Arkistot: Tammikuu, 2010
Maahantuoja tietää kaiken
Työskentelen asiakaspalvelussa kampaamotuotteiden maahantuojalla. Palvelemme yleensä vain kampaamoita mutta kuluttajatkin voivat tiedustella meiltä tuotteistamme. Eräänä päivänä keski-ikäinen rouva ottaa meihin yhteyttä…
Rouva: ”Kävin sitten eilen kampaajalla ja minulle tehtiin joka kuukautinen permanettini. Mutta nyt se ei tällä kertaa onnistunut, mistäköhän se johtuu??!”
Minä: ”Jaa-a, tuota, en…, ööö. Mitäköhän tuotetta teille käytettiin permanenttiin, käyttääkö kampaaja meidän tuotteita?”
R: ”Jaa mistä minä tiedän?!”
M: ”No kukakohan kampaaja on kyseessä että voisin tarkistaa asiaa?”
R: ”En minä nyt muista sen nimeä, enkä oikeastaan halua kertoakaan ettei sille tule paha mieli.”
M: ”No kannattaisiko käydä siellä reklamoimassa kampaajalle että käsittely ei onnistunut?”
R: ”Kyllä te voisitte nyt selvittää tämän että miksi käsittely ei onnistunut, ei kai se sentään minulle tai kampaajalle kuulu.”
Juupa juu, tätä keskustelua käytiin pitkään ja hartaasti pohtien (harmi kun ei ole näköpuhelinta) minkälainen hiuslaatu asiakkaalla on ja mistä se ei-onnistunut-permanetti mahtaa johtua. Minulla kun tosissaan on tuossa kristallipallossa vähän sumua. 
T: kristallipallossa sumua
Kyllä respa hoitaa
Työskentelen isomman kiinteistön aulassa respana, eli rakennuksessa toimii useampia eri yrityksiä.
Reseptionistin tehtäviin kuuluu lähinnä vieraiden ja lähetysten vastaanotto, sekä erilaisten kiinteistöön liittyvien asioiden ja valitusten eteenpäinvienti. Teen toki mielellään myös ylimääräistä, jos on hiljainen hetki. Etsin mm. Tukholman säätietoja seuraavalle viidelle vuorokaudelle, haen eksyneille oikeita osoitteita, yritän googlettaa lähintä Ärrää ja sitä rataa.
On kuitenkin asioita, jotka eivät minulle kuulu ja joita en hiljaisenakaan hetkenä aio hoitaa.
Näissä tehtävissä tarvitsee ennenkaikkea hyviä hermoja ja tasaista luonnetta. Itseäni voisi tämän suhteen kuvailla lähinnä sanalla ”lehmä”, mutta joskus meikäläiselläkin meinaa keittää. Tässä esimerkki sellaisesta tapauksesta:
Kyseinen aasiakas on kiinteistössä toimivan yrityksen työntekijä ja yleisesti hankalaksi tiedetty tapaus.
Asiakas tuli puhisten ja kiukuten tiskille.
Respa: ”Huomenta.”
Asiakas: ”Kyllä, kyllä. On sitten noita puita kaadettu.”
R: *täysin hämmentynyt* ”Anteeksi, mutta kiinteistön alueella ei kyllä minun tietääkseni kasva puita.”
A: ”Niin niin! Tie on ihan oksia täynnä!”
R: ”Öh, mistähän tiestä mahtaa olla kyse?”
A: ”No tuolla ne niitä kaataa!” *osoittaa vastapäistä tietä*
R: *menee katsomaan ikkunasta* ”Juu, niin näkyisivät tosiaan harventavan tuota pusikkoa tuolla vastapäätä.”
A: ”No siellä on nyt niitä puita ja oksia pyörätiellä! Eihän siellä voi pyöräillä, mene nyt sanomaan niille jotain!”
R: ”Ihan näyttäisivät oikealla asialla olevan, harventamassa kasvillisuutta. Lisäksi tuo jalkakäytävä näyttäisi sijaitsevan vastapäisellä puolella tietä, eikä ole millään lailla yhteydessä kiinteistöön, eli minä en valitettavasti voi tehdä asialle muutenkaan mitään.” (Kiinteistöstä on tosiaan n. 150-200 metriä asiakkaan tarkoittamaan paikkaan, yleinen kevyenliikenteenväylä vilkkaan tien vieressä)
A: ”NO KUN SIELLÄ EI VOI PYÖRÄILLÄ! MELKEIN MENI OKSA PINNOJEN VÄLIIN!”
R: ”Siitä olisi varmaan sitten kannattanut mainita paikan päällä. Eivätköhän siirrä oksat pois, kunhan ovat valmiit.”
