Kovanaama
Olen töissä isossa tavaratalossa ja meillä on aina muutaman kerran vuodessa alennusviikot, joita mainostetaan jo muutama päivä aikaisemmin kun kampanja alkaa.
Tulipa sitten alennusten ensimmäisenä päivänä naisasiakas heti klo 8 aamulla kauppaamme. Rouva teki pikaisesti ostoksensa (varmaankin että pääsisi nopemmin räyhäämään) ja meni kassalle. Siinä sitten alkoi heti suunsoitto että miksi avaamme ovet vasta viisi yli kahdeksan (ja kysymys tähän väliin voisi kuulua; että kenen kellon mukaan tässä oikein eletään) ja miksi alemainokset eivät ole heti aamusta paikoillaan, että se on asiakkaitten huijaamista.
Hän oli sitten päättänyt myös olla vielä hankalampi ja ostaa alennuksessa olevan Hackman Kovanaama -paistinpannun. Ainoa vaan että kun mainokset eivät vielä olleet paikoillaan hyllyn reunassa (mutta kotiin tulleesta mainoslehtisestä tiesi mikä pannu on tarjouksessa), otti hän tahallaan väärän pannun. Ja kun hinta ei tullut oikein koneelta alkoi valittamaan että väärä hinta ja mistä hän voi tietää mikä on oikea ale-pannu kun ei ole mainoksia. No siinä sitten osastomyyjä kiikutti rouvalle oikean alepannun ja ostokset tehtiin.
Tämän jälkeen hän tuli suoraan kauppamme neuvontaan, heitti pannun tiskille ja kovaan ääneen toitotti että haluaa palauttaa pannun. Minä siinä sitten palautusta tekemään ja rouva räyhää tiskin toisella puolella että jos kaupan ovet aukeaa vasta viisi yli, pitää aukiolo-tekstitkin sitten muuttaa oikeanlaiseksi, jne.
Asiakas lähti ja minä siitä sitten juttelemaan meidän kassan kanssa, että ”tiesitkö että rouva päätti sitten heti palauttaa ostamansa pannun?”. Kassa kertoi että tämä johtui varmaan osaksi myös siitä, että kun rouva oli kassalla räyhännyt paistinpannusta, oli seuraavana ollut asiakas hänelle ystävällisesti huomauttanut että ”EI ROUVA KYLLÄ VARMAAN MITÄÄN KOVANAAMAA TARVITSE!”.
Ja kaiken huippu tälle asialle oli että tämä kyseinen rouva oli kauppamme entinen työntekijä.
T: soikkis
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita








Rouvalla ilmeisesti oli hieman patoutumia
näitä on nähty ja kuultu, minä minä minä- ihmisiä…. varsinkin entiset työntekijät on aika kamalia.
Ja kaiken huippu tälle asialle oli että tämä kyseinen rouva oli kauppamme entinen työntekijä.
Kaiken huippu? Minun luullakseni pikemminkin häiriökäyttäytymisen perimmäinen syy. Kuten Gianne sanoi, aasiakkaalle on ilmeisesti jäänyt vähän patoutumia työrupeamastaan kaupassa…
Nuo aukiolo-ajat tuntuu olevan joillekkin ylitsepääsemättömän vaikeita ymmärtää…
Avaamme joka päivä klo 10 ja eräänä päivänä huomasin kollegani kanssa että oven takana oli jo 5 vaille vanhempi rouva seisoskelemassa. Ovessa lukee todella selkeästi aukiolo-aikamme joten mitään epäselvää ei pitäisi olla. Rouva tuijotti lasin takana tuskastuneen näköisenä. Meitä on ohjeistettu että liike aukeaa tasan 10, ei yli eikä vaille. Kassatkin oli vielä avaamati yms pikkupuuhat kesken. Toverini meni sitten tasan 10.00 avaamaan oven ja rouva mäyskäisi eritttäin ylimieliseen sävyyn että ”Jaa minä kun ajattelin että te ette avaa tänään ollenkaan” ja asteli todella korostun loukkaantuneesti sisään. Eipä hän sitten mitään ostanut vaan juoksutti kolleegani ympäri liikettä ja kyseli kaikkea omituista ikäänkuin kiusallaan…
Voi olla elämä joillekkin tavallista vaikeampaa ;P
Aspat ovat niitä pahimpia aaseja. Voivat arvostella muita Aspoja kun ovat kuitenkin itse täydellisiä työssään.
Aukioloajat on ihmeellisiä. Itse olen joskus putiikkia avatessani saanut kuulla kuinka kello on nyt jo minuutin yli yhdeksän (putiikki aukesi yhdeksältä)! Onhan se kiva availla yksin kolmea ovea samassa silmänräpäyksessä. Ihmetyttää, miten näillä ihmisillä on aikaa odotella oven ulkopuolella liikkeen avaamista kun aikataulu on lopulta minuutista kiinni.
sama sulkemisen kanssa. ’se on minuuttia vaille!!! pakko päästä!’ aukioloaika on se kun asioidaan kaupassa, sulkemisaikaan lähdetään kotiin. ei viimeinen minuutti ole mikään kilpailu siitä että kerkeääkö enää kauppaan, ja jos pääsee sisään saa olla vaikka puoleenyöhön.
ko. ajat myös mennään kaupan kellojen mukaan, ei asiakkaan kellon vaikka se olisi atomikello tasan greenwichin ajassa.
