10/01
2010
61

Ruokaa haaskataan

Olinpas kerran täyttämässä hevi-osaston banaanihyllyä. Siis hommahan on se, että huonon ja ruman näköiset banaanit on heitettävä pois, vaikka olisivat taatusti vielä syötäviä, ja olinpahan mukaani ottanut varastosta laatikollisen ”uusia” banskuja. Noh, siinäpä sitten niitä lajittelin uusien alta pois että mitkä menee hävikkiin ja mitkä voi vielä jäädä hyllyyn.

Hävikkibanskuja oli jo yhden ostoskorin verran kun viereen kävelee keski-ikäinen miesasiakas…

Mies katsoi hävikkibanskuja ja tokaisi hiukan jopa kiukkuiseen sävyyn, että ”Herranjestas, maailmalla on nälänhätä ja ihmiset näkevät nälkää ja sinä sen kun heität hyvää ruokaa roskiin!!”

Olin juuri aikeissa ruveta selittelemään että sellainen se käytäntö valitettavasti on, kun mies jatkaa jälleen paheksuvasti: ”En ymmärrä tuollaista hukkaan heittämistä, jotkut tosissaan näkevät nälkää ja teillä on näköjään varaa heittää sitä tavaraa roskiin!!”

Enpä juurikaan saanut puheenvuoroa kun melkein samaan hengenvetoon mies katselee hyllyssä olevia ”hyviä” banskuja ja tokaisee: ”Eikö sulla olis tässä nyt yhtään tuoreempia banaaneja kun noi näyttää kaikki aika kulahtaneilta?”

Ja mies otti saman tien tuomastani laatikosta ”uusia” banaaneja muutaman ja katosi saman tien.

Todellakin en saanut sanaakaan sanottua kun tilanne oli jo ohi ja minä vaan jäin suu auki ihmettelemään tapahtunutta tunteiden purkausta.

T: Niinpä niin..

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. nappi 10/1/2010

    Asian vierestä, mutta se on kyllä harmi, että ruokaa menee maailmassa enemmän roskiin kuin suuhun. Se kun pystyttäisiin korjaamaan.

  2. jokuvaan 11/1/2010

    Olen samaa mieltä, että ruokaa lentää kaupoista ihan turhaan roskiin siltikin vaikka tilaukset pyritään tekemään mahdollisimman tarkasti. Mielestäni tämä on tulosta siitä, että kun jokaiselle pitää olla juuri esim. sitä omaa leipää tai maitoa/jugurttia, keksiä mitä lie. Mikään muu kun ei kelpaa. Miten ihmeessä ihmiset on voineet ennen vanhaan pärjätä tässä elämässä, kun kaupassa oli vaan sitä yhtä voita, leipää ja maitoa, eikä kymmentä eri sorttia samaa tuotetta.

    Pahoittelen, että meni off topic.

  3. teuvo 11/1/2010

    Jos ei kiinnosta ruuan roskiin heittäminen niin muuttakaa johonkin kommunistivaltioon missä kaupasta saa vain yhtä leipä-, liha- ja maitomerkkiä. Tosiasiahan on, että ruuan roskiinheittäminen johtuu siitä, että olemme niin tottuneita valikoimaan laajasta tuotevalikoimasta.

    Ja niille jotka inisevät nälänhädästä muualla maailmassa: Jos sieltä ruokkisi kaikki nälkäiset tänä vuonna, olisi siellä tuplasi enemmän seuraavana. Kortonkeja sinne pitäisi viedä eikä ruokaa.

  4. LyhjeHylje 11/1/2010

    Ongelmahan on siinä ettei sitä hieman kulahtanutta banaania voi teleportata nälkäiselle afrikkalaislapselle vaikka kuinka mankuisi maailman vääryyttä.
    Hävikki tietää rahanmenoa kaupoille joten toiveikkaasti ajattelen niiden tekevän kaiken voitavansa sen rajoittamiseksi.

  5. shoon 11/1/2010

    LyhjeHylje on ihan oikeassa. Kuka muistaa haloon siitä, että vakuumipakattua tavaraa siirrettin tuoretiskiin? Eihän siinäkään ollut kyse kuin tuhlaamisen minimoinnista, joskin ei nyt ehkä ihan se kaikista eettisin keino… Vaan minkäs teet, kun ei kelpaa niin ei kelpaa.
    Itseä välillä tympii nämä syyllistämiset veden ja ruuan tuhlaamisesta sen takia, että jossain Afrikassa ei ole yhtä paljon vettä ja ruokaa. Millähän sen minun säästämän veden ja ruuan siirtäisi sinne Afrikkaan? Kuten tarinastakin kävi ilmi, niin saarnaajia löytyy, mutta aika harva niistäkään on itse valmis mitään tekemään.