A: ”NO SOITA NYT JONNEKIN!!!” (tässä vaiheessa tosiaan äänenvoimakkuus oli jo huudon puolella, jatkuvasti)
R: ”No minä en tuosta nyt oiken minnekään voi soittaa, kuuluu varmasti kaupungin normaaliin toimintaan. Voit varmaan itse soittaa kaupungille ja kysellä, mikä instanssi näistä harvennustöistä vastaa ja sinne sitten ohjata valituksen.”
A: ”No MINUN ei kuulu kyllä minnekään soittaa! SINÄ olet täällä sitä varten, ole hyvä ja soita! Minä haluan pyöräillä kotiin ilman puita tiellä!”
R: ”No mitäpä jos sitten vaikka pyöräilisit tuossa toisella puolella tietä, siinä ei näyttäisi olevan oksia?”
A: ”MINÄ OLEN AINA PYÖRÄILLYT TUOLLA PUOLELLA TIETÄ!”
R: ”Jaa-a, no sitten ei voi mitään. Luulen, että rakennusvirasto saattaisi olla oikea paikka valitukselle. Kannattaa tarkistaa kaupungilta.”
A: ”MITÄ SINÄ AIOT TEHDÄ TÄLLE? MITÄ SINÄ AIOT TEHDÄ TÄLLE?!!! SIIVOATKO SINÄ NE OKSAT, HÄH?!”
R: ”En mitään, ei kuulu toimenkuvaan.”
Tässä vaiheessa alkoi omakin ääni muuttua aika jäätäväksi, joten jätin naisen täysin huomiotta jurputtamaan aulan nurkkaan ja aloin palvella muita asiakkaita.
Aikansa siinä nuristuaan tämä päätti ilmeisesti jatkaa matkaansa töihin. Ennen sitä hän kuitenkin nappasi respan tiskillä olevan lehtitelineen ja heitti sen maahan kunnon räminän saattelemana. Minä ja tiskillä oleva asiakas jäimme katsomaan monttu auki aasiakkaan perään. Vuorossa oleva asiakas vaan tokaisi päätä pyöritellen: ”kaikenlaisia…”
Niinpä, kaikenlaisia.
T: tälläkertaanäinpäin
”Pitääkö minun mennä kauppaan ostamaan leipää?”
Pienessä leipomomyymälä-kahvilassa jonkun aikaa työskenneltyäni, törmään päivittäin samoihin ihmistyyppeihin, jotka eivät osaa tervehtiä, olettavat myyjällä olevan selvännäkijän taitoja heidän ostaessaan ”ton tuosta” tarkentamatta enempää, ja viskovat kolikoita pitkin tiskiä, koska käteenhän niitä ei voi antaa.
Parhaiten mieleen on kyllä jäänyt tämä tapaus:
Säästäjien iloksi myymme päivän päätteeksi loput tuotteet puoleen hintaan, että hävikki jäisi mahdollisimman pieneksi. Tämän ”alennusmyynnin” ajankohta on kuitenkin aina päivästä ja myyjästä kiinni, eikä välttämättä ole joka päivä edes tarpeen.
Eräs rouva oli käynyt useampana iltana ja saanut sämpylöitä puoleen hintaan. Hän saapui yhtenä iltana hyvissä ajoin kyselemään, joko saisi halvalla ostaa. Vastasin kohteliaasti, että ei vielä siihen aikaan. Hän harmitteli ja poistui liikkeestä.
Meni ehkä viitisentoista minuuttia, kun rouva pyyhältää uudestaan sisään ja kysyy aivan tohkeissaan, että eikö vieläkään ole alennuksia. Totesin, että ei edelleenkään, eikä ole vielä hetkeen tulossakaan. Rouva hermostui, että ei voi olla kun hän haluaa sämpylöitä (jotka eivät muuten normaaliin hintaansa ole mitenkään tyyriitä). Yritin selittää, ettei meillä ole mitään alennuspakkoa, vaan tilanteen mukaan mennään. Nainen vaan tivaa milloinkohan tulee ne alennukset ja poistuu taas liikkeestä.
Jatkan puuhiani ja huomaan kohta, että rouva on jäänyt liikkeen ulkopuolelle väijymään. Eikä siinä kauaa menekään, kun hän tulee taas sisälle ja kysyy minulta hyvin närkästyneenä, pitääkö hänen todella mennä ruokakauppaan ostamaan leipää. En enää tiedä mitä pitäisi sanoa, mutta onnekseni nainen marssiikin heti loukkaantuneena ulos.
Toki huomaan hänet vielä puolen tunnin päästä kurkkimassa ulkona, josko jo saisi sämpylöitä halvemmalla, mutta vältän katsekontaktin ja uuden kohtaamisen siltä illalta.
T: Pullatäti
”Olen ollut IT-alalla töissä!”
Tapahtuipa taannoin, kun olin ensimmäistä päivää erään myymälän kassalla. Kassajärjestelmä ja koko toimintatapa oli minulle vieras, vaikka kassakokemusta muuten onkin.
Aasiakas tulee paperilippulappusen kanssa, kuten on tapana kys. myymälässä toimia. Hän ojentaa lapun ja otan sen hymyssä suin. Katson kysyvästi vieressäni ollutta kokeneempaa kassaneitiä, joka neuvoo mitä minun pitää tehdä, lyön ne muutamat tuoterivit koneelle mutta teenkin yhden töpin. Pyydän taas apua, ja korjaamme virherivin. Tässä vaiheessa aasiakas toteaa kiukkuisena: ”Mä en oo tullu tänne mitään oppikoulua pitämään. Mä olen IT-alalla ollut töissä enkä tullu opettelee kassan käyttöä!” ja lähtee pois, jättäen tavarat kassapöydälle. Toinen kassaneiti painaa kahta näppäintä ja koko toimitus olisi ollut siinä, herra ei sitä suvainnut odottaa.
Lisäksi huvittavinta on, että olen itse IT-alan ammattilainen ihan koulutukseltani. En vain voi yksinkertaisesti osata kassajärjestelmää ihan tuosta noin vain, ilman minkäänlaista neuvoa, kuten ei varmasti tämä IT-alan ENTINEN työntekijäkään.
T: ”IT-alan ammattilainen päivää”
Telepatiaa ja haastavaa paketointia kirjakaupassa
Jokunen vuosi sitten olin kirjakaupassa kiireapulaisena joulun alla. Aasiakas, arvokkaan oloinen vanhempi rouva, tuli ostoksille: hän kaipasi ”Se oli sellainen hyvä kirja, juuri sopiva kummitytölle”. Tekijän nimeä hän ei muistanut. Eikä kirjan. Eikä edes suurinpiirtein ilmestymisvuotta. Mutta kannessa oli kuulemma mahdollisesti punaista. Joo, en voinut oikein auttaa…
Samassa liikkeessä, pahimpaan ruuhka-aikaan, toinen aasiakas tuli paketoittamaan muovista jalkapalloa joululahjaksi. Turattuani aikani kiiltopaperin, teipin ja narun kanssa minulle ilmoitettiin, että ”Kunnon pakettiin ei sitten käytetä teippiä…”. Kyllähän siitä jonkinlainen… nyytti tuli, mutta kovinkaan juhlavana en lopputulosta pitänyt.
T: Lukutoukka
Vieraille tuoretta kalaa
Olen töissä keskikokoisessa elintarvikemyymälässä.
Tämä tapahtui viime kesänä, muistan vielä päivänkin: 10. kesäkuuta. Sillä viikolla meillä oli tarjouksessa kokonainen tuore lohi.
Oli aamupäivä eikä mitään suurempaa ruuhkaa kassalla. Siihen saapuu keski-ikäinen nainen, tuohtuneena.
A: ”Olisin ostanut lohta, mutta se ei ole tuoretta.”
M: ”Ai kuinka niin, kyllä varmasti on tuoretta kun on tänään tullutta?”
A: ”Ei varmasti ole! (hyvin päättäväisenä) Siinä on viimeinen käyttöpäivä jo kolmen päivän päästä.”
M: (tosi ihmeissäni) ”Eihän tuoretta kalaa saa kauempaa myydäkään.”
A: ”Kyllä varmasti saa. Haluan ostaa tuoreen lohen tänään jotta voin tarjota sitä vieraille juhannuksena!”
M: ”Mutta sinnehän on vielä lähes kaksi viikkoa?!”
A: ”Niin, mitä sitten? Kyllä täytyy olla myytävänä kalaa jossa on käyttöpäivä sinne asti, varsinkin kun se on tarjouksessa.”
M: (yritän edelleen sovitella) ”Mutta ei kalaa saa myydä niin pitkään. Mitä jos ostaisitte kalan ja laittaisitte sen pakastimeen?”
A: ”Ei, minä haluan tarjota vierailleni tuoretta kalaa! Tulen huomenna katsomaan uudestaan!”
M: ”No sopii yrittää.”
Sitä en tiedä tuliko hän uudelleen. Mutta en todellakaan tahtoisi olla hänen vieraansa jos tarjoaa kymmenen päivää vanhaa kalaa (yöks).
Enkä kyllä myöskään jaksa käsittää että miksi sitä kassalle piti tulla valittamaan. Olisihan asiasta voinut keskustella jo siellä kala-/lihatiskillä??
T: kassa minäkin
