Lastausalustat

Asiakas, iältään n. 70, tulee ostamaan elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita. Asiakas on turhautunut koska kassalla ei ennen hihnaa ole lastausalustaa (pöytää tms) kun S-Marketissakin kuulemma on. Jonossa asiakkaan takana oleva nainen ehdottaa rouvaa pistämään korinsa ostoksineen muiden korien päälle tiskin päähän. Sehän nyt ei vain käy. Kaikki ostokset on vedetty hihnalta pakkausalueelle, ja olen antanut asiakkaalle 5% alennuksen ostosten ylittäessä x summan. Kyseinen kassa oli kooltaan pikkuinen, mutta jos ostokset mahtuvat hihnalle, mahtuvat ne hihnan toisellekin puolelle. Nainen alkaa naukua siitä, ettei ole lastausalustaa (pöytää tms.) sielläkään puolella (löytyy kyllä pienen roskiksen sisältävä pöytälevy niin kuin yleensä joka kaupan kassalla). Asiakas kertoo nyt siis joutuvansa pakata ostoksensa lattialla. Asiakas levittäytyy tavaroineen lattialle. Jatkan työtäni, ja asiakkaat ohittavat lattialla olevan rouvan. Asiakas meuhkaa muille asiakkaille siitä, kuinka hän joutuu nyt pakata lattialla. Asiakas hakee katsekontaktia pakaten tavaroita hidastellen, keskityn sen hetkiseen asiakkaaseen. Kun asiakas on vihdoin noin kymmenisen minuutin kuluttua saanut tarpeekseen, hän tulee vaatimaan jotain hyvitystä. Asiakas pyytää lounas-, tai etuseteleitä korvaukseksi näkemästään vaivasta. Kerron ystävällisesti asiakkaan saaneen jo 5% alennuksen joka mielestäni riittänee. Asiakas epäilee tätäkin, mutta saan hänet vakuuttuneeksi siitä että ostokset ylittivät x summan ja ale napsahti. Asiakas on haltioissaan ja kiittää oikein hyvästä asiakaspalvelusta.

Jaa tämä tarina:

2 kommenttia

  1. kielipoliisi sanoo:

    Joutuu pakkaamaan. Ei joutuu pakata.

    Ei muuta kommentoitavaa.

  2. kari sanoo:

    Pieni alennus pelasti asiakkaan päivän 🙂 On se kumma, kuinka ensin on kaikki väärin ja sitten muutaman euron säästö muuttaa mielen täysin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *