Arkistot ‘IT-hommissa’ -kategorialle





30/09
2008

Nuo ihanat tinkijät

Euroon siirtymisestä on jo hetki aikaa, mutta olen silti vahvasti sitä mieltä, että juuri euro sekoitti tinkijöiden pään lopullisesti…

Täälläpäin Suomea tinkiminen kuuluu vahvasti kaupankäyntiin edelleen. Eikähän siinä sinällään mitään pahaa olekaan, ainakin meidän liikkeemme joustaa hinnoissa mahdollisuuksien mukaan. Siis MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN!! Tietotekniikkaa kun myymme, niin tuo kilpailu pitää aika hyvin huolen hintojen tasaisuudesta (ja katteiden pienuudesta).

Viime viikolla yksi aasiakas oli ostamassa pari tietokonetta, niille oheislaitteita ja tarvikkeita ja loppusumma oli jotain tyyliin 1464 euroa. Iso ostos, ok, tingitään 1450 euroon (en muista tarkkoja summia, mutta kokoluokka tämä). Asiakas tuumaa: ”Minä maksan 1300 euroa”. Jäin sanattomaksi. Siis 164 euroa olisi pitänyt antaa alennusta tuosta vaan. Olisikohan arvon aasiakas markka-aikaan kehdannut lähes tonnin alennusta pyytää? No, kun emme yllättäen moiseen alennukseen suostuneet, aasiakas TIETENKIN totesi: ”Ei hel**etti, 1300 euroon pitää saada!!”. Ja kun emme edelleenkään suostuneet moiseen, poistui hän liikkeestä nolon näköinen vaimo mukanaan, mutisten: ”Nyt lähdetään muualle, ei täältä kannata mitään ostaa!” Just…

Tinkijöistä pahimpia ovat tosin ylivoimaisesti ne, jotka ”perustelevat” tinkimisensä tähän malliin:
”Kyllä minä tiedän, olen niin pitkään ollut kaupan alalla töissä, että kyllä minä tiedän! Vähintään 50% on joka tuotteessa katetta, että alapas nyt tyttö katsoa sitä hintaa kohdilleen!”. Jep, niinhän sinä arvon aasiakas ”tiedät”…

T:cburger


29/09
2008

Atk-liikkeen takuuasioita…

Työskentelen eräässä atk-liikkeessä. Atk-laitteissa totta kai tulee takuuasioita välillä vastaan, ja tässä nyt yksi lähinnä huvittava tapaus.

Asiakas toi liikkeeseemme takuuhuoltoon ostamansa kannettavan tietokoneen. Lähetimme laitteen huoltoon normaalisti. Pian tulee vastaus, että laite on kastunut ja suurin vika johtuu tästä. Voivat korjata muut viat jotka eivät johdu kastumisesta, mutta siitä huolimatta kone ei tule toimimaan. No, ilmoitus asiakkaalle ja tästäkös hän suuttuu. Kuulemma minun pitää ilmoittaa valtuutettuun huoltoon että kone ei ole kastunut. Kerron asiakkaalle rauhassa, että en minä ole asiantuntija eikä minulla ole edes tietotaitoa todeta onko laite todella kastunut vai ei. Nyt asiakas vaatiikin sitten valmistajan yhteystietoja ottaakseen yhteyttä valmistajaan ja vaatiakseen korjausta ilmaiseksi. Annan yhteystiedot ja puhelu loppuu tähän.

Jonkin ajan kuluttua laite saapuu meille, ilmeisesti osittain huollettuna huoltolähetteen mukaan. Yritän soittaa asiakkaalle viikon ajan joka päivä, en saa asiakasta kiinni. Lopulta laitan asiakkaalle tekstiviestin ja odotan viestin toimitustietoja, kuten tapana on. Viesti toimitettu. Kone lojuu varastossamme kuukausia, asiakas ei tule sitä noutamaan. Ihmettelemme vuorotellen että aikookohan asiakas tuon noutaa ja milloinkohan sen uskaltaa hävittää.

Aikaa on kulunut puoli vuotta. Saan sähköpostiini ilmoituksen soittopyynnöstä: Asiakas uhkaa ”tehdä tästä poliisiasian” kun tietokoneesta ei kuulu mitään enkä minä vastaa puhelimeen enkä soittopyyntöihin. Tarkistan sähköpostini, yhtään ainoata soittopyyntöä ei ole jätetty asiakkaan mainitsemilla nimillä (nimi otetaan totta kai aina ylös). Totta kai soitan nyt heti asiakkaalle, joka muutaman yrityksen jälkeen jopa vastaa. Kerron, että olen kyllä laittanut viestiä kun en ole tavoittanut puhelimitse. Asiakas huutaa, että vastaa kyllä jokaiseen puheluun eikä varmasti ole saanut minulta mitään viestiä. Pitää kuulemma pyytää esimiestä soittamaan ja vaatii korvauksia, koska on joutunut ostamaan uuden tietokoneen kun vanhasta ei ole kuulunut mitään?!

Tottahan toki tässä on aihetta soittaa poliisille, meitä kun on mahdoton tavoittaa varsinkaan myymälästämme henkilökohtaisesti. Ja totta kai korvataan, jos asiakas ei vastaa puheluihin / ei osaa lukea tekstiviestejä / ei osaa tiedustella koneen tilannetta itse jos asia tuntuu viipyvän.

T:Huvittunut

24/09
2008

Laskujen maksamisen vaikeus

Miesasiakas tulee myymälään, ja haluaa maksaa laskun. Lasku on laajakaistaliittymästä, joka ei ole paikalla olevan asiakkaan omistama, eikä hänen asunnossaan.

Kerron asiakkaalle että emme näe järjestelmistämme laskuja (valitettavasti), vaan että asiakas voi soittaa aspaamme, josta hän saa tarvittavat laskutiedot.

Asiakkaalle ei kelvannut soitto myymälämme lankapuhelimesta, vaan hänen piti saada käyttää kännykkääni. Puhelu yhdistyi ja asiakas alkaa ärjyä:

”Anna nyt se laajakaistalasku! No, Tanjan laajakaistalasku! Ootsä joku vajaa siellä?!”

”No, katsot nyt sieltä koneelta x-kadulla olevan Tanjan laajakaistan laskun.”

Sitten asiakkaan puhelu yhdistetään johonkin muuhun numeroon (kestää hurjat 1min).

Asiakas huutaa:

”Anna nyt se laskun numero! No se Tanjan lasku! Eikö se akka muka kertonut sulle mitään?? Turhaan mennyt senkin koulutus!”

Lasku on kuitenkin mennyt perintään, joten asiakaspalvelumme ei myöskään voinut auttaa asiaa.

Sitten asiakkaalle hoidetttiin perintätoimiston numero, jonne hän soitti. Ja yrittii siis edelleen saada Tanjan laskua. Just.

Ja koko tämän shown aikana asiakkaalle tuli 4 puhelua, jonka aikana asiakaspalveluhenkilö vain odottaa. Ei ihmekään että ASIAKASPALVELUSSA JA MYYMÄLÖISSÄMME on jonoa!!!

Ihmiset on VÄLILLÄ NIIN VAJAITA.

Jos ette hoida laskujanne ajoissa, turha tulla huutamaan siitä tänne myymälään.! Jos käyttäydyt hyvin, teen kyllä kaikkeni, että saatte yhteytenne mahdollisimman pian takaisin toimintaan.

Nyt vain odottelen että sama ihkuliini asiakas tulee takaisin pankista kuitin kanssa, jotta voin avata Tanjan liittymän.

T:Aifos

08/09
2008

Pientä neuvoa nätisti pyydettiin…

Työskentelen erään operaattorin myymälässä.

Vastasin eräänä päivänä liikkeemme puhelimeen, mikä on aika harvinaista koska siihen ei ole yksinkertaisesti aikaa – valitettavasti.

