28/01
2010
63

Taskut ommeltu kiinni

Työskentelin myyjänä miestenvaateosastolla eräässä tavarataloketjussa ja myimme osastolla miestenvaatteita laidasta laitaan. Tarjolla oli esimerkiksi pukuja, ulkoilutakkeja, farkkuja ja muita vapaa-ajan vaatteita.

Eräänä päivänä todella pitkä ja kookas mies katseli hieman epätoivoisen näköisenä valkoisia kauluspaitoja ja menin ystävällisesti tarjoamaan apua. Mies oli (onneksi) etsimässä paitaa pojalleen ja tuli vain tarkastamaan valikoimaamme. Asiakas myös kehui valikoimaamme ja kertoi, että on ollut aina tyytyväinen kauppaamme. Näytin muutamia vaihtoehtoja kauluspaidoista ja asiakas alkoi yllättäen rupatella tulevista ylioppilasjuhlista sitä-sun-tätä. Liikkeemme sijaitsee hieman pienemmällä paikkakunnalla, joten asiakkaiden kanssa on helppo tutustua hieman paremmin. Asiakas lähti tyytyväisen oloisena kaupasta ja lupasi palata asiaan kauluspaidan osalta.

Seuraavana päivänä sama asiakas palasi kauppaan ja tervehdin häntä reippaasti ja iloisesti, sillä olimmehan edellisenä päivänä tulleet hyvin juttuun. Aasiakas kuitenkin tällä kertaa oli huonolla tuulella, tempaisi kassista puvun takin ja alkoi huutaa.

Aasiakas: ”Mitäs pelleilyä tämä on?!”
Minä: ”Anteeksi, mitä tarkoitatte?”
A: ”Ostin täältä takin ja tässä on taskut ommeltu kiinni!!”
M: ”Niin, ne on ommeltu jo tehtaalla kiinni, jotta taskut pysyisivät siistimpänä, kun takkia sovitellaan.”
A: ”P*RKELE, miks niitä ei oo avattu mulle?!”
M: ”Anteeksi todella paljon…”
A: ”ÄLÄ SINÄ SIINÄ ALA V*TTUILEMAAN!! ONNEKS EN OSTANU SITÄ KAULUSPAITAA!!”

…ja samalla otin jo ratkojaa esiin ja aloin ratkoa puvun takin taskuja auki. Aasiakas jatkoi huutamista niin kovaa, että se kuului jopa naistenosastolle asti ja alkoi siinä jo hieman pelottaa, että milloinkohan ukko hyppää tiskin yli mukiloimaan.

Asiakas alkoi kovaan ääneen vaatimaan myymäläpäällikköä paikalle ja kun päällikkö saapui, niin asiakkaan huuto vaan jatkui. Ensin hän vaati alennusta puvusta ja sen jälkeen liikkeemme pitäisi kuulemma vielä maksaa parkkimittariin lisää rahaa, sillä asiakas ei ehdi nyt käymään enää ruokaostoksilla. Myymäläpäällikkö kieltäytyi alennuksista viitaten esimerkiksi siihen, että taskut on helppo ratkoa myös itsekin kotona eivätkä kaikki asiakkaat halua niitä missään vaiheessa edes avattavaksi.

Aasiakas: ”Mä haluun et tavaratalopäällikkö soittaa mulle!”
Myymäläpäällikkö: ”Saanko nimenne ja puhelinnumeronne?”
A: ”Ette te mitään nimellä tee!!”
M: ”Selvä, hän soittaa teille huomenna.”
A: ”SE SOITTAA MULLE TÄNÄÄN!”
M: ”Tavaratalopäällikkö soittaa teille huomenna, hän on tänään vielä lomalla.”

Ja kun tavaratalopäällikkö seuraavana päivänä sitten soitti aasiakkaalle, niin aasiakas uhkasi rikosilmoituksella, että ”mitä h*lvettiä te soittelette, tää on kotirauhan rikkomista”.

Sellainen tapaus, että tervetuloa vaan pukuostoksille! :)

T: aannaa

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. TPPTPT 29/1/2010

    Uskomaton juntti-urpo. Toivottavasti osaa edes hävetä.

  2. mepe 29/1/2010

    Ei herranjestas! Ei ole kaikki kupit kaapissa tällä ”herralla”.

  3. Jon 29/1/2010

    Itse usein ostelen puvuntakkeja ja ei ole juolahtanut mieleenikään valittaa niistä taskuista.

    Ei voi olla niin kädetön että sitä ei itse osaa tehdä.

    Olen joskus miettinnyt juuri tuonkaltaisia ihmisiä, heillä on varmaan keskimääräistä lyhyempi elinikä, riski sydänkohtaukseen voi olla varmaan hiukka suurempi ja muihin stressistä juhtuviin sairauksiin.

  4. reps 29/1/2010

    ”mitä h*lvettiä te soittelette, tää on kotirauhan rikkomista”

    :D

    Juuri näin.

  5. Hot and cold 29/1/2010

    Häpeäkseni myönnän, että mieheni uskalsi tasan kerran alkaa huutaa kassaneidille siitä, että häntä on huijattu, koska alessa olevat tuotteet olivat hyvin samankaltaisia vieressä olevien normihintaisten tuotteiden kanssa ja kassalla tietysti laskutettiin normaalihinta vaikka hän olisi halunnut alennetun tuotteen. Pidin kotona hänelle sellaisen puhuttelun aiheesta, että hän on siitä lähtien antanut minun mielihyvin hoitaa asiakaspalautteiden teon koska minä olen meistä se, joka ei menetä hermojaan tällaisissa tilanteissa ja olemme katsoneet tarkemmin, että tulee otettua oikea tuote kaupan hyllystä.

  6. Lisko 29/1/2010

    Taisi ollaa Aasiakas ensimmäistä kertaa elämässään pukuostoksilla, kun ei ymmärtänyt että takeissa on aina taskut neulottu kiinni.
    Toivon todellakin että em. kaltaiset Aasiakkaat kuolisivat sukupuuttoon.Ei yksi ommeltu tasku voi olla noin iso asia ja tuollaisen raivokohtauksen arvoinen.

  7. Hot and cold 29/1/2010

    Niinpä. Onhan joissakin jakuissakin kiinniommellut taskut, samoin tietyissä housuissa! Ärsyttää oikeasti kaikki jotka vetää ihan hillittömiä raivareita moisista pikkujutuista! Häpeänurkkaan vaan.

  8. aasipalvelijako 29/1/2010

    Tuo taskujen ompelu kiinni on ihan uskomattoman typerää. Miksi vitussa niin pitää tehdä? Ei ole järkeä tälläisessä touhussa.

  9. Wellu 29/1/2010

    Ne taskut ommellaan umpeen ihan sen takia, ettei taskunsuut veny missään vaiheessa ennen asiakkaan omaa käyttöä + helpottaa kaiken kaikkiaan sitä puvun työstämistä. Villa kun varsinkin on kova venähtämään varsinkin jos vähänkään kosteutta ja venytystä pääsee kokemaan.
    Kaikesta sitä jaksetaankin nipottaa. :)

    Itselle on eräs asiakas tullut hädissään, että toinen takahalkio meni rikki, voiko sen ommella kasaan. Kyseisestä halkiostahan oli siis nimenomaan tehtaan harsinnat irronneet, aika söpöä oikeestaan. Asiakas oli kyllä tyytyväinen ja otettiin samalla toisestakin halkiosta ne harsinnat pois. :)

  10. Punajuuri 29/1/2010

    Tosta Wellun mainitsemasta harsinnasta tuli mieleen, että kerran ostin takin, jonka selkä oli harsittu kiinni. Kotona kuitenkin ompelin takin tiukemmin harsinnan kohdalta, koska jos olisin avannut sen, olisin näyttänyt aivan Notre Damen kellonsoittajalta. :D

  11. kruew 29/1/2010

    Itse jätän ihan mielelläni takkien ja jakkujen taskut kiinniommelluiksi, harvoin niihin mitään tarvitsee oikeasti laittaa kun kuitenkin käsilaukku yleensä mukan ja pysyy siistimpänä takki.

  12. Markov 29/1/2010

    No nyt selvisi tuokin mysteeri. Ostin mustan puvun kymmenisen vuotta sitten isän hautajaisiin ja ihmettelin noita taskuja, että miten niihin oikein saadaan se nenäliina vai mikä lappu onkaan rintapieleen. Taisin tulla siihen tulokseen että taskunsuut ovat vain koristeina.

  13. jr 30/1/2010

    ”Olen joskus miettinnyt juuri tuonkaltaisia ihmisiä, heillä on varmaan keskimääräistä lyhyempi elinikä, riski sydänkohtaukseen voi olla varmaan hiukka suurempi ja muihin stressistä juhtuviin sairauksiin.”

    On varmasti ja tämähän on aspojen kannalta hyvä asia :)

  14. Xanthe_ 30/1/2010

    Jotkut ei ole tajunnu noitten taskujen ”kiinni ompelemista” ja että ne saa auki ihan kädellä ellei ole tajuton idiootti…

    Saa aina nauraa niille jotka niitä ihmettelee :´D Nojoo ei kaikkea voi älytä, onhan joskus itselläkin tajunta aika jäässä ettei tajua mitään mutten nyt jaksa siitä hälyä nostaa.

  15. Aspa itsekin 31/1/2010

    Kyseisen tarinan aasiakas olisi tarvinnut korkeintaan vartijan tai poliisin paikalle, ei mitään muuta nöyristelyä tai puhelinsoittoja.

  16. mustikkasuu 31/1/2010

    Hah, olen itsekin ollut palauttamassa hametta josta aukesi yhdestä laskoksesta sellainen harsinta! :D Onneksi sanoin asiasta mummolleni ketä sitten valisti että ne on tarkoituskin avata…

  17. jr 31/1/2010

    Mikä on tämä hassu juttu täällä, että kirjoitetaan esim. ”v*ttuilemaan” kun tarkoitetaan ”vittuilemaan”??

    Koettakaa nyt puhua ihan selvää suomea.

  18. kassarobotti 31/1/2010

    jr voi su pient elämääs.

  19. Markov 1/2/2010

    ”Jotkut ei ole tajunnu noitten taskujen ”kiinni ompelemista” ja että ne saa auki ihan kädellä ellei ole tajuton idiootti…”

    No joo, en nyt arvannut ruveta kallista takkia heti ensimmäisenä repimään… olen yleensäkin tarkkana tällaisten vaatekappaleitten kanssa, jotta ne pysyisivät vaihto/palautuskuntoisina mahdollisimman pitkään jos epäkohtia ilmenee. Tuossakin takissa roikkui hautajaisten ajan hintalaput sisäpuolella. Se oli marraskuun puoliväliä, räntäsateessa, tympäisi kun käsiä ei voinut välillä lämmittää taskussa, minulla kun on tuo raynaudin tauti.

  20. J 1/2/2010

    Markov: Kelasit sitten palauttaa takin, jota olet pitänyt räntäsateessa? Ok..

  21. Markov 1/2/2010

    ”Markov: Kelasit sitten palauttaa takin, jota olet pitänyt räntäsateessa? Ok..”

    Saattoi olla tuohon aikaan muuta mietittävää.

  22. jr 1/2/2010

    ”Onneksi sanoin asiasta mummolleni ketä sitten valisti että ne on tarkoituskin avata…”

    No ketä se mummo valisti?

  23. Jon 2/2/2010

    @ jr

    Ketä on murre sana, turun kieltä.
    Vähän sama kuin savossa elikkä tai eli tarkoittaa samaa kuin ”tai”, muut tyhmemmät suomalaiset luulevat että se tarkoittaa ”yhtä kuin”.
    Tiesithän tuon kuitenkin, kunhan vinoilit.

    Ny pittee saaha liikettä ja lopettoo ähöttäminen, köpöttää vaek kahville, elikkä jättää köpöttämäti.

  24. Taskunauris 2/2/2010

    Kylläpä on yksinkertaista jengiä ku ei tajuta miksi takeissa ym. taskut on harsittu kiinni. Voisin syyttää jopa yleissivistyksen puutteesta, moukat! >:-D

  25. nica 2/2/2010

    Kyllähän minusta ymmärtää, jos ensi kertaa pukua ostaa, eikä tiedä taskujen olevan ommeltu tarkoituksella ja ne saa auki. Myyjältä voi hyvinkin asiallisesti kysyä taskuista tai liike voisi laittaa jonkun lapun takkiin tai myyjä voisi mainita niistä taskuista.

    Kuitenkaan hirveä raivoaminen ei taskujen tilannetta paranna.

  26. Markov 3/2/2010

    Kyseinen pomppa näkyy vieläkin olevan tallessa, taskut on yhä ommeltuna kiinni ja hintalappu roikkuu hakaneulalla langan päässä, 598 markkaa, housut 298 markkaa, samassa henkarissa. Takki kokoa 48, housut 46. Olin melkoinen hernekeppi siihen aikaan.

  27. siiri 3/2/2010

    ”Ketä on murre sana, turun kieltä.”

    Turussa ilmeisesti ei osata myöskään yhdys sanoja?

    Ja ”ketä” kuka-sanan tilalla on ehkä paskinta ”murretta” ikinä. Hyi vittu!

  28. mustikkasuu 3/2/2010

    jr, siiri:

    älkää nipottako muiden tyylistä kirjoittaa tai puhua :) ette varmaan itsekään puhu ja kirjoita kieliopillisesti täydellistä suomea, vai?!

    mä sanon ketä kun ”pitäisi” sanoa kuka, te varmaan käytätte jotain sellaisia sanoja mitä minä en käyttäisi… :P

  29. siiri 3/2/2010

    mustikkasuu: nipotan mistä nipotan. Se ”ketä” nyt vaan kuulostaa vammaiselta, capiche?

    Saatan puhua puhekieltä mutta yritän kirjoittaa kirjakieltä.

  30. f 3/2/2010

    Tuo ”ketä” sanan ”kuka” paikalla on alunperin kyllä stadin slangia. Tyhmältähän se silti kuulostaa.

  31. kulkija vaan 3/2/2010

    Tuo ”ketä” on alunperin eteläisestä Hämeestä, Uudenmaan rajamailta kotoisin oleva ilmaisu. Se on niitä kohtalaisen harvoja selkeästi omaleimaisia murreilmaisuja, mitä siltä alueelta ylipäätänsä on. Ei sanalla ole alunperin mitään tekemistä Turun kanssa.

    Ja ei tosiaankaan ole ”elikkä” savon murretta.

  32. Naurattaa 3/2/2010

    Että sä Siiri oletkin pieni kivi. Ymmärrätkö?

  33. Merisiili 4/2/2010

    Nyt minä nipotan, mutta pakko todeta, että ketä-sanan käyttö kuka-sanan tilalla on aika normaalia, varsinkin turkulaisille. Mustikkasuu vaan käytti ketä-sanaa joka-sanan tilalla, mikä taas kuulostaa aika tyhmältä. Nämä palstat eivät ole sellaisia paikkoja, jossa nyt tarvitsisi täydellistä kieltä käyttää, mutta itse sitä on niin huolissaan suomen kielen käytöstä ja varsinkin yhdyssanoista. :)

    Mutta itse tarina: Täydellinen aasi. Kävi todella sääliksi aspa-parkaa. Tuollaisissa tilanteissa sitä kyllä pelästyy, kun tyyppi on ihan mielipuolena. Sympatiani vaan myyjälle. Itsekään en ennen tiennyt tuota taskuhommaa, ja kun kokeilin takkia, luulin taskujuttujen olevan vain koriste ja jäi takki ostamatta. Kun sama toistui, ymmärsin ompeluhomman ja tietenkin huusin koko kaupan myyjille. No en tietenkää, vaan tyydyin tirskumaan kotona hölmöyttäni.

  34. J 4/2/2010

    ”Kyseinen pomppa näkyy vieläkin olevan tallessa, taskut on yhä ommeltuna kiinni ja hintalappu roikkuu hakaneulalla langan päässä, 598 markkaa, housut 298 markkaa, samassa henkarissa. Takki kokoa 48, housut 46. Olin melkoinen hernekeppi siihen aikaan.”