  6. kati 11/1/2010

    ja toiset vinkui siitä eu-standardista, jonka mukaan kurkku ei saanut olla liian käyrä. Samat vinkujat valitsevat aina tarkkaan mahdollisimman suoran kurkun.
    Itse valikoin ihan tarkoituksella niitä käyrimpiä, ettei menis roskiin ja jos ostan töihin banaania välipalaksi, niin valkkaan ylikypsän. Marsulle taas kelpaa salaatiksi vähän nuhjaantuneempikin jne. Vaikka eipä ne minun pienet valintani voi juuri vaikuttaakaan.

  7. Janne 11/1/2010

    Minkä ihmeen takia niitä huonon näköisiä banaaneja ei voi laittaa viereen toiseen laatikkoon ja -50 % hinnalla?

    Tai sitten jakaa ilmaiseksi köyhille?

  8. Punajuuri 11/1/2010

    Joo no kyllähän ne syötäviä on, mutta miksi maksaa täysi hinta hieman nuhjusta tuotteesta kun samalla hinnalla saa paremman.

  9. Lisko 11/1/2010

    Kaupan pitäisi kyllä enemmän harjoittaa ruuan alennusmyyntiä.-50% kaikki kolhiintuneet hedelmät ja vihannekset, eiliset leivät, viimeinen käyttöpäivä tänään- tuotteet jne.Kauppa säästäisi jätekustannuksissa ja saisi vielä tuottoa tuotteista, jotka ennen heitettiin pois, niin ja monelle köyhälle ois varsin hyvä kun saisivat ruokaa vähän halvemmalla.

  10. Kassatäti 11/1/2010

    Aika moni haluaa banaaninsa jo hieman ruskettuneena. Yhdessä marketissa, jossa olin aiemmin töissä, olikin käytäntönä, että niitä vanhempia jätettiin aina muutama terttu siihen uusien banskujen viereen. Ei tarvinnut turhaan heittää kaikkia pois, ja asiakkaatkin olivat tyytyväisiä. (Muutaman kerran kyllä joku ihmetteli, että eikö nämä pitäisi jo korjata pois, mutta selitettyäni asian ymmärsivät kyllä ja pitivät käytäntöä fiksuna.) Suosittelen tätä käytäntöä muillekin kaupoille!

    Hävikki on harmillinen juttu. Minua ovat aina harmittaneet ihmiset, jotka rutiinilla kaivavat maitohyllystä aina takaa ne kaikkein tuoreimmat purkit, vaikka eivät sillä kertaa edes tarvitsisi mahdollisimman pitkää päiväystä. Eivätkö he ymmärrä sen kerrannaisvaikutuksia?

    Monesta kaupasta muuten ainakin leivät (jotka eivät ihan heti pilaannu syömäkelvottomiksi) lahjoitetaan päiväyksen mentyä pelastusarmeijalle tai vastaavalle taholle. Monissa tuotteissa tämän valitettavasti estää lainsäädäntö.

  11. Wellu 11/1/2010

    Itse kyllä myöskin otan yleensä, banaanien ollessa kyseessä, juuri niitä hiukan jo väriä ottaneita. Yksinkertaisesti vain siitä syystä, etten banaania kuitenkaan sellaisena syö, vaan käytän leivontan. Jos jostain kumman syystä syönkin, niin onhan se makea banaani aina paljon parempaa kuin nämä puoliraa’an oloiset, joita sieltä laatikosta nostetaan esille. :D

  12. se on se maku eikä näkö 11/1/2010

    Se freesin näköinen banaani on surkean raaka… Vasta sitten kun se on jo kunnolla värjäytynyt pinnalta on se maultaan parhaimmillaan… Tää nyt on vähän samantapainen juttu kuin herkkusienet… ihmiset haluaa ne hohtavan kokovalkoisina, kun sieni olisi paljon maukkaampi sitten kun heltat ovat jo alkaneet ruskistua…

  13. Yksi kaupantädeistä 11/1/2010

    Niiin tuttua. ”Hyviä banaaneja/omenoita heität pois”. Tekisi aina mieli todeta, että ”Tuskinpa sinä juuri näitä valitsisit, vaan valittaisit sitten kassalla meidän rumista banskuista/ompuista”… Niin se vain usein menee. Olen monesti saanut kuulla millaisia banaanien kuuluisi olla. Valittajille ei kelpaa mikään.

    PS. HeVi-tiskissä on jäljiltäni kaikenlaisia banskuja, ja tummemmatkin tuntuvat menevän kaupaksi.

