Voi meitä tyhmiä ja tietämättömiä harjoittelijoita

Olin tässä taannoin työharjoittelussa valokuvausliikkeessä. Satuin kerran jäämään yksin liikkeeseen, kun vakituiset työtekijät lähtivät syistä x käymään asioillaan. Eiköhän juuri silloin tullut isokokoinen mies ostamaan paristoja kameraansa ja tuurillani paristot olivat ainoa asia koko liikkeessä, joille en hintaa tiennyt tai löytynyt. Yritin soittaa työkavereille tuloksetta ja lopulta sitten totesin herralle, että voisin myydä kyseisen pariston hänelle viidellä eurolla. Ei kelvannut vaan kovasti piti jäädä odottamaan, että ”oikeat työntekijät” tulevat takaisin ja saadaan tuotteelle oikea hinta. Samalla myös valitti tietämättömistä harjoittelijoista.

Kieltämättä oli pokassa hieman pitelemistä, kun työkaveri saapui paikalle ja totesi hinnaksi 10 euroa. Lähtipä asiakkaan omahyväinen hymy pois tämän kasvoilta minun vinguttaessani hänen visaansa, ehkäpä olisi kannattanut tarttua tämän ”vasta” 8 kuukautta olleen ”tietämättömän” harjoittelijan tarjoukseen.

Kirjoita kommentti

1 Kommentti artikkelissa "Voi meitä tyhmiä ja tietämättömiä harjoittelijoita"

avatar
Järjestä:   uusin | vanhin | eniten ääniä
Hästägaasi
Vieras

Hah! Olisi kerrankin kannattanut pitää se leipäläpi ummessa! In your face! 😀

wpDiscuz