    Anteeksi nyt uteliaisuus, mutta MIKSI sä ostat puvun ja käytät sitä vain kerran?

  35. Saga 4/2/2010

    Ehkä Markovilta ei ole kukaan muu läheinen kuollut näiden 10 vuoden aikana. Näyttää olevan sitä miestyyppiä joka käyttää pukua ainoastaan hautajaisissa.

  36. normatiff 4/2/2010

    Nyt järki käteen.
    - asiakkaana on turha saada tuollaisia kohtauksia. Jos on kohtelias vaikeassakin tilanteessa niin saa usein kaikkea kivaa ‘kiitoksena’
    - murteita nyt sattuu olemaan tässäkin maassa muutamia, ei niistä kaikista nyt jaksa millään marmattaa
    - anonyyminäkin voi harjoitella käytöstapoja, vaikka muille vaahtoaminen nimettömänä tuokin hetkellisesti hyvää fiilistä

  37. J 4/2/2010

    Kiistelyssä esimerkkilauseessa käytettiin sanaa ketä, vaikka olisi pitänyt kirjoittaa joka. ”Kuka” olisi ollut ihan yhtä huono vaihtoehto kuin ”ketä”.

  38. Sinuri 4/2/2010

    ”Ja ”ketä” kuka-sanan tilalla on ehkä paskinta ”murretta” ikinä. Hyi vittu!”

    Se ei ole murretta, se on koodi jolla homoseksuaalit tunnistavat toisensa.

  39. Markov 4/2/2010

    ”Anteeksi nyt uteliaisuus, mutta MIKSI sä ostat puvun ja käytät sitä vain kerran?”

    Isän hautajaisiin ostin, kun vakuutusyhtiö kustansi. Käytin minä sitä toisenkin kerran, valmistujaisissa ja yritin ahtautua siihen myös äitin hautajaisia varten.

    Silloin kun puvun ostin olin 183/70, nyt on viitisen senttiä enemmän pituutta ja 20 kiloa enemmän painoa, joten ei se enää oikein passaa.

  40. ciek 4/2/2010

    …pakko sanoa tahan, etta on niita naisia&tyttoja myos pilvin pimein, jotka ei alya harsia niita 2 langanpatkaa pois talvitakkiensa takahalkioista. Se ruksinmallinen, siina halkion paalla.. tekisi mieli aina hiipia niiden taakse esim. liikennevaloissa ja nyppaista ne pois ;)

  41. Karlos 5/2/2010

    ”tekisi mieli aina hiipia niiden taakse esim. liikennevaloissa ja nyppaista ne pois”

    En suosittelisi, varsinkaan jos olet mies… mitä varten niissä sitten jotain langanpätkiä on?

  42. Rembrant 5/2/2010

    Markov, hanki ystäviä niin ei tarvitse kirjoitella tänne kaikkia henkilökohtaisia horinoitasi. Kiitos.

  43. Markov 5/2/2010

    Ystävät ovat kuin tartuntoja. Niitä voi tulla melkein mistä hyvänsä, ja niistä on usein vaikea päästä eroon.

  44. Amatööri 5/2/2010

    Heh, en ollut ikinä tajunnutkaan, että jakuissa on taskut. Luulin niitä taskunsuun näköisiksi koristeiksi.

  45. Popov 5/2/2010

    ”Markov 5/2/2010
    Ystävät ovat kuin tartuntoja. Niitä voi tulla melkein mistä hyvänsä, ja niistä on usein vaikea päästä eroon.”

    Tää oli hyvä – klassno!

  46. Hankala asiakas? 5/2/2010

    Taskujen kiinni ompelemisesta. Jos joku olisikin sitä mieltä, että on ihan turhaa ommella taskuja kiinni, se vain rasittaa kun pitää niitä heti ratkoa jne (kuten eräs ystävättäreni kerran kommentoi), niin pitäköön mielessään sen ihanan yllätyksen, joka siellä kiinniompelemattomassa taskussa voi olla. Joillakin ihmisillä on tapana laitta räkärättejään, nenästä kurlattuja limojaan ja/tai pureskeltuja purukumejaan kaupan rekissä olevien takkien taskuihin, jos vain pysyy. Olen törmännyt pari kertaa tällaiseen takkia sovittaessani. Ällöä!