  14. asian vierestä 11/1/2010

    Mielestäni banaani on ”syötävää” vasta sitten, kun se kunnolla laikukas, ne, joita monet tuntuvat pitävän tuoreina ja kunnollisina, ovat mielestäni vielä raakoja. Sellaisia useimmiten joutuu ostaa, mutta kypsyttelen niitä sitten kotona ”syötäviksi”.

  15. Mikko 11/1/2010

    Ehkä herra olisi henk. koht. halunnut lennättää kyseiset huonot banaanit afrikan neekereille.

  16. Absolutisti 11/1/2010

    Olen töissä kaupassa, jossa ”huonommat” hedelmät ja vihannekset menee tarjouslaatikkoon. Niillä tuotteilla on oma vaakanumero, jossa hinta on siis todella alhainen.

    Myös leivät, pullat, einekset, ihan kaikki hinnoitellaan – 30 % tai – 50% määräpäivän lähestyessä.

    Kätevää ja mukavaa.

  17. bansku 11/1/2010

    Heviosastolla topViitonen inhokkihommiini kuuluu banaanitiskin täyttö… Tiski on yleensä pullollaan yksittäisiä banaaneja, jotka eivät jostain syystä kelpaa yksitellen pussiin otettavaksi, vaan mätänisivät siinä hamaan maailman loppuun.
    Silti suurin osa asiakkaista jotka täytön aikana siinä käyvät, riipivät aina sen yhden tai kaksi banaania pois. Jos siis tosissaan haluaisi asiakkaana ehkäistä hävikkiä, kannattaisi napsia pussiin ne irtobanskut tai sitten ottaa kokonainen terttu.

  18. Tom One 11/1/2010

    Eiköhän alkuperäisessä jutussa pointtina ollut lähinnä:

    * …sinä sen kun heität hyvää ruokaa roskiin!!”…. …”Eikö sulla olis tässä nyt yhtään tuoreempia banaaneja kun noi näyttää kaikki aika kulahtaneilta?” *

    Ei kelvannut Aasille hyvä ruoka, ei.

  19. Timo 11/1/2010

    Minulta on useamman kerran jäänyt eväsbanaani(t) ostamatta kun ei ole löytynyt muuta kuin vihreitä, joita ei pysty syömään ainakaan samana päivänä.

  20. kiivi 12/1/2010

    Osa kaupoista ei käytä alennettuja hintoja vanhentuneissa tuotteissa, koska asiakaskunnassa voi olla liikaa ihmisiä, jotka ostaisivat vain alennettuja tuotteita. Käytännössä tuoreita ei enää myytäisi riittävästi, vaan asiakkaat odottaisivat hintojen laskua/ ilmaisia tuotteita. Valitettavaa, mutta onneksi aika harvinaista.

  21. Panaani 12/1/2010

    Ihmeellinen olisi sellainen maailma, jossa vanhentuvat ruuat annettaisiin vähäosaisille kaupan sulkeuduttua. Masentaa vain se etteivät nämä sinisilmäiset ideat ikinä voi toimia tässä maailmassa.

    Itse kauhistuin kun äitini kertoi, että hänen lähikaupassaan on käytäntönä ‘pilata’ roskiin heitettävät ruuat (en muista tarkalleen, mutta siis keksipaketit avataan, keksit heitetään yksitellen roskiin jne.), jotta vältyttäisiin roskisdyykkareilta. :(

  22. huoh 12/1/2010

    Itse kans ihmettelen tuota ”yksi banaani liikaa” juttua. Olen itse töissä pienessä kaupassa jossa kassalta on näköyhteys banaaneihin. Ja valehtelematta melkein jokainen repii siitä tertusta sen yhden pois!! Monessa isossa marketissa ainakin täällä vielä nuo ”ykköset” heitetään suoraan roskiin, sillä niitä ei kukaan halua! Tuo tapa on NIIN raivostuttavaa!

  23. Jeppe 12/1/2010

    @ Panaani, niin onhan se ikävää että ne pois heitettävät ruuat pilataan, mutta aina pitää miettiä asiaa kahdelta kantilta, voihan olla että joku on roskiksia dyykkaillessaan aina jättänyt mahdottoman sotkun jälkeensä paiskoessaan tavaraa ulos roskiksesta.

  24. Cecilia 12/1/2010

    Minusta taas olisi mukavaa, jos siellä banaanikorissa olisi edes joskus yksittäisiä banaaneja, koska minulla on tapana ostaa töihin evääksi banaani. Ja koska syön ne samana päivänä, olisi hauskaa, jos ne eivät olisi vihreitä ja puoliraakoja. Mutta taidan näköjään kuulua tässä suhteessa vähemmistöön.

  25. Säde 12/1/2010

    Näin jokin aika sitten jossain kaupassa banaanilaarin yllä roikkuvan pienen korin, jossa oli noita yksittäisiä banaaneja. Korissa oli lappu: Täällä me sinkkubanaanit olemme. Mikä loistava idea! Tämä banaaninsyömiskeskustelu alkaa jo saada vähän samanlaisia piirteitä kuin ne iänikuiset kinat hampurilaisten suolakurkuista.. Joku kun haluaa banskunsa vielä hieman vihertävänä ja kiinteämpänä, toinen taas jo täysin kypsyneenä, pehmenneenä ja pilkullisena. Makuja on monia, eikä makuasioista parane kiistellä.. :)

  26. saku 12/1/2010

    En mä ainakaan halua suolakurkkuja mun banaaneihin :(

    Itse ostan banaanit yksittäin, tai max. 2 kerrallaan (lounaaksi), ja ketuttaa kun kaupasta saa lähes aina niitä vihreitä tapauksia. Kyllähän ne tulee syötyä, mutta mielummin ostaisin kypsempiä. Ei vaan saa mistään.

  27. J 12/1/2010

    Tässä kun tuli puheeksi, että pois heitettävät ruoat tulisi jakaa vähäosaisille päivän päätteeksi, niin kävi mielessä pari seikkaa.

    Jos tosiaan sulkemisajan jälkeen alettaisiin jakaa näitä elintarvikkeita pois, niin yllättäen tätä apua käyttävien ”vähäosaisten” määrä kasvaisi räjähdysmäisesti. Kuka hullu nyt ruoasta maksaisi jos ilmaiseksikin saisi?

    Ja kuten me aspat tiedämme, jotkut asiakkaat ovat todella mielenkiintoisia. Näin ollen en hämmästyisi yhtään, jos joku tulisi ottamaan ilmaisruoat ja saatuaan siitä mahdollisen ruokamyrkytyksen, haastaisi kauppiaan oikeuteen.

  28. Punajuuri 12/1/2010

    Itsellekin tuli sama mieleen mitä J sanoi. Kyllä sitä ilmaista ruokaa olisi varmaan jonottamassa vähän rikkaammatkin. Inhottaa juuri köyhien ruokajonossa ihmiset, joilla olisi ihan hyvin varaa ostaa oma ruokansa. Mutta minkäs ahneudelle teet…

  29. juupa juu 12/1/2010

    tiedän eräältä työpaikalta ihmisen joka on käynyt ruokajonossa hakemassa esim jauhoja ”kun ovat niin kalliita kaupoissa”, ja tämä henkilö tienaa jotain 3000e kk ellei enemmänkin.sama henkilö myös tulee eväsrasioitten kanssa töihin kun on tarjolla esim joulu lounas yms.ja vie työpaikalta vessapaperia…miten jotkut viitsivätkin, kun on kuitenkin rahaa ostaa kaikkea???

  30. Satunnainen banaaninostaja 12/1/2010

    Minä en ota kaupasta sinkkubanaaneja siitä yksinkertaisesta syystä, että liimaan vaa’asta saadun hintatarran suoraan banaanien kylkeen. Yksittäiset banaanit pitäisi pakata omaan muovipussiinsa, enkä näe mitään syytä kantaa kotiin ylimääräisiä muovipusseja. Banaaneissa on jo kuori, joka suojaa syötävää osaa. Vai syövätkö jotkut banaanit kuorineen?

    Sitä en ymmärrä, miksi iso terttu pitää paloitella pienemmiksi osiksi (esim. 3 kpl), kun tiski on täynnä kolmen kappaleen terttuja ennestäänkin. Minä ostaisin mieluiten mahdollisimman ison tertun (esim. 8-10 kpl).

  31. Rai 12/1/2010

    Ensinnäkin, banaani on parhaimmillaan keltaisena. Ei vihreänä (raakana), eikä pilkullisena (ällöttävänä mössönä). Jos joku muuta väittää, on hän väärässä.

    Toisekseen, irtobanaanit voi punnita kaikki kerralla – ilman pussia siis – ja sen lapun voi laittaa yhteen banaaniin kiinni. Kassalla sitten sanoo että tässä on nämä kaikki. Kyllä siitä hinnasta näkee ettei siinä ole vain yhtä punnittu. (Ja muuten entisessä kotimaassani kaikki hedelmät vietiin irtona kassalle!)

    Kolmannekseen, olisi todellakin hienoa jos vanhaksi meneviä voisi alentaa, tai jos edes me henkilökunnan jäsenet saisimme puoleen hintaan tms. Mutta ei. Kuulemma jotkut väärinkäyttäisivät tätä etua, ja sen vuoksi lappaamme roskiin jätesäkkejä jätesäkkien perään – päivittäin.

  32. Marsu 13/1/2010

    Eiköhän tässä tarinassa ollut pointtina:

    1. Tyyppi märisee, miten ruokaa menee hukkaan.
    2. Ei ole kuitenkaan valmis ostamaan ”hukkaan meneviä”, vaan heti kyselee että eikö ole tuoreempaa.

  33. Smiira 13/1/2010

    Vihreät banaanit. <3

    Mutta siis asiaan. Ainakin aikoinaan eräässä lähikauppaketjussa työskennellessäni ketjun johdolta tuli kielto alentaa saman päiväyksen leipiä imagollisista syistä, eli tuoreusmielikuva kaupasta menee heidän mukaan pipariksi jos punaiset laput näkyvät pienen pienessä korissa leipähyllyn päässä.
    Meillä tallilla omistaja käy hakemassa muuten lähikaupasta aina vanhaksi menneet ja hävikkiin menevät leivät pari kertaa viikossa heposille makupalaksi. :)
    Ihmisille niitä ei valitettavasti saisi jakaa, kuten ei mitään muutakaan elintarviketta joidenkin ketjujen politiikan mukaan.

  34. Lisko 13/1/2010

    Ketjujen pomot vois laskeutua sieltä norsunluutorneista ja ruveta aattelemaan omilla aivoillaan, et imagolle ois ehkä parempaa se että kauppa vois mainostaa itteensä esim. egologisempana ja eettisempänä….meidän periaatteemme on vähentää jätettä ja hävikkiä.
    Banaaneista vielä…en ole eläissäni laittanyt banaaniterttua muovipussiin ostaessani ja aina ostan myös isomman tertun kerralla ja vihreitä siitä syystä, että terttu kypsyy sopivaksi 1-2 päivässä ja siitä riittää pitkään.Ostan banaaneja niin, että kotona on vielä muutama jäljellä kun jo ostan uusia, vanhemmat ehtii syödä pois sopivasti kun uuden tertun banaanit kypsyy.

  35. Paula 13/1/2010

    Makuasioista ei kai parane kiistellä… Minulle eivät banaanit oikein maistu kuin vielä vähän vihreinä, ruskeapilkkuisina ne ovat jo ällön imeliä (kuten minusta melkein kaikki eksoottiset hedelmät joiden maussa ei ole melko reippaasti kirpeyttä).

  36. Papu 13/1/2010

    Banaanin ruskeapilkkusuudessa olisi hyvä vähän tietää mitä kukakin ruskeapilkkusuudella tarkoittaa. Kun esim itsekin kaivelen omien hyllystäni kypsyttelyjen jälkeen banaanin joka voi olla pinnaltaan puoliksi-1/3 osaltaan ruskea tai jopa musta, mutta kun riivin kuoret pois, niin sisältä paljastuu tasaisen kullankeltainen, mukavan jämerän pehmeä banaani, jossa ei välttämättä ole hitustakaan tummankeltaista pehmeää muhjua.

    Ulkopuolen perusteella saattaisin moista hieman hyljeksiäkin, jos en kokemukseni perusteella paremmin tietäisi.

    Se on sitten toinen juttu, jos selvästi näkee, että kuori on jo tummunut ja painunut isolta osalta kasaan, kun alla olevan hedelmän rakenne on jo pettänyt.

  37. Janne 13/1/2010


    Jos tosiaan sulkemisajan jälkeen alettaisiin jakaa näitä elintarvikkeita pois, niin yllättäen tätä apua käyttävien ”vähäosaisten” määrä kasvaisi räjähdysmäisesti.”

    No ei. Ei se tosiaankaan kasvaisi räjähdysmäisesti. Toki siellä ruokajonossa voisi olla semmoisiakin, joilla olisi varaa ostaa ruokaa täydellä hinnalla. Mutta mitä sitten? Suurin osa kuitenkin menisi köyhille, ja pääasia että ruoka ei menisi roskikseen.

  38. J 13/1/2010

    ”No ei. Ei se tosiaankaan kasvaisi räjähdysmäisesti. Toki siellä ruokajonossa voisi olla semmoisiakin, joilla olisi varaa ostaa ruokaa täydellä hinnalla. Mutta mitä sitten? Suurin osa kuitenkin menisi köyhille, ja pääasia että ruoka ei menisi roskikseen.”

    Jaa… et vissiin ole nähnyt näitä ihmisryhmiä, jotka menevät ihan sekaisin jo 10%:tin alennuksesta ja hamstraavat kaiken mitä vain irti saavat. Mitenhän mahtanisi käydä, jos nämä ihmiset kuulisivat tällaisesta ilmaisjakelusta?

  39. vakidyykkari 13/1/2010

    ”niin onhan se ikävää että ne pois heitettävät ruuat pilataan, mutta aina pitää miettiä asiaa kahdelta kantilta, voihan olla että joku on roskiksia dyykkaillessaan aina jättänyt mahdottoman sotkun jälkeensä paiskoessaan tavaraa ulos roskiksesta.”

    Yleensä ne jotka on ihan oikeitA dyykkareita,ei sotke nimenomaans en vuoksi ettei roskikset oudu lukkojen taakse yms. Ja jos ne pakkaukset pitää hajottaa, niin ees kierrättäisivät, eli pakkaukset energiajätteeseen jne ja bioon ruoka, mutta ei..
    Luojan kiitos oma lähikauppa nätisti laitta maitotuotteet omaan pussiin ja lihat omaan..

  40. hhh 13/1/2010

    ”Itseä välillä tympii nämä syyllistämiset veden ja ruuan tuhlaamisesta sen takia, että jossain Afrikassa ei ole yhtä paljon vettä ja ruokaa. Millähän sen minun säästämän veden ja ruuan siirtäisi sinne Afrikkaan?”
    Eipä mitenkään. Mutta jos haluaa väkisin tähän vastata, niin antaa avustustyöhön vaikka ne rahat mitä säästää kun ei turhaan käytä liikaa vettä ja ruokaa.

  41. Susa 14/1/2010

    Tarinan mies kuuluu tähän ihanaan kastiin, jolla on suuria ideoita nälänhädän ratkaisuun, hän itse on tietenkin poikkeustapaus. Mutta joo, tämä ruokien alelappusysteemi voi joillekin olla myös imagokysymys. Valitettavasti lähipiiriini kuuluu ihminen, joka jollain tavalla jo lähestyy hysteriaa ruoan tuoreuden suhteen. Esim. maitopurkki, jonka parasta ennen-päiväys on huomenna ja purkki on avattu eilen, sitä ei voi enää juoda, pakkohan sen on olla jo pilalla. Olen monesti hänelle kertonut, että esim. muutamien maitotuotteiden parasta ennen-päiväys ei ole sama kuin viimeinen käyttöpäivä, joka on käytössä mm. leikkeleissä. Enihau, tämä samainen ihminen sai paniikkikohtausta hipovan shokin kun näki minun ostavan -30% alennuksessa olevan ruisleivän. ”Etkö tajua että ihmiset luulee sua köyhäksi jos ostat tuollaista?!” No joo, enpä ole asiaa tältä kantilta ajatellut, harvemmin kotonakaan tulee leipien päiväyksiä katseltua, niin kauan kun ne ei ole homeessa, niitä voi syödä. Jokainen tietenkin tyylillään, mutta itse en vielä nähtävästi ole kuollut syötyäni 2vrk:ta ”vanhaa” leipää ;)

  42. Kiiva 14/1/2010

    Joillakin ihmisillä ei sitten ole päässä lainkaan tervettä järkeä tuotteiden päivämäärien suhteen. Viimeinen käyttöpäivä-päiväys on se, jota tulee noudattaa. Parasta ennen on lähinnä ”suuntaa antava”. Itselläni on tapana maistaa esim. kotona jääkaapissa ollutta maitoa, jonka päiväys on ohitettu. Kyllä makuaisti lähes poikkeuksetta osaa kertoa, onko tuote syömä-/juomakelpoinen vai ei. Koostumuksestakin voi yleensä tehdä jonkinlaisia päätelmiä :D

  43. se seisei 14/1/2010

    ”Etkö tajua että ihmiset luulee sua köyhäksi jos ostat tuollaista?!”

    Hahaa! -> Enkö tajua, että ihmiset joita en tunne ja joita ei voisi vähempää kiinnostaa tulotasoni, luulevat minua köyhäksi? Joo, minua saa ihan vapaasti luulla köyhäksi! -30% tai jopa -50% tuotteet on oikein kivoja päivän piristyksiä lähikaupassa. Niin kauan kuin kauppias katsoo edulliseksi laittaa aletarroja, ostan noita tuotteita ilolla. Aletarra usein antaa osviittaa päivän ruuasta, auttaa päättämään.

  44. Rane 15/1/2010

    No eihän ihmisille mikään kelpaa. Jos alennus on 30% sen pitäisi olla ainakin 50%. Jos jugurtissa on vain 14 päivää jäljellä pitää taaempaa kaivaa niin että kaikki on lattialla. Mitään ei saisi heittää pois mutta päiväykset pitää olla megaluokkaa. Kaupan pitäisi kannattaa mutta ilmaisia pitäisi olla jakamassa. Ruokaa myymällä ei saisi tienata mutta kuka narinaa ilmaiseksi päivästä toiseen jaksaisi kuunnella…. tästä voisi jatkaa vaikka romaaniin asti

  45. Hoopotus 15/1/2010

    Hauskoja tapauksia ovat nämä ”kun tuotteen pakastaa tai kypsentää, kaikki pöpöt kuolevat ja tuote on syömäkelpoinen”-tyypit. Se kypsennys/pakastus kun ei ainakaan niitä bakteerien tuottamia myrkkyjä poista mihinkään, eikä pakastaminen tapa suurinta osaa bakteereista. Ruoassa on melkein aina pieni ruokamyrkytysriski, sillä taudinaiheuttajia on maailma täynnä, ja ruoka on niidenkin ruokaa… mutta toisaalta normaalin ihmisen vastustuskyky pärjää aika hyvin vähän vanhemmankin ruoka-aineen pöpöjen kanssa.

  46. Simpanssi 15/1/2010

    Banaani on parasta ”al dente” eli hieman vihreänä. Kaikki muut mielipiteet ovat ehdottomasti vääriä ja huonon kasvatuksen tulosta.

  47. joo-o :D 16/1/2010

    ”Enpä juurikaan saanut puheenvuoroa kun melkein samaan hengenvetoon mies katselee hyllyssä olevia ”hyviä” banskuja ja tokaisee: ”Eikö sulla olis tässä nyt yhtään tuoreempia banaaneja kun noi näyttää kaikki aika kulahtaneilta?””

    Ensin paasataan, että miten nuo hyvät banaanit heitetään roskikseen ja sitten samaan hengenvetoon tiuskitaan, että nuo ovat ihan paskoja banaaneja, eikö mistään löydy parempia. ;D Millähän käsittämättömällä logiikalla jotkut meistä oikein toimivat?

  48. helmi 18/1/2010

    mutta kiitos tuhlaaville kauppiaille, meille dyykkareille jää enemmän ruokaa!
    kyllä ne banaanitkin vielä tiensä jonkun mahaan löytää ;)

  49. vakidyykkari 18/1/2010

    Sanoppas helmi muuta :D D

    Mutta viimeinen käyttöpäiväkin, niin ei se tosiaan ole viimeinen. Vaan nykyisin vaan on pakko laittaa se vara, ettei vaan mtn myrkytyksiä sattui. Oon popsinut jauihelihaa, kanaa, leikkeleitä senkin jälkeen :D ja majoneesisalaatteja ei mtn myrkytyksiä tullut.

  50. Toimeentuleva 19/1/2010

    Me ollaan varmaan näitä alennuksien väärinkäyttäjiä… Joistain tuotteista tarkastan joka kerran onko näitä -30%-lappuja, jos ei ole, en osta. Kyseessä lähinnä Saarioisen annospakatut vanilija-jotain -kiisselit. En vain todellakaan ole valmis maksamaan niistä täyttä hintaa ja niiden pakkaus tai muu ei ole mitenkään ekologisin mahdollinen. -30% niiden hinta menee sietokyvyn alapuolelle ja pääsen herkuttelemaan. Näitä tuotteita kaupassa menee kyllä hyvin kaupaksi ilman alennuksiakin, ei edes joka viikko näy lappuja tuotteissa ja vaikka lappuja olisi useammassakin tuotteessa niin yli kahta en osta. Harvoin myös parasta makua löytyy alennettuna, ehkä kahdesti näkynyt koko aikana, jona olen katsonut. Sanottakoon vielä että meidän 2 aikuista + lemmikki -taloudelle jää vuokran jälkeen käyttörahaa laskuihin, ruokaan ja muuhun se 350e.

  51. Hummingbird 22/1/2010

    Ja sanottakoon vielä minäkin, että meidän 2 aikuista + lemmikit -taloudelle jää lainojen jälkeen käyttörahaa laskuihin, ruokaan ja muuhun se ~3000e/kk, mutta siltikään en maksa ikinä täyttä hintaa Saarioisen kerroskiisselistä. Sääli, että -50% laput katosivat suurin osin.

  52. Kluu 23/1/2010

    ”Ja sanottakoon vielä…”,että itsehän en osta Saarioisen kerroskiisseleitä enkä muitakaan valmiita jälkiruokia. Jos yhtään osaa ja viitsii, niin omatekoiset jälkkärit on paljon parempia vaihtoehtoja. Valmiseinekset on muutenkin täynnä säilöntäaineita ja maku ei useinkaan ole lähellekään sitä mitä itse tehdyn vastaavan apeksen.

  53. vakidyykkari 23/1/2010

    Joo en minäkään moisia osta, dyykaten saadut kyllä kelpaavat mutta en pä viitsi maksaa.

  54. itku iita 24/1/2010

    Kyllä banaanin pitää olla himppusen vihertävä, hömpät!

  55. Saara3 27/1/2010

    Olen jutellut asiakkaiden kanssa tuosta joidenkin tuoteryhmien alennuksista. Jos vaikkapa kauppa päättää, että leipää ei alenneta, tulee huuto että ”kun sitä leipää ei alenneta, se menee roskiin”. Roskiin menee kuitenkin hyvin paljon myös niistä alennetuistakin tuotteista, ainakin siellä missä itse olen ollut töissä.
    En tajua, miksi kaupan pitäisi jakaa ilmaiseksi vanhentuneita tuotteita (vaikka on ihan ok jos joku pelastusarmeija käy hakemassa vanhentunutta tavaraa jos määrät ovat suuria). Aivan sama jos menisin vaatekauppaan kyselemään, onko viime kauden mallistossa kaupaksi käymättömiä että ”voisin ottaa”.

  56. pimpura 30/1/2010

    Missä helvetin kaupoissa se asioitte kun näätte vaan raakoja vihreitä banaaneja? Meilläpäin ainakin on normi keltasia banskui joissa ei oo mitään vihreätä ja maistuvat kypsiltä eikä raakoilta. Te jotka ostatte niit banskui niin voitte vaikka pysähtyy pariks minsaksi ja *valita* sieltä juuri sellaset jotka voi syödä heti ja eikä vaan mennä siit hyllyn ohitse ja napata joku random terttu joka on täynnä vihreitä ja raakoja banskui.

  57. vakidyykkari 7/2/2010

    Saara samaa mietin minäkin. Mutta en ymmärrä miksi roskikseen heitettävät pitää rikkoa pakkaukset ja laittaa silti samaan? (Eikä siis ottaa ruokaa pois pakkauksesta bioon ja pakkausta energiajätteeseen, mikä olis kierrättämistä) Jep, joo jotkut myyjät haluaa ärsyttää dyykkareita.

  58. terve 4/3/2010

    ”Aivan sama jos menisin vaatekauppaan kyselemään, onko viime kauden mallistossa kaupaksi käymättömiä että ”voisin ottaa”.”

    Mikähän vika tässäkin, jos kauppa on heittämässä käypää tavaraa _roskiin_. Kukaan ei voita, jos tavaraa heitetään roskiin. Jos nämä tavarat annetaan/jaetaan käyttöön, niin eipähän kuormita kaatopaikkoja ja todnäk jotkut vähävaraiset saa kerrankin kuteita.

  59. -tiina. 10/4/2010

    Maailmassa on nälänhätä.. Eli pitäisikö meidän ”parempi osaisten” syödä vatsat täyteen ruokaa ja olla heittämättä mitään pois?

    Ja tämä auttaa nälänhätää kärsiviä lapsia kuinka paljon?

    Meidän syöminen / syömättä jättäminen ei vaikuta kehitysmaiden lasten päivittäisen ruoka-annoksen kokoon millään lailla.

  60. RRäyh 21/4/2010

    Nyt jumalauta, järki käteen. Ettekö te ymmärrä että kauppa on liikevoittoa tavoitteleva yritys. Ei se ole mikään HYVÄNTEKEVÄISYYSLAITOS.

    Ihmisten auttamiseen on järjestöjä.
    Ruokakaupat EIVÄT kuulu niihin.

    TAI KAUPAT YLIPÄÄTÄÄN.
    Jos se ruoan haaskaaminen (lue: päiväystuotteet roskiin) on niin kovin vastenmielistä niin ostakaa itse ne.

    Kummallista on, että yleensä samat henkilöt kitisevät ”kun ei ole paremmalla päiväyksellä..”

    ”kun ei tämä säily kuin huomiseen”

  61. K. 9/7/2010

    Yllä oli kommentteja siitä, että miksei huonoja elintarvikkeita jaeta köyhemmille. Meidän ketjussa ainakin tehtiin onneksi tosi monen vuoden ajan niin, että ns. huonot elintarvikkeet (rikkoutuneita pakkauksia, muka huonoa heviä ja päivän vanhat leivät ja muut samanmoiset) lähetettiin seurakunnalle, jota kautta päätyivät juurikin siihen leipäjonoon.

    Harmi vaan, että vähän aikaa sekin jouduttiin lopettamaan, en tarkalleen kyllä tiedä miksi. Jossakin määrin ilmeisesti toiminta kiellettiin lailla tai todettiin epähygieniseksi, en tiedä.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!