Narikassa kuultua
Olin toissa aikaisemmin Keski-Suomessa suuressa baarissa (n.1200 as.paikkaa), jossa monesti tilojen suuruuden takia oli isojenkin firmojen pikkujouluja ja muita ”kokoontumisajoja”. Tapaus sattui eräänä iltana, jolloin eräs maanlaajuinen hotelli- ja ravintola-alan ketju oli järjestänyt työntekijöilleen (ja ilmeisesti vain toimiston puolen henkilöille) illanvieton.
Ilta sujui kuten yleisesti vastaavanlaiset illat: aluksi tylsiä puheita, sitten ruokaa, muutama tylsä puhe lisää ja sitten viinaa, ja sitä riitti. Illan aikana vieraiden järjestäjä oli tullut niin pahasti humalaan, että esimieheni tuli minulle kertomaan, että aasiakas täytyisi poistaa ravintolasta humalatilan ja käyttäytymisen vuoksi, koska baari oli auki jo kaikille ja he olivat jääneet jatkoille.
Menin asiallisesti (kuten yleensä) poistamaan naishenkilöä, iältään noin 40. Hän kuitenkin — yllätys yllätys — alkoi väittämään ettei ole liian humalassa tai käyttäydy häiritsevästi, samaan aikaan kun hoiperteli korkokengissään ja haki tuolia tai kaidetta toisen käden alle. Keskustelin aikani ja ilmoitin aasiakkaalle, että hänen on nyt viimein poistuttava ja jos hän ei itse pysty eteenpäin menemään, joudun häntä taluttamaan. Kuten arvata saattaa, otin hänen käsivarrestaan kiinni ja lähdin taluttamaan häntä narikkaan, matkan aikana hän haistatteli ja kiroili. Narikkaan tultua pyysin häntä antamaan narikkalappunsa, jotta hän saa takkinsa ja voi poistua ravintolasta.
Edelleen kiroillen, aasiakas alkoi kaivaa narikkalappuaan:
A: ”Meillä on isoja sopimuksia sinun firman kanssa ja minä järjestän sinulle potkut!”
M: ”Selvä juttu. Jos nyt sen narikkalapun antaisitte.”
A: ”Minä lopetan kaikki isot sopimukset teidän yrityksenne kanssa emmekä enää ikinä tilaa mitään palvelua teiltä! Tässä on minun käyntikorttini: ‘Hotelli- ja ravintolapäällikkö Nönnönnöö, yritys XXX’.” (Tässä vaiheessa kävi pieni harmitus, sillä firma on kaverini ja silloin vielä melko uusi ja pieni yritys). ”Me lopetamme nyt kaiken yhteistyön firman YYY kanssa.”
(Firma, jonka aasiakas oli maininnut, oli eri kuin se missä itse olin töissä. Tässä vaiheessa aloin nauramaan mielessäni, enkä voinut vastustaa kiusausta…)
M: ”Niin onkin parempi! Lopetetaan kaikki sopimukset ja ottakaa toiselta yritykseltä palvelut!”
A: ”HYVÄ! SINÄ SAAT POTKUT!”
Aasiakas todella potkaisi minua korkokengällään, siten että sen juuri ja juuri potkuksi voi laskea, otti juoksuaskeleen ovea kohti, kaatui ja levitti käsilaukkunsa sisällön lattialle. Ovella ollut työkaverini katsoi aasiakasta silmät pyöreinä, kun vaakatasossa juosten nousi ylös ovea kohti. Työkaverini avasi rouvalle oven ja kiitti käynnistä.
Itse katsoin aasiakkaan perään ja lueskelin hänen antamaa käyntikorttia tarkemmin.
Mitä tarinasta siis opimme? Jos aiot potkaista järjestyksenvalvojaa, älä anna käyntikorttiasi ensin ja potkaise sitten, koska sinua ei ole enää kauhean vaikea saada kiinni.
