:een vaunut sielläkin. En ole kertaakaan vienyt tarjotintani niihin.
Keräätte ja vingutte tai vingutte ja keräätte ne astiat pöydistä pois jos asiakas ei kippolan töitä puolestanne tee. Mutta joka tapauksessa keräätte! Piste
Helppoa sitä on suomijuntiksi ihmistä haukkua. Jokaisessa vierailemassani maassa olen saanu palvelua ihan vain pöytään istumalla.
(Tippiä kyllä annan, silloin kun se kulttuuriin kuuluu.)
ymmärrän työpaikkaruokaloissa, missä hinnat ovat kohtuulliset tai halvat, että asiakas palauttaa astiat, mutta normaalissa ravintolassa tai baarissa en, en ola siellä töissä, enkä saa siitä palkkaa.
luulisi henkilökunnankin ymmärtävän, mitä enemmän heillä on töitä, sitä varmempi on työpaikka, jossain on jopa palkattu lisää henkilökuntaa, kun astioiden palautus ei toimi.
olen valmis maksamaan sen 10c ylimääräistä kahvista, etten joudu töihin…..
Minua ei kahvilassa työskennellessäni henkilökohtaisesti haittaa henkilöt, jotka jättävät astiat palauttamatta palautuskärryyn. Kyllähän niitä sieltä pöydistä kuljettelee itsekin, kun niitä huomaa ja kun aikaa on. Ne ihanat, jotka tajuavat palautuskärryn idean ovat vain mukavia ja kohteliaita. Henkilö, joka jättää astiat itse palauttamatta kertoo eleellään vain omasta tyhmyydestään tai turhamaisuudestaan (tai huomaamattomuudestaan, kaikkialla ei aina näe niitä palautuskärryjä ja kun siellä sitten näkee tarjoilijan vievän muitten jättämiä astioita pois, on johtopäätös kai aika selvä).
Mutta jos ei vies omia astiotaan pois, niin ei kannata olettaa, että muutkaan vievät. Ja tästä johtuen monet pöydät voivat joskus olla ”varattuja” likaisilla astioilla. Varsinkin, kun henkilökunnalla on yleensä muutakin hommaa, kuin likaisten astioitten pois hakeminen.
Tulisipa paljon uusia työpaikkoja jos asiakkaita ei laitettaisi astioita kantamaan. Siihen työhön suurin osa työttömistäkin taitojensa puolesta sopisi. Jos maksan, en siivoa.
No huh huh. Onpas hirveä vaiva siirtää oma kuppi siihen palautuskärryyn, joka usein on vielä sijoitettu niin, että sen ohi tulee joka tapauksessa käveltyä, kun lähdetään pihalle paikasta.
Jätättekö mäkkäreissä sun muissa ne tarjottimet papereineen sun muine roskineen siihen pöytään mäkkärin tarjoilijoiden hoteisiin, vai viettekö ne siihen palautusjuttuun? Sama tietty koskee muita vastaavia pikaruokapaikkoja subwaystä mäkkäriin ja päinvastoin.
Minua on aina kummastuttanut tämä suomalaisten nöyryys viedä astiat ”ravintoloissa”, kahviloissa yms. Kyllä se nyt on vain henkilökunnan tehtävä blokata.
Mitä noihin hintoihin tulee, minulle se on aivan sama mitä se kuppi maksaa, euro – kaksikymmentä euroa ”who cares”, hinnat niille tasoille, että on sitten vara palkata vaikka niitä blokkareita.
Mutta juu, itse stooriin, en kyllä ymmärrä myös tuollaista käytöstä asiakkaalta, että viedään astioita tiskille. WTF… itse olisin tiskin toisella puolella kysynyt, että tuletko myös tiskaamaan.
Kenenkään meistä asiakaspalvelijoista ei tule sietää moista.
Olisi hienoa, jos meidänkin maasta löytyisi noita amerikkalaisista leffoista ja sarjoista tai mantereella muuten vieraillelle tuttuja kuppiloita, joissa on niin sanuttu ”endless cup”, kahvia tulee aina lisää (ai niin ja se ei maksa).
Tipitkin olisi kohdillaan. Nyt ei oikein viitsi tippia antaa jos ei edes hymyä saa.
Kertokaa mulla mitä on ”blokkarit”..? Lähinnä tule mieleen portsari joka siis estää epätoivottujen asiakkaiden sisään pääsyn eli blokkaa.
Jos tykkää noista ruotsinkielisitä sanoista, niin voi toki puhua plokkaajista (plocka = poimia)
No, tämäkin keskustelu kertoo suomalaisesta palvelukulttuurista – tai oikeastaan sen puutteesta. Saksassa saa pöytiintarjoilun – ja kohteliaan sellaisen – samoilla hinnoilla tai jopa halvemmalla kuin Suomessa… Suomessa maksat itsesi kipeäksi ja palvelet itse itseäsi. Kohta saan tietysti äkäisiä kommentteja, että muuta Saksaan. On käynyt mielessä…
Oli se huoltoasema tai kahvio, niin jätän astiat pöytään. Ei ole mitenkään miellyttävää itsepalvelukahvioissa, kun astiat on viety pois, mutta pöytiä ei ehditä pyyhkimään kahvista, possumunkin rippeistä ja muusta mukavasta, jotka tarttuvat mukaan. Ehkä voisitte laittaa vielä pöydän pyyhkimiseen suihkupullon ja liinan pöydälle, niin asiakkaat voisivat tehdä sen myös…
Sotilaskodeissa, ainakin meillä, on tapana, että astiat palautetaan kärryyn. Tämä siksi, että vuorossa on yleensä kaksi työntekijää, toinen on kassalla ja toinen tekee tarjottavia, keittää lisää kahvia ja tiskaa. Äärimmäisen harvoin käy niin, että joku jättää astiat pöytään, oli kyseessä siis varusmies, heidän vieraansa, kantahenkilökuntaan kuuluva tai joku muu varuskunta-alueella asuva. Niin, meillä kahvi maksaa 60 senttiä.
