Aasiakas ei jätä rauhaan, vaikka alakin vaihtuu

Työskentelin ennen ammattikorkeakouluopintojani vuoden pari marketin kassalla. Tänä aikana valitettavan tutuksi tuli muiden kaltaistensa lisäksi miesasiakas, jonka palveleminen oli aina yhtä kiusallista. Aina oli pakko yrittää naurahtaa ko. setämiehen ’hassunhauskoille’ heitoille. Kaavaan kuului myös, että aina kassalla muistettiin, että ties mitä unohtui ottaa ja sitä sitten lähdettiin hakemaan jostain toiselta puolelta kauppaa jättäen ostokset siihen hihnalle. Kyseinen tyyppi myös tunki usein juttelemaan ja kyselemään ties mitä omituisuuksia nähdessään minut työajan ulkopuolella.

Pääsin opiskelemaan haluamaani alaa, valmistuin ja työllistyin johonkin ihan muualle kuin kaupan alalle. Erään kerran kuitenkin löysin itseni samasta kassajonosta kyseisen aasiakkaan kanssa. Hän oli edessäni jonossa. En ollut siis kaupassa ollut töissä enää vuosiin, ja olin pukeutunut ihan siviilivaatteisiin, mistään ei siis olisi voinut mitenkään päätellä, että olen töissä. Tästä huolimatta tämä aasi, huomatessaan kassalla että oli unohtanut ottaa maitopurkin (ylläri!) kääntyi minun puoleeni. ”Et viitsis kipaista mulle maitopurkkia tuolta?”
Siis mitä? No en kyllä viitsisi. Ei kyllä itselleni tulisi mieleenkään kassajonossa toista asiakasta käskyttää hakemaan tavaroitani. Kyllähän aasi sitten lähti itse vaeltamaan sinne maitohyllylle kun olin ensin huomauttanut hänelle, etten ole ollut tässä kaupassa, saati edes kaupan alalla, enää vuosiin töissä ja vaikka olisinkin, niin vaatetuksestani voisi ehkä päätellä, että olen ihan vapaa-ajallani ostoksilla kuten muutkin tässä jonossa.
Ihanko tosissaan äijä kuvittelee, että kaupan henkilökunta on vapaa-ajallaankin siellä häntä varten?