M: ”Liikkeemme nimi, oma nimi.”

A: ”Mä otin teiltä sen koneen ja tikun! Miten saan ne toimimaan?”

M: ”Oh… Eli siis, kannettavan tietokoneen ja mokkulanko, sen internet-yhteyden?”

A: ”No en mä ***** tiedä, niin kai! Miten mä laitan nää toimimaan, kerro nyt!”

M: ”Okei. Laita tietokone päälle ja laita se usb-modeemi elikkäs se Mokkula sinne koneen usb-portiin.”

A: ”Mitä v*ttua sä selität?! Miten mä laitan tän tietokoneen päälle?”

M: ”Onko mahdollisesti ensimmäinen tietokoneenne?”

A: ”On!”

M: ”Okei. Selvä. Olisiko mahdollista, jos tulisitte tänne liikkeeseemme niin voisin näyttää henkilökohtaisesti, miten tietokone ja se internet toimii? Meillä ei valitettavasti ole aikaa puhelimessa alkaa tällaista monimutkaista asiaa opettamaan. Pääsisittekö mahdollisesti liikkeeseemme käymään niin voimme näyttää vaihe kerrallaa miten tietokone toimii?”

(Liikkeessämme alkoi olla jo muitakin asiakkaita, joten halusin tuon puhelun loppuun muutenkin mahdollisimman pian…)

A: ”No voi ***** onko tämä sitten asiakaspalvelua että juoksutatte vanhoja 50-v täti-ihmisiä kuin koiria, mitä mä nyt teen näiden kanssa?! Mä haluan nyt palvelua alusta asti! S**TANA!”

(Pyytelyä liikkeeseen, itseni toistelua, ehdotin soittoa asiakaspalveluun, joka voi tällaisia asioita hoitaa mielellään…)

Näin niin kuin ajatuksena, en ala opettamaan asiakasta puhelimitse mikä tietokone on, varsinkaan, jos asiakkaita on jo muodostunut liikkeeseemme jonoksi asti.

A: ”Voi s**tanan s**tana! V*ttu mitä p*skaa palvelua sinäkin v*tun surkea v*tun nulikka siellä jotain höngit, s**tanan surkea asiakaspalvelija”, jne jne…

M: ”Eiköhän tämä puhelu ollut tässä…”

Ja luuri kiinni.

Olisihan tuota ollut mukava kuunnella vaikka miten pitkään, muut asiakkaat alkoivat vain olemaan vähän kärsimättömiä.

T:Stewie

25/08
2008

Lainakoneen kohtalo

Niin eli työskentelen siis erään firman ATK-huollossa. Erään kerran oli aasiakkaalle tilattu uusi tietokone, koska vanha oli mennyt hajalle. No… uusi konehan olisi tietysti pitänyt saada heti vaikka sen asennuksessa menee oma aikansa ja toimituksen saapumiseen tukkurilta menee oma aikansa. Aasiakas alkoi vaatia uutta konettaan tai hän tulisi perumaan kaupat. Päätimme sitten, että annamme tälle aasille lainaksi omassa työkäytössämme olevan keskusyksikön, että aasi saisi toimitettua ne niin ”kovin tärkeät” asiansa. Lainakone luovutettiin ja aasi oli ihan tyytyväinen (luulisin). Sitten laitettiin uusi kone lyöntiin ja siihen kuntoon, että sen voisi jo tälle aasille luovuttaa. Sitten tämä aasiakas palautti lainassa olleen koneen ja kun avasin sen (koska tarvitsin sitä jo kipeästi) oli työpöytä täynnä aasiakkaan omia tiedostoja, kuvia sun muuta p*skaa! Jopa työpöydän taustakuva oli pitänyt muuttaa LAINAKONEESSA mieleisekseen! Lisäksi kone oli saatu sekaisin siten, että se ilmoitti omituisia virheilmoituksia ohjelmista, jotka eivät toimi. Taisipa sieltä virusilmoitustakin tulla. Joka tapauksessa tämä meidän käyttämä työkone ei enää toiminut, joten pakko suorittaa uudelleenasennus! Joten kiitti vaan v*tusti!