* * * * * * * *
Toista tapausta seurasin vierestä kun eräs siististi pukeutunut mies oli antanut ensin minulle takkinsa säilöön ja sitten meni ovella seisoneen työkaveri luo juttelemaan. Keskustelu meni jotenkin tähän tyyliin.
A: ”Terve, minä tuossa ajattelin…”
JV: ”Niin?”
A: ”No kun teillä on tuo iso järvi tuossa melko lähellä…”
JV: ”Niin?”
A: ”Niin, että kun tuolla on noita lokkeja ja minä ostin vasta uuden auton ja pesin sen tänään, niin en haluaisi, että nuo lokin kakkaavat sen päälle.”
JV: (jo silmät pyöreinä kuuntelee, että mitähän aasiakas haluaa) ”Niin?”
A: ”Niin, että teidän pitäisi varmasti tehdä asialle jotain, kun kyllähän se teidän hommiin kuitenkin kuuluu.”
JV: ”Juu, tuota, minäpä välitän viestin eteenpäin.”
A: (nyt tyytyväisen näköinen ilme kasvoillaan) ”Kiitos!”
Että kyllähän me harrastustoimintana lokit ammutaan alas, JOS pomo antaa luvan!
T: Järjestyksenvalvoja
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...








Ei edes kauhean värikkäimmästä päästä tämä tarina mitä tulee ravintola-asiakkaisiin. Missä tässä nyt oli viihdyttävyys? Tosin seudulla asuvat tunnistavat kyllä kyseisen ravintolan. Liekö tarinan perimmäinen tarkoituskin?
Tuohon kakkostapaukseen: mitäs tässä turhaa ammuskelemaan, teidänhän pitää tietenkin käydä neuvottelemassa paikallisten lokkien kanssa että katsokaas nyt kaverit hei, sovitaankos että trööttäätte vähän sivuun ettei osu meidän tärkeän asiakkaan bemarin päälle jookosta. Vähän diplomatian tajua peliin ja silleen.
Ammuu, hajosin =D
Siis eikö sen pitnyt olla maanlaajuinen ketju eikä mikään pieni ja kaverisi firma?
Ja mikäs se firma YYY sitten oli, kun ei kerran tämä muissä olit töissä?
Baarityöntekijälle: mun mielestä tarinat olivat tosi hauskoja! Makunsa kullakin!
Baarityöntekijä sanoi 24/11/2009
Ei edes kauhean värikkäimmästä päästä tämä tarina mitä tulee ravintola-asiakkaisiin
Paljon värikkäämpi kuitenkin kun moni muu baarijuttu täällä, ja ihan suht viihdyttäväkin. Ainakin minua huvitti.
Huomaa kyllä että lukijat eivät itse ole juuri baareissa työskennelleet jos pitävät em. tarinoita jotenkin viihdyttävinä tai hauskoina. Lukeutuvat ennemmin kategoriaan ‘jokaviikkoiset tapaukset’.
Ja itsekin joskus em. baarissa työskennelleenä voin kertoa että jälkimmäisessä tarinassa on käytetty hieman värikynää että se on saatu kuulostamaan edes hieman hauskalta.
Pitääkö tänne tulevien tarinoiden sitten olla aina niin huimia? Tietääkseni sivusto toimii aspojen purkautumiskanavana.
”Huomaa kyllä että lukijat eivät itse ole juuri baareissa työskennelleet jos pitävät em. tarinoita jotenkin viihdyttävinä tai hauskoina. Lukeutuvat ennemmin kategoriaan ‘jokaviikkoiset tapaukset’. ”
Ehkä joillekin voi olla jokaviikkoista, mutta tätä palstaa lukevat todennäköisesti muutkin kuin baarissa työskentelevät. Heille tarina voi antaa jotain uutta.
Ja niin, itsekin työskentelen baarissa, mutta silti koin nämä jutut viihdyttävinä.
Toinen baarityöntekijä sanoi 24/11/2009
Huomaa kyllä että lukijat eivät itse ole juuri baareissa työskennelleet jos pitävät em. tarinoita jotenkin viihdyttävinä tai hauskoina.
