Passikuvatakuu

Työskentelen liikkeessä jossa tuotetaan myös valokuva-alan palveluja. Otamme mm. passikuvia, joiden ympärille muodostuu monia hauskoja tapauksia:

Eräs aasiakas moitti kovin sanoin lopputulosta, jolloin kerroin kuvan olevan mallin mukainen. Jos katse voisi tappaa…

Kerromme asiakkaille kuvilla olevan takuun, joka kattaa uudet kuvat jos passiviranomainen ei kuvia jostakin syystä hyväksy. Eräs tunnettu rahakas herrasmies otatti kuvat ja varmisti vielä että saa uudet kuvatukset jos otetut eivät kelpaa. Kerroin näin asian olevan. Kaveri tuli kuukauden kuluttua ja vaati uusia kuvia. Näytti upouutta passiaan jossa ottamani kuva oli paikoillaan ja sanoi olevansa tyytymätön kuvaan. Ajatteli otattavansa uudet kuvat takuuseen, kun oli tarvetta ajokortti- ja viisumikuviin ja entiset olivat kadonneet. Kerroin ottavani kuvat maksua vastaan, jolloin kroisos sanoi ottavansa yhteyttä kuluttajaviranomaiseen, työnantajaani ja poliisiin, pyörähti kannoillaan ja mennessään karjaisi kaihtavansa liikkeemme ovien saranoiden kuluttamista ikuisesti. Kiitos hänelle siitä.

T: Mojova

Liikaa informaatiota

Olen töissä kotimaisella operaattorilla  nimenomaan myyntikanavan puolella. Hoidamme kuitenkin päivittäin työkavereideni kanssa asiakkaiden muita ongelmia, sillä pienehköllä paikkakunnalla monet asiakkaat tulevat tutuiksi ja heihin on hyvä pitää suhteet yllä.

Eräänä päivänä työpaikalleni ilmestyy jo eläkkeelle jäänyt naishenkilö, jolla tuntuu olevan raskas ongelma: Operaattori lähettää hänelle viikoittain MAKSUTTOMAN saldotiedotteen hänen liittymiensä yhteisestä saldosta ja eritellyistä saldoista. Asiakkaan 7 vuotta vanha puhelinmalli pätkäisee tämän tiedotteen jokaisen 160 merkin kohdalla niin, että asiakas saa yhteensä 3 viestiä. Tämä ei häntä miellytä, kun puhelimeen pitäisi tulla vain yksi viesti.

Asiakas vaatii minua tekemään asialle jotain, ja yritän hänelle noin 3 kertaa selittää, että ongelma on hänen puhelimessaan. Viesti lähtee meiltä yhtenä, mutta hänen luurinsa vastaanottaa sen kolmena kappaleena. Alkaa valitus siitä, että hän ei halua näitä kahta ylimääräistä viestiä, sillä puhelimen muisti täyttyy. Kehotan asiakasta poistamaan ”turhat” viestit. Sehän nyt on kuulemma ihan mahdotonta ja liian vaivalloista.

Asiakas valittaa vihaisena, että ei saa meiltä asiakaspalvelua kyseisessä asiassa ja että tällaiset viestit tulisi kyllä räätälöidä jokaisen asiakkaan tarpeiden mukaan. Just joo. Ei auta, vaikka sanon hänelle, että palvelu on maksuton, joten ylimääräiset viestit eivät varmaan ole hänelle ylitsepääsemätön asia. Kerron myös, että voin poistaa palvelun kokonaan, jottei hän saa yhtään häiritsevää viestiä. Ei käy.

Seuraavaksi asiakas vaatii saada soittaa työpuhelimestani operaattorillemme operaattorin omaan piikkiin. Suostun tähän päästäkseni vähemmällä. Näpyttelen hänelle asiakaspalvelumme numeron ja asiakas jonottaa. Hän selittää ongelmansa parikin kertaa aspalle, joka toistaa täysin samat asiat kuin mitä itse sanoin aikaisemmin. Tässä vaiheessa alkaa uhkailu toiselle operaattorille vaihtamisesta. Asiakas ei myöskään usko että vika on hänen puhelimessaan eikä ota kuuleviin korviinsa puhelinmallin vaihtamiskehotuksia.

