Pizzapassin kirot
Kirottu vieköön kaiken maailman ”passien” kanssa, joita joissain alempitasoisissa ruoka- tai lounaspaikoissa on.
Omassa työpaikassani on käytössä eräänlainen passi, sanotaan vaikka että pizzapassi. Sitä kun muistaa pizzaa tilatessa näyttää, siihen saa onnellisesti yhden leiman ja kymmenennellä saa sitten ihan täysin ilmaisen pizzan.
Tähänpä ei voi sanoa kuin että näistä kirotuista korteista seuraa aina kaksi perinteistä ongelmaa. Otan esimerkit tapauksista.
Tapaus 1.
Mukava viiden hengen porukka tulee pizzalle (sellaisia keski-ikäisiä naisia) ja kaikki tilaavat pizzat. Kun kuuluisa maksunhetki lähestyy, yksi pyytää saada kolmen heistä leimat omaan passiinsa, joka jo sinänsä on vastoin meidän ohjeistuksia, mutta olen valmis tekemään poikkeuksen. Kun hän on onnellisesti ottanut 3 leimaa oikeutetun yhden leiman sijasta, hän murjauttaa suustansa: ”Oltiin kyllä eilen ja toissapäivänäkin täällä syömässä eikä meitä muistutettu siitä passin näyttämisestä, että sä varmaan laitat nyt ne yhdeksän leimaa tähän saman tien? Varmasti joku muistaa että eilen syötiin täällä.”
Minä: ”Olen pahoillani, mutta en voi antaa takautuvasti noita leimoja.”
Asiakas: ”Mikset muka?”
M: ”No koska sitten tätä systeemiä voidaan alkaa käyttämään väärin ja kuka tahansa voi tulla vaatimaan entisiä leimoja useaan kertaan.”
A: ”Väitätsä että me valehdellaan vai!?”
M: ”En, mutta yritän vain toimia tässä tasapuolisesti.”
A: ”V*ttu sä olet niin p*ska asiakaspalvelija. Väität valehtelijaksi, ja sä et osaa yhtää palvella asiakkaita.”
M: ”Voin pyytää tuon meidän vuoropäällikön tähän, jos hän on eri mieltä, mutta luulenpa ikävä kyllä että tämä on meidän politiikka näissä asioissa.”
Menen vuoropäällikölle joka nauraa asiakkaiden vaatimuksille ja käskee minun mennä sanomaan ettei onnistu. Tämä välikohtaushan tapahtui keskellä kiireisintä lounasaikaa ja vihaisia asiakkaita oli joka puolella, eikä vuoropäälliköllä ollut aikaa edes tulla näin naurettavaa tilannetta selvittämään.
M: ”Joo vuoropäällikkö sanoi ettei niitä leimoja voi jaella jälkikäteen. Pahoittelen.”
A: ”Joo joo, just joo. Haista p*ska, en ole koskaan saanut näin huonoa asiakaspalvelua. Turha odottaa enää KOSKAAN meitä tänne syömään! Ruoatki maistuu ihan p*skalta!”
Sitten parin päivän päästä tulee sähköinen asiakaspalaute, jossa minua solvataan ja sanotaan että haukuin asiakkaita, jne jne jne. Selitin tilanteen ravintolapäällikölle, joka minut tahtoi tavata asian tiimoilta, ja päällikkö oli vähän huuli pyöreenä että aika agressiivisia asiakkaita.
Tapaus 2.
Se pizza, minkä sillä täydellä passilla saa, ei ole fantasia-pizza. Mikä tahansa muu, mutta ei fantasia-pizza. Siinä passissa lukee että passin arvo on X euroa, mutta AINA asiakkaat tilaa sen fantasia-pizzan ja sitten itketään kuinka heitä on huijattu ja ties mitä muuta.
Voi kun ihmiset ottaisivat silmän kauniiseen käteen, ihan oikeasti. EDES VÄLILLÄ!!
T: Aasiakaspalvelija
--------------------------------------------
Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...
