11/03
2010
20

Tomaatin määrä

Olen töissä erään ravintolaketjun palveluksessa, jonka valikoimaan kuuluu myös hampurilaisia. Aukioloaikamme ovat laajat ja monet käyvätkin nappaamassa meiltä viikonloppuisin purtavaa matkalla baariin. Eräs mies on jäänyt toistuvalla samanmoisella käytöksellään mieleen; hän tilaa aina saman hampurilaisaterian, menee pöytään istumaan, syö perunat, juo juomansa ja tulee sen jälkeen valittamaan, kuinka hampurilaisessa on liian vähän tomaattia, pitäisi olla kaksi siivua.

Monta kertaa hän saikin hyvityksen ansaitsematta sitä, koska reklamaatiot tapahtuivat suht asiallisesti ja henkilökunnan vaihtuvuus — jopa lammasmaisuus — ja työntekijöiden nuoruus takasi, ettei sama tyyppi osunut kohdalle kenelläkään monesti, ja jos osui, tämä sai silti mitä halusi.

Minulla kuitenkin osui kohdalle usein, enkä ole lammas vaikka kyseessä olisikin aasiakas, sillä esimiestyövuoroni keskittyivät viikonloppuiltoihin, joten eräänä päivänä hermot poltti kiinni. Näin herran jo jonosta, joten tein herran hampurilaisen vaa’an kanssa (että voisin satavarmasti seisoa sanojeni takana) ja huikkasin kassatytölle tämän käydessä keittiön puolella, että nahkatakkiselle herralle sitten tuote lämpötunnelin ylähyllyltä.

Kassa oli tietysti juonessa mukana ja kun herra tuli valittamaan, pyysi kassa minut esimiehenä paikalle. Hymyillen kerroin herralle, nimeltä puhutellen, että koska olin huolissani hänen epäilyksistään tuotteemme oikeellisuudesta, olen punninnut sen valmistaessani ja voin vakuuttaa, että se on manuaalin mukainen.

Hermostunut herra alkoi ulista seuraavaksi siitä, että tuote oli kylmä. Koska kassaneiti oli pyynnöstäni ottanut kuitin asiakkaan maksusta, saatoin verrata sitä senhetkiseen kellonaikaan. Kerroin asiakkaalle ystävällisin sanakääntein, etteivät hampurilaiset valitettavasti lämmitä itse itseään ja todellakin 17 minuutin aikana pöydällä makoileva burgeri ehtii jäähtyä.

Asiakas lähti tympiintyneenä burgerin kanssa pöytään ja ehdin jo sydämessäni tuulettaa voittaneeni tämän erän, kun hän palasi takaisin tiskille huutaen kovaan ääneen, että miten on mahdollista, että hampurilaisessa on ketsuppia vaikkei se kuulu reseptiikkaan ja että hän hankkii minulle potkut.

Kerroin olevani kovin pahoillani mikäli näin on käynyt, mutta että ennen kuin hyvitän hänelle mitään, joudun tämän tapauksen moniulotteisuuden vuoksi tarkistamaan valvontakameranauhoilta, ettei hän ole lisännyt sitä sinne itse viimeisen 2 minuutin aikana.

Kävellessäni toimistoomme tajusin matkalla, että salin kyseinen valvontakamera on itseasiassa rikki; muistin että siihen on tilattu huolto seuraavalle viikolle. Tämä ei sinällään häirinnyt, sillä hyvä kun olin päässyt toimistoon asti, oli kanta-asiakkaamme jo juossut ulos eikä häntä sen jälkeen ole meillä asiakkaana näkynyt. Kaupungilla olen häneen pari kertaa törmännyt ja totta kai tervehtinyt iloisesti, sillä katson että pieni annos häpeää silloin tällöin auttaa häntä muistamaan, miten sitä rafloissa käyttäydytäänkään! ;)

(todellisuus: ko. hampurilaiseen kuuluu yksi pihvitomaattisiivu tai kaksi pienempää siivua, riippuen siitä kumpaa tukusta on ollut saatavilla, grammamäärä on silti vakio.)

T: Lissu

Jaa Facebookissa
Laita Twitteriin
Google Buzz

--------------------------------------------


Seuraavat jutut saattavat myös kiinnostaa...

  1. rauhallinen aisakas (sic) 11/3/2010

    Tuo tervehtiminen kaupungilla oli hyvä juttu. Rähjääjät kuvittelevat aina, että heidän räyhäämisensä ei vaikuta mihinkään, eikä asiakaspalvelija koskaan ole muualla kuin siinä tiskin takana. Kun synnit tulevat kaduilla vastaan niin se pistää vähän miettimään.

  2. McTutina 12/3/2010

    Loi-sta-vaa! Itse en ole aspa hommissa niin kauan ollut että tuommonen onnistuisi tutisematta (saati sitten pokan pettämättä :D ), onneksi on näitä ritareita maailmassa :P
    Suuri kiitos sinulle, pitäisi antaa mitalli :)

  3. McTutina 12/3/2010

    Loi-sta-vaa! Itse en ole aspa hommissa niin kauan ollut että tuommonen onnistuisi tutisematta (saati sitten pokan pettämättä :D ), onneksi on näitä ritareita maailmassa :P
    Suuri kiitos sinulle, pitäisi antaa mitalli :)
    Halaisin sinua jos tapaisin^^

  4. Cie 12/3/2010

    Haha, mitähän sen äijän mielessä pyöri? Hyvä että sai päin pläsiä totuuden :) Oon samaa mieltä tosta mitalista. Niitä pitäis jakaa kaikille jotka antaa aaseille mitan mukaan!

  5. Pikkis 12/3/2010

    Taisi aasi unohtaa, että KARMA se on hampurilaistyöntekijöilläkin. :D
    Aivan mahtava tarina!
    Hyvähyvä!

  6. Ave 12/3/2010

    ”Kun synnit tulevat kaduilla vastaan niin se pistää vähän miettimään.”

    Tuo on ihan totta! Törmäsin kerran vanhaan tuttuun aasiakkaaseen siten, että tällä kertaa minä olinkin asiakkaana ja hän itse tiskin takana palvelemassa. Olipa naama näkemisen arvoinen kun muisti minut :) Laittoi häpeissään kaupanpäällisiäkin mukaan, kih! :)

  7. Bjoopajoo 12/3/2010

    No jo on joillakin tarkkaa ruoan suhteen.
    Itse en viitsisi jostain tomaatin puuttumisesta edes mainita, tuskin edes huomaisin sitä. :D

    Muutaman kerran olen saanut pitsan eri täytteillä mitä olen tilannut, mutta jos maistamisen jälkeen totean että hyvää on silti, niin en ole uutta lättyä alkanut vaatimaan.

  8. sukas-ex 12/3/2010

    Kuulostaa jotenkin aika tutulta. Vieläkö se siellä käy??? :) Tai ei siis ilmeisesti enää :)
    Jos tää nyt on se sama tyyppi, ni mullehan se ei koskaan tomskuista avautunut. Johtuiskohan siitä et käytiin silloin samoissa baareissa… :D

  9. Teoreetikko 12/3/2010

    Siis hei – onko täällä joku kilpailu aiheesta ”kuinka vähällä maksavasta asiakkaasta pääsee lopullisesti eroon”? Olisiko se nyt ollut niin suuri vaiva ja kustannus laittaa sille elämäntapaluuserille se ylimääräinen tomaattisiivu siihen vehnäsämpylän väliin? Jos urputus olisi vielä sen jälkeen jatkunut niin sitten olisi voinut häätää kaverin kollegoiden hoteisiin.

  10. kaupan setä 12/3/2010

    ”Siis hei – onko täällä joku kilpailu aiheesta ”kuinka vähällä maksavasta asiakkaasta pääsee lopullisesti eroon”? Olisiko se nyt ollut niin suuri vaiva ja kustannus laittaa sille elämäntapaluuserille se ylimääräinen tomaattisiivu siihen vehnäsämpylän väliin? Jos urputus olisi vielä sen jälkeen jatkunut niin sitten olisi voinut häätää kaverin kollegoiden hoteisiin.”

    Taisit missata koko tarinan pointin, eli sama tyyppi tulee jatkuvasti valittamaan keksitystä virheestä, vaatien aiheetonta hyvitystä. Tämmöisille on syytäkin laittaa hanttiin, varsinkin jos kerran on varmistanut etukäteen, että siinä on oikeasti kaikki kunnossa. Näihin samoihin törmään itse usein kaupan palvelutiskillä, ja ärsyttää kirjoittaa jatkuvasti samoille tyypeille hyvityslappuja, vaikka tietää että mitään vikaa ei ole ollut, vain sen takia että talon politiikka on että asiakasta uskotaan…

  11. Janne 13/3/2010

    Teoreetikko, miksi jotain mäkkärin kassan myyjää kiinnostaisi jos joku vatipää vie jatkossa rahansa ja murheensa vaikka hesburgeriin. Ei ne myyjät tulospalkalla siellä taida hommissa olla. Eikä varmaan se yksi ateria per viikko taida ravintolaketjuakaan kaataa.

  12. Piritta 13/3/2010

    Huomaa, että teoreetikko ei ole käytännön kanssa juurikaan tekemisissä. Paljonkohan kyseinenkin asiakas oli aiheuttanut kuluja?

    Noh, totuushan on se, että suurimmat kitisijät ovat tyyppiä kaksplussan työttömiä yh-mammoja, jotka kuvittelevat olevansa upeita ja mahtavia asiakkaita, joita asiakaspalvelijoiden tulee mielistellä ja pokkuroida heidän edessään.

  13. Miikka 13/3/2010

    Loistavaa. Kyllä täydet 10 pistettä täydellisestä suorituksesta.
    Teitä sinunlaisia kun olisi enemmän, niin vähenisi nämä törkeät kokemattomien aspojen hyväksikäyttäjät minimiin.

    Tuli oikeasti hyvä mieli sun puolesta.

  14. J-P 13/3/2010

    Janne:
    Kysessähän ei ollut (ainakaan kirjoituksen mukaan) mikään pikaruoka (tai edes perheravintola – niin kuin McDonals itseään mainostaa) vaan ravintola, jonka listalta löytyy myös hampurilaisia..
    Voisin olettaa, että nämä hampurilaiset ovat kalliimpia kuin siellä Mäkkärissä..
    Mutta en usko, että se siltikään haittaa, vaikka hän veisi rahansa muualle, jos asiakkas aiheuttaa ravintolalle niin paljon reklamaatiokuluja.
    Bjoopajoo:
    Jos huomaisin, että olen saanut pizzan väärillä täytteillä, varmasti sanoisin siitä jotain. Oletukseni on silloin, että olen saanut jonkun toisen tilauksen. Se voi olla vaarallistakin, jos toinen tilaaja on esim. allerginen jollekin, mitä olen pizzaan tilannut..
    Mutta jos se on hyvä pizza, niin maksaisin kyllä ihan täyden hinnan (tai ainakin sen pizzan hinnan, jonka olin tilannut).

  15. Teoreetikko 13/3/2010

    No niin, nyt tuli luettua tuo kertomus ajatuksen kanssa – ensimmäisellä kerralla tuli vähän oiottua. Tuskinpa tuo asiakas oli ihan korvaamaton.

    Mitä omaan kokemukseeni tulee, se on alkanut vuonna 1980 kioskimyyjänä ja jatkunut siitä lähtien sekä tiskin takana että reppurina ja välillä jonkin aikaa kauppiaana. Viimeiset viisi vuotta on mennyt yrittäjänä b2b-puolella, mutta ei se käytännössä aspahommista eroa. Eli eiköhän sitä kokemusta ole vähän kertynyt. Oikoluvun kanssa näkyy olevan vähän niin ja näin.

  16. Karoliina 13/3/2010

    Uskomattoman mahtavaa!!! Loistavaa :D Ja pointsit kotiin Teoreetikolle, harva tällä palstalla osaa myöntää että omaan kommenttiin on eksynyt virhe… Tiedä tosin sitten kuinka usein näin käy mutta hienoa silti :)

  17. jepjep 14/3/2010

    ^ aivan samaa mieltä, pointsit teoreetikolle!

  18. T-chan 18/3/2010

    Oikein. Tuollaista sietääkin näpäyttää. Jos on aiheesta valittamista, valittakoon, mutta jos lämpimikseen kaikesta kitisee tai ihan vain korvauksia saadakseen, ei sellaista tarvitse katsoa.

    Pointti myös Teoreetikolle. Ehkä ensimmäinen kerta, kun näin jonkun oikeasti myöntävän virheensä netissä.

  19. jarnaäjjä 27/4/2010

    Kyl siellä tiskin toisellakin puolella osataan olla juntteja.
    Muutama vuosi sitten vieraalla paikkakunnalla tilasin grilillä makkaraperunat ja myyjä sanoi ”Kaikkulmavvai”, johon minä että ”Niin…kuinka?” johon myyjä kovemmalla äänellä ”Kaikkulmavvai!”…johon mä ”Anteeks nyt mutta en ymmärrä mitä sanot”, jolloin myyjä HUUSI: ”KAIKKULMAVVAI”…kun en vieläkään ymmärtänyt, hän huusi todella vihaisena ”NIIN TULEEKO SULLE KAIKKI MAUSTEET? KUMMA KUN EI SELVÄÄN KYSYMYKSEEN SUORAA VASTAUSTA SAA!!!”.

    Jälkikäteen, paikkakuntalaisen tutun kanssa jutellessa selvisi, että kyseisellä paikkakunnalla on tapana laittaa neljää eri maustetta ranskalaisiin ja makkaraperunoihin yms. Yksi kuhunkin kulmaan: Ketsuppia yhteen sinappia yhteen, kurkkusalaattia yhteen ja majoneesia yhteen….ja myyjä oli oikeasti kysynyt omalla länsimurteellaan ”Kaikki kulmat vai?”, eli ”Kaik kulma vai?”.

  20. H-q 22/5/2010

    Eh. Miten snägärin juntti liittyy ees etäisesti tähän raflastooriin?



Jätä kommenttisi



Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!