Taisteltuaan noin vartin aspamme kanssa hän lopulta luovuttaa ja käy kolmannen kerran saman keskustelun kanssani lävitse. Tässä vaiheessa olen jo noin 7 kertaa kertonut hänelle mikä syy on, sanonut, etten voi eikä kukaan firmassamme voi vaikuttaa koko asiaan, ja hänen on itse ratkaistava, tahtooko hän viestin yhdessä osassa (puhelimen vaihto), kolmessa osassa (nykyiseen luuriin) vai ei viestiä ollenkaan (voin poistaa palvelun kokonaan käytöstä). Mikään ei miellytä asiakasta. Kerron myös, että hän voi seurata laskunsa kertymistä internetistä, mutta sekään ei kelpaa.

Tässä vaiheesssa asiakas alkaa selata puhelintaan vakuuuttaen minulle, että ”ENNEN NE SALDOVIESTIT TULIVAT YHDESSÄ OSASSA, MINÄPÄ NÄYTÄN”. Tarkastan puhelimen, ja huomaan niiden tulleen kahdessa osassa. Aasiakas ottaa luurin käteen ja sanoo ”EIEI KYLLÄ NE TULIVAT YHDESSÄ”, selaa hetken viestejä ja kommentoi ”sittenkin poistaneensa juuri NE viestit”. Kysyn taas kerran, josko hän voisi poistaa myös nämä ”ylimääräiset” viestit jatkossakin. ”No mutta sehän maksaa vaivan” vastauksen jälkeen luovutan, toivotan asiakkaalle hyvät päivänjatkot ja pahoitteluni etten voinut auttaa enempää. Tämän jälkeen kuuntelen vielä valitusta 5 – 10 minuuttia ja toiselle operaattorille vaihtamisuhkailuja. Viileä ilme ja väkinäinen vastailu saa kuin saakin aasiakkaan poistumaan viimein paikalta.

T: epasen

Voi meitä tyhmiä ja tietämättömiä harjoittelijoita

Olin tässä taannoin työharjoittelussa valokuvausliikkeessä. Satuin kerran jäämään yksin liikkeeseen, kun vakituiset työtekijät lähtivät syistä x käymään asioillaan. Eiköhän juuri silloin tullut isokokoinen mies ostamaan paristoja kameraansa ja tuurillani paristot olivat ainoa asia koko liikkeessä, joille en hintaa tiennyt tai löytynyt. Yritin soittaa työkavereille tuloksetta ja lopulta sitten totesin herralle, että voisin myydä kyseisen pariston hänelle viidellä eurolla. Ei kelvannut vaan kovasti piti jäädä odottamaan, että ”oikeat työntekijät” tulevat takaisin ja saadaan tuotteelle oikea hinta. Samalla myös valitti tietämättömistä harjoittelijoista.

Kieltämättä oli pokassa hieman pitelemistä, kun työkaveri saapui paikalle ja totesi hinnaksi 10 euroa. Lähtipä asiakkaan omahyväinen hymy pois tämän kasvoilta minun vinguttaessani hänen visaansa, ehkäpä olisi kannattanut tarttua tämän ”vasta” 8 kuukautta olleen ”tietämättömän” harjoittelijan tarjoukseen.

T: Minä vain

Teatterissa

Työskentelen teatterissa. Tehtäviini kuuluu mm. lipuntarkastus ovella. Teatterisaliin on neljä sisäänkäyntiä (permannot oikea ja vasen, sekä parvekkeet oikea ja vasen), jotka on merkattu hyvin ja suurin opastein ja vastaavan oven nimi lukee aina myös lipussa.

Ovet avataan usein vasta n. 10 vaille ja esityksen tulee alkaa minuutilleen ajoissa. Joskus ovet saa avata vasta 5 vaille, jolloin lippujentarkastuksessa tulee todella kiire. Parhaimmillaan lippujentarkastaja joutuu yksin tarkistamaan ovella 5 minuutissa yli 300 lippua. Kuten jokainen käsittää, se on suuri määrä tarkastettavaa, eikä lippuja siksi ehdi syynätä millintarkasti. Tärkeintä on se, että lippu on oikean päivän lippu ja oikeaan näytökseen ja teatteriin (luetun ymmärtäminen on yllättävän haastava laji aasiakkaille, lähes joka näytökseen joku saapuu väärän teatterin lipulla).