Mutta asiaan, alkuperäisessä tapauksessa asiakas on kenties ajatellut olevansa avulias aatu, ajatellut auttavansa kahvilatyöntekijää tuomalla astiat valmiiksi tiskille, ettei niitä tarvitse lähteä erikseen hakemaan. Hän ei ehkä ollut huomannut, että siellä on erikseen tila palautettaville astioilla.
En jaksa lukea kaikkia 60 kommenttia, mutta omalla työpaikallani (baari) ainakin kahvi maksaa 1,20 ja santsi on ilmainen.
Toisekseen läheskään kaikissa kahviloissa ei ole mitään palautuspistettä, ja voisin kuvitella etten itse kahvilassa käydessäni sitä välttämättä edes miettisi. Siitä syystä tiskille kupin tai astioiden tuominen voi olla kohteliasta vaikka se nyt sinua haittaisikin.
Miettikää nyt vähän että tarviiko kaikesta valittaa.
Ensin jonotat todella kauan jonossa ja mietit että lounasaikaa on enään sen ja sen verran, pitäisi kerkeä töihin yms. Pääset kassalle ja maksat ostoksesi, pääset vihdoinkin pöytään nauttimaan kahvista ja herkuista.. Eikun hetkinen, et pääsekkään koska astiat on pöydillä! Niinpä mainitset asiasta myyjälle, joka pian korjaa astiat pois. Kuitenkin päätä olla viemättä omia astioitasi kiireen/laiskuutesi tai vastaavan takia. Ja näin jonon viimoinen kokee saman rumban – jono seisoo koska myyjän pitäisi kerätä ne astiat ja tiskata ja palvella asiakkaita samaan aikaan. Pieni ele helpottaisi ja nopeuttaisi sinunkin asiointia. Kukin tavallaan, mutta jos en heti ilmesty kassalle, olen tiskaamassa teidän pinttyneitä astioita jotka on seissyt koko päivän sivupöydällä jonne ei heti nää kassalta. Ei se ole suuri vaiva (minunkaan niitä astioita kerätä), mutta seuraavan asiakkaan vittuilu ei miellytä, koska en ollut sillä sekunnilla kassalla kun hän siihen tuli.
Mari puhuu asiaa.. ja tosiaan, ei se pöydistä kerääminen (työntekijän toimesta) ole hankalaa tai ikävää, jos on aikaa.. valitettavan usein sitä ei vaan, varsinkaan kiireaikaan, ole.. mutta kyllähän minä juoksen itsepalveluperiaatteella toimivassa paikassa ne astiat sieltä kun samaan aikaan ihmiset jonossa kiukustuu, kahvi/sämpylät/pullat/astiat/vaihtorahat loppuvat kesken jne.. ja nopeampi se on pikaisesti käydä se pöytä pyyhkäisemässä jos sen likaiseksi havaitsee (ja tämä havainnointi on huomattavasti helpompaa jos siinä ei ole niitä astioita tiellä).
Nykyisessä työpaikassani käy varmaan juuri Juhon tyylisiä ihmisiä. Olen töissä liikenneasemalla jonka yhteydessä myöskin kahvila.. olemme siirtyneet kertakäyttökuppeihin/lautasiin jo juurikin siitä syystä, että resurssit ei oikein riittäisi niiden astioiden keruuseen/tiskaamiseen (varsinkin kun tietää, että näitä Juhoja ja Margeja riittää). Isot roskiksen sijaitsevat aivan istuma-/seisomapaikkojen, sekä sisä-että ulko, välittömässä läheisyydessä. Mutta tietenkin hyvin monen ”Juhon” pitää se kahvikuppi/roskat (kuten pillimehupaketit, sämpylän kääreet, suklaapatukan kääreet jne) jättää siihen pöytään ihan vaan mielenosoituksellisesti. Sehän kuuluu minun työhöni kerätä ne. Sehän nyt olisi aivan liikaa vaadittu, että jaksaisi sen kahvikupin tms. laittaa roskikseen joka sijaitsee niin lähellä, että ei edes paikaltaan tarvitsisi nousta. Kiitos tästä. Eihän minulla tässä ole mitään muutakaan tekemistä; sämpylän tekoa, ruokia ihmisille, ruokatarvike/kahvilatuotteiden/bensan jne rahastusta, pullan paistoa, kahvin/teen keittoa, maitokannujen jne vaihtoa/pesua, hyllyjen täyttöä ja vaikka mitä pientä ja suurempaa jotka kuuluvat päivittäin tehtäviin töihin tai viikkolistalle jne.. ja usein vielä niin, että olen yksin paikalla. Ja sitten valitetaan kun pöytä on täynnä niitä roskia, mutta sitten toisaalta valitetaan jos kassalla joutuu seisomaan kun työntekijä raivaa pöytiä. Koskaan ei ole hyvin. Mutta onneksi meillä on paljon myös näitä ihania ihmisiä, jotka ne roskat jaksavat siihen roskikseen laittaa ja jopa niitä, jotka jaksavat muidenkin roskat samalla heittää. Jos tällaisen huomaan, kiitän kyllä tilaisuuden tullen tai huikkaan perään sydämestä tulevat näkemiin-ja-kiitokset. Niin pienellä teolla voi aspin päivääkin piristää