  47. Pääskyskä 8/2/2010

    Kylläpä on yksinkertaista jengiä ku ei tajuta miksi takeissa ym. taskut on harsittu kiinni. Voisin syyttää jopa yleissivistyksen puutteesta, moukat!

    Mitä ilmeisimmin. Itsekin olen usein ihmetellyt tätä tapaa, koska kukaan ei koskaan ole asiaa minulle selvittänyt. Ei sitä koulussa eikä lehdissä tai missään muuallakaan (esim. kaupoissa) ole minulle selitetty. Joskus tuntuu, että maailmassa on asioita jotka ”vain pitää tietää”, tuosta noin vain, intuitiivisesti. Kuten tämä taskujen kiinniharsiminen. Joskus on melkein jäänyt tosiaan housut ostamatta, kun on tullut todettua, että ”ei näissä ole edes taskujakaan vaan tällaiset koristeleparkkeet”.

  48. T-chan 9/2/2010

    En ole itse aiemmin törmännyt tuollaisiin kiinniommeltuihin takkeihin, mutta kyllä siitä silti osaisi ihan kysyäkin eikä vaahdota tiskiä pilalle. Voi vain ihmetellä, missä tuokin on hermonsa polttanut.T

  49. TeJu 9/2/2010

    On kyl jännä ku tänne tulee näitä juttuja hirmu etana vauhdilla. Kahteen viikkoon ei oo tullu ainuttakaa uutta kertomusta. Joo tuolla lukee et menee kauan ennenku oma kirjotus julkastaa mut luulis et jos tarinoita tulee jatkuvalla syötöllä nii kyl kait niitä tasaseen tahtiin pitäs julkaistakin. Omituista.

  50. Rekrytoija 9/2/2010

    Niin no… saattaahan olla niinkin että mitään uutta ei uusissa tarinoissa yksinkertaisesti ole. Who knows?

  51. UusRuksi 9/2/2010

    ciek 4/2/2010

    ”…pakko sanoa tahan, etta on niita naisia&tyttoja myos pilvin pimein, jotka ei alya harsia niita 2 langanpatkaa pois talvitakkiensa takahalkioista. Se ruksinmallinen, siina halkion paalla.. tekisi mieli aina hiipia niiden taakse esim. liikennevaloissa ja nyppaista ne pois ;)

    Hahaha, oli pakko heti kurkata omaa syksyllä ostettua villakangastakkia ja just sellanen ruksihan löytyi, enpä ole koskaan huomannut :D jutun asiakas oli törkeä mut tuntuu olevan nää taskujen ja muiden aukiratkomiset niin mysteerejä, että eikö siitä kannattais varsinkin tasokkaammissa puljuissa myyjän erikseen kysäistä että ratkonko jo auki? :)

  52. Lisko 9/2/2010

    Itse teen kaikille uusille vaatteilleni aina perusteellisen tarkastuksen, tsekkaan saumat, napit, vetoketjut, taskut, nepparit, nyörit jne.Samalla leikkaan kaikki langanpätkät pois, niitä löytyy yleensä yllättävän paljon ja samalla avaan taskut ja halkiot.Niin ja otan talteen mahdolliset varanapit, ne kun usein löytyvät pienestä pussukasta johonkin lippulappuun kiinnitettynä.

  53. mustikkasuu 9/2/2010

    Huh, kauhea polemiikki yhdestä SANASTA! Eikö sitä vaan voisi kommentoida alkuperäistä juttua, eikä joka ikistä pikku virhettä, ”virhettä” tai eriävää mielipidettä!

    PS:polemiikki = väittely, kiistely, sanasota ;)

  54. jr 9/2/2010

    Kun ei tässä oikein ole mitään kommentoitavaa, ja uusia stooreja ei tule. Niin silloin on pakko tehdä tikusta asiaa ;)

  55. Niponipo 10/2/2010

    ””Onneksi sanoin asiasta mummolleni ketä sitten valisti että ne on tarkoituskin avata…”

    No ketä se mummo valisti?”

    Oikeastaan joku valisti sitä mummoa.

  56. mustikkasuu 10/2/2010

    Huh, näemmä paljon äidinkielenopettajia keskustelussa mukana… Muistakaahan kytätä samaan tahtiin omaa kieltänne kanssa ;) Kuulostaa varmaan suht´typerältä kun niponipo ja kumppanit puhuvat kirjakieltä muun kansan puhuessa puhekieltä ;)

  57. Dominic the Donkey 10/2/2010

    Voih kun uusia juttuja saa odottaa niin kauan. Ennen joulua päivitykset tulivat kaksi kertaa viikossa.

    Ja kyllä, minulla on muutakin elämää kuin tämän sivun seuraaminen, oikeastaan niinkin paljon, että tarvitsen tällaisia hömppätarinoita, jotta saisin vähän kevennystä päivään.

    Onneksi on muitakin konsteja, ihmetyttää vaan kun yhtäkkiä juttuja tulee ainakin neljä kertaa hitaammin, kuin aiemmin.

    Hei, muistaako joku sen… öö, pelastuslaitos blogin? Oon kuullut siitä joskus jotain (hyvin selventävää eikö?). Vois alkaa seurailemaan sitä vaikka vaihteeksi, mikähän lie osoite?

    Näitä juttuja on kyllä kiva lukea… vaikka joskus tekisi mieli aukoa aivojaan asiakaspalvelijoista jonnekin, muuallekin kuin palautelootaan.

  58. Rekrytoija 10/2/2010

    http://hatakeskus.blogspot.com/ Tossa on ainakin ihan hyvä blogi! En tiennyt, tarkoititko juuri tuota, mutta toi tuli ekana mieleen =)

    Kyllä mäkin toivon että tarinoita julkaistaisiin useammin. Mullekin täällä oleminen on rentoutuskeino työpäivän jälkeen ja todella tärkeä sivusto mulle muutenkin.

  59. jr 12/2/2010

    ”Kuulostaa varmaan suht´typerältä kun niponipo ja kumppanit puhuvat kirjakieltä muun kansan puhuessa puhekieltä”

    En puhu kirjakieltä, mutta ”ketä” ”kukan” tilalla niin puhe- kuin kirjakielessä kuulostaa vitun typerältä.

  60. Vanhempi ukkeli 19/2/2010

    ”eikö siitä kannattais varsinkin tasokkaammissa puljuissa myyjän erikseen kysäistä että ratkonko jo auki?”
    Puvut, pikkutakit, housut ja vastaavat on tullut ostettu aina samasta liikkeestä ja joka ikinen kerta myyjä kysyy ratkotaanko, jos on jotain ratkottavaa. Äitihän sen on jo aikoinaan opettanut, että paremmissa vaatteissa on taskut ommeltu kiinni, että pysyy hyvänä, joten sitä en ole koskaan ihmetellyt, mutta sitä täytyy ihmetellä, mitä pirua vaateliikkeissä tekee myyjät, jotka eivät omatoimisesti voi kysyä ratkotaanko ompeleet. Myyjähän on (pitäisi olla) alansa ammattilainen ja hyvään asiakaspalveluun kuuluu pitää asiakas tyytyväisenä. Minä olen varmasti vittumainen asiakas vittumaisille myyjille, mutta ainakin tämän kokoisesta kaupungista on löytynyt aina ne liikkeet, joissa tunnen saavani rahalleni vastinetta, oli ne hinnat sitten todellisuudessa mitä vain.

  61. sammysam 28/2/2010

    Tämän tyyppiset ”pukuammattilaiset” myös jättävät puvun hihaan puvun valmistajamerkin (joka tulisi leikata pois) ja pitää kättä näyttävästi pöydällä tyyliin: ”katsokaa, minulla on BOSSin puku”. Saa aina nauraa sisäisesti kyseisille moukille kesäjuhlissa.

  62. KETÄ 1/3/2010

    Kylhyvä oli, että tääl oli sellasia ihmisiä KETÄ tajus taskut auki ratko

  63. Ofelia 10/4/2010

    Ei ollut äijällä kaikki muumit laaksossa.



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!