T:Übermacht

19/07
2008

Netti toimimaan

Olen erään operaattorin leivissä ja teen asiakaspalvelijan töitä. Tässä työssä tulee jutelleeksi mitä erilaisempien aasiakkaiden kanssa. Tässä teille kaikille esimerkkitapaus siitä kuinka tässä hommassa pitkä pinna on kaiken A ja O.

Aasiakas soittaa X operaattorin aspaan. Minä olen se onneton, joka vastaa tämän hysteerisen rouvan puheluun.

Hyvä että kerkesin esitellä itseni, kun alkoi älytön manaaminen kuulua luurin toisesta päästä.

Rouva: ”MIKSI TE ETTE OLE VIELÄKÄÄN SAANEET MINUN NETTIÄNI TOIMIMAAN?!!”

Minä: ”Anteeksi rouva, mutta kuinka?”

R: ”Minä olen soittanu AINAKIN 3 kertaa teille ja aina minulle on sattunut sellainen luupää vastaamaan, joka ei osaa hommaansa siellä. Ja kun lopulta siellä joku tajuaa jotakin ja lupaa että nettini saadaan toimimaan piakkoin, niin mitään ei tapahdu! Kone on pimiänä, enkä pääse nettiin.”

M: ”No otetaanpas rouva IHAN rauhallisesti ja aloitetaanko siitä että kerrotte omat tietonne minulle, jotta löydän Teidän liittymätiedot täältä.”

Rouva mumisee jotain hetken, mutta suostuu lopulta antamaan tietojaan ja pääsemme jatkamaan asiaa eteenpäin.

Selvisi että rouvan netti oli kytketty juuri samana päivänä päälle.

Minä aloin hiukan epäilemään tapausta, koska rouva selitti minulle että konekin on pimeänä, jne.

M: ”Saanko varmistaa rouva että Teidän tietokoneen virtanäppäin on pohjassa ja näyttönne virta myös päällä?”

R: ”NO KYLLÄHÄN MINÄ NYT OSAA KONETTA KÄYTTÄÄ!! PIDÄTTEKÖ TE MINUA AIVAN TYHMÄNÄ?”

(mmm… no…)

M: ”No mitäs se Teidän modeeminnen näyttää? Palaako siinä valoja?!”

R: ”Mikä se on?”

M: ”No sellainen laatikko joka mahdollistaa Teidän netin toiminnan.”

R: ”En minä tiedä sellaisesta.”

M: ”Sellainen on lähetetty Teille postissa.”

R: ”Ai juu! No on se minulla täällä.”

Minä utelin yhä valoista, jne.

R: ”Ei! Ei pala valoja!”

M: ”Voisitteko varmistaa että kaikki johdot ovat oikein kiinni seinässä?”

R: ”MITKÄ HEMMETIN JOHDOT?”

M: ”NO ne MODEEMIN JOHDOT.”

R: ”No, en minä osaa katsoa niitä ite oikein kun en minä näistä ymmärrä mitään!” (itkee melkein)

M: ”Menkääpä sinne modeemin ääreen niin voin auttaa sen kytkemisessä.”

Rouva hiljenee hetkeksi.

M: ”No, joko olette sen modeemin luona?”

R: ”Juu olen!”

M: ”Katsokaa ensinnäkin että modeemista lähtee johto puhelinpistokkeeseen” (kuvailin puhelinpistoketta vielä varmuuden vuoksi)

R: ”No, ei lähde mitään johtoja tästä!”

M: ”Missäs se sinun modeemisi on?”

R: ”NO, PAKASTIMEN PÄÄLLÄ! MUOVIPUSSISSA!”

AAAARRRGGHHHH!