- Ei vastaavia tarinoita








Voi kun tosiaan ne aasit joskus lukisivat esim. hintalapuista edes ne oleellisimmat tiedot, mutta ei, vain hinta nähdään ja oletetaan sen ulottuvan koko myymälään. Sitten saa taas joku onneton myyjä tai kassanhoitaja kuulla kunniansa, kuinka rehellisiä asiakkaita aina huijataan.
Joskus aasi ymmärtää itse mokansa, useammin kyllä selittää sen jonkun toisen syyksi.
Olisi joskus mukava päästellä menemään joku veretseisauttava kommentti lukutaidosta ja sisällön ymmärtämisestä, mutta eihän sellaista voi tehdä, kun se olisi niin huonoa asiakaspalvelua
Eniten ihmetyttää miten joku jaksaa räyhätä jonkun 10e pitsan perään. Satasista nyt voi jo vähän väitellä mutta kannattaako pilata oma ja aspan päivä noin pienistä summista??? Ja sitten on vielä ihmisiä jotka tekevät sen alle euron summista…
Ja vielä kolmas kirous noihin passeihin liittyen:
Passista puuttuu esim. kaksi leimaa. Aasikas tulee ja tilaa kaksi annosta = saa kaksi leimaa.
Sitten aletaankin vaatia sitä toista ilmaiseksi (tai x summaa alennusta), koska PASSIHAN TULI TÄYTEEN.
Muutamalle aasille on joutunut ihan rautalangasta vääntämään, mikä tuossa kuviossa mättää… *huokaus*
Aika jännää mitenkä monesti tuo kassa haukkui/solvasi -kortti vedetään näissä reklamaatioissa. Ihan niin kuin he alitajuisesti tajuaisivat mitenkä hölmöstä asiasta he valittavat, jotenka heidän pitää hieman lisätä valheita väliin jotta heidän egonsa säilyisi ehjänä.
Itse olen töissä askarteluliikkeessä ja meillä on käytössä myös tuollainen leimakortti johon saa tietyn suuruisesta normaalihintaisesta ostoksesta leiman. Silti joka päivä joku 1) ostaa tarjoustavaraa ja alkaa kaivelemaan leimakorttia. Leimaa ei tietenkää saa kun on tarjoustavaraa ja sitä sitten ihmetelläänn huuli pyöreänä vaikka kortissa selkeästi asia lukee jos viitsisi lukea. 2) Korttia heilutellaan nenäni edessä 3 euron ostoksesta. Kortissa lukee myös summa joka pitää ostaa ennekuin leiman saa. Silti näitä kiukuttelijoita aina löytyy. Seuraavalle tekisi mieli sanoa että osta silmälasit äläkä minulle räyhää…Ja juuri ne dramatisoidut eleet jotka täytyy aina vetää sen päätteeksi kun kerron miksi leimaa ei nyt tälläkertaa tule. Jäätävät ”aijjaa….” kuittailut ja rahojen käteen paiskaisut ilman näkemiin sanomista. En ole noita sääntöjä laatinut ja ne tosiaan siellä kortissakin lukee…..
Samaa lukutaidottomuutta näkyy myös lahjakorttien kanssa.
Kun kortissa lukee ehdot, eli kortti on käytettävä kerralla eikä voida (siis meillä) jakaa pienemmiksi lahjakorteiksi tai jos arvo on 100€ ja ostokset 90€, niin sitä kymmentä euroa ei voida antaa käteisenä asiakkaalle takaisin. Silti tullaan kassalle euron ostoksen kanssa ja tarjotaan satasen lahjakorttia. Toki tässä tapauksessa muistutan ehdoista asiakkaalle ennen kassaan lyöntiä. Ja siitähän se väittely sitten alkaa. Pitää kuulema ”tarkistaa joltain osaavammalta” että onko asia tosiaan näin, ja eikö tämän kerran voida tehdä poikkeusta.
Hankala ja veemäinen systeemi, tiedän. Mutta en ole ollut itse missään vaiheessa päättämässä näistä asioista, silti minut on niin hyvä ja helppo haukkua.
