26/04
2009
50
Puhelimien huolloista
Työskentelen eräässä Suomen suurimpiin luettavissa matkapuhelimia ja niiden tarvikkeita myyvässä ketjussa, ja uskomattomia tarinoita olisi kymmeniä, mutta tällä kertaa muutama pikkujuttu viallisia laitteita koskien.
- Ei, puhelimessasi EI ole vikaa, mikäli se ei automaattisesti käynnisty laturiin kytkettäessä, kun akkusi on loppunut. Puhelimesta löytyy yleensä virtakytkin.
- Ei, se puhelimen näyttö EI halkea itsekseen taskussa. Se vaatii puhelimeen kohdistuvan kolhun tai liiallista painetta, ja kyllä silloin näyttö EI mene takuuseen.
- Ei, vaikka sinulle onkin satuttu myymään jopa kahdesti viallinen tuote myymälästämme, me EMME tilaa valmistajalta vain viallisia laitteita.
- Ei, puhelin ei itse osaa muodostaa höyryä tai kosteutta, joten jos laitteessasi huomataan huollossa kosteusvaurio, se EI ole huollon EIKÄ myyjän vika.
- Ei, se että puhelimesi on käynyt huollossa useampaan kertaan EI ole myyjän EIKÄ liikkeen vika. Me EMME hyödy puhelinten huollattamisesta.
- Ei, minun ei ole mikään pakko palvella sinua, mikäli et osaa käyttäytyä asiallisesti. Myös te Aasiakkaat olette varmaan joskus kuulleet käytöstavoista. Ja KYLLÄ! Sinut voidaan jopa poistaa liikkeestä, mikäli noin joka toinen käyttämäsi sana ei kuulu sivistyneeseen kielenkäyttöön.
Ja sitten vielä te kaikki ihanat vanhemmat, ihanien pikku kullannuppujenne kanssa, jotka tuotte lastenne puhelimia huoltoon. Huolto EI yritä k*settaa teitä, jos se ilmoittaa, että puhelin on kastunut, tai saanut iskun. Ja KYLLÄ, tästä asiasta minulle valittaminen on täysin turhaa. Ennen itkuvirttä kannattanee miettiä, kumpi on todennäköisempää:
- Pikku kullannuppusi on mahdollisesti ihan oikeasti itse rikkonut puhelimensa, muttei vain uskalla myöntää sitä sinulle.
- Me ihan vaan piruillessamme liikkeessä tai huollossa hajotamme puhelimia ja haluamme tehdä asiakkaillemme kiusaa, omaa oksaamme sahaten.
T:Nutipää
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
Jätä kommenttisi


Ne näytöt voivat hajota itsestään. Esimerkiksi eräässä Canonin kamerassa nestekidenäyttö saattoi hajota, vaikka kamera ei ollut housuntaskussa eikä saanut iskuja. Minun kamerani hajosi lentomatkan aikana paidan taskussa, mahdollisesti normaalin paineenvaihtelun takia.
Huollossa sanottiin, että kameraa on kolhaistu tai se on vääntynyt ja että takuu ei kata korjausta. Epäilin tyyppivikaa, koska netistä löytyi huomattavasti vastaavia kertomuksia samasta kameramallista, mutta ei sellaisesta kuulemma ollut kyse. Jätin kameran korjattavaksi. Ilmeisesti se sitten kuitenkin oli tyyppivika, koska korjaus ei maksanut mitään.
Asiakkaana mikään ei ole turhauttavampaa kuin se, että pitää alkaa vedota kuluttajan lakisääteisiin oikeuksiin, eikä tiskin takana olla niistä kuultukaan. Onneksi kohdalle on sattunut myös paljon hyviä liikkeitä, joissa on ilo asioida ja joita mielellään suosittelee tutuillekin.
Oletko kenties Gigantissa töissä?
Mulla halkesi näyttö (lg mallia en muista) talvella povarissa. Pakkasta oli jotain about 10. ”Oot ite hajoittanu, uus näyttö 200e” . Joo haistakaa p**** , oli viimeinen lg meikäläisel
•Ei, vaikka sinulle onkin satuttu myymään jopa kahdesti viallinen tuote myymälästämme, me EMME tilaa valmistajalta vain viallisia laitteita.
Johan on, tälläisiä tuotteitako ne meille yrittää työntää?
Ja kuinkahan pitkään ne vialliset puhelimet saa juoksuttaa siellä huollossa, ennen kuin kaikki sisuskalut on vaihdettu, että puhelin toimisi oikein?
Ei, tämä kirjoitustyyli ei ole hauska. Kyllä, sitä on viljelty niin toistuvasti että tulee korvista ulos.
Masalle:
Ei, kirjoittaja ei ole ajatellut juuri vain ja ainoastaan sinua kirjoittaessaan tunteistaan.
Ei, sinun ei ole pakko lukea kirjoituksia jotka tulevat korvistasi ulos.
Ei, kukaan ei ole vaatinut että kirjoitustyylin pitäisi olla hauska.
Kukaan ei ole tainnut myöskään kieltää ketään mainitsemasta, jos kirjoittaja ei ole hauska?…
En itsekään pidä tämän tyylin kirjoituksista täällä. Kannatan niitä, joissa kerrotaan selkeitä sattumuksia ja tapahtumia eikä vain listata jotain geneerisiä mokia, joita ihmiset voivat tehdä.
Uskon kyllä esim. tuon viimeisimmän kommentin idiooteista vanhemmista, joiden mielestä huollon vika on kaikki lapsen puhelimelle tapahtunut, kultanupussa kun ei tietenkään voi olla vikaa…muuten kuulostaa siltä että vika ei ole nyt aasiakkaassa vaan ihan siinä että kirjoittaja on duuniinsa ylenmäärin tympääntynyt. Itseäni ainakin vitutti kun uuden puhelimen näyttö meni heti rikki, ja tiesin että huollossa ei sitä tulla korvaamaan, vaikka hajoaminen on tapahtunut niin, että joku on tönäissyt laukkuani tms. sillä puhelin oli laukkuun laitettaessa OK. Sekö sitten on minun vikani, tai ylimääräinen paine lentokoneessa? Asiakaspalveluaittiutta kaivatessa…
Tämä ei nyt liity mitenkään puhelimien huoltoon vaan ihan yleisesti takuukorjauksiin..
Itselläni (ja kavereillani myös) on mennyt muutama työkalu rikki ja vieneet sen korjautettavaksi, kun takuukin on ollut voimassa. Aina saa kuulla sen saman litanian, minkä mukaan työkalu viedään ensin tutkimuksiin, ja jos siellä paljastuu, että työkalua on käytetty väärin, niin saa maksaa kaikki korjaukset.
Eikä tässä tietenkään ole mitään vikaa, mutta tässä on:
Missään paikassa ei koskaan paljasteta (vaikka olemme kysyneet), että millä tavalla näitä testejä tehdään ja mikä niiden testien tulos on ollut. Jotenkin oletetaan, että pitäisi sitten vain kiltisti maksaa, jos siellä testissä jotain ilmenee..
(Jos sen homman riitauttaisi niin kaipa ne testitulokset jostain löytyisi, mutta miksi niitä ei voi antaa asiakkaalle suoraan, kun asiakas niitä pyytää.)
Itteäni ärsyttää aspojen (kokemuksista opittu?) asenne, että vika on aina asiakkaan/aasin päässä.
Muistuupi mieleen vaan, kun piti kerran soittaa Elisalle, että oliko mahdollisesti jotain häikkää, kun netti katkesi pidemmäksi aikaa yhtäkkiä. Joku tyttönen siellä sitten kyseli kaikki ne peruskysymyset ja lateli itsestäänselvyyksiä. Piti tyhmänä.
No joo, ymmärrän että jotkut ihmiset eivät tiedä mikä on modeemi tai eivät tajua itse tsekata onko johto kiinni kummassakin päässä, mutta ketuttaa kun rahaa menee turhanpäiväiseen vatvomiseen.
Kännyköiden myyminen on sinänsä inhottava ala, että (ilmeisesti) kukaan liikkeissä liittymiä/tuotteita myyvä henkilö ei osaa korjata mitään puhelimiin tulleita vikoja, vaan ne puhelimet pitää lähettää jonnekin hevonkuuseen, että ne saa korjattua. Yhdellä tutullani on ollut puhelin, joka ei toimi käytännössä katsoen koskaan ja se on korjattu vuoden aikana ilman mitään tulosta. (Sen sijaan lainaksi annetut puhelimet ovat toimineet hyvin.) Mitään vikoja ei ole löydetty, uutta puhelinta ei ole annettu ja puhelin ei kuitenkaan toimi, joten siinä vaiheessa alkaa hyvin helposti puhelimen myyjä saada palautetta toimimattomasta tavarasta.
Nuo järveen/oluttynnyriin tiputetut kännykät ymmärtää hyvin, kun ihmiset varmasti yrittävät keplotella kalliit korjaukset takuun piiriin keinolla millä hyvänsä. Tähän kannustaa vielä enemmän se, kun aina joskus näitäkin onnistuu takuuseen saamaan.
ssarianna: Nuo kummatkin tilanteet ovat ns. itseaiheutettuja. Toki on eri asia, jos kaikki samanmerkkiset kännykät hajoavat esim. lentokoneessa, mutta yksittäinen hajoaminen johtuu tavallisesti huonosta pakkaamisesta. Niissä kannattaa enemmän häiriköidä vakuutusyhtiöitä kuin kännykän myyjiä.
No joo.. mun mielestä kyseisen avautumisen kirjoittanut henkilö ei vaikuttanut työhönsä tympääntyneeltä, vaan kirjoitti ihan asiaa. Täällä on yllättävän usein pikkusieluisten ei-palvelualalla työskentelevien ihmisten kommentteja että ”vitsi kun ei noi siis tykkää työstään” ja vaihtasivat alaa jä vänävänä. Koita itse. Kaikkia vituttaa joskus, varsinkin samojen perusasioiden toistaminen. Käyttäkää maalaisjärkeä edes joskus! Ei se tarkoita, ettemmekö pitäisi työstämme. Nimimerkillä baarimestarineiti jo yhdeksättä vuotta…
”Ei, puhelin ei itse osaa muodostaa höyryä tai kosteutta, joten jos laitteessasi huomataan huollossa kosteusvaurio, se EI ole huollon EIKÄ myyjän vika.”
Ehkä, mutta kyllä, se voi olla valmistajan vika, jolloin kyllä, myyjä vastaa siitä.
Suomessa ilmankosteudenvaihtelut ovat tyypillisiä, ja on mahdollista, että varsinkin talvella puhelimen sisään tiivistyy kosteutta (sisä- ja ulkoilman välinen lämpötilaero). Tämä taas on normaalia käyttöä, ja puhelimen pitää se kestää.
Ei, takuuaikana näyttövelvollisuus ei ole asiakkaalla vaan myyjällä.
Ei, näyttövelvollisuudesta ei voi luistaa vain sanomalla ”näin ei voi tapahtua”
Jos se näyttö on rikki, pitää osoittaa, miksi se on rikkoontunut, tai jos sisään on päässyt kosteutta, pitää osoittaa että se on johtunut sinne normaaliin käyttöön kuulumattoman tempauksen seurauksena. Sitä se takuu on.
Ssarianna, onko se sitten sen myyjän vika yhtään enempää kun sunkaan, jos joku sua tönaisee? Sitä varten on olemassa vakuutukset.
”“Ei, puhelin ei itse osaa muodostaa höyryä tai kosteutta, joten jos laitteessasi huomataan huollossa kosteusvaurio, se EI ole huollon EIKÄ myyjän vika.”
Ehkä, mutta kyllä, se voi olla valmistajan vika, jolloin kyllä, myyjä vastaa siitä.
Suomessa ilmankosteudenvaihtelut ovat tyypillisiä, ja on mahdollista, että varsinkin talvella puhelimen sisään tiivistyy kosteutta (sisä- ja ulkoilman välinen lämpötilaero). Tämä taas on normaalia käyttöä, ja puhelimen pitää se kestää.”
Monen vuoden kokemuksella huolloista, voin kertoa että yhtäkään kappaletta en ole nähnyt joka ei olisi ollut asiakkaan aiheuttama kosteusvaurio.
Kyllä huomaa ettei teistä ole ketään kännyköitä myynyt/korjannut.
Jos puhelimeen pääsee kosteutta niin se on näppäimistön alla, lataus tai usb liittimessä tai kaiuttimen lieppeillä. Mikä näitä kaikkia yhdistää? Se että kuorissa on juuri niissä kohtaa ne reijät, eli siihen on kaatunut tai tippunut nestettä joka on valunut sinne sisään.
Näytön rikkoontuminen ilmanpaineen paineen takia? Eipä ole neljän vuoden aikana tuollaista tullut vastaan kännyköissä.
Joten ottakaa nyt itteä niskasta kiinni ja kattokaa niitä faktoja.
Kyllä näitä tapauksia riittää, kun ostetaan lapselle 7-10v 200e puhelin ja sitten ihmetellään, että eikö puhelimien kuuluisi kestää se repussa lentely.
Minä en ainakaan osta kalliimpaa puhelinta 10 vuotiaalle pojalleni, kuin tuo 200€. Se saa kyllä jo luvan kestää, enempää en siihen sijoita.
Eäh… jos mulla olisi 10 w. kersa kannoillani, niin sen (ekaan) kännykkään laittaisin max. 100e, jos kaupasta (=uutena) sen ylipäätään hankkisin.
Ostaisittepa kalliita laitteita. Minun muksulleni eka kännykkä olisi jonkun vanha tai sitten max. 50 euroa.
Sitten toinen juttu. Ne myyjät ovat tosiaan vain myyjiä, eivät korjaajia, eikä heidän tarvitse huoltaa kännyköitä. Huoltoa varten on sitten eri paikat. Eihän missään kodinkoneliikkeessäkään myyjät huolla digiboxianne tms.
”Itteäni ärsyttää aspojen (kokemuksista opittu?) asenne, että vika on aina asiakkaan/aasin päässä.
Muistuupi mieleen vaan, kun piti kerran soittaa Elisalle, että oliko mahdollisesti jotain häikkää, kun netti katkesi pidemmäksi aikaa yhtäkkiä. Joku tyttönen siellä sitten kyseli kaikki ne peruskysymyset ja lateli itsestäänselvyyksiä. Piti tyhmänä.
No joo, ymmärrän että jotkut ihmiset eivät tiedä mikä on modeemi tai eivät tajua itse tsekata onko johto kiinni kummassakin päässä, mutta ketuttaa kun rahaa menee turhanpäiväiseen vatvomiseen.”
Juuri sinua mitenkään kritisoimatta, kaveri on Elisan aspassa ja on aika monta kertaa sanonut, että sellaisia asiakkaita, jotka luulevat tietävänsä asioista, on paljon.
Samainen kaveri sanoo myös, että itseä nolottaa kysellä ne asiat, mutta on aivan varma, että jos ohitat ne peruskysymykset, niin sitten koko juttu on kiinni jostakin aivan perusjutusta. Ei se ole asiakkaan vähättelyä vaan mahdollisuuksien eliminoimista, jonka he tekevät opitussa järjestyksessä.
Mihin 10-vuotias tarvitsee kännykkää? Lähetelläkseen viestejä Subin chatteihin? On sitä suatana ennenkin mukulat pärjänneet ilman kännyköitä.
Tunnenpa pari Schenkerillä aiemmin työskennellyttä nuorta miestä ja heidän suustaan olen kuullut useita kertoja tarinoita siitä, miten rajusti huollosta paluumatkalla olevia kännyköitä siellä lajittelukeskuksessa käsitellään..
Kuulemma poikia ketuttaa armottomasti pienet (kännykän kokoiset) pussukat joita tulee hirveitä määriä jatkuvalla syötöllä.. Ja tästä ketutuksesta johtuen pojat sitten heittelevät niitä miten sattuu ja nauravat päälle kun näytöt rusahtelevat rikki!
Joten jos kännykkä palaa huollosta rikkinäisenä, osoittaisin syyttävän sormen kuljetusfirman suuntaan..
Huolto saa rahaa valmistajalta, kun se korjaa takuuseen menevän vian.
Huolto EI saa rahaa valmistajalta, kun se aukaisee laitteen ja toteaa ettei se mene takuuseen.
Varmasti ihan v*****llakseen lähettävät takaisin korjaamatta. Pettämätöntä bisnestaja..
Nokia ns. kolhunkestävä malli taskussa ja niin vain sanoi näyttö POKS! ja oli sen jälkeen nätisti halki. Meni takuuseen.
Hyvä Anna!
Kuulit että pojat heittelee joten syyhän löytyy sieltä. Jos porukassa on pari mätäpaisetta jotka touhuavat kuin keskenkasvuiset kakarat, niin ei se tarkoita että kaikki tekevät niin.
Jaahas, dramatiikkaa on taas haettu ei-listoilla. Nämä alkavat kyllä olla huvittavia..
Tuon näytön hajoamisesta vinkumisen asiakkailta ymmärrän… Itsellänikin kun 3kk vanha kytky köllötti sohvalla, ja kun sen siitä nostin; kappas, näytössä vikaa. Vein liikkeeseen näytille ja vastaus oli tietenkin se, että itse aiheutettu, ei mene takuuseen. Hyväksyin mukisematta, vaikka vieläkin mietityttää että mistä se näyttö iskua tai painetta olisi saanut, koska en puhelintani kaltoin kohtele.
Enemmän ketutti se, kun tuossa maanantaikappaleeksi osoittautuneessa luurissa ilmeni monia pikkuhäiriöitä, jotka olivat aivan selvästi vikoja, ei rikkoutuineita.. Taas liikkeeseen.. Ja taas ilmoitus että ei takuu niitä varmastikaan korvaa, kun tuo näyttökin on rikki, takuu kuulemma rauennut siinä kun näyttö hajonnut. Kyllä sapetti! En tosin taaskaan myyjälle kehdannut kiukutella, koska eihän se hänen vikansa ole. Kaveri sai kuunnella vinkumistani sitten sitäkin enemmän
Ja kyllä, vieläkin sapettaa. Nyt noin 4kk vanha kytky, ja näyttö kakkana, paljon pientä fibaa jotka ei suoranaisesti haittaa, välillä vaan hankaloittaa. Ja minkäs teet. Et minkään.
Kyllä se vain niin on, että takuuaikana myyjän tai valmistajan pitää korjata tuote veloituksetta tai kyetä todistamaan, että vika johtuu asiakkaasta. Jos se ei onnistu ja takuukorjauksesta kieltäydytään, asiakas on luultavasti aika vahvoilla kuluttajariitalautakunnassa.
Välillä tuntuu siltä, että esimerkiksi maahantuojien asiakaspalveluissa olisi ohjeistettu neuvomaan kyselijöille, että takuu ei kata korjausta siinä toivossa, että asiakas ei tunne oikeuksiaan ja suostuu itse maksamaan korjauksen, vaikka takuun pitäisi se kattaa.
Suomalaiset ovat aivan liian kilttejä asiakkaita. Oikeuksistaan pitää uskaltaa pitää kiinni, eikä hyväksyä mitä tahansa väitettä. Valitettavasti vain kaikki kaupat, valmistajat ja maahantuojat eivät ole vielä ymmärtäneet, että asiallista palautetta antava asiakas on hyvä asiakas, josta kannattaa pitää kiinni.
Miettikää vaikkapa päivittäistavaraliikettä, jonka asiakkaista osa ostaa lähes kaiken samasta kaupasta ja osa taas käyttää valikoimatta milloin mitäkin kauppaa. Kumpi asiakkaista viitsii nähdä vaivaa ja antaa palautetta? Kumpi asiakas tuo liikkeeseen enemmän rahaa vuoden aikana?
Palautteen antaminen ja oikeuksistaan kiinnipitäminen ei tee asiakkaasta aasia, mutta toisaalta asiakkaankaan ei pidä oikeuksiensa varjolla heittäytyä aasiksi.
Takuuehdot ovat selvät. Jos puhelin millään tapaa kastuu, ja kosteutta tulee puhelimen sisälle joka rikkoo puhelimen, se on asiakkaan vastuulla. Puhelimen valmistaja ei ole laittanut sitä kosteutta sinne – eikä myöskään myyjä.
Tän vastaan inttäminen sujuu yllättävän hyvin vaikka siihen ei mikään henkinen asiakaspalvelijan kiristäminen auta.
Sama juttu niistä pikkunäytöistä mitä näissä pöhelimissä on. Jos siihen tulee se musta halkeama ja mustelman näköinen oire, SE ON TAKUUVARMASTI paineesta tai iskusta koituva häikkä. Se näyttö ei mee plexikuoren alta sellaiseen tilaan muulla tapaa.
Aluksi: Olen töissä matkapuhelin liikkeessä ja rakastan työtäni.. Itse vain olen sen huomannut että aasiakkaat valehtelevat keskimäärin puolet huoltoon johtaneista syistä. Tämän huomaa siitä että kun vähän kyselee enemmän alkaa tarina mennä ristiin ja sitten kun vähän kyselee niin käykin ilmi että joo se puhelin on ollu taskussa tai käsilaukussa ja sitte ollaan oltu jossain kauppakeskuksessa tai keikalla tai jotain ja joku on laukkua tölvinyt tai on tullu kaaduttua tai jotain.. Sitten on vaan puhelin lyöty kotona pöydälle, sohvalle, yöpöydälle tarkistamatta kuntoa.. ja sitten ihan itekseen puhelin hajonnut=)
Itse olen nykyisin ruvennut tekemään sitä että en laitetta edes tsekkaa sen tarkemmin vaan lähetän sen huoltoon, koska jos asiakas nyt sitten ei puhu totta niin joutuu maksamaan siitä ainakin tarkistusmaksun verran..
Suurin osa huolloistahan menee takuuseen ja homma soljuu nätisti.. Tietysti kyseessä on nykyisin jo varsin tekninen laite jo karvalakkimalleista lähtien.. Joten mystisiltä ohjelmistovioilta yms. ei voi välttyä ja nämähän ei ihan huolloissa korjaannu.
ja sitten tämä:
“Ei, puhelin ei itse osaa muodostaa höyryä tai kosteutta, joten jos laitteessasi huomataan huollossa kosteusvaurio, se EI ole huollon EIKÄ myyjän vika.”
Ehkä, mutta kyllä, se voi olla valmistajan vika, jolloin kyllä, myyjä vastaa siitä.
Suomessa ilmankosteudenvaihtelut ovat tyypillisiä, ja on mahdollista, että varsinkin talvella puhelimen sisään tiivistyy kosteutta (sisä- ja ulkoilman välinen lämpötilaero). Tämä taas on normaalia käyttöä, ja puhelimen pitää se kestää.”
Näin on puhelimen pitää se kestää riittävästi suojattuna. Jos lueskelette valmistajien lappusia niin siellähän oikein sanotaan että puhelinta pitää suojata lämpötilan vaihteluilta.. Farkkujen tasku on vähän pirun huono eriste=) Eli jos laite kondensoi lämpötilan vaihteluiden perusteella niin se on virheellistä käyttöä.
Yleisesti puhelin on tekninen laite siinä missä videot ja televisiokin. Etkä sä niitäkään mene sateessa käyttämään tai jätä autoon talvella tuntitolkulla lojumaan. Suojatkaa kännykkänne kunnollisella suojakotelolla joita valmistajat ovat valmistaneet laitteille. Ja ei ne trendikkäät golla pussit tai muut vastaavat ei aja samaa asiaa kun kunnollinen suojapussi.
Lisäys vielä noista mystisistä ohjelmistovioista yms.. Eli jos huolto havaitsee vian muttei pysty korjamaan niin laite vaihtuu tai jos ne yrittää korjata sen ohjelmistopäivityksellä eikä kahdella kerralla onnistu niin samasta viasta kolmatta kertaa oleva laite vaihtuu lähes kaikilla valmistajilla..
Ai vaihtuu vai? No minäpä laitoin nokialaiseni pariin otteeseen huoltoon juurikin ohjelmistovian takia, eipä toiminut mut en kyllä uutta luuriakaan saanut. Toisella kerralla huollosta tullessa oli mukana ilmoitus ettei puhelimessa ole mitään vikaa. Jaa. No minäpä sen huvikseni vaan sinne lähetinkin kun siellä ei varmasti oo tarpeeks töitä.
Luitko lauseen: ”Eli jos huolto havaitsee vian” Ohjelmisto viat ovat varsin vaikiat joskus havaita koska lähes kaikki niistä on ajoittaisia..
Se mitä en ymmärrä on että jos vikaa ei löydy niin sitten vedetään kilarit kun huolto ei laitetta vaihda.. Ei se lasiliikekkään lasia vaihda jos ei halkeamaa näy..
Nyt sellainen lisäys tuosta lukemisesta.. 50% ”vioista” on vältettävissä lukemalla käyttöohjeen.. Ja noin 20% korjaantuu kun nykäisee virrat päällä akun irti, joka yleensä tehdään jo liikkeessä..
Aika monesti näkee liikkeessä sitä että asiakas tulee sisään ja huutaa pää punaisena et täs on nyt jotain vikaa kun täs ei soittoääni kuulu ja se on nyt tehny tätä 3 kertaa 2 kuukauden sisällä. En yhtään epäile etteikö luuri tee sitä, koska omanikin tekee sitä. Mutta se johtuu omasta tyhmyydestäni kun en viitsi puhelintani sammutella. Huomaan sen hyvin kun käyttää puhelimesta virtoja pois niin hommat toimii paremmin.. Sen takia valmistajat suosittelevat puhelimen sammuttamista kertaviikkoon.. Ne on loppupeleissä minitietokoneita kaikki ja ei ne aina toimi hirmu hyvin jos ne on putkeen päällä 15 päivää tai jotain vastaavaa.. Tosin se edellä mainitsemani korjauskikka korjaa kyllä nuo yleensä=)
”Kuulemma poikia ketuttaa armottomasti pienet (kännykän kokoiset) pussukat joita tulee hirveitä määriä jatkuvalla syötöllä.. Ja tästä ketutuksesta johtuen pojat sitten heittelevät niitä miten sattuu ja nauravat päälle kun näytöt rusahtelevat rikki!”
Ensinnäkin ei niitä lähetetä ”kännykän” kokoisissa pusseissa
Toiseksi pakkaukset on sitä luokkaa että kestää aika lailla heittelyä.
Kolmanneksi… eipä ole tullut sellaista pussia vastaan muutaman tuhannen joukossa…
Sami,
Kyllä, kirjoittajan tulisi ajatella vain ja ainoastaan minua sekä masaa kirjoittaessaan tänne.
Kyllä, meidän on ihan pakko lukea myös ärsyttäviä tekstejä.
Kyllä, me VAADIMME hauskoja kirjoitustapoja.
Ite kyl hieman kilahdin siinä liikkeessä kun myyjä sano et ei huomattu vikaa. Jännä ku kyseinen vika lähes esti koko helkutin puhelimen käytön. Totesin siinä sitten että no eipä siinä sitte, pistetäänpä uus puhelin tuleen. Ja toi uus puhelin on kyllä kestäny nyt sitten jo melkein kolme vuotta. Jee!
Luulenpa ettei herra aasiakaspalvelija ole kykenevä erottamaan valehtelevaa aasiakasta totta puhuvasta asiakkaasta. Suomipojan perusluonne on monesti sellainen että kokeillaan ensin meneekö itseaiheutettu vika takuuseen ja jos ei mene niin ostetaan uusi luuri. Epäilevä aasiakaspalvelija alkaa epäillä kaikkia valehtelijoiksi vaikkei näin olisikaan.
Ihmejuttuja sattuu ja herra aasiakaspalvelija ei ole niin fiksu että voisi väittää ettei esim. näyttö voi haljeta itsekseen. Todistakoon tämän tieteellisesti niin uskon ettei näkemäni halkeaminen ole totta vaan olen nähnyt unta.
Tottapuhuakseni jos näkisin itse haljenneen näytön väittäisin aasiakkaan rikkoneen sen itse, mutta kun sen toteennäyttö on hieman vaikeaa.
Tätä kirjoittaessani, oli tiskiltä juuri poistunut eräs hankalampi asiakas, joka juurikin kuului tähän ”No kokeillaampas nyt menisikös läpi” -kategoiraan, vaikka puhelimesta selvästi näki, että kyseessä oli asiakkaan itseaiheuttama vaurio. Juttu on kirjoitettu ”pieni sarvi otsassa”, enkä liiemmin miettinyt kirjoitusmuotoja tai komiikkaa. Piti vain ladata painetta pihalle.
On tottakai myös poikkeuksia, jolloin esim. näyttö voi haljeta asiakkaasta johtumattomista syistä, ja näitä on kyllä mennyt takuuseenkin. Valitettavasti kuitenkin kovin suuressa osassa vikatapauksia, asiakas on aivan selvästi itse aiheuttanut vian, eikä vain sitä myönnä tai ymmärrä. Nämä ovat niitä tapauksia, joihin kritiikkini kohdistin.
Kyllä känny kosteutta kestää.(ainakin joskus)Pari kertaa on pojan puhelin pyörinyt pesukoneessa.Tärkein asia silloin kun huomaat tapahtuneen, on että avaat kaikki ja laitat kuivumaan.Missään nimessä ÄLÄ LAITA VIRTAA PÄÄLLE…virtapiikki tulee yleensä silloin.Puhelin pari kolme päivää kuivunut ja toimii.Jotain voi toimia heikosti..esim salama ei toimi, mutta ei merkitystä tavallisessa käytössä.
Lasi voi ihan hyvin murtua tai haljeta ilman kolhua. Fysiikan kirjoja esille!
Lilith:”Muistuupi mieleen vaan, kun piti kerran soittaa Elisalle, että oliko mahdollisesti jotain häikkää, kun netti katkesi pidemmäksi aikaa yhtäkkiä. Joku tyttönen siellä sitten kyseli kaikki ne peruskysymyset ja lateli itsestäänselvyyksiä. Piti tyhmänä.”
Hyvä Lilith! Hyvin yksinkertaisella muutoksella omiin sanomisiin voi heti puhelun alusta tehdä selväksi oman teknisen tason. ”Modeemi ei saa ip-osoitetta, linja näyttäisi muuten olevan ylhäällä” vastaan ”ei tää mun netti oikein toimi”
Muistan itsekin erään asiakkaan, joka ei ymmärtänyt sähköpostilaatikon ja sähköpostiosoitteen eroa. Kun ensimmäinen selitys ei mennyt vieläkään asiakkaalle perille, käytin aikaisemmin selkeää analogiaa punaisesta muovisesta postilaatikosta tien varressa versus osoitteesta mikä lukee postikortista. Tässä vaiheessa asiakas raivostui ja huomautti että hän on tietotekniikan ammattilainen ollut toista kymmentä vuotta. Kertoo kyllä omasta ammattitaidostaan.
Lasin ominaisuus:
Tuo käyttölämpötilan nopea muutos on tullut jo esille. Jos ulkona on -40 astetta (tänä talvena ei ollut kuin, mutta monina vuosina on ollut) ja käyttää puhelinta ulkona (tai vaikka siellä käsilaukussa) ja sitten sisälle tullessa alkaa soittamaan puheluita (ulkolämpötilan ja ruumiin lämmön ero n. 80 astetta), niin kyllä siinä se näytön lasi on aika kovilla..
(Vaikka eihän ne lasit sentään lasia ole vaan muovia, mutta kyllä se silti saattaa lohjeta, jos oikein yrittää).
Näytön lasit/muovit kyllä voivat poksua itseksekseenkin, mutta kyseessä on siinäkin kohtaa ulkoinen vaikuttaja jonka takuuehdot laskevat ulos.. Jos takuuehdot lukee oikein tarkkaan niin siellä kyllä sanotaan että puhelinta on suojatta säätilasta johtuvilta vaihteluilta.. Eli jos kiteytetään takuu.. Se on suoja valmistusvikoja ja valmiiksi rikkonaisia tuotteita vastaan.. Se korvaa NORMAALISSA käytössä hajonneet tuotteet -40c, -30c pakkasiin puhelinta ei ole tarkoitettu.. Näitä erikoisolosuhteita varten on omat luurinsa kuten Sonim XP1.. Joten lämpötilan vuoksi hajonneet menee omaan pikkiin..
Ja muuten värinäytöissä ei ole käytetty itse näytöissä lasia tai muovia vaan silikoonia päällysteenä eli fysiikan kirjat käteen ja tarkastelemaan silikoonin halkeamista lämpötilan vaihteluiden vuoksi jos ihan näytön hajoamisista puhutaan..
“Ei, puhelin ei itse osaa muodostaa höyryä tai kosteutta, joten jos laitteessasi huomataan huollossa kosteusvaurio, se EI ole huollon EIKÄ myyjän vika.”
Hmm.. vein kerran puhelimeni takuuhuoltoon. Puhelin tuli takaisin ilmoituksella ”kosteusvaurio, ei kuulu takuun piiriin” Olin varma ettei se ollut voinut kastua sillä kyseessä oli ns. kakkospuhelimeni joka oli ollut ainakin pari viikkoa käyttämättömänä hyllyn päällä telakassa ja toimi pääósin vain herätyskellonani. (Ei ollut hyllyni päällä ollut paikallista sadekuuroa) No selitys ei auttanut joten eräs tuttuni sitten korjasi sen ja vika ei todella ollutkaan kosteusvaauriosta vaan joku osa oli palanut eikä puhelin enää saanut laturilta virtaa ja puhelin oli sammunut kun akku oli tyhjentynyt (toimi siis toisella akulla mutta sitä ei voinut ladata).. Takuu siinä tietenkin meni koska itse oli korjattu mutta olisivat pyytäneet ”kastellun” puhelimen korjaamisesta vajaat 300 euroa! Hieman jäi mietityttämään että kuinka usein ei edes kokeilla onko puhelimessa vikaa vaan lähetetään vaan koskemattomana takaisin ”kosteusvaurio”leima mukanaan… Näistä on kuulunut ennenkin huhuja
Noista kännyköitten näytöistä.
Ensinnäkin se lasi ei ole silikonia, silikonilla tarkoitetaan suomessa mm. kylpyhuoneen kaakeleiden tiivistämiseen tarkoitettua piipohjaista kumia. Tarkoitat mahdollisesti SiO2 lasia jota suomessa yleisesti kutsutaan safiirilasiksi. Kovempaa kuin normaali ikkunalasi mutta halkeaa aivan samalla tavalla.
Toisekseen paineenvaihtelut lcd näytöille ovat hallaa. Lcd näytöt on yksi harvoista elektroniikkakomponenteista joille yleinen määritelty max käyttökorkeus on yllättävän matala, alle 4km. Lentokoneen matkustamo on paineistettu 2km:iin joten se on käyttöalueella, mutta en yhtään ihmettele jos joku näyttö halkeaa paineenvaihtelusta. En nimittäin usko että näyttöjen tehdastestaukseen kuuluu painekammiota, ja joku näyttö saattaakin olla tehtaalta lähtiessään paineenkeston suhteen viallinen.
Mitä tulee normaalikäyttöön suomessa se kyllä tarkoittaa -30C, eikä nokian käyttöohjeessa ainakaan kielletä puhelimen käyttöä ulkona pakkasella, vedeltä kyllä käsketään suojata. Laite ei ehkä toimi pakkasen takia, näyttö ja akku hyytyvät, mutta ei se saa siitä rikkikään mennä. Commersial luokan komponenttien käyttölämpötila-alue menee -20C asti, ja varastointilämpötila -40C, joten en näe syytä mitätöidä takuuta jos puhelinta käyttää pakkasessa.
Näytön halkeamista on muuten käsitelty kuluttajariitalautakunnassa, ostajan eduksi. Tässä tapauksessa ei rikkinäistä näyttöä ollut kyllä toimitettu asiakkaalle korjauksen jälkeen, ja tämä hairahdus oli riittävä pistämään maksun takuuseen koska asiakkaalla ei ollut mahdollisuutta tarkistaa osan virheettömyyttä.
Tuttavapiiriini kuuluu pari Nokian kännykkäinsinööriä joilta olen saanut kuulla että gsm standardin käyttäjälaitteet eli puhelimen tulee kestää pudotustesti metrin korkeudelta läpäistäkseen standardin. Tämä siis merkitsee periaatteessa sitä että jos myydään gsm kännykkä joka hajoaa metrin pudotuksesta ei se olekaan gsm kännykkä ja periaatteessa peruste kaupan purkuun.
en jaksanut edes lukea suurinta osaa kommenteista. Tää takuu asia on monelle vaan niin vaikea käsite. Ja jostain syystä se myyjähän on juuri se oikea henkilö joka siihen takuuseen menoon voi vaikuttaa.
Olen itse koulun ohella samantyyppisissä kännyköihin liittyvissä tehtävissä, ja olen varmaan tullut vähän liiankin varovaiseksi esim kosteusvaurioiden suhteen, sillä en ottaisi puhelintani edes kylpyhuoneeseen sisään suihkun ajaksi.
Asiakkaiden hyväksi täytyy kyllä sanoa, että käyttäytyminen on musta parantunut melko paljon viimeaikoina. Tai sitten en enää niin noteeraa sitä jäkätystä
Ei nyt aivan hirveästi liity ko. luokattoman aasiakaspavelijan vuodatukseen, vaan ennemminkin erään kommentoijan palautteesseen liittymistä.
Soittelin eräänä sunnuntaiaamuna Saunalahden aspaan siitä, että (ilmeisesti) ukkonen oli edellisenä iltana rikkonut 3g-tukiaseman lähellä kotoani.
Täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni teleoperaattorin asiakaspalvelija oikeasti tiesi, mistä puhui (olen itsekin tietoliikennealan ammattilainen), ja näki tietojärjestelmistään verkon pintatilantten. Suuri kiitoksen paikka, jonka välitin myös ko. yritykselle.
Liian usein asiakaspalvelu ko. alallla perustuu ennalta kirjoitettuihin vuorosanoihin luokkaa:
- Mene katsomaan sinne ”Työkalut – Internet-asetukset”.
- Kiitos, mutta en käytä Windowsia.
- Eikun siellä Internet Explorerissa.
- En käytä myöskään IE:tä
- Valitse nyt se Työkalut -valikko
- Joo, kiitos ja kuulemiin.
Tää oli aika ihana: menin ostamaan uutta kännykkää. Myyjä yritti kaupata hienoja, sanoin etten huoli — tietystä syystä. Vedin sanojen vakuudeksi taskusta esiin koiran jyrsimän ent. kännyn. Myyjä repesi täysin, etsi halvimman mallin ja antoi vielä reilusti alennusta.
Huolto tai valmistaja ei todellakaan ole vastuussa siitä, jos lykkäät sen uutukaisen iPhonesi trendipillifarkkujesi taskuun avainten/kolikoiden/tupakansytyttimen kanssa. Olet silloin itse aiheuttanut sen rikkoontumisen. Näytöt korvataan tasan silloin, kun siitä ei löydy halkemaa; jos halkeama siis löytyy, olet itse sen aiheuttanut.
Kosteusviat korvataan tasan niistä malleista, joita mainostetaan roiskevedenkestävinä tai vesitiiviinä.
Nämä siksi, että valmistajat näin huoltoliikkeitä ohjeistavat. Se ei siis ole meidän vikamme, reklamaatiot voi lähettää puhelimen valmistajalle, eikä keskenkasvuisesti kiukutella tai päteä termodynamiikan kirjan kanssa huoltoliikkeen tiskillä. Tällaisten asioiden korjaamiseksi on ihan toiset kanavansa.
”Jos puhelimeen pääsee kosteutta niin se on näppäimistön alla, lataus tai usb liittimessä tai kaiuttimen lieppeillä. Mikä näitä kaikkia yhdistää? Se että kuorissa on juuri niissä kohtaa ne reijät, eli siihen on kaatunut tai tippunut nestettä joka on valunut sinne sisään.”
Pieni fysiikan kertaus lienee paikallaan, koska mistä luulet sen kondensoituvan kosteuden tarvitseman ilman kulkevan laitteeseen! Täytyyhän laitteen sisä- ja ulkopuolisen paine-eron jostain päästä tasoittumaan ja siksi myös kyseiset kohdat herkimmin ilmaiset asian. En vielä ole tavannut yhtään hermeettisesti (ilmatiivisti) suojattua puhelinta.