Voisihan toisaalta sen ensimmäisen oven avata 2 minuttia vaille, toisen minuuttia vaille ja kolmannen tasalta? Se olisi hyvää asiakaspalvelua
Ja toisaalta usein kauppa laitetaan kyllä kiinni tasalta, vaikka aamulla on avattu 2 minuuttia myöhässä
”Ihmetyttää, miten näillä ihmisillä on aikaa odotella oven ulkopuolella liikkeen avaamista kun aikataulu on lopulta minuutista kiinni.”
Öö, haloo? Jos vaikka heillä on ensimmäinen aamun juttu klo 9.15 niin tottakai heillä on aikaa odotella klo 8.45-9. Mutta 9:n jälkeen on kiire.
”Ainoa vaan että kun mainokset eivät vielä olleet paikoillaan hyllyn reunassa (mutta kotiin tulleesta mainoslehtisestä tiesi mikä pannu on tarjouksessa), otti hän tahallaan väärän pannun.”
Voi olla, mutta mistä tietää että tahallaan?
”Ja toisaalta usein kauppa laitetaan kyllä kiinni tasalta, vaikka aamulla on avattu 2 minuuttia myöhässä
”
Niin, mutta asiakkaat saadaan ulos vasta vartin yli.
”Voisihan toisaalta sen ensimmäisen oven avata 2 minuttia vaille, toisen minuuttia vaille ja kolmannen tasalta? Se olisi hyvää asiakaspalvelua”
Olessani kaupassa töissä, oli myymäläpäälliköllä tapana avata ovet jo 8.55, jos oven takana oli jonoa. Minun työaikani sen sijaan alkoi vasta klo 9. Kun eräänä aamuna sitten tulin työvaatteet päällä klo 8.59 kasspisteeseeni ja kassalla oli jo jonossa nämä klo 8.55 sisään päästetyt kaljan ostajat, alkoi pomo huutaa mulle, että vaikka työaika alkaakin klo 9, niin kyllä tänne täytyy aikaisemmin tulla. Sittemmin luottamiesmies valisti häntä, että jos haluaa tulevan minun aiemmin, tulee laittaa työaika alkamaan aiemmin. Sen jälkeen aamuvuoro alkoi klo 8.30
Sama homma toiselta kantilta:
Asiakas on varannut liikkeeseemme ajan klo 9.30. Hän saapuu paikalle 9.55.
”Ei kai haittaa, vaikka mä olen muutaman minnutin myöhässä?”
-Valitettavati haittaa, varaanko sinulle uuden ajan? Tässä ajassa en pysty enää tekemään haluamaasi hoitoa? (Voin tehdä suppeamman tms. ja tätä hänelle tarjoan)
Voi niitä ilmeitä. Jos aamun ensimmäinen asiakas on myöhässä, se kertaantuu päivän kuluessa moninkertaiseksi ja työpäiväni venyy parilla tunnilla. (ja jokainen asiakas on tyytymätön)
Itse olin vähän yli vuosi sitten vielä isossa marketissa töissä. Kumma kun valitetaan, jos ovet aukaistaan pari minuuttia liian myöhässä, mutta sitten kun oma työaika loppuu 21.00 jolloin marketti myös suljetaan niin aasiakkailla ei ole mikään kiire pois. Usein viimeiset aasiakkaat tuli vasta 21.15 kassoille, vaikka oli jo kolme kertaa kuulutettu, että kauppa on suljettu. No, pitihän meidän kumminkin hoitaa ne ulos sieltä ja yleensä työaika venyi sinne 21.40 asti…
”Öö, haloo? Jos vaikka heillä on ensimmäinen aamun juttu klo 9.15 niin tottakai heillä on aikaa odotella klo 8.45-9. Mutta 9:n jälkeen on kiire.”
Tule takaisin siinä 17 jälkeen. Tai seuraavana päivänä. Tai varaudu käymällä jo edellisenä päivänä? Tai lauantaina tai vapaapäivänä?
Nyrpeimmät oven takana kyttääjät ovat eläkeläismummoja, joilla tuskin on kiire töihin. Valittavat vain, koska voivat.
Ja jos on lääkärille aika hengen pelastavaan tärkeään leikkaukseen, niin silloin tuskin jonotetaan kaupan oven takana jotain paistinpannua.
Lurppis: Miksei asiakas saa olettaa, että kauppa avataan tasan klo 9 jos ovessa lukee niin?
Varmaan jokainen ihminen yrittää hoitaa asiansa ajoissa mutta joskus on silti kiire, eikö niin? Luulen että kaupan aspoillakin JOSKUS elämässä on kiire! Varmaan jos on vaarassa myöhästyä töistä niin harmittaa jos juna tai ratikka on 2 minuuttia myöhässä. ”No, mitäs lähdet niin myöhään, lähde edellisellä” voisi sanoa.