^Oon muuten miettiny että miksei lahjakorteista saa vaihtorahaa? (kaikissa paikoissa, esim muistaakseni S-kaupoissa saa jos ostosten summa on yli puolet lahjakortin arvosta, ja joskus saa uuden l-kortin loppusummalle)
jaaha: Itse s-ryhmän työntekijänä olen saanut ohjeet, että saan antaa 2-3 euroa takaisin lahjakortista, jos sitä ei kokonaan käytä, tai ohjata asiakkaan vaihtamaan suuren lahjakortin nippuun pienempiä lahjakortteja. Eli esim, ostokset; 48,90 ja lahjakortti on 50 e. Saan antaa takaisin sen 1,10e mikä siitä jää, mutta jos ostokset on 38,90 ja kortti 50e, minun on kerrottava asiakkaalle, ettei hän saa kassalta sitä 11,10 euroa, mutta hänelle voi käydä ”pienimässä” se kortit, jotta se on helpompi käyttää.
”Oon muuten miettiny että miksei lahjakorteista saa vaihtorahaa?” – Koska liikeyritys toivoo saavansa myös lahjakorteista voittoa, harvoin niitä tarjotaan hyväsydämisyyttään pankki-, tai rahanvaihtopalveluna.
Perusideanahan on, että lahjakortilla olevat rahat käytetään niihin liikkeen omiin tuotteisiin ja palveluihin. Pankit ovat asia erikseen.
Se miksei ylijäävästä jäävästä summasta voi tehdä uutta lahjakorttia onkin sitten toinen juttu ja sitä en itsekään ymmärrä, jos näin tosiaan jossain toimitaan. Tietysti jos tästä on jo lahjakorttia haettaessa mainittu, niin se tekee siitä edes hieman hyväksyttävämpää, joskin kummallista silti.
Mutta tätä nykyä voisi olettaa lahjakorttienkin menevän entistä enemmän tuollaisten ladattavien sirukorttien suuntaan, joten tuonkaan ei luulisi olevan ongelma enää pitkään. Sellaiseen kun voi halutessaan esimerkiksi helposti lisätä sitä lahjasummaa, kun kipaisee kortin kanssa liikkeeseen ja pyytää lisäsumman talletusta myyjältä.
Omalle lyhyeelle pizzeriauralleni on sattunut myös kummia juttuja. Ärsyttävimmät olivat ne helkkarin tinkijät, mutta heti seuraavina tulivat ne tilaajat, jotka eivät hakeneet tilaustaan.
Eräänä hiljaisena iltana n. 2 tuntia ennen sulkemista soitti parikymppinen kundi kymmenen pizzan tilausta ja sovittiin, että tulee tunnin päästä hakemaan. Puolentoista tunnin päästä ei häntä näkynyt, joten soittelin ja tiedustelin, aikooko hän tulla hakemaan pizzojaan? Kundi pahoitteli ja sanoi unohtaneensa, mutta viiden minuutin sisään tulee. No, viiden minuutin päästä hän saapui ja halusi maksaa Visa Electronilla.
Höyläsin kortin kolmeen kertaan ja joka kerta kone väitti, ettei kortilla ole katetta tarpeeksi. Kerroin tästä asiakkaalle, joka haukkui koneemme ja minut osaamattomaksi, sekä vaati kokeilla vielä kerran. Vielä pari kertaa korttia höylättiin, mutta tulos oli sama. Tiedustelin mahdollisesti käteistä tai muuta korttia. Ei ollut, mutta halusi asiakas pikaisesti käydä nostamassa käteistä kulman takana sijaitsevasta automaatista.
