Arkistot: Huhtikuu, 2010
Palautepitsa
Vaikka tarinani rouva ei varsinaisesti aasiakas ollutkaan, oli juttu sen verran hulvaton että päätin sen jakaa.
Olen töissä erään kaupan yhteydessä olevassa yrittäjäpostissa. Tiskille saapuu rouva, joka haluaa ostaa kirjekuoren. Myyn kuoren ja rouva alkaa kirjoitella osoitetta mainiten samalla että on tekemässä reklamaatiota, mikropitsa oli kuulemma maistunut oudolta. Saatuaan osoitteen kirjoitetuksi rouva kaivaa laukustaan avatun, puoliksi syödyn roiskeläpän ja alkaa tunkea sitä kuoreen. En ole aivan varma miten reagoida, ja kysyn varovasti rouvalta, miksi hän tunkee pitsaa kuoreen.
”Mistä ne muuten tietävät, että pitsassa oli jotain vikaa?”
Varovasti vakuuttelemalla saan rouvalle perille, että asian voi toki kirjoittaa myös ihan paperille, kyllä ne varmaan siellä valmistajalla uskovat. Hetken päästä näin lampun syttyvän ja rouva pyysi palan paperia, kirjoitti siihen asiansa ja laittoi kuoren lähtevien laatikkoon. Lähtiessään kysäisi vielä, pitäisikö pitsa säilyttää, jos haluavat vaikka vahvistuksen.
Oma pokka onneksi piti koko tilanteen ajan; kuvittelin vain miltä lähtevän postin laatikko olisi haissut, jos pitsa olisi siellä koko viikonlopun kirjekuoressa viettänyt.
T: Lucy
Kuumemittaria vaihtamassa
Asiakas availee osastolla kuumemittaripaketteja ja mene kysymään kuinka voisin olla avuksi. Asiakas rupeaa selittämään, kuinka halusi tarkastaa mittareiden laadun, kun oli ostanut viikko sitten kuumemittarin, missä pää oli ”röpelöinen”. Totesin, että ilman muuta hän saa vaihtaa mittarin uuteen, kuittia vastaan, kun tuotteessa on vika.
Nooh, siihen hän (mies n.55v) aloitti selityksen, kuinka tuo ”röpelöinen” kuumemittari tuntuu (omassa!!) peräaukossa ikävältä mitatessa… ihan vaimonkin mielestä. Ja on myös hyvin epähygieeninen, kun sitä röpelöistä pintaa ei saa kunnolla puhdistettua, jos vaikka eri paikoista mittaa… Kuuntelin monttu auki selitystä, joka tuli ihan vakavalla naamalla, ilman vitsin häivääkään. (Hieman tuli kyllä sellainen olo, että missäs se piilokamera olikaan..?)
Asiakas lähti ja tuli takaisin parin tunnin päästä kuumemittari ja kuitti mukanaan ja antoi asiakaspalvelupisteessä samanlaisen, yhtä kattavan selityksen kuumemittarin käyttötarkoituksesta. Oli vielä todennut, että ”se suolihan voi tuollaisesta teräväreunaisesta kuumemittarista puhjeta kuin immelkalvo ikään”….
Mistä näitä sikiää?? Ja kaikki vain 4 euron kuumemittarin tähden.
T: Kodinkoneosastolla kuultua
Suuta turvottavat viivottimet
Eräs rouva tuli kassalle palauttamaan viivottimia. Viivottimet eivät olleet enää alkuperäispakkauksissaan, tosin näyttivät ehjiltä ja muutenkin täysin kunnossa olevilta. Kysyin rouvalta että mikähän viivaimissa on vikana? ”Ne saivat minun suuni turpoamaan, ne haisevat niin pahalle, se haju sai suuni turpoamaan!”, rouva sanoi tuohtuneesti. Katsoin naista kysyvästi ja hän alkoi selittää. ”Niin, minun suu turposi ihan todella, niissä on jotain myrkkyä aivan varmasti! Tästä pitää lähettää palautetta eteenpäin. Kuvittele nyt miten vaarallisia tämmöiset myrkkyviivottimet voivat olla lapsille ja astmaatikoille! Nämä ovat todella vaarallisia! Minä olen pessytkin ne että se haju häviäisi, mutta ei. Niitä piti säilyttää siivouskomerossa kun se haju on niin hirveä.”
Kuuntelin suu auki selostusta ja sanoin rouvalle että minulla on ihan samanlainen viivotin, kumma kun ei ole minun suuni turvonnut. Nainen katsoi minua kysyvästi: ”Eikö varmasti ole? Tämä on niin vaarallinen viivotin. Oisitpa nähnyt eilen minkä näköinen suuni oli!”. Kysyin naiselta että kai hän oli käynyt lääkärissä jos suu oli todella niin pahasti turvonnut ja hän vastasi: ”En! Sehän maksaa!”
T: Kassatäti
”Passikuvat, ymmärrätkö? PASSIkuvat!”
Olen työskennellyt jo muutaman vuoden kuvatarvikemyyjänä.
Eräänä päivänä liikkeeseen kävelee nainen pienen 16-vuotiaan lapsen kanssa. Keskustelu menee suurinpiirtein näin.
A: ”Tästä pojasta tarvittais passikuvat.”
(Passikuvathan ovat aika laaja käsitys; ne voivat käydä passiin, ajokorttiin, viisumiin, ja vaikka ties mihin.)