Mutta ihmisellä on oikeus olettaa että siinä aikataulussa mennään mitä luvataan. Siis, jos ei ennätä avata sitä kauppaa tasalta niin laitetaan siihen oveen sitten että avataan klo 9.00-9.02.
jr: ja kuka sanoo että se asiakkaan kello sitten olisi oikeassa? Valitettavasti minä en ollut se, kuka päätti ovien avaamisesta. Ohjeiden mukaan ensimmäinen ovi avattiin yhdeksältä, ja sitä kautta tilaan olisi päässyt. Muiden ovien avaaminen samaan aikaan olisi ollut mahdotonta. Ja sanottakoon vielä, että kyseessä ei ole mikään ruokakauppa vaan täysin vapaa-aikaan liittyvä paikka jossa aikaa kuluu monelta hieman enemmän kuin se muutama minuutti.
jr, Itse kokisin, että kaupan aukioloajat ovat samaan tyyliin kuin pysäkillä aikatauluissa arvioajat. Kukaan ei ole kenellekään mitään velkaa, jos tämä arvio ei käy toteen. Närkästyminen on ymmärrettävää, jos myöhästyminen on huomattava molemmissa tapauksissa. Emme elä täydellisessä maailmassa. Suomessa tällaisia pidetään niin kiveen kirjoitettuina. Esimerkiksi Keski-Euroopassa ymmärretään, ettei sekuntikellolla toimivia ihmisiä olekaan.
Kauppa suljetaan päivittäin myöhemmin kuin tarkoitus olisi. Aina suostutaan kassan kautta myymään, vaikka kenen tahansa kellon mukaan kauppa olisikin jo suljettu.
Ihme nillitystä parista minuutista. Toki jokaisella on joskus kiire, muttei tartte odottaa, että muut toimisi samalla aikataululla. Hyvää asiakaspalvelua on toimia mahdollisimman ripeästi, muttei hätäillen tai hutiloiden. Ja saattaahan kassan takana olla vaikka harjoittelija tai tapahtuu inhimillinen lyöntivirhe tai mitä tahansa.
Tämän käytännön saa kauppa toki itse päättää, mutten oleta kenenkään tekevän töitä ennen työaikansa alkua. Monissa ainakin pienemmissä kaupoissa alkaa varttia vaille avaamisen, jonka aikana saatava yön aikana valmistuvat tilitykset tehtyä, vietyä rahat kassakaapista säilöön, laskea kassa ja viedä paikoilleen, vaihtaa työvaatteet, päästää koko ajan tavarantoimittajia sisään, yms, mitä ikinä. Ymmärrän TÄYSIN, ettei annetussa ajassa aina yksinkertaisesti kerkeä, jos jotain meneekin pieleen, ja sitten se kauppa aukeaa muutaman minuutin myöhässä.
Jaksamista kaikille kassoille. Vittumaista työtä, jossa tulee vastaan paljon joustamattomia henkilöitä. Tein sitä aikoinaan kesätyönä. Valitettavasti kaikenlaisten ihmisten on käytävä kaupassa ja suunnilleen kaikki sinne sisään sitten on pakko huoliakin.
Olin kesälomatuuraajana sukulaisen elintarvikekioskilla kymmenisen vuotta sitten. Kioski meni kiinni iltaisin klo 22 ja minulla oli pitkä ajomatka kotiin edessä. Eräänä iltana suljin kioskin ajallaan ja noin 5 min yli pakkasin autoa ja tein lähtöä, kunnes kulman takaa tuli puolijuoksua kuuden hengen porukka, jotka olivat selvästi viihteellä. Röökiä piti saada, pliis pliis, ei mitään muuta paikkaa enää lähistöllä auki. Sanoin, että okei tämän kerran, mutta tosi nopeasti sitten, täytyy todellakin heti päästä lähtemään kotiin. Avatessani lukkoja yksi porukasta, humalassa oleva nainen, ilmoitti että hän haluaa karkkia. Sanoin hänelle selkeästi, että tämä hoidetaan nyt pikaisesti, tiskillä on 5 mk:n ja 10 mk:n irtokarkkipusseja, niistä valitset äkkiä haluamasi ja sitten ne röökit ja porukka pihalle. Kaikki nyökyttelivät, että hyvä homma, näin edetään, kiitos kovasti hei.
No tämä samainen eukko päättääkin hetken irttaripusseja katseltuaan, että hän haluaakin itse valita karkit noin kuudestakymmenestä eri vaihtoehdosta. Sanoin, että se ei käy, sovimme juuri, että otat tästä valmiin pussin (valikoima oli todella monipuolinen). Alkoi hirveä vastaanväittäminen ja sain kuulla olevani paska asiakaspalvelija ja asiakas on aina oikeassa jne.
Silloin paloi pinna, ilmoitin että en myy edes niitä röökejä kun ette osaa käyttäytyä ja käskin koko porukan häipyä ennenkuin soitan poliisin paikalle. Muut sentään tajusivat tilanteen (onneksi) ja sättivät eukkoa lähtiessään.