Ehkäpä, mutta vielä enemmän se mielestäni kertoo siitä minkälaisia aasiakas.netin tyypilliset baari-raflakertomukset ovat.
Ja ainakin minusta on miellyttävää lukea sellaisia kertomuksia, missä aspan toiminnassa ei ole ollut kerrassaan yhtään mitään moitittavaa, ja tämä nyt oli sellainen juttu.
Pakko lisätä että pientä väritystä lukuunottamatta ei mitään moitittavaa.
”Siis eikö sen pitnyt olla maanlaajuinen ketju eikä mikään pieni ja kaverisi firma?
Ja mikäs se firma YYY sitten oli, kun ei kerran tämä muissä olit töissä?”
”Tapaus sattui eräänä iltana, jolloin eräs maanlaajuinen hotelli- ja ravintola-alan ketju oli järjestänyt työntekijöilleen (ja ilmeisesti vain toimiston puolen henkilöille) illanvieton.”
Eli se firma oli maanlaajuinen, ei baari. Vai tarkoititko kenties
”Minä lopetan kaikki isot sopimukset teidän yrityksenne kanssa emmekä enää ikinä tilaa mitään palvelua teiltä! Tässä on minun käyntikorttini: ‘Hotelli- ja ravintolapäällikkö Nönnönnöö, yritys XXX’.” (Tässä vaiheessa kävi pieni harmitus, sillä firma on kaverini ja silloin vielä melko uusi ja pieni yritys). ”Me lopetamme nyt kaiken yhteistyön firman YYY kanssa.”
Niin ainakin minä sain käsityksen, että baari oli kaverin yritys, ei tuo ketju. Sana ”firma” on toki sitä kuvaten vähän outo.
YYY lienee jokin muu random-firma/baari, jota aasiakas luuli vissiin baariin missä itse oli.
Jälkimmäisessä tarinassa aspa osasi kerrankin ottaa vastaan asiakkaan sinänsä järjettömän palautteen asiallisesti. Ei vastaan väittämistä tai arvostelukyvyn arvostelemista. Kaikki olivat tyytyväisiä
.
Pisteet aspalle jälkimmäisessä tapauksessa. Itselläni oli baari/ravintolatyöntekijänä paha tapa hermostua tuollaisiin ”kyllähän te tällaisen (käytännössä täysin mahdottoman) erikoispalvelun voitte minulle järjestää, eikösjuu?” -pyyntöihin. En kerta kaikkiaa voinut vastata muuten kuin piruilemalla. (Esimerkiksi kerran asiakas pyysi että lähtisin käymään hänen puolestaan lähikaupassa, kun ei baarin valikoimassa ollut juuri hänelle sopivaa hedelmämehua. Nappasin esiliinan vyötäiltä ja tarjosin sitä asiakkaalle: ”Tules sinä sillä aikaa tähän tiskin taakse, niin hoituu.”) Seurauksena on paha mieli asiakkaalla ja itsellä verenpaine kohoaa vaarallisen korkealle. Alanvaihtoa en ole katunut päivääkään.
Hyvin hoidettu.
Mitä te vikisette, sivun tarkoitus on kertoa aaseista asiakkaista, ei viihdyttää lukijoita. Toki on plussaa jos jutut ovat hauskoja, mutta sitä täällä ei ensisijaisesti haeta.
Ikee: mitä itse vikiset, kommenttiosionkin tarkoitus on kommentit eikä lukijoiden viihdyttäminen. Jos et tykkää muiden kommenteista niin pahempi juttu, eikä niitä muuten ole edes pakko lukea
Tuossa jälkimmäisessä tapauksessa vain on se vaara, että järjestyksen valvoja saa jokaöisen ”ystävän”, joka mainitsee joka kerta tuosta lupauksesta viedä asiaa eteenpäin, ottaa ehkä yhteyttä johtoon, ja häiriköi muutenkin. Ei siinä mitään, mutta kun hän tajuaa, ettei asialle kukaan tee mitään, voi syntyä aika epämiellyttävä tilanne. Mutta joo, jossittelu on aika turhaa.