Noin 10 minuutin päästä aika nöyränä kundi tuli takaisin ja kertoi, ettei hänen odottamat rahat saapuneetkaan. Minä sanoin, ettei siinä tapauksessa voi mitään. Kundi kysyi, laitanko nyt pizzat roskiin? sanoin, ettei muutakaan vaihtoehtoa ole, koska sulkemiseen on vartti aikaa ja pizzat sen verran haaleat. Tähän kundi tuumasi, ettei turhaan hyvä ruoka roskiin mene, hän voisi koiralleen muutaman pizzan viedä. Joo, tämähän on toimintatapamme – jos asiakkaalla ei ole rahaa, niin sitten saa tuotteet ilmaiseksi. Ihan perjaatteesta pizzat pistin hävikkiin ja toivotin kundille hyvät illan jatkot.
On olemassa paljon huononäköisiä ihmisiä, jotka eivät pysty avustamattomilla silmillään lukemaan pientä tekstiä. Joten jos teidän pitseerianne pitsapassissa lukee ehdot millinkorkuisella, niin odottakaa jatkossakin paljon fantasiavalitusta. Samanlaisella millipräntillähän myydään myös matkaviestinliittymiä: ensin kissankokoisella luvataan kuu taivaalta, mutta aanelosen verran rajoituksia on jossain alareunassa setekin mikropainatuksena.
Stockan lahjakortti on ladattava ja kun sillä maksaa, veloitetaan kortilta ostosten summa ja loppu jää käytettäväksi myöhemmin (jos jotain jäi). Antavat mukaan kuitin, josta näkee paljonko on jäljellä. Kätevää. Ei ole pakko kerralla kahmia jotain typerää vain saadaseen lahjakortin arvon käytettyä.
Yks hyvä valittamisen aihe on myös ns. alennuslipukkeet. Esim. meillä on ollut jaossa kuponkeja, joissa lukee normaalilla fontilla ”kahvi ja pulla” ja alla paljon suuremmalla 3e. Sitten kuitenkin tulee asiakkaita, jotka ottaa sen kahvin ja pullan ja heittää vaan lapun siihen pöydälle. Kun heille sitten huomauttaa että se olisi sen 3e, niin kamala haloo, että ”pitääkö tästä nyt jotain maksaakin? En sitten olis ottanu jos sen olisin tiennyt”. Että mikä siinä mättää, että nähdään kyllä lukea MITÄ sillä lapulla saa, mutta se summa, minkä se maksaa niin sitä ei sen suuremmasta fonttikoosta huolimatta nähdä.
No jos on noin vaikeeta se asiakkaiden pizzapassien täyttö niin lopettakaa niitten käyttö. Tottakai se pässi aasiakas joka teillekin sitä rahaansa viitsii kantaa yrittää saada sen leiman siihen typerään passiinsa jotta saa jonkun surkean palkinnon sitten kun se passi on täysi. Se typerä aasi kuitenkin sitä rahaa viitsii teidän surkeaan puljuunne kantaa. Ja ehkä juuri sen typerän passinne takia.
Nyt tais osua palaute aasiin.
Patukoijakin olisi voinut ottaa silmän kauniiseen käteensä ja lukea jutun ennen avautumistaan. Jutun kirjoittajahan juuri valittaa miksi näitä passeja pitääkään olla; hän ei varmasti ole päässyt tekemään päätöstä siitä että kyseinen systeemi on pizzeriassa otettu käyttöön.
En siedä tuittuilevia asiakkaita. Mikä siinä on että pitää alkaa ränkkäämään kuin lapsi jos ei saa huijattua paria leimaa passiinsa? Olen itse pitserioissa asiakkaana, mutta sitäkin kovemmin ärsyttää, kun euroopan omistaja eksyy jonoon edelleni.
Olen myös huomannut, että asiakkaana kannattaa olla ystävällinen ja rauhallinen. Tässä jokin aika sitten sattui pitsakuskille hämminki, kun työporukkamme väänsi ylitöitä ja tarvittiin jostain menoevästä. Normaaliin tapaani olin enemmän harmissani kuskin puolesta kuin egostani, joten käyttäyin ihmisiksi. Voin kertoa, että sain pyytämättä sellaiset ‘korvaukset’ mitä tuskin olisi tullut, jos olisin meuhkannut kuin mielipuoli. Eikä tämä ole ainoa tapaus. Kiltti asiakas saa bonusta
Itse olin joskus kebab paikassa syömässä ja niillä oli tuollainen passi, puuttui pari leimaa siitä ja pyysin leimaa kun ostin kebabin. Siihen karvakäsi kävi selittämään että passissa lukee että koskee pizzaa ja kebabia, eli olisi pitänyt ottaa molemmat jotta olisin saanut leiman! Sanoin että ei ole ennenkään tarvinut tehdä niin.
