Farkkukauppaa…

Työskentelen nuorisovaatteita myyvässä melko pienessä liikkeessä ja farkut ovat pääosassa valikoimassamme. Olen ollut ko. paikassa töissä jo viisi vuotta, joten luulisin melko hyvin osaavani arvioida esimerkiksi asiakkaan koon ja muut tärkeät asiat. Minun asiantuntemukseni ei kuitenkaan aina mene aasiakkaan ”asiantuntemuksen” edelle…

Miesasiakkaiden suurin vika on aivan väärän koon haluaminen. ”Oli minulla 30-tuumaiset farkut jo 15 vuotta sitten ja olen samaa kokoa edelleen” on arkipäivää, huolimatta siitä, että kyseinen asiakas alkaa olemaan mittataulukoiden yläpäässä muutaman ylimääräisen oluen ja grillimakkaroiden ansiosta. Tyhmintä tuollaisissa tapauksissa on se, että monet heistä ostavat vielä sovittamatta ne housunsa, ja vaikka kuinka intät, että sovittaisit vaan niin nähdään onko se oikea koko, he eivät suostu. No, saavatpahan annettua housunsa sitten mahdolliselle jälkikasvulle.

Suomalaiset miehet ovat myös omien puheidensa mukaan aina todella pitkiä. 32 tuumaa pitkät farkut ovat ”auttamattoman lyhyitä”. Pitäisi olla ihan 36-tuumaisia (joita siis ei edes ole normaalisti kovinkaan monesta mallista valikoimassa, saatika valmistuksessa). Asiaa näillä miehillä auttaisi se, että niitä farkkuja ei vedettäisi niin syvälle persvakoon kuin ne vaan voimalla ja väkivallalla menee.

Toinen asia, mikä kyrsii, ovat tietyntyyppiset naiset. He sovittelevat vaatteita, housuja ja yläosia, ja koko ajan kyselevät minulta, miesmyyjältä, että näyttävätkö he nyt hyviltä ja ”voi että kun mä oon niin läski ja ruma”. Tätä saattaa kestää yhden asiakkaan kohdalla vaikkapa 20 minuuttiakin. Ja sitten ei osteta mitään, koska ”läskit tursuaa” tms. Hakisivat sitä itsetunnon nostatusta jostain muualta. Naisten auttaminen on mukavaa eikä heidän kehuminenkaan pahalta tunnu, mutta miksi sitä pitää oikein kaivaa?

6 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *