Ravintolassa

Kaikki eivät tykkää näistä listoista, mutta teenpä tämän kuitenkin. Haluan nyt avata tarjoilijan näkökulmasta yleisiä aasiakkaiden ”virheitä”. Suurin osa on vain ajattelemattomuutta…
Ja teen heti selväksi, että pidän työstäni ja koen olevani oikealla alalla. Tykkään palvella asiakkaita ja maksava asiakas on aina maksava asiakas, mutta silti käytöstapoja ei kannata jättää kotiovelle…

– Ravintolaan tulo.
Miksi aina, AINA, on pakko valita se paikan ainoa likainen pöytä? HUOM siis hiljaisina aikoina, kun ehkä viidessä pöydässä on asiakkaita, ja on vielä 30 pöytää vapaana. Yleensä yritän huikkailla, että tässä olisi puhdas pöytä, mutta vain se likainen tuntuu kelpaavan. Miksi? Siinähän menee vain teidän aikaanne kun ensin joudumme sen siivoamaan ja sitten vasta aloittamaan tilauksen ottamisen…

– Tilaaminen
Kohteliaisuus olisi hyvä muistaa noin yleisesti ottaen… Kaikenlainen hinnoista valittaminen on aivan turhaa, eivät ne siitä mihinkään muutu kun on kerran listalle laitettu. Jos hintataso on liian korkea, voi mennä muuallekin.
Ja lukekaa mitä tilaatte, oikeasti. Tulisista ruuista yleensä varoittelemme, mutta muuten. ”Miksi tässä on tällainen lisuke?” No se sattuu kuulumaan kyseiseen annokseen ja lukee aivan selkeästi listalla? Jos et tilaa sokkona, et voi myöskään pettyä.

– Allergiat.
KERTOKAA NIISTÄ ENNEN TILAUSTA!!!!!!!!!!!!! Varsinkin jos on kyse vakavasta allergiasta. Miten voi muistaa olevansa allerginen vasta siinä vaiheessa kun annos saapuu nenän eteen? Se on silkkaa ajattelemattomuutta ja resursiemme tuhlausta. Jos kerrot allergiastasi etukäteen, varmistamme, että saat itsellesi sopivan annoksen!

– Ruoan kesto
Yhden annoksen valmistamiseen kuluu 10-20 minuuttia. Jos asiakkaita on enemmän, annokset laitetaan jonoon, jolloin ruoassa saattaa kestää 20-60 minuuttia. Ilmoitamme kestosta heti tilausvaiheessa tai heti kun keittiö meitä infoaa. Se ei silti mielestäni ole syy raivostua meille tai vaatia hyvityksiä. Monessa paikassa asioidessa joutuu jonottamaan, jos paikalla on muitakin ihmisiä. Jos sanomme ruoassa kestävän 30 minuuttia ja sinulla kestää 20 minuuttia ensin tilata se ruoka, et voi vaatia sen olevan 10 minuutin päästä tilauksestasi valmis. Kello lähtee käyntiin siitä hetkestä kun tilaat, ei siitä kun astut ravintolaan sisään. Ja jotkut laittavat oikeasti kellon käyntiin… 30 minuuttia voi olla 28 minuuttia tai 33, ei välttämättä siis tasan 30. Kellon käyntiin laittaminen on naurettavaa. Jos sinulla on niin kiire, mene muualle.

– Ruokailu.
Käymme varmistamassa asiakkaidemme tyytyväisyyden. Se on siis sinulle mahdollisuus kertoa, jos pihvisi on liian raaka/kypsä, ruokasi on kylmää, tai annoksessasi on väärä lisuke tms. Teemme uuden annoksen tai hyvitämme virheemme jotenkin muuten. Jos tajuat vasta syötyäsi, että ruoka oli kylmää, mutta sanoit kaiken olevan hyvin, niin se ei ole meidän ongelmamme…

– Sotkeminen
Lasisi ja lautasesi jätät toki pöytään, me siivoamme ne pois. Mutta turha sotkeminen, esim hammastikkujen katkominen pitkin pöytää, on todella raivostuttavaa.

– Hyvitykset
Emme voi hyvittää mitä tahansa. Kun olemme toimineet meille annettujen ohjeiden mukaan, emme voi hyvittää teille mitään. Eli jos teitä on palveltu hyvin ja ruoka on valmistettu annoskortin mukaisesti, mutta et vain sattunut pitämään ruoasta, ei se ole syy hyvittää teille sitä.

– Palaute
Rakentavaa palautetta (sekä hyvää että huonoa) on mukava saada, mutta epämääräiset kommentit tuntuvat vain pahalta.

– Maksaminen
Pahimmillaan asiakas tökkää korttinsa koneeseen (siis kannettavaan maksupäätteeseen) itse, näpyttelee mitä sattuu ja pahimmassa tapauksessa laittanut tippiä sen verran kun on pin-koodi on vielä juuri siltä puolelta, miltä ei olisi halunnut maksaa. Annan ohjeita, KUUNTELE. ”Kosketusnäytöllä voi edetä.” ”Mitä mä tässä teen?” no paina sitä kosketusnäyttöä, niinkuin neuvoin?

Kiitos…

Jaa tämä tarina:

12 kommenttia

  1. Mieteinpä vain. sanoo:

    Mä en ymmärrä Suomessa tippiä, miksi se on tullut. Ymmärrän sen maissa (USA), jossa se kuuluu kulttuuriin ja palkka huomattavsti pienempi ja tipit ovat osa palkkaa. Ei kuulu tälläisessä korkean palkkatason maissa, jossa on kasa muitakin etuuksia.

    Mutta. Luulisi allergikkojen ihan oikeesti olevan ite näppäimillä, että kertoisi siitä. Tai kysyy, et onko tässä sitä. Ehkä he on vaan hajamielisiä.

    Olen muuten mennyt kerran ravintolaan, jossa ei ollut yhtään puhdasta pöytää 😀 Epäilen, että jokin siinä johtamisessa mätti…

    Ja tiedän, minulla ei olisi hermoja aspan hommaan. Talkooluontoisesti niitä tehnyt ja välistä kyllä ollut semmoist schaibaa, että….

  2. mitä? sanoo:

    Tuosta lopusta ei ottanut oikein selvää? Näpyttelee mitä sattuu ja tippiä ja toisella puolella pin-koodi?

    • Rastas sanoo:

      Eli pin on esim. 8456: tulee antaneeksi yli 80e tipin. Puolella tarkoitettaneen pankki/luotto. Eli aikoo maksaa luotolla, painaa pankki, tai päinvastoin.

  3. mannervi sanoo:

    Likaiseen pöytään istuminen on varmaan jokin vaistotoiminto. Kun näkee jonkun käyttämän paikan, niin tietää että sitä on hyvä käyttää. Tosin kun soturikansaa ollaan niin pitäisi muistaa myös että jos ei ole varmuutta edellisen tyypin aikeista niin paikalla voi olla jekkuakin…
    On ärsyttävää kuulla, että jenkkilästä kotoisin oleva rahojen takaisin vaatiminen tai hyvitysinttäminen on rantautunut tännekin. Ilmeisesti täälläkin ollaan niin köyhiä, että pitää yrittää huijata ilmaisia aterioita. Vaikka se tarkoittaisi että on puolen kaupungin tarjoilijoiden mielestä se ’hyvällä ruokahalulla syövä hyvityshuijari’, jolle nauretaan selän takana armotta. Pahimpien inttämisten jälkeen saisi sanoa moisille, että ei ole tähän ravinteliin asiaa sitten pariin kuukauteen.

  4. ärsyyntynyt myyjä sanoo:

    tuo maksuvaiheessa myyjän kuunteleminen tuntuu jotenkin unohtuvan asiakkailta. esimerkiksi erikoiskaupassa jossa olen töissä on todella erilainen laite kuin muissa kaupoissa. joten joudun melkeinpä jokaisen asiakkaan kohdalla opastamaan käytössä. on kiva kun ei kuunnella, painellaan mitä sattuu ja sitten ruvetaan huutamaan ”EN MÄ HALUA LUOTOLLE!”… niin, helpommalla selviää kun rauhassa kuuntelee ohjeita loppuun eikä sählää itse. parhaimmissa tapauksissa asiakas on saanut koko korttikoneen jumiin jolloin se on pitänyt kokonaan käynnistää uudelleen (jossa menee noin 3min) ja sitten tuhistaan siinä nenän edessä että mikä kestää…

    • ihmettelijä sanoo:

      Olisiko maksupääte vähän turhan vaikea/vääränlainen, jos asiakas ei sitä osaa käyttää ilman ohjeita? Mielestäni maksupäätteen tulisi olla sellainen, jolla asiakas pystyy asioimaan nopeasti ilman, että myyjä joutuu kädestä pitäen opastamaan jokaista asiakasta. Tuollainen kädestä pitäen opastaminen kuulostaa hitaalta ja vaivalloiselta.

      • Lillerilalleri sanoo:

        Se on aivan sama minkälainen maksupääte siellä kassalla on, jos ja kun ei vaivauduta lukemaan sen korttikoneen ohjeita! Olen huomannut useasti sen, kun asiakkailla on niin helv* kiire maksaessaan että tunnusluku painellaan ennenkuin maksutapaa valittu ja sitten kysellään useaan otteeseen että ”Ottiko se rahat nyt kahdesti??”

  5. Joulupuu sanoo:

    Epäilen että likaisiin pöytiin istutaan sen takia, että ne on niitä ns. parhaita paikkoja. Kuka haluaa istua keskellä ravintolaa tai vessan oven edessä, jos rauhallinen nurkkaikkunapaikka juuri vapautui? Mulle ainakin on ihan sama joutua odottelemaan muutaman minuutin kauemmin pöydän pyyhkimistä, kunhan saa ne loput 1-2 tuntia istua viihtyisällä paikalla. Ja ihan sama myös, jos tarjoilija jotenkin suunnattomasti kärsii siitä, että joutuu pyyhkimään yhden pöydän pari minuuttia aiemmin kuin oli aikonut. Jotain rajaa hei näillä valituksen aiheilla.

  6. Keimo sanoo:

    Olen huomannut, että varsinkin joissain kiireisimmissä paikoissa on useimmiten pöytiä varattu etukäteen, jollon pöydät ovat valmiiksi katettuja ja siivottuja. Joskus kyseisistä pöydistä on myös puuttunut kyltti joka ilmoittaa varauksesta. Joillekin suomalaisille on varmaan helpompaa istua pöytään, jossa on vähän roskaa, jotta tietää, että kyseinen pöytä ei ole ainakaan varattu ja näin vältetään se anteeksipyytely ja nolostuminen.

  7. ^ sanoo:

    Likainen pöytä on usein se viihtyisimmällä paikalla oleva, esim. rauhallinen ikkunapaikka.

  8. Kotikokki sanoo:

    Itse en myöskään ymmärrä näitä allergioidensa salailijoita, vaikka en ravintola-alalla olekkaan. Kerran kutsuin erään neitokaisen luokseni illalliselle. Huhkin yli puoli päivää ruokien eteen. Kun neitokainen tuli paikalle, niin kävi ilmi, että oltiin allergisia mm. soijalle ja sipulille (tein kiinalaista ruokaa, jossa soijaa oli käytetty melki joka ruuassa), eikä jälkiruokakaan käynyt, kun oltiin laktoosivammaisia. Juotiin sitten vettä ja syötiin pelkkää riisiä. Olis viiniäkin ollut, mutta kyrsi niin helvetisti, että säästin ne oman vitutuksen hoitoon. Jäi treffit yhteen kertaan. Oli turhan typerä nainen minun makuuni ko. yksilö.

  9. Arttu sanoo:

    Rohkenen väittää, että hyvin harva ravintolassa valittaja tekee niin ilmaisen aterian vuoksi. Valittamisen syy on yleensä se, ettei olla tyytyväisiä ruokaan tai palveluun. Perinteisesti Suomessa on huono palvelu tai ruoka vain nielty hiljaisesti jupisten, mutta ns. sivistynyt kulttuuri rantautuu pikkuhiljaa tännekin. Ja sekös vanhan linjan tarjoilijoita ottaa päähän.

    Liikun aika paljon ulkomailla, ja pidemmän keikan jälkeen ensimmäiset käynnit suomalaisessa ravintolassa usein hävettävät. Yleisesti ottaen täällä on keskihintaisessa ravintolassa huomattavasti huonompi palvelu kuin esimerkiksi keskieurooppalaisissa ravintoloissa. Henkilökuntaa on liian vähän, ja suomalaisille tyypillinen ujostelu paistaa tarjoilijoista selvästi. Ulkomailla ravintolaan tulevaa asiakasta tervehditään, pöytään tullaa nopeasti pyytämään juomatoiveet, tuodaan listat yms. Täällä tarjoilijat kyräilevät jossain nurkassa, odottavat että asiakas valitsee itse pöytänsä, antavat listat mutteivat kysy juomista mitään jne. Kyse ei sinänsä ole huonoista tarjoilijoista vaan huonosta kulttuurista, johon uudetkin tarjoilijat valitettavasti oppivat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *