11/05
2009
124

Viininmaistelija

Olin töissä pari vuotta sitten ruotsin laivalla ja mieleen muistui hauska tapaus pikkujouluajalta.

Tarjoilin yhdessä laivan ravintolassa, kun pöytääni tuli neljä hieman alle neljäkymppistä rouvaa ja he tilasivat pullon valkkaria ja alkuruuat. Toin rouville pullon pöytään, avasin sen ja kaadoi kaikille laseihin.

Muutaman minuutin kuluttua kun kannoin alkuruokia pöytään, niin yksi rouvista nojasi tuolissaan rehvakkaasti taaksepäin, piteli viinilasia silmiensä edessä ja tokaisi kovaan ääneen, että ”Tässä on muuten korkkivika!”. Ajattelin, että ”jaaha, nyt on käyty viinikurssilla ja pitää kavereille brassailla tiedoillaan ja taidoillaan…”. Päätin pistää kunnon shown pystyyn, hain itselleni viinilasin ja kaadoin siihen hieman viiniä. Pyörittelin viiniä lasissa, haistelin ja maistelin sitä, kurluttelinkin hieman. Lopuksi sanoin: ”Ei tässä ole korkkivikaa, tässä on kierrekorkki”.

Tässä vaiheessa kaikki muut kolme pöydässä istujaa repesivät aivan täysillä ja brassailija valahti kalpeaksi ja totiseksi. Kun kannoin pääruokia pöytään kaikki muut jutustelivat iloisesti, mutta viininmaistelija istui hiljaa ja totisena. Jossain vaiheessa kuulin ohimennen kun brassailija sanoi muille, että ”ei oteta jälkiruokaa, vaan vaihdetaan ravintolaa”.

Laskua viedessäni muut rouvat kiittivät ”kivaa tarjoilijapoikaa päivän nauruista”, mutta yksi istui hiljaa tuolissaan…

T:Timmy

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
  • Ei vastaavia tarinoita

  1. J 11/5/2009

    Haahhaa!! Just tollasille ”kyllä minä tiedän!”-tyypeille on ihana kun pystyy laittamaan sen luun kurkkuun!! :D hyvähyvä!

  2. miihkaeli 11/5/2009

    En nyt tiedä oliko tarpeen olla ihan noin ilkeä? :/

  3. J-P 11/5/2009

    Paha sai siis taas palkkaansa, vai?
    Tarina oli oikein mukava, mutta en nyt usko, että asiakkaan tahallinen nolaaminen kuluu kenenkään hyvän asiakaspalvelijan toimintatapoihin.

  4. arfg 11/5/2009

    Kaksi edellistä; painukaa helvettiin jeesustelemasta. Kerrankin joku uskaltaa näpäyttää niin samantien ollaan käsi poskella että voivoi olikohan nyt tarpeellista yyy-hyyy!

  5. Tarjoilijatyttö 11/5/2009

    Vaikka asiakaspalvelijan tärkein ominaisuus on olla kohtelias, niin mielestäni kirjoittaja teki aivan oikein. Kyseinen aasiakas ei ole mitenkään ainoa laatuaan, vaan näitä besserwissereitä on joka lähtöön. Mielestäni heitä pitääkin näpäyttää vähän, jotta loppuu se toiminta. Silti näpäyttäessäänkin pitää olla kohtelias.

  6. Lellukka 11/5/2009

    No ei luulisi tätä ”viinintuntijaa” haittaavan kun tapauksen näkivät vain omat ystävät, eli tuskin täysin nolaamisesta oli kysymys. Kunhan otti rouvaa pattiin ku tarjoilijakloppi osasi pistää vähän vastaan, eikä ruvennutkaan kantamaan ilmaista viinaa pöytään ”vian” takia.

  7. apa 11/5/2009

    Iha parasta! Noita itteensä täynnä olevia jaksa, kyllä pitää näpäyttää ja mielestäni tarinan kertoja teki sen vallan hyvin, jaksamista vaan! Ja voisiko ei-asiakaspalvelijat lopettaa russuttamasta täällä? Tää sivusto on käsittääkseni vertaistukee aspoille, ei yksi paikka lisää jossa pikkumaiset tollot voi ruikuttaa ku ei osata enää ajatella?

  8. Hopea 11/5/2009

    Joo, olisko sitten pitänyt lyödä uusi pullo pöytään ja valitetella kun on korkkivika? Kyllä sen asiakkaan saa oikaista jos on väärin perustein valittamassa ja kertokaas minullekkin miten sen voisi tehdä asiakasta loukkaamatta kun ollaan niin kaikkitietäväisiä.

  9. Arawn 11/5/2009

    Lellukka: Kyllä minua ainakin haittaisi tulla nolatuksi ystävieni silmissä paljon enemmän kuin jos paikalla olisi tuntemattomia.

    Ymmärrän kyllä tyydytyksen tunteen, jonka tuollainen tilanne suo, mutta olen samaa mieltä kuin J-P: hyvä asiakaspalvelija EI nolaa tieten tahtoen asiakasta, vaikka asiakas yrittäisi kuinka päteä. On inhimillistä tehdä niin, mutta hyvää asiakaspalvelua se ei ole, pyöritteli sitä miten päin hyvänsä.

  10. shoon 11/5/2009

    Olen niin samaa mieltä arfg:n kanssa, että vähänkin enemmän olemalla olisimme jo sama henkilö. Mitä edes on yksi hävitty asiakas kolmea suosittelevaa asiakasta kohden? Yksi hailea, se se on.

  11. Arawn 11/5/2009

    apa: Tästä aiheesta on tapeltu jo niin kauan, että voisi vähitellen antaa olla. Niin kauan kuin ei ole ohjeistettu selkeästi ja yksiselitteisesti, että vain aaseja haukkuvat ja asiakaspalvelijoita myötäävät kommentit ovat sallittu, kuka hyvänsä saa hyvän maun rajoissa kommentoida MITÄ hyvänsä. Myös kriittisiä huomioita.

  12. shoon 11/5/2009

    Ymmärrän kyllä Arawanin pointin, mutta valitettavasti asiakkaan kasvot eivät olleet enää pelastettavissa tuon valituksen jälkeen. Olisi ollut ihan sama, vaikka olisi vaan todettu pullossa olevan kierrekorkki täysin neutraalisti. Tyyppi nolasi itsensä ja pieni herkuttelu asialla ei sitä miksikään muuta.

  13. Lellukka 11/5/2009

    Arawn, tuskin ystävien silmissä pisteet laskee vain sen takia, että ei maista viinistä onko siinä nyt se luonnonkorkki vai mennäänkö kierteillä :D
    Rouva aiheutti itse tuon tilanteen, varmasti olisi nolostunut myös silloin jos tarjoilija olisi ilmaissut asian sen kummempia maistelematta.

  14. Sebastian 11/5/2009

    En kovin paljoa viinejä tunne, mutta eikö ”korkkivika” tarkoita sitä että korkki on vuotanut ilmaa pulloon pilaten sisällön säilyvyyden? Jos näin on, eikö kierrekorkki voi pettää samalla tavalla? Eli miten se korkin toteutus vaikuttaa siihen että onko epäilys sisällön kunnosta aiheellinen vai ei?

  15. osa-aika-aspa 11/5/2009

    Omasta mielestäni loistavaa tilannetajua ja mitä parhainta asiakaspalvelua.
    Mahdollinen konflikti vältettiin huumorin käytöllä. Aasi itse aloitti sen ja aspa hoiti homman kotiin parhaimmalla mahdollisella tavalla. Uskoisin että jos hän olisi alkanut ”kuivasti inttämään” asiasta että viinissä ei ole mitään vikaa niin aasi olisi pilannut kaikkien muiden ruokailukokemuksen mutta nyt oikealla tilannetajulla suurin osa lähti tyytyväisenä pois ja aika varmasti tulevat myös takaisinkin. 10+

  16. silje 11/5/2009

    ehdottomasti oikein tehty!!! =)
    tsemppiä! loistava tilannetaju

  17. osa-aika-aspa 11/5/2009

    ps. korkkivika vaivaa lähestulkoon yksinomaan korkilla suljettuja. Teoriassa kuitenkin on mahdollista myös kierrekorkilla suljetussa, mutta aika harvinaista.. .. ..

  18. Vaap 11/5/2009

    ”Korkkiviaksi kutsutaan viinissä havaittavaa homemaista, kellarimaista, puista tai muuten tunkkaista tuoksua ja makua.

    Korkkivian havaitseminen on yksilöllistä, sillä maistajien väliset erotuskynnykset voivat olla 2500-kertaiset. Viini, joka jollekin on nautintakelvotonta, voi toisen mielestä olla täysin hyväksyttävää.

    Korkkivika on usein pullokohtainen virhe, mutta Alkon laadunvalvonnassa on todettu lukuisia tapauksia, joissa virhe on koskenut koko valmistuserää. Silloin virheen aiheuttaja on muu kuin pullonsuljin. Lähteenä voivat olla tynnyrien desinfiointiin käytetyt kemikaalit, kestopuusta valmistetut rakenteet ja monet muut ympäristöstä löytyvät kemikaalit.”

    Että imaseppa.

  19. Cato Negro 11/5/2009

    Ymmärtäisin tarjoilijan käytöksen, jos asiakas olisi hieronut sitä viinitietämystään tarjoilijan naamaan tai ollut muuten hankala. Mutta yhden ”rehvakkaan” lausahduksen takia toisen ihmisen nolaaminen osoittaa enemmän nolaajan tyhmyyttä.

  20. Winelips 11/5/2009

    Aika näpäytys. Mutta yhtä asiaa ihmettelen: jo 18 kommenttia kasassa, eikä vielä joka aiheen asiantuntijana esiintyvä t-chan ole kerennyt avaamaan sanallista arkkuaan. Lienee kova googletus käynnissä asian tiimoilta par’aikaa, että pääsisi pätemään taasen.

  21. St. Elmo's 11/5/2009

    Rehvakkaaseen kommenttiin hyvä näpäytys. Kumpikin osapuoli olisi voinut hoitaa tilanteen paremmin, mutta maito kaatu jo.

  22. Manakuski 11/5/2009

    Oon sitä mieltä, että silti tuossa tilanteessa ois voinu sanoa vaan, että ei siinä mitään korkkivikaa ole. Tollanen päteminen ei ole oikeata asiakaspalvelua, jos asiakas kerran jotain on sanonut. Eri asia jos asiakas olisi ruvennut muutenkin kaikennäköistä paskaa jauhamaan.

  23. shoon 11/5/2009

    Ehh… Öö… Olen lähes sanaton. Ehkä tämä kommenttiketju on yksi esimerkki siitä, miksei notalwaysright sivustolla ole kommentointia. Mikään ei yksinkertaisesti kelpaa. Joku tekee hauskan tempun ja muita naurattaa niin sitten tulee kommenttia ”no ei se nyt noin olis tarttenu tehä, aika tyhmää” ja sitten jos kertoja olisi vaan ilmoittanut pullon olevan kierrekorkillinen, niin taas apinan olisivat kiljuneet ”ei ole hauskaa, aasiakas.netin taso on laskenut, miksi tällaisia juttuja tänne ees tulee, aika turha, inininininini…”
    Joo joo, lopetan kommenttien lukemisen, koska ne eivät kelpaa minulle. (sormet ristissä) ;)

  24. Ruokajuomana olut 11/5/2009

    Eikö paremmissa ravintoloissa anneta tilaajan ensin maistaa tilkka viiniä juuri avatusta pullosta, arvioidakseen tuon viinin kelpoisuuden asianmukaiseksi ja virheettömäksi? Ja vasta asiakkaan hyväksyttyä tuote, kaadetan viinit tilaajalle ja muille laseihin nautittavaksi.

  25. apa 11/5/2009

    Arawn: Mitä sitten vaikkei ohjeistusta olekaan? Valitettavasti suht. normaalikäytöksisillä asiakkailla ei ole todellista tajua siitä, mitä asiakaspalvelijan työ oikeasti on. Olisi vain inhimillistä ja reilua antaa meille joku paikka, jossa olisi vain ymmärrystä eikä surkuttelevaa, asioista onnellisen tietämätöntätöntä nurinaa.

  26. Myyjänen 11/5/2009

    Tollaisessa tahallisessa show’n pystyynpistämisessä on aina se riski, että asiakas (tai asiakkaan ystävät) eivät ole niin noloja tai huvittuneita että antavat asian olla.

    Itse olen sitä mieltä että puolensa saa ja pitää pitää, ja on aasiakkaita jotka todella tarvitsevat vähän maankamaralle pudottamista.

    Vittuilu on kuitenkin taitolaji, ja oma selkänsä kannattaa suojata sillä että pitää koko ajan yllä kohteliaisuuden illuusiota kun latoo faktaa pöytään. Asiakkaan on paljon vaikeampi valittaa siitä että joka välissä on rouviteltu ja sanottu kiitos ja ole hyvä, kuin siitä että todistajien läsnäollessa pistetään pystyyn improvisaatio jossa pyritään nöyryyttämään asiakasta mahdollisimman selvästi.

    Ei kannata laskeutua aasiakkaan tasolle.

  27. no 11/5/2009

    ”Olisi vain inhimillistä ja reilua antaa meille joku paikka, jossa olisi vain ymmärrystä eikä surkuttelevaa, asioista onnellisen tietämätöntätöntä nurinaa.”

    Eikö työpaikoissa ole takahuoneet, pukuhuoneet tms.

  28. routalempi 12/5/2009

    Siis mitä helvettiä? Se nainenhan on nähnyt, kun pullo on avattu, ja luultavasti korkkikin on jätetty pöytään (ainakin minun kokemukseni mukaan tarjoilija jättää yleensä kierrekorkinkin pöytään). Niin miten ihmeessä se ei silloin ymmärrä, että jos viinissä on jotain vikaa, niin se on muu kuin korkkivika?

    Ja luin kyllä Vaapin asiantuntevan selityksen korkkiviasta, mutta jos kerran toteamus, että pullossa on kierrekorkki, riitti vakuuttamaan asiakkaan siitä, että korkkivikaa ei ole, niin luultavasti hän tarkoitti korkkivialla ihan oikeaa korkkivikaa.

  29. JP 12/5/2009

    Ja voisiko ei-asiakaspalvelijat lopettaa russuttamasta täällä? Tää sivusto on käsittääkseni vertaistukee aspoille, ei yksi paikka lisää jossa pikkumaiset tollot voi ruikuttaa ku ei osata enää ajatella?

    ”Tämä sivusto on luotu kaikkien asiakaspalvelijoiden henkireiäksi, jotka joutuvat — usein päivittäin — käsittelemään tapauksia, joissa asiakas on sekaisin / hölmö / ilkeä / tyhmä. Myös kaikki sivustakatsojat ovat tervetulleita kertomaan kokemuksistaan.”

  30. Rolle 12/5/2009

    Aivan sama, onko se hyvää asiakaspalvelua vaiko ei! Ihmisten loukkaamisessa ei ole mitään väärää, se ei tapa heitä vaan todennäköisesti vain tekee heille hyvää. Idiootit. Fuck ‘em.

  31. x-tarjoilija 12/5/2009

    olis naikkosen kannattanut varmistella ensin oma selustansa ennenkuin alkaa pätemään. Olisi varmistellut tarjoilijalta mikä korkki viinissä oli ja sit vasta valittanut..
    Kannattaa naisenkin muistaa et olla VARMA asiasta ennen pätemistä.. voi saada sormilleen:DD
    Hyvä aspa oli!! oikein!

  32. Hannu 12/5/2009

    Ystävien reaktiosta päätellen tämä rouva on tunnettu tärkeilijä, joka aukoo päätään joka välissä. Sai siis erittäin tervetulleen näpäytyksen.

    Hyvähyvä!

  33. J-P 12/5/2009

    Noista korkijutuista..
    Ainakin silloin, kun minä olen tilannut viiniä lasissa, niin monesti en ole koskaan nähnytkään pulloa. Lasi vain tuodaan siihen pöytään.
    Mitä tulee asiakaspalvelijaan minun mielestäni hän teki ihan oikein kun sanoi, ettei viinissä ole korkkivikaa.
    Ja samalla todella suuren virheen, kun alkoi esittämään täysin tarpeetonta ja aikaavievää showta, jonka ainoa tarkoitus ole nolata asiakas.
    Ne joiden mielestä asiakaspalvelu oli hyvää, kun yhden huonon palautteen lisäksi sai 3 hyvää. Ilmeisesti samat ihmiset ovat samaa mieltä myös siitä, että oli ainoastaan loistavaa, ettei ryhmä syönyt ravintolassa jälkiruokaa. Ainakin tarinan mukaan heillä oli sellainen tarkoitus.

  34. Jo vuosia s-marketissa 12/5/2009

    No huhhuh :D Kuinka kova alemmuuskompleksi täytyy ihmisellä olla että tulee tarve näpäyttää asiakasta? Suoraan sanottuna en usko tarinan olevan tosi tai sitten kyseessä oli silminnähtävästi huumorintajuinen asiakasporukka ja asiakaspalvelija osasi todella käyttää huumoria ja tilannetaju oli äärimämisen hyvä… Jos ei, niin minä en olisi maistelijan ystävänäkään antanut hyvää palautetta…

  35. shoon 12/5/2009

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin, onko nolattu nainen jonkun (ehkä useamman) kommentoineen lähisukulainen tai jopa perheenjäsen, kun häntä kohtaan tunnetaan näin paljon sympatiaa? Muuta syytä en keksi tämän harmaamman arjen puolesta puhumiselle ja showhengen vihaamiselle. Tuskin se jälkiruuan menettäminen nyt niin kamalaa oli, samassa laivassa varmaan riitti muuten asiakkaita. Toisaalta jos kaikista ihmisistä, joita nämä kolme kehuivat, tulee edes kaksi syömään täyden aterian, niin jälkiruuat on sillä kuitattu.

  36. Punajuuri 12/5/2009

    Shoon: Tuskin on sukulainen, mutta pointti lienee siinä, ettei nainen varsinaisesti käyttäytynyt epäasiallisesti aspaa kohtaan. Itselle tuli lähinnä mieleen että nainen yritti päteä enemmän ystävilleen.

  37. ex-tarjoilija 12/5/2009

    Kun tilataan lasillinen viiniä, täysi lasi tuodaan pyötään (pulloa ei nähdä). Kun tilataan kokonainen pullo, tuon sen pöytään, näytän, avaan, haistan itse korkkia ja annan mahdollisesti asiakkaan haistaa korkkia. Kaadan viiniä yhdelle henkilölle hiukan, joka maistaa viiniä ja kelpuuttaa sen muulle pyötäseurueelle. SITTEN vasta kaadan kaikille viiniä.

    Onko tämä sitten vain ns. parempien ravintoloiden käytäntö, kun ei näköjään ole joka raflassa täytännössä?

  38. myyjä18 12/5/2009

    Pätemisen tarve on siitä ikävä luonteenpiirre, että se yleensä toteutetaan jonkun toisen kustannuksella, tätä toista halventaen ja itsensä jalustalle nostaen. Sitä taustaa vasten ei ole ollenkaan paha asia, että jalustaa vähän heilutellaan, ja palautetaan jalat maanpinnalle tärkeilijältä.

    Tokihan aspa olisi vain voinut sanoa, että ei ole korkkivikaa kierrekorkillisessa pullossa, mutta olisiko se ollut rouvalle riittävä maanpinnalle palautus? Todennäköisesti hän olisi alkanut vain inttää tarjoilijan kanssa säilyttääkseen kasvonsa ystäviensä silmissä, ja olisi vajonnut entistä syvemmälle suohon. Nyt tuo palautus tuli puun takaa, ja sellaisella teholla, että ei ollut mahdollisuutta enää nolata itseään enempää. Kenties hän oppi tilanteesta ainakin sen, että ei kannata ammattilaisen alueella alkaa päteä, ellei ole täysin varma asiastaan.

    Onhan näitä esimerkkejä epätoivoisesta inttämisestä. On vaikkapa katsottu päivän lehdestä ilmoitus, tullaan kauppaan huutamaan raivopäänä, kun tavaraa ei löydykään. Vaikka asiakkaalle näytetään lehteä, jossa mitään ilmoitusta ei ole, hän ei usko vaan saattaa huutaa, että hänen lehdessään ainakin oli sellainen ilmoitus. Mitähän siihenkin voisi sanoa?

  39. linmark 12/5/2009

    ex-tarjoilija: juuri noihan se menee, kuten sinun ja ruokajuomana oluen kirjoituksessa sanotaan. Enkä tuota toimintatapaa pidä pelkästään parempien ravintoloiden käytäntönä, vaan aivan yleinen tapa ns. ”tavallisissakin” ravintoloissa. Nämä laivathan on yleensä kelluvia juottoloita aivan kokonaisuudessaan. Niin baareja, kuin hyttejä ja käytäviä myöten. Ai niin, ja niitä ”ravintoloita” myöten.

  40. T-chan 12/5/2009

    Kuten Hannu sen tuossa aiemmin sanoikin, niin eiköhän nuo ystävien reaktiot asiasta eniten kerro. Jos koko seurue olisi vetänyt herneen nenäänsä, olisi viinissä varmasti ollut vikaa, mutta kun muut pitivät viinistä ja naureskelivat turhantärkeälle ystävälleen, ovat muut varmaan vain kärvistelleet sitä, kun nainen on alkanut tarjoilijaa kiusata.
    Tuossa jos olisi alkanut miedosti jotain kierrekorkista selittää, niin asiasta olisi varmasti jääty inttämään pitkäksikin aikaa.

  41. raato 12/5/2009

    Cato Negro kirjoitti: ”Ymmärtäisin tarjoilijan käytöksen, jos asiakas olisi hieronut sitä viinitietämystään tarjoilijan naamaan tai ollut muuten hankala. Mutta yhden “rehvakkaan” lausahduksen takia toisen ihmisen nolaaminen osoittaa enemmän nolaajan tyhmyyttä.”

    Täysin samaa mieltä, olisi voinut vastata asiakkaalle ihan aiaisesti tyylin ”enpä usko, koska tässä on kierrekorkki” tjms. Ei olisi tarvinnut pistää mitään viininmaistelu-showta pystyyn.

  42. zuide 12/5/2009

    Nyt vähän pihalla noista J-P:n kommenteista:
    ”Ainakin silloin, kun minä olen tilannut viiniä lasissa, niin monesti en ole koskaan nähnytkään pulloa. Lasi vain tuodaan siihen pöytään.”
    Niiin??? Noinhan se meneekin, mutta eihän tuo nyt liity millään lailla tähän tarinaan.

    ”Ne joiden mielestä asiakaspalvelu oli hyvää, kun yhden huonon palautteen lisäksi sai 3 hyvää. Ilmeisesti samat ihmiset ovat samaa mieltä myös siitä, että oli ainoastaan loistavaa, ettei ryhmä syönyt ravintolassa jälkiruokaa. Ainakin tarinan mukaan heillä oli sellainen tarkoitus”
    Tää ei nyt auennut lainkaan. Mutta ei se mitään, sattuuhan sitä, tällä kertaa mulle. :D

  43. Wiinuri 12/5/2009

    Itselleni vastaavia tapauksia on tullut vastaan useampia kymmeniä, ja tavallisesti pahempia, mutta IKINÄ en ole alentunut pätiän tasolle nolaamalla häntä, tiedänhän itse olevani yksi parhaista alallani, joten en näe tarvetta itsetunnon kohotukseen palkkani maksavan asiakkaan kustannuksella. Eikä kenenkään asiakaspalvelijan pitäisi – itse äänestän jaloillani tosi nopeasti ylimielisistä ja/tai paskamaisista aspoista johtuen, pahimmat menee esimiesten kautta. Vinkkinä muuten, katsokaan onko kännykkä pöydällä äänittämässä ennen kun alatte kovin mollaamaan aasiakasta vaikka olisitte kuinka oikeassa, on nimittäin ikävä kuunnella takahuoneessa esimiehen kera omaa epäasiallista käytöstä. Ja juu, ennen kuin joku keksii väittää, oman keskustelun kenen tahansa kanssa SAA äänittää.

  44. Lati 12/5/2009

    Ammattimaisen vankkaa puhetta Wiinurilta.
    Jos toimisin ravintola-alan yrittäjänä, saisit heti työtarjouksen tuolla asentellasi.
    Paras kommentti sitten aikoihin, minkä olen lukenut.

  45. Anpiainen 12/5/2009

    No pitihän asiaa googlettaa koska en siitä mitään tiedä ja tulos oli että korkkivika on periaatteessa mahdollinen myös kierrekorkillisessa pullossa. Miksi siis tarjoilijan piti nolata asiakas joka saattoi olla jopa oikeassa? Kuka onkaan siis aasi, häh?

  46. Myyjänen 12/5/2009

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin, onko nolattu nainen jonkun (ehkä useamman) kommentoineen lähisukulainen tai jopa perheenjäsen, kun häntä kohtaan tunnetaan näin paljon sympatiaa? Muuta syytä en keksi tämän harmaamman arjen puolesta puhumiselle ja showhengen vihaamiselle.

    Jos luin tarinaa oikein, kyseessä oli tarjoilija, ei koomikko, näyttelijä, burleskitanssija tai muukaan show-ihminen.

    Tarjoilijan käytöstä sokeasti puolustavat unohtavat kokonaan sen että on helppoa olla jälkiviisas ja kommentoida kuinka oikein toimittiin kun tarinan loppu on tiedossa. Entäpä jos olisikin käynyt niin että rouva olisikin ollut todellinen viinintuntija ja olisi siteerannut nokkavalle tarjoilijalle ulkomuistista korkkivian määritelmän, jonka jälkeen olisi pyytänyt paikalle esimiehen ja valittanut (kolmen todistajan läsnäollessa ja tuella) tarjoilijan käytöksestä?

    Nyt on helppo sanoa että kyseinen huumori osui oikeaan ja upposi, mutta etukäteen ei voinut tietää, ja tarjoilija otti typerän riskin. Ihan mielenkiinnosta: liikenisikö sinulta sympatiaa aspalle joka yrittäisi nolata sinut valituksesi takia, myös silloin kun asiakas (eli sinä) olisi oikeassa?

  47. Sceme 13/5/2009

    Haha. Voi näitä kommenttejakin. Kyllä ihmisen pitää osata itselleenkin nauraa. Jos on niin huono itseluottamus niin jääkää kotia. Minä itse ainakin olisin jo revennyt siinä vaiheessa kun olisin huomannut itseni valittamasta korkkiviasta totisena. Tällaisia tarjoilijoita lisää vain.

  48. Minna74 13/5/2009

    Anpiainen: Olet oikeassa. Korkkivikoja tai siihen verrattavia virheitä (samat tuntomerkit) on todistettavasti löytynyt myös kierrekorkillisista viineistä, joihin on ennen pullotusta käymisvaiheessa muodostunut virhe. Siinä mielessä on turha mollata pelkästään asiakasta, on tämä sitten kuinka pöyhkeä tai hanurista muuten käytökseltään. Kannattaa todella miettiä riskinoton kannattavuus ja omien kasvojen menettämisen mahdollisuus suhteessa asiakkaan nolaamiseen.

  49. Maake 13/5/2009

    Elämässä ei pääse mihinkään jos ei koskaan ota riskejä.

  50. Jorma 13/5/2009

    Tämä juttu taitaa olla mielikuvituksen tuotetta.

  51. Jooh 13/5/2009

    On taas yksi hyvä esimerkki erittäin huonosta asiakaspalvelijasta..ei ollut tavallisen tarjoilijan työnkuvaan kuuluvaa toimintaa..
    Besserwissertarjoilijat ovat alinta kastia!!!!

  52. J-P 13/5/2009

    Luinpa tuon tarinan uudestaan ja huomasin, ettei tuo viini kommenttini sopinut tarinaan. Asiakkaille tosiaan tuotiin se pullo pöytään.
    Se, mitä tulee tuohon jälkkärikommenttiin..
    Tarinan mukaan asiakkailla oli ilmeisesti tarkoitus syödä jälkiruokaa. 4 jälkkäriä (siihen mukaan ehkä kahvit ja muutakin) on aika iso raha hukattavaksi.
    Varsinkin, kun kyseessä on risteilyravintola. Enpä usko, että kukaan rouvista tuli enää toista kertaa ravintolaan syömään.

  53. shoon 13/5/2009

    Myyjänen: onhan tuota sanailua mainituissa olosuhteissa joskus tullut harrastettua, mutta en minä siitä henkisesti kärsi tai tule pahalle tuulelle. Nolata voi aina yrittää, mutta silloin pitää valmistautua tulemaan itse nolatuksi.

    Kirjoituksessasi kuitenkin on toisinpäin esitettynä se, minkä takia minun mielestäni tarinan tarjoilijaa on turha sättiä: tarinalla oli onnellinen loppu. Mielestäni jutusta tekee hyvän se, että siinä tapahtuu jotain hauskaa ja lopputulos on hauska.
    Jälkiviisautta täällä harrastavat ne, jotka jossittelevat tarinan kaikilla mahdollisilla muilla käänteillä, joita olisi voinut sattua.
    Lyhyesti: jos viinissä olisi tosiaan ollut korkkivika ja esitys olisi aiheuttanut kaikille pahan mielen ja esimies vieläpä sättinyt tarjoilijan ja tämä sen jälkeen kirjoittaisi jutun tänne myötätunnon toivossa, niin juttu olisi ollut huono. Koska asiakas kuitenkaan ei ollut oikeassa, viinissä ei ollut korkkivikaa (vaikka olisi voinut olla, ei silti ollut), esitysksellä oli onneksi hyvä kohdeyleisö eikä huumorin kohteeksi leikannut ranteitaan auki ja loppu oli onnellinen, niin tässä ei ole enää mitään ihmeteltävää. Juttu oli hauska. Mielestäni se, että joku toinen itseään hyvänä pitävä tarjoilija ei olisi näin tehnyt, ei vähennä tarinan huumoriarvoa. Mielestäni se, että joku muu tällaisen tempun kohteeksi joutunut olisi saanut tästä syvät traumat, ei tee jutusta huonoa.
    Tiedän kuitenkin, että tätä väittelyä ei voi voittaa kukaan. Vaikka tarjoilijaa kuinka paheksuttaisi jossittelulla, ei tarina muutu huonoksi niiden mielestä, jotka pitivät sitä alunperin hauskana. Toisaalta taas ne, jotka loukkaantuvat pelkästään siitä, että tällaista on ehkä tapahtunut joskus jossain jollekin, jatkavat tarjoilijan haukkumista maailman tappiin asti, kunhan joku (minä? ;) ) aina silloin tällöin käy esittämässä vasta-argumentin. Shoon out.

  54. Yrittäjä 13/5/2009

    Oli viinissä korkkivika tai ei, EVVK.

    Mutta tylsä fakta on, että ravintolankin on yrityksenä tehtävä liikevaihtoa ja tulosta. Asiakaspalvelija, joka v…uilee asiakkaille ei tuo lisää myyntiä, hän vähentää sitä. Johtopäätös: tarjoilijalle kenkää, menköön muualle pätemään ja esiintymään.

    Oliko tarinalla huumoriarvoa? Kyllä oli. Mutta jos joku minun työntekijöistäni leikkii tällä tavoin humoristia minun rahoillani, niin on äkkiä entinen työntekijä. Tosin, eiköhän tämäkin tarina ollut vaan ”tarina”…

  55. shoon 13/5/2009

    Mee Yrittäjä kotiin, ketään ei kiinnosta sun työntekijäs. :D

  56. putkipirkko 13/5/2009

    Näen kyllä sieluni silmin, miten tätä tilannetta on edeltänyt pöydässä keskustelu siitä, miten saadaan ilmaiseksi toinen pullo viiniä pöytään. Että se siitä liikevaihdon lisäämisestä.

    Seurueen reaktio kertoo siitä, että leidillä oli hyvä suunnitelma, mutta metsään meni. Ehkä en olisi mennyt noin pitkälle mutta olisin ainakin tuonut kierrekorkin seurueen haisteltavaksi ja tarkkaillut ilmeitä.

    Voihan tuosta aspan käytöksestä tietysti olla montaa mieltä mutta jos haluaa tarinasta lyhyen ja ytimekkään niin ei voi kovin pitkästi selostaa koko tilannetta. ”Pikkujouluaika” kuvastaa hyvin sitä, että siellä on oltu hilpeällä mielellä ja maistissa ja todellakin ”rehvakkaina”.

    Kyllä hyvän aspan ominaisuuksiin kuuluu jonkinlainen ihmistuntemus, siis että tietää missä tilanteissa ja minkälaiselle asiakkaalle voi lähteä noin ronskille huumorilinjalle. Olisihan tuossa voinut mennä pahasti metsäänkin, en epäile sitä hetkeäkään mutta eivätköhän nuo ”nolatun” naisen ystävättäret ainakin muistele aspan toimintaa huumorilla.

    Asiakaspalvelussa sattuu päivittäin tilanteita, joissa asiakas on ottanut (elämän)tehtäväkseen saada aspan nolatuksi tai kiinni valheesta, tietämättömyydestä, ammattitaidottomuudesta tai muuten vain pahalle mielelle. Siksi tätä sivustoa on ilo lukea, koska oppii, ettei olekaan yksin näiden pönttöpäiden kanssa ja että tilanteista voi selvitä huumorilla, nokkeluudella, flirtillä, kekseliäisyydellä ja ihan vaan hyvällä tilannetajulla.

    Kyllä me aspat olemme töissä asiakasta varten ja varmasti 99,9% tykkäämme asiakkaistamme ja nautimme työstämme. Emme siksi, että onnistuisimme pilaamaan mahdollisimman monen ihmisen päivän / lounaan / risteilyn / loman / lennon / jne.

    Pistäkää siis kieli oikein kunnolla poskeen kun luette näitä tarinoita. Eiköhän joka jutussa ole pikkuisen kertojanlisääkin. Myöntäkää pois hapannaamat, kyllä teitäkin ainakin alkuun naurattaa! :)

    Kaunista kevättä kaikille!

    -PP-

  57. Jooh 13/5/2009

    Asia on kyllä nyt niin,että kyseinen asiakas ei millään tavalla pätenyt ASPALLE vaan ihan muulle seurueelle ja sitten siihen tulee joku parikymppinen pojankloppi joka ylipätevänä tarjoilijana itse yrittää päteä asiakkaalle joka ei edes hänelle puhunut,,eli sekosi asiakkaiden keskusteluun!
    Olen Yrittäjän kanssa samaa mieltä,´tuollaiset työntekijät ulos firmasta ja uudelleen ASPAkoulutukseen.

  58. shoon 13/5/2009

    Jooh, eiköhän keskustelu ole käynyt ihan riittävän lämpimänä ilman, että kenekään tarvitsee enää tässä vaiheessa tulla provoilemaan. ;)

  59. putkipirkko 13/5/2009

    Jooh, sinunko aspasi eivät sitten puutu tuollaiseen kommenttiin millään tavalla? Ihan olisit robottina kantanut alkuruuat pöytään ja antanut rouvien keskustella viinin mahdollisesta viasta keskenään? Aspallehan tuo kommentti oli selvästi kohdistettu, eikä seurueelle.

    Eikös homman pohjimmainen pointti nyt ollut kuitenkin se, että asiakas esitti epäkohdan, aspa huomioi asiakkaan esittämän väitteen, tarkisti tilanteen ja totesi, ettei epäkohtaa ollutkaan.

    Keskusteluahan voidaan tosiaan käydä tavasta toteuttaa edellämainittu, mutta jos tuossa tilanteessa minun aspani olisi vain poistunut paikalta sanomatta mitään, voisin harkita mieluummin tuota uudelleenkoulutusta.

  60. putkipirkko 13/5/2009

    shoon: perkule, mato luikerteli niin herkullisesti, että nielaisin syötin kohoa myöten :D :D :D

  61. papu 13/5/2009

    Sen kyllä huomaa miten eri tavalla asiakaspalvelutilanteeseen suhtautuu riippuen siitä toimiiko itse yrittäjänä vaiko renkinä. Ja palkollisenakin provikkapalkka voi joidenkin kohdalla vaikuttaa palvelualttiuteen aika mullistavasti.

    Tosin olen kyllä törmännyt yksityisyrittäjiinkin, joiden suhtautuminen asiakkaisiin on ollut ylimalkaista ja jopa pilkallista, mutta syystä tai toisesta kyseiset liikkeet ovat kadonneet koristamasta katunäkymää joskus yllättävänkin nopeasti.

    Minä olen sitä mieltä että huorittelevat, uhkailevat, huutavat asiakkaat pitää toimittaa ulos vähintäänkin niska-perse -otteella. Tarpeeksi vittuilevat asiakkaat saavat mitä tilaavat, mutta kohteliain sanankääntein, ettei myöhemmin tule turhaa sanomista.

    Vittuilu voi olla viihdettä, mutta kuvaillussa tilanteessa aikamoista riskipeliä, etenkin kun jutun perusteella vaikuttaa ettei tarjoilijakaan ollut vielä ehtinyt päästä sommelierin kirjekurssin syventäviin lukuihin asti.

  62. Thunder 13/5/2009

    Eihän täällä muut tunnu käyvän lämpimänä, kuin shoon. Ja miten voit väittää, että jonkun kommentoijan kirjoitukset ei kiinnosta ketään. Minua ainakin kiinnosti huomattavasti enemmän tuo kritisoimasi kirjoitus, kuin sinun jatkuvasti itseään toistavat nillitykset. :)

  63. Maake 13/5/2009

    ”Sen kyllä huomaa miten eri tavalla asiakaspalvelutilanteeseen suhtautuu riippuen siitä toimiiko itse yrittäjänä vaiko renkinä.”

    Luonnollisesti yrittäjällä on suurempi intressi tuottaa hyvää palvelua, mutta luulenpa että myös pinna suoranaisen perseilyn kohdalla on lyhyempi.

    Ainakin minua yrittäjänä ressaa paljon enemmän jaetut alennukset ja ilmaiset hyvittelylahjat kuin palkkarenkinä. Niitä ei yksinkertaisesti jaeta ilman syytä, eikä todellakaan asiakkaan perseilyn takia, sillä nehän ovat minun pussista pois.

    Tuossakin kun tarjoilija olisi kiltisti kiikuttanut uuden viinipullon pöytään niin kylläpä taas oltaisiin leikattu katteista terä pois sekä samalla vinkattu että kannattaa jatkossakin yrittää tämmöistä.

  64. shoon 13/5/2009

    Thunder: Kun tätä kirjoitan, niin kommentteja on tullut 63. Vaikka se ei ole läheskään sivuston ennätys, niin keskustelu on silti käynyt kohtuullisen lämpimänä vastausten ilmestymistahdista päätellen. Yleensähän tuo kommenttien määrä on jotain 10-30 per tarina (en tarkistanut mitenkään).
    Myönnän toki käyväni lämpimänä tässä keskustelussa, enkai muuten vastailisi. Sen sijaan keskustelut atk-tukeen soittamisen vivahteista jättää minut usein kylmäksi. ;) Pahoittelen, jos toistan epäviihdyttävästi itseäni, mutta kiistän olevani siinä suhteessa ainoa.
    Yrittäjälle kuittasin kärkevästi lähinnä siksi, että hänen uhoamisensa työntekijöiden kohtelusta oli aika naurettavaa. Ihmiset tekevät töissään pahempiakin virheitä saamatta potkuja, mutta tämä sankari olikin heti erottamassa tarinan tarjoilijaa. Joopa joo, tosi uskottavaa. Eikä yrittäjän auktoriteettia edes kasvata se, että hän on yrittäjä, itse valitsi uransa. Vai moniko on sitä mieltä, että eläkeläisiä pitää kunnioittaa vain siksi, koska he ovat vanhoja, viis ikävästä luonteesta? Yrittäjä, joka kohtelee huonosti alaisiaan, on kohta entinen yrittäjä. Näitäkin tapauksia on nähty. ;)

  65. Tomi 13/5/2009

    itse ylensä totean että kyllä olette oikeassa tässä järkyttävä korkkivika,siinä on kierre korkki

  66. papu 13/5/2009

    Maake: Tottakai, kuten jo kommentissani totesinkin, että selvät ongelmatapaukset joutavat ulos samaa tietä kuin tulivatkin ja mahdollisimman nopeasti. Yrittäjällä tähän onkin paremmat valtuudet kuin vaikka satunnaisella kassahenkilöllä.

    Tässä kyseisessä tapauksessa, vaikka ehkä ärsyttävästä besseristä olikin kysymys, asian olisi voinut esittää ihan asiallisestikin ja suoraan päin naamaa ja samalla ns. pitää myös oman pöydän puhtaana ilman ylimääräistä showta. Eikä se tosiaankaan tarkoita, että asiakasta olisi pitänyt hyvitellä tai liehitellä millään muotoa.

  67. eskomatinjorma 13/5/2009

    Ei jumalauta mitä jeesustelua. Jos lähtee tietämättömänä elvistelemään korkkivioilla niin sitten ottaa sen riskin että saa näpeilleen.

    Menkää stokkalle jos haluatte päästä elvistelemään niin että aspa myötäilee vieressä hymyillen.

    Vieläkin vituttaa eräs tapaus jossa asiakas suoritti niin sanotusti laillisen varkauden. Väitti että ostamassaan muistikorttipaketissa oli väärä muistikortti sisällä. No hyvin mahdollista, Mutta. Asiakkaalle myytiin 2Gt sd kortti nokian puhelimeen. Avattuaan paketin hän löysi sisältä NOKIAN muistikortin joka sattui olemaan pieni 32Mb kortti joka tulee nokian puhelimen mukana. Eli toisinsanoen joko hän tai joku perheenjäsen on avannut paketin ja vaihtanut kortin jonka jälkeen tullaan itkemään että väärä kortti jotta saadaan uusi samanmoinen tilalle. Ja aspa vain hymyilee.
    Stokkalle voit vaikka palauttaa sokoksen ostokset jos et jaksa sokokselle saakka kävellä.

  68. Jooh 13/5/2009

    eskomatinjorma nyt ei ollut kysymys sun megabittikorteistasi..ketä kiinnosti!!
    ASPA nyt sattui vaan olemaan tässä suhteessa itse ihan pihalla nolaamalla asiakkaan!!
    Ja shoon..kukaan ei tosiaan jaksa lukea sun vuodatuksia..niille on ihan omat osiot!!

  69. shoon 13/5/2009

    Juu epäilemättä on. Huutomerkkien määrästä päätellen onkin melko hyvä osio. Pystytkö pistämään suoran linkin kun vähän laiskasti viitsin googlea käyttää?
    Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta vuodatuksiani kohtaan. :)

  70. Jooh 13/5/2009

    http://vuodatus.net/ oleppas hyvä..

  71. Xanttu 13/5/2009

    Haha :D Mä ainakin menisin tollaseen paikkaan illastamaan, jossa olis noin huumorintajuista henkilökuntaa. Syystäkin meni noloksi tuo tarinan nainen, itsekin hänen tilanteessaan olisin mennyt, mutta jälkeenpäin vain nauranut. Mutta toisaalta, kaikki ei nyt vaan osaa nauraa itelleen vaan ottaa kaiken turhan vakavasti. Minkäs sille sitten.

  72. shoon 13/5/2009

    Kiitti Jooh. :)
    Tosin olin hieman pettynyt, kun kyseessä ei ollut varsinaisesti mikään ”osio” vaan ihan blogisivu. En minäkään nyt niin intohimoisesti viitsi puolustaa hauskoja tarinoita tärkeilijöiltä, että alkaisin blogia sen kunniaksi pitää. Ehkä joskus paremmalla ajalla. Harmi, ettei Timmy maininnut laivan nimeä, olisin itsekin käynyt paikan kokeilemassa.

  73. Jooh 14/5/2009

    Ja ihmettelen minäkin ettei Timmy uskaltaudu tulemaan esiin ja myöntämään virhettänsä.Nolona taustalla tietysti :)
    Luulen tietäväni mikä laiva on kyseessä nimittäin eräässä laivassa on tiettävästi ollut aina huono asiakaspalvelu :(

  74. Höh 14/5/2009

    Se on näköjään ihan sama onko aspa vai aasiakas, kaikilla näyttää ”naksahtavan” nykypäivänä melko helposti… Mikä siinä on, että tarve ”kouluttaa” on niin kamala (huom. oli sitten kyseessä asikas tai TT)?

  75. Aasi a`kas 14/5/2009

    tuo ”pikkujouluaika” särähti silmään, silloin ovat kaikki vitun keravalaiset perheenemännät sankoin joukoin sen ainoan kerran vuodessa viihteellä. Eikä tuo avaajan esimerkki ollut edes sieltä pahimmasta tärkeily/vittuilu/hölmöläis-osastosta, moni ei vaan ole näkemässä, mihin kaikkeen nuo arkielämässään fakkiutuneet kotirouvat pystyvätkään, kun kerran vuodessa pääsee nauttimaan siitä vitun pikkujoulustaan. Nähty on, paskaisen työn lisä kuuluisi silloin koko ravintolahenkilökunnalle.

  76. Fireal 14/5/2009

    Saanen huomauttaa, että kierrekorkkipulloissa voi myös olla ”korkkivika”. Bakteeri on voinut päästä viiniin kellarivaiheessa ja näitä kyllä tulee vastaan, oli kierrekorkki tai puinen.

    t. Alkolainen

  77. Kumautus 14/5/2009

    Onnekseen showmies valitsi uhrikseen vanhemman naisseurueen. Jossain toisenlaisessa seurueessa olisi voinut hyvinkin pian tulla myös ”pullovikakin”. :)

  78. Decaux 14/5/2009

    aaah, juuri tämä tekee baari/ravintola työstä ihanaa! :D

  79. Eiprkle 14/5/2009

    Tämän sivuston jutut ovat hyvänä päivänä tarkalleen yhtä hyviä ja hauskoja ja piristäviä kuin niiden saamat kommentit keskimäärin ovat typerän, trollimaisen, pilkunnussuttajamaisen, ärsyttävän, teennäisen säälittäviä.

    Mikäli saisi äänestää siitä, poistettaisiinko kommentointimahdollisuus kokonaan, niin minä äänestäisin varmuudella kyllä.

    Aivan uskomatonta jengiä te olette, muuta ei voi sanoa.

    Ellei 355:n peräkkäisen viestin voimalla keskitytä ruotimaan sitä, oliko alkuperäisen kirjoituksen pilkku, väliviiva, ajatusviiva, sitaatin – mahdollisesti puoleen tai toiseen kaareva alareuna – tai jokin muu aivan saatanan tärkeä seikka just tarkalleen samaan malliin kuin Opetusministeriön Äidinkielenopettajien Ylimystön Sääntöoppaan päivityksessä 05/2009, niin sitten on aivan täydellisen pakko ainakin 19 eri nillittäjän voimin kommentoida sitä, että jos olis täydellisen ihmisarvottomien aasiakaspalvelijarobottien universuminfinaalin top kolmosessa,niin olixe kassaneidin/tarjoilijan/pankkineuvojan/whatever käytös niinqu sen herkän aasiakkaan näkökulmasta ihan tarkalleen se paras mahdollinen toisen- ja kolmannenposkenkääntö, jotta tämä arvon aasiakas (joka käytännössä on alta 70 ÄO:n omaava, puolihullu, sairas, agressiivinen naistenhakkaajanatsisekopää, rasisti ja paskat housuissa heiluva narkkaripelle) ei vaankaan tykkäis huonoo ja toisi ikiarvokkaat pennosensa tulevaisuudessakin kaikenylittäväntärkeään firmaan, jotta sen toiminta jatkuisi hedelmällisen tuottavana ja siten loisi onnellisen elämän edellytykset kaikille firman työntekijöille.

    Hävetkää, ja miettikää ens kerralla mitä kirjoitatte ja minne kirjoitatte. Vai onko jokin aivan selittämätön tarve yrittää päteä päivästä toiseen?

    PÖH!

    PS. eikä muuten tarvi korjata kritotusvirheitä. Ne ei voisi minuakaan vähempää kiinnostaa.

  80. Juuprkle 14/5/2009

    Jos noin koville ottaa kommenttien lukeminen, miksi ihmeessä vaivaudut niitä lukemaan? Pysyttelisit siellä etusivulla, jossa voit lukea pelkät jutut.
    Itsestäni tämä kommenttiosio antaa todella hupaisaa luettavaa, useimmiten jopa hupaisempaa, kuin itse aloitus.

    Kuka mitä saunassa päti mitä HÄ!

  81. Jooh 14/5/2009

    samaa mieltä juuprkeleen kanssa..mitä vaivaudut ees painaa sanaa ”kommentoi”..enkä mute viittinyt ees lukea sun vuodatusta..siirry sinäkin antamaani linkkiin..helpottaa sunki elämää.
    KOROSTAN vieläkin ASPAN huono käytös oli tässä tarinassa se ydin!!

  82. marley se trollilla ratsastaa, Hi ho, Brownie! 14/5/2009

    Aika harvassa täällä on oman kokemuksen mukaan ne, jotka on miettimässä ”niinqu sen herkän aasiakkaan näkökulmasta ihan tarkalleen se paras mahdollinen toisen- ja kolmannenposkenkääntö”.

    Kato kun monet elää maailmassa jossa oikeesti on muitakin vaihtoehtoja kuin ne musta ja valkoinen, vaikka toisille niiden mukaan eläminen tuntuukin olevan helpompaa. Se ettei välttämättä oo samaan mieltä jutun kirjoittajan kanssa, ei automaattisesti tarkoita että haluaisi olla kieli sen aasiakkaan berberissä. Se että jossain jutussa idiootteja on useampia ei tee jutusta automaattisesti saman verran parempaa.

    Jotkut nysvät sattuu vaan ehkä ajattelemaan, että jos joku vähän tönäisee sua kadulla, niin siitä huolimatta ei tarvitse heti ensimmäisenä olla kaivamassa pesäpallomailaa esiin jotta sais koulutettua sille vähän käytöstapoja. Edes siinä tapauksessa, että se sattuikin tekemään sen täysin tahallaan. Siinä vaiheessa astetta fiksumpi juoksee korttelin ympäri ja poistaa viemärinkannen ja antaa idiootin pudota sinne omin avuin ja itse voi kävellä siitä ohi viattomasti vihellellen kädet taskuissa. Ne pesismailatyypit taas huonolla tuurilla istuu siinä vaiheessa maijan takaboksissa. Vielä huonommalla tuurilla mustan silmän kanssa, jos se yllätysisku takaapäin ei mennytkään täysin putkeen.

    Ja jos ei kommentit kiinnosta, niin tuota… Mikä ihme pakottaa lukemaan? Etusivultahan pitää ihan erikseen klikata linkkiä, että ne saa näkyviin. Normitilassahan jutut voi siis lukea aivan rauhassa, ilman että mielenrauha järkkyy.

    Vähän sama kuin valittaa että tv:stä tulee paskaa ohjelmaa ja silti on pakko hampaat irvessä katsoa ja sitten haukkua lisää, vaikka vapautus olis sen yhden napinpainalluksen päässä.

    Mulle esim on aivan sama onko täällä kommentteja vai ei, mutta koska on, niin luen niitä ihan mielelläni etenkin sen takia, että niistä saattaa löytyä jotain uusia näkökulmia ja katsantokantoja asiaan, vaikken kaikkien kanssa samaa mieltä olisikaan. Siinä on katsos joskus se kiehtova vaara oppia jotain uutta oman pään ulkopuoleltakin. Tää ehkä tarkoittaa, että joskus joudut sen edestä lapioimaan paskaa urakalla, mutta onpahan se oivallus sitten sitäkin mieluisampi. Jos ei jaksa lapioda, niin klik, selain on kiinni ja oma maailmankuva on taas turvassa.

    Mitä ihmettä tekee kommenteilla jotka vaan jutusta toiseen toistaa ja toistaa sitä miten ihq, jumala, oikeassa jutun kirjoittaja on. Se olisi käytännössä aivan sama kuin kommentteja ei olisikaan.

  83. shoon 14/5/2009

    Tämä on ehkä paras kommenttiketju ikinä! :D

  84. marley 14/5/2009

    todellakin

  85. Aasi a`kas 15/5/2009

    Eiprkle kommentoi ja puhui paskaa. Opetusministeriön Äidinkielenopettajien ylimystön sääntöoppaasta ei ole vielä päivitystä 05/2009, vaan 04/2009. Joten se siitä. (Mistähän tässä muuten kommentoidaan nyt?)

  86. myyjä18 15/5/2009

    ”KOROSTAN vieläkin ASPAN huono käytös oli tässä tarinassa se ydin!!”
    Eih, Jooh, korosta sinä ihan rauhassa, mitä korostat. Aasi oli ja on tässä(kin) tarinassa se asiakas, aivan niinkuin tämän sivuston tarkoituskin on.
    Olet koko ajan nillittämässä, kuinka et jaksa lukea milloin kenenkin vuodatuksia. Kuitenkin luet ja kommentoit. Mitäpä jos pysyisit vaan itse siellä linkissäsi, olisi sunkin elämä helpompaa, jos et kestä elävän elämän tosiasioista lukea.

  87. shoon 15/5/2009
  88. Wind 15/5/2009

    Samaa mieltä minäkin monien muiden yllä olevien kanssa. Aspan olisi pitänyt pystyä hoitamaan tuo tilanne edes vähän tyylikkäämmin, asiakkaan tarkoituksellinen nolaaminen ei koskaan eikä millään tekosyyllä ole hyvää asiakaspalvelua. Toteaminen, että pullossa on kierrekorkki, olisi ollut aivan riittävä vastaus ja saanut kyllä tukittua naisen suun.

  89. Myyjänen 15/5/2009

    Jälkiviisautta täällä harrastavat ne, jotka jossittelevat tarinan kaikilla mahdollisilla muilla käänteillä, joita olisi voinut sattua.

    Jälkiviisautta on sanoa, ettei tätä tarinaa saisi dissata koska kaikki meni hyvin. Viisautta on sanoa, että se, että kaikki meni hyvin, ei ole mikään yleinen sääntö tällaisessa tilanteessa joten aspa toimi hölmösti.

    Musta tämä tarina on hauska ja olen iloinen siitä että aspalle kävi hyvin. Se ei muuta sitä että musta aspa käyttäytyi idiootisti ja tarinan lopputulos oli suurelta osin hyvää tuuria.

    Sä nyt sotket tarinan hyvyyden ja tarkoilijan käytöksen hyvyyden ja asiallisuuden arvostelemisen keskenään, ymmärtämättä että aspan käytöstä voi arvostella vaikka ei asiakkaasta pitäisikään.

  90. Punajuuri 15/5/2009

    En ole itse kuullutkaan koskaan korkkiviasta, mutta ilmeisesti se siis voi olla myös kierrekorkillisessa pullossa (ainakin joidenkin kommenttejen mukaan). Mitäpä jos nainen olisikin tiennyt tämän, miten tarina olisi päättynyt?

    Turhaa kai se on jossitella tapahtunutta, mutta olisiko aspa tässä tapauksessa huomannut maistamalla korkkivian?

    Yritän tässä sanoa, että jos kierrekorkeissa voi olla korkkivika, niin eikö se ole noloa aspalle nostaa show pystyyn, jos omissa tiedoissa on puutetta. Eli tavallaan on jo turhaa vedota siihen kierrekorkkiin.

    En ole siis mikään viiniasiantuntija, enkä varmaan korkkivikaa tunnistaisi, mutta tällaisia ajatuksia vaan tuli mieleen.

  91. apa 15/5/2009

    Mielenkiintonen tuo korkkivika sinänsä, kummitätini vei mut joskus teinipenskana johonki raflaan syömään ja tilasi ittellensä viinilasillisen. Viinissä sattu olee korkki vika ja jopa minä, joka en sillon vielä oolu muuta ku siideriä kokeillut maistoin sen homeen ja pahan maun sieltä läpi, täti vinkkasi tarjoilijan joka nyrpisti nenäänsä kun sanottiin että korkki vika mutta maistettuaan tilkan toi mukisematta uuden lasin. Sen korkkivian maistaa ja tarjoilijan KUULUU maistaa korkkivialliseksi väitettyä viiniä todetakseen väitteen oikeellisuuden!

  92. Laivalla itsekin 15/5/2009

    Tuli kierrekorkeista mieleen, että risteiltiin eräs pikkujoulu kaveriporukassa ja oltiin buffetissa syömässä. Pöydässähän oli sitten kierrokorkillisia puna- ja valkoviinipulloja joista sai itse kaataa. Jotain halpispulloja siis…

    Buffetin päättyessä istuimme pöydässä ja näimme, kun hieman kauempana tarjoilija kaataa toisesta vajaasta pullosta toisen vajaan pullon täyteen ja sulkee korkin.

    Kysyimme pöytäämme siivoamaan tulleelta tarjoilijalta, että miksi näin tehdään niin hän vakuutti ettei näin toimita. Kerroimme juuri todistaneemme kyseisen tapahtuman, jonka jälkeen hän totesi ettei hän itse ainakaan tee niin ja poistui paikalta.

    Mielenkiintoista olisi tietää mihin nämä uudelleen täytetyt pullot päätyvät. Tuskin niitä nyt ihan huvikseen tuokaan tarjoilija täytti. Hienoahan tuossa on se kun osa tuolla näytti juovan suoraan noista pulloista jne.

    Meillä ainakin tarjoilija vielä avasi sen pullon pöytään tuotaessa, kun lisää pyydettiin joten kukaan porukasta ei voinut tietää, että oliko pullo ollut korkkaamaton. Tuli tuo tosin vasta sen jälkeen mieleen, kun nähtiin tuo toiminta.

  93. J-P 16/5/2009

    Korkkiviasta tulee muuten minulle mieleen ystäväni, joka on todella herkkä viallisille viineillä. Huonosta viinistä hänellä on päänsärkyä vielä seuraavanakin päivänä, vaikka minä voin yleensä juoda niitä viinejä ihan hyvin..
    En ihmettelisi lainkaan, jos hän voisi maistaa viinissä korkkivian, vaikka joku ravintolahenkilökunnasta ei voisikaan.
    Olen myös itse lukenut sen saman faktan eli jotkut ihmiset ovat jopa 25,000 kertaa herkempiä huomaamaan korkkivian kuin toiset. Siinä on aika iso ero.
    (Eli ei voida sanoa, että se välttämättä on tahallisuutta, jos joku ei huomaa korkkivikaa – ja sama toisin päin.)

  94. ihan pakko puuttua... 17/5/2009

    Ei se päänsärky välttämättä korkkiviasta tule, vaan esim. tanniinisuudesta. Nimim. migreeniä ”huonosta puaviinistä”…

    Toi korkkivika maistuu oikeesti siltä, kuin joisi jotain homehtunutts mehua. Kaikkien suuhun ei sovi kypsä, runsas viini, mutta vikainen on niin pahaa, että tietää juomakelvottomksi!

  95. J-P 17/5/2009

    Kiitos selvennyksestä iha pakko puuttua:
    Saattaahan se olla, että kaverini maistaa helposti noita tanniineja.
    Se ei tosin silti poista sitä tosiasiaa, että osa ihmisistä on jopa 25.000 kertaa herkempiä korkkivialle kuin toiset. Tämä ero on geneettinen, mutta harjoittelullakin voi oppia tunnistamaan korkkivian paremmin. Eli se mikä toisesta voi maistua todella hyvälle viinille voi jonkun toisen mielestä olla luotaantyöntävän pahaa.

  96. nop nop 17/5/2009

    voi jösses, hauska tarna. eikö voi vaan antaa olla?? kamalaa nipotusta ja pilkunviilausta TAAS!

  97. myyjä18 18/5/2009

    Jotenkin nyt minusta tuntuu, että tuon tarinan viini EI ollut korkkivikainen. Jos tuo rouva olisi ollut se 25000 kertaa herkemmin vian toteava, hänhän olisi vallan hyvin voinut vain pyytää tarjoilijaa maistamaan myös, kun viini hänen mielestään maistuu oudolle. Sen sijaan hän valitsi mahtipontisen tavan, jonka tarkoitusperistä ei voine erehtyä. Miksi se on niin vaikea myöntää, että joskus se asiakas on vain yksinkertaisesti aasi?

  98. J-P 18/5/2009

    myyjä18:
    Jos asiakas mainitsee viinissä olevan korkkivian, niin sillä ei todellakaan muututa aasiksi. Se ei ole tavallista käytöstä ravintolassa (yleensä, jos viinit on säilytetty oikein ja muuten kelvollisia), mutta niin saattaa oikeasti tapahtua hienoissakin ravintoloissa.
    Se, että asiakaspalvelija laittoi pystyyn oikein viininkurlutusshown ja sen jälkeen sivuutti asiakkaan kommentin täysin on todella huonoa asiakaspalvelua..
    Tietysti viiniä maistamalla (yleensä) saa selville onko kyseessä tosiaan korkkivika.. Onko asiakaspalvelijan yleinenkin tapa nolata kaikki sellaiset asiakkaat, joiden kohdalla korkkivika ei maistu??
    Ja se 25.000 kertaa herkempi ei tosiaankaan vain ilmoittaisi, että viinissä on jotain outoa. Hän ilmoittaisi, että viini on täysin juomakelvotonta eikä suostuisi juomaan sitä.

  99. lillipelli 18/5/2009

    Kannatti herätä ja tulla taas tänne katsomaan. Mutta missä on Vakkari?

    ”Tarinan mukaan asiakkailla oli ilmeisesti tarkoitus syödä jälkiruokaa. 4 jälkkäriä (siihen mukaan ehkä kahvit ja muutakin) on aika iso raha hukattavaksi.
    Varsinkin, kun kyseessä on risteilyravintola. Enpä usko, että kukaan rouvista tuli enää toista kertaa ravintolaan syömään.”

    Tarinan mukaan asiakkaat olivat vaihtamassa ravintolaa.
    Risteilyaluksessa voisi olettaa kaikkien ravintoloiden olevan laivayhtiön omistuksessa ja näin ollen on laivayhtiön kannalta yks ja sama, vaihtavatko aasiakkaat ravintolaa jälkiruokansa ajaksi.
    Rahat kilisee samaan kassaan.

    Jos jollakin on esittää päinvastaista faktaa, niin yykaakoo, nillitys alkakoon.

  100. J-P 18/5/2009

    lillipelli:
    Itse en ole ainakaan koskaan käynyt ravintolassa pelkästään syömässä jälkiruokaa, joten oletin, että jälkkäri jäi siten kokonaan väliin. Kyllähän laivalla on paljon muutakin tekemistä. Minä voisin lähteä vaikka Tax-Free myymälään kattoon, mitä sieltä löytyy.
    (Tosin sekin myymälä taitaa olla laivayhtiön omistuksessa. Enpä tiedä mitä laivalla voi edes tehdä ilman, että raha menee laivayhtiölle.)

  101. lillipelli 18/5/2009

    J-P:
    “ei oteta jälkiruokaa, vaan vaihdetaan ravintolaa”

    Näin sanoi tarinan aasiakas.

    Laivalla ei voi tehdä mitään ilman, että rahat menee laivayhtiön taskuun.
    Miksi muuten Tallinaan pääsisi parilla kympillä? Superhalvan risteilyn kulut katetaan sitten asiakkaiden ravintolakäynneillä, yökerhoilla ja tax-freeostoksilla.
    Jos asiakkaat lakkaisivat käyttämästä laivan palveluita ja matkustaisivat vain halvalla lahden toiselle puolen, nousisivat hinnatkin.

  102. lillipelli 18/5/2009

    Kirotusvirhe: Tallinaan = TallinNaan

    Ja ennenku tästäkin joku näpäyttää tyhmää lillipelliä, niin juu, tarinassa oltiin ruotsinlaivalla, ei matkalla Viroon.

  103. J-P 18/5/2009

    lillipelli:
    Itse käsitin asian niin, ettei siellä toisessa ravintolassa välttäättä syödä jälkiruokaa (laivoilla on myös aika monta tanssiranvintolaa). Tosiasia silti lienee, että oli matka minne tahansa, niin eiköhän laivayhtiö ottanut siitä omansa takaisin..
    Ja kun tippauskulttuuri ei kuulu Suomeen, niin siitäkään voi hirveästi väitellä, että hävisikö henkiökunta jotain omissaa tipeissään tarjoilijan takia. Uskoisin, että jos kukaan jätti tarjoilusta tippiä, summan merkitys oli joka tapauksessa aika vähäinen.

  104. Jooh 18/5/2009

    ”(Tosin sekin myymälä taitaa olla laivayhtiön omistuksessa. Enpä tiedä mitä laivalla voi edes tehdä ilman, että raha menee laivayhtiölle.)”

    Ostaa yhdeksi illaksi naisen..joka ei toivottavasti kuulu laivayhtiöön :D

    No joo..tylsä oli.. mutta oikeesti olis kiva kuulla timmyn puolustus tähän juttuun.

  105. topo 19/5/2009

    osu ja uppos! niin mahtavasti luu kurkkuun ettei mitään järkeä!! vituttaa suunnattomasti tollaset pätemisentarpeessa olevat tyypit ja tuottaa kyllä tyydytystä ku joku vetää niitä vastapalloon! 10 pistettä ja papukaijamerkki! :)

  106. huipputarjoilija 19/5/2009

    Suomen kielessä on tarkka ja osuva ilmaus kuvaamaan tämän tarjoilijan menettelyä.
    Toimintaa kutsutaan puutteelliseksi ammattitaidoksi.

  107. nanomachine 19/5/2009

    Mahtailevat, epäasialliset, vittuilevat, snobistelevat asiakkaat ovat ärsyttäviä, näin yleistyksenä. Mielestäni on hienoa, että on ihmisiä jotka eivät anna sellaisten asiakkaiden pompottaa. Jos itse kuitenkin katson tätä tapausta puolueettomasti, on mielestäni selvää että tarjoilija ei toiminut ammattitaitoisesti.

  108. tykittäjä 20/5/2009

    Asiakaspalvelija joka ottaa kaiken mukisematta vastaan ja oikeasti noudattaa aina ”asiakas on aina oikeassa” lausetta niin suomen kielessähän tätä kuvaa selkärangaton=)

  109. Touus vai tarina? 24/5/2009

    Hauska tarina, mutta hartaasti toivon, että on todella vain tarina, ei tositapahtuma. Aasiakas voi olla aasi, mutta ei aspakaan varsinaisesti sankarina loista.

  110. mursupaani 25/5/2009

    Asiakaspalvelija joka ottaa kaiken mukisematta vastaan ja oikeasti noudattaa aina “asiakas on aina oikeassa” lausetta niin suomen kielessähän tätä kuvaa selkärangaton

    Nii-in. Etenkin jos moiseen soopaan uskoo. Minä taas tiedän ettei asiakas ole aina oikeassa, jolloin tuo muuttuu samanlaiseksi heliseväksi korulauseeksi kuin vaikka ”suomalaiset ovat rehellistä kansaa”, ”suomalainen laatutyö” tai ”ruottalaiset on homoja”.

    Itse taas uskon hyvin vakaasti siihen, että henkilö voi olla loistava asiakaspalvelija vaikkei matelisikaan asiakkaan edessä. Etenkään siinä tilanteessa kun tulee lunta niskaan. Se että vaikka tiukassa tilanteessa antaa raivoavalle asiakkaalle hyvitystä tämän oman virheen ja käytöksen johdosta, ei tee kenestäkään hyvää asiakaspalvelijaa. Se taas että hoitaa tilanteen asiallisesti, vittumaisesta asiakkaasta huolimatta ei tee kenestäkään selkärangatonta.

    Ja tämä ei tosiaan koske mitään päällekäyviä homottelevia huorittelijoita. Siinä vaiheessa voi jo vähän kulmakarvaa kohottaakin ;) Kaikkea ei tosiaan tarvitse tai pidä sietää.

    Kuten pari muuta jo totesikin, että vaikka tarina olikin periaatteessa viihdyttävä, niin itse tilanne ei sitä ollut. Tuli lukiessa vähän sama fiilis kuin erästä leffaa katsoessa, jossa kaksi jengiä alkoivat hakata toisiaan. Ei ollut mitään väliä kumpi kahinan aloitti, kumpaankaan osapuoleen oli täysin mahdotonta samaistua millään tasolla. Lähinnä mielessä oli se, että olisi nyt edes jommalla kummalla puolella sen verran älyä, että lähtisivät suosiolla pakoon (mitään voittoa siinä ei tosiaan toivonut) ja säästäisivät edes katsojaa siltä täysin järjettömältä väkivallalta, koska juuri se siinä oli pahinta. Kummallakaan puolella ei ollut siihen mitään näennäistäkään oikeutusta, eikä kumpikaan puoli ollut millään tasolla ”sankari”, vaikka toiset olivatkin elokuvan päähenkilöitä.

  111. suski 26/5/2009

    ^ Ensin meinasin hermostua, että taas joku mölyää siitä, miten asiakaspalvelija ei muka ole asiakaspalvelija, mutta koko kommentin luettua totesin olevani samaa mieltä.

    Asiatonta kohtelua, kuten henkilökohtaisuuksiin menemistä tai fyysistä koskemattomuutta rikkovaa käytöstä ei tarvitse kenenkään sietää, mutta jokaisen tulisi silti muistaa, että asiakaspalvelija saa palkkaa siitä, että hän ei provosoidu asiakkaan typeryyksistä tai huonosta käytöksestä.

    Mun mielestä tarjoilijan temppu oli mänttiä, vaikka hän ei edes olisi ollut asiakaspalvelija. Ei v****ilu ole normaalia ja hyväksyttävää käytöstä vaan lapsellista kiukkuamista. Todella vahva luonne malttaa pitää suunsa kiinni, kun toinen nolaa itse itsensä. Ei v****ilu tuota mitään kehittävää, siitä syntyy vain kilpailu, että kumpi on parempi keksimään typeryyksiä. Se on kakaroiden tapa toimia, ei aikuisten. Rauhallisuus ja provosoimattomuus ovat ainoita tapoja saada sanomansa perille.

  112. tykittäjä 26/5/2009

    Nooh alan tapahan on että tarjoilija maistaa korkkivikaiseksi epäiltyä viiniä.. Tarinan kirjoittajalta huono sanavalinta tuo show sanan käyttö tässä.. Informointi kierrekorkistahan on erittäin hyvä niin vältetään eipäs juupas väittelyt siinä samalla eli kyseessä oli hyvinkin selkärankainen ja ryhdikäs tapa. Ottaen huomioon että millainen bakkanaali olisi tällaisen asiakkaan kanssa tullut siinä kohtaa jos olisi vain sanonut et ei voi olla kun on kierrekorkki.. (joo tiedän että voi olla mutta todennäköisyys on toooosi pieni).. ELI ASPA PALVELI MYÖS KOKO SALIN HYVIN KOSKA EI ANTANUT TÄMÄN SNOBI ÖYKKÄRIN TAPAUKSEN KEHKEYTYÄ ISOKSI TAPAUKSEKSI JOKA OLISI HÄIRINNYT KOKO SALIN RUOKARAUHAA.. Kirjoitin isolla jotta myös tikkukirjaimia lukevat ymmärtävät mitä sanotaan

  113. suski 26/5/2009

    ^ Eiköhän SNOBI ÖYKKÄRI tajua, että pullo, jossa on kierrekorkki ei voi olla korkkivikainen, jos tarjoilija sanoo niin vaikka ei saisikaan nähtäväkseen viininmaistelu-show’ta. Tosin niin kuin edellä on jo muutamaan kertaan mainittu, tarjoilija oli väärässä.

    Sitä paitsi, vaikka alan tapana on, että tarjoilija maistamalla tarkistaa korkkivikaiseksi epäillyn viinin, niin tarinan tapauksessa tarjoilija ei tehnyt niin. Hän oli jo etukäteen päättänyt, että nainen oli väärässä. Ja kaiken lisäksi virheellisin perustein.

    Millä ihmeen logiikalla toi oli asiallista käytöstä?

  114. Marsu 7/6/2009

    Häpäisit asiakkaan, kun hän koitti tehdä vaikutusta seurueeseensa, eikä edes millään tavalla aiheuttanut sinulle mielipahaa? Onneksi olkoon.

    Ja muuten:

    ”Kloorifenoleja voi syntyä myös torjunta- ja puunsuoja-aineiden jäämistä. Ne saattavat aiheuttaa korkkivan koko valmistamon tuotantoon. Näin teoriassa korkkivika on mahdollinen myös kierrekorkilla suljetuissa viineissä.”

  115. Aspa jollekulle, asiakas toiselle 4/7/2009

    Miksi helvetissä tarjoilija ei maistattanut viiniä pöytäseurueen edustajalla ennen ruokailun aloittamista ????( niin kuin KAIKISSA ravintoloissa on omalla kohdallani ainakin tehty, ja eritoten laivoilla )Eli tarjoilija mokasi itse asiassa täysin ja nyt syy onkin yht´äkkiä asiakaan, joka ei edes saanut maistaa ostamaansa viiniä ?

  116. nemesisyume 19/7/2009

    huhhuh mitä turhaa valitusta täällä.
    sain kyllä naurut tuosta jutusta

  117. semi-somppa 20/8/2009

    enpä jaksanut lukea kaikkia paluutteita asiaan liittyen, mutta pikavilkaisulla en löytänyt perimmäistä totuutta; KIERREKORKILLISESSA VIINISSÄ VOI OLLA KORKKIVIKA! tiedän tiedän….kuulostaa humpuukilta mutta sama bakteeri joka aiheuttaa korkkivian pesii satunnaisesti myös viinin valmistuksessa käytetyissä tammitynnyreissä. Olen itse 13vuoden aikana törmännyt vain 1 tapaukseen, mutta silloin olikin koko 60 pullon setti piloilla… muuten ihan mahtava juttu :)

  118. KYYppari 15/10/2009

    Korkkivka ja korkkivika..viini voi olla viallinen monella tapaa.Pidetään huoli siitä me asiakaspalvelijat ja ollaan itte fiksumpia eikä sorrutta tälläisiin virheisiin.näpäyttää saa, kun sen tekee tyylillä ja tietää mistä puhuu.

  119. aspaa 3/2/2010

    No joo, korkkivika voi olla myös kierrekorkillisessa.

    Toisekseen, aspa olisi voinut ihan huomaamatta huomauttaa asiakasta kierrekorkista.

  120. WTF 9/11/2010

    Marsu: ”Häpäisit asiakkaan, kun hän koitti tehdä vaikutusta seurueeseensa, eikä edes millään tavalla aiheuttanut sinulle mielipahaa? Onneksi olkoon.”

    Aivan oikein tehty. Mitäs asiakas yritti tehdä vaikutuksen valehtelemalla. Jos siinä olisi korkkivika ollut, olisi Timmy haistelun ja maistelun jälkeen varmaan vastannut vähän eri tavalla.

    KYYppari: tässähän nimenomaan npäytettiin tyylillä ja tietäen mistä puhutaan.

  121. Dimi 22/12/2010

    Hauska juttu, mutta pakko huomauttaa, että myös kierrekorkillisessa viinissä voi olla korkkivika, koska viini kypsytetään tammitynnyreissä, ja korkkivika voi olla jo sieltä lähtöisin. Mutta ihan oikein heitetty tarjoilijalta silti ;)

  122. Vesa 26/12/2010

    1. Akka aukoi päätään tarjoilijalle ylimielisyyttään ja ilkeyttään.

    2. Akka sai ansionsa mukaan.

    Pisteet tarjoilijalle.

  123. kyykyttäjä 15/5/2011

    Hahahaa, aivan loistavaa! Mikään ei ole hauskempaa kun aasiakkaan kyykyttäminen aiheesta. :D

  124. Raimo A. 27/8/2011

    Tässäkin keskustelussa hieman itselläni tökkää se oletus, että jos asiakaspalvelijan käytöstä pitää asiattomana, luullaan kommentoijan olevan asiakkaan lähisukulainen tai että hän ei itse ole ollut asiakaspalvelussa.

    Olen ollut myynti- ja palvelutehtävissä kohta 25 vuotta ja siihen mahtuu monenlaisia asiakkaita. Niitä jotka osaavat käyttäytyä hyvin, niitä jotka huonommin ja niitä jotka ei ollenkaan.

    Sympatiseeraan ja ymmärrän halua näpäyttää rehvastelevaa asiakasta. Silti ammattitaitoa on olla provosoitumatta ja laskea kymmeneen sekä miettiä miten tilanteen voi hoitaa tyylillä.

    Asiakas maksaa meidän jokaisen palkan. En tarkoita että asiattomuuksia pitää sietää mutten laskeutumista asiakkaan käytöksen tasolle.

    Tilaisuuksia ja houkutuksia näpäytykseen on päivittäin. Silti tässä asiakaspalvelija toimi mielestäni asiattomasti. Asiakkaan nolaaminen ei ole ikinä hyvää palvelua. Jos asiakas reklamoisi minulle em. kuvatusta palvelusta omassa yrityksessäni, siitä keskusteltaisiin kyllä.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!