^ Onkohan tuo uhka niin kovin kauhea ja vaivalloinen? Ja jokainen tajuaa, että esimiehelle on tiedotettu ja asiaa käsitellään.
Ensimmäisen asiakkaan kohdalla olisin soittanut poliisille. Kun kertoo että nainen oli alkanut riehua ravintolassa ja vastustanut poistamista mm. potkimalla järjestyksenvalvojaa, olisi putkareissu ollut taattu. Varsinkin kun asiakkaan kunto oli jo ilmeisen huono. Olisi voinut rouvaa kaduttaa oma alkoholinkäyttönsä , kun herää krapulaansa betonilattailla
Pieni firma = ovifirma, ei ravintola. Näin otaksun.
Suski, oletko ihan tosissasi? Että joku todella tekisi lokeille jotain? Esimiehelle voi tiedottaa vaikka mitä, mutta en usko sen johtavan ”viattomien” luontokappaleiden joukkotuhoon. Ja uhka ei ole kauhea ja vaivalloinen, mutta tuskin kukaan silti haluaa kokea sitä? Itsekin varmasti väistät koiranpaskan kadulla astumatta siihen…aika värikäs esimerkki, mutta kyllä se haju kotona harmittaa. Sama juttu, kun saa kuulla asiakkaan ottaneen yhteyttä esimieheesi, koska olet henkilökohtaisesti, kunniasanallasi LUVANNUT teurastaa paikkakunnan lokit kuminauhoilla, etkä ole niin tehnyt.
^ Tarkoitin, että jokainen tietää, että vika ei ole työntekijässä, kun esimies ei reagoi asiakkaan antamaan palautteeseen. Ja koiranpaska vertaus on huono. Mun mielestä sopivampi olisi esim. bussikuskin tervehtiminen: omituista, koska kyseessä on tuntematon ihminen, mutta siitä on pieni vaiva ja se piristää muiden päivää.
Suski ei ilmeisesti ole juurikaan keskiverto-baariasiakkaaseen törmännyt jos ajattelee että ”jokainen tietää, että vika ei ole työntekijässä jne…” Ainahan se vika on juuri siinä viimeisessä lenkissä eli portsarissa. Ihan lähtien juomien hinnoista ja DJ:n soittamista biiseistä. Usein myös pakkanen ja vesisade on portsarin vika.
Siis tuosta jälkimmäisestä tarinasta. Kuka sanoi että ne lokit pitäisi ampua? Voi lokinpaskan muullakin tavoin välttää. Autoon voi laittaa katsokaas jonkinlaisen suojan.
Joka iltaisia baaritapahtumia, mutta ei välttämättä tee taristanasta huonoa/asiakkaasta vähemmän aasia.
Firma YYY (pikku firma) oli ilmeisesti järkkärifirma, eli eri pulju kuin ravintola/baari.
Lähinnä nauratti tämä JV:n tarkoituksellisen kusipäinen asenne. Kirjoittaja on ilmeisesti hankkinut salilla roinan avustuksella vähän hauislihasta, mutta koska oikeat työt ei kiinnosta, niin laittanut Pakkotoistoon työnhakuilmoituksen JV-hommiin.
”Mitä tarinasta siis opimme? Jos aiot potkaista järjestyksenvalvojaa, älä anna käyntikorttiasi ensin ja potkaise sitten, koska sinua ei ole enää kauhean vaikea saada kiinni.”
Mitä varten tuollainen humalainen ”juuri ja juuri potkuksi tulkittava” kämmi pitää viedä eteenpäin? Kai teit heti rikosilmoituksen? Oletko ovihommissa, että pääsisit tarttumaan kaikkiin rahastustilaisuuksiin? Tämmöiset sinun kaltaiset JV:t pitäisi todellakin siirtää muihin hommiin, vaikka eipä näissä onnettomista mihinkään oikeisiin töihin edes ole.