M: ”Kyllähän se onnistuu, tuleeko kuvat passiin, ajokorttiin vai viisumiin?”
A: ”JOHAN MINÄ SANOIN NE TULEVAT SIIHEN S**TANAN PASSIIN! TOLLAISIA TE NUORET OLETTE! ETTE S**TANA IKINÄ KUUNTELE TAIKKA KUNNIOITA MEITÄ VANHEMPIA IHMISIÄ!”
(Tässä välissä kerään itseni etten räjähdä nauruun.)
M: ”Anteeksi, mutta passikuvat voivat käydä moneen asiaan, siksi tiedustelin, että saatte oikeat kuvat oikeaan tarkoitukseen.”
A: *SELI SELI*
(asiakas oikeasti huutaa siis vieläkin)
”TE NUORET OLETTE AINA SELITTELEMÄSSÄ!”
M: (hymyilen ystävällisesti ja kysyn) ”Niin mitäs jos otettais ne passikuvat?”
A: ”Joo ota ne PASSIkuvat.”
Otan passikuvat passikuvina niin kuin oli pyydettykin. Ojennan kuvat rouvalle, hän maksaa ja poistuu liikkeestä.
Tunnin kuluttua sama rouva palaa selvästi tuohtuneena ja murhan kiilto silmissä paikalle.
A: ”NÄÄ SUN S**TANAN KUVAT EIVÄT KELVANNEET V*TTU!”
M: ”Ai eivät? No mitenkäs nyt niin?”
Asiakas ojentaa lapun, jossa selite miksi kuvat eivät kelvanneet.
(Poliisilaitokselta saa aina lapun mukaan liikkeseen, jos kuvat eivät jostain syystä ole virallisen vaatimuksen täyttävät.)
Lapussa lukee suurinpiirtein näin: Kuvat eivät kelpaa mustavalkoisina, eikä kuvan kokosuhde täsmää vaatimusten kanssa.
Lapusta tuli selville, että kuvat olisivat tulleet AMERIKAN viisumiin, joka todellakin eroaa kaikista mahdollisista mitoista ja asetuksista.
M: ”Niin nämä kuvathan tulivat Amerikan viisumiin, ja te sanoitte tarvitsevanne ainoastaan passikuvat?”
A: ”PITÄISIHÄN TEIDÄN SELVITTÄÄ ASIAKKAAN TARPEET JA TIETÄÄ MINKÄLAISET KUVAT ASIAKAS TARVITSEE!”
M: ”Hyvä rouva, ei tarvitse huutaa, olen toistaiseksi teistä metrin päässä, ja kuulonikaan ei ole heikko. Te sanoitte nimenomaan, että haluatte passikuvat, ette mitään muuta. Tässä vieressä oleva kollegani voi sen myös todistaa.”
A: ”TE NUORET JOUDUTTE HELVETIN ESIKARTANOON!”
Nyt tässä vaiheessa tuli tunne, että minkähän avohoitopotilaan kanssa tässä ollaan tekemisissä ja miten passikuvat ja helvetin esikartano liittyvät asiaan?
M: ”Rouva hyvä. Tehdäänkö sellainen sovinto, että otamme teille -50% hintaan uudet kuvat?”
A: ”Minä en jumalan hylkäämien kanssa keskustele.”
Asiakas lähtee pois liikkeestä.
Näitä on vähemmän ja enemmän hauskoja, hulluja ja mitä kummallisimpia selityksiä miksi me juuri olemme heidän elämänsä tuhoajia. Joskus olen kuulemma onnistunut pilaamaan myös avioliiton… Mutta siitä joskus toiste.
T: Aasiakas palvelija
”Kyllä mulla on ikää!”
Näitä yleisiä tapauksia, joissa yritellään kovasti todistella olevansa täysi-ikäisiä…
Kassalle tulee alaikäisen näköinen poika, joka haluaa ostaa kaljaa. Kysyn häneltä henkilöllisyystodistusta. Poika: ”Ei nyt tullu mukaan mutta riittääkö se että mulla on autonavaimet?”. Minä siihen sitten totesin että eipä taida riittää ja naurahdin. Poika lähti turhautuneena tuhisten pois ja ostokset jäi kassalle.
Toinen tapaus todisti jälleen uskomatonta älyn rikkautta ja nokkeluutta. Ryhmä mopoikäisiä poikia ovat pelaamassa pelikoneilla. Käyn kysymässä ystävällisesti papereita kaikilta pelaajilta. Yksi niistä sitten tokaisi uhmaavaan sävyyn että ”ei kuule tyttö hyvä tullu papereita mukaan mutta ethän sä mikää poliisi ookaan! Ei mun tartte sulle henkkareita näyttää”. Sanoin että ”kyllä sun nyt vaan tarvii, se on laki joka sanoo ettei alle 15-vuotiaat saa pelata uhkapelejä”. Poika siihen: ”No ei näis kuule mitään uhkaavaa oo näis peleis!”. Nauroin ja sanoin että ”joko sä nyt poistut siitä koneelta tai kaivat ne paperit jostain”. Poika siihen sitten tokaisi että ”mulla on sentään mopokypärä että kyllä senki pitäis sulle kertoo jotain!!”. Tuijotin poikaa ihmeissäni ja kävin sulkemassa koneen.
T: kassatyöntekijä