Linnea: ”jr: ja kuka sanoo että se asiakkaan kello sitten olisi oikeassa?”
No, minä en tiedä muiden kelloista, omani on oikeassa, ja monesti on sattunut niin että kauppa on avattu myöhässä.
”Ohjeiden mukaan ensimmäinen ovi avattiin yhdeksältä, ja sitä kautta tilaan olisi päässyt.”
Siinä tapauksessa kritisoin ohjeitanne. Kuten kirjoitin, jos kaupan pitäisi aueta tasalta, niin silloin _hyvää asiakaspalvelua_ olisi, että kauppa aukeaa mielummin pari minuuttia ennen tasaa kuin jälkeen. Ja siihen hyvään palveluun kai kaupoissa pyritään?
Muiden ovien avaaminen samaan aikaan olisi ollut mahdotonta.”
spårailija:
”Itse kokisin, että kaupan aukioloajat ovat samaan tyyliin kuin pysäkillä aikatauluissa arvioajat.”
No, minä en kokisi noin, Suomessa on totuttu täsmällisyyteen.
Liikenteessä ei matkustusaikoja pysty ennustamaan niin tarkkaan, mutta kauppaan on työntekijöiden tultava joka tapauksessa ennen aukeamisaikaa, joten minuutilleen avaamisen pitäisi olla helppoa.
Eri asia on jos työnantaja on laittanut ajat niin tiukille että ei ehdi. Aspojahan tässä en pääasiassa kritisoikaan, yleensä tällaiset asiat ovat liikkeenjohdon syytä. Toki monesti myös myöhässä työhön tulleen työntekijän. Kukapa meistä ei joskus myöhästyisi töistä.
On se kumma että ei voida edes tällaisessa selvässä asiassa myöntää, että asiakas on oikeassa. Siis jos liike avataan myöhässä. Vaan reaktio on, että ”mitäs olet niin turhantarkka ja turhan kiireinen”. Varmaan ymmärrystä ei riittäisi jos vaikka asiakas maksaisi kassalla 5 senttiä liian vähän ja sanoisi, että mitäs olet niin turhantarkka.
on trolli.
Tuon ”on trolli” -kommentin lähettäjä en sitten ole minä.
t. alkuperäinen jr
Meillä todellakin on kellokortit käytössä. Jos leimaat itsesi ulos kun sulkemisaika on jo mennyt, tulee valitusta pääportaalta että miksi päivä on venynyt. Toisaalta taas moneen otteeseen on tullut ihan mustaa valkoisella ohje jossa toitotetaan hyvää asiakaspalvelua ja että viimeinenkin asiakas on palveltava hyvin. Niin että yritä siinä sitten miellyttää kaikkia. Ja kun tulee näitä valopäitä jotka keksivät klo 19.55 (sulkemisaika klo 20)että nyt on saatava tekemistä viikonlopuksi niin aika tiukilla on oman järjen säilyvyys. Eräskin ukko tuli minuuttia vaille 20 kysymään että saako tulla. Sanoin että tule nyt sitten ja oletin että mies tajuaisi että ostokset tehdään ripeästi. No, kello oli jo 15 yli ja ukko vain huikkailee hyllyjen välistä tarkastellen askartelumassoja että ”taidan vähän venyttää sun työpäivääs”. Eipä kovin mielellään tee mieli mennä avaamaankaan etukäteen kun tietää että aina löytyy näitöä sankareita jotka eivät kunnioita meitä toisia yhtään. Ja varsinkin ku ne oven takana aamulla seisojat ovat juuri noita mummeleita joilla ei ole kiire minnekkään. Edellisen avautumiseni tapaus juoksutti tosiaan työkaveriani 15min ympäri liikettä eikä ostanut mitään. Ei siinä kovi kova kiire voi silloin minnekkään olla. Tosin on poikkeuksiakin. Ohjeistuksista huolimatta olen päästäny muutaman kerran asiakkaan etuaajassa sisään kun hän on pyytänyt kauniisti tai selittänyt miksi hänen täytyy päästä juuri nyt. Ja vastaavasti venyttänyt työpäivää mukavien asiakkaiden tähden. Joo ei tämä työ helppoa ole ja kitinöistäni huolimatta pidän todella paljon työstäni
jr:n on pakko olla trolli, koska en voi uskoa tuollaista ajatusmaailmaa näitä tekstejä lukevalta…
Itse olen työskennellyt pienen ikuisuuden asiakaspalvelussa eri firmoissa ja ovet on aina avattu ja suljettu firman kellon mukaan. Sen mukaan me saadaan palkkakin. Jos asiakkaan kello on eri ajassa kuin firman kello, niin se on voivoi. Elämä ei voi olla minuuteista kiinni. Sulkemisen kannalta musta olisi paras, jos kauppaan ei enää pääsisi sisälle 5 minuuttia ennen sulkemista. Silloin olisi edes pieni mahdollisuus päästä lähtemään silloin kun työaika loppuu. Ärsyttää muutenkin ne jotka jäävät jankkaamaan noinkin mitättömistä asioista. Kaupat ovat auki kuitenkin monta tuntia päivässä ja lähes joka päivä. Se ei ole sen aspan vika, jos elämä on NIIN kiireistä, ettei ehdi kaupalle sen aukioloaikoina.