Eräänä perjantai-iltana seisoin taas ovella ja tarkastin ripeään tahtiin lippuja että saisimme näytöksen alkamaan. Suurimman ryysiksen ollessa päällä, vastavirtaan salista ulos puskee muutaman isokokoisen tädin lauma. He tukkivat muiden tien ja marssivat eteeni marmattamaan. Heidän paikkojaan ei ollut löytynyt salista, ja asiaa tutkittuaan he huomasivat olevansa väärässä kerroksessa, heillähän oli parvekeliput ja he olivat tulleet permannolle. Naiset räyhäsivät ja mekastivat estäen minua tekemästä töitäni, ja uhkasivat minua potkuilla (en tiedä mistä lähtien asiakkailla on ollut oikeus erottaa henkilökuntaa?) koska en SEN VERTAA viitsinyt tehdä työtäni että olisin katsonut heidän lippujaan ja opastanut oikeaan paikkaan.

Yleensä en aasiakkaiden mäkätystä ota itseeni, varsinkin kun noudatan vain esimieheni käskyä tarkastaa lipusta vain päivämäärä ja teatteri. Nyt kuitenkin menin niin hämilleni naisten mekastuksesta etten saanut sanaa suustani, vaan jäin lopulta seisomaan keskelle ihmistungosta pidätellen kyyneleitä. En vaan voinut käsittää miten joku voi olla niin idiootti ettei paitsi osaa lukea selkeitä opasteita, myös kuvittelee minun olevan joku maailman tarkin pikalukija joka viidessä minuutissa tarkastaa jokaisen lipun sataprosenttisen täydellisesti.

Naisten poistuttua paikalta yritin kerätä itseni ja tarkastaa loppujen liput asiallisesti. Eteeni käveli nuori mies ja pysähtyi. Ensimmäinen ajatus oli, että jos miehellä on yksikään poikkipuolinen sana sanottavanaan niin sanon itseni irti. Mies hymyili minulle, ojensi lippunsa ja sanoi: ”Kuulin mitä nuo naiset tossa äsken sulle mekasti. Halusin vaan sanoa että sä teet hemmetin hyvää duunia ja kiitti kun oot täällä”. Punastuin enkä saanut sanaa suustani. Mutta hymyilin loppuillan.

T: lipuntarkastaja

Välikätenä kärsimässä

Eräänä kauniina päivänä liikkeeseemme asteli naisihminen ja kyseli että voisimmeko huoltaa hänen mukanaan tuomiaan varaosia eräästä laitteesta. Ilmoitin että valitettavasti emme pysty kyseisiä osia huoltamaan ja että lähin huolto sijaitsee naapurikaupungissa. Tämän kuultuaan nainen vaikutti niin surkealta, että päätin kuitenkin tarjota apuani parhaani mukaan. Tämä oli suuri virhe, jota jouduin katumaan.

Pyysin että ottaa yhteyttä huoltofirmaan ja sopii homman kyseisen firman kanssa, niin minä sitten voin toimittaa osat sinne huoltoon, kun kuitenkin teemme kyseisen firman kanssa yhteistyötä ja toimitellaan tavaraa puolin ja toisin. Tästä nainen ilahtui ja päätti tehdä niin.

Seuraavana päivänä nainen palasikin varaosien kanssa. Sovimme että toimitan ne huoltoon ja ilmoitan sitten kun osat saapuvat takaisin ja ovat noudettavissa. Muutamassa päivässä osat olivatkin jo pöydälläni huollettuina ja soitin naiselle että voi tulla hakemaan.

Nainen haki varaosat, kiitti ja poistui. Ihan tuli hyvä mieli että pystyin olemaan avuksi. Sitten meni muutama päivä kun puhelin soi ja kyseinen nainenhan siellä alkoi heti vastattuani huutamaan. Minä olin kuulemma särkenyt hänen laitteensa. Ja minun pitäisi nyt kertoa miten aion korvata tämän. Hetken ihmettelyn jälkeen koitin sanoa että enhän minä… vaan se toinen firma… mutta ei, MINÄ olin kuulemma särkenyt sen. No, ilmoitin että selvitän asian ja soitan sitten takaisin.

Soitin huoltofirmaan ja kerroin asian. Firmasta sanottiin että kyseiset varaosat olivat kertakäyttöisiä kuluvia osia eikä niitä ole tarkoitettu huollettavaksi, mutta kun asiakas oli halunnut kuitenkin että ei uusia vaan huolto niin he olivat huoltaneet. Ei takuuta, koska ei kuulu huolto-ohjelmaan.

Soitin takaisin naiselle ja välitin huoltofirman ilmoittaman kannan asiaan. Ilmoitin myös että eivät aio laskuttaa työstä, koska ei ole toiminut. Nainen meinasi tulla linjoja pitkin kurkkuuni kiinni ja vaati minulta korvausta. Yritin selittää asiaa ja pyysin että on yhteydessä huoltofirmaan jos on vaatimuksia. Ei auttanut… huusi ja haukkui, uhkasi jopa tulla tappamaan minut, koska olen hänen laitteensa särkenyt. Siinä vaiheessa ilmoitin että en jatka enää keskustelua ja lopetin puhelun asiallisesti.

Seuraavana päivänä nainen soitti taas uudestaan ja aloitti heti huutamisen, haukkumisen ja uhkailun. Tällä kertaa uhkasi kuluttaja-asiamiehelläkin. Ilmoitin että se on hyvä idea, koska asia ei näköjään muuten hoidu… että seuraavan kerran jos olet yhteydessä niin tee se kuluttaja-asiamiehen kautta.

Seuraavana päivänä soi taas puhelin ja arvaattekin varmaan.. kyllä, sama nainenhan se siellä heti aloitti räyhäämisen. Kysyin että mites se kuluttaja-asiamies..? Ei vastausta, vaan huutamista ja haukkumista. Kysyin sitten että mitähän ne varaosat siihen laitteeseen maksaa? Vastasi että jotain 40 eur. Tämän kuultuani ilmoitin että selvitän asiaa vielä ja soitan takaisin.

Soitin kyseistä laitetta myyvään firmaan ja kysyin varaosia. Varaosat löytyi ja sovittiin että varataan ne naisen nimellä ja minä käyn maksamassa. Sitten soitin naiselle ja ilmoitin että menee kyseiseen liikkeeseen ja hakee sieltä varaosat ilmaiseksi. Vielä vähän kuului valitusta kun olin särkenyt hänen laitteensa, mutta kuitenkin sitten kelpasi ratkaisu.

Viimeisen kerran muuten tarjosin ”ylimääräistä” palvelua asiakkaalle hyvää hyvyyttäni. Jos asia ei kuulu minulle, niin ilmoitan että en voi auttaa. Piste.

T: ”Liikaa ei kannata palvella”

Leffateatterin ihanuudesta…

Siis tässä vaiheessa voi todeta, että se joka luulee elokuvateatterissa olevan maailman parhaat asiakkaat, on täysin hakoteillä! Toki on meilläkin joitakin helmiä, mutta valitettavasti noin 96% tuntuu olevan täysin ajattelemattomia, keskenkasvuisia ja tunnekylmiä ihmisiä.

Itse teen Suomen suurimmassa leffateatterissa kaikenlaista: lipunmyynnistä popparinmyyntiin ja järkkärihommiin. Tässäpä muutama esimerkki ihanasta arjesta:

1) ”Ice-Age -vanhemmat”:
Joillekin tuntuu olevan ÄÄRIMMÄISEN vaikea ymmärtää, että elokuvien ikärajat perustuvat Suomen lakiin ja ne asettaa Valtion elokuvatarkastamo, eikä meillä näin ollen ole MITÄÄN TEKEMISTÄ niiden kanssa. Paitsi että me noudatamme niitä. Parhaita ovat K-7 elokuviin tulevat vanhemmat joilla on mukana — totta kai — 3-vuotiaat kullannuput. Juu, onhan se piirretty leffa, mutta voin taata että penska haluaa pois kesken leffan, koska pelottaa. Ja ei, en päästä teitä sisälle vaikka kuinka olisitte valmis ottamaan riskin. Ja joo, haistattele ja hauku vaan, minun vikanihan se on, kun noudatan lakia. Jepjep.

2) Teinit:
Meillä käy ihan vaan hengaamassa paljon fiksuja nuoria, mutta voi jumankauta että osalla on jäänyt kotikasvatus täysin vajaaksi! Ei ole ok rikkoa mainosmateriaaleja, livahtaa ilman lippua teatteriin sisään, sylkeä räkäpalloja toisten asiakkaiden päälle, häiriköidä leffassa tai haistatella vahtimestarille ovella. Ai teitä kohdellaan huonosti? Katse kohti peiliä kiitos! Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

3) Valittajat:
Niin, penkki oli liian kova/pehmeä, äänet liian kovalla/hiljaisella, asiakaspalvelija liian ystävällinen/töykeä, popparit liian mauttomia/suolaisia ja karkit liian kalliita. Ei meille ole pakko tulla, kyllä valtakunnasta löytyy muitakin leffateattereita. Tai vuokraa leffa himaan, voit syyttää vain itseäsi jos joku menee vikaan.

4) Laitapuolenkulkijat:
Ihan kiva, että tulette meille riehumaan/dokaamaan, jne. Oh, huomasitteko että asiakaskuntamme ikäjakauma kulkee ihan vauvasta vaariin ja siis eikö olekin hämmentävää jos päädyt pihalle törttöiltyäsi täpötäydessä salissa? Kuule, ihmiset maksaa aika paljon siitä leffanautinnosta, sinäkö korvaat heille liput aiheutettuasi häiriötä? Enpä uskonutkaan.

5) Vessassa juoksijat:
On se kumma kun iso ihminen ei pysty kahta tuntia pidättämään. Kannattaako hamstrata sinne leffaan 4 litraa limua jos tiedät satavarmasti että jokaikinen kerta juokset vessassa kesken leffan? Onpa kivasti tehty muita asiakkaita kohtaan ja juu, totta kai saat huutaa/valittaa vahtimestarille kun joudut odottamaan että joku päästää sinut takaisin saliin. Vahtimestarihan sinut pakotti juomaan ne limut, ihan tosi. Ja siis pienet lapset on asia erikseen.

6) Urpot:
”Sali 1 on kolmannessa kerroksessa.” -”Ai kolmannessa kerroksessa?” -”Juu, kolmannessa.” -”Ja sali 1?” -*hampaiden kiristelyä* ”Juu, kyllä.” -”Ja mikäs se kerros oli?”.
Ihanaa, että kuulo tai ymmärrys puuttuu. Yleensä vika on jälkimmäisessä. Totta kai saa kysyä, mutta jos et viitsi kuunnella, niin älä ihmettele ettei asiakaspalvelija jaksa toistaa sataa kertaa samaa asiaa. Samaan kastiin menette te arvoisat pellet, jotka salakuljetatte viinaa/hampurilaisia/jäätelöä/pizzaa/yms saliin. Ihan oikeasti, niitä on ihan p*rkeleen vaikea saada penkeistä irti, tämän vuoksi kiellot. Kiellot on joka salin ovella KUVINA, joten älä selitä ettet ymmärtänyt.

Siinä nyt jotain ensihätään, näitä kyllä riittää, uskokaa tai älkää. Mutta on meillä ihan kivaakin töissä, onneksi on maailman parhaat työkaverit, että jaksaa aasiakkaiden hölmöilyjä.

T: ELokuvateatteriorja

Katso missä olet (tulehtuneellakin silmällä)

Vastaan tulee aina välillä asiakkaita, jotka eivät ilmeisesti katso liikkeen nimeä tms. vaan astelevat suoraan sisään.

Tapaus 1:
A: ”Olisikohan teillä vielä tänään aikoja silmälääkärille?”
M: ”Silmälääkärille? Ei meillä ole lääkäreitä täällä.”
A: ”No miten niin ei ole, minä tarvitsen silmälääkäriä kun silmä on tulehtunut!!”
M: ”Koska olemme valokuvausliike.”
A: ”Ah.. Tuota noin…” *katsoo vihdoin ympärilleen ja poistuu takavasemmalle*

Tapaus 2:
A: *epämääräistä muminaa*
M: ”Anteeksi, en kuullut mitä kysyitte?”
A: ”Anteeksi ja anteeksi, hmph! Minä kysyin mitä teillä nuo kellot tuolla hyllyssä maksaa!”
M: ”Valitettavasti meillä ei myydä kelloja.”
A: ”No mitä nuo sitten ovat?” *osoittaa kehyksiä*
M: ”Valokuvakehyksiä.”

Ja taas asiakas poistuu ihmeissään, aivan kuin vasta nyt kunnolla katsoisi ympärilleen. Opastin kyllä kummatkin henkilöt lopulta oikeisiin liikkeisiin, toivottavasti löysivät tarvitsemansa.

T: myyjätär