Kebab mies sitten otti minulta passini pois koska olin huijannut heitä. : (
Kanta-asiakaskortit ovat näppäriä, koska 99% ihmisistä osaa käyttää niitä ja hallitsee asian. Mutta sitten on se 1%, joka ei osaa ja sitten vinistään joka ainoasta asiasta, minkä voi vain keksiä. Voisi oikeasti aina välillä kuristaa näitä tyyppejä, jotka jäävät kitisemään, kun ”leima 20 eurosta” tarjousta ei saa 15 euron ostoksilla.
Aikoinaan olin töissä liikkeessä josta sai leiman ostospassiin. Pikku kaupungin yrittäjät olivat kehittäneet passin jossa oli tarkoituksena, että kun on käynyt 8 eri liikkeessä ja jokaisessa on leima, saa jotain en muista mitä ja osallistuu arvontaan… Tämä oli ohjeistetettu asiakkaille, mutta silti he mankuivat aina uutta leimaa samasta paikasta. No tietysti heille sen leiman siihen korttiin iskin ja kerroin, että näin ei saisi toimia, aasit vain nauroivat, ei ollut todellakaan kiinnostusta tapella jokaisen kanssa asiasta ja kieltäytyä leimaamasta passia uudelleen. Ja ohjeet lukivat kortissa sekä me vielä rahastuksen yhteydessä mainitsimme asiasta, mutta jos sen hemmetin leima on niin tärkeä niin so what?
Nooo, sitten kun nämä aasit menivät hakemaan palkintoaan, no eivät ne tietenkään sitä saaneet, ja kaikki oli myyjien syytä….
Eli tarinan opetus on seuraava, teit niin tai näin aina menee vääri päin
Kysymys tapaukseen 2.
Onkohan kyseessä Rosson pizzapassi?
Jos on, niin luehan sitten seuraava ”vuodatuksen”..:)
Minulla on sellainen nyt ensimmäinen laatuaan ja nyt kun sitä tarkemmin katsoin, en löydä mitään mainintaa siitä, ettei Fantasia-pizza kuulu valittaviin ilmaisiin pizzoihin. Samoin X-hinnasta ei puhuta mitään..
Eli kun olen leimat kerännyt Fantasia-pizzoilla, olisin luultavasti tilannut sellaisen sitten aikanaan myös täydellä passilla. Olisin siis ollut aasi.. Hm..
^ tokkopa kirjoittaja päästään tota fantasiajuttua heitti, joten ei varmaan ole siis kyse rossosta. Kaikenlaisia pitsapasseja saa aika monesta paikasta tätä nykyää.
Konttorirotta, jos sun pizzapassissa ei lue minkäänlaisia ”sääntöjä” ni silloin sillä pitäis saada myös se fantasiapizza tai minkä hintanen pizza tahansa. Mutta jutun kirjoittaja sanoo HEIDÄN passissa lukevan, ettei fantasia kuulu joukkoon iloiseen ja pizzan hinta on max. se passissa lukeva x euroa ei yli.
Joo, sun passis on Rossosta mutta kirjoittajan passi voi olla vaikka paikallisen pizzeriakebabin passi. Jokaisella paikalla on omat sääntönsä.
Rosson pizzapassiin saa leimoja vain ja ainoastaan take away -pizzoista ja se kyllä lukee kyseisessä passissa. Ilmaiseksi saa sitten täydestä passista normaalikokoisen pizzan.