Samoilla linjoilla Nepan kanssa, koska pulju pistetään työpaikan kellon aikaan kiinni, paikka myös avataan sen mukaan. Myönnän suoraan, että minulla ei ole kiinnostusta selvittää, kenen kello nyt mahtoikaan olla siinä täysin oikeassa ajassa. Ja kyllä asiakasta nyt tietenkin voi harmittaa jos liike avataan sen minuutinkin verran myöhässä, mutta itse en asiasta huomauttaisi. Aika on kuitenkin sen verran lyhyt, että omakin kello voi heittää kyseisen ajan.
Nepa:
”ovet on aina avattu ja suljettu firman kellon mukaan. Sen mukaan me saadaan palkkakin. Jos asiakkaan kello on eri ajassa kuin firman kello, niin se on voivoi.”
Eiköhän kuitenkin kannattaisi avata ja sulkea oikean ajan mukaan, eikä ”firman kellon” mukaan? Paljonko mielestäsi firman kello saa poiketa oikeasta ajasta?
”Sulkemisen kannalta musta olisi paras, jos kauppaan ei enää pääsisi sisälle 5 minuuttia ennen sulkemista.”
Joo, mikä ettei, eihän ravintoloihinkaan pääse valomerkin jälkeen. Toki kaupan ovessa olisi hyvä lukea esim. näin: ”suljemme klo 21, sisäänpääsy klo 20.50 asti.”
”Ärsyttää muutenkin ne jotka jäävät jankkaamaan noinkin mitättömistä asioista.”
Ärsyttää minuakin, mutta kyllä mielestäni kerran huomauttaa saa, jos avataan myöhässä. Tällöin korrekti vastaus aspalta on, että pahoittelee myöhästymistä.
Linnea:
”Myönnän suoraan, että minulla ei ole kiinnostusta selvittää, kenen kello nyt mahtoikaan olla siinä täysin oikeassa ajassa.”
No, minä ainakin huolehdin kelloni ajasta ainakin sen verran, että en ainakaan myöhästy töistä, tai tapaamisista. Kun olin kahvilanhoitajana, pidin kyllä tarkkaan huolen, että kahvila aukesi viimeistään silloin kun on ilmoitettu, yleensä vähän aiemmin.
Mutta kuten sanottu, se on yleensä pomojen velvollisuus huolehtia siitä että tämä on mahdollista työntekijöiden työajan alkamisen suhteen.
Kumma juttu että edelleenkään kukaan ei ole viitsinyt kommentoida sitä, että ajoissa avaaminen olisi hyvää asiakaspalvelua.
jr puhuu kyllä asiaa, eli maassa maan tavalla. Suomessa on totuttu, että se pidetään mikä luvataan ja jos kauppias ei tähän pysty, niin se ei ole hyvää asiakaspalvelua. Sama se on junien ja lentokoneiden aikatauluissakin, se on mitä luvataan ja jos siihen ei pystytä, niin kyllä siitä herkästi uutisoidaan.. ja hyvä niin.
Itse suosin liikkeitä, joissa asiakaspalvelu osataan ja olen valmis myös maksamaan siitä, eli ajan esim. 30 km kauemmas asioimaan. Ikävä vain, että nykynuorisolla ei ole pääsääntöisesti mitään hajua hyvästä asiakaspalvelusta ja käytöstavoista. Yksityisyrittäjyyttä pitäisi tukea enemmän, jotta niitä pieniä ja palvelevia liikkeitä tulisi lisää ja entisetkin pysyisivät hengissä.
Eikös kauppojen aukioloajat ilmoiteta tunteina esim. 9-21, ei 9:00-21:00.
JR:”Kumma juttu että edelleenkään kukaan ei ole viitsinyt kommentoida sitä, että ajoissa avaaminen olisi hyvää asiakaspalvelua.”
Jos kauppa aukeaa kello 9.00 niin se aukeaa klo.9.00.
Itse työskentelen kaupassa jossa työvuoro alkaa klo.7.00 ja kauppa aukeaa klo.7.00.
Eli joka aamu tulee tehtyä ”ilmaista työtä”, koska haluan avata kassat jne. ennen kuin avaan ovet. Todellisuudessa olen kassalla jo klo.6.50 mutta en silti avaa ovia minuttiakaan ennen aukeamisaikaa.
On ihmisten(aasien) omaa hölmöyttä jos ei ymmärretä katsoa niitä aukioloaikoja ja noudattaa niitä.
Parasta oli edellisessä työpaikassa jossa aasiakas odotti aina oven takana, kun avasit ajallaan aina täytyi kuunnella sitä vittuilua siitä että luulin ettei täällä ole ketään töissä,avasit lopultakin,särkeekö päätä jne.(tämä päänsärkykysymys toistui joka ainoa sunnuntaiaamu.) Ja mihin aasilla oli kiire:pelaamaan Ray:n peliä!