Tätä keskustelua ja hänen raivoamistaan / ilkkumistaan kuuntelin yli puoli tuntia, ennen kuin hän tajusi kertoa ettei ole avannut edes koko modeemin pakettiakaan!

T:Ei voi olla totta!

18/06
2008

Poliisi-isi apuun

Työskentelin internet-palveluntarjoajan riveissä. Helpdeskin raja asiakkaiden auttamisen kanssa kulki pääasiallisesti asiakkaan käyttämien ohjelmistojen asetusten saattamiseen siihen kuntoon, että niillä firmamme palveluita pystyi käyttämään. Silti ajoittain joku jaksoi yrittää tarjota palkattomia lisähommia.

Kyseinen asiakas oli pitkään kysellyt omituisuuksia ja asioita, jotka eivät mitenkään liity yrityksen toimenkuvaan. Sattuipa sitten samainen kaveri pyytämään, että asentaisin hänelle Linuxin Windowsin tilalle. Ilmoitin, että tällaiset palvelut eivät kuulu helpdeskin piiriin, mutta voin kyllä tuntikorvauksella tehdä homman. Hinnan kuultuaan asiakas oli sitä mieltä, että koska hänellä oli noin 20e arvoinen vuoden kotisivutilapaketti, kuuluisi tämä käyttöjärjestelmäasennus myös hintaan. Kerroin, että valitettavasti ei kuulu edelleenkään. Asiakas päätti sitten ilmoittaa, että hänen isänsä on poliisi. Pyysin häntä onnittelemaan isäänsä yhteiskunnalle tärkeän ammatin harjoittamisesta, jonka jälkeen kyseinen asiakas lopetti keskustelun siihen.

Paria tuntia myöhemmin hän ilmestyi uudestaan, tällä kertaa kysyen, käytinkö mitään laittomia ohjelmia. Ilmoitin, että käytän vain avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, jotka ovat vapaita levittää. Entä elokuvia? Sanoin, että kaikki leffani ovat alkuperäisiä. Sitten hän tarjosi minulle ‘pöllittyä’ kannettavaa tietokonetta. Kerroin, ettei kiinnosta. Tämän tarjouksen jälkeen hän katosi, eikä koskaan kiusannut ainakaan minua kysymyksillään.

Kysymys onkin, kuinka typeränä asiakaspalvelijaa voidaan pitää?

T:Hajotus

29/05
2008

Teknistä tukea ”for dummies”

Ihan pakko kertoa paras juttu johon olen törmännyt työskennellessäni teknisenä tukena eräälle tekstinkäsittelyohjelmalle Isossa Britanniassa. Tämä aspa on jäänyt elämään legendana – luonnollisesti sai tietenkin potkut tämän keissin jälkeen…

Asiakas soittaa helpdeskiin:

Aspa: ”Ridge Hall W****** Helpdesk, kuinka voin auttaa?”

Cust: ”Minulla on ongelma W***** ohjelman kanssa.”

Aspa: ”Ja minkähänlaista ongelmaa??”

Cust: ”Kirjoittelin tuossa ja yhtäkkiä kaikki vaan meni pois.”

Aspa: ”Meni pois?”

Cust: ”Katosi.”

Aspa: ”Ok, ja mitä näet screenillä nyt?”

Cust: ”En mitään.”

Aspa: ”Et mitään?”

Cust: ”Pelkkää tyhjää, ei hyväksy mitään mitä minä kirjoitan.”

Aspa: ”Onko W***** vielä auki?”

Cust: ”Mistä sen tietää?”

(tämä pakko kirjoittaa englanniksi, ei voi kääntää: )

Aspa: ”Can you see the C: prompt on the screen??”

Cust: ”What’s a sea-prompt?”

Aspa: ”Juu unohdetaan se, voitko liikuttaa kursoria näytöllä?”

LUE KOKO JUTTU…

Sivu 3 / 6«--12345--»...Loppuun »
Ottaako meno täällä päähän? Siirry toiselle puolelle, Aasipalveluun!