Kertokaapa asiantuntijat kumpi on oikeassa, aasi vai aasiakaspalvelija. Minulla on Kotipizzan pizzapassi jossa on vasemmalla sivulla 10 leimalle paikka. Seuraavalla sivulla paikat leimoille 11-20, 11 leiman paikassa lukee Ilmainen pizza ja 20 leiman paikalla lukee ilmainen perhepizza. Keräsin 10 leimaa ja seuraavalla kerralla seuraavalla kerralla söin ilmaisen pizzan ja ruutu 11 ilmainen pizza ruksattiin yli. Tähän asti kaikki ok. Kun menin 12:nnen kerran pizzalle, myyjä löikin leiman ruutuun nro 11. Mielestäni ruutu 11 on jo käytetty ja leima olisi pitänyt lyödä ruutuun nro 12.
Minun tulkintani mukaan 10 maksetun pizzan jälkeen saa ilmaisen pizzan ja 18 maksetun pizzan jälkeen ilmaisen perhepizzan.
Kotipizzan pizzapassi? Kai niitäkin sitten on.
Tästä tulee aivan mieleen, kun joskus alepoilla/s-marketeissa ym. on kampanja että kassalla tietystä summasta annetaan lipuke, jossa selvästi isolla lukee SOKOS/emotion ja 15 % ja muuta pientä kirjoitusta ja tulee minulle alepaan tarjoamaan sitä/kysymään mitä tällä oikein saa/tekee. Missä ne silmät tosissaan on? Takapuolessa?
Meidän naapuruston pizzapaikassa harrastettiin kyllä säännöllisesti aasipalvelua näiden pizzapassien suhteen. Säännöt passissa olivat yksinkertaiset: osta kymmenen pizzaa, saat yhden listalla olevan pizzan ilmaiseksi. No, minä menin sitten paikkaan täyden pizzapassin kanssa ja tilasin kaksi pizzaa listalta. Tarkoituksenani oli maksaa näistä kalliimpi pizzapassin leimoilla, ja rahalla sitten se halvempi. Hölmistykseni oli suuri, kun myyjä ilmoittikin, että ”tarjoamme halvimman”. Tästä ei ollut passin säännöissä mitään mainintaa.
En tiedä, miten tuolla nykyisin mahdetaan toimia. Olen näet sen jälkeen hakenut omat pizzani naapuripizzeriasta.
Berlusconi. Kun kerran söit 11 pizzan ilmaiseksi et tietenkään saa siitä leimaa passiisi. Vaan saat siihen kohtaan leiman kun olet maksanut tuon 11 pizzaa.
Tässä tilanteessa olis ollut mainiota sanoa, että ”annappa se passi tänne”. Uusi passi tilalle jossa saman verran leimoja, mutta vain 1 sen 3:n sijaan tästä kerrasta ja töräyttää päälle että ”otetaan sitten nämä pari leimaakin täältä pois, kun en niitä olisi saanut antaa, mutta meinasin tämän kerran myöntyä.”
Noiden passien kanssa pelailu on aivan hanurista. Toki joskus tulee poikkeuksiakin, kuten eräs kaunis kassan neito kotipaikkakunnallani pohjoisessa (asiakas olen, toivottavasti vain yhdellä alku-a:lla). Poikaporukalla menimme syömään, itse tilasin ruokani viimeisenä ja tyttö totesi että olet ainoa jolta passi löytyy, joten isketäänpä sinulle koko seurueen leimat. Tuli heti hyvä mieli, varsinkin kun kauniisti hymyili siihen päälle
Sivustakatsojan roolista olen myös useasti seurannut, kun aasiakkaat tulevat vinkumaan n.8 passia kourassa, jokaisessa yksi tai kaksi leima(a), että kai mä näillä saan eväät ilmaiseksi. Yleensä kun passeissa lukee, että useampaa passia ei voi yhdistää, niin sitten on poru valmis kassalla kun myyjä toimii ohjeiden mukaan. Sisälukutaito on oikeasti aliarvostettua, kuten moni on jo aiemminkin todennut.