”No, minä ainakin huolehdin kelloni ajasta ainakin sen verran, että en ainakaan myöhästy töistä, tai tapaamisista. Kun olin kahvilanhoitajana, pidin kyllä tarkkaan huolen, että kahvila aukesi viimeistään silloin kun on ilmoitettu, yleensä vähän aiemmin.”
Kyllä minäkin tulen ajoissa töihin. Mutta kun se työpaikan seinällä oleva kello on yhdeksän, silloin aukeaa ovi. Saman kellon mukaan myös suljetaan. Ohjeiden mukaan kun ovet aukeaa yhdeksältä, se on ihan sama olenko tullut töihin kahdeksaksi vai puoli yhdeksäksi.
Kukin tyylillään. Minulla on se periaate että hoidan hommani kunnolla mitä teenkin, vaikkei työnantaja sitä kenties ansaitsisikaan. Eli jos työnantajan kello on väärässä niin minä avaan silti ajoissa.
myyjämyös: kuka idioottikauppias laittaa työajan alkamaan samaan aikaan kun kaupan pitäisi avautua?
En tajua miten kenenkään onnellisuus voi olla kiinni parista minuutista missään asiassa. minuuttiaikataulu ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, eikä ihmistä ole tarkoitettu semmoista noudattamaan.
Otetaan lungisti vaan.
jr
”Eiköhän kuitenkin kannattaisi avata ja sulkea oikean ajan mukaan, eikä ”firman kellon” mukaan? Paljonko mielestäsi firman kello saa poiketa oikeasta ajasta?”
Mistä tiedät että oma kellosi on ”oikeassa” ajassa? Tarkastatko asian joka ikinen aamu ennen liikkeen ovien avaamista? Oma kelloni on jonkin verran edellä ”oikeaa” aikaa ja sen mukaan menen töihin ja tapaamisiin, mutta työpaikalla keskityn työpaikan kelloon. En voi sanoa onko se täysin ”oikeassa” ajassa, enkä lähde sitä asiaa tarkistamaankaan. Luotan siihen, että se on. Jos ei ole, niin en ala siitä ottamaan ongelmaa.
”Joo, mikä ettei, eihän ravintoloihinkaan pääse valomerkin jälkeen. Toki kaupan ovessa olisi hyvä lukea esim. näin: ”suljemme klo 21, sisäänpääsy klo 20.50 asti.””
Kuinka monessa ravintolassa tämä on mainittu ovessa?
”Ärsyttää minuakin, mutta kyllä mielestäni kerran huomauttaa saa, jos avataan myöhässä. Tällöin korrekti vastaus aspalta on, että pahoittelee myöhästymistä.”
Kyllä kerran huomauttaa, ei siinä mitään pahaa olekaan. Sitten kun asiaa joutuu jankkaamaan 5-15 minuuttia ollaan menty kohteliaisuuden ohitse.
”kuka idioottikauppias laittaa työajan alkamaan samaan aikaan kun kaupan pitäisi avautua?”
Moni kauppias harrastaa tuollaisia vuoroja. Varsinkin jos töihin tulee useampi työntekijä avaamisen aikoihin.
ja kuten Se minuutti totesikin, kauppojen aukioloajat ilmoitetaan lähes poikkeuksetta 9-21, eikä 9.00-21.00…
JR: Se idioottikauppias joka myös merkitsee iltavuoron päättymään klo.21.00 kun kauppa menee kiinni 21.00. Iltavuorossa tulee merkittyä listaan ylimenevä aika mutta aamulla ei,kun kuulemma kerkeää ihan hyvin vaikka aloittaisi 7.00.
Ja kassalla on aamulla yksi henkilö töissä,joka avaa ovet,laskee rahat,avaa kassat,vie lehdet myyntiin,tekee tuhatta asiaa samaan aikaan ja palvelee asiakkaat.
Voin kuvitella että jos asiasta huomauttaisi tai vaatisi työajan alkamisen aikaistamista,ei enää tarvitsisi töihin mennä….
Kauppias on sitä mieltä,että kassahenkilö ehtii ja voi tehdä vaikka mitä mutta unohtaa,että jonkun täytyy myös palvella asiakkaat.
Samaa mieltä olen siitä, että on hyvää asiakaspalvelua avata ajallaan. En kuitenkaan koe olevan huonoa asiakaspalvelua avata minuutin ”myöhässä”. Suomessa on käsittämätön asiakkaan paapomiskulttuuri, jossa asiakas usein unohtaa tiskin toisella puolella olevan ihmisiä, ei robotteja. Olen hyvin tyytyväinen siihen, jos tämä pelleily on nyt käännekohdassaan, kun nuoret on muuttamassa kyseistä perinnettä. Tarvittaisiin vain sitä, että muut asiakkaat uskaltaisivat kärkevämmin napauttaa turhasta marisijoille. Aspathan eivät sitä tällä hetkellä voi kohteliaisuuden nimissä tehdä.
spårailija:
”Suomessa on käsittämätön asiakkaan paapomiskulttuuri, jossa asiakas usein unohtaa tiskin toisella puolella olevan ihmisiä, ei robotteja. Olen hyvin tyytyväinen siihen, jos tämä pelleily on nyt käännekohdassaan, kun nuoret on muuttamassa kyseistä perinnettä.”