”Asiakkaalla” taitaa olla jotain ongelmia järkkäreiden suhteen? Oletko ikinä miettinyt, että ongelmat järjestyksenvalvojien kanssa saattaa johtua myös sinusta?
Olen itse tullut elämäni aikana käyneeksi baareissa jokusen kerran ja aina olen saanut täysin asiallista ja hyvää palvelua järjestyksenvalvojien puolesta. Ainoastaan narikassa on välillä hieman kireää väkeä ollut, mutta taitaa se narikka melkoinen helvetti ollakin kun ilta kääntyy yöksi. Järjestäen kun olen takkiani hakenut, on siinä vieressä aina joku ollut kitisemässä takkiaan, joka pitäisi saada heti, vaikka narikkalappu on kadonnut. Ties millaisia tapauksia siellä narikassa näkyy…
Kyllä minunkin kaverit on järkkäreitä haukkunut ja valittanut epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, mutta sivusta seuranneena voin kyllä sanoa, että itse ovat vaan kännissä urpoilleet. Muistan kerrankin lähteneeni baarista ja lähtiessä ovella joku känniurpo väitteli järkkärin kanssa. Järkkäri oli selvästi hieman huvittunut tilanteesta, enkä voi häntä syyttää kun kuunteli kännisen selittelyä. Iskin siinä lähtiessä viitosen JV:n kouraan ja kiitin onnistuneesta illasta.
Muutenkin jotenkin rasittaa toi asenne, että jokainen JV on joku hormoneja nassutellut idioottibodari, jokainen vartija on ensin hakenut poliisikouluun, mutta tullut hylätyksi ja jokainen poliisi on muuten vain joku fasisti. Moni kaverini on tehnyt töitä ovella sivutoimena tai opiskelun ohessa. Itse teen yhä töitä vartiointiliikkeessä (yliopisto-)opintojeni ohessa ja enimmäkseen olen tavannut mukavia, rentoja ja erittäin asiallisia poliiseja.
Sen voin sanoa, että ihminen muuttuu kyllä kännissä usein todelliseksi idiootiksi ja alkoholi yleensä aiheuttaa seuraavaa:
1) Jostakin ilmestyy mielee käsittämätön määrä erilaisia oikeuksia, jota juuri minulle kuuluu (ainakin omasta mielestäni, oli laki todellisuudessa mikä tahansa)
2) Samalla kun niitä oikeuksia ilmestyy hirveä määrä, niin velvollisuudet unohtuu (kuten moni muukin asia kännissä)
3) Kun omat velvollisuudet unohtuvat, unohtuu myös muiden oikeudet. Tämä on hieman outoa, koska ne omat oikeudet ovat yhä selkeästi mielessä.
4) Kun järjestystä valvova henkilö puhuu päihtyneelle, hänen ainoa tarkoituksensa on toki aina vain päästä kyykyttämään ja vi***ilemaan
5) Ja lopulta, ethän sinä edes ole pahasti humalassa!
Puuh… Ärsyttää, että se järjestyksenvalvoja/vartija teksti siinä rinnassa estää toista osapuolta tajuamasta, että saatat jopa pyrkiä hoitamaan tilanteen asiallisesti ja ilman suurta numeroa! Ja mitä tulee oikeusjuttuihin, niin kyllä oma kokemus on, että aika vähänlaisesti järkkärit ja vartijat jaksaa vaateita esittää vaikka mahdollisuus olisikin. Toisaalta kyllä minä aina poliisille mainitsen jokaisen pienenkin yrityksen lyödä, potkaista tai ylipäänsä laittaa vastaan, mikäli näin on tapahtunut. Hyvähän noita tosin olisi viedä eteenpäin, niin näkyisi mikäli alkaa paljon kertymään samalle sankarille…
Lokit on rauhoitettuja, ei niitä saa ampua! ;D