Kyllä ihan käsittämättömiä paapomisjuttuja saa täälläkin lukea, sääliksi käy aspoja, kun minkäänlaista itsekunnioitusta ei vissiin saa olla. Olen itse työskennellyt muutamassa aspahommassa, eikä koskaan ole ohjeistettu, että idiootteja pitäisi paapoa. Sen sijaan on koitettu opettaa jämäkkyyttä ”puolustaa” liikkeen toimintatapaa silloin, kun selvästi on aspa oikeassa. Se ei aina ole helppoa, myönnetään, kun joku oikein käy silmille, ja itse on vielä harjoittelijan asteella.
Nykyään myyn itse omaa tuotantoa olevaa tavaraa, ollen aspa mutta myös oma pomoni. Asiakkaiden oudommista höpinöistä koitan toki löytää sitä järjen hiventä / huumoria, mutta jos homma alkaa kääntyä loukkaavaksi tai asiattomaksi, olen valmis katkaisemaan palvelutilanteen. Se siitä, jos ei osata olla.
spårailijan kanssa samaa mieltä. asiakkaiden paapominen on suomessa mennyt täysin yli, hirvittäviä kusipäitä hyvitellään kahvipaketein ja lahjakortein aspan nöyristellessä hymy perseessä asiakkaan happaman syljen roiskuessa päin naamaa.
kuka sitten maksaa nämä kahvipaketit ja lahjakortit ym. lahjukset? kuka joutuu katsomaan huonotuulista aspaa joka on suunnilleen poru kurkussa tai vapisee raivosta jonkun helvetin idiootin huudettua paskaa niskaan vartin kun kauppa aukesi 15 sekunttia myöhässä?
se tavallinen mukava asiakas joka ei näe vaivaa joka jumalan asiasta.
Nepa: ”Mistä tiedät että oma kellosi on ”oikeassa” ajassa? Tarkastatko asian joka ikinen aamu ennen liikkeen ovien avaamista?”
Noin kerran viikossa radion aikamerkistä. Tänä aikana kelloni edistää n. 15 sekuntia.
myyjämyös:
”Voin kuvitella että jos asiasta huomauttaisi tai vaatisi työajan alkamisen aikaistamista,ei enää tarvitsisi töihin mennä…”
Eikö luottamusmiehet ja ammattiliitot ole juuri tällaisia asioita varten?
spårailija:
”En kuitenkaan koe olevan huonoa asiakaspalvelua avata minuutin ”myöhässä”.”
En minäkään, mutta ehkä 2-3 minuutin myöhästyminen jo olisi..
Reino:
”En tajua miten kenenkään onnellisuus voi olla kiinni parista minuutista missään asiassa. minuuttiaikataulu ei ole ihmisen terveydelle hyväksi, eikä ihmistä ole tarkoitettu semmoista noudattamaan.”
Samaa mieltä, siksipä avaankin mielummin pari minuuttia etuajassa ettei tarvi vilkuilla kelloa ja stressata myöhästymisestä.
jr taitaa olla aikamoinen supermies
))) uuuh.
PS. mun poikaystävä osaa avata työppaikkansa kummatkin ovet just sillä sekunnilla kun Suomen virallisin kello lyö tasan yhdeksän
No sun poikaystäväs varmaan avaa molemmat ovet samasta nappulasta? Johan olet sitten oikein hienon miehen löytänyt.
Kaikissa kaupoissa ovet vaan eivät aukea samasta nappulasta, kun ovi avataan saattaa siinä olla parin sekunnin viive ennen kuin ovisilmä rupeaa tunnistamaan liikettä ja avaa oven, poikaystäväsi varmasti osaa tuonkin ennakoida? kova jätkä.
Tosiaan jotkut ovet saattavat myös olla ihan ”manuaalisella” lukolla, eli munalukolla, salvalla jne.. kiinni ja jos ovia on useita, niin siinä nyt vaan ei voi kaikki avata samaan aikaan, itsekkin töissä joudun avaamaan ja sulkemaan useita ovia, jolloin väistämättäkin toiset ovet saan auki vasta ~30 sekunttia myöhemmin, kuin toiset ovet. Harvoin asiasta kukaan valittaa, kerra eräs keski-ikäinen mies avautuin kuinka meillä kaupassa on väärä ilmoitus seinällä, oli vähän hämilläni ja kysyin että kuinkas näin? ”No kun siinä sanotaan että kauppa aukeaa klo: 08.00 mutta hänen kellonsa näyttää kohta jo 2 minuuttia yli” koitin avata suutani selittääkseni että ovia on useita, mutta ei vihainen mumina ja mutina vaan jatkui.
spårailija sanoi 21/5/2010
Suomessa on käsittämätön asiakkaan paapomiskulttuuri, jossa asiakas usein unohtaa tiskin toisella puolella olevan ihmisiä, ei robotteja.
Päinvastoin, kyllä suomessa on palvelukulttuuri edelleen lapsenkengissään. Monessa muussa maassa asiakasta paapotaan enemmän. Suomessa vain kovin harvat aspat ovat sisäistäneet sen, että siitä palautteesta ei tarvitse ottaa itseensä, ei vaikka aasiakas sen sellaiseksi tarkoittaisikin.
Esimerkkiä ei tarvitse etsiä edeltävää keskustelua kauempaa: työnantaja ei tee työvuorosuunnittelua kuten pitäisi, eikä aspa halua omasta pussistaan joustaa (enkä heitä tästä syytä), siispä ovetkin avataan kun ehditään. Sitten jos asiakas tästä napisee, niin se suurin syypää onkin aspan mielestä asiakas joka ei ole tilanteeseen syypää.
Kyllä yhtä usein tuntuu siltä, että aspa on se, joka olettaa tiskin toisella puolella olevan vain robotteja.
Lisätään tarkennuksena edellisen vastaukseni ensimmäiseen kappaleeseen, että en tarkoita että aspojen olisi jotenkin velvollisuus ottaa mitä tahansa henkilökohtaisuuksia vastaan, vaan sitä että sellaista sattuu. Vaikka se asiatonta onkin, ei se ole peruste ajatella, että Suomessa ollaan asiakaspalvelussa menty jo liian pitkälle. Ei olla. Monessa paikassa asiakaspalvelu on tyydyttävällä tasolla, mutta monessa paikassa siinä on myös melkoisesti parantamista.
Lopettakaa nyt ihmeessä minulle vastaaminen. Minä olen trolli ja trollia ruokitaan vastaamalla hänen juttuihinsa.
Minun jutuissani ei ole mitään tarkoitusta vaan ainoastaan olen olemassa internetissä väitelläkseni asiasta kuin asiasta. Oikeassa elämässä minua ei huomaa kukaan.
Olen surullinen tapaus mutta sellaiseksi myös jään. Omasta tahdostani.
Ei kai kenenkään elämä ole siitä kiinni, aukeaako kauppa tasalta vai kaksi yli? Jos on niin kiire ettei voi sitä kahta minuuttia odottaa, älä mene kauppaan. Mene metsään keräämään marjoja vaikka sen sijaan, siellä ei ole minuuttiaikataulu. ”Pim, mustikat ovat kypsiä klo 9:00 -21:00 välisen ajan, sekunnilleen”
Meillä kello käy minuutilleen Suomen virallisen ajan mukaan. Ongelma on niillä mummoilla, jotka eivät ole vuosikausiin tarkastanut kellonsa paikkansapitävyyttä, kunhan se on edes vähän sinnepäin. Tämä ”vähän sinnepäin” on sitten yhtäkkiä maan virallinen aika?
Minä pidän oman kelloni aina vähän yli viisi minuuttia etuajassa, mutta en olettaisi kaupan tietävän, missä asennossa minun kellossani minuuttiviisari seisoo, enkä varsinkaan tunge palkokasvia hengitysreikään muutaman minuutin takia. Sekin vielä, ettei taviskelloissa ole sellasta huipputekniikkaa, joka pitäisi ajannäytön täsmälleen samana kaikissa kelloissa.
Joo, voipi olla että enemmän on sellaisia asiakkaita jotka valittavat myöhästymisestä vaikka oma kello on väärässä ajassa, kuin oikeaa aikaa seuraavia.
Minua muuten alkuperäisessä jutussa häiritsi tämä:
” Siinä sitten alkoi heti suunsoitto että miksi avaamme ovet vasta viisi yli kahdeksan (ja kysymys tähän väliin voisi kuulua; että kenen kellon mukaan tässä oikein eletään)”
Kirjoittaja ei viitsinyt kertoa että monelta ne ovet oikeasti avattiin, tai jos oikeaan aikaan, niin sanoiko asiakkaalle että kello on oikeasti tasan?
Täällä muuten saisi olla jonkinlaista moderointia? Ettei toisten nimimerkeillä voisi kirjoitella?
Vakkari: Olet oikeassa. Suurin osa suomalaisista aspoista on korkeintaan tyydyttävällä tasolla. Todella usein aspat loukkaantuvat siitä jos antaa negatiivista palautetta, vaikka yrittäisi muotoilla sen mahdollisimman rakentavasti.
Suomessa on paljon hulluja ja seniilejä vanhuksia ja se tekee suomalaisten palvelemisesta ärsyttävää, mutta kyllä ne ulkomaalaiset asiakkaat yleensä osaavat olla vittumaisempia, koska niitä on paapottu enemmän kotimaassaan.
Mun entisellä työpaikalla oma työaikani alkoi aina tasan klo 9, vaikka kauppaan piti tulla puolelta tekemään ns. taustahommia, talvella tunti etuajassa lumitöihin. Ennen auton ostamista töiden jälkeen odotin 1,5 h bussia, siivosin ja tein taustahommia samalla. Ja ei, pomolleni ei tullut ikinä mieleenkään maksaa mulle noista.
kiinostais tietää miksi ne mainokset ei ollu paikoillaan ajoissa????